Rudolf Steiner

[Salatiede ja salatieteilijät]
[IV]

Salatieteilijälle välttämätön ominaisuus

     Joka ihmisessä on uinuvia kykyjä, joilla hän voi saavuttaa tietoa korkeammista maailmoista. Mystikko, teosofi tai gnostikko puhuu sielumaailmasta ja henkimaailmasta, jotka hänelle ovat yhtä todellisia kuin se maailma, jonka me fyysisin silmin näemme ja fyysisin käsin kosketamme. Joka hetki voi kuulija sanoa itselleen: "Sen, mistä hän puhuu, voin minäkin oppia, kun olen itsessäni kehittänyt tiettyjä voimia, jotka nyt vielä ovat kätkössä." On vain vielä jäljellä kysymys, kuinka on aloitettava näiden kykyjen kehittämistä. Tätä voivat neuvoa ainoastaan ne, jotka jo ovat nämä kyvyt saavuttaneet. Niin kauan kuin ihmiskunta on maan päällä elänyt, on aina ollut kouluja, joissa tällaisten kykyjen omistajat ovat pyrkijöitä opettaneet. Niitä kutsutaan salaisiksi kouluiksi ja niissä annettua opetusta salatieteeksi eli esoteeriseksi opetukseksi. Tällainen nimitys herättää luonnollisesti väärinkäsitystä. Joka sen ensi kerran kuulee, voi helposti hairahtua uskomaan, että näiden koulujen jäsenet tahtovat muodostaa erityisen etuoikeutetun luokan, joka mielensä mukaan kätkee tietonsa kanssaihmisiltään. Voipa hän ajatella niinkin, että tuossa tiedossa kenties ei olekaan mitään sen kummempaa. Hänen tekee näet mieli uskoa, että jos se olisi oikeata tietoa, ei sitä tarvitsisi salassa pitää: se voitaisiin silloin julki julistaa ja sen edut tulisivat kaikkein ihmisten saataviin.
     Ne, jotka ovat salaiseen tietoon vihityt, eivät vähääkään ihmettele, että vihkimätön näin ajattelee. Vasta se, joka johonkin määrään on kokenut vihkimystä olemassaolon korkeampiin salaisuuksiin, voi käsittää, miksi sen vihkimyksen luonto on salainen. Mutta voidaan kysyä: "kuinka sitten näin ollen vihkimättömässä ollenkaan voi kasvaa tämän nk. salaisen tiedon halu? Kuinka ja miksikä pitäisi hänen etsiä jotakin, jonka luonteesta hänellä ei voi olla käsitystä?" Mutta sellainen kysymys perustuu aivan väärään käsitykseen salaisesta tiedosta.
     Todellisuudessa ei ole mitään eroa "salaisen tiedon" ja muun inhimillisen tiedon ja taidon välillä. Tämä salainen tieto ei ole tavalliselle ihmiselle sen kummempi salaisuus kuin kirjoitustaito on salaisuus sille, joka ei osaa edes lukea. Ja aivan niin kuin jokainen oikeaa menettelyä noudattaen voi oppia kirjoittamaan, niin voi myös jokainen oikeaa tietä kulkien tulla opetuslapseksi, vieläpä opettajaksi. Ainoastaan yhdessä suhteessa ovat ehdot tässä toisenlaiset kuin ulkonaisessa ajatustoiminnassa. Kirjoitustaidon saavuttamiseen voi joltakulta puuttua mahdollisuus köyhyyden tai hänen paikkakuntansa alhaisen sivistyskannan takia, mutta korkeampien maailmoiden tieto on esteittä jokaisen vilpittömän etsijän saavutettavissa.
     Monet uskovat, että ihmisen on sieltä tai täältä löydettävä korkeamman tiedon Mestareita saadakseen niiltä johdatusta. Mutta vakavan etsijän ei tarvitse suinkaan pelätä mitään vaikeutta sellaisen Vihityn löytämisessä, joka hänet voi johtaa maailman syvimpiin salaisuuksiin. Päinvastoin jokainen voi olla varma siitä, että joku Vihitty hänet löytää tavalla tai toisella, jos hänellä on todellinen pyrkimys tähän tietoon. Sillä Vihittyjen kesken on ankara laki, joka kieltää heitä pidättämästä keltään hänelle kuuluvaa tietoa. Mutta yhtä ankara laki kieltää ketään saamasta salaista tietoa, ennen kuin hän on sen arvoinen. Ja mitä täydellisempi Vihitty on, sitä tarkemmin hän noudattaa näitä kahta lakia. Kaikki Vihityt käsittävä veljeskunta on ikään kuin muurin ympäröimä ja äsken mainitut säännöt ovat muurin kaksi kovaa koossapitävää tukea. Te voitte elää likeisessä ystävyydessä Vihityn kanssa ja kuitenkin tämä muuri erottaa teidät hänestä, niin kauan kuin ette ole itse tullut vihityksi. Vihitty voi antaa teille täyden luottamuksensa ja rakkautensa, mutta hän uskoo teille salaisuutensa ainoastaan, kun itse olette siihen valmis. Voitte imarrella häntä, voitte kiusata: mikään ei häntä saa ilmaisemaan teille sellaista, minkä hän tietää vääräksi julkaista, koska te nykyisessä kehitystilassanne ette ymmärtäisi oikein ottaa salaisuutta sieluunne.
     Tiet, jotka ihmisen johtavat salaisuuden saavuttamiseen, ovat selvästi kuvatut. Ne ovat katoamattomin kirjaimin piirretyt niihin temppeleihin, joissa Vihityt salaisuuksia säilyttävät. Muinaisina, esihistoriallisina aikoina nämä temppelit olivat ulkonaisesti näkyviä, meidän päivinämme, koska olemme tulleet niin epähenkisiksi, ovat ne enimmäkseen näkymättömät. Mutta kaikkialla niitä on olemassa ja joka etsii, voi löytää.
     Ainoastaan omasta sielustaan voi ihminen löytää keinot, jotka hänelle avaavat Vihityn huulet. Määrätyn pitkälle on hänen itsessään kehitettävä erityisiä kykyjä, ja silloin Hengen suurimmat aarteet tulevat hänen omikseen.
     Hänen on alettava saattamalla sielunsa määrättyyn tilaan. Okkultismin tutkija kutsuu sitä antaumuksen, kunnioituksen tilaksi. Ainoastaan se, joka on tässä mielentilassa, voi tulla salaisen tiedon oppilaaksi. Ja ne, joilla on näissä asioissa kokemusta, voivat lapsessakin huomata lähestyvän opetuslapseuden merkit. On lapsia, jotka uskonnollisella vavistuksella katsovat niihin, joita he ihailevat. Sellaiset henkilöt he asettavat niin korkealle, ettei heidän sydämensä sisimmässä sopukassakaan voi nousta arvostelun tai vastustuksen ajatusta. Sellaiset lapset kasvaessaan nuorukaisiksi ja neidoiksi, ovat onnellisia saadessaan ihailla jotakin ihailun arvoista ja heidän joukostaan ovat monet opetuslapset lähteneet.
     Oletteko koskaan pysähtyneet jonkun arvossapidetyn miehen oven eteen ja tällä ensi käynnillänne tunteneet miltei uskonnollista kammoa koskiessanne ovenripaan mennäksenne taloon, joka teistä tuntuu pyhältä paikalta? Silloin teissä on ilmennyt tunne, joka voi olla tulevan opetuslapseuden siemen. Jokaiselle kehittyvälle ihmiselle tällaiset tunteet ovat siunausta ja ovat rakennuskiviä. Mutta ei ole ajateltava, että nämä kyvyt ovat alistuvaisuuden ja orjuuden siemeniä. Kokemus on näyttänyt, että ne, jotka pystyimmässä pitävät päänsä, juuri ovat niitä jotka ovat oppineet kunnioittamaan, niissä kunnioitus on paikallaan. Ja kunnioitus on aina paikallaan, kun se tulee sydämen syvyydestä.
     Jollemme itsessämme kehitä tätä syvälle juurtunutta tunnetta siitä, että on jotakin itseämme korkeampaa, niin emme koskaan saa voimaa korkeammalle kehittymään. Vihitty on saanut voiman järjessään nousemaan tiedon korkeuksiin ainoastaan siten, että hän on sydämensä ohjannut antaumuksen ja kunnioituksen syvyyksiin. Hengen huipuille käy tie vain nöyryyden porttien kautta. Tietoa voitte saavuttaa vasta, kun opitte sille arvoa antamaan. Ihmisellä on kyllä oikeus katsoa Todellisuutta silmästä silmään, mutta hänen on ensin hankittava tämä oikeus. Henkistä elämää ohjaavat lait niin kuin fyysistäkin. Hiero lasipuikkoa sopivalla aineella, niin se tulee sähköiseksi, so. saa voiman vetämään puoleensa keveitä esineitä. Tämä on esimerkki luonnonlaista. Tämän tietää jokainen vähänkin fysiikkaan perehtynyt. Samaten jos joku on perehtynyt edes okkultismin ensi alkeihin, tietää hän, että jokainen sielussa kehkeytyvä todellisen alttiuden tunne kasvattaa voiman, joka ennemmin tai myöhemmin vie Tiedon Tielle.
     Jolla on itsessään tämmöinen alttiuden eli antaumuksen tunne tai joka on onnistunut saamaan sen kasvatuksen kautta, hänellä on siitä paljon apua, kun hän myöhemmin elämässään alkaa pyrkiä korkeampaan tietoon. Mutta joka on sellaista edellytystä vailla, joutuu moniin vaikeuksiin kohta Tiedon Tien ensi askeleilla, jollei hän uutteralla itsekasvatuksella koeta itsessään kasvattaa tätä antaumuksen tunnetta. Meidän aikanamme on erityisen tärkeätä, että tähän kiinnitetään huomiota. Sivistyksemme tähtää enemmän kritiikkiin ja tuomitsevaan arvosteluun kuin epäitsekkääseen ja alttiiksiantavaan kunnioitukseen. Mutta jokainen paheksuva arvostelu lamauttaa sielun voimia korkeamman tiedon saavuttamiseksi ja taas kaikki syvällinen alttius kehittää niitä. Tällä emme suinkaan tahdo sivistystämme tuomita. Juuri tätä kriittistä arvostelukykyä, joka "tutkii kaikki ja pitää sen, kuin hyvä on", me saamme kiittää sivistyksemme suuruudesta. Emme koskaan olisi päässeet tieteen, kaupan, teollisuuden, lainopin nykyiselle kannalle, jollemme olisi kaikessa käyttäneet arvostelukykymme ja järkemme mittapuuta. Mutta mitä täten on ulkonaisessa kulttuurissa voitettu, se on saatu maksaa vastaavalla tappiolla henkisen elämän korkeamman tiedon alalla.
     Nyt jokaisen on selvästi käsitettävä, että sille, joka elää keskellä aikamme ulkokohtaista sivistystä, on hyvin vaikeata edistyä korkeampien maailmoiden tiedossa. Hän voi sen tehdä vain, jos hän sisäisesti tarmokkaasti työskentelee. Sellaisina aikoina, jolloin ulkonaisen elämän olot olivat yksinkertaisemmat, oli henkinen suuruus helpommin saavutettavissa, Elämän olot sallivat sen paremmin tulla huomatuksi, mikä ansaitsi arvoa ja pyhänä pitämistä. Kriittinen aika alentaa nämä ihanteet, muut tunteet astuvat kunnioituksen, ihailun ja rukouksen sijalle. Meidän aikanamme painetaan paremmat tunteet alas, niin että ne jokapäiväisessä elämässä joutuvat yhä enemmän syrjään.
     Joka pyrkii korkeampaan tietoon, hänen täytyy itse viljellä sitä omassa sielussaan. Sitä ei voi saada tutkimalla, ainoastaan elämällä. Opetuslapseksi pyrkijän on alinomaa harjoitettava tätä kunnioittavaa sieluntilaa. Ympäristössään täytyy hänen huomata kaikki, mikä kysyy hänen ihailuaan. Milloin hänen velvollisuutensa ja olonsa suinkin sallivat, on hänen koetettava kokonaan kieltäytyä arvostelemasta ja tuomitsemasta mitään. Jos moitin jotakin ihmistä hänen heikkoutensa takia, riistän itseltäni sitä voimaa, mikä tarvittaisiin korkeamman tiedon saavuttamiseen, mutta jos rakastavasti koetan syventyä hänen ansioihinsa, kokoan enemmän tätä voimaa. Opetuslapsen on alinomaa seurattava tätä neuvoa. Kokeneet salatieteilijät ymmärtävät, kuinka tähdellistä heille on alati etsiä mitä hyvää on kaikissa asioissa ja pidättäytyä paheksuvasti arvostelemasta mitään. Eikä tämä saa olla vain ulkonaisena sääntönä vaan sen on tultava sielun sisäiseksi ominaisuudeksi. Se antaa voimaa täydentämään ja viimein kokonaan uudistamaan meidät. Mutta tämän uudistuksen on tapahduttava sisässämme, ajatuselämässämme. Ei ole kylliksi, jos osoitan kunnioitusta vain ulkonaisessa käytöksessäni jotain ihmistä kohtaan, vaan minun on tunnettava se alinomaa sielussani. Opetuslapsen tulee sen tähden kokonaan karkottaa tietoisuudestaan kaikki halveksumisen ja arvostelun ajatukset ja kaikin voimin pyrittävä kunnioittavaan sieluntilaan.
     Joka kerta, milloin päättävästi poistamme mielestämme kaikki jäännökset halventavasta ja epäluuloisesta kanssaihmistemme arvostelusta, astumme askeleen lähemmäksi korkeampien asioitten tuntoa. Ja nopeasti nousemme, jos sellaisina hetkinä täytämme ajatuksemme ainoastaan kaikella, mikä herättää kunnioitusta ja ihailua ihmisiä ja asioita kohtaan. Jolla on näissä asioissa kokemusta, hän tietää, että sellaisina hetkinä ihmisessä herää uinuvia kykyjä. Hänen henkiset silmänsä aukenevat ja hän alkaa ympärillään nähdä semmoista, mitä hän ei ennen nähnyt. Hän huomaa katsoneensa maailmaa vain yhdeltä puolelta. Jokainen, jonka yhteyteen hän tulee, näkyy hänelle nyt aivan uudelta puolelta kuin ennen. Tietenkään hän ei vielä yksinomaan tämän elämänsäännön kautta voi nähdä sitä, mitä sanotaan ihmisen auraksi, sillä tähän vaaditaan vielä korkeampaa harjoitusta. Mutta hän voi päästä tähän korkeampaan harjoitukseen, jos hän sitä ennen on käynyt perinpohjaisen alttiiksiantamisen koulun läpi.
     Äänetön ja ulkomaailmalle huomaamaton on opetuslapseuden tiellä vaeltaminen. Ei ole kenenkään tarvis huomata oppilaassa muutosta. Hän tekee velvollisuutensa ja hoitaa ammattiansa niin kuin siihenkin asti. Muutos tapahtuu vain sielun näkymättömässä syvyydessä. Ensiksi hänen koko sieluelämänsä täyttyy syvällä kunnioituksella kaikkea kohtaan, mikä sitä ansaitsee. Ja niin kuin aurinko säteillään elähdyttää kaikkia, niin opetuslapsen elämässä tämä kunnioitus elvyttää sielun käsityskykyä.
     Ihmisten ei ole helppo ensin uskoa, että sellaisilla tunteilla kuin arvonannolla ja kunnioituksella on mitään tekemistä ymmärryksen kanssa. Tämä tulee siitä, että on totuttu pitämään ymmärrystä erityisenä taitona, joka ei mitenkään riipu sielun muista kyvyistä. Näin ajatellessamme unohdamme, että juuri sielu ymmärtää. Ja tunteet ovat sielulle mitä ruoka ruumiille. Jos ruumiille annamme kiviä leivän asemasta, lakkaa se toimimasta. Näin on sielummekin laita. Kunnioitus, alttiiksiantamus on kuin ravintoa, mikä tekee sielun terveeksi ja vahvaksi ja varsinkin kykeneväksi ymmärtämään. Halveksiminen, vastenmielisyys ja väärä arvostelu tuottaa nälkää ja kuihtumista. Salatieteilijälle tämä tosiasia näkyy "aurasta". Kunnioitusta tavoittava sielu muuttaa auraansa. Punakeltaiset ja ruskeanpunaiset värit katoavat ja niiden sijaan tulee sinipunertavia vivahduksia. Ja silloin avautuu ymmärtämyksen lahja. Se kokoaa ympäriltään tietoja asioista, joista sillä ennen ei ollut aavistusta. Kunnioitus synnyttää sielussa myötätunnon voimaa ja tämän kautta me herätämme ympäröivissä ihmisissä samanlaisia ominaisuuksia, jotka muuten jäisivät kätköön.
     Vielä vaikuttavampi on tämä kunnioituksen kautta saavutettu voima, jos siihen yhtyy vielä toinen tunne. Pyrkijä oppii yhä vähemmän kiinnittämään huomionsa ulkomaailman vaikutelmiin ja sen sijaan kehittämään vilkasta sisäistä elämää. Se joka syöksee yhdestä ulkonaisesta vaikutelmasta toiseen ja alinomaa etsii ajankulua, ei löydä tietä salatieteeseen. Opetuslapsi ei saa tulla tylsäksi ulkomaailman suhteen vaan hänen sisäinen elämänsä on hänelle osoittava, millä tavalla hänen on otettava vastaan vaikutuksia ulkoapäin. Tullessaan ihanasta vuoristosta on syvämielisellä ja rikastunteisella ihmisellä aivan eri kokemukset kuin tunteettomalla. Ainoastaan se mitä sisässämme koemme avaa meille ulkonaisen maailman kauneudet. Toinen purjehtii valtameren poikki ja saa sieluunsa vain vähän kokemuksia, mutta toinen on siinä saanut kuulla maailmanhengen ikuista kieltä ja nähnyt luomisen salaisuuksien eteensä avautuvan.

{Omatunto 1907}


Steinerin esitelmiä (antroposofiaan perehtyneille):

Rakkaus ja sen merkitys maailmassa (esitelmä 17.12.1912)
Rosenkreuzilainen kristinusko (2 esitelmää)
Totuus, kauneus, hyvyys
(esitelmä 19.1.1923)


Etusivu Antroposofia