Annie Besant

Jooga käytäntönä

Tämä on viimeinen niistä neljästä luennosta, jotka Annie Besant piti Teosofisen Seuran 32. vuosikokouksessa Benaresissa joulukuun 27.–30. pnä 1907.

Sanskritin vritti-sanan mukaan on mielen eri tiloja katsottava tavoiksi, joissa mieli astuu olemassaoloon tai – käyttääksemme lännen filosofista muotoa – ne ovat mielentiloja, mentaalisen olemassaolon laatuja. Nämä mielentilat tulee estää, vähentää, lakkauttaa, saattaa ehdottomaan hiljaisuuteen. Tämän toimenpiteen tarkoituksena on synnyttää tila, jossa korkeampi mieli voi valautua alempaan. Sanoaksemme sen toisella tapaa: alempi mieli tyynenä, liikkumattomana heijastaa korkeampaa, niin kuin tyyni lahti heijastaa tähtiä. Muistanette sanontaa, jota käytetään Upanishadeissa ja jossa sama esitetään vähemmän teknillisesti ja tieteellisesti, mutta kauniimmin. Siinä sanotaan, että mielen tyyneydessä ja aistien rauhassa ihminen voi katsella ”Itsen” majesteettisuutta. Meidän tulisi nyt tarkastella keinoa, miten tämä hiljaisuus saavutetaan.

Mielentilojen estäminen

On kaksi, ainoastaan kaksi tapaa, joilla nämä mielen laadut voidaan estää ja joissa se astuu olemassaoloon. Shri Krishna on sen esittänyt Bhagavad-Gitassa, kun Arjuna valitti, että mieli on kiivas, voimakas ja vaikea hallita kuin tuuli. Hänen vastauksensa oli selvä: ”Epäilemättä, oi vahvakätinen, mieli on vaikea hallita ja levoton, mutta niin voidaan tehdä jatkuvan harjoituksen ja himottomuuden kautta.” Nämä ovat ne kaksi ainoaa keinoa, joilla tämä levoton ja myrskyinen mieli voidaan saattaa tyyneksi ja hiljaiseksi. Ne ovat vairagia ja abhiasa, mutta jos ne kestävästi pannaan käytäntöön, niin ne ehdottomasti tuottavat halutun tuloksen.

Katsokaamme, mitä nämä kaksi tuttua sanaa tarkoittavat. Vairagia eli himottomuus tarkoittaa pääasiallisesti aistinesineisiin kohdistuvan himon tai vetovoiman hävittämistä, siteiden, joita halu muodostaa ympäröivien esineiden kanssa. Raga on himo, toiminta, joka sitoo ihmisen asioihin. Tuo sanan eteen asetettu 'vi' muuttuu kieliopillisten sääntöjen mukaan 'vai'ksi ja tarkoittaa ulkopuolella tai vastakkain olemista. Siksi vairagia on himottomuus, himon puuttuminen, jolla ei ole suhteita tai siteitä ulkopuolisten kohteiden kanssa. Muistaessamme, että ajatteleminen on suhteiden rakentamista, havaitsemme, että vapautuminen suhteista aiheuttaa mielessä hiljaisuuden, joka on jooga. Kaikki 'raga' on kokonaan pantu pois. Meidän täytyy erottaa itsemme siitä. Meidän täytyy hankkia päinvastainen tila, missä jokainen himo on hiljennetty ja kaikki siteet ulkopuolisiin, ympäröiviin kohteisiin on katkaistu. Kun sydämen siteet on katkaistu, tulee ihmisestä kuolematon.

Miten tämä himottomuus sitten saavutetaan? Siihen on vain yksi oikea tapa, nimittäin vetäytyminen hitaasti ja asteittain pois ulkonaisista asioista Itsen suuremman puoleensa vetävän voiman avulla. Itse vetää aina Itseä puoleensa. Tämä vetovoima voi yksin kääntää nämä verhot pois puoleensa vetävistä ja luotaan työntävistä kohteista, jotka ympäröivät niitä. Vapaana kaikista himoista, rakentamatta enää suhteita ulkopuolisten kohteiden kanssa, eristetty Itse havaitsee vapautuneensa, ja yhteys kaiken Itsen kanssa jää ainoaksi halun tavoitteeksi. Mutta tätä himottomuutta, luonteenominaisuutta, joka kuuluu joogaa harrastavalle ihmiselle, ei voi saavuttaa äkkiä, yhdellä mahtavalla ponnistuksella. Hänen täytyy pyrkiä himottomuuteen jatkuvasti ja kiinteästi. Tätä tarkoittaa sana abhiasa, yhteys himottomuuden kanssa eli käytäntö. Hänen pitää olla pyrkimyksissään jatkuva, alituinen ja katkeamaton. Käytäntö ei tarkoita ainoastaan mietiskelyä, vaikka tässä mielessä sitä sanaa yleensä käytetään. Se tarkoittaa päättäväistä, katkeamatonta himottomuuteen pyrkimistä niiden kohteiden ja asioiden keskellä, jotka häntä vetävät puoleensa.

Saavuttaaksenne himottomuuden teidän täytyy harjoittaa sitä jokapäiväisen elämänne asioissa. Sanoin jo, että monet rajoittavat abhiasan ainoastaan mietiskelyyn. Siksi vain muutamat ihmiset saavuttavat joogan. Toinen virhe on odottaa jotain suurta tilaisuutta, jota ei tule. He kadottavat himottomuuden jokapäiväisen harjoituksen pikkuasioissa, jotka ympäröivät heitä. Hillitsemällä himomme joka hetki tulemme välinpitämättömiksi kaikkia meitä ympäröiviä asioita kohtaan. Sitten kun suuri tilaisuus tulee, me läpäisemme sen tuskin tietäen sen olemassaolosta. Harjoitelkaa joka päivä, pitkin päivää sitä, mitä vaaditaan joogaan pyrkijältä, sillä vain tällä tapaa te voitte onnistua. Tämä jatkuva, rasittava ponnistus väsyttää enemmistön pyrkijöistä. Minun täytyy varoittaa teitä eräästä vaarasta. On eräs karkea ja nopea tie saavuttaa himottomuus. Teille voidaan sanoa: ”Tapa kaikki myötätunto ja rakkaus, koveta sydämeni, tule kylmäksi kaikkia kohtaan, hylkää vaimosi ja lapsesi, isäsi ja äitisi ja pakene erämaahan tai metsiin, aseta seinä itsesi ja kaikkien halun kohteiden välille, niin saavutat himottomuuden.” On totta, että näin on verrattain helppo saavuttaa himottomuus. Mutta täten te tapatte muutakin kuin himon. Itsen ympärille, joka on rakkaus, asetatte sulun, jonka läpi hän ei voi päästä. Te tulette rammaksi ympäröimällä itsenne paksulla kuorella, jonka lävitse ette voi murtautuu. Te kovetatte itsenne, vaikka teidän pitäisi tulla pehmeämmiksi, te eristäydytte, vaikka teidän pitäisi kyetä syleilemään kaikkia, te tapatte rakkauden ettekä vain himon unohtaen, että rakkaus kuuluu Itselle ja etsii Itseä, sitä vastoin himo kuuluu Itsen verhoihin, ruumiisiin, joihin Itse on pukeutunut. Rakkaus on eristetyn Itsen halu yhtyä kaikkien muiden eristettyjen Itsejen kanssa. Himottomuus on aineen vetovoimasta vapautumista – siis aivan eri asia.

Vaalikaa rakkautta, sillä se on todellinen Itse. Kiihkeässä pyrkimyksessänne saavuttaa himottomuus, älkää tappako rakkautta! Rakkaus on eristetyn Itsen elämää jokaisessa meissä. Se vetää jokaisen eristetyn Itsen toista Itseä kohti. Jokainen meistä on osa mahtavasta kokonaisuudesta. Tukahduttakaa halu, joka kuuluu Itsen verhoihin, mutta älkää tukahduttako Itselle kuuluvaa rakkautta, tuota kuolematonta voimaa, joka vetää Itsen Itseä kohden. Tässä suuressa ylöspäin kiipeämisessä on paljon parempi kärsiä rakkauden tähden kuin hylätä se ja kovettaa sydämensä kaikkia myötätunnon siteitä kohtaan. Kärsikää rakkauden tähden, vaikka se olisi katkeraakin. Rakastakaa, vaikka se olisikin tuskien tie. Tuska menee ohi, mutta rakkaus kasvaa jatkuvasti, ja yhteydessä Itsen kanssa te tulette viimein havaitsemaan, että rakkaus on suuri, puoleensa vetävä voima, joka saattaa kaikki asiat yhtymään. Monet ihmiset yrittäessään tappaa rakkautta kulkevat taaksepäin ja tulevat vähemmän ihmisiksi eivätkä suinkaan yli-ihmisiksi erheellisissä pyrkimyksissään. Juuri ihmissympatialla ja rakkaudella Itse avautuu. Mestareista sanotaan, että He rakastavat koko ihmiskuntaa kuten äiti rakastaa ensimmäistä lastansa. Heidän rakkautensa ei ole viileyttä vaan rakkautta kaikkia kohtaan, yhtä kuumaa kuin heitä pienempien sielujen yksilöllinen rakkaus voi olla. Epäilkää aina opettajaa, joka kehottaa teitä tappamaan rakkauden ja olemaan välinpitämätön ihmislämmölle! Se polku johtaa vasemman käden tielle.

Mietiskely siemenen kanssa ja ilman sitä

Seuraava askel on mietiskelyjärjestelmämme. Mitä tarkoitamme mietiskelyllä? Mietiskely ei voi olla kaikille samaa. Siinä on tosin sama periaate, mielen hallitseminen, mutta metodin täytyy vaihdella harjoittajan temperamentin mukaan.

Olettakaamme, että olette mieleltänne voimakas, älykäs ihminen, halukas järkeilyyn. Olettakaamme, että ajatusyhtymät ja väittely on ollut teille ainoa mielen harjoitus. Käyttäkää hyväksenne tätä entistä harjoitusta! Älkää luulko, että voitte hiljentää mielenne yhdellä ainoalla ponnistuksella! Seuratkaa loogisen järkeilyn rataa, askel askeleelta, rengas renkaalta, älkää salliko mielen poiketa siitä vähääkään! Älkää salliko mielen mennä muille ajatuksen laduille! Pitäkää se ankarasti yhdellä linjalla, ja niin te asteittain saavutatte kiinteyttä. Sitten kun olette saavuttaneet järkeilyn korkeimman kohdan, kun olette päässeet järkeilyn viimeiseen renkaaseen, niin että mieli ei voi mennä enää edemmäksi ettekä sen takana voi enää nähdä mitään, silloin pysähtykää. Tässä ajatuksen korkeimmassa kohdassa tarttukaa epätoivoisesti ketjun viimeiseen renkaaseen ja pysyttäkää mielenne siihen kohdistettuna, kiinteästi ja vakavan tyynesti, sekä odottakaa, mitä tuleman pitää! Jonkin ajan perästä voitte pitkittää tätä asennetta melkoisen ajan.

Se, jonka mielikuvitus on voimakkaampi kuin järki ja jolle hartaus sopii paremmin, kutsukoon mielikuvituksen avukseen. Kuvitelkoon hän näyttämöä, missä hartauden kohde on keskusmuotona, kehittäköön sitä edelleen pala palalta, samoin kuin maalaaja maalaa kuvaa, asettaen siihen asteittain kaikki näyttämön yksityiskohdat. Hänen täytyy työskennellä kuten maalaajan, linja linjalta, siveltimenä mielikuvituksen sivellin. Ensin työ on hyvin hidasta, mutta vähitellen kuva alkaa tulla esille. Uudelleen ja yhä uudelleen hänen tulee kuvitella tuo näyttämö, ajatella yhä vähemmän ympäröiviä kohteita ja yhä enemmän keskusmuotoa, joka on hänen sydämensä hartauden kohde. Keskittymällä tällä tavoin yhteen kohteeseen hän vakaannuttaa sen ja saattaa sen tarkkailun kohteeksi, ja näin asteittain, käyttämällä mielikuvitustaan hän tulee mielensä valtiaaksi. Hartauden kohde on riippuvainen ihmisen uskonnosta. Olettakaamme – niin kuin on useimman teidän laita –, että tämä hartauden kohde on Shri Krishna, kuvitelkaa hänet mille hyvänsä hänen maallisen elämänsä näyttämölle, esimerkiksi Kurukshetran kentälle. Kuvitelkaa armeijat järjestäytyneinä taisteluun hänen kummallakin puolellaan, kuvitelkaa Arjuna vaunujen lattialla, masentuneena, epätoivoisena, sitten siirtykää Shri Krishnaan, vaunujen ohjaajaan, ystävään ja opettajaan. Sitten kiinnittämällä mielenne keskusmuotoon antakaa sydämenne mennä häntä kohden keskitetyn hartaasti. Leväten hänessä hiljentykää niin kuin ennen ja odottakaa, mitä tuleman pitää. Tätä sanotaan 'mietiskelyksi siemenen kanssa'. Keskusolento eli järkeilyn viimeinen rengas on 'se siemen'. Te olette asteittain saattaneet epävakaisen mielenne vakavaksi, tämän hitaan ja jatkuvan hillitsemisen avulla ja lopuksi te olette kiinnittäneet itsenne keskusajatukseen tai keskusmuotoon ja olette siinä hiljentyneet. Nyt antakaa myös tämän mennä. Hyljätkää keskusajatus, idea, mietiskelyn siemen! Antakaa kaiken mennä, mutta pitäkää mielenne korkeimmassa saavutetussa tilassa, voimakkaana ja valppaana! Tämä on mietiskelyä ilman siementä.

Pysykää tyynenä ja odottakaa hiljaisuudessa ja tyhjyydessä. Te olette 'pilvessä' sivuuttaneet tilan, joka on aikaisemmin kuvattu. Äkkiä tulee tapahtumaan muutos, erehtymätön muutos, hämmästyttävä ja ihmeellinen. Tässä hiljaisuudessa tulee ääni kuulumaan. Tässä tyhjyydessä muoto paljastaa itsensä. Tässä tyhjässä taivaassa aurinko tulee nousemaan, ja tämän auringon valossa te havaitsette yhteytenne sen kanssa ja tiedätte, että se, mikä on tyhjyyttä aistimen silmälle, on täyttä hengen silmälle, että se, mikä on hiljaisuutta aistimen korvalle, on täynnä musiikkia hengen korvalle. Sellaista linjaa pitkin te voitte hallita mielenne, kasvattaa epävakaiset ajatuksenne ja niin saavuttaa valaistuksen.

Jokin sana varoitukseksi! Te ette voi tehdä tätä yrittäessänne mietiskellä siemenen kanssa, ennen kuin voitte pitää siementä kiinteästi mielessänne huomattavan ajan ja samalla edelleen säilyttää huomiokykynne valppaana. Se on valppaan odotuksen eikä lähestyvän uneliaisuuden tyhjyyttä. Jos mielessänne ei ole tätä asennetta, sen pelkkä tyhjentäminen on vaarallista. Se johtaa mediumisuuteen, itsehallinnan menettämiseen. On viisasta pyrkiä tyhjentymään ainoastaan, jos olette kouluttaneet mielenne niin, että voitte pitää sen kohdistettuna yhteen pisteeseen huomattavan ajan ja jäädä valppaaksi, kun olette hylänneet tämän kohteen.

Toisinaan huomautetaan: ”Olettakaamme, että teen tämän ja onnistun irrottamaan tietoisuuteni ruumiista, olettakaamme, että nousen yhä korkeammalle. Onko silloin aivan varmaa, että tulen takaisin ruumiiseen jälleen? Jätettyäni ruumiin palaanko varmasti takaisin?” Ajatus palaamattomuudesta tekee ihmisen hermostuneeksi. Vaikka hän sanookin, että aine ei ole mitään, että henki on kaikki, hän ei sittenkään halua menettää kosketusta ruumiiseen, ja jos hän kadottaa sen, niin pelkästä pelosta hän putoaa takaisin maan päälle, nähtyään niin suuren vaivan sen jättämiseksi. Teillä ei kuitenkaan pitäisi olla sellaista pelkoa. Se, mikä vetää teidät takaisin, on menneisyytenne jälki, joka jää vaikuttamaan kaikesta huolimatta.

Samanlainen kysymys on: ”Miksi pralaya loppuu ja uusi manvantara alkaa?” Ja vastaus on sama hindulaisen psykologian kannalta: vaikka olettekin jättäneet ajatuksen viimeisen siemenen, te ette voi hävittää ajatuksen jättämiä jälkiä, ja tämä jälki on siemen, joka pyrkii jälleen aineen yhteyteen, jotta se voisi ilmentää uudelleen itseään. Tämä jälki on se, mitä sanotaan aineen puutteeksi   –samskara. Vaikka voittekin tunkeutua kauaksi konkreettisen mielen taakse, niin tämä jälki, jätettynä ajatusprinsiippiin, siihen, jota olette ajatelleet ja tietäneet, kuitenkin jää ja vetää teidät välttämättä takaisin. Te ette voi paeta menneisyyttänne, ja ennen kuin teidän elonaikanne on ohi, tämä samskara tulee vetämään teidät takaisin. Tämä taivaselämänne päätyttyä myös saattaa teidät syntymään uudelleen. Se on rytmillisen lain toiminta. Valoa Tielle -kirjassa, tuossa suurenmoisessa okkulttisessa julkaisussa, puhutaan tästä tilasta, ja oppilas kuvataan hiljaisuudessa olevaksi. Kirjoittaja jatkaa: ”Hiljaisuudesta, joka on rauha, nousee kaikuva ääni. Ja tämä ääni sanoo: ’Hiljaisuudesta, joka on rauha, nousee kaikuva ääni. Ja tämä ääni sanoo: ’Ei riitä, että olet niittänyt, nyt sinun täytyy kylvää.’ Ja tajuten, että tämä ääni on hiljaisuus itse, sinä tottelet.”

Mitä tarkoittaa tämä sanonta: ”Ei riitä, nyt sinun tulee kylvää”. Se viittaa rytmin suureen lakiin, joka hallitsee jopa Logosta, lshvaraa – mahtavan hengityksen laki, uloshengitys ja sisäänhengitys, joka hallitsee jokaista osasta, joka on ajaksi eristetty. Logos saattaa jättää universuminsa, se saattaa hävitä, kun hän kääntää huomionsa sisäänpäin, sillä hän antoi sille todellisuuden.

Hän voi vetäytyä olemassaolon äärettömiin syvyyksiin, mutta silloinkin siellä on menneen universumin samskara, salainen, varjomainen muisti, harhan siemen, jota hän ei voi paeta. Päästä siitä eroon olisi sama kuin lakata olemasta Ishvara ja tulla Brahma Nirgunaksi. Ei ole Ishvaraa ilman harhaa, ei ole harhaa ilman Ishvaraa. Myös pralayassa tulee aika, jolloin lepo on ohitse ja sisäinen elämä jälleen vaatii ilmennystä. Silloin ulospäin kääntyminen alkaa, ja uusi universumi syntyy. Sellainen on levon ja toiminnan laki: toiminta seurannut lepoa, lepo seurannut toiminnan halua, ja niin lakkaamaton universumin pyörä, samoin kuin ihmisten elämät jatkuvat. Sillä ikuisuudessa molemmat – sekä lepo että toiminta – ovat aina läsnä, ja siinä, mitä me sanomme ajaksi, ne seuraavat toisiaan, vaikka ikuisuudessa ne ovat aina ja samanaikaisesti olemassa.

Suom. E. V.

Teosofi – 1941 n:o 11-12