Buonomo Kukaan ei ole koskaan nähnyt JumalaaMitä tiedämme Jumalasta? Senkö, mitä kirjoissa sanotaan hänestä? Ellemme muuta tiedä, niin emme todellisesti tiedä mitään. Sillä todellinen tieto Jumalasta ei voi olla kirjoista opittua tietoa. Mutta ensin meidän on sovittava siitä, mitä tarkoitamme Jumalalla. Jos suhtaudumme häneen kuin johonkin ulkopuolellamme olevaan; jos puhuttelemme häntä, palvomme ja rukoilemme häntä; jos huudamme häntä avuksi ja pyydämme häneltä jotakin; jos soitamme ja laulamme hänelle, suitsutamme ja suoritamme hänelle "pyhiä menoja", silloin tietysti hän meidän mielestämme on jossakin näkymättömissä oleva olento, joka kuulee, näkee ja tuntee, vieläpä – kuten uskomme – vastaa meille ja toteuttaa sen, mitä pyydämme häneltä, mikäli pyyntömme on hänelle "otollinen". Ja kuten maan päällä, niin varmaan myös taivaassa ja maan sekä taivaan välillä on paljon olentoja. Mutta tuo meidän Jumalamme on korkein Jumala, kaiken luoja ja kaiken ylläpitäjä. Me sanomme, että hän on kaikkitietäväinen, kaikkivaltias, kaikkialla läsnä oleva. Me ajattelemme, että hän sisältää kaiken ja on kuitenkin kaikesta riippumaton. Ja koska hän on kaikessa, niin hän on myös meissä ja meidän ulkopuolellamme. Hän on valossa, tulessa ja tuulessa. Hän on ilmassa, maassa ja vedessä kaikessa näkyväisessä ja kaikessa näkymättömässä. Me ymmärrämme, että kaikki on Jumalaa eikä mitään ole ilman Jumalaa. Jumalaa on se, mikä on äärettömän suurta, ja Jumalaa on se, mikä on äärettömän pientä. Jumalaa on kaikki hyvä, ja Jumalaa on myös kaikki paha. Niin, Jumalaa ovat yhtä hyvin enkelit kuin perkeleet. Jumalaa ovat pyhimykset ja paholaiset. Me näemme ja tunnemme jalkojemme alla tämän maan, ja sekin on Jumalaa. Me mittailemme hengessämme maailmankaikkeutta ja totisesti se on Jumalaa. Ja Jumalaa on se, mikä oli eilen ja samoin se, mikä on tänä päivänä. Jumalaa on se, mikä oli aikojen alussa, ja Jumalaa on se, mikä on kaikessa tulevaisuudessa. Jumalaa on kaikki se, mikä on juuri nyt ja mikä on oleva ikuisesti. Jumalaa on kaikki myönteinen ja myös kaikki kielteinen, ja Jumalaa ovat kaikki läheiset ja äärimmäiset vastakohdat. Jumalaa on elämä, ja Jumalaa on kuolema. Jumalaa on olemassaolo ja myös olemattomuus. Jumalaa on kaikki se, mikä on käsitettävää, ja myös se, mikä on ikuisesti käsittämätöntä. Jumalaa on kaikki, mikä voi nousta ihmisen tajuntaan, ja kaikki, mikä voi liikahtaa ihmisen sielussa. Jumalaa on itse tuo ajatus Jumalasta, sillä Jumalaa on kaikki, mikä jollakin tavoin on olevaista. Ja Jumala on tutkimattoman paljon enemmän kuin se, millä on olemisen mahdollisuus. Jumala on rakkaus. Kuinka siis? Voinko minä, joka olen koko olemuksellani ja kaikkineni erottamattomasti tuota Jumalaa ja tuosta Jumalasta – voinko minä asettua sellaiseen olotilaan, mihinkään sellaiseen paikkaan tai joutua sellaiseen olotilaan, jossa ja josta päin minä voisin lähestyä Jumalaa, rukoilla Jumalaa, palvoa Jumalaa, pyytää Jumalalta jotakin? Totisesti mahdotonta on minun ja kenenkään muun lähestyä tuota Yhtä, rukoilla tuota Ikuista, palvoa tuota Ainoaa. Jos palvelen Jumalaa, silloin palvelen jotain muuta; jos rukoilen ja pyydän Jumalalta, silloin rukoilen ja pyydän joltakin erityiseltä "jumalalta". Ja jos minä kumarran ja palvon Jumalaa, silloin minä kumarran ja palvon jotakin noista monista olennoista, jumalista, suuremmista tai pienemmistä – Aurinkologosta, jotakin planeettahenkeä, jotakin minun mieleistäni jumalaa. Mutta miksi palvoisin jotakin monista jumalista? Jumalat eivät ole palvomista varten, sillä he itse palvelevat. Ja suurin heistä, Korkein Logos on suurin palvelija, oman maailmansa palvelija, kaikkein pienimmän olennon palvelija. Sellainen myös minun tulisi olla: omassa pienessä maailmassani kaikkein pienimmänkin olennon palvelija. Ja mitä tiedän Jumalasta? Ainoastaan sen, mitä henki, Jumalan henki minun hengessäni todistaa – mitä Kaikki-Itse ilmoittaa Itselle minussa sanoin sanomatonta, ilmaisukeinoin ilmaisematonta. Todellinen tietoni Jumalasta on minussa oleva elämä, läheisin, välitön yhteys – salaisuuksien salaisuus. Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa. Teosofi — n:o 3, 1941 Hieman lyhennetty.
|