Alex. Huttunen

Kuinka rauha saavutetaan

Aktiivinen rauhanliike kansalliseksi ja yksilölliseksi valistusliikkeeksi kasvattamaan kansaa ja etenkin sen nuorisoa rauhaa rakastavaksi kansaksi, ei ainoastaan ulkonaisia vihollisia vastaan, vaan myös sisäisiä vihamielisiä voimia vastaan: se on mielestäni aktiivisen rauhanliikkeen tärkein tehtävä tässä maassa.

Minulla ei mieskohtaisesti ole vähintäkään kokemusta ulkopuolella tapahtuvasta sodasta maailman valtoja ja herrauksia vastaan, mutta sitä runsaammin omaa olemustani ja siinä asustavia henkivaltoja vastaan, jotka usein hyökkäävät kimppuuni tehden tyhjäksi kaikkein ihanimmatkin rauhan suunnitelmat ja onnen tavoittelu-unelmat, joita niin kovin mielelläni hautoisin mielessäni vaikka vuosikausia ja tekisin ihania, tulevaa elämääni koskevia ja rakentavia päätöksiä.

Nuo katalat, sotaiset henget hyökkäävät kimppuuni silloin, kun juuri olen saamaisillani jonkun päätöksen aikaan. Milloin ne hyökkäävät omina ristiriitaisina tunteina ja mielipiteinä, milloin taas toisten ihmisten muodossa, koska tahtomattani riistävät rauhalliset unelmani ja tempaavat minut sotaisiin ja ristiriitaisiin ajatusten valtoihin. Ellen hyvällä heidän vaatimuksiaan huomaa, niin he töytäisevät kylkeeni ja sanovat: Mitä töllistelet senkin haaveilija! Etkö ota kuullaksesi, että vaadimme Sinua sotaan kanssamme?

Sodalla he tarkoittavat milloin mitäkin elämän seikkaa, sillä sotaisille hengille on elämä yleensä sotaa ja taistelua olemassaolon puolesta; tulevaisuuden rakentaminenkin käy heillä sotaisissa merkeissä. Sotainen henki ottaa siis kaikki elämän muodot sotaiselta kannalta, rauhan henki taas pitää sellaista kantaa leikkimisenä tulen ja kuoleman kanssa. Siis sota, mikäli minä sitä ymmärrän, on enemmän hengen kuin aineen vika, josta syystä sitä mieluummin katselisin hengen kuin aineen näkökannalta. Siksipä olisi rauhanliikkeellä suurenmoinen työmaa ei ainoastaan aineen vaan myös hengen maailmoissa, jos se mielisi rakentaa pysyvän rauhan ihmiskunnan keskuuteen.

Mielestäni on turhaa työskennellä ihmiskunnan ulkonaisen rauhan puolesta, ennen kuin oppii työskentelemään sisäisen rauhan puolesta, niin että saa herätetyksi kaikissa kansalaisissa sisäisen rauhanhengen toimivaksi voimaksi. Silloin henki itse rakentaa rauhan, joka varmasti kestää kaikissa koettelemuksissa, eikä sitä tarvitse pakkokeinoilla alistaa rauhaan tai panna rautaiseen rauhanhäkkiin, kuten petoja, saadakseen ne kesytetyksi.

Oikea rauhanhenki on mielestäni paras rauhan rakentaja. Se muovaa aineen ulkonaisen puolen kyllä rauhalliseksi muitta mutkitta, siksi olisi työskenneltävä rauhallisemman hengen saamiseksi ihmiskuntaan tulevaisuutta varten.

Onhan nykyään niin sotainen henki vallitsevana, että joka päivä kerrotaan sanomalehti- ja radiouutisissa ryöstöistä, murhista ja muista väkivallan teoista. Tätä ei voi lukea muuksi kuin sotaisen hengen ansioksi. Se teettää ihmisillä omia päivätöitään kysymättä lainkaan, tahtovatko he niitä tehdä vai ei.

Näissä olosuhteissa on turhaa puhua mistään yleisestä maailmanrauhasta, kun jokaisen yksityisen sielussa pauhaa sota, aiheuttaen sotaa myös kaikkialle ulospäin. Muutosta parempaan on kyllä kovin vaikea saada, mutta juuri siitä voisikin seurata yleismaailmallinen rauha.

Yhtä vaikea on kesyttää leijonaa tai jotain muuta villipetoa kuin ihmisen henkeä, joka on petomainen ja jonka hän on saanut lahjaksi vanhempiensa tietämättömyyden perintönä jo sikiämisensä hetkellä, josta asti se on ollut ikään kuin häntä itseään. Siitä syystä sen voittamista on sanottu itsensä voittamiseksi. Todellinen aktiivinen rauhantyö olisi siis kohdistettava jokaisen ihmisen alemman itsensä voittamiseen.

Lyhennelmä, Ruusu-Risti — maaliskuu 1931


Etusivu Artikkelit