W. Angervo

Ihmisruumiin salaiset voimakeskukset

Olisiko ihmisruumiissa vielä jotakin tuntematonta, salattua? Eivätkö ne valtavat anatomiset volyymit, jotka selostavat ihmisruumiin rakennetta, olekaan sitä vielä tyhjentävästi käsitelleet? Onhan anatomialla, joka – jos mikään – on eksakti tiede ja liikkuu realistisella pohjalla, tutkimuskohteenaan verrattain pieni ja rajoitettu ala, vain ihmisruumis, muutama kymmenen kiloa lihaa ja verta, joten sen salaisuuden perille pääsemisen ei suinkaan pitäisi olla mikään mahdottomuus.

Täytyykin myöntää, että anatomian tutkimukset ovat niin perinpohjaiset, ettei niiden suhteen juuri jää toivomisen varaa. Seikkaperäisesti, pienempiä yksityiskohtia myöten, ovat ne selostaneet jokaisen luun ja ruston, jokaisen lihaksen ja jänteen, jokaisen valtimo- ja laskimosuonen, niiden kulun hienoimpaan hiussuoniverkostoon saakka, veren määrän, sen kokoonpanon, aivojen kierrokset, keskus- ja ääreishermoston, sympaattisen hermoston, sisäelimet – sanalla sanoen kaiken, mitä ihmisruumiilla tarkoitamme sen hienoimpaan histologiseen rakenteeseen saakka. Tutkimus on tehty niin perusteellisesti, ettei luulisi ihmisen ulkoisesta rakenteesta löytyvän ainuttakaan kohtaa, johon anatomian tutkimus ei olisi tunkeutunut ja joka olisi jäänyt huomaamatta.

Mutta jos astutaan ihmisruumiin fysiologian alueelle, asianlaita on toinen. Eipä siten, etteikö tämänkin tutkimuksen alalla olisi aikojen kuluessa tehty rohkeita harppauksia ihmisruumiin elintoiminnoista perille pääsemiseksi ja niissä osuttu oikeaan, mutta paljon on vielä jäljellä selvittämätöntä ja arvoituksellista. Niinpä esimerkiksi keskus- ja sympaattisen hermoston perimmäiset salaisuudet ovat länsimaiselle tieteelle tuntemattomat, ja on vielä joukko sisäelimiä, joiden toiminnasta ja merkityksestä ihmisruumiille ollaan otaksumien ja oletusten varassa. Sellaisen suuren rauhasen kuin pernan toiminnasta on vallalla useampia teorioita, joista yksikään ei vielä ole saanut niin paljon tieteellistä kannatusta, että se olisi voitu omaksua lopulliseksi, tieteellisesti päteväksi totuudeksi. Useiden muiden – tässä suhteessa tuntemattomien – rauhasten ja elimien joukosta käsittelen vain kahta, joilla on erityinen merkityksensä ihmisruumiin salaisten voimakeskuksien välittäjänä, nimittäin aivolisäkettä (hypophysis cerebri) ja käpyrauhasta (glandula pinealis).

Ennen kuin käyn lähemmin näitä elimiä tarkastelemaan, on lyhyesti käsitettävä fyysisen ruumiin kaksoispuolta, eetteriruumista, jonka olemassaolo alkaa jo kiinnostaa tiedemiehiäkin. Aivan meidän päiviimme saakka on eetteriruumiin olemassaolosta tiedemiesten keskuudessa vaiettu ja jos siitä on puhuttu, se on tapahtunut kielteisessä mielessä. Sitä ei ole hyväksytty edes hypoteesina tieteellisen tutkimuksen kohteeksi, ja kuinka tutkimuksista tavallisessa merkityksessä voisi olla puhettakaan, kun se ei ole ollut tavallisin keinoin aistittavissa. Mutta vuonna 1911 oli tavallaan tämäkin pulma osittain ratkaistu. Tällöin cambridgelainen tohtori Walter Kilner joutui kokeellisesti toteamaan eetteriruumiin, vieläpä astraaliruumiinkin, eräänlaisena värähtelynä, joka näkyi ihmisen fyysisen kehon ympärillä säännöllisenä kehänmuotoisena heijastumana. Tätä hän kutsui ihmisen atmosfääriksi eli ilmakehäksi. Ilmiö oli siksi erikoinen, että hän ryhtyi tutkimaan sitä tarkemmin. Hän valmisti värilaseja, joilla voi tehostaa värähtelyjen näkyvyyttä, ja yhä merkillisempiä havaintoja esiintyi. Niinpä tämä ilmakehä oli toisilla suurempi, toisilla pienempi, toisilla siinä ilmeni epäsäännöllisyyksiä, joihin oli löydettävissä syy joko fyysisistä tai sielullisista sairaustiloista. Näin ollen siis oli kyseessä sangen tiivis yhteys tämän ilmakehän ja fyysisen kehon välillä, siitä ei ollut epäilystäkään, mutta kumpi näistä oli päätekijä, se jäi tri Kilneriltä ratkaisematta.

Olisi luullut, että tämä keksintö jo tällä asteellaan olisi kiinnostanut tiedemiehiä jatkamaan tutkimuksia, mutta heidän piirissään ollaan hyvin varovaisia kaiken uuden suhteen, etenkin, jos se jollakin tavalla poikkeaa tavanomaisista katsantotavoista. Siksipä ei tietääkseni yksikään tiedemies ole tähän tutkimusalaan enää kajonnut. Vasta tänä vuonna [1935?] sain käsiini teoksen, joka tekee Kilnerille oikeutta ja ottaa asian uudelleen esille psykologisten kysymysten yhteydessä. Tämä tiedemies on tri Alexander Cannon, Lontoon ja Ison-Britannian tiedeakatemian jäsen. Hänkin oli todennut eetteri- ja astraaliruumiin olemassaolon aivan toisessa yhteydessä ja vetoaa tri Kilnerin tutkimuksiin osoittaakseen, että hänenkin psykologiset tutkimuksensa pohjautuvat eksakteihin fyysisiin kokeisiin.

Kun minulla aikoinani oli tilaisuus kokeilla mainitun tri Kilnerin menetelmää, totesin etteivät salatieteilijäin selostukset näistä näkymättömistä ruumiista ole tuulesta temmattuja, vaan että ne perustuvat tosiasioihin, jotka on mahdollista todeta vielä selvemmin ja täydellisemmin keinoilla, joita salatiede suosittelee. Salatieteilijöiden selostukset eetteri- ja astraaliruumiista ovat sangen seikkaperäiset. Ne lähentelevät jo sitä yksityiskohtaisesti viimeisteltyä erittelyä, joka oli huomattavissa anatomien selostuksissa fyysisestä kehosta. En kajoa niihin nyt lähemmin, rajoitun vain käsittelemään eetteriruumiin fysiologiaa ja sen merkitystä fyysiselle keholle salatieteen valossa.

Ensiksikin salatieteen mukaan eetteriruumis on fyysisen ruumiin luoja ja ylläpitäjä eikä päinvastoin. Eetteriruumis on muotti, jonka mukaan fyysinen aine muovautuu ihmisen fyysiseksi käyttövälineeksi. Se on myöskin se välittäjä, joka tuo ihmiskeholle ne eetteriset värähtelyt, joita sen solusto tarvitsee säilyttääkseen vitaliteettinsa, elinvoimansa. Magneettiset ja sähköiset värähtelyt yhtä hyvin maasta kuin auringostakin latautuvat eetteriruumiin elimistöön ja joutuvat niiden välityksellä niitä vastaaviin fyysisen kehon soluihin. Fyysinen keho on siinä määrin riippuvainen näistä eetteriruumiin värähtelyistä, ettei ole ajateltavissa minkäänlaista fyysisen ruumiin elämää ilman eetteriruumista. Yhtä riippuvainen on eetteriruumiskin fyysisestä ruumiista, sillä erottuaan kuolemassa fyysisestä ruumiista ei se voi jatkaa itsenäistä olemassaoloaan kuin verrattain lyhyen ajan, korkeintaan muutaman vuorokauden, hajoten sitten alkuperäisiin aineosiinsa samoin kuin fyysinenkin ruumis.

Tämä kiinteä yhteys näiden molempien ruumiiden välillä tapahtuu eräiden elimien välityksellä, jotka ovat havaittavissa eetteriruumiissa. Tri Kilnerin laseilla ei niitä kylläkään nähdä, mikä onkin luonnollista, sillä nämä eetteriruumiin elimet meidän kehityskaudellamme toimivat vain puolinaisesti, fyysis-psyykkisesti, vastaten täsmälleen nykyaikaisen, tavallisen ihmisen valvetajunnallisia vaatimuksia. Mutta jos on kysymys kehittyneemmästä kohteesta ja huomioiden tekijä on selvänäkijä, ovat tulokset aivan toisenlaiset. Eetteriruumiin elimet esiintyvät silloin jatkuvasti herkästi värähtelevinä, värillisinä voimakeskuksina, joiden nopeavärähtelyinen virtaus kohdistuu samanaikaisesti sädehtivänä sekä ihmisen fyysiseen ruumiiseen että siitä ulospäin. Tämä on helposti käsitettävissä kun tietää, että näillä voimakeskuksilla on kahdenlainen tehtävä. Paitsi sitä magneettis-vitaalista merkitystä, joka niillä on fyysisen ruumiin alituisina muovailijoina ja elinvoiman ylläpitäjinä, on niillä vielä toinen tärkeämpi merkitys olla yhdyssiteenä ihmisen korkeampiin ja hienompiin ruumiisiin ja tuoda korkeampien tajuntatasojen värähtelyjä ihmisen päivätajuntaan.

Näitä voimakeskuksia, joita salatieteellisessä kirjallisuudessa kutsutaan chakroiksi, pyöriksi, niiden kehämäisen muodon takia, on huomioitu kaikkiaan kymmenen, joista ainoastaan seitsemän kuuluu inhimillisille tajuntatasoille. Sitä vastoin kolme alinta, jotka sijaitsevat ihmisruumiin lantio-ontelon sisässä, kuuluvat kolmeen alimpaan elementaaliluonnon valtakuntaan, kehityskauteen, jonka ihminen sivuutti jo kaukaisessa menneisyydessään, joten tällä hetkellä niillä ei enää ole mitään kehityksellistä merkitystä. Tämän vuoksi ei näitä kolmea alinta voimakeskusta enää käytetäkään valkoisessa magiassa. Valkoisen Veljeskunnan taholta päinvastoin ankarasti varoitetaan niiden käytöstä, ei ainoastaan sen takia, että niitä käyttävät yksinomaan mustat maagikot itsekkäisiin tarkoituksiinsa, vaan että niiden värähtelyjen osittaista esiin puhkeamista erinäisissä sairaalloisissa tiloissa pidetään mitä suurimpana onnettomuutena, mikä yleensä ihmistä voi kohdata. Jätän ne siis kokonaan käsittelyni ulkopuolelle ja käsittelen vain niitä seitsemää chakraa, joista salatieteellisessä kirjallisuudessa yleisimmin puhutaan.

Nämäkin voidaan jakaa eri ryhmiin, riippuen niiden voima laadusta ja värähtelyjen suuntautumisesta ihmisen eri tajuntatasoille. Ensimmäiseen ryhmään sijoittaisin kaksi alinta chakraa joista toinen sijaitsee selkärangan alaosassa, lähemmin määriteltynä sillä kohdalla selkärankaa, missä selkäydin alkaa haarautua alaraajain hermostoiksi ja missä se kietoutuu yhteen sympaattisen hermoston alimpien hermosolmujen säikeisiin ja toinen jokseenkin pernan tienoilla, rintakehän vasemmanpuolisessa alaosassa. Molempien näiden tehtävä on mitä kiinteimmässä yhteydessä fyysiseen ruumiiseen. Alin näistä kahdesta joka on yleisimmin tunnettu kundaliini- eli käärmetulichakran nimellä, on niiden sähköisten, magneettisten ja vitaalisten voimien välittäjä, jotka on suoranaisesti varastoitu maapalloomme. Jokainen fyysikko tietää ja aavistaa maan magneettis-sähköisten voimien valtavuuden niin rakentavina kuin hävittävinäkin tekijöinä, ja näin ollen kundaliinichakran suurin tehtävä näyttää olevan ehkäistä näiden suunnattomien voimien tunkeutumista ihmisruumiiseen täydellä painollaan. Korkeintaan se välittää niitä ihmisruumiiseen juuri sen verran ja sellaisissa erissä, ettei niiden hävittävä vaikutus pääse turmelemaan kehityksen normaalia kulkua. Mutta kaiken tämän ohella kuului kundaliini-chakran voimavarastoon vielä jotakin muutakin. Hiljaisuuden Äänessä sitä kutsutaan "tuliseksi voimaksi" ja "maan äidiksi", koska sen voima on jossakin suhteessa verrattavissa tuleen. Sen vaikutuksesta syttyvät aikanaan kaikki muut chakrat ja saavat siitä luonnollisen syntymänsä, niin kuin lapsi äidistään. Sen ennenaikainen aktivoituminen ilman kehityksellisiä edellytyksiä, mikä voi tapahtua, kun antaudutaan epäpätevän opettajan johdettavaksi tai itse vaarattomasti puoskaroidaan salatieteellisten voimien kanssa, on sangen vaarallista. Seurauksena voi olla vaikeita, parantumattomia hermosairauksia, luonnottomia ja hillittömiä siveellisiä ja mentaalisia harhautumisia, onpa kokeilusta seurannut kuolemantapauksiakin. Alhaisella siveellisellä tasolla olevassa ihmisessä, joka ei ole puhdistanut ruumistaan kundaliinichakran kunnolliseksi käyttövälineeksi, elpyvät sen intohimot äärimmäisen kiihkeiksi, mentaaliset paheet tiivistyvät itsekkyydeksi, joita ylläpitää helvetillinen itserakkaus ja ylpeys – ja useimmat tällaiset harhautuneet joutuvatkin tavallisesti mustan veljeskunnan vaikutuspiiriin ja heidän kehityksensä keskeytyy pitkiksi ajoiksi. Siksipä salatieteellisessä kirjallisuudessa varoitetaankin herättämästä kundaliini-chakran käärmettä, jonka sanotaan lepäävän kiemurassaan tämän voimakeskuksen keskipisteessä, sillä sen purema voi olla tappava. Sen myrkyn kaksinaisesta ominaisuudesta sanotaankin Hathayogapradipikassa: "Todelliselle joogille se antaa vapautuksen, mutta hullun se kahlehtii."

Toisen voimakeskuksen muodostaa se chakra, joka sijaitsee pernan kohdalla. Tästä sanotaan, että sen pääasiallisimpana tehtävänä on eritellä ja muuntaa ne vitaliteettivärähtelyt, joita aurinko säteilee, sellaisiksi, että ihmisruumis voi käyttää niitä solustonsa moninaisimpiin tarpeisiin. Siksipä tästä chakrasta sanotaankin, että se kehittyneellä ihmisellä aikanaan ja oikealla tavalla esiin puhjenneena muistuttaa prisman väreihin hajautuneena auringon peilikuvaa. Siitä säteilee vitaalinen elinvoima monen värisinä heijastuksina yli koko fyysisen ruumiin, ja tunkeutuu kimppuina ruumiin elimistöihin – etenkin sen alla olevaan pernaan niin voimakkaasti, että perna onkin salatieteessä siitä syystä mainittu eetteriruumiin vāhaniksi eli käyttövälineeksi.

Kuten jo alussa mainitsin, kuuluu perna niihin elimiin, jonka fysiologia on tiedemiehille vielä hämärän peitossa. On siksi omituista, että tiede aivan kuin vaistomaisesti vetää pernan toiminnan aurinkoenergian yhteyteen. Tiedemiehet ovat siinä näkevinään elimen, jolla on tekemistä veren kanssa. Aikoinaan sitä pidettiin punaisten verisolujen rakennuspaikkana, mutta nyttemmin pidetään kiinni oletuksesta, että perna olisi tekemisissä vain valkoisten verisolujen kanssa. Sen läheinen yhteys vereen on todettu monissa verisairauksissa, jolloin pernan koossa ja rakenteessa on huomattu muutoksia. Painotan erityisesti tätäkin fysiologista yhtymäkohtaa chakra-teoriaan, sillä olen siinä näkevinäni kouriintuntuvan todistuksen salatieteellisten opetusten oikeutukselle. Niinpä pernan merkitys veren koostumuksen tekijänä ja siis ihmisen elonprinsiipin säilyttäjänä on totuus, jonka salatieteilijät ovat omaksuneet ja julistaneet jo niin ammoisina aikoina, ettei länsimailla vielä silloin ollut tunnettu ruumiin verenkiertoakaan. Ja mikä merkitys verellä on aurinkoenergian ja kosmisten värähtelyjen siirrossa ihmisruumiiseen, sitä pohtii tieteemme parhaillaan, eikä ole epäilystäkään, etteikö se sille anna suurta merkitystä, vaikka se ei vielä tunnekaan yksityiskohtaisesti niitä lakeja, joihin tämä siirto perustuu.

Seuraavaan chakra-ryhmään, joiden toiminta jo kohdistuu ylifyysiselle tajuntatasolle, kuuluu kolme seuraavaa. Näiden fyysiset vastaavuudet esiintyvät seuraavassa järjestyksessä:

1. sympaattisen hermoston vatsahermosolmun, plexus solariksen kohdalla,

2. sydämen kohdalla ja

3. kaulan alaosassa, vastaten sympaattisen hermoston ensimmäistä suurta hermopunosta.

Näiden fyysiseen ruumiiseen kohdistama voimavirtaus rajoittuu pääasiallisesti niiden kosmiseetteristen värähtelyjen välittämiseen, joita nämä fyysisesti tärkeät elimet tarvitsevat säilyttääkseen vitaliteettinsa virkeänä, mutta tärkeämpi on niiden merkitys toisten korkeampien tajuntatasojen värähtelyjen välittäjänä. Niinpä plexus solaris -chakra on tekemisissä astraalisen herkkätuntoisuuden kanssa. Monet telepaattiset, psyykkiseen herkkätuntoisuuteen kuuluvat, päivätajunnalle oudot ilmiöt aiheutuvat jostakin luonnottomasta tämän chakran kiihotuksesta. Oikealla tavalla herätettynä se voi kehittyä oivalliseksi työaseeksi eetteritason ja astraalitason välille. Muussa tapauksessa syntyy vain vakavia häiriöitä sitä vastaavissa fyysisissä elimissä – tässä tapauksessa pääasiallisesti vatsahermostossa, ja vahinko on hyötyä monta kertaa suurempi.

Sydänchakran merkitys kohdistuu vielä yksityiskohtaisemmin tunne- eli astraalitasolle. On muuten omituista, kuinka tavallinen ihminen kytkee kaikki tunne-elämänsä vivahteet sydämeen. Hän sanoo rakastavansa, samoin vihaavansa koko sydämestään jne. Kuinka vähän fyysisellä sydämellä on näiden tunteiden kanssa tekemistä, lienee kaikille päivänselvä asia, mutta paljon sanontaan sisältyy totuutta, kun sydän-käsitteeseen yhdistetään siihen kuuluva voimachakra. Siihen keskittyy tunne-elämämme. Se ottaa vastaan meihin kohdistetut tunteet, analysoi ne meille ominaisiksi ja muovailee ne meille tajuttaviksi. Sen kautta värähtelevät meidän omat niin miellyttävät kuin epämiellyttävätkin tunnevärähtelymme ja sen kautta tunkeutuu sielu- ja tunne-elämäämme värähtelyjä ulkopuolella olevasta ympäristöstämme, ei ainoastaan lähipiiristämme, vaan myös yleensä tunnetasolta sikäli kuin tunnevärähtelymme ovat samankaltaiset niiden kanssa. Oppilaan on täydellisesti hallittava tunne-elämänsä, ennen kuin tämän chakran laajempaan kehitykseen voi ryhtyä. Sen alkaessa toimia avautuu näet tunnemaailma monin verroin entistä laajemmaksi, uusia outoja värähtelyjä tulvii sieluun, ja ne kaikki on opittava yksitellen tuntemaan ja hallitsemaan. Ellei tällöin olla tottuneen opastajan johdossa, saavat tunne-elementit voiton, ja tulos on – päivätajunnallisen tasapainon horjuminen: tunteet heilahtelevat hillittöminä äärimmäisyydestä toiseen, hermotoiminta herpautuu, ja lopputuloksena on useinkin vaikealaatuiset hysteeriset kohtaukset, vieläpä mielisairaudetkin.

Kurkkuchakran voimaominaisuudet kohdistuvat yhä syvemmälle tunnetason mysteereihin. Salatieteilijät vakuuttavat, että henkilö, jolle tämä chakra on säännöllisesti avautunut ja toimii normaalisti, on selväkuuloinen. Mitä on selväkuulo? Onhan paljon mielisairaita, jotka kuulevat kaikenlaisia ääniä ja puheita niin todellisesti, että tottelevat niiden käskyjä ja määräyksiä, olivatpa ne kuinka mahdottomia ja luonnottomia tahansa. Tätä kutsutaan psykiatriassa kuulohallusinaation nimellä, mutta sitä ei ole sekoitettava siihen selväkuuloon, joka on yhteydessä kaulachakran kanssa. Selväkuulo, jota tässä tarkoitetaan ja joka täysin eroaa kuulohallusinaatiosta, on astraalista selväkuuloa. Astraaliselväkuuloon sisältyy jonkinlainen tietoisuus tulla astraalitasolla kosketuksiin sen tason tajuisten olioiden kanssa ja olla niiden kanssa ajatustenvaihdossa. Tämän ajatustenvaihdon ei tarvitse olla puhekykyä eikä kuuloaistia sellaisena kuin sen päivätajuisesti tunnemme, vaan selväkuulo on paremminkin jonkinlaista ajatustensiirtoa, joka lähinnä vastaa aistimusta, jonka tunnemme kuulona ja jonka avulla muovailemme jostakin ajatuksesta kuvan, jonka valvetajuntamme tajuaa.

Kolmannen chakraryhmän muodostavat kaksi viimeistä ja tärkeintä eetteriruumiin elintä, jotka sijaitsevat päässä, toinen silmien välissä otsalla, toinen melkein päälaen keskikohdalla. Fyysisissä aivoissa vastaa edellistä aivolisäke ja jälkimmäistä käpyrauhanen. Jotta näiden elinten vastaavuus chakroihinsa olisi helpommin käsitettävissä, on syytä tarkastella niitä tieteen, kehitysopin ja salatieteen valossa.

Tiedemiestemme osuus näiden rauhasten selostamisessa on niukkuudestaan huolimatta tärkeä. Aivolisäkkeestä tiedetään, että se ainakin luuston kehitysaikana, siis varhaisimmassa nuoruudessa, on toiminnassa, ja jos se syystä tai toisesta joutuu myöhemmin toimintaan, ilmaantuu luustoon sairaalloisia oireita liikakasvannaisina tai muina luonnottomuuksina. Vielä tätäkin tärkeämpi ominaisuus on se, että toinen sen lohkoista on histologiselta rakenteeltaan samanlaatuinen kuin käpyrauhanen ja että embryologinen tutkimus toteaa yhteyden näiden välillä, vaikka sitä myöhemmin ei anatomisesti enää voidakaan näyttää toteen. Siis nämä kaksi salaperäistä rauhasta ovat jonakin kehitysaikana toimineet jossain määrin samalla tapaa. Minkälaista tämä toiminta on ollut, se on antanut tiedemiehillemme paljon päänvaivaa. Sitä, että sillä on ollut tekemistä näköaistin kanssa, ei enää epäillä. Osoittaahan anatominen tutkimus, että se on erityisten säikeitten välityksellä suoranaisesti yhteydessä sen aivo-osan (thalamus opticus) kanssa, johon johtavat silmähermot. Sitä paitsi käpyrauhasen histologinen tutkimus näyttää selvästi, että ollaan tekemisissä silmäkudoksen kanssa. Milloin olisi kuihtunut silmä toiminut? Tähän uuteen pulmaan antaa kehitysoppi vastauksen. Tiedemiehet puhuvat nykyisin täytenä totena eräästä muinaisesta mantereesta, joka olisi sijainnut nykyisen Tyynenmeren saarten tienoilla. Tämän mantereen jäljiltä on tavattu eläinkuntaa, kuten lisko Hatteria punctata, jolla käpyrauhanen on vielä pääkopan pinnalla ja muistuttaa kolmatta silmää. Ammoisina aikoina on siis täytynyt olla sellainen kehityskausi, jolloin tuo silmä on ollut toiminnassa, ja se on toiminut silloin myös ihmisellä, vaikka se myöhemmin ulkoisten olosuhteiden muuttuessa on vähitellen surkastunut sitä mukaa kuin nykyiset näköelimemme ovat astuneet valta-asemaan.

Tässä suhteessa käyvätkin salatieteelliset selostukset kutakuinkin yhteen kehitysopillisten tutkimusten kanssa. Salatieteen mukaan onkin miljoonia vuosia sitten vallinnut aikakausi, jolloin kolmannen juurirodun ihmiskunta asusti mantereella, joka kutakuinkin vastaa tuota Haeckelin Lemuria-nimistä mannerta, ja että tällä ihmiskunnalla oli silloin toiminnassa "kolmas silmä". Koko luomakunta ja elämä oli silloin aivan toisenlaista, ei niin aineelliseksi tiivistynyttä kuin mitä se nyt on, joten näköelimenkin täytyi vastata sitä tiiveystajunnallisuutta, joka silloin oli vallalla. Sanotaan sen silloin olleen enemmän astraalisen kuin fyysisen eli sen näkökyky ulottui enemmän tunnetasolle kuin fyysiselle, mutta sitä mukaa kuin aine fyysistyi, surkastui astraalinen näköelin, ja tilalle kehittyivät nykyiset silmämme. Käpyrauhanen surkastui – toistaiseksi. On vielä koittava aika, jolloin ihmisen tajunnallinen nousu tarvitsee astraalista näköelintään, ja tällöin on käpyrauhanen astuva uudelleen toimintaan. Siksi ovat sekä aivolisäke että käpyrauhanen säilyneet tulevia aikoja varten, niitä aikoja varten, jolloin täydellistyneellä ihmisellä on käytössään vielä kaksi aistia nykyisten viiden aistin lisäksi. Siihen saakka, kunnes ne ovat ihmiskunnan yleinen omaisuus, ne esiintyvät toiminnassa vain muutamilla harvoilla, jotka ovat erityisen koulutuksen avulla saaneet toimintaan niitä vastaavat chakrat ja siten saaneet nämä elimet hereille tavallista aikaisemmin.

Näiden kahden chakran voimien esiinpuhkeaminen täydentää kaikki edelliset. Niiden täydellisestä värähtelystä herää surkastunut selväkuulo ja selvänäkö ja sen ohella täydellistynyt tunnetason hallitseminen sekä mahdollisuus huomioida aatetasonkin ominaisuuksia. Siksipä H. P. B. sanookin Hiljaisuuden Äänessä: "Älä salli ’taivassyntyisen' hukkua harhan mereen ja irrottautua kaikkeudellisesta Isä-Äidistä (Maailmansielusta), vaan anna tulivoiman päästä sisimpään kammioosi, sydänkammioosi, maailmanäidin asuntoon.

Kun tämä voima sydämestä nousee kuudenteen, silmiesi väliseen seutuun, niin se muuttuu Maailmansielun henkäykseksi, ääneksi, joka täyttää kaiken – Mestarin ääneksi."

Kuudennen chakran osittaisesta ja täydellisestä avautumisesta riippuu astraalisen näkemisen täydellisyys. Alkuasteellaan voivat näkemykset olla vain hajanaisia valo- ja värivälähdyksiä, haihtuvia irrallisia kuvia ja näkyjä, mutta sitä mukaa kuin kundaliiniliekki elähdyttää chakraa täydellistyvään avautumiseen, saavat näkemykset todellisemman hahmon, kirkastuvat oleellisiksi ja ovat täydellisesti tajuttavissa.

Tajuaminen täydellistyy lopullisesti seitsemännen chakran avautumisesta. Sen näkemys ulottuu mentaalitasolle saakka, ja siinä on selvänäkijällä apunaan älyllinen erittelemiskyky, joten hän ei voi harhautua näkemyksissään. Tällöin myös hän voi tietoisesti irtautua ruumiistaan ja tehdä havaintoja eri tasoilla ja tuoda havaintojensa tulokset ehjinä ja vääristymättöminä päivätajuntaansa. Yhteys eri tajuntatasojen kanssa muuttuu yhtäjaksoiseksi ja eristävät muurit niiden välillä häviävät. Tähän voimakeskukseen kulminoituvat kaikkien tasojen fohatiset voimat ja esiintyvät lopullisessa tasapainoisuudessaan. Siksipä H. P. B. Salaisessa Opissaan siitä sanookin: "Käpyrauhanen on se elin, jota itämaiset salatieteilijät kutsuvat devakshaksi eli jumalalliseksi silmäksi, ja tänäkin päivänä se on ihmisaivojen henkisyyden pääelin, nerouden asuinpaikka ja se puhtaiden mystikoiden tahdonvoimalla lausuma maaginen Seesam, joka hänelle – kun hän osaa sitä käyttää – avaa kaikki totuuden tiet."

Tätä lienee myös aikoinaan Descartes tarkoittanut, kun hän lausui mielipiteen, että käpyrauhanen olisi sielun asuinpaikka. Tämä hänen mielipiteensä on herättänyt suurta hilpeyttä ja ivaa anatomien piirissä aina meidän aikaamme saakka. Mutta ne, jotka näkevät syvemmälle, antavat Descartesille täyden tunnustuksen ja näkevät hänessä ihmisen, joka eli aikaansa edellä ja oli näkemyksellään lähestynyt totuutta monta askelta lähemmäksi kuin aikakautensa.

Vielä on mainittava eräs näistä voimakeskuksista johtuva omituisuus, johon eivät selvänäkökokeilijat eivätkä psykiatrit ole kiinnittäneet tarpeeksi huomiota. Asianlaita on näet niin, että nämä chakralliset voimakeskukset toimivat tavallisessa ihmisessä juuri niin paljon kuin niiden tulee toimia tavallisen päivätajunnan tasapainon ylläpitämiseksi. Ja ettei mitään odottamattomia yllätyksiä tapahtuisi, syntyy niiden toiminnassa fyysisen ja astraalisen tajuntatason välille eräänlainen suojamuuri, tiivistynyt kudos, joka estää tunnetason sopimattomia tunkeilijoita pääsemästä päivätajuntaan. Tämä suojamuuri muuntaa tunnetason värähtelyt sen laatuisiksi, että ne sopeutuvat kunkin yksilön normaaleihin värähtelynopeuksiin. Ellei näin olisi, jäisi ihminen tunnetason lukemattomien värähtelymuotojen temmellyskentäksi ilman, että hän kykenisi niitä oikein arvioimaan ja vielä vähemmän hallitsemaan. Avuttomana hän joutuisi niiden valtoihin ja kadottaisi päivätajunnallisen tasapainonsa. Tässä onkin yksi mielisairauksien syy, johon olisi kiinnitettävä vakavaa huomiota. Syystä tai toisesta rikkoutuu suojakudoksen hienon hieno verkko, syntyy repeämä, veräjä, jonka takana on joukko halukkaita tunkeilijoita pyrkimässä ihmisen päivätajuntaan. Tavallisen ihmisen tasapaino tällöin turmeltuu, hän muuttuu "omituiseksi", ympäristökin sen huomaa, ja lopputuloksena useimmiten on joko pitempi tai lyhytaikaisempi mielisairaus, riippuen tietenkin siitä, kuinka nopeasti suojakudoksen portti tukkeutuu. Alkeellinen, ohjaukseton salatieteen kokeilija voi aluksi tällaisessa tilanteessa luulotella, että nyt hänelle on avautunut selvänäkökykyjä, ja hurmautuu, hemmottelee niitä, luulottelee nousseensa jollekin korkealle salatieteelliselle asteelle, eristäytyy ylpeänä oman olemuksensa ahtaaseen kuoreen. Ellei hän ajoissa herää näkemään erehdyksensä syytä ja käy sitä vakavasti korjaamaan, on tulos sama. Tasapaino häiriytyy, kehitys keskeytyy.

"Ihminen on oman onnensa seppä" on vanha totuus ja pitää paikkansa tässäkin tapauksessa. Ihminen on itse syypää tämän suojakudoksen rikkoutumiseen. Hän turmelee sitä tahallaan esimerkiksi väkijuomien ja narkoottisten aineiden käytöllä. Nämä aineet ovat sille mitä turmiollisimmat. Kouriintuntuvimpana on tämä todettavissa juoppohulluus-, morfiini- ja kokaiinitapauksissa. Olen elämäni varrella joutunut käsittelemään monen monia tämän luonteisia tapauksia ja toteamaan näiden aineiden vaarallisuuden ei ainoastaan fyysiselle ruumiille, vaan vielä enemmän hienomman eetteriruumiin kudoksille. Vaikeimmissa sairaustapauksissa olen usein ollut, en ainoastaan tuntevinani, vaan vieläpä näkevinäni niiden kaameiden elementaalien läsnäolon, jotka valtaavat tämänlaatuisen sairaan, eikä voi muuta kuin mitä syvimmin valittaa, että näiden aineiden sovinnainen käyttö nautintoaineina on niin yleistynyt, että niitä on saatavissa muualtakin kuin apteekkien lukitusta lääkekaapista. Ainakin jokaisen teosofin ja salatieteilijäkokelaan tulisi niiden käyttöön suhtautua kielteisesti, sillä henkisen kehityksen ehkäisijöinä ne varmasti muodostavat ryhmän numero yksi. Tähän ryhmään voi lukea myös monet muut miedommat narkoottiset aineet, kuten nikotiini, kofeiini ja teiini. Näiden käytössä ollaan tavallisesti suvaitsevaisempia. Ken niihin on mielistynyt, vetoaa puolustuksekseen, että niinhän se ja se korkea salatieteilijä tai jokin muu henkistynyt ihminen tekee myös ja käyttää niitä, mutta salatiede on säälimättömän ankara. Joka haluaa ruumiinsa ehdotonta puhtautta, on siinä suhteessa noudatettava ehdottomia luonnonlakeja, hemmottelulla ei siellä ole jalansijaa, ja ehdoton totuus vaatii ilmentäjäkseen myös ehdottomasti puhtaan ihmisruumiin ja ehdottomasti puhtaan ihmissielun.

Vielä vaarallisemmat kuin nämä fyysiset myrkyt ovat eetterisen suojakudoksen eheydelle sielulliset myrkyt. Niihin vasta onkin kiinnitettävä vakavaa huomiota. Himoruumiin kaikki, luonnonlakien puitteista poikkeavat halut ovat sille turmiollisia. Ihmisen luonnolliset vietit vietyinä pois luonnollisista uomistaan ja kiihotettuina alhaisen älyvaiston käytettäviksi muodostuvat myrkyiksi, jotka turmelevat ihmisen eetteriruumiin suojakudosta turmiollisemmin kuin aavistammekaan. Ja ylipäänsä tunne-elämän paisuttaminen yli luonnollisten äyräittensä, tunteiden irralleen laskeminen ilman älyn harkitsevaa otetta – olkoot tunteet sitten mitä laatua tahansa – on tälle suojakudokselle yhtä vaarallista kuin villin ja hurjistuneen eläinlauman irralleen laskeminen puskemaan aitausta, jonka takana on houkutteleva laidunmaa. Aitaus ei kestä. Samoin käy eetterisen suojamuurimme tunne-eläinten päivittäin hyökätessä sen kimppuun.

Sanotusta käynee selville, ettei näiden voimakeskusten käsittelyyn saa ryhtyä kevytmielisesti. Vaikkapa oltaisiinkin jossain määrin tietoisia niiden toimintalaeista, on silti pidettävä mielessä, että ne ovat kullakin yksilöllä lisäksi riippuvaiset kunkin erilaisesta karmasta, ja ilman sen tuntemusta olisi uhkarohkeaa ja mieletöntä käydä itse toimimaan siihen suuntaan, että niiden toiminta heräisi. Vielä mielettömämpää olisi sallia jonkun toisen ottaa vastuulleen niiden herättämistehtävää – ellei herättäjä varmasti ole joku Valkoisen Veljeskunnan Mestari.

Siinäpä onkin asian ydin. Voimachakrojen herättäminen ja niiden kehityksen alkuvalvonta kuuluukin Mestarille, Opettajalle – eikä oppilaalle. Kun oppilas on tämän voima-aseen tarpeessa ja häntä tarvitaan jonkin erityisen työn suorittajaksi "Suuressa Suunnitelmassa", silloin on hänen lähellään Mestari, joka opastaa häntä. Alkuvalmistelut ja edellytykset tälle kohtaamiselle riippuvat yksinomaan oppilaasta itsestään – ei Mestarista. Oppilaan on noustava Mestarin maailmaan voidakseen toimia Mestarin työtoverina Suuren Suunnitelman täytäntöönpanossa. Sitä varten on oppilaan puhdistettava ruumiinsa sellaiseksi kuin Elämä sen alkujaan oli tarkoittanut. Sitä varten hänen on puhdistettava sielunsa siihen sopusointuiseen rauhaan, joka vallitsi Elämän tunnetasolla sen alkuperäisessä puhtaudessa ennen kuin ihminen itsekkyydellään pääsi sitä saastuttamaan. Sitä varten on oppilaan puhdistettava ajatusmaailmansa, saatava se värähtelemään kaikkeudellisen elämän ihmeellistä rakkausvärähtelyä, jossa itsekkyydellä ei enää ole sijaa. Oppilaan oman persoonallisen pikkumaailman sisäiset pyyteet on viskattava elämän kirkkaimpaan kiirastuleen, niitä on siellä tarkkailtava huolellisesti ja monipuolisesti, ja jos niissä on havaittavissa pienenkin persoonallisen minuuden korostamiseen tähtäävä vivahdus, on se poistettava. Ellei sitä tehdä, jää se jäljelle väijymään tilaisuutta omistaakseen kaikkeudellisen rakkausvärähtelyn persoonallisuudelle ja syöstäkseen vihdoin oppilaan itsekkyyden mustaan leiriin.

Puhtaus – puhtaus ajatuksissa, tunteissa ja teoissa on se päämäärä, johon oppilaan on pyrittävä ja päästävä, ennen kuin hänellä on oikeutta odottaa Mestaria avukseen salaisten voimakeskuksiensa herättäjäksi. Mutta kun se hetki lyö – ja varmasti se kerran lyö, ja kun Mestari astuu hänen elämäänsä ja avaa hänen silmänsä, niin silloin vasta tietää ihminen elävänsä, syntyneensä uuteen elämään, jonka ihanuuden hän aikaisemmin oli aavistanut, mutta ei mielikuvituksissaankaan nähnyt sitä niin ihanaksi, kuin miltä se nyt näyttää hänen kirkastuneelle katselleen. Elämän ilo oli aikaisemmin ollut persoonallisuuden värittämä ja hän oli katsonut sitä vain pienen minuutensa silmillä, nyt hän näkee sen kaikkeuden värittämänä ja katsoo sitä täydellisyyden kauaskantavilla katseilla. Nyt hän ymmärtää, kuinka on elettävä, ja nyt voi hän käyttää ihmisyyden koko salaista, valtavaa voimavarastoa niiden hyväksi, jotka vielä haparoivat persoonallisen minuuden sokeudessa. Tämän näkee ja tuntee hän nyt olemustaan vallitsevana lakina, sen kuulee hän sisäisen jumaluutensa huulilta ja sen tajuaa hän Mestarinsa katseesta, jonka kasvot hän nyt näkee kaikessa kirkkaudessaan. Hän on nyt noussut Mestarin maailmaan ja voi Hänen johdollaan astua takaisin entiseen maailmaansa muuttuneena, uudistuneen, kirkastuneena ja kypsyneenä elämäänsä uuden näkemyksensä ja uuden voimansa mukaisesti – kohden Suuren Suunnitelman määrittelemää päämäärää, vihkiytymistä iankaikkiseen elämään.


Etusivu Artikkelit