Aino Palomäki

Unet porttina tiedostamattomaan

Viime vuosina on ikään kuin uudelleen tai ehkä paremminkin uusittuna tullut esille unien merkitys ihmisen henkistä tilaa luodattaessa. Tähän lienee antanut sysäyksen yhä useampien ihmisten kääntyminen psykiatrin puoleen saadakseen apua sisäisessä rikkinäisyydessään, jolloin unianalyysi on taitavan psykiatrin tulkitsemana paljastanut potilaan tiedostamattomia asenteita ja pelkoja, jotka ovat rikkinäisyyden aiheuttaneet. Useimmiten tällaisten sielullisten häiriöiden syynä ovat riittämättömät tai väärät vastaukset elämän kysymyksiin. Ihmiset ajavat takaa asemaa, mainetta, ulkonaista menestystä, rahaa, hauskaa seuraa jne. ja jäävät sisäisesti onnettomiksi, vaikkapa saavuttaisivatkin haluamansa. Sellaiset ihmiset ovat usein rajoittaneet itsensä liian ahtaisiin henkisiin käsityksiin. Heidän elämällään ei ole riittävää sisältöä. Samoin on usein myös ns. uskovaisten laita, jotka itse asiassa ovat kadottaneet uskonsa, mutta yrittävät säilyttää sitä itsessään täysin ulkokohtaisena tapana. Elävä usko edellyttää uskonnon symbolien kokemista ja elämistä, mikä puolestaan vaatii uskojaltaan niiden sisäistä ymmärtämistä ja juuri tuo kyky puuttuu melkein täysin aikamme ihmisiltä. Kaikissa näissä tapauksissa psykiatri tarkkailee, tuottaako tiedostamaton spontaanisti symboleja korvaamaan tuota puutetta, mutta silloinkin jää vielä avoimeksi, saadaanko ko. henkilö ymmärtämään tällaisten symbolisten unien merkitys ja ottamaan niistä vaarin.

Professori C. G. Jung tulkitsi ja analysoi elinaikanaan yli 80 000 unta. Hän oli täysin vakuuttunut siitä, että unet ovat se portti, jonka kautta ihminen lähinnä pääsee kosketukseen sisäisiin salaisuuksiin ja voi saada ohjeita ja opastusta todelliselta itseltään. Vaikka tutkimuskohde aluksi saattaakin tuntua hyvin sotkuiselta vyyhdiltä, josta ei saa mitään selvää, jopa lapselliselta tai suorastaan naurettavalta, niin on huomattava, että unien luonne ja rakenne kehittyy sitä mukaa kuin pääsemme selville tiedostamattoman sisällöstä. Jung nimittäin huomasi, että unet kokonaisuudessaan näyttivät noudattavan tiettyä järjestelmää, jolle hän antoi nimen "individuaatioprosessi", mikä tarkoittaa ihmisen eheytymistä yksilölliseksi kokonaisuudeksi. Koska joka yö unien näkymät ja tapahtumat ovat erilaisia ja jokaisen ihmisen unisymboliikkakin on täysin yksilöllinen, on vaikea ymmärtää, että mitään tällaista mallijärjestelmää voisi olla olemassakaan, mutta jos ryhtyy tekemään havaintoja unistaan useampien vuosien mittaan, voi huomata tietynlaisten kuvien sukeltautuvan esiin ja sitten taas häviävän. Näin unemme kutovat hyvin mutkikkaan kudelman, josta kuitenkin alkavat piirtyä esiin yksilölliset säikeet ja lopulta voidaan huomata jonkinlaisen salaisen, ohjaavan tekijän olevan kaiken aikaa toiminnassa aiheuttaen hidasta, huomaamatta tapahtuvaa sielullista kasvua kohti kypsää persoonallisuutta. Tätä organisoivaa, ohjaavaa keskusta Jung sanoo "Itseksi" ja kuvaa sitä sielullisen kokonaisrakenteemme ytimenä, joka on samalla sekä keskipiste että kehä sulkien sisäänsä sekä tietoisen että tiedostamattoman. Päivätajuntamme eli minän tajunta on vain pienen pieni osa tuosta kokonaisuudesta.

Kabbalistisissa kirjoituksissa sanotaan, että ihmisen tajunta vapautettiin veren kautta, jolloin ihminen siirsi tajuntansa polttopisteen perinnöllisestä ympäristöön, sisäisestä ulkonaiseen havaitsemiseen. Koska heimojen väliset avioliitot olivat tuntemattomia, niin jokainen heimon jäsen samaistui heimonsa kanssa ja myös esi-isien muistot jatkoivat elämistään jälkeläisissä veren toimiessa muistisäiliönä. Ympäristö sai voiton perinnöllisyydestä, kun perheiden ja heimojen väliset avioliitot katkaisivat esi-isien verenperinnön jatkumisen puhtaana. Tästä tapahtumasta lasketaan myös loogisen ajatuksen synnyn saaneen alkunsa. Kun tajunnan polttopiste muuttui ulkonaiseen suuntautuvaksi, kuihtui esi-isien muisti tajuisesta tietoisuudesta tuonne tiedostamattoman suureen varastoaittaan. Jung on osoittanut, että monet unet nykyajan ihmisillä voivat olla palasia tästä esi-isiltä peritystä tajunnasta. Henkisesti kehittymättömällä ihmisellä tuollaiset muistikuvat esiintyvät hajanaisina, hyvin omalaatuisina, jopa kammottavina, mutta toivottoman sotkuisina unikuvina, mutta vielä hyvinkin kehittyneellä ihmisellä voi sisäinen itse käyttää tällaisiin muinaisiin symboleihin pukeutuneita unitapahtumia herättämässä päivätajunnan kiinnostuksen kohdistumaan johonkin henkisen kehityksen tärkeään vaiheeseen tai sitten puhtaasti varoittavana tai ennustavana haluaa tiedottaa persoonallisuudelle sitä uhkaavasta vaarasta tai muusta tapahtumasta.

Ne ovat siltana, joka yhdistää meidän nykyiset tapamme ilmaista ajatuksia tuohon alkukantaisempaan, värikkäämpään ja maalailevampaan ilmaisumuotoon, joka vetoaa tunteisiin. Nämä historialliset mielleyhtymät ovat yhdistävä rengas tajuntamme järkiperäisen maailman ja vaistojen maailman välillä. Me olemme sivistyksemme keralla repineet monet ideat, ajatukset ja käsitteet irti niiden tunneperäisestä voimalatautumasta. Me emme enää tavoita niistä mitään, mikä vetoaa meihin. Tarvitaan jotakin vahvempaa ilmaisua, ennen kuin meidät saadaan muuttamaan asenteitamme tai käyttäytymistämme. Juuri siihen pyrkii unien kieli. Sen symboliikka sisältää siinä määrin psyykkistä energiaa, että meidän on pakko kiinnittää huomiotamme siihen. Huomattava on vielä, ettei tuollaisten arkkityyppisten unien tarvitse lainkaan sisältää mitään muinaisia hahmoja, vaan ne tilanteet, joita uni kuvaa, ovat järjestyneet vanhojen esikuvien muotoon.

Koska kuitenkin nykyisen ihmisen veri on äärettömän sekoittunut sisältäen aineksia lukuisista muinaisista lähteistä, on nykyaikaiselle mielelle ominaista yleismaailmallisuus, ja eräiden vanhojen salatieteellisten opetusten mukaan on veri nykytilassaan eli vapautuneena esi-isien vaikutuksesta muodostunut uudeksi kemialliselta rakenteeltaan ja se on nyt sopiva kuljettamaan sisäisen itsen impulsseja, ja näin verestä on tullut itseilmaisun väline, jollaisena se kuljettaa hienomman aineensa sisässä älyllisen henkisen olemuksen sanomia. Kuten veri kerran paljasti menneisyyden, niin se nyt ennustaa tulevaisuuden, sillä sen sisään on laitettuna ne värähdykset ja esikuvat, joiden mukaan ihmisen tuleva tila on määriteltävissä. Veri on nyt välittäjä, jonka kautta ulkonaiset ilmiömaailman olosuhteet viedään sisään liitetyksi tajuntaan ja jonka kautta tajunta puolestaan virtaa ulospäin määräämään ja ohjaamaan persoonallisuuden toimintaa. Kun verimuistio sisältää totuudenmukaisen kuvan myös ihmisen moraalisista ja eettisistä asenteista ja ominaisuuksista, on ilmeistä, että tämä antaa aihetta myös sellaiseen tulkintaan, mitä Freud on osoittanut ihmisen viettipohjasta. Huomattava siis on, että tässä on kysymyksessä välittäjä, joka välittää eri olemuspuoltemme – fyysisen, tunne- ja ajatusmaailmamme – kokemukset päivätietoiseksi aivotajunnaksi, mutta samalla on eräänlainen muistisäiliö, jollaisena se on tiedostamattoman salainen palvelija. Mutta nuo mainitut eri olemuspuolemme ovat vuorostaan todellisen itsemme palvelijoita, sen käyttövälineitä, joiden välityksellä se on rajoittanut itsensä saamaan kokemuksia ilmennyksen maailmassa ja siten kehittyäkseen ihmiselämien pitkässä saatossa. Mielenkiintoisena sivuhuomautuksena mainittakoon, että prof. C. G. Jung, jonka tieteelliset tutkimukset erinomaisen hyvin sulautuvat tukemaan vanhaa okkulttista tietoa ihmisolemuksen rakenteesta, sanoo jälleensyntymästä mm. seuraavaa: "Voisin hyvin kuvitella, että olisin elänyt menneinä vuosisatoina ja silloin joutunut ratkaisemaan kysymyksiä, joihin en vielä kyennyt löytämään vastausta, ja että niin ollen minun oli synnyttävä uudelleen, koska en ollut suorittanut minulle annettua tehtävää. Kun kuolen, tekoni seuraavat minun mukanani. Tällä hetkellä on tärkeää varmistaa, etten seiso elämäni päättyessä tyhjin käsin. Buddhallakin näytti olevan tämä ajatus, kun hän yritti teroittaa opetuslapsilleen, etteivät tuhlaisi aikaansa hyödyttömään spekulointiin." Eräässä toisessa kohdassa Jung sanoo: "Viime aikoina olen tehnyt huomioita näkemästäni unien sarjasta, joka näyttäisi kuvaavan erään kuolleen tuttavani jälleensyntymisprosessia. Mutta en ole koskaan joutunut tekemisiin muiden ihmisten vastaavanlaisten unien kanssa, ja sen vuoksi ei minulla ole minkäänlaisia vertailuperusteita. Koska näin ollen huomioiden teko on täysin subjektiivista ja ainutlaatuista, pidän parempana vain mainita tällaisen olemassa olemisen kuin tehdä pitemmälle meneviä johtopäätöksiä. Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että tämän kokemuksen jälkeen, katselen jälleensyntymisprobleemia toisin silmin, vaikken siis voikaan esittää ehdotonta mielipidettäni asiaa tukemaan."

Parapsykologia ja selvänäköistutkimukset sisältävät runsaasti todistusaineistoa siitä, että ihmisen vaipuessa uneen hänen hienommat, näkymättömät käyttövälineensä melkein poikkeuksetta irtautuvat fyysisestä ruumiista ja leijuvat sen välittömässä läheisyydessä. Tällöin fyysinen ruumis ja sitä elävöittävä eetterinen kaksoispuoli jäävät ansaittuun lepoon rakentamaan uutta solukkoa, mikä tapahtuu juuri unen aikana, jolloin elinvoimavirrat saavat kaikessa rauhassa suorittaa tuota fyysistä ruumista elävöittävää tehtäväänsä. Samojen tutkimusten mukaan aivoillamme on unen aikana oma hämärä puolitajuntansa ja ne toimivat fyysisten ärsytysten, kuten kivun, äänen tai kosketuksen vaikutuksesta luomalla unen suojaksi jonkinlaisen tilanteeseen sopivan unikuvan ns. aivounet. Edelleen selvänäköistutkimukset osoittavat, että fyysisillä aivoillamme on tarkka eetterinen kaksoispuoli, johon – olemmepa sitten hereillä tai unessa – jokainen ajatus painautuu. Koska kuitenkin hereillä ollessamme pidämme aivomme varattuina, eivät nuo ulkoapäin tulevat jatkuvat sysäykset voi niitä läpäistä, mutta unessa aivojen eetteriosa on tavallista enemmän noiden ajatusvirtojen armoilla joutuen usein kaikenlaisten arkihuolien ja päivän tapahtumien kuorruttamiksi, niin että ne unet, jotka sitten aamulla saamme päivätietoisuuteemme, ovat vain jonkinlaista kaaosmaista kertaantumisprosessia ns. ajatusvirtaunet. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin kokemuksia myös sellaisista unista, jotka ovat peräisin hienommilta tasoilta, jolloin unella on jokin tietty tarkoitus joko päivätajuntaa tasapainottavana tai sitten todellista tietoa antavana tekijänä. Tällaiset unet ovat tavallisesti täysin johdonmukaisia eloisia unia, joiden alkuperä usein on astraalimaailmasta peräisin, jossa oma astraaliverhomme unen aikana sykähtelee tunteiden ja halujemme aaltoilun mukaan tai sitten sisäinen Itse ohjailee unielämäämme. Teosofisella kielellä näistä käytetään nimitystä ego-unet1, jotka voivat esiintyä joko sellaisinaan totuudenmukaisten tapahtumien muodossa tai puettuina symboleihin.


1 Okkulttisen filosofian mukaan ihmisellä on kaksi minää eli egoa: alempi persoonallinen ja ylempi yksilöllinen eli korkeampi minä. – Elonpyörän toim. huom.


Tällaisiin ego-uniin lasketaan kuuluvaksi ensiksikin todelliset näyt, jolloin ihminen joko itse näkee jonkin korkealla tasolla tapahtuvan asian tai sitten joku kehittyneempi olento painaa siitä vaikutelman egoon. Joka tapauksessa hänet saatetaan siinä tietoiseksi jostakin, joka on hänelle erittäin tärkeää tai ehkä hän näkee jonkin, loistavan ja ylevän näyn, joka vahvistaa ja rohkaisee häntä. Toisena ego-unien ryhmänä mainitaan profeetalliset unet, joissa joko itse nähdään jotakin ennakolta tai sitten meille kerrotaan jostakin tulevasta tapahtumasta, jota varten Itsemme haluaa valmistaa alempaa persoonaamme. Joskus tällainen tapaus on hyvin vakavalaatuinen, kuten kuolemantapaus tai onnettomuus, niin että Itsellä on tärkeä vaikutin painaakseen ennakkokuvan henkilön päivätietoisuuteen. Usein enneunien tarkoituksena on kuitenkin olla varoitukseksi, eikä sellaisista esimerkeistä ole puutetta, joissa varoitusta on noudatettu ja pelastuttu onnettomuudesta tai kuolemasta, mutta ehkä vielä enemmän on niitä tapauksia, joissa kieltäydytään ottamasta huomioon vihjettä tai sitten sen todellista merkitystä ei ymmärretä unissa käytetyn symbolikielen vuoksi. Useimmiten uni pukeutuu symbolikieleen, mikä merkitsee sitä, että tarvitessamme täällä päivätajunnassamme jonkin asian ilmaisemiseksi pitkiä selityksiä ja diagnooseja voimme saada saman asian täysin selvänä unessa yksinkertaisena symbolisena kuvakieli-ilmaisuna. Päivätajunnassa siihen kylläkin tarvitaan tulkinta ja sanotaan, että kukin tällainen uni tuo mukanaan avaimensa, niin että asianomainen henkilö kykenee itse täysin suorittamaan tulkintatehtävän, varsinkin kun jokaisella ihmisellä on oma symboli-järjestelmänsä, jopa siinä määrin, että joskus kahden ihmisen näkemä samanlainenkin uni voi merkitä kummassakin tapauksessa jopa vastakkaisiakin asioita. Eri ihmisten näkemät samanlaiset unet eivät Jungin mukaan ole lainkaan harvinaisia, mutta tulkinnaltaan poikkeavat aina yksilön mukaan.

Mielenkiintoista on todeta, että ns. okkulttinen tieto ihmisen eri käyttövälineistä ja erilaatuisista unirakennelmista saa tukensa myös niistä lukuisista kokemuksista ja unista, joita C. G. Jung kuvaa muistelmissaan. Mutta hänellä tuo raja näkyväisen ja näkymättömän maailman välillä oli seitinohut, kuten seuraavasta kuvauksesta voidaan nähdä. Näin hän kertoo: Eräänä yönä makasin valveilla ajatellen kuollutta ystävääni, jonka hautajaiset olivat olleet edellisenä päivänä. Olin syvästi murheissani. Yhtäkkiä tunsin, että hän oli huoneessa. Oli aivan kuin hän olisi seissyt vuoteen jalkopäässä ja pyytänyt minua lähtemään kanssaan. Minulla ei ollut minkäänlaista tunnetta, että kysymyksessä olisi näky, pikemminkin se oli sisäinen, visuaalinen mielikuva hänestä ja niin sitten selitin sen itselleni jonkinlaiseksi mielikuvitukseni tuotteeksi." ...Edelleen Jung selittää, kuinka tuo tunne ei kuitenkaan häntä jättänyt, ja niin hän lopulta päätti "pitää vainajaa vaikkapa kokemuksen vuoksi todellisena" ja jatkaa: "Sillä hetkellä kun olin näin ajatellut, ystäväni meni ovelle ja nyökkäsi minulle, että seuraisin häntä... Hän johti minut ulos talosta puutarhaan, tielle ja lopulta taloonsa, joka todellisuudessa oli satojen metrien päässä omasta asunnostani. Menin sisään ja hän johdatti minut työhuoneeseensa. Sitten hän kiipesi tuolille ja näytti minulle toista viidestä punakantisesta kirjasta toiseksi ylimmällä hyllyllä. Siihen näky hävisi.

En tuntenut hänen kirjastoaan enkä tiennyt, mitä kirjoja hänellä oli. Varmaan en olisi myös koskaan alhaalta käsin voinut edes nähdä noiden kirjojen nimiä, joita hän minulle osoitti. Tämä kokemus tuntui niin merkilliseltä, että seuraavana aamuna menin ystäväni lesken luo ja pyysin saada vilkaista ystäväni kirjastoa. Ja totta tosiaan, siellä oli tuoli kirjahyllyn alla juuri niin kuin olin nähnyt näyssäni ja jo ennen kuin menin lähemmäksi näin nuo viisi punakantista kirjaa. Nousin tuolille voidakseni lukea niiden nimet. Ne olivat käännöksiä Emile Zolan romaaneista. Toisen osan nimi oli KUOLEMAN LÄHETTILÄS.

Itse sisältö ei tuntunut minua kiinnostavan, mutta nimi oli kyllä erittäin merkittävä tämän kokemuksen yhteydessä.

Jung ei sen enempää selitä tätä näkyä, mutta ilmeinen selitys on juuri liukuminen tuohon hienompaan käyttövälineeseen, jonka avulla tuollainen matka oli helppoa tehdä ja koska kysymyksessä oli juuri liukuminen, eikä varsinaista tajunnan katkeamista tapahtunut kuten unessa, ei syntynyt myöskään erillistä matkan tuntua, vaan matka koettiin pikemminkin tajunnan suuntaamisena.

Millaisia unia kukin näkee, johtuu suuresti ihmisen henkisestä kypsyydestä, mikä ei lainkaan merkitse sitä, että joku pelkästään psyykkisesti herkkä ihminen vielä olisi henkisesti kypsä, mikä sekin kyllä näkyy unien laadusta. Kysymys on nimittäin siitä, kuinka kehittynyt on sisäinen Itsemme, loka näitä instrumenttejaan käyttelee. Koska päivätajunnassamme emme voi tajunnan rajoittuneisuuden vuoksi käsittää tuota korkeampaa Itseä, niin antaa se meille vihjeitä unien välityksellä auttaen ihmistä kypsymisprosessissaan. Tuota kehitystä voimme jokainen omalla kohdallamme jouduttaa yrittämällä tarkkailla niitä viitteitä, joita meillä on mahdollista saada tiedostamattomasta käsin. Jung sanoo ihmisen maallisen elämän eräänä erikoistarkoituksena olevankin juuri tuollaisen tietoisuuden valopiirin laajentamisen. Hänen mielestään ihmisen olisi uskallettava olla itselleen rehellinen ja nostaa tietoisuutensa valopiiriin kaikki se, mikä häntä painaa alhaalta käsin samoin kuin myös ne, vaikkapa heikotkin viitteet, joita hän voi saada ylhäältä. Jungin mielestä tajuntamme kohottaminen jonkinlaisen pyhyyden tuntoon ilman reaalista pohjaa voi aiheuttaa pahoja takaiskuja ja ristiriitoja. Hämmennystä aiheutuu juuri siitä, ettemme ymmärrä niiden tiedostamattomien voimien luonnetta, jotka niin suuressa määrin ruokkivat tietoista käyttäytymistämme ja toimintaamme.

Jotkut vikamme voivat jopa estää meidät tarkkailemasta unien antamia itsepintaisiakin vihjeitä selittämällä ne tyhjänpäiväisiksi. Mutta jos kiellämme ja unohdamme liian paljon, suljemme tiedostamattomasta kumpuavat vikamme ja paheemme mielen selittelevän oven taakse, niin on olemassa vaara, että kaikki se, minkä olemme kieltäneet syöksyy myöhemmin esiin suunnattomalla voimalla. Jotta näin ei tapahtuisi, vaan yksilön kehitys tietynlaisesta jakaantumistilasta voisi tasapainoisesti jatkua kohti ehjää kokonaisuutta, olisi ihmisen opittava työskentelemään myös tuon tiedostamattoman kanssa, jonka uhriksi nykyajan ihminen näyttää joutuneen, kun tarkoitus olisi juuri päinvastainen, tuleminen tietoiseksi sen meitä ahdistavasta sisällöstä, jotta voisimme päästä olemuksemme herraksi ja siten täyttää omaa osaamme Luojan suuressa työssä, mikä on sytyttää valoa pelkän olemisen pimeyteen.

Elonpyörä – 1966, n:o 2


Etusivu Artikkelit