Armas Ruotsalainen

Theophrastus Paracelsus

Lääkäri ja filosofi (1493 –1541)

On kaunis, aurinkoinen kesäkuun päivä. Olen viehättävässä Salzburgissa Itävallan ja Baijerin rajamailla. Ypöyksinäni istun P. Sebastianin vanhassa kalmistossa keskellä kaupunkia. Ympärillä kuhisee kaupungin kiireinen elämä, mutta täällä vallitsee suloinen rauha. Kirkonvartijan vaimo päästi minut tänne ja lukitsi matalan rautaportin jäljestäni. Tämä on näet italialaistyylinen camposanto, neliönmuotoinen, suljettu hautausmaa, jota kaikilta sivuilta ympäröi matala, katollinen holvikäytävä pilareineen ja lukuisine hautamuistomerkkeineen. Tämä käytävä on avoin vain hautausmaan puolelle, mutta ulospäin sulkee sen umpinainen seinä joka paikassa.

Olen tullut tänne viettääkseni hetken kuuluisan lääkärin ja filosofin Theophrastus Paracelsuksen haudalla. Harhailin täällä aluksi jonkin aikaa tutkistellen kalmiston lukuisia, vanhoja muistomerkkejä ja niiden kuvakieltä. Sitten löysinkin etsimäni Paracelsuksen muistomerkin. Se sijaitsee P. Philippus Neriuksen kappelissa, joka aivan välittömästi liittyy tämän hautausmaan yhteydessä olevaan P. Sebastianin kirkkoon.

Tuossa olivat siis saaneet leposijansa tämän merkillisen miehen maalliset jäännökset. Syvällä kunnioituksella vietin siinä hiljaisen hetken. Olin kiitollinen kohtalolle, että se oli johdattanut tieni tänne.

Tutkistelin muistomerkin pitkiä latinankielisiä kirjoituksia. Tutkistelin siinä olevaa muotokuvaa ja vanhaa vaakunakilpeä alimpana sekä sen alla lauselmaa:

Pax vivis requies aeterna sepultis.

(Rauha eläville, ikuinen rauha jääköön haudatuille.)

— — —

Niin, ikuinen rauha jääköön haudatuille... Tämä lause kaikui korvissani, kun poistuttuani Paracelsuksen haudalta ja ummehtuneesta kappelista istuin aurinkoisen kirkko-maan penkillä ja vaivuin muistelemaan tämän ihmisen merkillistä elämänkulkua ja tavallisuudesta poikkeavaa elämäntyötä.

Ketäpä lieneekään jo eläessään koetettu parjata ja kaikin tavoin halventaa enemmän kuin juuri Paracelsusta. Ja ketäpä lienee kuoleman jälkeenkin ja vieläpä kautta vuosisatojen mustattu enemmän kuin juuri samaa Paracelsusta.

Mistäkö syystä?

Siitä syystä, että Theophrastus Paracelsus oli aikalaisiaan monin verroin korkeammalla henkisesti. Että hän oli suuri henki, jonka tehtävänä oli uuden valon ja viisauden tuominen ihmiskunnalle. Että hän omaa tietään kulkien rohkeni suorittaa tehtävänsä ehkäpä monasti tavalla, mikä oli outoa ja tavallisuudesta poikkeavaa sekä hänen aikalaisillensa että myöhemmillekin sukupolville.

Paracelsus oli suuri lääkäri ja filosofi. Kummallakin alalla hänen merkityksensä on käänteentekevä, vaikka on kestänyt kauan, ennen kuin tämä on oikein ymmärretty. Meidän tulee muistaa, että koko lääketiede siihen aikaan, 1400-luvulla ja 1500-luvun alkupuolella, jolloin Paracelsus eli, kulki vielä vanhan- ja keskiajan merkeissä. Ei ollut olemassa itsenäistä tutkimusta eikä itsenäistä ajattelua. Tyydyttiin vain selittämään ja todistamaan sitä, mitä vanhan ajan lääkärikuuluisuudet Galenus ja Hippokrates sekä myöhemmin arabialainen lääkäri ja filosofi Avicenna (980-1037) olivat aikoinaan opettaneet. Siinä kaikki. Samaa, mitä Luther teologian alalla on suorittanut on Paracelsus tehnyt lääketieteen alalla, rohkeasti ja pelottomasti. Sen tähden häntä nykyisin aletaankin yhä enemmän käsittää uudenaikaisen lääketieteen isäksi, vaikka sangen paljon on vielä vastustajiakin tässä suhteessa.

Paracelsuksesta on aikojen kuluessa paljon kirjoitettu. Muistuu mieleeni, mitä tunnettu Paracelsuksen elämäkerran kirjoittaja, tri Mikael Benedict Lessing lausuu hänen merkityksestään:

"Hänen pyrkimyksiensä tarkoituksena oli todistaa filosofian jumalallinen alkuperä ja kohottaa lääketiede mielipiteiden latteudesta tieteellisyyteen, kohottaa se pelkästä pintapuolisesta ja yksipuolisesta organismin olemuksen käsittämisestä korkeampaan ja yleispätevämpään, johdattaa itse lääkärit niiden tavallisen käsityöläismäisen toiminnan rajoitetusta piiristä kirkkaampaan näkemykseen ja taitoon. Tämä on se tarkoitusperä, joka ilmenee hänen kirjoissaan. Ja vaikkakin hänen rohkeat pyrkimyksensä onnistuivat vain osittain, hänen ansiokseen jää kuitenkin aina, että hän aikana, jolloin useimmat oppineet olivat kietoutuneet alemman ymmärryspiirin kahleisiin, saavutti korkeamman kannan, että hän uutena Prometheuksena heitti vanhaan tuhatvuotiseen yöhön kirkkaan, sytyttävän valon, ja yksinäisenä ihmisenä herkulesmaisella voimalla perustuksiaan myöten tuhosi tyhmyyden lujan linnan, jota tuhannet tuhannen vuoden aikana olivat rakentaneet."

Millainen oli Theophrastus Paracelsuksen maallinen vaellus?

Sangen merkillinen ja suuresti poikkeava ilmiselämän tavallisesta kulusta hänen asemassaan olevalla henkilöllä.

— — —

Theophrastus von Hohenheim eli Paracelsus syntyi. Joulukuun 14. pnä 1493 Sveitsissä Maria-Einsiedeln-nimisessä pyhiinvaelluspaikassa, Zürichin läheisyydessä.

Hinen isänsä, Wilhelm Bombast von Hohenheim, polveutui vanhasta ja kuuluisasta schwabilaisesta Bombasten suvusta. Isä oli Johanniittien ritarikunnan suurmestarin Georg Bombast von Hohenheimin läheinen sukulainen. Paracelsuksen isä asettui lääkäriksi Maria-Einsiedeln-paikkakunnalle ja meni naimisiin 1492 luostarin sairaalan ylihoitajattaren kanssa. Tästä avioliitosta syntyi yksi ainoa lapsi: Paracelsus.

Paracelsuksen isä, jolla oli mitä suurin vaikutus hänen kasvatukseensa, näyttää olleen sangen vakavaluontoinen ja hiljainen ihminen. Lääkäritoimintansa ohella oli tämä suuresti kiintynyt luonnontieteiden tutkimiseen. Jo varhaisessa lapsuudessa Paracelsus kadotti äitinsä.

Paracelsuksen isä siirtyi vuonna 1502 kaupunginlääkäriksi Kärntiin, Villachin kaupunkiin. Täällä hän kuolikin arvossapidettynä lääkärinä ja kansalaisena toimittuaan siellä 32 vuotta. Nuoruutensa aikana Paracelsus sai opetusta isältänsä, joka hänelle antoi myös ensimmäiset tiedot alkemiassa, haavalääketieteessä ja sisätautiopissa. Myöhemmin hän opiskeli useiden luostarioppineiden luona, erinäisten piispojen opastamana eri paikoissa.

Isä lähetti hänet 16-vuotiaana Baselin yliopistoon. Kuitenkin on hyvin todennäköistä, että Paracelsus, jolle lääkärien silloinen viisaus oli jo aikaisin kauhistus, ei harjoittanut oikeastaan mitään säännöllisiä akateemisia opintoja. Tämä luonnollisesti selitettiin myöhemmin suureksi pahaksi hänelle, joka kulki omia teitään.

Myöhemmin Paracelsus joutui opiskelemaan erinäisten kuuluisien kemistien luona eri paikoissa.

Sen jälkeen Paracelsus vielä nuorukaisvuosinaan teki laajoja matkoja. Kerrotaan hänen vaeltaneen läpi Saksan, Italian, Espanjan, Ranskan ja Englannin sekä aikansa muiden alkemistien tavoin käyneen myös Erzgebirgessä ja Ruotsissa. Haavalääkärinä sanotaan hänen olleen mukana sotaretkillä Alankomaissa, Tanskassa, Neapelissa ja muissa paikoissa.

Kaikkialla näiden matkojen aikana Paracelsus koetti rikastuttaa tietojansa luonnosta ja ihmisistä, taudeista ja niiden hoidosta kaikin mahdollisin tavoin. Hän ei ottanut oppia ainoastaan yliopistojen, lääkärien ja laboranttien opetuksista, vaan koetti myös hyötyä siinä suhteessa seurustelusta kaivostyöläisten, parturien, talonpoikien, vanhojen vaimojen, paimenten, juutalaisten, mustalaisten, vieläpä pyövelienkin ja muiden sen kaltaisten ihmisten kanssa. Niinpä nähtiinkin hänet hyvin usein ajurien ja hevosmiesten seurassa maantiellä sekä ravintoloissa. Tämä tietenkin vaikutti, että hänen vastustajiensa ahdasmielisyys ei kyennyt tällaista arvostamaan yleismaailmalliselta kannalta. Sen tähden Paracelsusta siitä mitä katkerimmin soimattiin.

Palvellen Tanskan armeijassa Paracelsus oli mukana Tukholman piirityksessä. Täältä käsin hän kävi Skandinavian vuorikaivoksissa. Myöhemmin hän matkasi erään tatarilaisen ruhtinaan kera läpi Venäjän Moskovaan ja sieltä Konstantinopoliin.

Kymmenvuotisten vaellusten jälkeen Paracelsus palasi 32 vuoden ikäisenä takaisin Länsi-Saksaan, missä hän useiden onnistuneiden parantamisiensa takia saavutti pian suuren maineen lääkärinä.

— — —

Vuonna 1526 Paracelsus asettui asumaan Strassburgiin ja seuraavana vuonna Baseliin, minne kaupunginneuvosto oli kutsunut hänet kaupunginlääkäriksi ja nimittänyt samalla fysiikan, medisiinan ja kirurgian professoriksi sikäläiseen yliopistoon. Hänen luentonsa eivät olleet mitään Galenuksen, Hippokrateen tahi Avicennan — kaikki vanhan ajan lääketieteellisiä kuuluisuuksia — selittelyjä, mihin useimmat lääketieteen professorit siihen aikaan rajoittuivat. Päinvastoin se, mitä Paracelsus opetti, oli hänen omiin kokemuksiinsa perustuvaa, omaa tiedettään.

Tavaton uudistus oli myös se, että Paracelsus piti luentonsa saksan kielellä, vieläpä aikana, jolloin monet häpesivät saksalaista nimeänsä ja väänsivät sen latinankieliseksi. Hänen vastustajansa selittivät hänet tieteen petturiksi, kun hän ei esittänyt sitä kunnianarvoisessa, latinankielisessä asussa, vaan "ajurien, torikauppiaiden ja piikojen kielellä". Paracelsus oli siis ensimmäinen, joka saksalaisessa yliopistossa opetti saksankielellä. Opetustansa Paracelsus antoi sekä tietopuolisesti että käytännöllisesti, uhraten siihen suuresti aikaa ja vaivaa.

Kaupunginlääkärin viran hoitajana Paracelsus teki Baselin maistraatille ehdotuksen, että apteekit olisi asetettava tarkastuksen alaisiksi. Tämä kohdisti luonnollisesti apteekkarien vihan häneen. Samaten myöskin lääkärit, muut professorit sekä etuoikeutetut nurkkamestarit omasta puolestansa vastustivat Paracelsuksen virassa pysymistä muka siitä syystä, että hänen virkaan nimittämisensä oli tapahtunut heidän tietämättään. Eikä hän sitä paitsi voitu muka tietää, mistä hän oikeastaan tuli ja tokko hän oli edes todellinen tohtorikaan. Eihän hän myöskään kantanut lääkärien tavanmukaista pukua, erikoista lakkia ja kauhtanaa, vaan esiintyi luennoidessaankin tavallisessa laboratoriopuvussansa.

Vastustus Paracelsuksen uutta oppia ja häntä itseään kohtaan tuli kaikilta tahoilta ja oli sangen kiivas. Häntä solvattiin mitä rumimmalla tavalla. Oli luonnollista, että tämä teki Paracelsuksenkin kiivassanaiseksi vastustajiaan kohtaan.

Ehkäpä Paracelsus olisi voittanutkin kaikki häneen kohdistetut kieroudet ja vainoamiset, ellei olisi sattunut eräs kiusallinen oikeusjuttu. Paracelsus oli parantanut siellä erään arvossapidetyn tuomioherran tuskallisesta taudista, mutta tämä oli suorittanut hänelle vain kymmenennen osan hoitopalkkiosta. Tästä syntyi oikeusjuttu. Tuomarit ratkaisivat asian tietysti mahtavan tuomioherran eduksi. Suuttuneena tällaisesta vääryydestä Paracelsus julkaisi kiukkuiseen sävyyn laaditun lentolehtisen, missä hän ankarasti moitti tuomareita. Tämä nostatti huippuunsa Paracelsuksen vainoamisen. Tuomarien halventamisesta annettiin määräys hänen vangitsemisekseen. Saatuaan hyvissä ajoin varoituksen Paracelsus pakeni Baselista eräänä yönä kesällä 1528.

— — —

Nyt Paracelsus aloitti uudestaan kulkurielämänsä ja eleli miehuusvuosinaankin yhtä epävakaata kuin nuorukaisiällään. Usein pitkät ajat hän vietti vaelluksillaan kylissä ja hevosmiesten majataloissa. Näillä matkoilla liittyi häneen lukuisia oppilaita, kuten näyttää vähemmin tiedonhalusta kuin itsekkäistä syistä. Muutamat näistä olivat Paracelsuksen luona alituisina seuralaisina, koska he luulivat hänen omaavan jonkin "universaali-parannuskeinon" tai "viisasten kiven" ja tahtoivat oppia häneltä hänen luulotellut salaiset taitonsa. Tunnetuin heistä oli Johannes Oporinus, joka enemmän kuin kolme vuotta seurasi Paracelsusta kirjurina tämän kirjallisissa töissään ja yleensä apulaisena. Sama Oporinus tuli myöhemmin kreikankielen professoriksi ja kirjanpainajaksi Baseliin. Paracelsusta koskevien ns. "tiedonantojensa" kautta Oporinus edisti suuresti Paracelsuksen häväisemistä, kertoen hänestä osin asioita vääristellen ja kiittämättömyydellä. Tämä tapahtui todennäköisesti siitä syystä, että Oporinus oli pettynyt toiveissansa saada Paracelsukselta tietoonsa "universaali-parannusaineen" valmistuksen. Vaikuttamassa siihen on ollut luultavasti sekin, että kun Paracelsus havaitsi Oporinuksen omanvoitonpyyteiset tarkoitukset, hän loitonsi hänet läheisyydestään. Vasta Paracelsuksen kuoleman jälkeen Oporinus osoitti häntä kohtaan suurta kunnioitusta sekä katui aikaisempaa menettelyään. Paracelsus tajusi kyllä hyvin oppilaittensa valheellisuuden ja on siitä maininnutkin teoksissaan.

Paracelsuksen viettäessä kulkurielämää on vaikeaa saada tarkalleen selville hänen eri oleskelupaikkojaan aikamääriltään. Baselista hän ensiksi vaelsi Elsassiin. Ensiksi hän oleskeli Kolmarissa harjoittaen siellä laajaa lääkärintointa ja tullen uudenaikaisena lääkärinä kunnioitetuksi. Vuosien 1529 ja 1530 aikana hän näkyy harhailleen paljon. Nurnbergissä Paracelsus sai kaupungin maistraatilta luvan painattaa kirjoituksensa. Tuskin oli painatus päässyt alkuun, kun Leipzigin Lääketieteellisen tiedekunnan painostuksesta tämä painatuslupa peruutettiin. Tästä Nürnbergin kiellosta johtuukin suureksi osaksi, että niin vähän Paracelsuksen kirjoituksista voi ilmestyä painosta hänen elinaikanaan.

Kateelliset lääkärit leimasivat Paracelsuksen usein kerskailijaksi ja puoskariksi. Mutta lukuisat onnistuneet hoidot vakiinnuttivat hänen maineensa aikalaisiaan korkeammalla olevana lääkärinä.

On luonnollista, että sellaisissa oloissa Paracelsuksen usein täytyi taistella puutetta vastaan. Kun hän esiintyi huonoissa vaatteissa, se ei ollut hänelle eduksi ei turhamaisten potilaiden yhtä vähän kuin lääkärienkään silmissä.

Noina vuosina tapaammekin Paracelsuksen alati vaeltamassa, niin esim. Münchenissä, Regensburgissa, Innsbruckissa ja Meranissa. Mutta pitkäksi aikaa ei hän löytänyt rauhaa samalla paikkakunnalla. Sen tähden hän menikin vuonna 1531 alussa takaisin Sveitsiin. Kesällä 1535 Paracelsus kävi jo siihen aikaan kuuluisassa Pfefferin kylpylässä. Vuonna 1536 tapaamme Paracelsuksen Augsburgissa. Sitten Krumaussa Mährissä, sitten Wienissä, missä hän näkyy saaneen runsaita palkkioita hoidoistaan ja olipa myöskin kuningas Ferdinand kutsuttanut hänet kaksi kertaa puheilleen.

Tämän jälkeen Paracelsus meni Unkariin ja sieltä Kärntiin, joutuen vuonna 1537 Villachiin, missä hän oli elänyt lapsuudenaikansa. Isäänsä ei hän kuitenkaan enää tavannut siellä elossa.

Villachin jälkeen oli St. Veit Kärntissä Paracelsuksen asuinpaikkana. Täällä hän työskenteli ahkerasti kirjallisissa töissä sekä toimi sen ohella hyvin suosittuna käytännöllisenä lääkärinä.

Mutta ei Kärntissäkään Paracelsus pysynyt pitkää aikaa. Hän läksi taas vaeltamaan ja nyt parempiin taloudellisiin oloihin päästyään taas hevosella ratsastaen ja kuljettaen tärkeimmät esineensä mukanaan satulasäkissä. Vaikka hän olikin rauhaa rakastava mies, kantoi hän aina vyöllään miekkaa, ainakin viimeisinä elinvuosinaan. Sen kahvassa oli ontto pallo. Tämä pallo oli irti kierrettävä, sen sisällä hän säilytti kuuluisat lääkepillerinsä, jotka olivat hänen kallisarvoisimmat ja tehokkaimmat lääkkeensä.

Vuosina 1539-1540 Paracelsus matkaili taas kaupungista kaupunkiin, kun hänet kutsuttiin ylhäisten herrojen ja rikkaiden porvarien tautivuoteen ääreen. Niin joutui hän vuonna 1541 lopuksi Salzburgiin. Tänne hänet todennäköisesti oli kutsunut Salzburgin arkkipiispa, missä virassa silloin oli tieteellisesti sivistynyt ruhtinas Ernst, Reinin linnakreivi ja Baijerin herttua. Hän oli astrologian ja luonnontieteiden suosija.

Salzburgissa vihdoinkin Paracelsus sai nauttia monivuotisten töittensä, suurien suuren vaivannäkönsä sekä laajalti levinneen maineensa hedelmiä. Tätä hänelle ei kuitenkaan suotu pitkäksi aikaa täällä ajateltu rauha. Paracelsus näet kuoli jo syyskuun 24. pnä 1541 lyhyen sairastamisen jälkeen ja vasta 48 vuoden ikäisenä, kolme päivää sen jälkeen kuin hän oli tehnyt testamenttinsa. Hänet haudattiin sitten oman määräyksensä mukaisesti P. Sebastianin kirkkomaahan köyhien kaupunginosassa. Mutta kerrotaan Salzburgin arkkipiispan määränneen, että kuuluisa lääkäri ja oppinut oli haudattava tavallista juhlallisemmin.

Kun P. Sebastianin kirkkoa vuonna 1752 korjailtiin uuteen kuntoon, kaivettiin Paracelsuksen luut esiin ja sijoitettiin kirkossa siihen paikkaan, missä nyt hänen muistomerkkinsä seisoo.

Paracelsus määräsi testamentissaan — lukuun ottamatta muutamia säädöksiä sukulaisille ja ystäville — koko omaisuutensa köyhille. Se tosin ei ollut suuri. Hänen jättämänsä "kirjasto" esim. ei käsittänyt mitään muuta kuin yhden Biblian vertailusanastoineen, Uuden testamentin, Hieronymuksen laatimat evankeliumien selitykset, yhden ainoan lääketieteellisen kirjan sekä joukon hänen omia käsikirjoituksiaan.

— — —

Yhä vieläkin ollaan epätietoisia Paracelsuksen kuolinsyystä.

On otaksuttu, että hänellä olisi ollut pahanlaatuinen kasvain maksassa tai sappirakossa. Toiset taas luulevat, että pitkälliset työskentelyt laboratoriossa olisivat heikentäneet hänen terveyttään. Uusimmat tutkimukset viittaavat siihen, että Paracelsus olisi tullut murhatuksi, kuten jo hänen aikalaisensa väittivät. Väitetään, että eräissä vieraskutsuissa hänelle vihamielisten lääkärien palvelijat olisivat hyökänneet salaa hänen kimppuunsa ja aiheuttaneet hänen kuolemansa. Joko oli häntä lyöty päähän kuolettavasti tai hänet oli viskattu alas joltakin korkealta paikalta, mikä muutaman päivän kuluttua oli Paracelsukselle kuolemaksi.

— — —

Ei ole mahdollista ryhtyä tässä yksityiskohtaisemmin selvittelemään Paracelsusta ihmisenä, lääkärinä ja filosofina.

Paracelsuksen opetukset ja filosofiset käsitykset elävät yhä edelleenkin hänen teoksissaan ja ovat siis tarjona niille, jotka voivat niitä oikein ymmärtää. Miten vähän Paracelsus jättikään maallista omaisuutta, niin on kuitenkin se testamentti, jonka hän kirjoituksissaan jätti jälkimaailmalle, sitä rikkaampi ja katoamattomampi. Ainakin muutamat laajat nidokset tunnustamme nykyisin Paracelsuksen oikeiksi, alkuperäisiksi teoksiksi. Aikaisemmin on selitetty Paracelsuksen kirjoittaneen satamäärin teoksia filosofiasta ja lääketieteestä ym., mutta se ei ole totuudenmukaista. Eihän se olisi "myöskään mahdollista, kun ajattelee, miten levoton Paracelsuksen koko elämänvaellus oli.

Paracelsus itse kirjoitti vain hyvin vähän, mutta hän saneli oppilailleen sen, mitä tahtoi kirjoittaa. Suurin osa hänen kirjoituksistaan on sen tähden jäänyt jälkimaailmalle hänen oppilaittensa laatimina käsikirjoituksina. Vain muutamat hänen teoksistaan tulivat painetuiksi hänen eläessään. Hänen muut teoksensa julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen suurella vaivalla.

Johann Huser, kölniläinen henkilääkäri, ryhtyi Kölnin arkkipiispan kehotuksesta tutkimaan löydettyjä käsikirjoituksia. Suurella vaivalla hän kokosi kaikki Paracelsuksen käsikirjoitukset, mitkä vain saattoi löytää, samoin myös hänen oppilaittensa käsikirjoitukset. Hän järjesti ne ja julkaisi koottuina teoksina Baselissa vuosina 1589–1590. Se sisältää varsinaista lääketiedettä runsain määrin, lääketieteen filosofiaa, luonnontieteen eri aloja, alkemiaa, okkultista filosofiaa, astrologiaa jne.

— — —

Nämä on kirjoitettu suurimmaksi osaksi vanhanaikaisella saksankielellä, osaksi latinaksi. Siitä syystä ne ovat nykyajan ihmiselle vaikeasti luettavia. Paracelsuksen teokset on sen tähden muutettu nykyisen saksankielen mukaisiksi, jotta ne tulisivat nykyajan ihmisten helpommin käytettäviksi. Siten ne ovat meikäläisenkin luettavissa.

Nykyaika on koettanut ryhtyä korjaamaan niitä erehdyksiä, joita Theophrastus Paracelsusta kohtaan sekä hänen aikanaan, että vuosisatojen kuluessa hänen kuoltuaankin on tehty. Häntä on soimattu ja mustamaalattu kaikin tavoin, kun ei ole jaksettu ymmärtää sitä henkistä valoa, mitä hän on koettanut jakaa ihmiskunnalle.

Münchenissä näet on äskettäin perustettu suuri Paracelsus-seura, jonka perustajina on kuuluisia lääketieteellisiä oppineita yli. koko Saksanmaan. Tämän seuran aloitteesta juuri on julkaistu Paracelsuksen teoksia nykyaikaisessa asussa ja kaikin tavoin koetettu edistää Paracelsus-tutkimusta.

Näiden oppineiden mielestä Paracelsuksella on vielä paljon sanomista meidän ajallemme. Vasta nyt vuosisatojen kuluttua hän oikeastaan pääsee täysin tunkeutumaan oman kansansa tietoisuuteen.

Kirjelmässä, jossa kehotetaan liittymään Paracelsus-seuraan, lausutaan hänestä mitä ylistelevimpiä sanoja ja vihdoinkin tunnustetaan hänen erikoislaatuinen merkityksensä.

Näin lausuvat nykyajan lääkärikuuluisuudet Paracelsuksesta. Tälle hengen suurmiehelle aikojen kuluessa tehdyt vääryydet ovat korjautumassa. Teosofisissa piireissä hänen merkityksensä on jo ammoin ymmärretty ja Paracelsukselle omistettu syvää kunnioitusta. Toivokaamme, että nykyaika tulee yhä selvemmin käsittämään sen suuren valon, minkä tuominen ihmiskunnalle oli Paracelsuksen tehtävänä.

Ruusu-Risti — kesäkuu 1930


Etusivu Artikkelit