B. M.

Alemman itsen luonne

"Kolme suurta ominaisuutta nimeltään sattva, rajas ja tamas — valo eli totuus, intohimo eli kiihko ja välinpitämättömyys eli pimeys - ovat syntyneet luonnosta ja sitovat katoamattoman hengen ruumiiseen."

Bhagavad-Gita, XIV, 5

Jos Bhagavad-Gitan kolmastoista keskustelu kertoo ylemmän itsen luonteesta, käsittelee neljästoista luku alemman itsen luontoa.

Alempi itse on syntynyt prakritista, aineesta eli luonnosta. Ja koska aineella on ominaisuuksia (gunas) siitä hetkestä lähtien, jolloin henki liittyy ruumiiseen, jälkimmäinen sitoo hengen näillä ominaisuuksilla. Aine on velttoa ja raskasliikkeistä, mutta se liikkuu velttoudestaan huolimatta, sen liikkeillä on oma rytminsä, koska sitä elvyttää ja voimistuttaa sielun valo.

Aineellinen ihminen on täynnä velttoutta tai liikettä tai harmoniaa ja rytmiä, mutta olipa hän hyvä tai huono, hän on joka tapauksessa aineen vallassa. Niin kauan kuin yksikin näistä kolmesta ominaisuudesta häntä elähdyttää ja kiihottaa, hän on kuolevainen, kärsimyksen ja raihnaisuuden alainen.

Hengen ihminen on täynnä ideointia, intuitiota ja inspiraatiota. Hänen itsensä on alituisesti kontemplaatiotilassa, joka on luomisen tila, ja siis täynnä onnea.

Meidän on taisteltava ja vapauduttava alemmasta itsekeskeisyydestämme voidaksemme kokea tajunnassamme ylemmän itsen läsnäolon. Jokaisessa meistä vallitsee yksi näistä ominaisuuksista; muut kaksi ovat vaikuttavat heikommin, mutta vaikuttavat yhtä kaikki. Kun tamas-velttous on vallalla, olemme alttiita petokselle ja suhtaudumme välinpitämättömyydellä elämään ja velvollisuuksiin, ruumiimme on laiska ja mielemme haluton. Kun rajas-eloisuus vallitsee, meidän aistiemme pyyteet lisääntyvät, voitonhalu kasvaa ja synnyttää erilaista kunnianhimoa; uusia toimintamuotoja herää ja ruumis ja sielu ovat kiihtymystilassa. Monet sairaudet ja hermohäiriöt johtuvat rajaksen ylivallasta sivistyksessämme. Kun sattva-rytmi on vallalla ihminen on onnellinen, tyyni ja rauhallinen, hän tutkii mielellään viisautta ja palvelee kernaasti lähimmäisiään. Mutta nämä kolme ominaisuutta kahlehtivat hengen ruumiiseen. Dhritarashtra on tamasin symboli, Duryodhana rajaksen, Arjuna sattvan: Krishna on näiden kolmen yläpuolella, sillä hän on ne sivuuttanut.

Henkinen elämä on "gunojen" eli aineen ominaisuuksien hallitsemista. Tämä merkitsee, että ihmisen on voitettava sekä paha että hyvä. Kun pääsemme voitolle gunoista, joiden olemus liittyy ruumiiseen, olemme vapautuneet kärsimyksestä, vanhuudesta ja kuolemasta, sillä siitä lähtien juomme kuolemattomuuden vettä. Tämä ei merkitse, että ruumiilla ei enää ole vikojaan, että se nyt vapautuisi vanhuudesta ja kuolemasta, vaan sitä että ihmiseen, joka on vapautunut näiden kolmen ominaisuuden tyranniudesta, eivät enää koske puutteellisuudet, hän ei enää tunne vuosien painoa eikä kuoleman okaa.

Vastaukseksi chelansa kyselyyn mestari Krishna kuvailee sen ominaisuuksia, joka on voittanut gunat.

Suurin osa meistä on velttoja ja laiskoja ja toimii vain ruumiin ja sielun ylläpitämisen välttämättömyydestä. Elämän taistelussa me kehitämme kunnianhimoamme, lisäämme pyyteitämme, toimemme sitovat meidät, me kasaamme huolia päämme päälle; tämä tila vie seuraavaan ahdistukseen, missä alamme etsiä, ja tiedolla lopulta voitamme kärsimyksen ja, kasvamme tyytyväisyydessä saavuttaen täten onnen asteen.

Oman itsemme täydellinen toteuttaminen ylempänä itsenä alkaa sillä, että älyssämme myönnämme ylemmän minän olemassaolon ja tämän myönnettyämme etsimme sen voimia ja ilmentymistapoja. Samoin myöskin täydellinen vapaus, jolla ihminen pääsee aineen ominaisuuksien orjuudesta, alkaa sillä, että älyssämme myönnämme gunojen, prakritin eli aineen ja luonnon ominaisuuksien alati vaikuttavan kaikkiin olentoihin. Toisen askelen otamme itse määritellessämme minkälainen on vallitseva ominaisuutemme. Bhagavad-Gitassa on ilmoitettu kunkin luonnon ominaisuuden oikeutettu käyttö, siinä on myös esitetty keino, millä voittaa kustakin ominaisuudesta johtunut paha, ja lopulta siinä kerrotaan, kuinka voi edistyä ottamalla huomioon jokaisen ominaisuuden. Tamasinen ihminen on huono, vaikkakaan hän ei olisi sitä tietoisesti; rajasinen ihminen on ensin paha, sitten hyvä ja paha; sattvinen ihminen on hyvä. Kukin vaihe vie seuraavaan ja muuttaa huonon ihmisen hyväksi ihmiseksi. Kehitys ei kuitenkaan pysähdy tähän, — hyvän ihmisen on kehityttävä henkiseksi ihmiseksi. Hyvyyden ja henkisyyden välillä on kuilu samoin kuin huonouden ja oikeudenmukaisuuden välillä. Itsekäs ihminen tulee epäitsekkääksi ja avartuu sitten persoonattomassa itsekkyydettömyydessä.

Onko meille mahdollista kasvaa hyvyydessä? Voimmeko tänä aikakautena kehittyä. henkisyydessä? Vastaus on myönteinen: on normaalimpaa olla hyvä kuin huono; tieto, jota uudelleen on meidän aikanamme julistettu, antaa enemmän kuin milloinkaan apua henkiseen elämään pyrkijälle.

Näin sanoo muuan meidän aikamme viisas:

"Se, joka jouduttaa ja pakottaa kehitystä, se, joka kiihdyttää ihmisen kasvua ja kehitystä täydellisyyttä kohti, on 1) monadi eli se mikä siinä toimii tiedottomasti siinä piilevän voiman avulla, ja 2) alempi astraaliruumis eli persoonallinen itse. Monadilla, olipa se vangittuna kasvisruumiiseen tai eläinruumiiseen, on tämä voima, tai pikemminkin se on itse tämä voima. Johtuen siitä, että se on yhtä kaikkinaisen voiman kanssa, joka kuten sanottu kuuluu erottamattomasti monadiin, tämä on kaikkivoipa arupa-tasolla eli tasolla, missä ei ole muotoja.

Meidän tasollamme se jää potentiaaliseksi, koska se on olemukseltaan liian puhdas, mutta yksilöllisesti se tulee toimimattomaksi. Auringon säteet, jotka edistävät kasvullisuuden kasvua, eivät valitse kukkia joille paistaa. Temmatkaa kasvi maasta ja viekää se sellaiseen maan kolkkaan, missä auringon säteet eivät sitä saavuta: nämä eivät sitä seuraa. Samoin on atman laita: ellei itse eli korkeampi minä pyri aurinkoaan, monadia kohti, alempi minä eli persoonallinen itse on kaikissa asioissa voitolla. Sillä juuri tämä minä, joka on kiihkeän itsekäs ja haluaa viettää järjetöntä elämää (tanha) on se "majan rakentaja", josta Buddha puhuu Dhammapadassa (153 ja 154)... Yhtä totta on, että vain atma kannustaa sisäistä ihmistä, valaisee jumalallisen elämän valolla, ja että vain se kykenee antamaan sisäiselle ihmiselle, ruumiillistuneelle minälle, tämän kuolemattomuuden... Henkisyys on nousevalla kaarellaan, ja eläimellinen eli fyysinen puoli estää sitä säännöllisesti edistymästä kehityksen tiellä pelkästään siksi, että persoonallisuuden itsekkyys on siinä määrin tartuttanut turmiollisella myrkyllään sisemmän ihmisen, että pyrkimys ylöspäin on menettänyt kaiken vaikutusvoimansa järkevästi ajatteleviin ihmisiin. Itse asiassa ovat paheellisuus ja ilkeys epänormaaleja ja luonnonvastaisia ilmiöitä tänä inhimillisenä kehityskautenamme — ainakin niin pitäisi olla. Se, että ihmiskunta ei milloinkaan ole ollut sen itsekkäämpi ja paheellisempi kuin nykyään — sivistyneet kansathan ovat tehneet itsekkyydestä moraalisen ominaisuuden ja paheesta taiteen — on lisätodistus ilmiön poikkeuksellisesta laadusta."

"Aryan Path" — "Theosophie", VII:3

Suom. J. Ptn

Ruusu-Risti – huhti-toukokuu 1933


 Etusivu   Artikkelit