Kuinka kädestäkatsoja Cheiro tuli okkultistiksi  

Cheiro on Englannin kuuluisin kiromantti eli kädestäkatsoja. Hänen oikea nimensä on kreivi Hamon, mutta tuota salanimeänsä hän käyttää kirjailijana. Hän on niitä ihmisiä, jotka kohtalo lapsuudesta lähtien valitsee ja leimaa »salatieteilijöiksi», totuuden etsijöiksi, joita läheinen ympäristö sangen vähän ymmärtää, mutta jotka myöhemmin voivat maailmassa saavuttaa menestystä ja mainetta, jos heidän elämäntyönsä on omiansa herättämään huomiota. Itse hän on kertonut elämänvaiheistaan kirjassaan »Cheiro's Memoirs», joissa muistelmissa esiintyvät alan, varsinkin Englannin, suurimmat kuuluisuudet kuningas Edvard VII:nnestä lähtien. Toukokuun 10. päivänä 1912 kreivi Hamon piti esitelmän Lontoon Psyykkisessä Seurassa tämän kirjoituksen otsakkeessa mainitusta aiheesta, ja julkaisemme tässä Ludvig Deinhardin mukaan selostuksen Cheiron mielenkiintoisesta esitelmästä. — R-R:n toim.

Suosionosoitusten tervehtimänä puhuja alkoi ensin kertoa nuoruudestaan. Koulupoikana oli hän kerran nähnyt ihmeellisen profeetallisen unen, jossa hänen kohtalonsa kuvastui sellaisena, jollaiseksi se myöhemmin todellakin oli tullut. Hänen isänsä, joka ei ensinkään pitänyt okkultismista, oli pannut hänet hyvin ankaraan kouluun, jossa hänen päästään karkotettaisiin kaikki tuollainen mielettömyys. Siellä täytyi hänen tehdä työtä ankarasti. Kun oli edessä viimeinen tutkinto, jonka tuli avata kirkon portti, näki hän edellisenä yönä seuraavan unen: Hän uneksi, että häntä kutsuttaisiin nimeltä seuraavana päivänä klo 4 aikaan. Silloin hän saisi ikävöidyn palkinnon, jonka kohtalo heti ottaisi pois hänen kädestään. Sen jälkeen hän joutuisi yksin avaraan maailmaan.

Tämän unen hän kertoi seuraavana päivänä opettajalleen. Tämä arveli, että se johtuisi vain hermoista ja oli »vain unta». Täsmälleen klo 4 iltapäivällä kutsuttiin häntä todella nimeltä. Kun hän meni saapuville ottamaan palkintoaan, avautui hänen jälkeensä ovi, josta kohtalo näkyi astuvan ruumiillisessa muodossa ottamaan palkintoa hänen kädestään. — Ensiksi otti hänet vastaan piispa ja toivotti hänelle sydämellisesti onnea. Sitten otti piispa, kuten oli tapana, käteensä raamatun ja avasi sen umpimähkään ja antoi hänen siitä lukea määrätyn paikan. Auki oli Hiobin kirjan 37:s luku ja piispa piti esillä 7 värssyä. Sen lisäksi hänen tuli selittää se valmistamatta. Se on ihmeellisimpiä raamatun värssyjä, joita englantilaisessa painoksessa ei ole koskaan oikein käännetty. Vanhoilla kirkkoisillä oli jonkunlaista kammoa vanhoista ajoista polveutuvaa kiromantiaa kohtaan ja käänsivät sen tähden tämän värssyn tahallaan väärin kääntäessään sen vanhasta hepreasta silloiselle sivistyskielelle. Cheiro kääntää sen seuraavasti: »Jumala tuottaa ihmisen poikien käsiin merkkejä ja tunnusmerkkejä, jotta ihmisenpojat oppisivat tuntemaan omat tekonsa.» [Alaviite: Luther kääntää tämän raamatunpaikan seuraavasti: Jumala on varustanut kaikkien ihmisten kädet sinetillä, jotta he näkisivät, mitä hän voi tehdä.]

Sattumalta tunsi Cheiro jo silloin tarkkaan tämän värssyn ja sen merkityksen hepreankielellä. Läsnäolijoiden hämmästykseksi ja kauhuksi selitti hän sen seuraavasti: sielu koettaa vankeudessaan kirjoittaa oman sanomansa kädenviivoihin. Se, joka tulkitsee tämän sanoman niin, että sielu sen kautta edistyy kehityksessään, on kuuliainen Jumalan tahdolle.

Tämän selityksen johdosta ei Cheirolta kuitenkaan otettu pois palkintoa.

Kun hän oli palannut paikalleen, antoi hänelle eräs palvelija sinetillä suljetun kirjeen, joka, kuten hän jo edeltäpäin aavisti, ratkaisi hänen kohtalonsa. Koska -hän tällä hetkellä oli liian hermostunut itse lukeakseen kirjeen, antoi hän opettajan lukea sen itselleen. Kirje sisälsi ilmoituksen, että hänen isänsä oli menettänyt omaisuutensa, sekä pikaisen kotiin kutsun. Puolen tunnin kuluttua istui hän jo junassa, joka vei hänet kotiseudulleen.

Papin kutsumuksesta, johon hän tähän asti oli valmistautunut, oli hän nyt vapaa. Hänen oli nyt itse huolehdittava elatuksestaan ja edistymisestään maailmassa.

Ensiksi matkusti hän Intiaan. Saavuttuaan sinne kohtasi hän kuljeskellessaan aallonmurtajalla ilman seuraa, ilman matkatavaroita ja ilman minkäänlaista suunnitelmaa sattumalta erään brahmiinin, joka puhutteli häntä ja jonka ystäväksi hän heti tuli. Hänen avullaan hän pääsi kiromantian tutkimista ammoisista ajoista elossa pitäneen joogikastin brahmiinien piiriin. Siellä täytyi hänen ensiksi kestää ankara vihkimys hankkiakseen hänelle näytettävien ihmeellisten asioiden näkemisoikeuden. Hän sai siten nähdä sellaista, jota kuten hän luulee, ei vielä ole näytetty yhdellekään eurooppalaiselle. Hänen siellä tekemät kokemuksensa olivat todellakin niin outoja, ettei hän ole vielä koskaan puhunut niistä julkisesti. Hän sanoi, ettei tässäkään seurassa uskaltaisi niistä puhua, ellei hänen edessään täällä olisi psyykkistä tutkimusta harrastava kuulijakunta.

Kun Cheiro oli suorittanut tarpeelliset alkuvalmistukset, päättivät brahmiinit panna toimeen psyykkisten voimien juhlallisen näytöksen aikoen todistaa sillä voimiensa etevämmyyden buddhalaisten voimiin nähden. He antoivat siinä tarkoituksessa seuraavana päivänä kokoontua joukon ihmisiä heidän kanssaan 20 penikulman päässä olevalle vuorelle. Saavuttuaan sinne astuivat brahmiinit vuoressa sijaitsevaan maanalaiseen temppeliin, jonka jälkeen muodostettuaan piirinsä suorittivat salaiset menonsa. He istuivat silloin yltympäri eläinradallisessa järjestyksessä, so. tammikuussa syntyneitä seurasivat helmikuussa syntyneet ja niin edelleen. Jokaisen edessä oli hänen eläinradan merkkiään vastaava vertauskuva ja siihen kuuluvia yrttejä. Sytytettiin hiilipannu ja sitten viritettiin omituinen lumouslaulu. Hyvin hirveä laulu kaikui yltympäri temppeliä saaden aikaan aivan ihmeteltäviä välähdyksiä. Laulu kesti noin puoli tuntia. Sen jälkeen tuli hiljaisuus.

Cheiro kuuli nyt kaukaa vuoritiikerin hurjaa kiljuntaa. Kiljunta, joka kuului aivan kuin vastaukseksi lauluun, läheni yhä. Nyt näkyi tiikerin pää sukeltavan esiin kuunvalosta. Eläin läheni vähitellen maanalaista temppeliä. Hehkuvin kahdelta tulipallolta näyttävin silmin pysähtyi se hetkiseksi seisomaan ja katselemaan pimeään temppeliin. Nyt taas kaikui lumouslaulu. Tiikeri alkoi nyt astella eteenpäin hyvin hitaasti aivan kuin näkymättömien voimien vetämänä. Siten tuli se aivan lähelle ympyrää ja jäi sitten seisomaan liikkumattomana.

Nyt vasta huomasi Cheiro häntä ympäröivässä puolipimeässä keskellä ympyrää kivilaatalla makaavan liikkumattomana noin viisivuotiaan pojan ja arvasi myöskin, mitä nyt tapahtuisi. Tiikeri hyppäsi lattialla makaavien brahmiinien yli, asteli sitten pojan luo ja asettautua rauhallisesti hänen viereensä. Sillä välin jatkui lumouslaulu voimakkaasti vielä kokonaisen tunnin ajan. Tiikeri saatettiin siten keinotekoiseen uneen, hänen silmänsä lasittuivat ja ruumis kangistui. Tämän hetken jouduttua hypähti eräs brahmiini ylös ja halkaisi veitsellä eläimen vatsan. Sen jälkeen vedettiin se pois pojan luota ja otettiin sen sisälmykset ulos.

Poika, joka koko ajan oli keinotekoisessa unessa, asetettiin tämän jälkeen eläimen ruumiiseen, joka neulottiin kiinni. Siihen loppui istunto.

Seuraavaan aamuun asti oli poika siellä, minne hänet oli asetettu. Päivän koittaessa avattiin eläimen ruumis, poika otettiin pois ja herätettiin hypnoottisesta unesta: Brahmiinit sanoivat nyt pojalle, mitä hänelle oli tapahtunut, nim. että tiikerin sielu oli siirtynyt nyt häneen ja että hänellä on nyt voima tehdä kaikki metsän eläimet vaarattomaksi ja kesyiksi.

Puolen tunnin kuluttua lähdettiin kokoontuneen kansanjoukon nähden kokeilemaan, oliko koko tapauksella toivottua tulosta joukko väistyi, kun eräs brahmiini astui esiin poikaa kädestä taluttaen ja kääntyi ihmisten puoleen sanoen: »Teidän vihollisenne on tiikeri. Mutta me kykenemme saattamaan alaiseksemme vihollisenne suuren Jumalamme Brahman voimalla. Tälle viisivuotiaalle pojalle olemme nyt antaneet voiman voittaa vuorten hurjimmat tiikerit.»

Sitten hän sanoi ihmisille, että heidän tulisi samoilla metsässä ja ajaa kokoon kaikki saavutetut tiikerit. Puolessa tunnissa olivat nämä ihmiset ajaneet kokoon 8 tiikeriä ja lisäksi tämä kaikki tapahtui hyvin aikaisin aamulla, aikana, jolloin nämä eläimet ovat paljon hurjempia kuin muina vuorokauden aikoina Raivoa puhkuen syöksyivät kaikki nämä eläimet esille. Pojalle sanottiin nyt, ettei hänen tarvitse pelätä tiikereitä, sillä hän hallitsee ne täydellisesti. Sitten hän juoksi aivan petojen keskelle. Ei yksikään tiikeri tehnyt hänelle pahaa. Vähän ajan päästä oli hän tullut niiden ystäväksi ja leikki tiikerien aivan kuin kissanpoikien kanssa.

Cheiro puhui sen jälkeen brahmiinien tavallisesta käärmeenpureman parantamistavasta. He käyttivät siinä muutamia maagisesti vaikuttavia kiviä — menettelytapa jota muuten monet Intian armeijan sotilaslääkärit olivat koetelleet. Hänen jalkaansa oli kerran purrut musta kyykäärme. Kymmenessä minuutissa hän eli tullut tajuttomaksi. Tointui vasta sen jälkeen, kun häntä oli kaksikymmentä minuuttia käsitelty maagisella kivellä. Kivet löydetään kuningaskobran, silmälasikäärmeen kidasta: niiden hankkimiseen tavallisesti otti osaa noin 5- tai 8-vuotiaita vanhoja poikia — heille sanotaan silloin, että heidän velvollisuutenaan on tehdä jotakin esi-isiensä puolesta. Heidän uskonnollisen käsityksensä mukaan nimittäin nämä ihmiset eivät saa tietoisesti ryhtyä mihinkään, mikä sopisi heidän omaksi pelastuksekseen, mutta heidän tulee kyllä koettaa tehdä jotakin tästä elämästä eronneitten autuudeksi.

Lähetetään siis pieniä poikia metsään hakemaan kobraa. He eivät saa tappaa käärmettä, heidän tulee vain ottaa siltä maagillinen kivi. Se on vaarallinen tehtävä, jota jo muuten monta eurooppalaista on ollut todistamassa. Cheiro kuvaa huomioitaan tällä alalla seuraavasti: Lähetetään 7-vuotias poika, jolle ainoiksi aseiksi annetaan vain puukapula ja terävä piikivi. Löydettyään hakemansa käärmeen heittäytyy hän heti pitkälleen maahan. Sitten hän alkaa ryömiä käärmeeseen päin, joka samaten hiipii vastustajaansa kohti. Heti kun molemmat ovat tulleet noin 10 metrin päähän toisistaan, alkaa omituinen kaksintaistelu silmä silmästä ja henki hengestä. Molemmat tuijottavat toistensa silmiin. Vastustajat lähenevät yhä toisiaan, kunnes tulevat metrin päähän toisistaan. Silloin on päästy siihen kohtaan, jolloin koe voi alkaa.

On vain kysymyksessä, kumpi molemmista ensiksi väsyy. Jos pojan voimat ensiksi herpaantuvat, niin käärme pistää hänen otsaansa, heti kun hänen silmistään sammuu hänen tahtonsa ja älynsä lietsoma loiste. Jos taas ensiksi väsyy kobra sulkien silmänsä suomuksilla, niin on poika voittanut. Hän työntää silloin hypnotisoidun käärmeen kitaan mukanansa olevan puukapulan, katsoo, onko sen kurkussa kivi ja jos on, leikkaa sen pois. Missään tapauksessa hän ei tapa eläintä, sillä se voi elää ilmankin kiveä.

»Tämä on — sanoi Cheiro — itse näkemäni tarkka kuvaus.» Hänellä itsellä on puoli tusinaa sellaisia merkillisiä kiviä, joitten avulla hän jo on parantanut monta käärmeenpuremaa. Jos kivet menettävät voimansa, niin brahmiinit voivat saada sen niihin uudestaan. Kuinka se tapahtuu, on tähän asti pysynyt heidän salaisuutenaan.

Palaten näitten ihmisten ympyrässä istumiseen esitti Cheiro edelleen, että he kutsuvat oikeastaan vähemmin kuolleitten sieluja kuin korkeampien maailmojen hallitsijoita, voimaolentoja, jotka täyttävät neljä elementtiä tulen, ilman, veden ja maan, ja yhdeksän planeetan hallitsijoita. He kykenevät — arveli hän — vetämään mystisellä rukoilemisellaan näitä olentoja keskuuteensa, jolloin ne tosin eivät koskaan ota inhimillistä muotoa, mutta ilmaisevat lausunnoissaan ihmeellistä älyä ja tekevät ihmetöitä. Hän tuntee Lontoossa ihmisiä, jotka harjoittivat näitä taitoja hämmästyttävällä menestyksellä, mutta ei neuvo ketään koettelemaan voimiaan näissä taidoissa, koska se on erittäin vaarallista.

Seuraava salaperäinen tapahtuma, jonka Cheiro tuona iltana näki, on joogin elävänä hautaaminen useammaksi viikoksi. Hänen haudalleen istutettiin kukkia, jotka rupesivat kasvamaan. Kuukauden kuluttua kaivettiin joogi taas ylös haudasta. Hänet palautettiin sitten taas elämään ja hän voi aivan hyvin. — Eräs toinen joogi, joka kykeni ilmoittamaan jonkun kaukaisen paikan tapahtumat, kuvasi eräänä päivänä Cheirolle, mitä tämän kodissa Englannissa tapahtui sillä hetkellä. Tiedonannot osoittautuivat myöhemmin kirjaimellisesti tosiksi.

Ruusu-Risti — maaliskuu 1923


 

Etusivu                    Artikkelit