Emmi Leimu

Elämän tarkoitus

Kirjassaan "Maailmankuvaa etsimässä" prof. Pentti Eskola mainitsee, että ajatteleva ihminen on kuin lapsi, joka huomaa joutuneensa outoon ympäristöön. Hänessä herää luontainen taipumus etsiä vastausta kysymyksilleen: kuka minä olen, mistä olen tullut? Maailmankuvallemme on myös ensiarvoisen tärkeää saada vastaus kysymykseen: mitä elämä on? Käsittäisin, että se on alati virtaavaa liikettä, tajuntaa, kasvua ja kehittymistä. Merkitystä sillä on vain siinä, miten se vaikuttaa meidän elämäämme ja suhteeseemme kanssaihmisiin.

Ranskalainen lääkäri ja filosofi Tournier mainitsee, että häntä on aina kiinnostanut persoonan ongelma. Kaikelle ajattelulle, kaikelle kulttuurille on ratkaisevan tärkeä yleinen merkitys kysymyksellä: "mikä ihminen on", mutta sillä on omalla kohdallani erikoismerkitys: "kuka minä todella olen?" Tämä kysymys vaivaa meitä aina, teemmepä sen itsellemme selväksi tai emme. Jumala on varmasti ainoa, joka tietää vastauksen. Aitoa todellisuutta emme tavoita, emme itsestämme, emmekä toisista. Näemme vaan katkelman, väärennetyn kuvan, roolihahmon, sanoo Tournier ja jatkaa: persoona on alkuperäistä luovaa työtä, roolihahmo rutiinia, automaattisuutta. Elämän samanlaistuminen ja ihmisten kokoontuminen yhteisöihin pakottaa miljoonat ihmiset standardisoituun kaavaan. He ovat hammasrattaita tuotannon koneistossa, välineitä. Otetaan huomioon vain, mitä he tekevät, ei sitä, mitä he ajattelevat ja tuntevat. Useimmat aikalaisemme ovat joutuneet vauhdin pyörteeseen ja samalla uskomattomaan henkiseen yksinäisyyteen. Propaganda koskettaa meitä ulkoapäin, mutta sen vaikutus tuntuu sisimmässämme. Fyysisessä, psyykkisessä, vieläpä henkisessäkin elämässämme on roolihahmon leima. Meidän on kuitenkin tyydyttävä tähän omaan henkiseen tilaamme, jännitykseen, joka aina vallitsee persoonan ja roolihahmon välillä, elämähän ei ole tila, se on liikettä.

Muistikuva auttaa ehkä ymmärtämään Tournierin sanontaa: "Ihminen on kokonainen maailma." Kun tulee konserttiin, kun soittajat ennen esitystä virittävät soittimiaan koetellen eri ääniä välittämättä vähääkään yhteissoinnusta vallitsee siellä sekasorto. Mutta johtajan astuessa paikalleen hän antaa kädenviittauksella merkin, jota ensin seuraa täydellinen hiljaisuus, jonka jälkeen kaikkien soittimien äänet sointuvat harmoniseksi kokonaisuudeksi — järjestyneeksi maailmaksi. Samoin ihminen — hänessä kaikuvat kaikki eri äänet, erilaiset pyrkimykset, kiistat, taistelut ja voitot, mutta usein puuttuu kapellimestari, sisäinen itse. Orkesteri kuvaa Tournierin mainitsemaa persoonaa, soittajat ovat roolihahmot ja kapellimestari on kaiken takana oleva idea, elämä, joka yhdistää persoonan ja roolihahmot. Ihmiset virittäytyvät kukin oman perussäveleensä mukaan, etsien elämän tarkoitusta, oman olemuksensa kapellimestaria, tunteakseen jonakin herkkänä hetkenä sielunsa sisäisen harmonian.

Albert Schweitzer, jota on sanottu 20-vuosisadan Franciscus Assisilaiseksi kiteyttää käsityksensä elämäntarkoituksesta ajatukseen: elämän kunnioittaminen. Hänkin toteaa tutkimuksissaan, että nykyaikainen ihminen menettää yhä enemmän riippumattomuuttaan ja sitä kautta hänen sisäinen itsenäisyytensä joutuu vaaraan. Hänelle jää yhä vähemmän aikaa itsensä tiedostamiseen. Nykyinen aika vaatii joka puolella spesialisteja ja spesialisteina he ovat yhä enemmän yksipuolisia. Edelleen Schweitzer korostaa, että maailmassa ei tapahdu mitään todellista uudistusta, ellei ihminen itse uudistu.

Kuten Schweitzer välähdyksen tavoin käsitti elämän tarkoituksen, Elämän kunnioittamisen idean, samoin suuri ajattelija Tolstoi pitkän kamppailun jälkeen "heräsi" niin kuin hän kirjoituksissaan mainitsee, näkemään elämän tarkoituksen selvänä edessään. Tämä valo poisti kuoleman pelon, joka häntä oli ennen ahdistanut. Hän sanoo: Elämä on häviämätön. Ei ole olemassa aikaa eikä paikkaa tuonnempana, sen tähden kuolema saattaa ainoastaan muuttaa elämänmuotoa ja ainoastaan hävittää ihmisen toiminnan tässä maailmassa.

Elämän tarkoitus on itsemme täydentämisessä, oman sielumme parantamisessa. "Jokainen meistä elää", sanoo Tolstoi, "ainoastaan siinä määrin, kuin hän rakastaa Jumalaa." Tolstoi uskoo, että persoonallinen elämä palautuu kuoleman jälkeen Jumalan tahdon täyttämisellä, niin kuin Jeesuksen käskyissä on sanottu.

Elämän tarkoitusta etsiessämme teosofia, joka perustuu vanhaan viisaususkontoon, antaa meille vastauksen, joka tyydyttää sekä järkeä että sydäntä. Teosofian mukaan elämän tarkoitus on kehitys. Se on itseään kehittävää elämää, joka kehittyessään siirtyy muodosta toiseen. Ihmiskipinässä, elämän henkäyksessä ovat kaikki jumalalliset voimat kätkettynä. Ne heräävät asteittain ulkonaisten vaikutusten välityksellä. Koska kaikki värähtelyn mahdollisuudet ovat olemassa monadissa, elämän henkäyksessä, niin jokainen kipinä saa vastaavan värähtelykyvyn. Siten voima toisensa jälkeen siirtyy piilevästä tilasta toimivaan tilaan. Seuraavan perusajatuksen mukaan meidän on oivallettava elämän yhtäjaksoisuus. Muodot siirtävät erikoisominaisuutensa toisiin muotoihin. Tiede ryhmittää nämä ilmiöt perinnöllisyysopin piiriin. Sen havainnot luonnon toiminnasta ilmiömaailmassa ovat huomion arvoisia, mutta ne soveltuvat vain fyysisen ruumiin rakenteeseen, johon sisältyvät vanhemmiltamme saamamme ainekset.

Samoin kuin on muodon yhtäjaksoisuus on olemassa myös elämän yhtäjaksoisuus. Tämän yhtäjaksoisen elämän uinuvista voimista yhä useammat tulevat toimiviksi niiden ärsykkeiden vaikutuksesta, joita se perättäisissä muodoissa saa. Kun muoto häviää, ovat elämällä säästössä ne voimat, jotka se muotoon rajoittumalla on saanut.

Nykyinen tiede osoittaa yhä selvemmin, että perinnöllisyys esittää kokonaisuuden kannalta suhteellisen vähäistä osaa korkeampien olioiden kehityksessä, sillä älylliset ja siveelliset voimat eivät siirry suoraan perintönä vanhemmilta lapselle. Mitä korkeampia nämä ominaisuudet ovat, sitä silmiinpistävämpi on tämä ilmiö.

Koettaessamme ymmärtää elämän kehitystä päädymme toteamukseen, että ainoastaan oppi jälleensyntymisestä antaa meille tyydyttävän selityksen moniin ongelmiin.

Jälleensyntymisoppi ei ole nykyajan keksintö. Luemme mm. hindulaisten pyhästä kirjasta Bhagavad Gitasta, joka lienee noin 5000 vuotta vanha, Sri Krishnan sanat, joissa hän puhuessaan opetuslapselleen Arjunalle viittaa jälleensyntymiseen: "Niin kuin ruumiissa olija kokee tuossa ruumissa, lapsuuden, nuoruuden sekä vanhuuden, samoin hän muuttaa edelleen uuteen ruumiiseen." Ja lisäksi hän sanoo: "Oi Arjuna, Minä olen jättänyt monta syntymää, samoin sinä. Minä tunnen ne kaikki, mutta sinä et tunne entistä elämääsi." Arjuna kysyy epätietoisena: "häviääkö sielu, etsittyään turhaan ikuista", johon Siunattu Herra vastaa: "Oi Paartha, totisesti sellainen sielu ei joudu häviöön." Etsijä saattaa jälleensyntyä viisaiden joogien perheeseen. Sellaista syntymää on tosin vaikea saavuttaa, ja siellä hän saa takaisin edellisen ruumiillistumansa saavutukset. Tuon aikaisemman harjoituksen vaikutus johtaa hänet vastustamattomasti uusiin ponnistuksiin. Jos joogi monen elämänsä aikana on pyrkinyt uutterasti ja puhdistunut kaikesta synnistä, silloin hän saavuttaa korkeimman päämäärän. Buddha, joka eli noin 2500 vuotta sitten, puhuu usein siitä, miten ihmisten tulee elää, jotta he vapautuisivat elämän ja kuoleman pyörästä.

Historialliset tosiseikat osoittavat, että jälleensyntymisoppi oli jokseenkin yleinen kristikunnan ensimmäisinä vuosisatoina ja että monet kirkkoisät hyväksyivät sen. Egyptin, Kreikan ym. kansojen mysteerikouluissa opetettiin jälleensyntymisoppia. Sokrates viittaa siihen puolustuspuheessaan sanoessaan kuoleman olevan voiton ja tahtovansa kokea sen monta kertaa. Platon mainitsee, että sielu on lähtöisin jumalallisesta maailmansielusta. Se on olemassa ennen ruumista ja siirtyy kuoleman jälkeen toisiin olotiloihin. Ihmiskohtalot tuonpuoleisessa elämässä koostuvat maaelämän kokemusten seurauksina.

Kun jälleensyntymisoppi kristillisen kirkon taholta väkivaltaisesti tukahdutettiin, tuli vallitsevaksi usko, että Jumala luo uuden sielun jokaista ihmistä varten. Toinen käsitys on, että kaikki sielut maailman alusta asti ovat luodut toiset onneen, toiset iankaikkiseen kadotukseen. Jos uskomme, että Jumala on kaikkiallinen rakkaus, ei ajatteleva ihminen voi hyväksyä tulkintaa, joka tekee rakastavan Jumalan niin epäoikeudenmukaiseksi. Ainoastaan jälleensyntymisoppi saattaa asiat kohdalleen Jumalan ja ihmisen välillä, koska se sisältää ajatuksen, että ihminen, jos hän tahtoo ja vilpittömästi pyrkii, voi tulla tuntemaan Jumalan omassa sisimmässään. Hän on menneisyydessä kehittänyt omaa yksilöllisyyttään ja ilmentää sitä tässä elämässä niiden taipumusta mukaan, joita hänellä on. Ihminen tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Tuohon kehitykseen on mennyt ja menee edelleen ehkä miljoonia vuosia.

Usein kysytään, millä voidaan todistaa jälleensyntyminen tosiasiaksi, sillä tavallinen ihminen ei muista, onko hän ennen ollut maan päällä. Lapsihan on kuin puhdas lehti, johon elämä ei ole vielä tehnyt muistiinpanoja.

Kuinka muuten voisi selittää sen, että on ollut lapsineroja, jotka ovat hämmästyttäneet maailmaa. Samoin voi kysyä, mikä innoittaa tutkimusmatkailijoita tai arkeologeja harrastamaan ja uhraamaan aikansa ja voimia joissakin vanhojen kulttuurien raunioilla, ellei heillä kenties ole hämärää muistikuvaa menneisyydestä. Tämä "muisto" vaistomaisesti vie heidät vanhojen kokemusten merkittävimmille paikoille.

Jälleensyntymän valossa ihminen on arvokas, kuolematon olento, joka on kehittymässä tarkoitusperäänsä, Jumalallista täydellisyyttä kohden. Ilman tätä oppia ihminen olisi oljenkorsi, joka ajelehtii satunnaisuuksien virrassa vailla järkevää käsitystä tulevaisuudesta. Päästäessään jälleensyntymisopin häviämään uskosta nykymaailma on riistänyt Jumalalta Hänen vanhurskautensa ja ihmiseltä hänen henkisen turvallisuutensa.

Koko elämämme saa aivan uuden tarkoituksen, kun ymmärrämme, että emme ole ensimmäistä kertaa tällä pyhiinvaellusmatkalla, jota sanomme elämäksi. Ihminen on itselleen tie, totuus ja elämä sen sisäisen Jumalan edessä, joka kipinänä asuu hänen sydämessään ja on muovannut hänen elämäänsä kautta kaikkien kehitysvaiheiden. Käsittäessään, että elämän tarkoitus on kehittyminen ja kasvaminen hän ei enää eksy tieltä, vaan rientää kohti päämääräänsä, kohti täydellisyyttä.

Elonpyörä — 1966 n:o 1


Etusivu Artikkelit