Fredrik Heliö

Raamatun ongelmia

Aluksi hän toteaa, että länsimaalaiset usein nauravat idän kansojen »vanhentuneille uskonnollisille käsityksille», joista varsinkin eläinten elämän kunnioittamista avoimesti pilkataan. Ovathan länsimaalaiset yleensä lihansyöjiä, mikä edellyttää eläinten teurastamista. Monin kerroin julmempaa on eläinten tappaminen huvin vuoksi arvossa pidetyn metsästyksen uhreina, puhumattakaan länsimaalaisen tieteen käyttämästä eläinten elävinä leikkaamisesta, jota voidaan samaistaa kidutukseen. Sanotaanhan ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, että Jumala luotuaan eläimet siunasi ne, ja luotuaan ihmisen antoi hänelle vallan eläinkunnan yli. Tämän on kristitty maailma käsittänyt niin, että ihmisellä on valta tappaa ja kiduttaa Jumalan siunaamaa eläinkuntaa. Näin on käynyt, vaikka raamattu on pohjaton rakkaudessaan ihmisiin sekä laupeudessaan ja myötätunnossaan eläimiä kohtaan.

Mitä merkitsevät Jeesuksen sanat "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle"?

Lukiessamme Uutta Testamenttia kohtaamme siellä monesti Jeesuksen puheena esitettyjä ajatuksia, joiden merkitys jää meille hämäräksi ja käsittämättömäksi. Joskus tällaiset lauseet voivat tuntua Hänen muuhun oppiinsa nähden jopa vastakohtaisilta. Niitä käytetäänkin usein silloin, kun halutaan puolustaa ja selittää Hänen opilleen vastakkaisia ajatuksia Hänen omilla sanoillaan.

Tällaisiin lauseisiin kuuluvat mielestäni Matteuksen evankeliumin 10. luvun 34. jakeessa olevat sanat: »Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.»

Tätä sanontaa käytetään edelleenkin sodan puolustamiseen ja todisteena siitä, että Jeesuskin oli sodan kannattaja. Kuitenkin jokainen ajattelija ymmärtää Jeesuksen tarkoittaneen tällä miekalla taistelua, jota oppilaan ja ennen kaikkea opetuslapsen tulee käydä maailmallisuutta vastaan. Heidän vihamiehensä useimmin ovat heidän läheisensä, niin kuin Uudessa Testamentissa sanotaan, ja heidän oma luontonsa. Heidän tulee erota puolisostaan ja lapsistaan ajatuksissaan, sanoissaan ja teoissaan, elleivät nämä myös ole Jeesuksen tai jonkun muun Mestarin oppilaita tai opetuslapsia ja siis kulje kaitaa tietä, jolloin he ovat samojen sisäisten lakien alaisia kuin hänkin.

Taivasten valtakunta on otettava väkirynnäköllä

Käsittämättömiltä tuntuivat ennen kirjoittajalle myös Matteuksen evankeliumin 11. luvun 12. jakeessa olevat sanat, jotka aikaisemmassa raamatun käännöksessä kuuluivat: »Taivasten valtakunta on otettava väkirynnäköllä, vahvat raastavat sen itselleen.» [Vuonna 1943 ilmestyneessä Raamatun painoksessa sanat kuuluvat: »Taivasten valtakuntaa vastaan hyökätään ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen».] Tällä sanonnallahan Jeesus ikään kuin kumoaa sen rauhan julistuksen, joka on keskeinen Hänen opissaan.

Syvemmin asiaa miettiessä sen sisältö vähitellen valkeni tämän kirjoittajalle aivan uudella tavalla. Lausehan on paradoksi ja sellaisena sen sisällys pysyy, ellei sitä opi sisäisesti lähestymään.

Miten voisimme ottaa Taivasten valtakunnan väkirynnäköllä? Emmehän edes tiedä, missä tämä valtakunta paikallisesti sijaitsee. Monet ihmiset paikallistavat sen runoilijan tavoin jonnekin etäisyyteen, »kun yli pilvien mennä saan, iäistä autuutta nauttimaan.» Ja Varmaankin hyvin monet, ehkäpä useammat kuin mitä tulemme ajatelleeksikaan todellakin paikallistavat Taivasten valtakunnan fyysisenä todellisuutena jonnekin avaruuksiin. Mutta onhan tieteellinen tutkimus todennut, että sama tähtien ja linnunratojen mittaamaton äärettömyys jatkuu muuttumattomana loputtomiin. Ei siellä löydy sijaa Taivaan valtakunnalle. Paikallisuutena emme voi sitä tavoittaa.

Miten voi ihminen väkirynnäköllä vallata sellaista, jota ei fyysisenä todellisuutena ole olemassa? Mutta todellisuus Taivasten valtakunta kuitenkin on. Monet vakavat kilvoittelijat, ns. pyhät, ovat puhuneet tästä Valtakunnasta ja kehottaneet ihmisiä pyrkimään sinne. Olisivatko he puhuneet sellaisesta, jonka olemassaolosta he eivät olisi olleet varmoja ja johon he vain herkkäuskoisina todistuksitta luottaisivat? Ei suinkaan. He ovat tienneet ehdottoman varmasti, että tämä Valtakunta on olemassa. He ovat myös kokeneet, että se on otettava »väkirynnäköllä». Ei ole olemassa muuta keinoa, jolla sen voisi saavuttaa. Missä se sijaitsee, kun sitä ei fyysisenä todellisuutena ole? Tähän antaa vastauksen se, mitä Jeesus, Paavali ja kaikki ne viisaat, jotka ovat sen nähneet, yksimielisesti todistavat: »Taivasten valtakunta on teissä itsessänne», siis omassa sisimmässämme, ja sieltä se on löydettävissä, kun henkemme koko voimalla sitä etsimme. Tämä etsiminen on mietiskelyä, keskittynyttä pyrkimystä tajuta sen sanomaa. Sellaista keskittymistä, että pyrkimyksen palavuus murtaa kaikki persoonallisuuden rajoittavat esteet ja ihmisen tajunta kohoaa oman henkensä taivaisiin, Isän Jumalan istuimen eteen. Silloin ihminen pääsee itse Elämän sydämeen ja on yhtä Suuren Olevaisen kanssa ja samalla myös oman ikuisen Itsensä — Korkeamman minänsä kanssa.

Tällaista ei kuolevainen ihminen jaksa kauan kokea. Ehkä vain pienen hetken ja kenties ainoastaan kerran koko maallisen elämänsä aikana, mutta se hetki riittää. Sen vaikutus on niin sanomattoman valtava, turha on koettaa sitä sanoin kuvata, se täytyy itse kokea. Kuitenkin jotkut ovat yrittäneet välittää tietoa tästä ihmeellisestä kokemuksesta, sellaisena muistamme mm. apostoli Paavalin ja Fransiscus Assisilaisen.

Mitä on tehtävä, jotta voisimme saada tämän kokemuksen? Meidän on ajatuksissamme vapauduttava ensin niistä vaikutuksista, joita fyysinen ruumis välittää tajuntaamme, ei siten, että vaivumme transsiin ja jätämme ruumiimme, vaan pysymällä täysin tajuisina hiljennämme sen pyyteet, niin ettemme muista emmekä tunne fyysisen ruumiin olemassaoloa. Samoin menettelemme tunteidemme suhteen ja saatuamme ne vaikenemaan, on myös alemman älyn hiljennyttävä. Sen hiljentäminen onkin vaikeinta. Nyt olemme kohottautuneet Järjen tasolle ja voimme katsella elämää Järjen valossa. Näin me yhdymme Maailmanjärkeen. Me näemme nyt elämän ykseyden, emme vielä itse ole tajuisesti tätä ykseyttä, mutta me ymmärrämme sen. Silloin olemme myös Taivasten valtakunnassa.

Niitä ponnistuksia, joita olemme joutuneet tekemään saavuttaaksemme tämän tilan, voidaan todellakin sanoa väkirynnäköksi. On muistettava, että yhden ainoan elämän ponnistukset eivät riitä, vaan työtä on ollut tehtävä jo useiden elämien aikana, ennen kuin ihminen ensimmäistä kertaa voi kokea Taivasten valtakuntaa.

Se, joka on tämän kokenut, hän ymmärtää, että ne, jotka ovat opettaneet ja puhuneet näistä asioista, ovat jo saavuttaneet sen valtakunnan kansalaisoikeudet. He ovat tietoisia tässä valtakunnassa ja voivat, milloin itse haluavat, kohota siihen tajunnantilaan. He ovat »yhtä Isän kanssa». Me muut ihmiset voimme ehkä joskus saada »armon» kokea välähdyksen sen Valtakunnan ikuisesta kirkkaudelta. Tämä armo on ponnistustemme palkka. Siis ponnistelkaamme.

elonpyörä — 1961 n:o 2


Etusivu Artikkelit