Heikki Virolainen

Kuvataiteen tehtävä

Kuvataide elää nykyisenä aikana voimakasta murroskautta. Vuosisadan alkupuolella oli primitiivisen taidesuuntauksen ihannointi tuonut Eurooppaan kubismin, joka löi ensimmäisen särön vuosituhansia kestäneeseen figuratiiviseen naturalismiin.

Esineellisyyden hajoaminen oli alkanut Euroopassa.

Kubismin ja futurismin aikaansaaman kiteytyneen älyllisen filmauksen vaikutus hajotti 1920-luvulla esineellisyyden aluksi puhtaasti tunnepohjaiseen abstraktiseen ilmaisuun. Tämän jälkeen abstrahointi alkoi hitaasti saavuttaa älyllisvoittoista kurinalaista puhdasrytmistä ilmaisua, ja päätyi konstruktiiviseen ajatteluun, jossa pyrittiin löytämään varsinainen taiteen totuus pelkistetyimmässä ilmaisussaan. Konstruktivismi päätyi seitsemään peruskäsitteeseen, jotka olivat: prisma, pallo, taso, kartio, rima, putki ja spiraali.

Näillä peruselementeillä pyrittiin ilmaisemaan taiteen totuus rytmillisesti, puhtaasti ja sopusointuisesti.

Tämä suuri mullistava kuva, taiteen vallankumous, jonka omaksumiseen ihmiskunta tarvitsee vielä satoja vuosia, nosti kuvataiteen puhtaimman konkreettisen musiikin ja matematiikan alueelle, konkreettisen, fyysisen ajattelun yläpuolelle, niin kutsuttuun korkeampaan eli henkiseen ajatteluun, jossa suurimmat nerot aina ovat eläneet. Vapaa, puhdas, objektiivinen näkemyksen tajuaminen, jota subjektiivinen prisma eli persoonallisuus ilmaisee, on sen tuntomerkki.

Tämän lakisiteisen oikeaoppisen suuntauksen jälkeen päätyivät eräät pisimmälle päässeet uraauurtavista, kuvataiteen todellista totuutta etsivistä neroista, entistä kireämpään ja pelkistetympään muodolliseen kurinalaisuuteen. Toiset luopuivat lakisiteisyydestä siirtyen riemuisaan, intuitiiviseen ja vapaaseen ilmaisuun, jonka vaikutus on pelkistettyyn totuuteen verrattuna päinvastainen. Puhtaasti intuitioon perustuva ilmaisu, joka on käynyt läpi oikeaoppisen konstruktiivisen lakisiteisyyden, on elämänmyönteinen, onnellinen, ihanasti soiva sävellys, jossakin hyvin kaukana mielikuvituksessamme korkeimmassa avaruudessa. Sinne ei yllä paha, ja puhtaat konkreettiset, oikeaoppiset, lakisiteiset älylliset ilmaisut tuntuvat kylmille ja kolkoille, omahyväisille ja suvaitsemattomille ja eivät tavoita sitä maailmaa, josta intuitioon perustuva ilmaisu on kotoisin. Siinä on vapautta, lämpöä, suvaitsevaisuutta, myötätuntoa, anteeksiantavuutta ja aurinkoista elämänmyönteisyyttä, jota voidaan nimittää puhtaan sydämen antavaksi rakkaudeksi eli korkeimman maailmankaikkeuden Hengen ilmaisuksi, joka on kaikkialla ja kaikessa, niiden takana olevana Elämän henkenä.

Tämä käy hyvin ilmi Kandinskyn tuotannosta vuosilta 1934-44 josta esimerkkinä mainittakoon hänen maalauksensa MOVEMENT I, vuodelta 1935.

Eläytyminen tauluihin vaatii katsojilta vastaanottavuutta kaikupohjaa – resonanssia. Samojen ominaisuuksien tulisi olla hereillä meissä. Toivottavasti tulevat sukupolvet oppivat ymmärtämään ja eläytymään puhdasoppisen, konkreettisen ja lakisiteisen ajattelun läpikäynyttä, intuitioon perustuvaa ilmaisua, sillä silloin elämä maan päällä muuttuu paratiisiksi. Se on kaikkien todellisten taitelijoiden tehtävä, se on kuvataiteen tehtävä. Hyvä taiteellinen ilmaisu hyvässä paikassa vaikuttaa katsojaan ylevöittävämmin kuin tuhat saarnaa. Absoluuttinen kauneus on yksi ilmennys Absoluutista ja sen kiteytymä on taide.

Elonpyörä — 1964 n:o 2


Aika ja taide

Elämme nykyään voimakkaassa murrostilassa; vanhojen arvojen pato tieteen ja taiteen alueilla ei kestä räjähdyksenomaisia laajenevia ajatusmuotoja. Uudet keksinnöt laajentavat ja muuttavat nopeassa tempossa kirjallisuuden ja joukkotiedotusvälineiden avulla joukkojen tajuntaa. Tämän päivän totuus avaa uuden portin huomiselle totuudelle. Edellinen totuus on välttämättä välivaihe seuraavalle; ilman sitä ei uutta keksintöä olisi voinut syntyä sen enempää tieteessä kuin taiteessakaan. Kaikki asiat ovat välttämättömiä ja vaikuttavat toisiinsa lopputulosten näennäisestä eroavaisuudesta huolimatta.

Mielenkiintoinen yhtäläisyys tieteen ja taiteen ajatuksellisessa yhteenkuuluvuudessa esiintyy atomin hajottamisen yhteydessä eksaktissa tieteessä, ja samanaikaisesti figuratiivinen ajattelu päätyi esineellisyyden hajoamiseen muodostuen tunneperäiseksi abstraktiseksi ilmaisuksi. Samanaikaisesti syntyi uusi tajunnan tila: tieteessä aine lakkasi olemasta, taiteessa esineellisyys hajosi ja siirryttiin abstraktisen aatteen alueelle, jota alussa hallitsi tunne, muuttuen myöhemmin älyllisperäiseksi selkeäksi ilmaisuksi. Tämä tapahtui sekä tieteessä että taiteessa 1920-luvulla. Jotkut päätyivät tähän taiteellisessa ajattelussaan, esim. Mondrian ja Malevitch. Kandinsky taas löysi uuden tajunnantilan (1934–44), jossa kriittinen älyllinen ajattelu lakkasi entisessä merkityksessä. Syntyi uusi vapautunut ilmaisu, joka toi maalauksiin eräänlaista kosmista elämänhenkeä. Tämä olisi ollut mahdotonta ilman edellisiä välivaiheita.

Abstraktinen ajattelu on puhtaasti aatteellista, muotoihin kiteytymätöntä. Siinä ovat ilmenneen esineellisyyden ideat ja aatteet pelkistetyssä olotilassa, käsitteellisellä alueella, mistä myöhemmin kaikki ilmennyt olemus on rakennettu. Kaikki ilmennyt on joko pallon tai tason muotoisia, tai niiden välimuotoja tai näistä osasista rakennettuja sekakokonaisuuksia. Pinnassa oleva ympyrä ja pisteestä syntynyt kulmikas viiva loi näiden välimuodot, jotka riittävät ilmentämään kaiken. Esineiden suunnat ja suhteet ratkaisevat ilmauksen muodon sekä tilassa että pinnassa. Tietysti asiat voidaan vielä pelkistää vanhaan pythagoralaiseen ajatteluun, jossa kaksi pistettä synnyttää janan, kolme tason, neljä muodon... Pisteiden lukumäärää lisäämällä saadaan kaikki mahdolliset muodot, jotka ilmenevät maailmankaikkeudessa.

Abstraktissa ajattelussa taiteilija luo uusia muotoja atomien rakenteen tuntemisen perusteella.

Nämä teoriat ovat ikivanhoja muinaisissa filosofioissa, mutta nyt niitä on osittain opittu hallitsemaan käytännöllisessä elämässä. Tämän taidon leviäminen suurien ihmisjoukkojen tajuntaan lukutaidon ja joukkotiedotusvälineiden ansiosta on muuttanut ja jatkuvasti muuttaa ihmisten ajatusmaailmaa ja todellisuustajua.

Tämä osoittaa, että olemme kulkemassa kohti uudenlaista elämännäkemystä, jossa vanhat käsitteet ovat tulleet niin ahtaiksi, että ne hajoavat, jolloin niiden sisältö vapautuu nähtäväksi. Rajoitetun muodon varsinainen idea ja rakenne ei ollutkaan aineellinen muoto, vaan energian liikkeen matemaattinen rakennelma, joka on lähtöisin abstraktista ilmenemättömästä. Tämän välivaiheen joukkotajuamisen tilassa elää ihmiskunta, vaikka se kokonaisuutena ei vielä kykene sitä tiedostamaan tällä hetkellä. Selvästi se tulee esille taiteellisessa ajattelussa. Yritämme omaksua suurempina joukkoina esineellisyyden hajoamista. Mutta koska tajunnantila on uusi, tuottaa se sekaannusta yksilöissä, jotka alkavat sitä aavistaa. Vasta oivalluksista johtuen ymmärtämisen kautta asia hallitaan tilapäisesti, sillä avaruuden äärettömyydestä virtaa jatkuvasti syvempiä inspiraatioita ja oivalluksia niille, jotka ovat kypsiä ottamaan vastaan uutta ymmärrettyään ensiksi edelliset. Puhtaasti ilmenemättömään todellisuuteen, josta kaikki ilmennyt on lähtöisin, on vielä pitkä matka niin tieteellä kuin taiteellakin.

Elonpyörä — 1966 n:o 1


Etusivu Artikkelit