K. A.-I.

Rytmistä

Rytmi on se musiikkielementti, jolle toiset, melodia ja harmonia perustuvat.

Vapaamuurarien tunnuslause: ordo ab chao, järjestys sekasorrosta, ei ole mielivaltaisesti valittu, vaan tämä lausemuoto kuvaa maailmankaikkeuden sisäisintä syytä ja vaatimusta.

Kun Logos luomispäivän aamuna ajatteli itseään ja monistumistaan ilmenneessä maailmankaikkeudessa, muodosti tämä hänen ajatuksensa sanan, rytmin, jonka hän lähetti kaaokseen, siihen ainemereen, josta aikojen kuluessa oli tuleva hänen suunnittelemansa luomakunta. Tämä hänen ideansa painautui jokaiseen atomiin aineen meressä, ja sen tähden on kaikella luodulla sama sisäinen olemus. Sama ihannekuva on leimattu kaikkeen. Ne väreilyt, jotka muodostavat tai tulevat muodostamaan täydellistyneen maailmankaikkeuden, ovat siis mahdollisuuksina kaikkialla. Samat lait, jotka johtavat maailmankaikkeutta kokonaisuudessaan, johtavat pienintäkin atomia, samoin kuin ihmistä. Jotta me siis voisimme tutkia atomia tai maailmankaikkeutta, täytyy meidän tutkia ihmistä, ainoata tutkimusvälinettä, josta mitään todellista voimme kokemuksen perustalla sanoa.

Jumala, tai jumalallinen elämä kosmoksessa on siis kehityksen lähde. Itse, jumalallinen elämä ihmisessä, on asteittain kehittyvää elämää. Meidän täytyy saada itsellemme selväksi kosmisen ja ihmisessä ilmenevän elämän toiminta. Toinen vaikuttaa koko kosmoksessa ja vaikuttaa siis ihmiseen kosmoksen osana. Toinen vaikuttaa ihmisessä aikaisempien asteiden kautta kehittyneenä yksilönä, joka lopulta nousee yksilöllisyyden yläpuolelle. Kun suuri jumalallinen elämä virtaa ulos rakentaen kaikkeuden muotoja, ilmenee se määrätynlaisina väreilyinä ja kukin muodonlaji on erikoisen sysäyksen tulos, joka on lähtenyt väreilynä elävöittävästä elämästä.

Toinen periaate, joka on mielessä pidettävä, on Jumalan ja kehittyvän ihmisminän kaksinainen ja yhdenmukainen toiminta. Jumala on olemassa siinä Itsessä, joka ihmisessä luodaan ja jokainen kehityssysäys alemmilla asteilla tulee suoraan Jumalasta. Samalla kun Hän luo ulkonaista muotoa, voimistuttaa Hän asteittain sisässä olevaa keskustaa ja Hänen päämääränään on tehdä tämä keskus omaksi kuvakseen. Sitä mukaa kuin tuo keskus oppii vastaamaan ulkoapäin tuleviin väreilyihin, rupeaa se lähettämään itsestään omia väreilyjä. Muodon sisässä tapahtuu siis kaksinainen toiminta ja vähitellen oppii tuo keskus hallitsemaan muotoa, johon se on suljettu. Vähitellen poistaa Jumala oman vaikutuksensa ja jättää itsenäistyneen keskuksen oman kehityksensä varaan. Se alkaa vähitellen heijastaa Häntä itseään ja elää omaa elämäänsä. Tarkastakaamme esimerkiksi vanhaa vertauskuvaa: äitiä ja lasta hänen kohdussaan. Elämä virtaa äidistä kohdussa olevaan lapseen, mutta muoto, johon ravinto hänen kauttaan kulkee, kehittyy itsenäisesti. Kuitenkin on tämän elämä kokonaan riippuvainen äidistä ja hänen elämänvirroistaan. Uuden keskuksen rakentaminen jatkuu yhä voimakkaammaksi, mutta vasta sitten kun uusi muoto on kyllin luja voidakseen vastustaa ulkomaailman väreilyjä, pääsee se omaan itsenäiseen elämään. Samoin kantaa Jumala kohdussaan rakkautensa lasta, ravitsee sitä, kunnes se jaksaa elää itsenäisenä elämänkeskuksena.

Ihmisessä uinuvat mahdollisuudet, kosmoksen eri piirien väreilyt, rakentavat ympärillemme erilaisia verhoja, jotka kukin vastaavat ulkopuolellamme oleviin kosmisiin väreilyihin. Tässä ovat ainekset siihen temppelirakennukseen, joka meidän on rakennettava Itselle, omalle jumalallemme asuinsijaksi. Väreilyt eroavat toisistaan eri väreilynopeutensa kautta ja aiheuttavat siten eri vaikutuksia. Nämä vaikutukset esiintyvät meidän tajunnassamme erilaisina ominaisuuksina ja kykyinä. Korkein väreilynopeus on eetterillä, joka aiheuttaa äänen, ilma aiheuttaa tunteen, tuli näön, vesi maun ja maa hajun.

Määrätyllä kehitysasteella rupeaa suuri elämä lähettämään väreilyjä, joiden tarkoituksena on saada älytason aine vastaamaan — ja niitä väreilyjä, johon tämä taso vastaa, nimitetään äly- eli ajatusväreilyiksi. Tieteen tutkimalla väreilysarjoilla on oma rajansa kullakin ja voimme niitä väreilyjä, jotka väreilynopeutensa perusteella kuuluvat määrättyjen rajojen sisäpuolelle, nimittää sovitella nimellä. Ajatustasoa käsittävät väreilyt ovat siis luonnollisesti äly- eli ajatusväreilyjä. Elin, jonka kautta ne toimivat, on sielu ja toiminta, jonka tämä aiheuttaa, on älytoiminta, intelligenssi. Samoin nimitämme tunneväreilyiksi niitä väreilyjä, joita elämä lähettää seuraavan, alapuolella olevan tason aineeseen. Näiden ominaisuutena on ilon ja surun eritteleminen, tuntemisen kyky. Seuraavalla tasolla kehitetään toiminnanhalua, toiminnanvoimaa.

Jumalkipinän, ajattelijan, täytyy määrätyllä asteella ruveta itsetietoisesti järjestelemään, lajittelemaan ja tutkimaan niitä ajatuskuvia, joita hänen mielensä on täynnä, muovailemaan niitä aineksia, joita hän kokemusten kautta on koonnut. Näemme joukon irtonaista muurausainetta. Se on ajatusainetta. Ajatteleminen on arkkitehdin tai rakennusmestarin työtä ja hän kokoaa muurikivet omaan rakennukseensa. Saatuaan ajatustemppelinsä valmiiksi, alkaa ajattelija tutkia tunnetasoa. Vapaaehtoisesti hän panee kaikki tunneaineksensa sulatusuuniin, jossa ne alkemiallisen menetelmän kautta muuttavat muotoa, oppien vastaamaan sen korkean tason väreilyihin, jonka heijastus on tunnetaso. Lopuksi hän kirkastaa määrättyjen menetelmien kautta fyysisen aineen, joten täydellistyneet ominaisuudet pääsevät sen kautta loistamaan ja hän itse jo maan päällä voi elää täydellisen jumalallisen olemisen tilassa. Silloin säihkyvät kaikki elementit hänen aurassaan heijastaen maailmankaikkeutta.

Niin pian kun ihminen on päässyt selville siitä, että hänen itsensä on otettava ruumiittensa luominen omiin käsiinsä, ja on ymmärtänyt olevansa kosmoksen osa ja sellaisena vastuullinen niistä väreilyistä, joita hän ottaa vastaan ruumiisiinsa ja lähettää niistä pois, alkaa hänelle vakava totuudenetsijän elämä. Ohjeita tätä elämää varten olemme saaneet opettajiltamme ja olemme heidän avullaan löytäneet niitä maailmanuskontojen pyhistä kirjoista. Voin tässä siis ainoastaan huomauttaa jo ennen tietämistänne asioista painottamalla sitä muotoa, jossa me täällä Vega-looshissa parhaiten näitä asioita voimme ymmärtää. Meille selviää asia parhaiten, kun ajattelemme eri ruumiitamme soittokoneen kieliksi, joita ajattelija sisässämme virittää maailmankaikkeuden harmoniaa soinnuttamaan. Mutta voidaksemme suorittaa tätä viritystyötä, täytyy meillä tietenkin olla selvillä soittokoneemme rakenne, meidän tulee tietää, mihin kohtaan ääniavain on sovitettava, jotta saisimme erikielistä määrätynlaiset kokonaisuuteen soveltuvat väreilymitat tai vaaditun rytmin kaikumaan. Ne, jotka tuntevat esimerkiksi pianon rakenteen, tietävät, että, jotta yksi ääni soisi selvänä ja kirkkaana, täytyy ääniavaimen avulla virittää useimmiten kolmea eri voimakeskustaa eli tukikohtaa. Samanlaiseen tukikohtaan täytyy meidän soinnuttaa kolmen ruumiinkin väreilyt, jotta ajattelija siltä kohden saisi selvän äänen soimaan. Astraaliruumiin, eetteriruumiin ja fyysisen ruumiin vastaavien keskukseen täytyy kaikua yhtenä selvänä ja kirkkaana äänenä. Näitä keskuksia nimitetään itämailla tshakroiksi, pyöriksi, koska vastaavan tason aine kussakin pyörii rattaan lailla. Kukin tshakra pyörii määrätyn väreilymitan mukaan, siis määrätyssä rytmissä. Tshakrat vastaavat fyysisessä ruumiissa hermokeskuksia, joilla taas on sijansa määrättyjen rauhasten kohdalla. Itämailla puhutaan tavallisesti seitsemästä suuremmasta tshakrasta, vaikka niitä itse asiassa on niin paljon kuin hermokimppuja on ihmisen fyysisessä ruumiissa. Sitä paitsi eri salatieteelliset oppijärjestelmät jakavat tshakrat eri tavoin, riippuen siitä, mitä ominaisuuksia kussakin järjestelmässä erikoisesti harjoitetaan. Mutta ennen kuin ihmisruumiista on muodostunut täydellinen soittokone, on sen jokainen hermokeskus viritettävä muiden ruumiitten vastaavien elimien ja siten myös ympäröivän luomakunnan kanssa sopusointuun.

Raamatussa puhutaan toisinaan seitsemästä, toisinaan viidestä tshakrasta. Ilmestyskirjassa esimerkiksi avataan 7 sinettiä. Matteuksen evankeliumissa taas vastaavat nuo viisi leipää, jotka murrettiin kansalle, näitä tshakroja. Näiden pääkeskuksien erilainen lukumäärä riippuu vaan siitä, että toisinaan lasketaan päässä olevat kolme keskusta yhdeksi kolmioksi, toisinaan luetellaan ne erikseen. Päässä on siis plexus sympathicus cerebri, jonka muodostavat kolme tukikohtaa, käpyrauhanen, aivolisäke ja seulaluun ontelo, intialaisten Sahasvara ja Aguha-tshakram. Kurkun kohdalla on kilpirauhanen ja siinä plexus laryngeus, intialaisten Visuddhi-tshakram. Sydämen kohdalla tai vähän keskempänä rintaa thymus eli kateenkorvarauhanen ja plexus cardiacus, intialaisten Anahata-tshakram. Vatsakuopassa on plexus solaris, sanskritinkielellä Manipuraka ja vihdoin vatsaontelon alaosassa Plexus lumbalis ja sacralis, intialaisten Muladara. Hyvin tärkeitä ovat vielä polvissa plexus genualis ja jaloissa plexus pedalis. Koska nämä, samoin kuin kämmenen keskessä oleva keskus monella tuntuvat hyvin selvinä, mainitsee niistä tässä. Näiden hermokeskuksien kohdalla väreilevät ikään kuin jonkinlaisena elektromagneettisena induktiokenttänä ihmisessä olevat aineet siinä rytmissä, johon ihminen siltä kohden on viritetty. Ne muodostavat ihmisestä radioaktiivisen koneen, joka väreilymittojensa kautta on kiinnitetty eri avaruuden alueisiin. Kaikki nämä erilaiset väreilymitat tai rytmiliikkeet ovat rytmiä siinä rytmien kokonaissummassa, jonka koko ihminen muodostaa, samoin kuin eri ihmisten ja kaikkien maailman olioiden yhteisrytmi muodostaa meidän maapallomme rytmin ja niin edespäin.

Kun nyt ajattelemme ihmistä tällaisena koneena, joka lähettää itsestään eri rytmissä väreilevää ainetta elämänsä joka hetkenä ja vielä ajattelemme, että koko tämä koneisto soi, sillä liike antaa aina äänen, niin voimme ymmärtää, mikä työ meillä on virittäessämme näitä eri ääniä sopusointuun. Ja kuitenkin se on tehtävä. Pyhissä kirjoissa saamme ohjeet tähän työhön ja ne, jotka olivat tilaisuudessa kuuntelemaan P. E:n esitelmiä Väinämössä vuonna 1926 muistavat, että hän mainitsi Jeesuksen vuorisaarnan autuudenjulistusten auttavan meitä saamaan haltuumme ruumiimme voimat. Niinpä hän erikoisesti mainitsi, kuinka voimme saada haltuumme kasvueetterin väreilymittoineen ja vastaavine keskuksineen seuraamalla käskyjä, jotka piilevät Jeesuksen autuudenjulistuksessa: autuaat ovat hengessä köyhät, ja kuinka taas koko suuri magneettinen eetterimaailma on hallussamme, jos muistamme, että "autuaat ovat rauhantekijät".

Vaikkakaan emme näihin asioihin tässä voi tämän enempää syventyä, huomaamme tästä kuitenkin, että erilaisten ominaisuuksien ja kykyjen voittaminen on samaa kuin määrättyjen väreilymittojen luominen omiin ruumiisiimme. Jos vaan käytännössä sovitamme elämäämme tietoisuuden näistä tosiasioista, aukeaa silmämme eteen uusi maailma.

Ajatelkaamme esimerkiksi vihanpurkausta. Mitä se vaikuttaa meihin itseemme, mitä ympäristöömme? Sehän on kuin kanuunanlaukaus, joka särkee ja rikkoo. Ja kun muistamme, ettei tuo vaikutus rajoitu vain siihen, mitä itse näemme ja koemme, vaan että sen aikaansaamat väreilyt laajenevat kaikkiin ainemaailmoihin tehden tuhoa tiellään, niin ymmärrämme, ettei meillä ole oikeutta lähettää itsestämme tuollaisia väreilyjä yhdistymään samanmittaisiin kosmisiin väreilyihin, joiden vaikuttamaa tuhoa emme kykene arvioimaan. Mutta edesvastuun kannamme tästä liikkeellepanevasta voimasta, sitä suuremman, kuta itsetietoisempia olemme ihmisen voimasta.

Tai jos olemme hermostuneet, toisin sanoen, jos annamme epäsointuisten voimien vaikuttaa itsessämme, niin lähetämme veljiemme joukkoon väreilyjä, jotka koettavat syöstä sopusoinnusta heidänkin ruumiissaan olevat aineet. Tai jos kuljemme ihmisten keskuudessa masentuneina ja mieli lamassa valittaen kovaa elämänkouluamme, niin olemme silloinkin edesvastuussa niistä lamauttavista väreilyistä, joita kuljetamme mukanamme toisten luokse, toisten koteihin, siten heidän elämäänsä raskauttaen.

Ja päinvastoin, jos mielemme on iloinen ja rakkautta ja tyytyväisyyttä täynnä, niin väreilee ympäröivä ainemaailma samassa rytmissä ja me nostamme ja kohotamme kaikkia, joiden yhteyteen tulemme.

Entä sanat, jotka luovina voimina lähtevät suustamme pannen ympäröivän aineen väreilemään. "Ääni ei voi puhua Mestarin kuullen, ennen kuin sen haavoittamiskyky on voitettu" — — sehän on oppilaaksi pyrkivän ensimmäinen läksy. Samaa ovat kaikki suuret opettajat sanoneet: "Ei sinun pidä väärää todistusta sanoman lähimmäistäsi vastaan", oli jo Mooseksen käsky. Jeesus sanoo: "Sinun on jokaisesta turhasta sanasta tili tehtävä" ja hänen apostolinsa Jakob sanoo väärästä puheesta: "Myöskin kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli jäseniemme joukossa osoittaa olevansa se, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elomme pyörän, itse syttyen helvetistä." Jos sanamme haihtuisivat kerrallaan, ei niistä näin ankarasti puhuttaisi, vaan kaikki opettajat ovat ajatelleet sitä suunnatonta pahaa, mitä väärä ja rakkaudeton puhe aikaansaa hienommissa maailmoissa luomiensa väreilyjen kautta.

Rauhalliset, sopusointuiset, rakastavat ajatukset ja sanat luovat siunaavia väreilyjä ja niiden väreilyjen kautta "vuotaa viisaus luoksemme". Sillä ylhäältä oleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, ei epäile, ei teeskentele. "Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa niille, jotka rauhaa rakentavat", sanoo apostoli Jaakob.

Ei meidän siis tarvitse olla vailla ohjeita ja neuvoja virittäessämme soittokonettamme. Meidän pitää vain olla alituisessa työssä kuullaksemme Jumalan äänen puhuvan sisässämme.

Enkeli sanoi profeetta Eliaalle: Mene täältä pois ja astu vuorelle Herran eteen. "Ja katso, Herra kulki ohi ja suuri ja väkevä tuuli, joka halkoi vuoria ja särki kallioita, kävi Herran edellä; mutta Herra ei ollut tuulessa; ja tuulen perästä tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Ja maanjäristyksen perästä tuli tulta, mutta Herra ei ollut tulessa. Tulen perästä tuli hiljainen humina: Siinä kuului Herran ääni."

Rauha, rauha, rauha.

Vega-looshissa pidetty esitelmä

Ruusu-Risti — lokakuu 1931


Etusivu Artikkelit