K. A.-I.

Rytmistä

Vega-looshissa pidetty esitelmä

Rytmi on se musiikkielementti, jolle melodia ja harmonia perustuvat.

Vapaamuurarien tunnuslause: ordo ab chao, järjestys sekasorrosta, ei ole mielivaltaisesti valittu, vaan tämä ilmaisu kuvaa maailmankaikkeuden sisäisintä syytä ja vaatimusta.

Kun Logos luomispäivän aamuna ajatteli itseään ja monistumistaan ilmenneessä maailmankaikkeudessa, tämä hänen ajatuksensa muodosti sanan, rytmin, jonka hän lähetti kaaokseen, siihen ainemereen, josta aikojen kuluessa oli tuleva hänen suunnittelemansa luomakunta. Tämä hänen ideansa painautui jokaiseen atomiin aineen meressä, ja sen tähden kaikella luodulla on sama sisäinen olemus. Sama ihannekuva on leimattu kaikkeen. Ne väreilyt, jotka muodostavat tai tulevat muodostamaan täydellistyneen maailmankaikkeuden, ovat siis mahdollisuuksina kaikkialla. Samat lait, jotka johtavat maailmankaikkeutta kokonaisuudessaan, johtavat pienintäkin atomia ja myös ihmistä. Jotta me siis voisimme tutkia atomia tai maailmankaikkeutta, meidän täytyy tutkia ihmistä, ainoata tutkimuskohdetta, josta voimme kokemuksen perustalla sanoa mitään todellista.

Jumala, tai jumalallinen elämä kosmoksessa, on siis kehityksen lähde. Itse jumalallinen elämä ihmisessä on asteittain kehittyvää elämää. Meidän täytyy selvittää itsellemme kosmisen ja ihmisessä ilmenevän elämän toiminta. Toinen vaikuttaa koko kosmoksessa ja vaikuttaa siis ihmiseen kosmoksen osana. Toinen vaikuttaa ihmisessä aikaisemmissa asteissa kehittyneenä yksilönä, joka lopulta nousee yksilöllisyyden yläpuolelle. Kun suuri jumalallinen elämä virtaa ulos rakentaen kaikkeuden muotoja, se ilmenee tietynlaisina väreilyinä ja kukin muodonlaji on erityisen sysäyksen tulos, joka on lähtenyt väreilynä elävöittävästä elämästä.

Toinen periaate, joka on pidettävä mielessä, on Jumalan ja kehittyvän ihmisminän kaksinainen ja yhdenmukainen toiminta. Jumala on olemassa siinä Itsessä, joka luodaan ihmisessä, ja jokainen kehityssysäys alemmilla asteilla tulee suoraan Jumalasta. Samalla kun Hän luo ulkonaista muotoa, voimistuttaa Hän asteittain sisässä olevaa keskustaa, ja Hänen päämääränään on tehdä tämä keskus omaksi kuvakseen. Sitä mukaa kuin tuo keskus oppii vastaamaan ulkoapäin tuleviin väreilyihin, se rupeaa lähettämään itsestään omia väreilyjä. Muodon sisällä tapahtuu siis kaksinainen toiminta, ja tuo keskus oppii vähitellen hallitsemaan muotoa, johon se on suljettu. Vähitellen Jumala poistaa oman vaikutuksensa ja jättää itsenäistyneen keskuksen oman kehityksensä varaan. Se alkaa vähitellen heijastaa Häntä itseään ja elää omaa elämäänsä. Tarkastakaamme esimerkiksi vanhaa vertauskuvaa: äitiä ja lasta hänen kohdussaan. Elämä virtaa äidistä kohdussa olevaan lapseen, mutta muoto, johon ravinto hänen kauttaan kulkee, kehittyy itsenäisesti. Kuitenkin on tämän elämä kokonaan riippuvainen äidistä ja hänen elämänvirroistaan. Uuden keskuksen rakentaminen etenee yhä voimakkaammaksi, mutta vasta sitten kun uusi muoto on kyllin luja voidakseen vastustaa ulkomaailman väreilyjä, se pääsee omaan itsenäiseen elämään. Samoin Jumala kantaa kohdussaan rakkautensa lasta, ravitsee sitä, kunnes se jaksaa elää itsenäisenä elämänkeskuksena.

Ihmisessä uinuvat mahdollisuudet, kosmoksen eri piirien väreilyt, rakentavat ympärillemme erilaisia verhoja, jotka kaikki vastaavat ulkopuolellamme oleviin kosmisiin väreilyihin. Tässä ovat ainekset siihen temppelirakennukseen, joka meidän on rakennettava Itselle, omalle jumalallemme asuinsijaksi. Väreilyt eroavat toisistaan eri väreilynopeutensa suhteen ja aiheuttavat siten eri vaikutuksia. Nämä vaikutukset esiintyvät meidän tajunnassamme erilaisina ominaisuuksina ja kykyinä. Korkein väreilynopeus on eetterillä, joka aiheuttaa äänen. Ilma aiheuttaa tunnon, tuli näön, vesi maun ja maa hajun.

Tietyllä kehitysasteella suuri elämä alkaa lähettää väreilyjä, joiden tarkoituksena on saada älytason aine vastaamaan, ja niitä väreilyjä, joihin tämä taso vastaa, nimitetään äly- eli ajatusväreilyiksi. Tieteen tutkimilla väreilyalueilla on kullakin omat rajansa, ja voimme niitä väreilyjä, jotka väreilynopeutensa perusteella kuuluvat tiettyjen rajojen sisäpuolelle, nimittää sopivalla nimellä. Ajatustasoa vastaavat väreilyt ovat siis luonnollisesti äly- eli ajatusväreilyjä. Elin, jonka kautta ne toimivat, on sielu, ja toiminta, jonka aiheuttaa tämän, on älytoiminta, intelligenssi. Samoin nimitämme tunneväreilyiksi niitä väreilyjä, joita elämä lähettää seuraavan, alapuolella olevan tason aineeseen. Näiden ominaisuutena on ilon ja surun eritteleminen, tuntemisen kyky. Seuraavalla tasolla kehitetään toiminnanhalua ja toiminnanvoimaa.

Jumalkipinän, ajattelijan, täytyy tietyllä asteella alkaa itsetietoisesti järjestellä, lajitella ja tutkia niitä ajatuskuvia, joita hänen mielensä on täynnä, ja muovailla niitä aineksia, joita hän on koonnut kokemusten välityksellä. Näemme suuren määrän irtonaista muurausainetta. Se on ajatusainetta. Ajatteleminen on arkkitehdin tai rakennusmestarin työtä, ja hän kokoaa muurikivet omaan rakennukseensa. Saatuaan ajatustemppelinsä valmiiksi, ajattelija alkaa tutkia tunnetasoa. Hän panee vapaaehtoisesti kaikki tunneaineksensa sulatusuuniin, jossa ne muuttavat alkemiallisella menetelmällä muotoaan, oppien vastaamaan sen korkean tason väreilyihin, jonka heijastus on tunnetaso. Lopuksi hän kirkastaa tietyillä menetelmillä fyysisen aineen, joten täydellistyneet ominaisuudet pääsevät siten loistamaan, ja hän itse voi jo maan päällä elää täydellisen jumalallisen olemisen tilassa. Silloin säihkyvät kaikki elementit hänen aurassaan heijastaen maailmankaikkeutta.

Niin pian kuin ihminen on päässyt selville siitä, että hänen itsensä on otettava ruumiittensa luominen omiin käsiinsä, ja on ymmärtänyt olevansa kosmoksen osa ja sellaisena vastuullinen niistä väreilyistä, joita hän ottaa vastaan ruumiisiinsa ja lähettää niistä pois, hänelle alkaa vakava totuudenetsijän elämä. Ohjeita tätä elämää varten olemme saaneet opettajiltamme, ja olemme heidän avullaan löytäneet niitä maailmanuskontojen pyhistä kirjoista. Voin tässä siis ainoastaan huomauttaa jo entuudestaan tuntemistanne asioista painottamalla sitä muotoa, jossa me täällä Vega-looshissa voimme parhaiten ymmärtää näitä asioita. Meille selviää asia parhaiten, kun ajattelemme eri ruumiitamme soittokoneen kieliksi, joita ajattelija virittää sisässämme soinnuttamaan maailmankaikkeuden harmoniaa. Mutta voidaksemme suorittaa tätä viritystyötä, meillä täytyy tietenkin olla selvillä soittokoneemme rakenne. Meidän tulee tietää, mihin kohtaan äänirauta on sovitettava, jotta saisimme eri kielistä tietynlaiset kokonaisuuteen soveltuvat väreilymitat tai vaaditun rytmin kaikumaan. Esimerkiksi pianon rakenteen tuntijat tietävät, että yhden sävelen soiminen selvänä ja kirkkaana edellyttää useimmiten kolmen eri voimakeskuksen eli tukikohdan virittämistä ääniraudalla.

Samanlaiseen tukikohtaan täytyy meidän soinnuttaa kolmen ruumiinkin väreilyt, jotta ajattelija saisi siltä kohden selvän äänen soimaan. Astraaliruumiin, eetteriruumiin ja fyysisen ruumiin vastaavien keskukseen täytyy kaikua yhtenä selvänä ja kirkkaana äänenä. Näitä keskuksia nimitetään itämailla tsakroiksi, pyöriksi, koska vastaavan tason aine kussakin pyörii rattaan lailla. Kukin tsakra pyörii tietyn väreilyarvon mukaan, siis määrätyssä rytmissä. Tsakrat vastaavat fyysisessä ruumiissa hermokeskuksia, joilla taas on sijansa tiettyjen rauhasten kohdalla. Itämailla puhutaan tavallisesti seitsemästä päätsakrasta, vaikka niitä itse asiassa on niin paljon kuin hermokimppuja on ihmisen fyysisessä ruumiissa. Sitä paitsi eri salatieteelliset oppijärjestelmät jakavat tsakrat eri tavoin, riippuen siitä, mitä ominaisuuksia kussakin järjestelmässä erikoisesti harjoitetaan. Mutta ennen kuin ihmisruumiista on muodostunut täydellinen soittokone, on sen jokainen hermokeskus viritettävä muiden ruumiitten vastaavien elimien ja siten myös ympäröivän luomakunnan kanssa sopusointuun.

Raamatussa puhutaan toisinaan seitsemästä, toisinaan viidestä tsakrasta. Ilmestyskirjassa esimerkiksi avataan 7 sinettiä. Matteuksen evankeliumissa taas vastaavat näitä tsakroja nuo viisi leipää, jotka murrettiin kansalle. Näiden pääkeskuksien erilainen lukumäärä riippuu vain siitä, että toisinaan lasketaan päässä olevat kolme keskusta yhdeksi kolmioksi, toisinaan ne luetellaan erikseen. Päässä on siis plexus sympathicus cerebri, jonka muodostavat kolme tukikohtaa, käpyrauhanen, aivolisäke ja seulaluun ontelo, intialaisten Sahasrara ja Aguha-tsakra. Kurkun kohdalla on kilpirauhanen ja siinä plexus laryngeus, intialaisten Visuddhi-tsakra. Sydämen kohdalla tai vähän keskempänä rintaa thymus eli kateenkorvarauhanen ja plexus cardiacus, intialaisten Anahata-tsakra. Vatsakuopassa on plexus solaris, sanskritin kielellä Manipuraka, ja vihdoin vatsaontelon alaosassa plexus lumbalis ja sacralis, intialaisten Muladhara. Hyvin tärkeitä ovat vielä polvissa plexus genualis ja jaloissa plexus pedalis. Koska nämä, samoin kuin kämmenen keskellä oleva keskus monella tuntuvat hyvin selvinä, mainitsen niistä tässä. Näiden hermokeskuksien kohdalla väreilevät ikään kuin jonkinlaisena elektromagneettisena induktiokenttänä ihmisessä olevat aineet siinä rytmissä, johon ihminen siltä kohden on viritetty. Ne muodostavat ihmisestä radioaktiivisen koneen, joka on väreilyarvoillaan kiinnitetty eri avaruuden alueisiin. Kaikki nämä erilaiset väreilyarvot tai rytmiliikkeet ovat rytmejä siinä rytmien kokonaissummassa, jonka koko ihminen muodostaa, samoin kuin eri ihmisten ja kaikkien maailman olioiden yhteisrytmi muodostaa meidän maapallomme rytmin ja niin edespäin.

Kun nyt ajattelemme ihmistä tällaisena laitteena, joka lähettää itsestään eri rytmeissä väreilevää ainetta elämänsä joka hetkenä, ja vielä ajattelemme, että koko tämä mekanismi soi, sillä liike antaa aina äänen, niin voimme ymmärtää, mikä työ meillä on virittäessämme näitä eri ääniä sopusointuun. Ja kuitenkin se on tehtävä. Pyhissä kirjoissa saamme ohjeet tähän työhön. Ne, jotka olivat kuuntelemassa Pekka Ervastin esitelmiä Väinämössä vuonna 1926, muistavat, että hän mainitsi Jeesuksen vuorisaarnan autuudenjulistusten auttavan meitä saamaan haltuumme ruumiimme voimat. Niinpä hän erikoisesti mainitsi, kuinka voimme saada haltuumme kasvueetterin väreilyarvoineen ja vastaavine keskuksineen seuraamalla käskyjä, jotka piilevät Jeesuksen autuudenjulistuksessa: "autuaita ovat hengessä köyhät", ja kuinka taas koko suuri magneettinen eetterimaailma on hallussamme, jos muistamme, että "autuaita ovat rauhantekijät".

Vaikka emme näihin asioihin voi tässä enempää syventyä, huomaamme kuitenkin, että erilaisten ominaisuuksien ja kykyjen voittaminen on samaa kuin tiettyjen väreilyarvojen luominen omiin ruumiisiimme. Jos käytännössä sovitamme elämäämme tietoisuuden näistä tosiasioista, aukeaa silmämme eteen uusi maailma.

Ajatelkaamme esimerkiksi vihanpurkausta. Mitä se vaikuttaa meihin itseemme, mitä ympäristöömme? Sehän on kuin kanuunanlaukaus, joka särkee ja rikkoo. Ja kun muistamme, ettei tuo vaikutus rajoitu vain siihen, mitä itse näemme ja koemme, vaan että sen aikaansaamat väreilyt laajenevat kaikkiin ainemaailmoihin tehden tuhoa tiellään, niin ymmärrämme, ettei meillä ole oikeutta lähettää itsestämme tuollaisia väreilyjä yhdistymään arvoltaan samanlaisiin kosmisiin väreilyihin, joiden vaikuttamaa tuhoa emme kykene arvioimaan. Mutta kannamme vastuun tästä liikkeelle panevasta voimasta — sitä suuremman, mitä itsetietoisempia olemme ihmisen voimasta.

Tai jos olemme hermostuneet, toisin sanoen jos annamme epäsointuisten voimien vaikuttaa itsessämme, niin lähetämme veljiemme joukkoon väreilyjä, jotka koettavat syöstä sopusoinnusta heidänkin ruumiissaan olevat aineet. Tai jos kuljemme ihmisten keskuudessa masentuneina ja mieli lamassa valittaen kovaa elämänkouluamme, niin olemme silloinkin vastuussa niistä lamauttavista väreilyistä, joita kuljetamme mukanamme toisten luokse, toisten koteihin, ja siten heidän elämäänsä raskauttaen.

Ja päinvastoin, jos mielemme on iloinen ja rakkautta ja tyytyväisyyttä täynnä, niin väreilee ympäröivä ainemaailma samassa rytmissä ja me kohotamme kaikkia, joiden yhteyteen tulemme.

Entä sanat, jotka luovina voimina lähtevät suustamme pannen ympäröivän aineen väreilemään. "Ääni ei voi puhua Mestarin kuullen, ennen kuin sen haavoittamiskyky on voitettu" — sehän on oppilaaksi pyrkivän ensimmäinen läksy. Samaa ovat kaikki suuret opettajat sanoneet: "Sinun ei pidä sanoa väärää todistusta lähimmäisestäsi", oli jo Mooseksen käsky. Jeesus sanoo: "Jokaisesta turhasta sanasta sinun on tili tehtävä", ja hänen apostolinsa Jaakob sanoo väärästä puheesta: "Myös kieli on tuli, vääryyden maailma. Kieli jäseniemme joukossa osoittaa olevansa se, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elomme pyörän, itse syttyen helvetistä." Jos sanamme haihtuisivat kerralla, niistä ei puhuttaisi näin ankarasti, mutta kaikki opettajat ovat ajatelleet sitä suunnatonta pahaa, mitä väärä ja rakkaudeton puhe saa aikaan hienommissa maailmoissa luomiensa väreilyjen kautta.

Rauhalliset, sopusointuiset, rakastavat ajatukset ja sanat luovat siunaavia väreilyjä, ja niiden väreilyjen myötä "vuotaa viisaus luoksemme". Sillä ylhäältä oleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, ei epäile, ei teeskentele. "Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa niille, jotka rauhaa rakentavat", sanoo apostoli Jaakob.

Ei meidän siis tarvitse olla vailla ohjeita ja neuvoja virittäessämme soittokonettamme. Meidän pitää vain olla alituisessa työssä kuullaksemme Jumalan äänen puhuvan sisässämme.

Enkeli sanoi profeetta Eliaalle: Mene täältä pois ja astu vuorelle Herran eteen. "Ja katso, Herra kulki ohi, ja suuri ja väkevä tuuli, joka halkoi vuoria ja särki kallioita, kävi Herran edellä; mutta Herra ei ollut tuulessa; ja tuulen perästä tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Ja maanjäristyksen perästä tuli tulta, mutta Herra ei ollut tulessa. Tulen perästä tuli hiljainen humina: Siinä kuului Herran ääni."

Rauha, rauha, rauha.

Ruusu-Risti — lokakuu 1931

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.