Kreivi de Saint-Germain

Seuraava ote kreivitär de Genlis'in muistelmista [Memoires inédits de madame la comtesse de Geniis, sur le dix-huitiéme siécle et la révolution francaise, depuis 1756 jusqu'á nos jours. A. Paris, chez Ladvocat, libraire, 1825. Osia on kahdeksan, ja suomentamani ote on ensimmäisestä osasta (ss. 106–113). — P. E. ] antaa elävän ja kiintoisan kuvan kahdeksannentoista vuosisadan salaperäisimmästä henkilöstä. Tämä muisto on vuodelta 1761, jolloin tekijä oli 15-vuotias.

Olen unohtanut puhua sangen erikoislaatuisesta henkilöstä, jonka näin melkein joka päivä yli puolen vuoden aikana, ennen isäni lähtöä; tämä oli kuuluisa kreivi de Saint-Germain. Hän näytti silloin korkeintaan neljänkymmenenviiden vuoden ikäiseltä, mutta päättäen niiden todistuksesta, jotka olivat nähneet hänet kolmekymmentä tai kolmekymmentäviisi vuotta aikaisemmin, oli nähtävästi varmaa, että hän oli äärettömän paljon vanhempi. Hän oli keskikokoa vähän pienempi, ruumiinrakenteeltaan sopusuhtainen ja käynniltään sangen ketterä. Hänen hiuksensa olivat mustat, ihovärinsä ruskea, kasvonsa sangen henkevät ja piirteiltään säännölliset. Hän puhui täydellisesti ranskaa ilman vierasta korostusta, ja samaten englantia, italiaa, espanjaa ja portugalin kieltä. Hän oli erinomainen soittoniekka, hän säesti ilman nuotteja klaveerilla mitä laulua tahansa niin taidokkaasti, että olen nähnyt Philidorin [Francois Andre Danican (Philidor), kuuluisa sen aikuinen säveltäjä ja soittaja (1726–1795).] hämmästyvän siitä — niin kuin myös hänen tavastaan preludioida. Hän oli hyvä lääkäri ja suurenmoinen kemisti; isäni kykeni erittäin arvostelemaan tätä viimeksi mainittua seikkaa ja ihaili paljon hänen tietojaan tällä alalla. Hän maalasi öljyväreillä, ei ensiluokkaisesti, niin kuin on sanottu, mutta miellyttävästi. Hän oli keksinyt värisalaisuuden, joka oli todella ihmeellinen ja teki hänen taulunsa loisteliaiksi. Hän maalasi suureen tyyliin, historiallisia aiheita, eikä koskaan jättänyt kaunistamatta naisten kuviaan jalokivikoristeilla; silloin hän käytti hyväkseen omia värejään maalatessaan näitä koristuksia, ja smaragdeilla, safiireilla, rubiineilla jne. oli todella matkimiensa kivien säihkyvä loiste. Latour, Vanloo ym. taidemaalarit kävivät katsomassa näitä tauluja ja ihailivat äärettömästi näiden häikäisevien värien hämmästyttävää taidetta. Niiden ikävä puoli oli kuitenkin, että ne saattoivat varjoon henkilökuvat yllättävällä loistollaan. Mutta koristemaalauksessa olisi voitu saada aikaan suuria näillä ihmeellisillä väreillä, joiden salaisuutta herra de Saint-Germain ei koskaan tahtonut paljastaa.

Herra de Saint-Germainin tapa keskustella oli opettavainen ja seurallinen: hän oli matkustanut paljon ja tunsi ihmiskunnan historian hämmästyttävän yksityiskohtaisesti, minkä johdosta sanottiin, että hän puhui mitä vanhimman ajan henkilöistä niin kuin sellainen, joka on elänyt heidän kanssaan; mutta en koskaan kuullut hänen itsensä väittävän mitään sen kaltaista. Hän osoitti mitä parhaimpia periaatteita ja suoritti täsmällisesti kaikki ulkonaiset uskonnolliset velvollisuudet; hän oli erittäin hyvää tekevä ja kaikki ihmiset olivat yhtä mieltä siitä, että hänen elintapansa olivat mitä puhtaimmat. Lyhyesti sanoen kaikki oli vakavaa ja siveellistä hänen esiintymisessään ja hänen puheissaan. Yhtä kaikki täytyy tunnustaa, että tämä mies, joka oli niin erinomainen luonnonlahjojensa ja laajojen tietojensa perusteella ja kaiken sen nojalla, mikä ansaitsee henkilökohtaista kunnioitusta, viisautensa, jalojen ja vakavien tapojensa, mallikelpoisen käytöksensä, rikkautensa ja hyväntekeväisyytensä nojalla; että tämä mies oli huijari tai ainakin ihminen, joka oli innoissaan joistakin erikoisista salaisuuksista, jotka varmasti olivat tuottaneet hänelle sangen lujan terveyden ja tavallista ihmisikää pitemmän elämän. Tunnustan olevani vakuutettu siitä — ja isäni sen uskoi vahvasti, — että herra de Saint-Germain, joka silloin näytti olevan korkeintaan 45-vuotias, oli ainakin 90 vuotta vanha. Jos ei ihminen väärinkäyttäisi kaikkea, hän yleensä saavuttaisi vielä korkeamman vanhuuden, josta välistä näkyy esimerkkejä; ilman intohimojaan ja hillittömyyttään olisi ihmisen ikä 100 vuotta ja hyvin pitkä elämä 150–160 vuotta. 90-vuotiaana ihmisellä olisi silloin 45- tai 50-vuotiaan elinvoima; täten ei arveluni herra de Saint-Germainin suhteen ole millään tavalla järjetön, varsinkin jos vielä edellyttää, että hän kemian avulla oli keksinyt jonkinlaisen juoman, erikoisesti hänen temperamentilleen sopivan nesteen kokoonpanon; voisipa vielä myöntää, tarvitsematta silti uskoa viisasten kiveen, että hän mainitsemaani aikaan oli paljon vanhempi kuin arvelinkaan.

Läheisen tuttavuutemme neljänä ensimmäisenä kuukautena herra de Saint-Germain ei kertaakaan liioitellut puheissaan, ei edes lausunut ainoatakaan tavatonta sanaa; päinvastoin koko hänen persoonallisuutensa oli niin vakava ja kunnioitusta herättävä, ettei äitini uskaltanut tehdä hänelle kysymyksiä niistä omituisuuksista, joita luultiin hänellä olevan. Mutta eräänä iltana, kun hän oli säestänyt minua korvakuulolta laulaessani joukon italialaisia aarioita, hän sanoi minulle, että neljän tai viiden vuoden kuluttua minulla olisi kaunis ääni, ja lisäsi: "Ja kun tulette 17- tai 18-vuotiaaksi, olisiko teille mieluista jäädä pysyväisesti siihen ikään ainakin moneksi vuodeksi eteenpäin?" Vastasin, että olisin siitä haltioissani. "Siinä tapauksessa", hän jatkoi sangen vakavasti, "lupaan sen teille. " Ja kohta perästä hän puhui toisista asioista.

Nämä muutamat sanat rohkaisivat äitiäni, niin että hän hetkeä myöhemmin kysyi de Saint-Germainilta, oliko totta, että Saksa oli hänen isänmaansa. Hän pudisti päätään salaperäisen näköisenä ja vastasin syvään huoaten: "Ainoa, mitä voin teille kertoa syntymästäni, on että seitsenvuotiaana harhailin metsissä ja saloilla kotiopettajani kanssa... Ja että hengelleni oli asetettu hinta!" Näinä sanat järkyttivät minua, sillä en epäillyt tämän suuren tuttavallisen ilmoituksen vilpittömyyttä... "Pakoni edellisenä aattona", jatkoi herra de Saint-Germain, "äitini, jota en koskaan enää saanut nähdä!... kiinnitti kuvansa ranteeseeni!.." "Oi Jumala!" minä huudahdin. Kuullessaan huudahdukseni de Sain-Germain käänsi katseensa minuun ja näytti heltyvän huomatessaan, että silmäni olivat täynnä kyyneleitä. "Tahdon näyttää sen teille", hän sanoi, kohottaen hihaansa, ja irrotti rannerenkaan, jossa oli emalimaalaus, täydellinen taideteos, joka esitti hyvin kaunista naista. Katselin tätä muotokuvaa mitä kiihkeimmällä mielenliikutuksella. Herra de Saint-Germain ei lisännyt sanaakaan, vaan käänsi keskustelun toisaalle.

Hänen mentyään minulle tulin hyvin surulliseksi, kun sain kuulla äitini tekevän pilkkaa hänen maanpakolaisuudestaan ja hänen äidistään kuningattaresta, sillä tämä henkipattona oleminen seitsenvuotiaasta saakka, tämä pako metsiin kuvernöörin seurassa eivät saattaneet viitata muuhun kuin että hän muka oli valtaistuimeltaan syöstyn hallitsijan poika... Minä uskoin ja minä halusin uskoa tähän niin suurisuuntaiseen romaaniin, minkä tähden äitini leikinlaskut syvästi loukkasivat minua.

Tuon päivän jälkeen de Saint-Germain ei sanonut mitään merkille pantavaa siihen suuntaan; en kuullut hänen puhuvan muusta kuin musiikista, taiteista ja matkoillaan näkemistään mielenkiintoisista asioista. Hän antoi minulle usein erinomaisia makeisia hedelmien muodossa, jotka hän vakuutti itse valmistaneensa, ja kaikista hänen taidoistaan minä en suinkaan arvostellut tätä vähäpätöisimmäksi. Hän lahjoitti minulle myös sangen omituisen makeisrasian, jonka kannen hän itse oli tehnyt. Musta kilpikonnankuorinen rasia oli iso kooltaan, yläpuolta koristi tekoagaatti, joka oli kantta paljon pienempi. Kun asetti tämän rasian tulen eteen ja hetken perästä otti sen pois, ei näkynyt enää agaattia, vaan sen sijasta kaunis miniatyyrimaalaus, joka esitti paimentyttöä kädessään kori täynnä kukkia. Tämä kuva pysyi paikoillaan siihen saakka, kunnes uudestaan lämmitti rasiaa, jolloin agaatti taas tuli näkyviin peittäen maalauksen. Tämä olisi mukava tapa salata muotokuva. Olen sittemmin keksinyt menetelmän, jonka avulla saatan harhaanvievästi jäljitellä kaikenlaisia kiviä, jopa läpikuultavia agaattejakin. Tämä keksintöni on antanut minun aavistaa herra de Saint-Germainin rasian taidokkuuden.

Lopettaakseni kaiken kerrottavani tästä omituisesta miehestä tulee minun sanoa, että käydessäni Sienassa, Italiassa, viisi- tai kuusitoista vuotta myöhemmin kuulin hänen asuvan tässä kaupungissa, eikä kukaan uskonut, että hän oli viittäkymmentä vanhempi. Ollessani Holsteinissa kuusi- tai seitsemäntoista vuotta sen jälkeen kuulin Hessenin prinssiltä, Tanskan kuninkaan langolta ja perintöprinssin (nykyisen hallitsijan) apelta, että herra de Saint-Germain oli kuollut tämän prinssin luona puoli vuotta ennen minun saapumistani maahan. Prinssi hyvyydessään vastasi kaikkiin kysymyksiini koskien tuota kuuluisaa henkilöä. Hän sanoi minulle, ettei herra de Saint-Germain ollut vanhan eikä heikentuneen näköinen, mutta nähtävästi voittamattoman alakuloisuuden hivuttama. Prinssi oli antanut hänen asua palatsissaan ja suoritti hänen kanssaan kemiallisia kokeita. Herra de Saint-Germain oli saapunut Holsteiniin, ei suorastaan köyhän näköisenä, mutta ilman seuruetta ja loistoa. Hänellä oli vielä hallussaan useita kauniita timantteja. Hän kuoli keuhkotautiin. Hän osoitti kuollessaan kauheita pelkoja, jotka saattoivat hänen järkensäkin harhailemaan; kaksi kuukautta ennen kuolemaa järki kokonaan jätti hänet — kaikki hänessä ilmaisi silloin levottoman omantunnon pelottavaa tuskaa. Tämä kertomus teki minuun ikävän vaikutuksen, sillä mielessäni oli säilynyt paljon kiinnostusta tuohon eriskummalliseen henkilöön.

Stephanie de Genlis

Ruusu-Risti — marraskuu 1927


Etusivu Artikkelit