Lastu

Istun majani ovella ja katselen taivaanrantaa, josta aurinko kohta nousee. Olen siistinyt majani ja odottelen. Mieleni on kumman levoton ja täynnä odotusta.

Joka aamu istun majani ovella ja odotan. Joka aamu siistin majani huolellisesti ja katson, että kaikki on valmiina.

Onko mieleni sairas vai onko joku uskotellut, että Hän tulee. Kuka sen sanoikaan? Entä jos ei tulekaan? Jos ei ole koskaan luvannutkaan tulla? Näen kuinka ihmiset kulkevat majani ohi ja nauravat minulle: "Vielä hän siinä istuu ja odottaa, eikä näe kuinka hänen majansa sammaltuu ja lahoaa". Silloin juoksen sisään, suljen oveni ja itken.

Linnut majani ympärillä pitävät iloaan. Kaksi niistä rakentaa pesää aivan oveni eteen. Katselen niitä ja sydämessäni ikävä syvenee. Sirottelen taivaan lintujen syötäväksi herkut, jotka olin eilen valmistanut Häntä varten.

Sydämeni täyttää autius, sillä majani on tyhjä. Se köyhtyy köyhtymistään. Kaikki koristukset ja kalliit vaatteet, jotka olen Häntä varten laatinut, ovat haalistuneet ja kuluneet, ja morsiuspukuni on koin syömä. Vaikka Häntä odotan, pelkään ottaa Hänet vastaan, sillä olen niin köyhä.

Linnut pitävät iloaan. Niiden pikku sydämet ovat riemua tulvillaan. Niiden odotuksen hetki on täyttynyt.

Katselen taivaanrantaa. Aurinko on jo noussut korkealle eikä minulla enää ole mihinkään kiirettä. Mieleni on levoton, vaikka odotuksen hetki on ohi. Ajattelen kulunutta elämääni ja muistelen menneitä aikoja. Enkö ole koko elämäni odottanut? Enkö silloin ja silloin? Ja eivätkö kaikki ole tulleet, joita olen odottanut?

Kaikki ovat tulleet — paitsi Hän.

Elämä on tuhlannut tielleni kultiaan ja hopeitaan. Olen nauttinut niistä ja kuvitellut niiden olevan Hänen huomenlahjojaan. Olen leikkinyt veljeni kerralla kauniita leikkejä. Olemme pukeneet toisemme purppuraan ja helyihin ja mairitelleet toisiamme loistavin arvonimin. Nyt olen tuhlannut kaikki rikkauteni, jotka Hän minulle huomenlahjaksi lähetti.

Olen leikkien kuluttanut odottavan lohdutonta aikaa. Olen veljeni kera leikkinyt ja näytellyt kuningasta, vaimentaakseni sydämeni polttavan kaipuuta. Kaikki, kaikki olen tehnyt Häntä odotellessani.

Joka aamu istun majani ovella ja odotan. Joka aamu siistin majani huolellisesti ja katson, että kaikki on valmiina. Olen köyhä. Minulla ei ole enää varaa valmistaa juhla-ateriaa Häntä varten. Kaikki kalliit herkkuni olen sirotellut taivaan linnuille.

Leikin yhä veljeni kanssa, vaan sydämeni ei enää ole leikissä mukana. Odotan Häntä. Hän on kerran luvannut tulla. Sydämeni sanoo Hänen pian tulevan. Mitä siitä, vaikka olenkin köyhä, Hän on rikas eikä kaipaa minun pikku rihkamoitani. Mitä siitä, että kasvoni ovat käyneet rumiksi ja kurttuisiksi, Hän on kaunis ja Hänen rinnallaan nuorrun jälleen. Mitä siitä, että koko olemukseni on vanhuuttaan ränsistynyt ja vaatteeni riippuvat väljinä. Hän puettaa minut valkeaan hääpukuun.

Linnut majani ympärillä pitävät iloaan. Kaksi niistä rakentaa pesää aivan majani oven eteen. Katselen niitä. Ne ovat täynnä iloa. Niiden laulu soi hopeankirkkaana. Joskus minusta tuntuu kuin niiden kirkkaassa laulussa puhuisi Hän, jota odotan. Silloin vuotaa jotain sanomattoman lämmintä sydämeeni. Joskus olen kuulevani aamutuulen kuiskaavan hänen terveisensä. Joskus heittää nouseva aurinko ryöppynä säteensä syliini. Voi kuinka sieluni silloin riemuitsee. Usein on sellaisena onnen hetkenä sattunut majani oven eteen joku turvaton pikkuveli. Olen vienyt hänet majaani ja jakanut hänen kanssaan leipäni ja iloni. En ole koskaan näillä kuolevaisilla silmilläni luullut näkeväni Valtiasta, siksi oli rajaton hämmästykseni kun näin Hänen, täynnä rakkautta, katsovan minua poloisen pikkuveljen kirkkaista silmistä. Eikö Hän olekin joskus sanonut: "Joka ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, ottaa luokseen minut".

Joka aamu istun majani ovella ja odotan. Joka aamu siistin majani huolellisesti ja katson, että kaikki on valmiina.

Onko mieleni sairas, en tiedä. Näen ihmisten kiiruhtavan ohi. En juokse sisään enkä sulje oveani. En liioin itke.

Linnut ympärilläni pitävät iloaan. Katselen niitä ja iloitsen kuten nekin. Aamutuuli puhelee lempeästi, ja päivä tuo minulle Hänen terveisensä, Hänen joka kerran tulee.

Odotan — odotan, että joku pikkuveli eksyisi ovelleni, että saisin viedä hänet majaani ja yhä uudelleen ja taas uudelleen näkisin sydämeni Valtiaan katsovan pikkuveljen kirkkaista silmistä.

Jussi-Veli

Ruusu-Risti — joulukuu 1927


Etusivu Artikkelit