Kari Krohn

C. S. LEWISIN "SUUREN AVIOERON" SYMBOLIKIELEN TARKASTELUA

Eläin ei ymmärrä symboleja. Eläin käsittää vain signaalit. Ihminen pystyy ymmärtämään symboleja. Tämä johtuu siitä, että ihmisellä on kolme sieluntoiminnan keskusta, eläimellä vain kaksi. Se on eräs tärkeimpiä eroja ihmisen ja eläimen välillä.

Mutta myös ihmisten kesken on valtavan suuria eroja. Rahan symboliarvon oppii melko alkeellinenkin ihminen helposti, korkeamman matematiikan kieli vaatii erityislahjakkuutta.

Aivan oman lukunsa muodostavat ihmisen sielullisia tiloja ja kehitysmahdollisuutta koskevat symbolit.

Muinaisista ajoista alkaen on tätä koskeva opetus ollut kätkettynä erityiseen vertausten kieleen. Piilottamisen syynä on ollut tarve säilyttää opetus muuttumattomana ja vääristelemättömänä.

Raamattu, kuten yleensäkin uskontojen pyhät kirjat, on täynnä tällaista vertausten muotoon puettua henkistä opetusta. Ymmärtääkö lukija ja miten jonkin vertauksen, siinä paljastuu hänen olentansa ja tajuntansa taso. Ei siis riitä, vaikka osaisi ulkoa kertomuksen Baabelin tornista, se täytyy myös ymmärtää. Kehityspsykologian kielelle käännettynä tuo tornin rakentaminen on kuvaus ihmisestä, joka ajautuu poispäin idästä [Suomenkielisessä Raamatussa on käännösvirhe. 1. Moos. 11: 2 puhuu lähdöstä "itään päin", kun taas esim. englanninkielinen teksti kuuluu: "they journeyed from the east". Jälkimmäinen on alkutekstin mukainen: heprean mikkedem = idästä.] eli valon lähteestä (tarkoittaa korkeamman tiedon lähdettä) ja yrittää itse omin neuvoin ilman ylhäältä saatua apua selviytyä Taivaaseen eli korkeampaan kehitystasoon. Lopputulos on kielten sekamelska eli ihmisen sisäisen yhtenäisyyden hajoaminen.

Uudessa Testamentissa on runsaasti vertauksia, osittain selitettyinäkin.

Vertausten kieli on tuttua kuuluisalle englantilaiselle kirjailijalle C. S. Lewisille. Hän alkaa "Suuren Avioeron" slummikortteleista harmaana iltapäivänä. Kaikki on elotonta. Slummi merkitsee vertausten kielessä lohdutonta sieluntilaa, jolle on ominaista riitaisuus ja yleensäkin negatiivisuus. Tuon "harmaan kaupungin" kasvaminen pelkästään kuvittelemalla tarkoittaa epätodellisiin haaveisiin vajonneen sielun puolitajuista fantasiamaailmaa.

Bussipysäkille kokoontuva joukko on eräänlainen satunnainen "esoteerinen" ryhmä, jonka keskuudessa vallitsee itserakkaus, turhamaisuus ja omahyväisyys. Tuttuja ilmiöitä "henkisissä" piireissä, joissa keskinäinen kateus on paljon voimallisempaa kuin reilusti materialistisissa yhteenliittymissä.

Kaikki mukaan haluavat ovat siellä omasta tahdostaan. Se on eräs henkisen kehityksen ensimmäisiä edellytyksiä. "Jokainen, joka haluaa, pääsee." Toinen kehityksen edellytys on, että apua tulee jo aikaisemmin korkeamman kehitystason saavuttaneiden taholta. Sen eräs edustaja tässä on bussinkuljettaja.

Matkan kuvaa Lewis kohoamisena. Vertaus on helppo ymmärtää. Vaikeampaa on käsittää, että matka onkin tapahtunut kasvamalla suurempaan kokoon; ollaan aivan uudessa ulottuvuudessa, korkeammassa tajunnan tilassa. Mutta kasvaessaan koossa on ihmisen sielu samalla harventunut ja tullut läpinäkyväksi. On paljastunut kuinka vähän kiinteää siinä on. Mutta uusi ympäristö, se on todellinen ja kiinteä. "Jokainen mielentila, yksikseen jätettynä, joka ikinen luodun olennon sulkeutuminen oman mielensä kuonaan — on lopulta Helvetti. Mutta Taivas ei ole mielentila. Taivas on juuri todellisuus."

Tuon Taivaan vesikin on tiivistä, ettei ihminen nykytilassaan pysty sitä juomaan. Läpinäkyvä ja kirkas vesi on vanhastaan merkinnyt vertausten kielessä totuutta.

Pitemmälle kehittyneet Valon Henget tulevat sitten vastaan Taivaassa ja osoittavat itse kullekin, missä tämän virhe on, josta luopuminen olisi sielullisen vahvistumisen ja siis kehityksen ehto. Eri tyypeillä esteet ovat erilaisia. Tahtotyypille (Iso Mies) on ominaista ääretön varmuus omasta oikeudenmukaisuudestaan. Älyllistä tyyppiä (Piispaa) taas vaivaa loogisen saivartelun tauti. Hänhän arvelee että Kristus olisi opettanut ihmisille toisenlaista uskontoa, jos olisi elänyt pitempään ja saavuttanut kypsemmän iän — tätä teoriaansa Piispa palaa sitten selostamaan Helvettiin ja luopuu Taivaasta. Piispa on tässä teologi, mutta edustaa yhtä hyvin mitä hyvänsä uskontojen tutkijaa, joka saivartelee uskonnosta älyllisenä leikkinä haluamatta liikauttaa sormeakaan toteuttaakseen sitä elämässään. Ei niinkään harvinainen tyyppi "henkisissä" piireissä.

Knallipäinen mies on Lewisin kotimaassa määrätynlainen pikkuvirkamies, jotka täyttävät Lontoon maanalaisen ja bussit aamuisin kiiruhtaessaan työpöytänsä ääreen suuren yhtymän toimistoon, jossa rahaa on kaikkialla paitsi tilipusseissa. Kateus ja kullan kaipuu syntyy helposti. Sinnikkään näköinen mies on ilmeinen diletantti, joka on puuhaillut sitä ja tätä eikä osaa ilmeisesti mitään kunnolla mutta esiintyy (juuri sen takia) asiantuntijana ja arvostelijana.

Lady edustaa epäitsekästä Rakkautta. Kääpiö on ihmisen perusolemus eli essenssi, joka on heikommin kehittyneenä jäänyt voimakkaamman Näyttelijän (persoonallisuuden) marionetiksi.

Toistakymmentä sieluntyyppiä piirretään. Tarkkaavainen lukija voi helposti tunnistaa tuttavapiiriinsä kuuluvia henkilöhahmoja. Jos lukija on lisäksi vielä rehellinen, löytää hän oman itsensä.

Lähes kaikilla on sielullisen kehityksen tiellä este, joka voidaan ilmaista yhdellä sanalla: takertuminen. Yksi takertuu emotionaaliseen rakkauteen omaan lapseensa, toinen aineelliseen hyötyyn (kultaan), kolmas taiteilijan maineeseensa, neljäs turhamaisuuteen (vaatteet) jne. Kaikki takertuvat johonkin mikä ei ole todellista eikä siis kuulu Taivaaseen.

Erikoinen takertuma on Sir Archibaldilla. Hän etsii vain todisteita ja yhä lisää todisteita henkisen maailman olemassaolosta ja haluaa pitää niistä esitelmiä. Taivaassa ei kukaan enää välitä niitä kuunnella, hehän ovat jo henkisessä maailmassa. Niinpä tämä sielu palaa takaisin Helvettiin (siis kuvittelumaailmaan) luultavasti perustamaan uutta parapsykologista tai ufoseuraa.

Lewis opettaa, että olipa takertuman syy mikä tahansa, oleellista on juuri itse takertuminen epätodelliseen. Taivaaseen onnistuu jäämään muuan sielu, joka alistuu luopumaan omasta esteestään — tässä ruokahalustaan — saaden yllätyksekseen nähdä senkin muuttuvan hyväksi ja käyttökelpoiseksi välineeksi tuossa uudessa ulottuvuudessa. Millaiseksi todella mahtaakaan muuttua äidinrakkauden tai ystävyyden ylösnoussut hahmo, kysyy Lewis.

Korkeamman tajunnan jo saavuttaneita Lewis kuvaa lempeinä ja päättäväisinä, mistään pahastumattomina. "Etkö tiedä, ettet voi loukata ketään tässä maassa?" He tekevät todella parhaansa auttaakseen uusia tulokkaita. Ainoa mitä he eivät tee: he eivät alennu "harmaan kaupungin" tasolle ensiksikin, koska se on heille mahdotonta, ja toiseksi syystä että "terveen tekeytyminen hulluksi ei hiukkaakaan auttaisi hulluja".

Valon Henkien puheenvuoroja:

"Teidän ei tarvitse palata laisinkaan, ellette halua. Viipykää niin kauan kuin miellyttää."

"Ystäväni, voisitko vaikkapa hetkeksi kiinnittää mielesi muuhun kuin itseesi?"

Lewisin mukaan pilkkaajat ja ateistit voivat saavuttaa useinkin korkeamman kehitystason ja siis jäädä Taivaaseen, tietenkin luopumalla pilkastaan ja ateismistaan, kun taas itsestään varmat palaavat "harmaaseen kaupunkiin" eli tavalliseen puoliunen keltaiseen päivätajuntaan. "Ne, jotka vihaavat pyhää, ovat joskus lähempänä sitä kuin ne, jotka eivät tiedä siitä mitään ja kuitenkin luulevat jo omistavansa sen."

Hyvän ja pahan ikivanhan ongelman Lewis ratkaisee hätkähdyttävän selkeästi muutamalla sanalla (s. 108).

Heti alkuun Lewis huomauttaa, että teos on kuvittelua. Tämä sanonta on siellä tosikkojen varalta, jotka eivät pysty tajuamaan, että on olemassa luovaa kuvittelua, josta tässä on kysymys. Samoja tosikkoja varten on kirjassa humoristiset piirrokset siitä, miltä ihminen näyttää, kun hänen lävitseen näkyy. Itse asiassa on tietenkin kysymys sielullisesta läpinäkymisestä, mutta se jää niiden lukijoiden oivallettavaksi, jotka siihen pystyvät.

Kun kerronta kulkee minä-muodossa, on aihetta tarkastella sitä yksityisen ihmisen sisäisen sieluntapahtuman heijastumana ja vertauksena. Bussipysäkillä on siis ryhmä ihmisen keskenään ristiriitaisia pikku minuuksia. Valon Henget ja kiinteytyminen korkeamman tajunnan tilassa ovat heräävän minä-tajunnan ilmentymiä. Taivasten valtakuntahan on ihmisessä itsessään.

Lopuksi Lewis väläyttää näkemystään ajasta ja ikuisuudesta. "Nykytilassasi et voi käsittää ikuisuutta." Edessä onkin jatkuva henkinen kasvu, jonka Lewis kuvaa piirtämällä taustalle huimaavaan korkeuteen kohoavat vuoret, joille nouseminen on seuraava vaihe.

C. S. Lewis on kirjoittanut lukuisia syvällisiä teoksia ihmisen sisäisestä elämästä. "Suuri Avioero" on näistä selvästi tiivistetyin ja paras. Ei ole sattuma, että Ouspenskyn ja Gurdjieffin oppilas J. G. Bennett, joka johtaa Lontoon lähellä aktiivista henkistä tutkimustyötä [International Academy for Continuous Education, 23, Brunswick Road, Kingston-upon — Thames, Surrey, England.], on kehottanut oppilaitaan perehtymään tähän Lewisin mestarilliseen allegoriaan.

"Kaikki päivät ovat tässä ja nyt."

Aleksandra Ionowan kauniit vertauskuvalliset värikuvat liittyvät erinomaisen onnistuneesti teokseen.

Lewis päättää kertomuksensa siihen, että kello löi kolme. Luku kolme on vanhastaan merkinnyt vertausten kielessä jonkin saattamista päätökseen. Tässä se on lisäksi vihjeenä, että asiat joista on kerrottu, pitää ymmärtää vertauksina, eikä joka kohdassa sananmukaisesti.

Hyvä kirja kannattaa lukea kolme kertaa. Ensin juonen takia, siis sanoja seuraten. Toisen kerran sisällön takia, siis ymmärtäen. Kolmannen kerran opetuksen takia, siis käytäntöön soveltaen.

C. S. Lewisin "Suuri Avioero" on sellainen kirja.

Elonpyörä 1971 n:o 2


Etusivu Artikkelit