FRIEDRICH NIETSZCHE

JÄLLEENSYNTYMISEN SUURI OPETTAJA

I

     Kirjoitelmamme otsikko on mahdollisesti tuntuva monesta hyvin oudolta, ehkäpä muutamista verrattain etsityltä, ainakin varsin mielivaltaiselta. Usea, varsinkin teosofisten piirien ulkopuolella oleva, ajatellee, että ns. teosofian tutkijoilla on hämmästyttävän suuri taipumus löytää oma maailmankatsomuksensa, tai ainakin osia, piirteitä siitä, kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoista. Heidän silmälasiensa läpi katsottuna muuttuu melkein mikä filosofi, runoilija, kirjailija, uskonnon- ja siveysopettaja tahansa "teosofiksi". "Eikö moinen ole hullunkurista?" kysynevät he. Mahdollisesti — heistä! Mutta siitä huolimatta asia useimmissa tapauksissa kuitenkin on niin, sille ei mahda mitään. Tai oikeastaan mahtaa, mutta mahtaakseen on asianomaisen ensin perehdyttävä täysin ensinnäkin teosofiaan sekä sitten siihen runoilijaan, kirjailijaan, filosofiin, mikä kulloinkin on tutkimuksen alaisena. Niin perin harvat tuntevat sittenkin, ainakin syvemmin, teosofiaa, ja melkein yhtä harvat, usein ehkä vieläkin harvemmat, noita maailmankuuluja runoilijoita, uneksijoita ja profeettoja, joista niin paljon puhutaan ja kirjoitetaan, väitellään ja kiistellään, joita niin intohimoisesti vastustetaan ja niin palavasti ihaillaan, ja josta kaikesta, niin kielteisestä kuin myönteisestäkin kannasta, lopputulos melkein poikkeuksetta on sama — väärinymmärtäminen, vieläpä siihen määrään saakka, että ihailijat usein käsittävät mestarinsa pahemmin väärin kuin tämän vastustajat. "Sinä etsit vastakaikua", sanoo Nietzsche, "tahdot monistaa, kymmenkertaistuttaa, satakertaistuttaa itsesi. Hae nollia!" ja jos kuka, lienee juuri Nietzsche tullut väärinymmärretyksi, väärin tulkituksi ja selitetyksi, milloin tahallaan, milloin taitamattomuudesta, mutta harvimmat lienevät ne, jotka edes osapuilleenkaan vat sattuneet asettamaan hänet oikeisiin ääriviivoihinsa, oikeaan, hänelle todellisuudessa kuuluvaan paikkaan.
     Nyt tietysti moni kysynee, vieläpä sääliväisesti hymyillenkin, luuleeko näiden rivien kirjoittaja teosofian avulla voivansa piirtää filosofi ja runoilija Friedrich Nietzschen oikeat henkiset ääripiirteet ja -viivat, asettaa hänen elämänkuvansa, -katsomuksensa ja oppinsa niiden todellisiin puitteisiin, niille todellisuudessa kuuluvaan paikkaan. Vastaus on lyhyt ja varma: luulee, eikä ainoastaan luule, vaan vieläpä on vakuutettukin siitä. Mitään tyhjentävää, eittämätöntä tutkielmaa hän ei suinkaan otaksu saavansa aikaan, ei edes kuvittelekaan sitä, sillä siihen tarvitaan sekä suurempaa tilaa, enemmän aikaa ja työtä että vielä suurempaa taitoa ja voimaa, mitä hänen käytettävänään on. Mutta eräitä piirteitä, viittauksia hän varmasti luulee voivansa antaa, ehkäpä osaksi arvioida uudelleen eräitä ennemmin jo arvioituja arvoja, jotka eivät ole sattuneet aikoinaan osumaan oikeaan, ei edes oikeaa hipaisemaankaan.


II

     Mutta siirtykäämme itse asiaan, tehtäväämme, so. Nietzschen opin, elämänkuvan ja -filosofian tarkasteluun teosofian valossa, teosofian ja hänen oppinsa yhteisten piirteitten, yhteisen pohjan, saman lähtökohdan ja päämaalin etsimiseen ja todistamiseen.
     Tai oikeastaan ei meidän tarvitse rajoittua käyttämään pelkästään nimitystä teosofia, ei ainakaan siinä merkityksessä, mitä sillä nykyhetkellä, nykyaikaisena liikkeenä tarkoitamme, sillä sitä Nietzsche tuskin sattui nimeltäkään tuntemaan, siksi alullaan oli T. S. vielä hänen "aineellisen" sammumisensa hetkenä. Mutta vaikkakaan hän ei tuntenut nykyistä teosofista liikettä, tunsi hän sen sijaan muinaisen hindulaisen filosofian, uskonnon, maailman- ja elämänkatsomuksen mitä perusteellisimmin. Muistelen hänen eräässä teoksessaan sanoneen, että hän luki Manun lakikirjaa joka päivä, jota lakikirjaa hän nimitti puhtaimmaksi ajatuksiltaan, sisällöltään, kuviltaan ja sanonnaltaan ylhäisimmäksi teokseksi auringon alla. Muinaisesta hindulaisesta henkisestä elämästä puhuessaan hän ei milloinkaan väsy huomauttamasta ja ihannoimasta juuri sen henkistä puhtautta, kirkkautta, syvyyttä ja ylhäisyyttä, ankaruutta. Samoin hän myös piti ihanteena, nykyhetkellä suorastaan saavuttamattomana, hindujen yhteiskuntajärjestystä, heidän raudankovaa, ylimyksellistä, henkisesti ylimyksellistä kastilaitostaan. Sitä hän arveli heidän korkean henkisen elämänsä pohjaksi, syyksi ja perusteeksi. Henkinen korkeus tunnustettiin, sitä kunnioitettiin, vieläpä ehdottomasti, vastaankapinoimatta toteltiin. Viisaat ja voimakkaat olivat käskijöitä, hallitsijoita, toiset tottelivat heitä. Mutta nämä viisaat ja pyhät miehet eivät yksistään käskeneet toisia, he käskivät, ja ehkä juuri eniten itseään. He olivat korkealla, ja sen vuoksi he olivat ankarimpia, kovimpia juuri itseään kohtaan. Tässä juuri löydämme myöskin erään Nietzschen filosofian ehkä ydinkohdista, sen keskeisimmistä, liikkeellepanevimmista voimista. "Tulkaa koviksi!" hän sanoo. "Kaikki luovat ovat kovia.", "Täydellisesti kova on yksin jaloin." Nämä ja näidenlaiset sanat juuri ovat saaneet eniten hämmennystä ja väärinkäsitystä aikaan Nietzschen lukijoiden ja tutkijoiden joukossa. "Tulkaa koviksi" — ei toisia, kuten niin moni sen on näin väärin ymmärtänyt — vaan itseänne kohtaan. Tämä on kuitenkin siksi tärkeä, siksi keskeinen kohta Nietzschen koko elämänopissa, että siihen on hiukan laajemmin vielä palattava, joten sen tällä kertaa vain mainiten vielä toistaiseksi sivuutamme.
     Muinaisen hellenismin mitä syvimpänä tuntijana — 24-vuotiaana Nietzsche tuli kreikankielen professoriksi Baselin yliopistoon — hän tunsi myöskin mitä tarkimmin tämän kansan suuret vihityt, heidän teoksensa, oppinsa ja sen hengen: Pythagoraan, Platonin ja Sokrateen. Ja Pythagoraan kanssahan hänellä juuri oli jälleensyntymisoppi yhteinen, joskaan se ei suinkaan, se sanottakoon jo heti aluksi, ollut tältä mitenkään lainattu, otettu. Se oli Nietzschellä syntynyt aivan itsenäisesti, intuitiivisesti, omaan sisäiseen kokemukseen, näkemykseen ja heräymykseen perustuvaa tietä, kuten myöhemmin tulemme osoittamaan. Nietzsche oli mystikko, hän oli näkijä, tietäjä, profeetta ja suuri opettaja —"Jälleensyntymisen suuri opettaja ja julistaja nykyaikana", kuten hän itse sanoo. Hän sanoo jälleensyntymisajatusta, tuota "myöntämisen korkeinta muotoa" koko filosofiansa perus- ja pää-ajatukseksi, jonka pohjalta kaikki muu kohoaa, kehittyy ja saa selvityksensä. Se on kaiken alku ja kaiken päämaali, a ja o, jonka ympärillä ja jota kaikki muut ajatukset kiertävät kuten planeetat aurinkoa. Mutta ennen kuin lopullisesti siirrymme käsittelemään Nietzscheä reinkarnaation suurena opettajana ja julistajana, on meidän luotava vielä silmäys eräisiin toisiin kohtiin ja kysymyksiin hänen opissaan, jotka ovat mitä elimellisimmässä yhteydessä tämän kanssa, ja vasta kaikki yhdessä muodostavat täyden ja elävän kokonaisuuden, joten emme näitä voi mitenkään sivuuttaa ja jättää huomioon ottamatta. (jatk.)

AARNI KOUTA

{Ruusu-Risti 1921}

[Artikkelin perässä lukee (jatk.), vaan tähän mennessä ei vanhoista Ruusu-Ristin vuosikerroista ole tullut eteen tuota jatkoa – jl.]