Nimi ja sen merkitys ihmiselle

  

Maailmankaikkeudessa ei mitään tapahdu pelkästään sattumalta, ei mikään ole ainoastaan tilapäisen oikun tuote. Siellä, missä voimme havaita vaikutuksen, on varmastikin myös olemassa syitä ja päinvastoin. Oppi syyn ja seurauksen laista on ikivanha, sillä jo muinaisajan filosofit ja viisaat tunnustivat sen pätevyyden,

Salatieteen taholta väitetään, että sielu, ennen kuin se astuu fyysiseen elämään, koettaa taivuttaa tulevia maallisia vanhempiaan antamaan lapselle määrätty etunimi. Koska nämä yritykset tapahtuvat mentaali- eli älytasolla, jäävät ne usein vanhemmilta huomaamatta, Mutta, jos he ovat kyllin herkkiä ja asettuvat kuuntelevalle kannalle näihin toiminnassa oleviin vaikutusyrityksiin nähden, saattavat he selvästi tajuta heikkoa johtoa etsiessään nimeä uudelle maailmankansalaiselle. Luulen useimpien isäin ja äitien huomanneen, ettei aina ole niinkään helppoa löytää sopiva nimi lapselleen. Tulee ajatelleeksi milloin yhtä nimeä, milloin toista, ja usein kun jo luulee voivansa hyväksyä jonkun nimen, käy se äkkiä vastenmieliseksi, ja niin etsintä alkaa uudestaan. Monelle voi tällaista etsimistä kestää viikkoja jopa kuukausiakin. Niin, tunnen avioparin, joka puolen vuoden aikana etsi nimeä pienelle tytölleen, kunnes vihdoin viimeinkin löysi sellaisen, josta molemmat saattoivat olla yhtä mieltä.

Useimmiten tämä nimen keksimisen vaikeus juuri riippuu lapsen sielun yrityksistä vaikuttaa vanhempiinsa, vaikkei näillä ole aavistustakaan tästä. He tuntevat sisässään jotain selittämätöntä, tietämättä mitä. Niin, olen varma siitä, että, jos kysytään heiltä, mikseivät hyväksy lapselleen sitä tai sitä nimeä, he ehkäpä viidessäkymmenessä tapauksessa seitsemästäkymmenestä vastaavat: »emme pidä nimeä hänelle sopivana,» Jo tällaisessa vastauksessa piilee tiedoton tunnustus tässä esitettyjen väitteiden pätevyydestä.

Muistan niin hyvin aikaa poikani syntyessä. Vaimoni ja minä olimme molemmat kauan etsineet sopivaa nimeä, siinä onnistumatta. Kysyttiin neuvoa almanakalta sekä parilta muulta nimiä sisältävältä kirjaselta, mutta meitä ei miellyttänyt mikään näkemistämme nimistä. Ristimispäivä lähestyi myrskyaskelin, mutta tulos etsinnästämme oli yhä vain nolla. Käyttäen asettamaani horoskooppia sekä usean kabbalistisen järjestelmän tuntemustani tienviittana, yhdistin eri kirjaimia nimeksi, ja joka kerran, kun saimme muodostetuksi uuden nimen, asetuimme — vaimoni ja minä — passiivisen älylliseen sieluntilaan, antaaksemme pojan sielulle tilaisuuden vaikuttaa meihin. Saimme kyhätä ehkäpä parikymmentä nimeä, mutta sitten pysähdyimme yhdessä. Olimme löytäneet. Tämä tapahtui päivää ennen kuin ristiminen oli tapahtuva. Nyt on pikkuinen jo kahdeksan kuukauden ikäinen, mutta emme hetkeäkään ole epäilleet, ettei hän olisi saanut sitä nimeä, joka hänelle parhaiten sopii ja jonka hän itse halusi.

Asianhaara, joka on todennäköisyystodiste tässä esitetylle teorialle, on tuo, että usein elämässä tapahtuu, ettei henkilö ole tyytyväinen ristittäessä saamaansa nimeen. Joskus hän pitää enemmän lempinimestä, jonka joku myöhemmin on antanut hänelle, tai sitten hän muuttaa ristimänimensä toiseksi, lyhentämällä tai käyttämällä toiskielistä muotoa, esim. Karl nimen sijasta latinalaista Carolus muotoa tai ranskalaista Charles. [Alaviite: Tekijä, joka on kirjoittanut ruotsiksi, ajattelee etupäässä ruotsinkielisiä nimiä. – Suom.] Kyseenalainen henkilö tuntee intuitiivisesti, että kantamansa, jokapäiväisessä elämässä käyttämänsä nimi ei ole sopusoinnussa, ei harmonisoi hänen sielullisen olemuksensa ja karmansa kanssa, jonka vuoksi joku selittämätön voima saattaa hänet muuttamaan sen. Niin, onpa tapauksia, jolloin henkilö tuntee olevansa pakotettu vieläpä muuttamaan sukunimensäkin, koska hän vaistomaisesti tajuaa, ettei alkuperäinen sukunimi enää sovellu niissä olosuhteissa, joihin hän myöhemmin on joutunut, Usein lisätään kirjain, mutta yhtä usein tapahtuu, että joku kirjain häviää nimestä). Tietenkään ei tässä tule kysymykseen tapauksia, jolloin poliittiset näkökohdat tai muut laskelmat ovat johtavana motiivina.

Raamatustakin huomaamme, että ristimänimellä on oma omituinen merkityksensä; Monin paikoin näemme viittauksia siitä. Niinpä lausuu enkeli neitsyt Marialle: »Olet synnyttävä pojan, jolle olet antava nimen Jesus», ja pappi Sakariakselle (Johannes Kastajan isälle) sanoo enkeli: »Vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja olet antava tälle nimen Johannes.» Johanneksen ilmestyskirjassa kirjoitetaan: Pedon luku on erään ihmisen luku ja sen luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.

Muinaisajan intialaiset ja egyptiläiset olivat suuria kabbalisteja ja tällöin olivat he hyvin tarkkoja antaakseen kullekin lapselle oikean nimensä. He olivat sitä mieltä, että kaikki joka oli luonnonlakeja vastaan, aiheutti hämminkiä, epäsointua ja hävitystä. Kuten makrokosmoksessa niin myös mikrokosmoksessa, tämä lause oli heille tarkoin tunnettu totuus. Tähdistä lukivat he ihmisen taipumukset ja kohtalot, koettaen antaa hänelle vastaavan kasvatuksen. Kaikilla tavoin helpottaakseen työtä koettivat he luoda vastatulleelle ympäristön fyysisellä tasolla, missä vallitsisi mahdollisimman suuri rauha ja sopusointu. Sen vuoksi tahtoivat he myös antaa hennolle lapselle nimen, joka värähteli lapsen oman pohjasävelen mukaisesti. He ymmärsivät, että kuten silmät, päänmuoto, käden viivat, käynti, esiintyminen jne. kuvasti sisäistä luonnetta, samoin puhui myöskin oikea nimi henkilön taipumuksista ja vaiheista.

Myöskin vanhat heprealaiset olivat innokkaita kabbalisteja ja he lienevät saaneet tietonsa kabbalasta vanhasta Egyptistä.

Suuri filosofi ja mestari Pythagoras oli matkustaessaan vieraissa maissa hankkinut itselleen perinpohjaiset tiedot intialaisten ja egyptiläisten kabbalistisista järjestelmistä, ottaen ne oppiaineeksi filosofisessa koulussaan.

Vanhoilla kulttuurinkantajilla, kiinalaisilla on myös oma filosofinen järjestelmänsä, joka kantaa nimeä Yi-king-tao ja jonka avulla he ennustavat vieläpä tapauksia henkilön elämästä, ajankohdankin näille tapauksille hänen nimensä kirjaimista

Nap. Hulfin

Tekijän käsikirjoituksesta suom. S. K. (Sven Krohn?)
Ruusu-Risti — lokakuu 1923


Positiivisia ja negatiivisia sairauksia

 

Teosofisessa kirjallisuudessa tapaa usein enemmän tai vähemmän suoranaisia kehotuksia luopumaan liharavinnosta ja väkijuomista. Varsinkin näyttävät monet johtavista henkilöistä innokkaasti taistelevan tämän puolesta. Niin, he vieläpä väittävät, että liha ja alkoholi ravinto- ja nautintoaineina pidättävät ja vaikeuttavat sisäisen psyykkisten kehitysmahdollisuuden.

Kaikki on kuitenkin suhteellista. Jos katselee asiaa yksipuolisesti siten lähtien liian vähäisistä perusteista, täytyy johtopäätöksen olla kestämätön.

Se, mikä soveltuu toiselle voi olla välittömästi vahingollista toiselle. Siellä, missä toinen ihminen voi sallia itselleen antautumista moninaisiin kokeiluihin, jotka kohdistuvat häneen itseensä, siellä voisi tällainen menettely toiselle olla ehkäpä hengenvaarallista. Se on ihmisen karma, — yksilöä ja persoonallisuutta rajoittavat siteet — joka tähän on perussyynä. Ei mikään tiede voi niin hyvin kuin astrologia osoittaa sen, mikä kahlehtii sielua, sillä horoskoopissa näemme sen ihmeteltävällä tarkkuudella paljastettuna.

Planeetallamme hallitsee kaksi suurta mahtavaa voimaa — positiivinen ja negatiivinen voima. Aurinko on positiivisen, magneettisen, rakentavan ja elämää antavan voiman aiheuttaja, kun sen sijaan itse planeetta synnyttää negatiivissähköisen erottavan ja hajottavan voiman. Näiden molempien ollessa jokseenkin tasaväkisiä vallitsee täyteläisyys, tasapaino ja terveys. Jos toisella voimista on yliote, on vallitsevana puute, epäsointu ja sairaus. Tämä on yksi niistä suurista laeista, jotka ovat voimassa niin hyvin luonnossa kuin ihmisen sisällä.

Voimme jakaa sairaudet kahteen pääluokkaan; toinen, missä positiivismagneettinen voima on vallitsevana, toinen, missä näin on negatiivissähköisen voiman laita, Taudit, mitkä kuuluvat edelliseen luokkaan, kutsumme yhteisellä nimellä positiivisiksi, jälkimäiseen kuuluvat taasen negatiivisiksi. Edelliseen luokkaan voimme asettaa kaikki tulehdukset ja kuumeet, lavantaudin, tuhkarokon, hermostuneisuuden (hermoston liikakiihoituksen), isorokon, ruton jne, jälkimäiseen luokkaan taasen kaikki yskätaudit, influenssan, vilutaudin, verenpuutteen, keuhkotaudin, sokeritaudin, neurastenian (heikkouden hermostossa) ym.

Positiivisesti sairaissa henkilöissä on liian paljon aurinkomagnetismia ja liian vähän maasähköä. He vaativat sen vuoksi hoitoa, joka vähentää edellistä voimaa lisäten jälkimmäistä. Sen vuoksi heille suositellaan kosteata ilmaa, varjoa, oleskelua alankomaalla, kylmänvedenhoitoa sekä negatiivista ravintoa eli kasviksia. Väriterapiassa (-lääkitsemistaidossa) olisi käytettävä punaista väriä, sillä punainen valo on negatiivista. Tämä on sanottuna suurin piirtein. Eri tautien sattuessa on tämän lisäksi tuleva lääkärin antamia muita ohjeita.

Henkilöt, jotka sairastavat negatiivista tautia omistavat yllin kyllin maasähköä, mutta liian vähän aurinkomagnetismia. Heihin kohdistuva hoito on sen vuoksi oleva konträärisesti vastakohtainen edellisiin. He tarvitsevat kuivaa ja aurinkoista ilmastoa, oleskelua vuoristoseuduissa, lämminvesihoitoa ja positiivista ravintoa eli liharuokaa, sekä väriterapiaan nähden sinistä valoa. Jokaiseen sairauteen liittyy sen lisäksi muita ohjeita.

Taitava lääkäri ei ole välittämättä luonnon laeista. Joka sen tekee, omistaa huomattavan paljon vähemmän mahdollisuuksia ihmiskuntaa palvelevan työnsä menestykselliseen suorittamiseen kuin hän, joka työskentelee ottaen ne huomioon. Esim. yksinomaan kasviksien määrääminen meidän kylmässä ilmastossamme keuhkotautia sairastavalle olisi todiste tietämättömyydestä sairauden todellisesta luonteesta.

Tässä yhteydessä mainittakoon, erittäinkin koska erinäiseltä taholta maassamme niin ymmärtämättömästi taistellaan väkijuomakiellon voimassa pitämiseksi minkälaisin häikäilemättömin keinoin tahansa, että alkoholi kuuluu positiivisiin ravinto-, nautinto- tai terveysaineisiin. Millä nimellä tahdotaan sitä nimittää, on sen varassa, millaiseen tarkoitukseen sitä käytetään. Onhan jokaiselle selvää, että tarkoitus on se tekijä, jonka mukaan päätellään, käytetäänkö alkoholia oikein vai väärin. Sille, joka käyttää alkoholia nautintoaineena, säilytettäköön valtion rajoitukset, vaikkakaan ei koskaan pakko- tai valtakeinoin voida pysyväisesti poistaa mitään tottumusta, olkootpa huonoa tottumusta, jostain ihmisestä (hänen on itsensä tultava tietoiseksi tapansa turmiollisuudesta), mutta häneen nähden, joka käyttää alkoholia lääkeaineena, ovat tällaiset rajoitukset häikäilemätöntä persoonallisen vapauden loukkaamista ja sen vuoksi kokonaan hylättävä.

Ehkäiseekö liharavinto ja alkoholi kohtuullisesti nautittuna psyykkistä kehitysmahdollisuuksia, siitä en sano mitään. Se on asia, josta minulla ei ole mitään suoranaista kokemusta. Voin ainoastaan mainita, että Jeesus sekä söi lihaa että joi viiniä sekä että A. P. Sinnett arvostellessaan Leadbeaterin kirjaa »The Hidden Side of Things» (toukokuun numerossa »The Vahan» ja v. 1913) muun muassa kirjoittaa, että ne kaksi monista tuntemistaan henkilöistä, jotka psyykkisesti olivat kehittyneimmät, eivät alistaneet itsensä minkäänlaisiin ankariin pidättäytymissääntöihin, vaan söivät ja joivat kuin kuka muu tahansa.

Nap. Hultin
Ruusu-Risti marraskuu 1923


Etusivu                    Artikkelit