A. R.

Ristin symboli ja grafologia

Pythagoraasta kerrotaan, että hän nuorukaisena, kulkiessaan Kreikassa ja miettiessään elämän arvoitusta joutui eräänä yönä istumaan sypressilehtoisen temppelin eteen. Katsellessaan temppelin kolmikärkistä päätyä, hänelle selvisi äkkiä välähdyksenä ihmisen kolmijakoinen minä. Fyysisestä luonnosta saatu kuva muodostui hänelle avaimeksi ihmisen arvoitukseen.

Samalla lailla voivat puhua meidän mietiskelevälle minällemme aistimaailmasta saadut kuvat.

Kuvitelkaamme, että seisomme kaislikossa järven rannalla. Edessämme kohoaa korkea puu. Taustalla näkyy vastakkainen ranta. Aurinko on menemässä mailleen. Mitähän tämä kuva voi puhua meille? Esimerkiksi sitä, että havaitsemme ympärillämme elävinä neljä elementtiä, maan, veden, ilman, tulen, — kiinteän, kivisen maan, nestemäisen, vellovan veden, kaasumaisen ilman ja eetterisen, palavan auringon. Mutta me näemme myös ristin symbolin edessämme. Vastakkainen ranta muodostaa sen vaakasuoran, horisontaaliviivan, ja edessä kohoava honka sen kohtisuoran, vertikaaliviivan. Tällöin muistuu mieleen ruusu-risti. Risti kuvaa kuolemaa ja ruusu, ympyrä, aurinko hengenvertauskuvana elämää. Tai risti edustaa ajallisuutta, personallisuutta, ympyrä katoamattomuutta, ikuisuutta.

Auringosta saamme lisäksi toisenkin ajatuksen. Aurinko on tulta, maan sisässä on tulta. Maan tuli puhuu himojen tulesta, helvetin tulesta — alemmasta luonnostamme. Tällöin joudumme laskemaan elementit järjestyksessä maa, tuli, vesi ja ilma.

Paljon pohdittavaa! Risti ja ympyrä — salatieteen pohja —, joita mietiskelemällä sanottiin pyramidioppilaan saavan selville kaikkeuden salaisuudet. Sama lienee laita nykyäänkin. Mutta vaikka näiden asioiden syvempi pohtiminen kuuluu kehittyneemmille sieluille, voi vasta-alkajakin saada siitä salatieteilyn alalta jotain tukikohtaa itselleen.

Ensiksi lienee syytä erottaa toisistaan salatiede, joka ihmisen henkeä hiomalla pyrkii salaisten maailmojen tietoon, ja salatieteily, johon kuuluvat kaikenlaiset älylliset pohdiskelut näkymättömän maailman aakkosten selville saamiseksi. Näihin voisimme lukea grafologiankin eli tieteen tutkia luonnetta käsialasta. Tämänkin tieteen haaran syvemmäksi ymmärtämiseksi on ristin symboli merkittävä avain, joka mahtavana taustana paljastaa meille elämän erinäisiä liikuntoja.

Ristin yläosalle kuuluu liikesuunta, ylös, ja alaosalle alas, kolmannelle haaralle oikea, neljännelle vasen. Tai ilmansuuntien mukaan, pohjoinen, etelä, itä ja länsi. Nämä liikesuunnat eivät liene pienimerkityksellisiä. Ajatelkaamme edessämme maagikkoa taikasauva kädessään luomisen liikkeitä tekemässä. Ja ajatelkaamme, mitä muinaisissa mysteerioissa merkitsi idän aurinkoon herääminen.

Miten nyt grafologia saattaa liittyä tähän?

Ensinnäkin on pidettävä mielessä, että kirjoitusta katsellessamme voimme nähdä siinä ristin eri liikuntasuunnat — liikkeen ylös, alas, oikealle ja vasemmalle, ylöspäisten liikuntaviivojen kuvatessa älyelämää, ihanteita, luovaa tahtoa, alaspäisten alempaa luontoamme, eroottisuutta, suuttumuksellisuutta jne. Vaakasuorana kulkeva kirjoitus merkitsee ensinnäkin käytännöllisyyttä, arkielämää, ajatusten toteutumistahtoa. Samalla se myös täydentää pyörivän vellovaa aaltoliikettä, tunneluontoamme. Mitä pyöreämpi, aaltomaisempi käsiala on, sitä enemmän tunteet puhuvat. Mitä enemmän kirjoitus pysyy keskiviivan tasossa, sitä käytännöllisempi, arkisempi ihminen on. Mitä enemmän on kaartoja alaspäin, sitä enemmän alemmat voimat myllertävät. Mitä enemmän on ylähuiskauksia, sitä ihanteellisempaa, fantastisempaa, — höyrypäisempää luonteenlaatua se esittää.

Sitten eräs tärkeä havainto, — kirjoituksen liikesuunta on yhteydessä sielun liikuntojen kanssa.

Muistan, kuinka valtavan vaikutuksen minuun teki ensi kertaa nähdessäni Leadbeaterin kirjasta "Thoughtforms" ihmisen värillisiä ajatuskuvioita. Siellä oli esimerkiksi ruskeanpunainen kuva omanvoitonpyyntisestä ajatuksesta kangistuvine lonkeroineen. Hämmästyin — nuo samat lonkerot kuvastivat myös käsialassa omaa etua katsovaa luonnetta.

Siis tietty sielunominaisuus synnytti tiettyyn suuntaan käyvän liikkeen sekä sielussa että paperilla.

Alakuloisen ihmisen auran liikkeiden esitettiin kirjassa kaartuvan alaspäin. Käsialassa taas vastaava sielun piirre sai kirjoituksen laskemaan, rivien suunnan, t:n viivojen, i:n ja ä:n pilkkujen taipumaan alaspäin. Ja päinvastoin, auran virtaukset näyttivät nousevan ylös, kun ihminen oli iloinen, terve ja toivorikas — samoin kuin fyysisesti hänen liikkeensä ja elehtimisensä, käsialassakin, pyrkivät iloisessa mielentilassa kohoutumaan.

Erityisesti riemastutti nähdä pari muuta kuviota — keskittyneessä mietiskelyssä olevan ihmisen ajatuskuvio ja ystäväänsä tapaamista odottelevan ajatusmuoto. Edellinen oli nuolen muotoinen, kirkas, keltainen, tiivis ja teräväreunainen. Käsialassa kirjoituksen yläosassa olevan terävän tähdentäessä samaa eli terävä-älyisyyttä. Jälkimmäinen taas oli ihmeen kaunisvärinen, kaaren muotoinen. Käsialassa samoin kuin aurassa kaarevuus, osa ympyrää, merkitsee rakkautta ja sydämellisyyttä.

Voimme rajoittua näihin auran ja kirjoituksen liikkeiden vertailuihin ja kiinnittää huomio lopuksi pariin pieneen seikkaan. Kerran miettiessäni, miksi esimerkksi ison m:n loppuun piirretty koukero oli merkitykseltään negatiivista, mutta alkukoukero positiivista, kuvaten perusteellisuutta, tuli äkkiä selvyys. Edellinen koukero kulkee liikunnoltaan vastapäivään, jälkimmäinen myötäpäivään, so. auringon, hengen suuntaan. Siinä selitys, joka kätkenee paljon.

Toinen huomionarvoinen pikku piirre käsialassa on seuraava. Taaksepäin jäävä t:n viiva tähdentää negatiivisia ominaisuuksia — kateutta, ennakkoluuloja, arkailua. Sitä vastoin eteenpäin viittaava ennakkoluulottomuutta, uranuurtajamieltä, myös äärimmäisissä tapauksissa tekoa ennen harkintaa. Sama laita myös muissa kirjaimissa. Kun esimerkiksi isoissa kirjaimissa (B, E, H) koukerot pullistuvat taaksepäin, merkitsee tämä vanhoillisuutta, jos taas ne pullistuvat eteen-, oikeaanpäin, se merkitsee reformismia, viivojen pääpainon ollessa perusviivasta oikealla kädellä, idän, auringonnousun, tulevaisuuden puolella. Edellisessä tapauksessa pääpainon ollessa auringon laskussa, muinaisuudessa.

Yleensä käsialoja tutkiessa oppii yhä enemmän ja enemmän kiinnittämään huomiota siihen, miten suuressa määrin sopusuhtaisesti sielun kolminaisvoimat ovat niissä edustettuna. Tunne, järki ja tahto. Oppii havaitsemaan, kuinka sopusuhtaisuus on voimaa, kuinka vasta silloin tahto, tunne ja järki merkitsevät jotain, jos ovat harmonisessa yhteydessä toistensa kanssa. Liian paljon yhtä, merkitsee liian vähän toista ja kolmatta. Kolmikko ontuu, ja ihmisen sielu sen mukaan. Mutta jos kokonaisuus on mahdollisimman ehjä, silloin sielu on voima maailmassa ja kolkuttelee vihkimysportteja.

Ruusu-Risti — syyskuu 1930

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.