Sauli Siekkinen

Hengitys sidonnaisuuden lähteenä ja tienä vapautukseen

Kaikki kehittyneemmät elolliset olennot suorittavat rytmillistä kaasujenvaihtoa, jota kutsutaan hengitykseksi. Hengityksen fysiologinen tarve on selvä, sen avulla saadaan happea palamisreaktioon ja toisaalta poistetaan kuona-aineita kuten hiilidioksidia. Maanpäällinen elämä pohjautuu kemialliseen reaktioon, jossa glukoosi vapauttaa energiaa yhtyeessään happeen ja tuottaa hiilidioksidia ja vettä:

C6H12O6 + 6 O2 à 6 CO2 + 6 H2O

Maan päällä elävillä olennoilla tämä kaasujenvaihto tapahtuu keuhkoissa tai hyönteisillä niitä vastaavassa ilmaputkessa. Sisäänhengityksessä runsaasti happea sisältävää ilmaa vedetään keuhkoihin, josta happi siirtyy verenkiertoon. Samalla keuhkovaltimon tuomasta verestä siirtyy hiilidioksidia keuhkoihin, josta se uloshengityksellä poistetaan. Ihminen hengittää levossa n. 10-15 ja hengästyneenä jopa 25 kertaa minuutissa. Hengityksen säätely tapahtuu ydinjatkeessa, ja se säilyy, vaikka ihminen nukkuisi tai olisi tajuton. Hengityksellä on kuitenkin esoteerinen merkitys, joka yhdistää ihmisen taivaalliseen esikuvaansa makrokosmokseen ja toimii siten sadhanan (henkisen harjoituksen) inspiraationa.

Kosminen hengitys

Hengityksessä voidaan erottaa neljä vaihetta: 1) uloshengitys, sanskritiksi rechaka, 2) tauko ulos- ja sisäänhengityksen välillä eli shunya kumbhaka ("shunya" – "tyhjä"), 3) sisäänhengitys eli puraka, ja 4) tauko sisään- ja uloshengityksen välillä eli purna kumbhaka ("purna" – "täysi"). Vanhat esoteeriset kirjoitukset kuten Dzyanin Kirja kuvaavat makrokosmista ilmennysprosessia "Suurena Henkäyksenä, joka käy ulos ja sisään ja on ikuinen". Aivan kuten mikrokosmoskin, makrokosmos hengittää lakkaamatta, ja tämä "kosminen hengitys" tarkoittaa maailmankaikkeuden ilmennyksen ja häviämisen lakkaamatonta vuorottelua, kosmisen yön ja päivän vaihtelua. Uloshengittäessään makrokosmos luo maailman, pidättäessään hengitystään Hän ylläpitää sen ja sisäänhengittäessään Hän tuhoaa sen tai pikemminkin vetää ilmennyksen takaisin omaan olemukseensa. Tauko makrokosmoksen sisään- ja uloshengityksen välillä on pralaya eli kosminen lepokausi, "Brahmaan yö". Vanha hindumytologia kuvaa makrokosmoksen Trimurtiksi eli koostuvan kolmesta ominaisuudesta; Brahmaa luo maailman, Visnu ylläpitää sen ja Shiva lopulta tuhoaa sen. Nämä kolme jumaluutta ovat ikuisia, ja maailmankaikkeuden kierto jatkuu ikuisesti. Tuhoamisen ja uuden luomisen välillä on lepokausi, jolloin makrokosmos on avyakta eli ilmentymätön. Luku "neljä" on maailmankaikkeuden perusta, ja kaikki liike perustuu siihen. Maailmankaikkeuden liike on aaltoliikettä. Aaltoliikkeessä voidaan erottaa neljä osaa: aallonpohja ja aallonharja, jolloin liike hetkeksi pysähtyy ja ylös sekä alaspäin suuntautuva liike, joiden aikana saavutetaan nopeuden maksimi. Nämä neljä vaihetta toistuvat myös maanpäällisissä vuorokaudenajoissa ja vuodenkierrossa.

Omkara

Omkara eli AUM kuvaa makrokosmosta ja muodostuu myös neljästä kirjaimesta. Länsimainen kirjoitusasu antaa mahdollisuuden kuvata ainoastaan kolme kirjainta, vaikka niitä todellisuudessa on neljä. Neljäs kirjain on Nadabindu, joka sanskritinkielisessä kirjoitusasussa on piste puolikuun yläpuolella. Neljättä kirjainta ei koskaan lausuta, sillä se kuvaa ilmentymätöntä maailmankaikkeutta, kosmista yötä, milloin mitään kuvattavaa tai lausuttavaa ei ole. Vanhan viisaususkonnon edustajat käyttivät sen symbolina pistettä, jolla ei ole tilavuutta. Piste antaa vain ymmärtää, että jotain on, mutta ei kerro mitään sen laadusta. Kosmisen yön aikana ei ole mitään ilmennystä, mitä voisi kuvata millään muodolla tai äänteellä.

Kirjain 'A' kuvaa luomista ja Trimurtin Brahmaa. 'A' on ensimmäinen kirjain sekä sanskritin, heprean että kreikan aakkostossa, siksi se on luomisen alkupiste. Kirjain 'U' kuvaa ylläpitoa ja Visnua, ja viimeinen 'M' kuvaa tuhoa ja Shivaa. Neljäs lausumaton kirjain on avyakta, kosminen lepokausi. Sen vuoksi Tripadavibhutinarayana Shrutissa onkin oikeutetusti sanottu: "Pranavatmakam Brahma" –makrokosmos on Pranavan eli AUM:in muodossa.

Hamsa

Makrokosmos toistaa siis AUM:ia hengittäessään maailmoja sisään ja ulos ja siitä syntyy kosminen kiertokulku. Intian esoteerisessa traditiossa ihmistä kutsutaan hamsaksi, joutseneksi.

"Kanhase hamsa aila
Kanhaman samaila ho rama
Kanhaman gadh banail hamsa
Kanha man laptail ho rama
Sagun se hamsa aila
Nirgun man samail ho rama
Kaya gadh banail hamsa
Maya man laptail ho rama"

"Mistä joutsen tuli ja mihin se meni? Mihin se rakensi pesänsä ja minkä kanssa se seurusteli? Se tuli ilmentyneestä kaikkeudesta ja meni ilmentymättömään kaikkeuteen. Se muodosti ruumiin pesäksi itselleen ja seurusteli harhan (mayan) kanssa".

Tähän "hamsaan" sisältyy esoteerinen opetus. "Hamsa" muodostuu kahdesta tavusta "ham" eli "minä" ja "sa" tai "so" eli "hän". Ihminen toistaa lakkaamatta hengittäessään tätä "soham" -mantraa, sisäänhengittäessään "ham" eli minä ja uloshengittäessään "so" eli hän, ikään kuin muistutuksena jumalallisesta alkuperästään: "minä olen Hän", minä olen Brahman, makrokosmos. Kuitenkin niin kauan, kun ihminen elää ja hengittää, nuo kaksi pysyvät erillään toisistaan, "Minä" mikrokosmoksena ja "Hän" suurena makrokosmoksena, johon uloshengitetty ilma sulautuu. Hamsa tarkoittaa myös Kaalavaahanaa, luojajumala Brahmaan myyttistä ratsua, "Ajan Joutsenta". Hiljaisuuden Ääni kertoo tästä ratsusta kauniisti: "Silloin voit levätä suuren Linnun siipien välissä. Ah, suloinen on lepo sen siivillä, joka ei ole syntynyt eikä kuole vaan on AUM kautta ikuisten aikojen". "Soham" on siis AUM, ero näiden välillä on ainoastaan se, että ihmiselle ulos- ja sisäänhengitys ovat kaksi erillistä, vastakkaista vaihetta, mutta makrokosmokselle AUM on ikuinen, lakkaamaton virta, jossa ei ole taukoja eri osien välillä. Kosmista kiertokulkua kuvaa sen vuoksi rikkoutumaton ympyrä, ikuinen liike. Ihminen ei voi ymmärtää tätä yhteyttä ennen kuin hän oivaltaa hengityksensä todellisen merkityksen ja sulauttaa oman yksilöllisen rytminsä kosmiseen virtaan.

Sadhana

Tietä pois mikrokosmoksen rajallisuudesta kohti makrokosmista rajattomuutta kutsutaan sadhanaksi. Sadhanaksi ei riitä, että tietää teoriassa yhteyden makrokosmoksen ja mikrokosmoksen tai hamsan ja AUM:in välillä, tämä pitää kokea myös käytännössä, omakohtaisena, sisäisenä oivalluksena.

Sadhanan lähtökohta on mieli, sadhanan prosessi alkaa tarkkaavaisuuden kääntämisellä sisäänpäin pois ulkoisesta maailmasta kohti tietoisuuden ydintä. "Yadrshii bhavana yasya siddhirbhavati tadrshii" – ihminen tulee siksi, mitä hän jatkuvasti ajattelee, toisin sanoen, mieli ottaa kohteensa muodon. Eräs sadhanan muoto on pranayama, joka yleensä käännetään hengityksen hallinnaksi. Todellinen pranayama tarkoittaa kuitenkin harjoitusta, joka vähentää eron sisään- ja uloshengityksen väliltä – "Tasmin sati shvasaprashvasayorgativicchedah pranayamah". Sadhanan tarkoitus on luopua maallisesta hengityksestä, jossa sisään- ja uloshengitys – "ham" ja "so" – ovat erillisiä toisistaan. Yleisimpiä sadhanan muotoja on meditaatio, jossa ihminen tarkkailee hengitystään. Jotta tuo sadhana tuottaisi tulosta, oma hengitys tulee nähdä kosmisena hengityksenä: "Niin kuin minä hengitän sisään ja ulos, niin makrokosmoskin hengittää maailmoja sisään ja ulos". Tämän ajatuksen sisäistäminen on sadhanan perusta.

Miten yksilöllinen olemassaolo, hamsa sitten tulee kosmiseksi olemassaoloksi? Kun kaksi olentoa havainnoivat täsmälleen saman näkymän täsmälleen samasta pisteestä, voidaan olettaa noiden kahden olevan yhtä, sijaitsevan toistensa sisällä. Sadhana perustuu tälle yksinkertaiselle tosiseikalle, että samankaltaisuus ulkokohtaisella tasolla johtaa samankaltaisuuteen itsekohtaisella tasolla. Makrokosminen tietoisuus havainnoi maailman lakkaamattomana hengityksenä, joka on AUM. Kun ihminen omassa sadhanassaan samaistaa hengityksensä tähän lakkaamattomaan hengitykseen ja oman yksilöllisen rytminsä AUM:iin, hänen tietoisuutensa yhdistyy makrokosmoksen tietoisuuteen. Aatma (yksilöllinen tietoisuus) on tuolloin Paramaatma (kosminen tietoisuus), teoreettinen ero näiden kahden väliltä on poissa. Hiljaisuuden Äänen sanoin: "Kun hän on lakannut kuulemasta monia, voi hän erottaa Yhden – sen sisäisen äänen, joka tappaa ulkonaisen".


Etusivu                    Artikkelit