V. H. V.

Karma

"Ystäväni", kirjoitti nuorempi vanhemmalle, "kun viime kerralla kävin luonasi, sinä puhuit minulle siitä mahtavasta laista, jota itämaiden viisaat muinaisina aikoina nimittivät karmaksi. Se laki, sanoit sinä, hallitsee sekä aineellista että henkistä luontoa, näkyväisiä ja näkymättömiä maailmoja ja tuottaa kaikesta toiminnasta, teoista, ajatuksista ja tunteista niiden ehdottomat seuraukset ja antaa niiden kohdistua tekijään itseensä. Siten se johtaa koko maailman kehitystä ja saattaa itsetiedottoman jumaluuden siemenen kasvamaan suureksi puuksi, itsetietoiseksi Jumalan pojaksi, joka koko sydämensä täydellisellä tahdolla, tiedolla ja voimalla täyttää Jumalan tahtoa maailmassa. Tietämättömyys, erehdys eli synti – rangaistus, kokemus ja viisaus – niin käy kehityksen järkähtämätön laki. Se vie ihmisen erehdysten ja pahojen tekojen, ja niitä seuraavien kärsimysten kautta yhä korkeampiin maailmoihin ja antaa hänen aina elämien väliaikoina ja joskus itse elämäntaistelussa tuntea jumalallista autuutta ja rauhaa, sekä saada lepoa ja virkistystä sopusoinnussa oman itsensä kanssa.

Siitä asti olen alinomaa tätä asiaa ajatellut ja mitä enemmän sitä ajattelen, sitä pyhemmältä ja suurenmoisemmalta ja varmemmalta näyttää minusta tämä Elämän Laki, ja se selittää paljon maailman lukemattomia arvoituksia. Mutta muutamiin kysymyksiin en ole löytänyt ratkaisua ja tahtoisin saada ne selvitetyiksi, kun ensi kerran tulen luoksesi.

Sinä puhuit mm. siihen suuntaan, että jokaisella ihmisellä on synnynnäisiä "pahoja" taipumuksia eli sellaisia luonteen puolia, joita hän ei ole vielä kehittänyt ja jotka luonnollisesti tulevat ilmenemään hänen elämässään ja johtamaan häntä pahoihin tekoihin eli niin kuin kristityt kutsuvat "synteihin". Ihmisen kehitys vaatii häntä käymään läpi tuon pahan ennemmin tai myöhemmin. Puhuit osapuilleen niin, että kaikki mikä tapahtuu, on välttämätöntä ja että kaikki on hyvää korkeammalta kannalta katsottuna, koska kaikki johtaa hyvään eikä ole ehdotonta pahaa olemassa. Mutta eikö ihminen sitten oikeastaan olekaan vastuunalainen, eikö hänellä ole vapaa tahto? Olisiko sitten yhdentekevää, kuinka kukin elää, koskapa häntä kuitenkin johtaa karman laki ja hänen tekonsa muka ovat välttämättömiä? Muut kysymykset voin tehdä sitten luonasi, tämän olen tahtonut selvyyden vuoksi esittää kirjeessä."

Näin oli toinen kirjoittanut, ja kun he tapasivat toisensa ja puhe kääntyi tähän kysymykseen, sanoi vanhempi: "Vuosikausia ja oikeastaan elinkausiakin vaaditaan, jotta edes pääpiirteet tästä laista käyvät selviksi. Mutta tämä ensimmäinen kysymyksesi ei ole niinkään pulmallinen. Näethän selvästi, että eläimellä ei ole vapaata tahtoa eikä vastuunalaisuutta. Korkeimmilla jumalilla taas on niin luja tahto, että he sen avulla voivat luoda ja hallita maailmoja. Ihmisessä, joka pyrkii eläimestä jumalaksi, täytyy siis vapaan tahdon vähitellen ja asteittain kehittyä, ja sen mukaan hän saa yhä enemmän vastuuta. Esimerkiksi sivistyneiden maiden ihmisillä on jo pitkälle kehittynyt vapaa tahto ja itsetietoisuus. Silloin jokaiselta heistä todella kysytään yhtenään, tahtooko hän auttaa karman lakia sen kehittämistyössä vai tahtooko hän vastustaa karmaa, elämää, Jumalaa ja tehdä tahallaan pahaa, mikä ei suinkaan ole välttämätöntä. Jos ajattelemme, että karman laki niin kuin hitaasti vyöryvä virta kuljettaa meitä eteenpäin päämäärään me kohti, niin ihminen, mikäli hänellä on itsetietoista tahtoa, voi ikään kuin kiiruhtaa uimalla kulkuaan myötävirtaan tai uida aivan vasten virtaa. Ja sanotaanpa niinkin, että kun ihminen on ehtinyt puhdistuksen portille, niin hän ei voi päästä kauemmas, jollei hän itse ota kehityksensä ohjaksia käsiinsä ja todella omalla tahdollaan ponnistele. Siis ihmisen ei suinkaan ole pakko tehdä kaikkea, mitä hän tekee, eikä elää, niin kuin tavallisesti eletään, vaan äärettömän paljon maailman "pahasta" voitaisiin välttää, jos ihmiset heräisivät itse pyrkimään Jumalan luokse."

"Mutta jos joku ui virtaa vastaan, eikö hän voi mennä suorastaan taaksepäin?"

"Miksei niinkin voi tapahtua! Luonnossa on ääretön moninaisuus ja lukemattomia mahdollisuuksia. Esimerkiksi kun lapsi pistää sormensa liekkiin ja parahtaen vetää sen pois, niin voisihan otaksua, että hän kivusta huolimatta pistää sormensa uudelleen sinne. Mutta tuollaiset tapaukset ovat hyvin harvinaisia, että joku täysin itsetietoisena ja lujatahtoisena toimisi monen elämän kuluessa pahan palveluksessa. Sellaista kutsutaan "mustaksi maagikoksi", mutta hän on sekä voimassa että iässä rajallinen, koska hän on väkisin riistänyt itsestään jumalallisen henkensä ja heittänyt sen pois."

"Toinen seikka. Mieleeni muistui tapaus kotipitäjästäni siltä ajalta, jolloin rikokset olivat paljon harvinaisempia kuin ne viime vuosina ovat olleet. Eräs talonpoika, siivo ja rauhallinen, raitis mies, onnellisen perheen isä, kyyditsi erästä herraa läpi suuren metsän. Matkalla herra sattui lausumaan kirosanan hevosesta, ja talonpoika, joka istui takana, veti puukkonsa ja iski sen läpi miehen selän. Hän ajoi hevosensa heti miltei kuoliaaksi päästäkseen lääkärin luo, ja kun mies kuitenkin ehti kuolla, hän meni ilmoittautumaan nimismiehelle. Hänellä ei ollut vanhaa vihan kaunaa herraa kohtaan, joka oli hänelle miltei tuntematon, eikä mikään itsekäs etu tai hyöty juolahtanutkaan hänen mieleensä, vaan koko maineensa ja elämänsä meni tuosta teosta pilalle. Tämän kaltaisia tapauksia sattuu kyllä useinkin, mutta tämä on hyvin merkille pantava. Voiko karma antaa tähän mitään valoa?"

"Emme ainakaan voi antaa tällaisten tapausten horjuttaa uskoamme jumalalliseen oikeuteen ja hallintoon, koska meidän tietopiirimme on niin äärettömän pieni. Epäilemättä karmalla oli tekemistä tuon murhan kanssa ja voidaan aivan hyvin otaksua, että tuo herrasmies joskus entisessä elämässään oli tehnyt suuren vääryyden talonpoikaa kohtaan ja tämä oli silloin koko sydämestään hautonut kostoa. Hänellä ei silloin ollut siihen tilaisuutta, mutta nuo koston ajatukset olivat jääneet hänen "auraansa", verhoonsa, ja nyt kun toinen "sattumalta" tuli hänen tielleen, menivät hänen ajatuksensa täytäntöön, ennen kuin hän itse huomasikaan. Häntä, so. nykyistä personallisuutta, ei voida ankarasti tuomita tai rangaista siitä rikoksesta, jota se ei ole koskaan suunnitellut ja joka on sen luonteelle vieras. Mutta tästä näkyy, kuinka äärettömän vaarallista on hautoa pahoja ajatuksia. Joka ei tiedä sitä, karma antaa hänelle kouriintuntuvan opetuksen."

"Mutta onhan julmaa, jos karma noin yhtäkkiä pakottaa ihmistä tekemään hirveän rikoksen, muille ja vielä enemmän itselleen onnettomuudeksi. Eikö sitä voi välttää?"

"Voi kyllä. Paha aie kostaa oli miehellä tiedottomana voimana sielussaan. Jos ei mikään sitä vastusta, se tulee teoksi. Mutta jos riittävä voima on sitä vastassa, niin se heikkenee vähitellen ja tulee tyhjäksi. Sellainen voima olisi olemassa esimerkiksi silloin, jos tuo murhaaja olisi syntymästään asti kohdistanut tahtonsa ja ajatuksensa siihen, ettei hän millään ehdolla tahdo tehdä tahallaan ilmeistä pahaa tekoa. Mutta harva ihminen viitsii tehdä tällaista, vaikka hän muuten olisi kylläkin säyseä luonteeltaan."

"Mutta kuinka mies voi teostaan saada opetusta, kun hän ei tiedä mitään entisen elämänsä pahoista ajatuksista?"

"Oikea minä kyllä tietää ja muistaa, sanoo mad. Blavatsky. Ja hypnoottinen tutkimus on vahvistanut tämän, kun se osoittaa, että ihmisen sisäinen tietoisuus on verrattomasti laajempi ja ylevämpi kuin hänen rajallinen päivätajuntansa."

"Vielä yksi kysymys. Voiko sanoa, että ihmisen aineellinen kohtalo on tarkalleen riippuva siitä, miten hän edellisissä elämissään on käyttänyt saamiansa onnen antimia? Suuri köyhälistö sanoo siihen, että yhteiskunta on syypää sen jäsenten onnettomuuteen, että varakkaammat luokat eivät ole siveellisesti muita luokkia korkeammalla, että epäkohdat kohtaavat kaikkia yhtä paljon ja että jos joku epäkohta korjataan, niin siitä totisesti tulee hyötyä monelle muulle kuin parannuksen toimeenpanijoille."

"Siinä he ovat täysin oikeassa. Tässä on nimittäin otettava huomioon hyvin tärkeä seikka, kansallinen karma. Olisi kummallista, jos jokaisen kohtalo riippuisi kokonaan hänestä itsestään, niin että yksi ihminen voisi eristäytyä muista. Ei, älköön yksi ihminen pääskö nauttimaan ulkonaista etua ja menestystä, ennen kuin koko se luokka, johon hän kuuluu, on päässyt parempaan asemaan. Ne luokat, jotka ovat olleet rikkaita, tulevat seuraavalla kertaa ruumistuessaan olemaan puutteessa, ja siten käy ainainen kiertokulku, kunnes koko kansa hyvästä tahdosta pyrkii tasoittamaan ulkonaiset olot ja tekemään elämän kaikille sen jäsenille ulkonaisesti niin onnelliseksi kuin mahdollista."

"Tässä jo vähän tuli esille, että yksilön karma johonkin määrin vaikuttaa muiden karmaan ja saa taas vaikutusta kansalliselta karmalta. Äskettäin kun tahdoin auttaa erästä ystävääni ja koko sydämeni oli tulvillaan riemua ja onnea, kuin kylmä viima tuli mieleeni ajatus: 'Entä jos se on aivan turhaa? Eikö karma pidä hänestä huolta? En suinkaan minä voi hänen kohtaloaan paremmaksi tehdä? Jos karma suo hänelle jotain, se tapahtuu kyllä ilman sinun apuasikin.’ – Ei siinä auttanut, vaikka muistin sen sanan, että itselleni ainakin siitä hyvästä teosta tulee olemaan palkkaa tulevassa elämässä. Enhän minä sitä tahtonut, vaan olisin tahtonut olla todelliseksi avuksi ystävälleni ja siirtää osan onnestani hänelle. Oliko se mahdotonta?"

"Ei suinkaan. Sehän olisi kurjaa, että vaikka kuinka toista auttaisi, kuitenkin se kaikki kimpoaisi takaisin auttajaan eikä itse asiassa hyödyttäisi autettua. Kun ihminen ei pyydä mitään itselleen, vaan täydellä tahdolla ja tiedolla toivoo saada parantaa veljiensä karmaa, niin hän sen voi tehdä. Mutta ei hän voi parantaa veljensä kohtaloa vapauttamalla hänet karman rangaistuksesta, vaan opettamalla häntä rakkaudella ja elävällä esimerkillä itse vapaaehtoisesti luopumaan pahoista ajatuksistaan ja teoistaan. Ja rakkauden pitää ilmetä siinä, että koetamme kantaa lähimmäistemme kuormaa, kuitenkaan siitä ylpeilemättä, sillä me emme kykene vielä karman ja Jumalan työtä johtamaan."

"Koska sitten ihminen on niin pitkälle kehittynyt, että hän kykenee?"

"Silloin kun hän täydellä tahdolla, tiedolla ja voimalla etsii ainoastaan veljiensä hyvää eikä pyydä itselleen edes kiitosta. Silloin hän täyttää uhrautumisen lakia, joka on korkeampana oikeuden, velvollisuuden, hyväntahtoisuuden ja muiden hyveiden lakia. Sellainen ihminen – mestari – joka hylkää taivaankin, persoonallisen onnen ja autuuden, saadakseen väsymättä tehdä työtä heikompien veljiensä avuksi, hän todellakin ’kantaa ihmisten syntejä’ ja sovittaa äärettömän paljon pahaa."

"Mutta eikö tällainen avunsaanti ole ansaitsematonta, eikö se ole takaisin maksettava?"

"Sitä ei voi kieltää. Epäilemättä se on takaisin maksettava, mutta ei antajalle, koska hän ei ota mitään vastaan, vaan toisille, jotka enemmän tarvitsevat apua. Tarkoitan, että kun se, joka on saanut ’ansaitsematonta’ apua – ja kukapa ei olisi sellaista saanut – ja kun hän itse pääsee osalliseksi tiedosta ja voimasta ja rauhasta, niin hän voi taas auttaa alempana ponnistelevia. Siten kaikkeudessa käy keskinäinen avunanto ja vuoroittainen rakkaudentoiminta rinnan oikeuden järkähtämättömän lain, karman kanssa. Siihen vakaumukseen olen minä tullut teosofisesta kirjallisuudesta eli aikojen viisaudesta."

"Minulla ei ole mitään sitä vastaan väitettävää."

Omatunto — tammikuu 1907

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.


Etusivu Artikkelit