Yrjö Eloniemi

Kasvatustyö Ruusu-Ristin valossa

I

Kasvatustyötä tutkiessamme on vastattava kysymyksiin: 1) Kuka kasvattaa? 2) Ketä kasvatetaan? 3) Millä keinoilla kasvatetaan? ja 4) Mihin kasvatuksella pyritään? Ts. käsittely on jaettava alaosiin: kasvattaja, kasvatettava, kasvatuksen keinot ja päämäärä. Tällä kertaa täytyy minun kuitenkin vastata lyhyesti kolmeen näistä kysymyksistä, jotta jäisi tilaa yhden perinpohjaisempaan käsittelyyn, vaikka siitäkin koetan esittää vain ydinkohdat. — Kysymykseen, kuka kasvattaa, vastaan lyhyesti: kasvattaja on ihminen, joka ymmärtää Elämän kokonaisuudessaan kouluksi ja niin ollen jatkuvasti pyrkii itseään kasvattamaan, hänen on käytävä tietoisesti Elämän koulua. Näin kasvattaja itse kasvaa kasvattiensa kera. Toiseen kysymykseen vastaaminen on edellisen johdosta yhtä lyhyttä: kaikkia on kasvatettava tai ehkä oikeammin kaikkia kasvatetaan, sillä niitäkin, jotka näennäisesti ovat ilman kasvattajaa, kuitenkin kasvatetaan Elämän taholta.

Kahteen viimeiseen kysymykseen: kasvatuksen keinot ja päämäärä, vastaukset ovat koko lailla toisiinsa kytketyt, sillä ovathan keinot päämäärän saavuttamiseksi epäilemättä itse päämäärästä johtuvia.

Toisaalta on keinojen varassa se päämäärä, mihin ne kykenevät viemään. Kuitenkin päämäärän voimme näistä kahdesta vielä verrattain lyhyesti määritellä. Kreikkalaiselle Platonille merkitsi oikea kasvatus pyrkimystä viisauteen, ja hänestä oli filosofia kokonaisuudessaan kasvatuksen opas ja ohje. Uudella ajalla Herbart valitsee filosofiasta vain osan kasvatuksen pohjaksi, nimittäin käytännöllisen filosofian eli etiikan, joka hänen mielestään ilmaisee kasvatuksen päämäärän. Sielutieteestä taaskin on saatava kasvatuksen keinot, keinot päämäärän saamiseksi. Viimeaikaiset kasvattajat moittivat Herbartia siitä, ettei hän ottanut koko filosofiaa kasvatuksen pohjaksi. Näistä mainittakoon saksalainen kasvattaja Paul Natorp, joka nimenomaan kehottaa palaamaan takaisin Platoniin. Natorpin mielestä on filosofian tehtävänä omata kaikki inhimillinen tietämys. Näin filosofian esineinä eivät ole psyykkiset tosiasiat, vaan tiedon ja hengen lait. Natorpin mielestä on kasvatuksen tehtävä valvoa, että ihmisestä muotoutuu ihminen sisäisestä rakennussuunnitelmasta harhautumatta. Meidän omista kasvattajistamme oli Soininen Herbart-Zillerin suunnan kannattajia. Nykyisen ajan kasvattajista Hollo määrittelee:

"Kaiken kasvatuksen edellytyksen ja samalla jokaisen kasvatuksen teorian todellisuuspohjan muodostaa kasvamisen tosiasia. Kasvatuksessa yleensä ja esteettisessä kasvatuksessa erittäin ei lopultakaan voi olla tehtävänä mikään muu kuin todellisen esteettisen elämän vaaliminen ja kehittäminen".

Lyhyesti sanoen olemme kasvatuksen päämäärässä suurin piirtein palanneet Platoniin. Kasvatuksen päämäärän on oltava saman kuin itse Elämänkin täällä maan päällä. Ihmisen on opittava tuntemaan Jumala, Totuus, Kristus. Kasvatuksen tehtävänä on viedä kasvatettava sekä kasvattaja päivä päivältä yhä suurempaan Jumalan tuntemukseen, ts. molempien tulee kasvaa alati Totuuden, Jumalan tuntemuksessa, sillä se on elämää.

Nyt voimme ryhtyä käsittelemään neljättä kysymystä: kasvatuksen keinoista. Paavalin ja kaikkien aikain viisaiden mukaan ihminen on henki, sielu ja ruumis. Ihmisen tulee siis kasvaa hengessään, sielussaan ja ruumiissaan, joten keinot jakaantuvat tämän perusteella kolmeen osaan. Ulkonaisesti ihmisellä kuluu koko lapsuusaika ruumiin kasvamiseen. Tämä johtaa jaottamaan kasvatuksen eri ikäkausiin. Kaikki kasvattajat tekevät tämän jaotuksen. Eri ikäkausina on kiinnitettävä huomiota Elämän itsensä määrittelemiin puoliin. Tähän puoleen asiasta voi yksinomaan teosofinen maailmankatsomus antaa täysin tyhjentävän selityksen.

Ihminen on jälleensyntyvä yksilö, kipinä Jumalasta. Henki meissä, joka on mahdollisuudeltaan kolmiyhteinen, tahtova, tunteva ja tietävä, tämä kolmiyhteinen tajunta on ikuinen vaeltaja, joka käy maan päällä koulua ja sitä varten pukeutuu yhä uudelleen ja uudelleen nelinäiseen persoonallisuuteen. Persoonallisuudesta on sielupuoli tuon ylemmän kolminaishengen heijastusta, joten siinäkin on tieto-, tunne- ja tahtopuoli, vaikka varsinainen tahto, merkityksessä vapaa tahto on vasta seuraus ylemmän kolminaishengen tietoisuudesta. Sielussa on tunne- ja ajatuspuoli sekä mahdollisuutena vapaa tahto, niin pian kun ihmisen sielu tulee tietoiseksi hengestään, ylemmästä minästään. Ruumiilliselta olemukseltaan on ihminen myös kaksinainen, varsinainen näkyvä fyysinen ruumis ja tämän näkymätön puoli voima- eli eetteriruumis.

Jälleensyntyvä minä laskeutuu näihin neljään olemuspuoleen vähitellen, saaden ensin haltuunsa fyysisen ruumiin, sitten eetteripuolen, tämän jälkeen tunnepuolen ja viimeksi ajatuspuolen. Luonnollisesti tämä tapahtuu limittäin, niin että vain painopiste kunakin ikäkautena on jossakin määrätyssä puolessa. Nämä jaksot kestävät kukin suurin piirtein 7 vuotta, joten noin 1–7 ikävuoteen on painopiste fyysisessä ruumiissa, 7–14 vuoden välissä eetteripuolessa, 14–21 astraali- eli tunnepuolessa ja 21–28 järki- ja ajatuspuolessa.

Tästä johtuen lapsi ensimmäisinä ikävuosinaan, hammastenvaihtoon asti, oppii kaiken esimerkkien nojalla, joita esimerkkejä lapsi matkii. Tänä aikana lapseen vaikuttaa kaikki näkemänsä: siveelliset ja siveettömät teot sekä hyvät että pahat esimerkit. Tämä kaikki edellyttää, että lapsen ympäristön on oltava jäljiteltäväksi kelpaavaa, sillä tänä aikana luodaan fyysinen ruumis koko tämän elämän ajaksi.

Seuraava periodi on hammastenvaihdon ja sukupuolikypsyyden välillä, jolloin painopiste on siirtynyt eetteriruumiiseen. Eetteripuolen kasvaminen muodostaa tottumukset, omantunnon, muistin ja koko luonteen. Tänä ikäkautena kasvatuksen tärkeimpinä tekijöinä ovat esimerkit, kuvat ja mielikuvituksen kehittäminen. Nuorten tulee saada sankareita ihanteekseen ja seurata auktoriteetteja. Aatteelliset asiat eivät tänä ikäkautena tepsi, vaan nuorten on saatava henkistä havainnontekoa. Kunnioitus ja arvonanto ovat parhaita kasvattajia, joten kasvatin on nähtävä kasvattajissaan kunnioitettavia ihmisiä. Näiden lisäksi on osoitettava historiasta arvokkaat esikuvat, hengen jättiläiset, jotka pystyvät piirtämään hengen kasvun suunnan. Tänä aikana on erityisesti kiinnitettävä huomio muistiin. Muistin koko tuleva kehitys riippuu tästä ikäkaudesta. Lapsi käsittää asiat vain kokonaisuutena eikä järjellään. Mitä enemmän muistia nyt käytetään, sitä syvemmiksi käyvät aivojen muistivaot, joita myöhemmällä iällä on tuiki vaikea korvata. Lapsen on muistillaan tänä ikäkautena opittava kaikki se, mille myöhemmällä kaudella voidaan helposti rakentaa koko elämän rikkaus järkkymättömäksi persoonallisuudeksi. Tänä ikäkautena lapsi käsittää helposti vertauskuvat ja oppii näkemään kaikkien ilmiöiden näkymättömän todellisuuden. Siemen ei ole lapselle vain näkyvä siemen, vaan siinä on jo näkymättömänä koko kasvi. Perhonen on ollut jo perhosen toukasta asti, vaikka sen kehitys on nyt vasta saanut näkyvät muodot. Kaiken kasvatuksen on tajuttava aavistuksena olemassaolon salaisuudet. Vertauskuvat ovat omiaan kehittämään tunnepuolta, johon muistin kehittämisen rinnalla on kiinnitettävä erikoista huomiota. Lapsi elää tänä aikana historiallisesti katsoen mytologian aikaa, jolloin ensimmäistä aika kautta voidaan verrata alkuihmisten elämään. Taiteella ja kaikella kauneudella on nyt suuri vaikutus lapsen herkkään sieluun. Varhaisimmassa lapsuudessa on valmistettu lapsesta oikein viritetty kannel, toisena lapsuuskautena tämä kannel on herkästi soiva. Tämän ikäkauden opetuksiin kuuluu Kalevalammekin ihanine esikuvineen, kauneusarvoineen ja pohjattomine totuuksineen. Kalevalaa sanoin ja kuvin tutkittaessa on ilmenevä, että lapset pian huomaavat kansalliseepoksemme kuvaavan vertauskuvissaan samoja ikuisia totuuksia kuin maailman muut pyhät kirjat. Siellä esiintyy hyvän ja pahan taistelu sekä luonnossa että ihmisrinnoissa. Ihmisten pohjaton Totuuden, Jumalan kaipuu on Kalevalassa kuvattu herkällä ja realistisella tavalla. Kaikki tämä vaikuttaa unohtumattoman rikastuttavasti lapsiin ja samalla kasvattajaan, joka heidän kanssaan näitä asioita tutkii. Lasten välittömät huomiot ja vilpittömät kysymykset opettavat ehdottomasti enemmän kuin paksut ja viisaat tohtorinväitöskirjat.

Uskonnolle on lapsen toisena ikäjaksona annettava suurin arvo, sillä ihmisen suhtautuminen maailmankaikkeuteen jumalan tahdon täyttäjänä on tällöin täysin selvitettävä. Voimakkaat uskonnolliset kokemukset paljastavat herkälle lapselle koko Elämän suunnitelman ja pohjaavat myöhemmän ikäkauden järkiselvittelyille oikean perustan, jolle on helppo rakentaa vankka, elämän koettelemuksissa horjumaton muuri. Mytologia on tällöin pohja, jolta lähtien voidaan näyttää kaikkien uskontojen yhteys ja sama alkulähde.

Kahta lapsuuskautta seuraa ensimmäinen nuoruus-kausi noin 14 vuoden vaiheilla, tytöillä hieman aikaisemmin kuin pojilla. Tämä kausi on kasvatuksessa havaittu vaikea murroskausi eli puberteettiaika, sukupuolisuuden ilmenemisen aikaa. Tämä kausi edellyttää nyt, että ensimmäisenä lapsuuskautena oikealla kasvatuksella on ruumiiseen kylvetty oikea tahto ja toisena lapsuuskautena eetteripuoleen istutettu oikea luonne. Näillä edellytyksillä voimme turvallisesti läpäistä kasvatuksellisesti vaikeimman ajan, jolloin tuonnepuoli vapautuu itsenäiseksi, ja järki ajatteluineen vaatii huomiota. Samalla kun nuorissa puhkeaa itsenäistä ajattelua, käyvät he itseensä sulkeutuneiksi. Satujen kultainen aika on lopullisesti suljettu maailma ja tilalle on astunut ulkonainen todellisuus. Nuoruuden ensimmäistä aikaa voidaan kutsua myös voiman kaudeksi, sillä silloin nuoren on nähtävä voiman ilmauksia samalla kun hän tuntee, miten uusi voima virtailee hänen suonissaan. Se on myös lain ja oikeuden aikaa. Nuori ihminen vaatii ennen kaikkea oikeutta kaikessa. Kasvattajan osoittaessa puolueellisuutta, voi hän kadottaa auktoriteettivaltansa. Nuori etsii kaikessa totuutta, järki tahtoo selvyyttä. Kaikki ennen opittu arvioidaan uudelleen järjen silmillä. Nuoressa kaikki myllertää, arvot käännetään nurin, uskotaan vain näkyviin todistuksiin. Kaikki aistit ovat hereillä ja niiden avulla tutkitaan ilmennystä.

Puberteettiaika on nuorille vallankumouksen aikaa. Nuoret tulevat yltiöpäisiksi, pojat osoittavat tyttöjä kohtaan halveksimista ja tytöt kehittyneempinä hymyilevät tälle halveksimiselle. Kasvattajien jyrkät kiellot ja rangaistukset kohtaavat helposti uppiniskaisuutta ja ylimielisyyttä. Voimakeinoilla kasvattaja helposti rikkoo kokonaan välinsä kasvattiinsa. Toverillinen suhde ja hyvät välit edistävät kasvatusta ja muodostavat työn iloiseksi.

II

Käsiteltyämme kasvatusta ruumiin kannalta, siirrymme tarkastelemaan kasvatusta sielun kannalta. Sielutiede jaottaa ihmiset tunnepohjan eli temperamentin perusteella neljään ryhmään. Tarkoittaen tällä ihmisen tapaa elää yksilöllisesti omaa sisäistä ja erittäin omaa tunne-elämää. Nämä neljä temperamenttia ovat: 1) sangviininen, 2) koleerinen, 3) melankolinen ja 4) flegmaattinen tunnepohja. Sangviininen temperamentti on iloinen, vilkas, herkkä, vaihteleva ja hermostunut. Sangviininen lapsi on ruumiillisesti hento ja solakka. Koleerinen luonne on tulinen, rohkea ja ylevämielinen. Ruumis on lyhyt ja jäntevä. Melankolinen temperamentti on juromielinen, surunvoittoinen ja raskasmielinen. Ruumiinrakenne on laiha, pitkä ja heikko. Flegmaatikko on kylmäkiskoinen, rauhallinen ja innostumaton luonne. Ruumiiltaan flegmaatikko on pullea, voimaton ja lihavahko.

Harva luonne on puhtaasti jotain näistä tyypeistä yksinään, vaan useimmat ovat sekoituksia joko kahdesta tai useammasta. Tästä johdummekin astrologian piiriin. Astrologian mukaan temperamentit jakaantuu kahteentoista ryhmään. Mikä käsitys meillä lieneekin astrologiasta, on meidän joka tapauksessa myönnettävä, että sen luonteenkuvaukset ovat yhteenkäyviä vasta lueteltujen tyyppien kanssa. Tämän selittää se, että temperamenttiteoria onkin lainattu astrologiasta, myönsivätpä nykyiset tiedemiehet sen tai ei. Astrologia on lisäksi kuvauksessaan yksityiskohtaisempi ja sattuvampi, joka on vain kasvatustyössä suuremmaksi avuksi. Tämän todistamiseksi esitän tässä astrologian niitä pääkohtia, jotka koskevat käsiteltävissä olevaa kysymystämme. Astrologian päätekijä on aurinko, sitten maa ja kuu sekä lopuksi kaikki aurinkokuntamme kiertolaiset, planeetat. Niiden asema syntymähetkellä määrää eli oikeammin sanoen ilmaisee yksilöllisyyden, luonteen ja karman. Käsittäessämme maailmankaikkeuden ykseydeksi, jossa pieninkin tapaus on seuraus toisesta ja jossa jokainen seikka ei ole toisiinsa vaikuttamatta, voimme hyvin ymmärtää astrologian oikeutuksen. Ymmärrämme nykyään, miten kuun eri vaiheet vaikuttavat suuresti maan asukkaisiin. Hyväksymme, että aurinko on määräävä tekijä vuodenaikojen vaihtelussa, valon ja lämmön antajana. Käsitämme, mikä vaikutus kuulla, auringolla ja kaikilla taivaan kiertolaisilla on vesiemme liikkeeseen. Tiedämme, että kaikki avaruuden liikkeet johtuvat taivaankappaleiden keskinäisestä vetovoimasta. Kaikesta tästä on vain askel henkisempään selitykseen. Ulkonainen on vain seuraus sisäisistä syistä. Kaikkien vetovoimien, liikkeiden ja lyhyesti sanoen koko ilmenevän elämän takana ovat suuret henkiset hierarkiat, apostoli Paavalin Efesolaiskirjeessä mainitsemat hallitukset, vallat, voimat ja herraudet jne. Näennäisesti kuolleet kappaleet ovat elävien olioiden eläviä ruumiita, joiden tehtävänä on ilmentää kaiken takana olevaa ehdotonta jumaluutta. Ihmisyksilön syntyessä nämä hierarkiset voimat ovat kummeina (niin kuin Topelius ym. saduissaan kertovat) elähdyttämässä sieluun ja näkyvään ruumiiseen spektrin kaikkia värejä so. antamassa syntyvälle älyllisen, esteettisten ja siveellisten ominaisuuksien vaippoja ts. virittävät minuuden ajatus, tunne ja tahto ruumiit, joita edustavat fyysis-eetteriset ja astraalis-mentaaliset verhot, niiden menneistä elämistä johtuviin väreilytahteihin. Näin ollen on äärettömän monia mahdollisuuksia erilaisten ihmisluonteiden ilmenemiselle.

Astrologiassa edustaa aurinko ihmisen yksilöllistä, jälleensyntyvää minää, kuu personallista minää ja maa ruumista. Tästä johtuu, että aurinko määrää astrologian 12 perusluonnetta. Ne ovat lyhyesti esitettynä seuraavat: huhtikuussa (oikeastaan 21. p:stä maaliskuuta 20. päivään huhtikuuta) syntyneet ovat innostuvia, mutta kestämättömiä, kiivaita, huimapäisiä ja ihanteellisia. Ruumis on pitkä ja voimakas. Toukokuussa syntyneen luonne on vakava, käytännöllinen, lujatahtoinen, arvokas ja varovainen. Lihavahko ja keskikokoinen ruumis. Kesäkuun luonne on huikenteleva, vilkasälyinen ja hätäinen. Ruumis on pitkä ja hintelä. Heinäkuussa syntynyt on varovainen, kunnianhimoinen, ympäristöönsä kiintynyt ja tunteellinen. Pieni tai keskikokoinen ja heikko ruumis. Elokuun luonne on ihanteellinen ja käytännöllinen, ylevämielinen, arvokas ja kykenevä suuriin tehtäviin. Ruumiiltaan on elokuulainen voimakas ja komea. Syyskuussa syntyneen luonne on varovainen, epätoivoinen, käytännöllinen, mukautuva ja älykäs. Ruumiiltaan keskikokoinen ja hyvin muodostunut. Lokakuulainen on sympaattinen, älyllinen ja oikeudenmukainen. Hyvin kehittynyt ja notkea ruumis. Marraskuussa syntynyt on voimakas luonne, kriittinen ja sitkeä. Ruumiiltaan on marraskuulainen joko keskikokoinen ja tanakka tai pitkä ja luiseva. Joulukuun luonne on innostunut, avomielinen, ihanteellinen, filosofinen ja intuitiivinen. Ulkomuodoltaan komea. Tammikuulainen on luonteeltaan kunnianhimoinen, vakava, uuttera, varovainen ja varma. Heikko ja huonosti muodostunut ruumis. Helmikuussa syntyneen luonne on älykäs, eriskummallista rakastava, rehellinen, hiljainen ja vaatimaton. Ruumiiltaan on helmikuussa syntynyt keskikokoinen ja täyteläinen. Maaliskuun luonne on harras, tunteellinen ja seuraa rakastava. Täyteläinen, mutta heikko ruumiiltaan.

Vertaamalla astrologian luonnekuvauksia sielutieteen temperamentteihin huomaamme, että. koleerinen luonne on huhtikuussa, elokuussa ja joulukuussa syntyneillä. Toukokuun, syyskuun ja tammikuun luonne on melankolinen. Kesäkuun, lokakuun ja helmikuun luonteet ovat sangviinisia. Heinäkuuta, marraskuuta ja maaliskuuta vastaa flegmaattinen luonne. Saadaksemme paremman yhteenvedon järjestämme luonteet yield-taulukoksi, jossa on ilmaistuna samalla jokin yhteinen tunnepiirre. Saadaan:

 

Voimakas

Heikko

Nopea

Koleerinen
Huhtikuussa syntynyt
Elokuussa syntynyt
Joulukuussa syntynyt

Sangviininen
Kesäkuussa syntynyt
Lokakuussa syntynyt
Helmikuussa syntynyt

Hidas

Melankolinen
Toukokuussa syntynyt
Syyskuussa syntynyt
Tammikuussa syntynyt

Flegmaattinen
Heinäkuussa syntynyt
Marraskuussa syntynyt
Maaliskuussa syntynyt

Historian henkilöistä olivat Kaarle Suuri, Napoleon ja Paavali koleerisia. Kaarle Suuri oli syntynyt huhtikuussa ja Napoleon elokuussa. Molemmat olivat historian suurimpia sotapäälliköitä ja organisaattoreita. Edellinen oli ihanteellinen ja vapaamielinen luonteeltaan, jälkimmäinen kylmän laskelmoiva ja itsekkyydessään toisia sortava. J. W. Snellman, Pekka Ervast ja Sveitsin vapaussankari Wilhelm Tell ovat melankolisia tyyppejä. Paavo Ruotsalainen, Jenny Lind ja kirjailija Nortamo edustavat sangviinikkoja. Flegmaattista temperamenttia ovat Eino Leino, J. J. Wecksell ja raamatussa mainittu ylipappi Eeli.

Voidaksemme tarkastella, miten kasvatuksessa olisi suhtauduttava eri luonteisiin, jotta yksilöllinen kasvatus pääsisi oikeuksiinsa, koetan kuvata, miten eri temperamentit suhtautuisivat määrätyissä tilanteissa. Eräs filosofi on tässä tarkoituksessa ajatellut, että koleerinen, melankolinen, sangviininen ja flegmaattinen tyyppi asetettaisiin tietämättään nukkuessa yösydännä säkkiin, joka sidottaisiin kiinni ja vietäisiin synkkään metsään, jossa säkki sitten avattaisiin. Ensin syöksyisi ulos koleerikko ja heristäisi nyrkkiään sekä koettaisi kostaa. Sitten tulisi sangviinikko, joka myös syöksyisi ulos, puisi nyrkkiään ja haukkuisi uhkaavasti. Hänen vihansa kuitenkin pian lauhtuisi ja hän pötkisi käpälämäkeen ollen vielä iloinen, että kävi näinkin hyvin. Melankolikko ryömisi arkana säkistä, tosin kiihtyneenä, mutta pysyen rauhallisena. Sitten silmäilisi ympärilleen, olisiko jotain pelättävissä ja poistuisi hiljaa ja varovaisesti hiipien. Viimeisenä jättäisi flegmaatikko sakin. Hän olisi kyllä suutuksissa ja ottaisi olosuhteiden mukaan osaa kostoon, sanoisi kovia sanojakin, mutta sitten rauhoittuisi ja lähtisi kotimatkalle. Hän huomaisi kuitenkin kotimatkan yön pimeydessä epämukavaksi, joten jäisi aivan lähelle nukkumaan rauhallisesti, kunnes aamuaurinko herättäisi. Näin koleerikko on tietoinen tapauksesta ja vielä lisää innoissaan, mitä siinä ei ole. Melankolikko käsittäisi tilanteen rauhallisesti lisäämättä mitään. Sangviinikko lisäisi todellisuuteen enemmän kuin mitä siinä oli, ja flegmaatikko vähättelisi todellisia tapahtumia. Koleerikko on todellinen ja ihanteellinen yhtä paljon, flegmaatikko yksipuolisen todellinen, sangviinikko taas yksipuolisen ihanteellinen, ja melankolinen horjuen molempien välillä.

Ajan suhteen on koleerinen ihminen nykyisyyden pohjalla, vaikka ottaa vastaan myös tulevaisuuden toiveikkaasti. Sangviinikko mielellään silmäilee tulevaisuutta ja odottaa sieltä kultaista aikaa. Melankolikko ajattelee samoin tulevaisuutta, mutta tietämättä tuoko se surua vai iloa. Flegmaatikko pitää kiinni vain kuluvasta ajasta eikä osaa pelätä tai toivoa mitään tulevaisuudelta.

Iloon ja suruun nähden voidaan sanoa, että koleerikko haluaa iloa, mutta ei saa tyydytystä siitä, ja surullista tapahtumaa hän kyllä muistelee, vaikka tuntee tyydytystä kestettyään sen miehuullisesti. Melankolinen ei tunne iloa eikä kärsi surustakaan, mutta kasvattajan pahoinpidellessä melankolikkoa, saa hän kauan odottaa luottamuksellisten välien palaamista. Sangviinikko etsii iloa ja tuntee siitä tyydytystä, mutta surua hän ei muistele. Flegmaatikko on onnellinen, jos hän ei kärsi, mutta iloa hän ei kaipaa eikä liioin muistele surua.

Rangaistaessa sangviinikko itkee kovimmin, mutta nauraa ja unohtaa ensimmäisenä. Koleerikko uhmaillen ja pelotta halveksien kestää rangaistuksen, jota ei unohda, mutta ylpeilee siitä. Koleerisen suhteen on kasvattajan oltava äärimmäisen rauhallinen ja pidättyviä, sillä rangaistuksesta tulee aina kilpakysymys, kuka ensin uupuu, rankaisija vai kuritettava. Melankolisen rangaistus tekee araksi ja umpimieliseksi. Flegmaatikko on rangaistuksiin nähden tunteeton ja vielä vähemmin hänen huomataan osoittavan tunteitaan.

Koleerikko ja sangviinikko pitävät musiikista, ja molemmat laulavat mielellään, vieläpä viheltelevätkin. Edellinen on kuitenkin etevämpi, mutta jälkimmäinen rakastaa enemmän musiikkia ja omaa suuret lahjat ja taipumukset. Melankolikko häpeää ääntänsä ja pelkää joutuvansa naurunalaiseksi eikä siksi laula. Flegmaatikko laulaa vain, jos se on pakollista. Leikeissä on koleerikko johtajana, melankolikko on tavallisesti harmistunut ja syrjäytetyssä asemassa, sangviinikko kujeilee ja flegmaatikko on mukana, jos toiset pyytävät, mutta voi olla olevinaan tietämätönkin ja toisinaan taas hyvin rattoisa ja kärsivällinen. Koleerikko ei itsenäisenä välttämättä kaipaa seuraa, mutta etsii sitä voidakseen näyttää etevämmyyttään. Sangviinikko kaipaa seuraa huvin vuoksi. Hän ei saa koskaan huvista tarpeekseen. Melankolinen kaipaa seuraa, mutta pelkää seuran vahingoittavan itseänsä. Ollessaan seurassa hän vierastaa sitä, mutta ollessaan vailla seuraa etsii sitä. Flegmaatikko mielellään etsii turvaa toisilta, kadottamatta silti sisäistä rauhaansa.

Yksityisen ihmisen elämässä vaihtelee temperamentit suurin piirtein ikäkausien mukaan. Usein lapsuusaika on sangviininen, nuoruusvuodet ovat melankolisuuden aikaa, miehuusikä on koleerista ja vanhuuden aika vasta flegmaattisuutta.

Näillä muutamilla viitteillä on toivottavasti tullut osoitetuksi, miten välttämätöntä on yksilöllinen suhtautuminen kasvatettavaan. Jos sitä ei oteta huomioon, vaan tyydytään niin sanottuun joukkokasvatukseen, joka ohimennen sanottuna on käytännössä helpompaa, niin kärsii varsinainen kasvatus ennemmin tai myöhemmin todellisen haaksirikon. Keskinäinen kanssakäyminen on välttämätöntä ja niin ollen yhteinen koulukasvatus on ainoa keino tasoittaa erilaisia luonteita ja hiomaan liiallisen särmikkyyden ihmisestä. Yksityisopetus kantaa harvoin muuta kuin opillista hedelmää. Siis muistakaamme, että pitkä ja vaikea on opetuksen tie, mutta lyhyt ja vaikuttava on esimerkin voima. Ja esikuvia tapaamme vain seurustellessamme toistemme kanssa. Sitä vartenhan ihmiset on asetettu yhteiselämään, jotta olisivat toisilleen avuksi. Tässä tahtoisin erikoisesti alleviivata, että kuten spektrin värit täydentävät toisiaan ja yhteensulautuneina muodostavat harmonisia värejä, samoin vastakkaiset luonteet täydentävät toisiaan. Näin ollen melankolinen lapsi hyödyttää sangviinista ja taas flegmaattinen täydentää koleerista. Sen sijaan kaksi sangviinista voi turmella toisensa. Ja useammasta läheisesti toiseensa liittyneistä melankolisesta lapsesta voi kasvattajalle olla paljon ikävyyttä.

III

Ryhtyessämme tarkastelemaan kasvatustyötä hengen kannalta, tulee meidän muistaa, miten henki ilmenee eri kulttuureissa. Joka maailmankautena henki yrittää ilmentää itsensä yhä suurempaan täydellisyyteen. Näin ollen on jokainen kulttuuri sädekimppu samasta hengen auringosta. Nykyinen kulttuuri on vain yksi silmukka elämän jatkuvassa ketjussa. Kullakin ajalla on omat erityiset tehtävänsä, vaikka kaikkien tehtävien lopullinen päämäärä on yhteinen. Ilmennys tapahtuu kierteisesti (spiraalissa) siten, että aina uusi kierros on edellistä laajempi, mutta samalla joka kerroksessa kerrataan edelliset. Kehitys kulkee seitsemän suuren asteen, ketjun eli luomispäivän läpi. Kukin luomispäivä sisältää seitsemän rengasta, joissa kussakin seitsemän kierrosta. Kertaamalla henki vähitellen oppii hallitsemaan ainetta so. tulee itsetietoiseksi aineessa. Nyt eläessämme neljännen luomispäivän viidennen juurirodun viidettä alarotua, olemme joutuneet kussakin juurirodussa kertaamaan jokaista luomispäivää ja edelleen kussakin alarodussa kertaamaan jokaista juurirotua ja siis myös luomispäivää. Näin ollen neljännen juurirodun neljännessä alarodussa jouduimme kertaamaan jo koko nykyisen luomispäivän. Samoin taas nykyisen viidennen juurirodun neljännessä alarodussa kertasimme koko nykyisen luomispäivän, mutta yhtä kierrosta laajempana, yhtä spiraalia suurempana. Nykyinen viides alarotu kertaa koko viidennen juurirodun ja siis myös viidennen luomispäivän. Tarkastellessamme alarotujen luomia kulttuureja joudumme samalla tarkastelemaan juurirotujen työtä ja edelleen luomispäivien tehtäviä.

Ensimmäisen alarotumme kulttuurin kehto oli Intiassa, jossa nykyiselle ihmisrodulle annettiin ensimmäinen lakikirja ja alkuperäinen uskonto. Uskontoa täydensivät tiede ja taide. Tiede oli Intiassa totuuden etsimistä sen jaloimmassa ja henkevimmässä muodossa: elettiin totuuden elämää. Taide oli herkkää, sillä elettiin alituisessa kauneuden näkemyksessä. Ilmennyksen kolmisointu uskonto, tiede ja taide muodostivat ehjän sopusuhtaisen harmonian, sillä se muodostui intialaisten elämäksi. Intialainen sivistys täytti tehtävänsä ja siksi se vielä elää.

Toisenkin sivistyksen koti on idässä. Tämän sivistyksen ilmentäjistä ovat etualalla assyrialaiset, babylonialaiset ja egyptiläiset. Kaikille heille jumala puhui taivaan kiertolaisten välityksellä. Alkuperäinen valokimppu oli laajentunut spektrin eri väreiksi. Uskonnon ilmentäjinä olivat hierarkiset joukot. Tiede ja taide imi uskonnosta voimansa tutkien ja ilmentäen kaiken herkästi kuulemansa. Istar ja Isis kuvasivat ilmennyksen voiman lähdettä, rakkautta. — Egyptin pyramideissa esitettiin elämä kouluksi; kaidan tien äärirajat häämöttivät. Uusi päivä sarasti. Tietäjät näkivät jumalallisen suunnitelman vihkimyksen tähden kerran loistavan Betlehemissä.

Kolmannen kulttuurin edustajat parsilaiset täydensivät idän kolmion täydelliseksi. Puhdistavan tulen vaikutuksesta näkö vapautettiin. Uskonto, tiede ja taide muodostivat käsikädessä hyvyyden, valon ja onnen kolmisoinnun, joka johti kansaa täyttämään hyvyyttä, puhtautta ja järjestystä maanpäällä. Kolmas luomispäivä oli kerrattu: valo loisti pimeydessämmekin.

Neljäs sivistys, kreikkalais-roomalainen täydensi idän kolmion nelinäisyydeksi rakentamalla temppelit näkyviksi. Kreikkalaisten mysteeriot lietsoivat totuuden sädehtimään temppelin ikkunoista ja valaisemaan maailmaa. Oraakkelit esiintyivät omantunnon äänen näkyvinä ilmauksina. Hengen syvyyksistä ääni sanoi: temppelit ovat tosin valmiina, mutta tehkää itsestänne temppeli, jotta taas voisin astua asumaan sydämenne hiljaiseen soppeen. Valkoisen Veljeskunnan lähetti Pythagoras kruunasi Kreikan kulttuurin itse opettaen sen temppeleissä. Hänen sanansa olivat monille Johannes Kastajan huutavana äänenä maan korvessa, kun hän julisti: "Ja kun olet riisunut päältäsi kuolevaisen ruumiisi, saavut sinä puhtaimpaan aitheriin. Ja tulet jumalaksi, kuolemattomaksi, häviämättömäksi, ja kuolemalla ei enää ole valtaa sinun ylitsesi." Silta oli jälleen rakennettu. Kaidan tien portit olivat jälleen maan päällä. Läpi avaruuksien loisti ja sädehti vihkimyksen viisi kantain en tähti.

Viidennen kulttuurin aamukellot kajahtivat, ei kuitenkaan temppelistä, vaan yksinkertaisen tallin sopesta. Jouluyönä koko luomakunta värisi taivaallisten enkelien esittäessä kunniavirttään. Täyttymyksen hetki oli tullut, viisitähti loisti ihmisten keskuudessa, valaisten tallin ympäristöineen, ja idän kolmio tuli tuomaan uhrilahjojaan lännen neliöön tehden seitsenkannan täydelliseksi. Vapaaehtoinen kärsimys oli elämän sisin salaisuus ja niin oli aina ollutkin. "In nobis regnat Kristus" tuli ikuisiksi ajoiksi ilmennyksen ristin otsikoksi. Getsemanessa sädehti kirjoitus: I N R I, joka merkitsee: meissä hallitsee Kristus. Jumalan tahto oli myös tapahtuva tästä lähtien maan päällä, kuten se aina oli tapahtunut taivaissa.

Valkoisen Veljeskunnan lähetti H. P. Blavatsky esittää "Hiljaisuuden Äänessä" vihkimyksen ja siis myös kasvatuksen tien seuraavasti:

"Katsele! Mitä näet silmäisi edessä, oi jumalaiseen viisauteen pyrkijä?"

"Pimeyden peite on aineen syvyyden päällä; sen laskoksissa minä taistelen. Katseeni edessä se syvenee, Herra; se hajoaa sinun kätesi liikkeestä. Varjo liikkuu, kiemuroiden kuin suikerteleva käärme... Se kasvaa, paisuu ja katoaa pimeyteen."

Se on oman itsesi varjo Tien ulkopuolella, syntiesi pimeydelle lankeava.

"Niin, Herra, minä näen Tien. Sen juuri on suossa, sen huippu häipyy Nirvaanan kirkkauteen: ja nyt näen yhä kapenevat portit Dshaanan kolealla okaisella tiellä."

Oikein näet, Lanuu (Oppilaani). Nämä portit vievät pyrkijän yli vetten toiselle rannikolle. Jokaisella portilla on kultainen avaimensa, joka sen aukaisee, ja nämä avaimet ovat:

1. Daana, armeliaisuuden ja kuolemattoman rakkauden avain.

2. Shiila, sanojen ja tekojen sopusoinnun avain, joka tasoittaa syyn ja seurauksen eikä enää jätä sijaa Karman toiminnalle.

3. Kshaanti, kaunis kärsivällisyys, jota ei mikään voi häiritä.

4. Vairaagja, välinpitämättömyys nautintoa ja tuskaa kohtaan, illuusio voitettuna, tietoisuudessa ainoastaan totuus.

5. Viirja, uljas tarmo, joka taistellen raivaa tiensä ylhäiseen totuuteen ulos maallisten valheitten mudasta.

6. Djaana, jonka kultainen portti, kun se kerran aukeaa, vie Naldshoorin ikuisen Satin valtakuntaan ja sen taukoamattomaan kontemplaatioon.

7. Pradshnaa, avain, joka tekee ihmisestä Jumalan, luoden hänestä Boodhisattvan, Dhjaanien pojan.

Sellaiset ovat porttien kultaiset avaimet."

Muistaessamme taas, että kaikki elämässä on kertausta ja jo opitun muistiin palauttamista, huomaamme, että elämä avaa eri portteja kussakin kulttuurissa. Näiden porttien avaimet ovat aina olleet Salaisen Veljeskunnan tiedossa. Jokainen ihminen joutuu siis jälleensyntyessään kertaamaan ihmiskunnan eri kulttuurivaiheet. Varhaisimmassa lapsuudessa kerrataan ensimmäinen kulttuuri ja annetaan ensimmäisen portin avain, joka on veljesrakkaus. Lapsethan ovat hengessään kaiken kanssa yhtä ja toteuttavat sen käytännössä. Myöhempi lapsuuden aika eletään toisen kulttuurikauden merkeissä, jolloin annetaan toisen portin avain: sopusointu sanojen ja tekojen välillä. Jokainen kasvattaja kokee, että lapset jos ketkä yrittävät toteuttaa ajatuksensa ja sanansa teoiksi. Nuoruudessa he elävät kolmatta sivistysajanjaksoa, jonka portin avain on sydämen puhtaus. Paras osa nuorisoa noudattaa siinä suhteessa "kaunista kärsivällisyyttä". Neljättä kulttuurikautta vastaa ensimmäinen miehuudenikä, jonka portin avain on totuus. Toinen miehuudenaika vastaa nykyistä kulttuuria, jonka avain on "uljas tarmo, joka taistellen raivaa tiensä ylhäiseen totuuteen ulos maallisten valheitten mudasta." Analogian mukaan kypsyneen miehen ikäkausi vastaisi tulevaa kuudetta kulttuuria ja vanhuusikä seitsemättä.

Mitä opettaa oma mestarimme Jeesus Kristus kasvatuksesta ja elämän porteista? Sen näemme Matt. ev. 5–7 luvuissa, joissa on vuorisaarnassa esitetty Jeesuksen oppi kiteytyneessä muodossa. Taivasten valtakunnan portin ensimmäinen avain on niiden, jotka tuntevat itsensä hengessään köyhiksi. Toinen niiden, jotka ovat rauhanrakentajia. Kolmas puhdassydämisten. Neljäs niiden, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta. Nämä ovat sielun asenteita eli niitä Hiljaisuuden Äänessä mainittuja hyveitä, joita tulee olla "kuusi ja kymmenen" ja jotka kätkeytyvät Jeesuksen kahdeksaan autuudenjulistukseen. Mitenkä saavutamme nämä hyveet, nämä avaimet, selviää Jeesuksen vastauksesta rikkaalle nuorukaiselle, tämän kysyessä häneltä: "Opettaja, mitä hyvää minun on tehtävä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvä? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt." Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä : 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', Älä varasta', Älä todista väärin', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi'". Nuorukainen sanoi hänelle: "Kaikkea tätä olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?" Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua." Mitä on sitten Jeesuksen seuraaminen? Ihminen, joka tahtoo seurata jotain mestaria, noudattaa hänen elämänohjeitaan, käskyjään. Jeesuksen ensimmäinen käsky, älä suutu, positiivisena, ole hyvä, on ensimmäinen kierros taivasten valtakunnan porttia avattaessa. Neljäs käsky, älä tee pahalle vastarintaa, positiivisena, ole rauhallinen, on toinen kierros. Toinen käsky, älä ole epäpuhdas ajatuksissakaan, vastaa kolmatta kierrosta. Ja kolmas käsky, älä vanno, puhu aina totta, on neljäs kierros. Näitä kierroksia seuraa nykyisen ihmiskunnan läksy, jota vastaa viides käsky, rakastakaa kaikkia.

Jeesuksen opetus on yksinkertainen ja selvä. Joka tahtoo olla hänen opetuslapsensa, tarvitsee vain ottaa hänen viisi käskyään elämänsä ehdottomaksi oppaaksi. Näin Jeesus avasi elämän salakoulun portit selkoselälleen. Jokainen voi kuulla hänen äänensä henkensä taivaissa, sillä hän itse on sanonut (Joh. ev. 8, 31–33): "Jos te pysytte minun sanassani, niin todella olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."

Jokainen vilpitön kasvattaja opettaa vain, mitä Jeesus Kristus on opettanut, ja vastaa nöyrästi Pietarin tavoin: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat."

Ruusu-Risti — marras-joulukuu 1933, tammikuu, helmikuu 1934


Etusivu Artikkelit