'Blogi'

Teosofia.netin ’blogissa’ otetaan esille julkaistuihin teksteihin liittyvää taustatietoa, puidaan tarvittaessa kävijöiden toimitukseen lähettämiä kysymyksiä ym. – Jukka I. Lindfors


Uudelleen julkaisuja — 13.10.2017

Kun aloin tuottaa teosofishenkisiä tekstejä nettiin parisenkymmentä vuotta sitten, haalin aluksi julkaistavaa sieltä täältä. Ennen pitkää siirryin käymään läpi kronologisesti vanhoja, sadan vuoden takaisia teosofisia aikakauslehtiä: ensin yhden Tietäjän vuosikerran, ja sitten harppasin Ruusu-Risti-lehtien pariin. Digitoin RR:n vuosikertojen 1921-1934 jokaisesta numerosta kaikki mahdollisesti yleistä mielenkiintoa herättävät artikkelit. Sen jälkeen palasin suomenkielisten alan lehtien alkuun eli vuoteen 1906 ja ryhdyin työstämään Omatunto-lehtien varteenotettavaa sisältöä julkaistavaksi. Nyt on menossa toinen Omatunnon vuosikerta. Olin jo taannoin ottanut näistä Omatunto-lehdistä muutamia yksittäisiä kirjoituksia, joita en juurikaan tuolloin stilisoinut.

Nykyisin olen tarkistanut Omatuntoon käännettyjä artikkeleita alkukielestä ja olen myös rohkaistunut tekemään tarvittaessa tarkennuksia suomennoksiin sekä kieliasun uudistamista lukijaystävällisemmäksi sisältöön puuttumatta. Esimerkiksi Besantin vegetarismi-esitelmä on ollut aiemmin esillä, mutta uunituoreeseen versioon suomennosta on täsmennetty ja tekstiä on toimitettu sujuvammaksi. Olen myös tehnyt kielenhuoltoa Omatunnon VHV:n, Aatteen ja PE:n artikkeleille ja pyrkinyt kirkastamaan niidenkin sisältöä sanojen kirjoitusasun nykyaikaistuksin ja sanajärjestysmuutoksin. Viimeisessä, marraskuun päivityksessä Besantin artikkelin lisäksi aiemmin julkaistuja ovat myös Kuhne-juttu ja Ervastin "Kaita tie".


Pekka Ervastin Kuolema — 4.10.2017

Ainoa varma asia, jonka tiedämme tulevaisuudestamme on se, että meidän jokaisen täytyy kuolla. Siksi kuolema askarruttaa varmasti jokaisen ihmisen mieltä, ainakin jossakin vaiheessa elämää: onko kuolema kaiken loppu vai jatkuuko olemassaolo kuoleman jälkeen ja missä muodossa?

Pekka Ervast [PE] kirjoitti kuolemasta v. 1904 laajan tutkielman, joka julkaistiin Mitä on kuolema? -nimisenä kirjana. Se löytyy kokonaisuudessaan netistä:
[http://media.pekkaervast.net/penet/books_files/Mita_on_kuolema.pdf].
Sen jälkeen PE:ltä julkaistiin kuolemaa käsitteleviä esitelmäteoksia, ja lisäksi kuolema-aihetta on sivuttu muuallakin PE:n tuotannossa siellä täällä. Siksi heräsi luonnollinen tarve saada PE:n kuolemaan liittyvät opetukset kerättyä yhteen, jotta saataisiin kokonaiskäsitys PE:n kuolemanjälkeiseen elämään liittyvistä opetuksista. Vuoden 2016 aikana kolmikko Jouni Marjanen, Antti Savinainen ja Jouko Sorvali seuloivat kuolema-aihetta PE:n tuotannosta ja toimittivat teoksen Kuolema ja kuolemanjälkeinen elämä. Toimittajat ovat koonneet ja jäsennelleet eri teoksista ja esitelmistä poimitut otteet yhtenäiseksi esitykseksi ja varustaneet ne sopivin saatetekstein. Kirja julkaistiin sekä paperisena painoksena että e-kirjana vuoden 2016 lopussa.

Sen jälkeen toimittajat ryhtyivät kääntämään ko. teosta englanniksi. Käännöksen kieliasu tarkistettiin ja korjattiin amerikkalaisen kirjailijan Richard Smoleyn toimesta, joka laati myös esipuheen englanninnokseen. Toistaiseksi päädyttiin julkaisemaan käännös vain e-kirjana, joka ilmestyi 1.10. Se, otetaanko tästä englanninkielisestä laitoksesta paperipainos, on vielä harkinnan alla, mutta ainakin englanninkielinen äänikirja päässee nettiin lähitulevaisuudessa. Suomenkielinen ja englanninkielinen e-painos löytyvät pdf-muodossa tältä sivustolta.

Tämä Ervastin kuolemaan liittyvien opetusten kokoelma lienee ainutlaatuinen maailmassa. Siinä kuvataan kouliintuneen salatieteilijän havaintoihin ja kokemuksiin perustuen mahdollisimman tyhjentävästi, mitä tapahtuu kuolemassa ja sen jälkeen, aina seuraavaan jälleensyntymään asti. Ei ole tarkoituksenmukaista, että uskoisi sokeasti kaikkeen teoksessa kuvattuun, mutta tutustumalla näihin opetuksiin voi suuresti hyötyä tuonpuoleisten haasteiden edessä ja kenties auttaa kanssakulkijoitaan jo täällä maanpäällisessä elämässäkin.


Sylvi Pöyry: TEOSOFIAA kirjallisuudessa — 14.9.2017

Arvatenkin Suomessa ja maailmalla on ilmestynyt useampia artikkeleita aiheesta. Mutta ainakaan suomen kielellä ei liene olemassa näin laajaa luotausta. Kirjan otsikossa käsite "kirjallisuudessa" tarkoittaa kaunokirjallisuutta ja runoutta, jättäen teosofisen tai ylipäätään henkisiä asioita käsittelevän kirjallisuuden huomiotta.

Teos jakaantuu kolmeen osaan. Aluksi aihetta käsitellään yleisesti kirjoittajan nostaessa esiin joitakin kirjailijoita ja etenkin runoilijoita painotuksen ollessa kotimaisessa tuotannossa. Monia runoja siteerataan, ja ne on valittu hyvällä vainulla. Vieraskielinen kaunokirjallisuus jää vähemmälle huomiolle – Lokki Joonatan sentään mainitaan. Mukaan olisi voinut ottaa Hermann Hessen Lasihelmipelin ja jotkut muutkin romaanit, jotka sisältävät ikuista viisautta, teosofiaa. Ja miksei ole noteerattu Edward Bulwer-Lyttonia, jonka Zanonia voi pitää teosofiaa sisältävänä klassikkoromaanina? Myös William Shakespeare ja James Joyce olisivat varmaan vähintään maininnan arvoisia. Ulkomaisia runoilijoita, joilla useimmilla on tuotannossaan teosofisia painotuksia on luetteloitu theosophy.wikissä: http://theosophy.wiki/en/Category:Poets. Eipä kotimaisessa kaunokirjallisuudesta äkkisilleen tule mieleen Järnefeltin lisäksi muuta kuin Pekka Ervastin romaanit, etenkin Suuri seikkailu. (Täytyy oman rajoittuneen näkövinkkelin puitteissa tunnustaa, että laajasta kotimaisesta proosatuotannosta saattaa löytyä paljon muutakin huomionarvoista.) Sen sijaan jumalallista viisautta sisältävää kotimaista runoutta löytyy pilvin pimein. Ehkä kirkkaimpana tähtenä sillä saralla on Sylvi Pöyryn mainitsematta jättämä Aaro Hellaakoski. Teosofianetin Runoja-osastoon on kerätty joitakin varteenotettavia ylentäviä ja henkistäviä runoja. Kaikkeahan ei voi mahduttaa yhteen rajalliseen esittelyyn, mutta Pöyryn kirjan ensimmäisessä luvussa olisi tilkkimisen varaa.

Pöyryn kirjasen toinen luku esittelee ansiokkaasti tolstoilaisen kristillisyyden airuetta Arvid Järnefeltiä ja hänen teoksiaan. Tuskin Järnefeltistä on ilmestynyt yhtä syvää ymmärrystä henkivää esitystä.

Kolmas luku taas perehdyttää lukijaa Dostojevskin kirjallisuuden pinnan alla piilevään viisauteen. Sekin on hyvin jäsennelty ja syvällinen tutkielma. Nämä kaksi viimeistä, Järnefeltiä ja Dostojevskia käsittelevää lukua ovat Pöyryn kirjan parasta antia.

Pöyryn kartoitus teosofian esiintymisestä kirjallisuudessa on hyvin kirjoitettu ja ansaitsee tulla huomioiduksi, kun etsii jumallista viisautta "tavallisesta" kirjallisuudesta.


Alice Baileyn kanavoima D. K. – Mestariko? — 19.5.2017

Suomennan pari poimintoa alkajaisiksi.

Haluaisin tällä kertaa kosketella suurinta neljännen luontokunnan [ihmiskunnan] ilmaantumisen jälkeistä henkistä tapahtumaa. Tarkoitan atomienergia vapauttamista, josta kerrottiin sanomalehdissä tällä viikolla, 6. elokuuta 1945 pommitusten yhteydessä Japanissa.

Joitakin vuosia sitten kerroin, että maailman tiedemiehet ennakoivat uutta aikakautta ja että onnistunut tieteellinen tutkimus aloittaa Jumalan valtakunnan maan päällä. Tämä ensimmäinen askel atomienergian vapauttamiseksi on pantu täytäntöön, ja ennustukseni on osoittautunut oikeaksi tämän tärkeän Herramme vuoden 1945 aikana.

– – –

Japanilaisilla… on toisenlainen hermojärjestelmä, joka kuuluu luonteeltaan neljännelle juurirodulle. Heidät lyödään sodassa… Tämä tuhoaminen ja siitä seuraava heidän kahlittujen sielujensa vapautuminen on välttämätön tapahtuma, ja on oikeutettua käyttää atomipommia Japanin kansaan.

("D. K." Alice Baileyn välityksellä, "The Externalisation of the Hierarchy" s. 491, 495)

Kaikesta huolimatta kahlehditut japanilaiset näyttävät olevan hyvässä hapessa edelleenkin,  ja he ovat kai siten jääneet paitsi uuden ajan alkamisesta. Tuskin japanilaisissa on ollut hirveätä tunkua Baileyn kannattajiksi ja D. K:n palvojiksi.

Mestariksi esittäytyvä Alice Baileyn aisapari D. K. osoittautuu siis sotien ja ihmisten massatuhoamisen kannattajaksi, ainakin tarpeen tullen. Monelle meistä on mahdotonta pitää tuollaista jesuitismia jumalallisena viisautena, teosofiana ja Viisauden Mestarille ominaisena. On paljon muutakin, missä kyseinen D. K. herättää kummastusta. Jos joku innostuisi tekemään perusteellisempaa tutkimusta Baileyn D. K:n oppien epäilyttävyydestä, mm. seuraavilta sivuilta löytyy sytykettä:

https://blavatskytheosophy.com/14-good-reasons-to-reject-the-alice-bailey-teachings/
https://blavatskytheosophy.com/alice-bailey-and-her-christianised-pseudo-theosophy/
https://blavatskytheosophy.com/the-pseudo-occultism-of-alice-bailey/
https://blavatskytheosophy.com/tibetan-master-or-christian-priest/


W. Scott-Elliot: "Atlantiksen tarina" — 4.4.2017

Tämän teoksen digitoiminen oli poikkeuksellisen suuritöistä, sillä skannaaminen hailakkaasta painojäljestä tuotti paljon skannausroskaa, ylimääräisiä ja väärin tunnistuneita merkkejä. Matti Kurikan suomennos sisälsi nykysuomen näkökulmasta runsaasti vanhentuneita sanojen kirjoitusasuja ja kömpelöitä sanajärjestyksiä. Uudistin tekstiä paljon jo digitoinnin yhteydessä, ja e-kirjasta tein ensimmäisen version parisen vuotta sitten. Ennen ISBN-tunnuksen hankkimista päätin vielä siistiä teoksen perin pohjin. Sitä tehdessäni pidin rinnalla alkukielistä laitosta, ja tein suomennokseen välttämättömiä korjauksia.

Uusimpien geologisten teorioiden mukaan Atlantista ei ole ollut olemassa – ei ainakaan ikiaikaisen viisauden esittämässä paikassa ja kokoisena. Mutta tiede on ennenkin erehtynyt, ja Atlantiksen tarinassa esitettyjen tieteellisten argumenttien voidaan katsoa edelleenkin olevan vakaalla pohjalla. Todennäköisesti ainakin merenpohjatutkimus antaa selkeyttä näihin asioihin ehkäpä jo lähitulevaisuudessa. Kaikki vakavasti otettavat teosofiset kirjailijat ja hengentieteen tutkijat ovat yksimielisiä muinaisten Atlantiksen ja Lemurian olemassaolosta.

Entä onko Atlantiksen tarina muuten uskottava? Monia selvänäkötutkimuksen, 'aikamatkailun' yksityiskohtia voidaan kyseenalaistaa. Itse en tarinaa niele uskon asiana, vaan sitä voi pitää opettavaisena ihmiskunnan kehityksen kuvauksena ja samalla eräänä mahdollisena historiikkina.


Vanhojen tekstien kieliasun nykyaikaistamisesta — 5.3.2017

Kun yli 20 vuotta sitten aloin työstää 1900-luvun alun teosofisia kirjoituksia, oli kaksi vaihtoehtoa: joko arkistoida tekstejä sellaisenaan kieliasuineen ja sen aikaisen käytännön mukaisine käännettyine sanajärjestyksineen – tai päivittää sanojen kirjoitusasua nykysuomen mukaiseksi ja muutenkin tehdä tekstiä sujuvammaksi ja vaivattomammin luettavaksi. Koska tekstit on tarkoitettu luettavaksi mahdollisimman laajalti eikä museoitavaksi, päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Olin jonkin verran kuullut siitä, miten 'vanhasuomi' vaikeuttaa monien periaatteessa kiinnostuneiden intoa syventyä näihin teosofisiin sisältöihin. Totta puhuen jotkut tuon aikakauden kirjat ja lehdet sisältävät lauseita, jotka eivät avaudu edes äidinkielen ammattilaisille. Jotkut puritaaneimmat alkutekstien vaalijat pitävät jopa painovirhepaholaisia jumalallisena ilmoituksena eivätkä sallisi edes niitä korjattavan.

Käännöstekstien nykyaikaistamista teen paljon ronskimmalla kädellä kuin alun perin suomenkielellä kirjoitettujen tekstin kohdalla. Yleensä tarkistan käännöstekstejä alkutekstistä, mikäli käytössä on sellainen, ja tuolloin teen tarvittaessa myös välttämättömiä korjauksia käännökseen. Suomalaisten kirjoittajien kieliasuun sen sijaan puututaan vain sanojen kirjoitusasua nykyaikaistamalla ja kaikista kankeimpien sanajärjestysten oikomisella. Pilkkukäytäntöä on yhtenäistetty nykysääntöjen mukaisiksi. Päämääränä on ollut tekstien julkituominen kieliasultaan mahdollisimman sujuvana sisältöön puuttumatta. Erityisesti Pekka Ervastin tekstien toimittamisessa julkaistavaksi on noudatettu Uuno Poreen linjauksia hänen toimittaessaan P. E:n esitelmiä kirjoiksi.

Sata vuotta sitten suomen kirjakieli ja sanojen kirjoitusasu olivat vasta vakiintumassa, erityisesti tuo koskee sivistyssanoja ja monia yhdyssanoja. Esimerkiksi sellaiset sanat kuin 'kirjottaa', 'ensimäinen', 'personallinen', 'fyysillinen', 'sinään', 'senjälkeen' ja 'inkarnatsioni' voivat nykylukijan silmissä näyttää sisältävän painovirheen ja saattavat lukutapahtuman yhteydessä aiheuttaa turhaa kummastelua. Ne, jotka ehdottomasti haluavat pitäytyä alkuperäisissä teksteissä, voivat hakeutua niiden äärelle, esimerkiksi Pekka Ervastin koko tuotanto alkuperäisessä muodossa löytyy pekkaervast.net -sivustolta.


Oscar Busch: "Suuret ihmeet" — 15.2.2017

Spiritisti- ja teosofikirjailija Oscar Buschin teos "Suuret ihmeet – kirjeitä tyttärentyttärelleni" on helppotajuinen ja laaja-alainen esitys teosofisesta maailmankatsomuksesta. Sadan vuoden takainen teksti vaikuttaa kirjeiden muotoon kirjoitettuna paikoin kömpelöltä ja lapselliselta, mutta silti se ajaa asiansa hyvin: se on esittely teosofisista perusopeista: ihmisen kolminaisesta olemuksesta (ruumis/sielu/henki), syyn ja seurauksen (karman) laista sekä jälleensyntymisestä. Lisäksi kirjassa selvitellään eri luontokuntien asemaa ja luonnetta sekä maailmankaikkeuden rakennetta. Moni asia selitetään perin pohjin ja käyttäen valaisevia esimerkkejä.

Jotakin selvästi päivittämistä kaipaavaa sisältyy teokseen. Sadan vuoden takaiset avaruustutkimuksen tulokset toki pitävät paikkansa edelleenkin, mutta nykytiedon valossa voisi tarjota moninkertaisesti enemmän äimisteltävää maailmankaikkeudessa. Teoksessa oleva avaruuden laajuuden ihmettely saattaa rajoittuneisuudessaan olla vähän pitkäveteistä luettavaa.

Kirjailijan spitistitausta käy ilmi erityisesti kuolemanjälkeisten tilojen kuvauksista, ja ilmeisesti Busch on siinä selväkuuloisena osin tukeutunut 'henkien' ilmoituksiin. Mm. astraalimaailman paikantaminen kerroksiksi maapallon ympärille ja lähes välitön inkarnoituminen eivät vastaa monien muiden teosofisten kirjailijoiden käsityksiä. Sen lisäksi jotakuta saattaa häiritä teoksen kirkkokristillisyydeltä haiskahtava jumala-käsitys rukoilemisineen, on kuin tekijä olisi vasta tekemässä pesäeroa tuohon persoonalliseen jumalaan. Ehkä siinä on osaltaan auttanut Annie Besantin opetukset, joihin Busch tuntuu erityisesti mieltyneen.

Ylipäänsä ketään ei pidä asettaa ehdottomaksi auktoriteetiksi, kun kyseessä on yliaistilliseen maailmaan liittyvät seikat. 'Hengentiede' tutkimusalana on länsimaissa vasta ottamassa ensi askeleita. Meidän ulottuvillamme on monien noita asioita tutkineiden kuvauksia yliluonnosta ja sen lainalaisuuksista, mutta koska nämä tutkijat ovat/olivat vasta itsekin opiskelemassa tuota tutkimusalaa, kenties vielä kehittymässä olevin sisäisin aistein, mitään ehdotonta totuutta ei heidän taholtaan voida julistaa. Näiden vakavien hengentutkijoiden opetuksista voimme saada hyviä eväitä, kun muodostamme omaa elämänymmärrystämme.

Muokkasin sadan vuoden takaista Hugo Valvanteen suomennosta sujuvammaksi, sanajärjetysten muutosten avulla ja päivittämällä sanojen kirjoitusasua nykysuomen mukaisiksi. Tarkensin suomennosta monin paikoin vertailemalla tekstiä alkuteokseen, mm. muutamia selkeitä käännösvirheitä tuli korjattua.

Muutamista heikkouksista huolimatta "Suuria ihmeitä" voi suositella lämpimästi etenkin sellaisille, jotka haluavat tutustua teosofiaan, ja nuoremmille teosofiasta kiinnostuneille. Vaikka Suuret ihmeet on eräänlainen alkeisteos, se tarjoaa lähes kaiken kolunneelle teosofishenkisen kirjallisuuden tuntijallekin joitakin uusia oivalluksia.


Dion Fortune: "Tohtori Tavernerin salaisuudet" — 26.2.2016

Parisen vuotta sitten teosofianetissa julkaistiin luvuittain Tavernerin salaisuuksia. Taitoin tekstin htlm:n sijaan helppokäyttöisempään formaattiin pdf-e-kirjaksi. Teos on romaanin muotoon kirjoitettu okkultisten ilmiöinen esittelyä. Vaikka Dion Fortune ei ehkä edusta korkeinta okkultista tietämystä, teoksella on annettavaa monille salatieteistä kiinnostuneille. Vanha suomennos on tarkistettu alkukielisestä tekstistä ja sitä korjattu ja täydennetty aika lailla. Lisäksi vanhasta suomennoksesta puuttuva viimeinen ja koko teoksen täydellistävä luku on lisätty tähän uudistettuun suomennokseen.


Pekka Ervast: "Kalevalan avain" — 8.2.2016

Tarkoituksenani on lisätä e-kirjatarjontaamme joitakin Pekka Ervastin keskeisiä teoksia. Kalevalan avain on eräs sellainen. Kuten olen lähes kaikkien Pekka Ervastin tekstien suhteen tehnyt, tämänkin kirjan sanojen kirjoitusasua on nykyaikaistettu ja kömpelöimmät sanajärjestykset oiottu sisältöön puuttumatta. Tuota toimituksellista hiontaa on tehty samaan tapaan kuin miten Uuno Pore toimitti lukuisia Ervastin esitelmäteoksia julkaisukuntoon. Kalevalan avaimen III painoksen näköisversioon voi halutessaan tutustua pekkaervast.net-sivustolta.


Epiktetos: "Käsikirja" — 5.1.2016

Kolmisen vuotta sitten kiinnostuin Epiktetoksen pahan vastuttamattomuudesta. Gutengbeg-sivustolta lueskeltuani sadan vuoden takaisen Kaarle Jaakkolan Enkheiridionin käännöstä Ojennusnuora syntyi ajatus laittaa ko. teos teosofianettiin. Vanhalla suomennoksella on ansionsa, mutta monet sen lauseet ovat käsittämättömiä. Aloin jo hieman uudistaa kovin vanhakantaista kieliasua, kunnes huomasin, että kokonaisia lauseita tuli sommiteltua uusiksi. Katsoin parhaimmaksi palata kirjan alkuun ja alkaa itse kääntää Enkheiridionia käyttämällä apuna vanhan suomennoksen lisäksi 3-4 englanninkielistä käännöstä ja kreikankielistä alkuteosta, johon tukeuduin vain paikoin (nettisanakirjan avulla). Itselleni kääntämisestä tuli kiehtova haaste, sillä jouduin syventymään Epiktetoksen ajatuksiin toden teolla. Käsilläni olleet englanninkieliset versiot sisälsivät toisistaan poikkeavia merkityksiä.    

Vasta kun olin saanut käännöksen pakettiin, huomasin, että Enkheiridion oli suomennettu sittemmin kahteen kertaan, nimellä Käsikirja (joka on osuvampi teoksen nimeksi). Noita suomennoksia en ole nähnyt. Olisi toki kiinnostavaa vertailla niitä joskus omaan käännökseeni.


"Teosofian avain" — 28.8.2015

Taitoin Blavatskyn perusteoksen Teosofian avain vajaa vuosi sitten e-kirjaksi, ja talvella läpiluvun myötä havahduin tarkistamaan alkuperäisestä teoksesta joitakin kohtia. En käynyt läpi teosta sana sanalta tai lause lauseelta verraten alkutekstiin, vaan tsekkasin ainoastaan epäilyttäviä ilmauksia, ja löytyihän sieltä paljon tarkennettavaa. Tuli ongelma: pitäisikö tarjota luettavaksi autenttista Pekka Ervastin käännöstä (jossa ilmeisesti näkyy vahvasti myös V. H. Valvanteen käden jälki) vai pyrkiäkö saamaan HPB:n sanottava mahdollisimman selkeänä kuuluviin. Koska kyseessä oleva Uuno Poreen toimittama Teosofian avaimen kolmas painos on jo saatavilla www.pekkaervast.net -sivustolta, niin pyrkimys jälkimmäiseen oli luontevaa.

Uuno Pore totesi suomennoksen 3. painoksen [1954] alkulauseessa tehneensä välttämättömiä kielellisiä ja englantilaisen alkutekstin vaatimia oikaisuja. Aikaa tuosta on kulunut, ja kieli on edelleen uudistunut, ja myös tarkentamisen varaa jäi Poreen toimittamaan suomennokseen. Jatkoin Poreen alulle panemaa sanojen kirjoitusasun hienovaraista nykyaikaistamista ja suomennoksen tarkentamista.  

Ehkä merkittävin kummallisuus, joka suomennoksesta löytyi, oli alkutekstin käsitteen 'Higher Self' kääntyminen kolmella ensimmäisellä esiintymiskerralla 'korkeammaksi minäksi'; sen jälkeen suomennoksessa se oli käännetty oikein: Korkeampi Itse. Teosofian avaimen luvussa "Mitä tuhoutumisella todella tarkoitetaan" HPB selittä tarkoin, mitä eroa on käsitteillä 'Higher Self' ja 'Higher Ego'. Toinen merkittävä tarkennus on siveys- ja siveellinen-sanojen korvaaminen moraaliin, etiikkaan ja hyveellisyyteen liittyvillä sanoilla. Moral, ethic, virtous -sanoja vastasi suomennoksessa yksioikoisesti siveellinen ja muutin nuo moraaliseksi, eettiseksi ja hyveelliseksi. Sana 'intelligence' oli käännetty joko järjeksi tai älyksi. Pitäydyin jälkimmäiseen — 'reason' ja 'mind' saivat vastata 'järkeä', tosin 'mind' sana lienee parempi kääntää useimmiten 'mieleksi' (tuossa jätin Ervast/Valvanteen vainun varaan, kumpi — mieli vai järki — oli mind-sanan vastine kussakin tilanteessa). Muutakin tarkentamista löytyi, esimerkiksi joitakin sanontoja Ervast/Valvanne oli kääntänyt sananmukaisesti, jolloin tekstiin tuli aika käsittämättömiä lausahduksia. Ilmeisesti sanakirja, johon tuolloin tukeuduttiin, ei sisältänyt monisanaisia sanontoja.

Yli sadan vuoden takaiseen Teosofisen Seuraan liittyvän rahankäytön lyhyttä selvittelyä pidän nykylukijan kannalta turhana — miten tuo muka avaa teosofiaa. Sen poisjättämistä voisi harkita, kuten aikoinaan alkukielisessä G. R. S. Meadin toimittamassa laitoksessa tehtiin.

Hyvällä syyllä voi sanoa, että nyt teosofianetissä tarjolla olevassa Teosofian avaimen suomennoksen versiossa on vähemmän vaaraa väärinkäsityksille kuin 1954 painoksella.

Koko suomennos olisi kai hyvä tarkistaa juurta jaksaen. Jospa joskus jollakin olisi aikaa omistautua tuolle...


"Ruusuristiläinen maailmankatsomus" — 3.5.2015 (päivitetty 24.9.2015)

Kun vuoden 1995 lopulla ryhdyin julkaisemaan yksittäisiä – aluksi Ervastin ja Steinerin – teosofis-henkisiä tekstejä internetissä, minuun otti sähköpostitse yhteyttä valtameren takaa kanadansuomalainen Erkki Y-K. Tiiviin sähköpostikirjeenvaihdon lomassa alkoi kypsyä idea yhteisyrityksestä Max Heindelin (v. 1920 suomeksi ilmestyneen) Rosenkreuzilaisen maailmankatsomuksen (The Rosicrucian Cosmo-Conception) käännöksen uudistamiseksi. Erkki oli havainnut teoksen suomennoksessa lukuisia virheitä ja epämääräisyyksiä.

Niinpä aloin skannata vanhaa Kyllikki Ignatiuksen suomennosta, ja lähetin skannattua tekstiä luvuittain Kanadaan, missä Erkki ja hänen vaimonsa Aila tarkistivat sitä lause lauseelta korjaten virheet ja muutenkin silotellen pahimpia särmiä sujuvuuden lisäämiseksi, lähettäen sitten tännepäin tekstiä, jonka työstin nettiin html-muotoon. Näin etenimme melko verkkaiseen tahtiin, julkaisten muutaman luvun vuodessa. Vihdoin vuonna 2004 pääsimme urakan loppuun: ensimmäinen korjattu suomennosversio oli kokonaan netissä. Nimikin oli uudistunut: Ruusuristiläinen maailmankatsomus. Teos oli saanut muutaman luvun lisää, sillä mukaan otettiin muutama Heindelin kuoleman jälkeisiin Cosmon painoksiin sisällytetty lyhyt luku, mm. pyrkijälle tarkoitettuja harjoituksia.

Tuolloin suomennosta oli korjailtu vain ’välttämättömin’ osin ja se sisälsi edelleen paljolti kömpelöä vanhasuomea. Kävimme tekstin läpi vielä kerran tarkemmalla seulalla, samalla uudistaen jäljelle jääneitä vanhoja lauserakenteita ja ilmauksia. Käytännössä teos käännettiin kokonaan uusiksi. Tekstin viimeistelyssä oli suurena apuna muutamat ’ulkopuoliset’ oikolukijat. Kirjan vanhat kuvat ja kaaviot olivat hailakoita ja epätarkkoja, siksi ne kaikki työstettiin uusiksi. Vanhan painoksen alussa olevaa Pekka Ervastin teoksen esittelyä on kielellisesti hienovaraisesti nykyaikaistettu ja hieman tiivistetty (mm. pari merkityksetöntä sivulausetta jätettiin pois).

Kyllikki Ignatiuksen ansioksi on luettava hänen oivallinen ’kaunokirjallinen’ otteensa. Mutta vanhassa suomennoksessa oli valitettavan paljon puutteita ja korjattavaa. Yksi kokonainen kappale ja runo olivat jääneet kääntämättä, ja niin ikään joitakin yksittäisiä lauseita, ja sisällön kannalta merkityksellisiä sanoja oli jätetty huomioonottamatta suomennokseen. Lisäksi vanhassa suomennoksessa oli lukuisia epätäsmällisesti tai jopa virheellisesti käännettyjä sanoja ja sanontoja.

Koska teoksen vanha painos on ollut loppu vuosikymmeniä ja näköispainoksen julkaisemista on harkittu, päädyttiin ottamaan uudesta suomennoksesta paperipainos. Se tuli kirjapainosta marraskuussa 2014. Jälleenmyyntihinta pyrittiin asettamaan mahdollisimman alhaiseksi (35 €), jotta hinta ei olisi esteenä teoksen hankkimiselle.

Koska Ruusuristiläistä maailmankatsomusta alettiin työstää ensisijaisesti internettiin vapaaseen jakeluun, tulee lopullinen uudistettu suomennos myös sinne syksyn 2015 aikana. Täten kirjaan voi syventyä tablettitietokoneella lukien ja sen saatavuus on taattu paperipainoksen loputtuakin.

Max Heindel ei omien sanojensa mukaan ole varsinainen ruusuristiläisveli, vaan hän on ainoastaan saanut opetusta ja opastusta vanhemmilta veljiltä, mikä on mahdollistanut tämän teoksen kirjoittamisen. Lisäksi hän omilla ’salatieteellisillä’ tutkimuksillaan on vakuuttunut monista esittämiensä asioiden totuudellisuudesta. Heindelin persoonallinen ote ja innostus voi jotakuta häiritä, sillä mikään anonyymikirjoittaja hän ei todellakaan ole. Panemalla itsensä likoon Heindel lisää sanottavansa uskottavuutta, hän on mies sanojensa takana.

Teoksen painotuksista olisi voinut keventää eri kehityskausien, kierrosten ja pallojen käsittelyä. Samoin joitakin sivujuonteita ja kerrottuja esimerkkitapauksia olisi voinut ottaa esille vähän rajatummin.

Itseäni ja varmaankin montaa muutakin lukijaa epäilyttää rotuihin liittyvät linjaukset joissakin yli vuosisadan takaisissa teosofisissa kirjoissa. Teosofian mukaan jokaisella eri ihmisroduilla on oma merkityksensä ihmiskunnan kokonaiskehityksessä. Se, että vanhemmat rodut luokiteltiin sata vuotta sitten astraalis-mentaalisine ominaisuuksineen hiipuviin ja osin degeneroituviin, ei välttämättä ole pahankurista rasismia, vaan se saattaa olla silloin vallalla ollut tosiasia. Teosofinen liike liputti jo lähtien 1800-luvun loppupuolella ihmisten veljeyden puolesta mm. ihon väriin katsomatta, joten rasisteiksi teosofeja on siten vaikea mieltää. Tällä hetkellä näyttäisi olevan menossa sata vuotta sitten joidenkin teosofien – mm. Heindelin – ennakoima rotujen sekoittuminen, jolloin hyvinkin 'kehittyneitä' sieluja syntyy vanhoihin hiipuviin rotuihin, jotka sulautuvat uudempiin rotuihin.

Teosofiseen kirjallisuuteen perehtynyt ei ehkä pidä Heindelin ’Cosmoa’ täydellisenä ja kaikissa yksityiskohdissaan täysin virheettömänä ruusuristiläisen maailmakuvan esittelynä. Mutta epäilemättä se on eräs suomenkielellä julkaistun teosofis-henkisen kirjallisuuden kattavimpia teoksia – ehkä käsillä olevista teoksista paras ja tyhjentävin. Samoihin kansiin on mahdutettu kaikki keskeiset perusasiat ikuisen viisauden maailmankuvasta.

Tässä vielä ote kustantajan esittelytekstistä: "Max Heindel tarkastelee pääteoksessaan Ruusuristiläinen maailmankatsomus laaja-alaisesti teosofis-okkulttista maailmankuvaa ruusuristiläisen perinteen kautta. Vuonna 1909 julkaistu teos oli ilmestyessään ensimmäisiä julkisuuteen annettuja esityksiä ruusuristiläisestä tietämyksestä. Kirjan aiheina ovat muun muassa salatieteelliset tutkimukset evoluutiosta ja luonnon kokoonpanosta, esoteerinen kristillisyys ja ihmisen henkinen kehitys."


Etusivu