ESIPUHE

Olemme erittäin iloisia voidessamme julkaista Swami Vivekanandan Bhakti-Yogan. Swami Vivekanandan kirjoittamista lukemattomista teoksista on tämä toinen suomeksi ilmestyvä kirja, joka perustuu Vivekanandan luentoihin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Hänen Karma-Yogan toimme suomalaisille lukijoille 1971. Kirja otettiin vastaan suurella kiinnostuksella. Olemme varmoja siitä, että Bhakti-Yoga saa vielä paremman vastaanoton, koska se on ensimmäinen suomenkielinen kirja joka kertoo todellisesta rakkaudesta.

Yogassa on neljä päähaaraa: Raja-Yoga (Kaikkien yogamuotojen kuningas), Karma-Yoga (Työn Yoga), Bhakti-Yoga (Rakkauden Yoga) ja Jnan-Yoga (Tiedon Yoga).

Karma-Yogan ja Bhakti-Yogan lisäksi on suomeksi ilmestynyt kirjat Yoga tapa elää 1 (Sood & Sood; 7. painos) ja Yoga tapa elää 2 (Sood & Sood; 2. painos) jotka käsittelevät Maharishi Patanjalin Raja Yogaa.

Olemme vastaanottaneet monia toivomuksia kirjan Yoga tapa elää 3 julkaisemiseksi ja olemme varmoja että pian on sopiva aika siihen.

Päätarkoituksemme on tuoda lukijoittemme eteen kaikkialla maailmassa Yoga sen aikuperäisimmässä muodossa niin kuin sitä harjoittivat suuret Yogit Himalajalla ja siksi kaikki mitä esitämme on peräisin vain Himalajalta ja perustuu Sanskritinkieliseen tekstiin.

Haluamme esittää vilpittömät kiitoksemme Juhani Hietalahdelle, Hilkka Pihlajaniemelle, likka Rautavirralle ja kaikille muille, jotka ovat auttaneet tämän kirjan julkaisemisessa. Kiitämme ADVAITA ASHRAMAA julkaisuluvan myöntämisestä.

Om Tat Sat

Julkaisijat


 

SWAMI VIVEKANANDA

Swami Vivekananda syntyi tammikuun 12. p:nä 1863 Kalkutassa kuuluisaan Dutta perheeseen ja sai nimen Narendranath. Hänen isoisänsä Durga Charan, joka oli hyvin perehtynyt sanskritin ja persian kieliin, luopui maailmasta 25 vuoden ikäisenä poikansa Vishwanath Duttin syntymän jälkeen. Vishwanathista tuli etevä lakimies Kalkutan Ylioikeuteen. Hänellä oli ruhtinaalliset tulot, mutta suuren toisia kohtaan osoittamansa myötätunnon ja kaikkiin kohdistuvan anteliaisuutensa vuoksi hän tuhlasi melkein kaiken siitä.

Wishwanath nai Bhuwaneshwari nimisen erittäin hyveellisen naisen. Tämän elintavat olivat yksinkertaiset, hän käyttäytyi arvokkaasti, hänellä oli harras mielenlaatu ja hän osoitti rakkautta köyhiä ja avuttomia kohtaan. Narendranath, tuleva Swami Vivekananda, syntyi tähän jaloon perheeseen, jolla oli kunniakkaat perinteet.

Jo lapsena Narendranath osoitti varmoja merkkejä tulevasta suuruudestaan. Lannistamaton hengellinen voima, jonka hän oli saanut synnyinlahjanaan etsi ilmaisua monin tavoin jo erittäin nuoressa iässä.

Joskus hänellä oli tapana leikkiä mietiskelyä ystäviensä kanssa ja syventyi siihen niin, että hän menetti tietoisuuden kaikesta ulkopuolella olevasta. Kerran hänen mietiskelynsä oli niin syvää, että hän ei huomannut kuolettavan myrkyllisen kobran lähestymistä eikä kuullut pakenevien ystäviensä varoitushuutoja. Kun hänen äitinsä kysyi häneltä, miksi hän ei paennut, hän vastasi tyynesti, että hän ei tiennyt, mitä tapahtui ulkopuolella, koska hän samaan aikaan koki sanoinkuvaamatonta sisäistä iloa.

Hän opiskeli Kalkutan yliopistossa. Kerran professori William Hastie selitti oppilailleen mielen transsitilaa. Luennossaan hän puhui myös Sri Ramakrishnasta, Dakshineswarin suuresta pyhästä miehestä, joka hänen tietääkseen ainoana ihmisenä oli kokenut tuon autuaan mielentilan. Hän neuvoi oppilaitaan menemään tapaamaan tuota tietäjää voidakseen omin silmin todeta, mitä tuolla transsitilalla tarkoitetaan.

Näin Narendra oppi tuntemaan Sri Ramakrishnan. Myöhemmin Sri Ramakrishnasta tuli hänen gurunsa.

Eräänä päivänä Narendranath tuli ystävineen Dakshineswariin tapaamaan Sri Ramakrishnaa. Narendra tuli mukanaan kaikki nykyajan epäilykset ja skeptisismi haluamatta omaksua uskonnon korkeintakaan totuutta ilman pätevää todistusta. Mutta hänellä oli palava halu oppia tuntemaan totuus, joka hänen sisässään vaati selvitystä. Narendra sai esittää tuolle suurelle opettajalle kauan toivomansa kysymyksen: — Herra, oletteko nähnyt Jumalan?" — Kyllä, näen hänet yhtä hyvin kuin teidät. Jumala voidaan nähdä. Hänelle voidaan puhua samoin kuin minä puhun teille. Ihmiset ponnistelevat kovasti saadakseen varallisuutta, omaisuutta, vaimon ja lapsia, mutta kuka ponnistelee Jumalan vuoksi. Jos todella haluaa nähdä Hänet, Hän varmasti paljastaa itsensä. Sri Ramakrishnan sanat vaikuttivat Narendraan syvästi.

Tullessaan toisen kerran tapaamaan Sri Ramakrishnaa Narendra löysi hänet istumasta vuoteeltaan. Tämä tervehti häntä lämpimästi ja käski hänen istuutua vierelleen. Mutta silmänräpäyksessä Sri Ramakrishna kosketti häntä oikealla jalallaan. Swami Vivekananda kuvaa kokemustaan seuraavasti: "Kosketus sai aikaan minussa oudon kokemuksen. Katsoessani siinä ympärilleni yhtäkkiä seinät ja kaikki muu huoneessa oleva alkoivat pyöriä ympäri ja katosivat kokonaan ja oma henkilöni alkoi sulautua kaikenkäsittävään tyhjyyteen. Olin hirveästi peloissani, sillä luulin kuolevani. Minusta henkilöllisyyteni menettäminen merkitsi sitä. En voinut enää hillitä itseäni ja huusin: 'Mitä teette minulle? Minulla on koti ja vanhemmat! ' Hän sanoi äänekkäästi ja sivellen kädellään rintaani sanoi: 'Hyvä on, lopetetaan tällä kertaa. Kaikki tulee aikanaan.' Tapahtui ihme. Heti kun hän oli sanonut sen, tuo outo kokemus hävisi. Olin jälleen oma itseni ja kaikki huoneessa oli kuten ennen. — Oliko se mesmerismiä vai hypnotismiä, Naren kysyi itseltään. Hän ei kuitenkaan voinut saada itseään uskomaan, että asia oli niin. Kuinka kellään saattoi olla niin voimallinen vaikutus toiseen yhtä korkealla älyllisellä tasolla olevaan mieleen. Mutta hän ei voinut kieltää Sri Ramakrishnan yli-inhimillistä hengenvoimaa, joka vaikutti häneen yhtä voimakkaasti ja yhtä nopeasti kuin sähköisku. Narenista oli ällistyttävä mysteerio, että jokin ihminen saattoi pirstota hänen vahvan mielensä palasiksi silmänräpäyksessä ja samalla kohdella häntä epätavallisella rakkaudella ja ystävällisyydellä.

Kolmas kohtaaminen tapahtui vain muutamia päiviä myöhemmin. Heti kun hän oli saapunut, Sri Ramakrishna vei hänet läheiseen puutarhaan ja käski hänen istuutua viereensä. Äkkiä Sri Ramakrishna kosketti Narenia. Vaikka tämä oli varautunut vastustamaan tuon Jumalasta juopuneen miehen tahtoa, hän menetti kokonaan tietoisuuden ulkomaailmasta. Nyt Naren oli täysin vakuuttunut, että valtavat hengelliset voimat työskentelivät käyttäen Sri Ramakrishnaa välikappaleenaan. Pyyteetön rakkaus ja kiintymys, joita hän osoitti häntä kohtaan ja autuuden tunne, jota hän tunsi tuon pyhän miehen läheisyydessä, vetivät häntä lähemmäksi ja lähemmäksi Sri Ramakrishnaa.

Seuraus näiden kahden persoonallisuuden, Sri Ramakrishnan ja Narendranathin välisestä yhteydestä oli Swami Vivekananda.

Tämä suuri yogi ei opettanut vain Intian kansaa, vaan vei Sri Ramakrishnan sanomaa koko maailmaan. Hänen opetustyönsä lännessä alkoi Chicagon Uskontojen maailmankongressissa v. 1893. Kun tämä noin kolmissakymmenissä oleva mies ilmestyi kongressin avauskokoukseen syyskuussa 1893, kaikki muut kokouksen jäsenet jäivät hänen hallitsevan olemuksensa varjoon. Kaikki muut puhujat puhuivat Jumalastaan tai uskonlahkonsa Jumalasta. Hän yksin puhui kaikista noista Jumalista ja yhdisti ne Universaaliin Sieluun. Hän jätti syvän vaikutuksen amerikkalaisten mieliin.

Hän piti lukemattomia luentoja ja oppitunteja Yhdysvalloissa, Euroopassa ja muissa osissa maailmaa. Hän puhui enimmäkseen yogan neljästä päälajista: Raja-Yogasta, Karma-Yogasta, Bhakti-Yogasta ja Jnana-Yogasta. Kaikista näistä on hänen luentoihinsa perustuvia kirjoja. Miljoonat ihmiset ovat lukeneet hänen kirjojaan eri kielillä. Hänen Karma-Yogansa ilmestyi suomeksi v. 1971 ja saavutti suuren suosion. Olemme varmoja, että tänä vuonna tämä Bhakti-Yoga saavuttaa vielä suuremman suosion lukijoiden taholta.

Swami Vivekananda oli sanonut opetuslapsilleen, ettei hän eläisi 40 vuotta vanhemmaksi. Muutamia päiviä ennen kuin hän lopullisesti jätti ruumiinsa hän pyysi erästä opetuslastaan tuomaan bengalilaisen kalenterin. Swami käänsi esiin sivun, jossa oli päivämäärä 4.7.1902. Kukaan ei tiennyt mitä oli hänen mielessään tai mitä hän suunnitteli. Hän sanoi kuitenkin: "Kuinka usein ihminen tuottaa vahinkoa opetuslapsilleen olemalla aina heidän luonaan. Kun nämä ovat saaneet tarvitsemansa opin, on tärkeää, että heidän johtajansa jättävät heidät, sillä ilman hänen poissaoloaan he eivät kykene kehittymään itsenäisesti.

Kävellessään heinäkuun ensimmäisenä Swami Premanandan kanssa hän sanoi tälle: "Kun luovun ruumiistani, polttakaa se tuolla."

Heinäkuun neljäntenä hän nousi aikaisin aamulla ja näytti iloiselta ja tarmokkaalta. Tavanmukaisten aamuaskareiden jälkeen hän meni pyhäkköön ja sulki sisältä käsin kaikki ovet ja ikkunat. Tämä oli sangen epätavallista. Sinä aikana kun hän asui Mathissa, sitä ei kukaan ollut nähnyt tapahtuvan. Hän mietiskeli siellä kolme tuntia ja sitten äkkiä aloitti hengellisen laulun, jonka suloiset soinnut täyttivät ilman rauhalla ja autuudella. Kun hän tuli ulos hän oli aivan toinen henkilö kasvoillaan hengellisen tunteen lämpö ja jumalallinen tulen hehku silmissään.

Lounaan jälkeen hän opetti sanskritin kielioppia kolme tuntia. Illalla hän meni Belur Basaariin Swami Premenandan seurassa. Palattuaan kävelyltä hän istui verannalla kaikkien mathilaisten seurassa. Hän keskusteli heidän kanssaan iloisesti. Auringon laskettua hän meni huoneeseensa yläkertaan ja käski erään opetuslapsistaan avata kaikki ikkunat saadakseen sisään paljon raitista ilmaa. Klo 19.00 hän asettui mietiskelyasentoon ja mietiskeli tunnin ajan. Hän käänsi hetkeksi katseensa Dakshineswariin, pyhään paikkaan, missä hänen oli tapana istua opettajansa jalkojen juuressa ja saada häneltä sydämellistä rakkautta ja siunausta. Tämän jälkeen hän asettui makaamaan lattialle. Eräs opetuslapsi, joka oli silloin hänen kanssaan ajatteli, että Swami oli ehkä kevyessä unessa. Tuntia myöhemmin hänen kätensä liikahti hieman. Sitten seurasi kaksi syvää hengitystä. Opetuslapsi ajatteli, että hän oli vaipunut samadhiin. Muut opetuslapset tulivat paikalle alkaen melodisesti lausua opettajansa nimeä luullen hänen olevan samadhissa. Mutta sitten eräs opetuslapsista huomasi, ettei Swamilla ollut pulssia eikä sydämen lyöntiä. Vaikka suuri Swami oli murtanut maallisen olemassaolonsa kahleet ja siirtynyt kuoleman ulottumattomiin Nirvikalpa samadhissa, sanat jotka hän ennen lähtöään lausui, ovat hyviin merkittävät: "Luultavasti huomaan, että on mukava päästä ruumiin ulkopuolelle ja heittää se pois kuin kulunut vaate. Mutta minä en lakkaa työskentelemästä. Innoitan ihmisiä kaikkialla siihen asti, kun maailma huomaa, että se on yhtä Jumalan kanssa."


 

RUKOUS

 


Hän on maailmankaikkeuden Sielu.

Hän on kuolematon.

Hänellä on kaikki hallinnassaan.

Hän on Kaikkitietävä, kaikkialla läsnäoleva maailmankaikkeuden Suojelija, ikuinen Hallitsija.

Ei ole toista, joka kykenisi hallitsemaan maailmaa ikuisesti.

Luomistyön alussa Hän loi itsestään Brahman (so. kaikenkäsittävän tietoisuuden) ja antoi hänelle Vedat. Häneen, ikuiseen Valoon, joka kääntää ihmismielen Atmania kohti, minä turvaudun vapautusta etsien.

Shvetashvara-Upanishad, VI, 17-18


 

BHAKTIN MÄÄRITELMÄ

 

Bhakti-yoga on totista, aitoa Jumalan etsimistä, joka alkaa Rakkaudesta, joka voi jatkua vain Rakkauden avulla ja joka päättyy Rakkauteen. Hetkenkin kestävä äärimmäisen kiihkeä rakkaus Jumalaan tuottaa meille ikuisen vapauden. Bhaktiaforismien selityksissään Narada sanoo: "Bhakti on intensiivista rakkautta Jumalaan" — Kun ihminen saavuttaa sen, hän rakastaa kaikkia eikä vihaa ketään. Hänestä tulee ikuisesti tyytyväinen." — Bhaktia ei voi muuntaa palvelemaan maallisia tarkoitusperiä", koska niin kauan kuin on olemassa maallisia himoja, tuollaista rakkautta ei synny. "Bhakti on suurempi kuin Karma ja suurempi kuin Yoga, koska ne on tarkoitettu määrätyn päämäärän saavuttamiseksi. Bhakti taas on päämäärä sinänsä, keino ja päämäärä yhtyneenä."

Bhakti on jatkuvasti ollut tietäjiemme kirjoitusten aiheena. Sellaisten Bhaktin erikoistuntijoiden lisäksi kuin Shandilya ja Narada ovat, suuret Vyasa-Sutrien selittäjät ovat sattuvasti käsitelleet rakkautta teoksissaan, vaikka he muutoin ovatkin Jnana-Yogan (tiedon) kannattajia. Vaikka kirjoittaja yrittääkin selittää melkein kaikki Sutrat tiedon Yogan kannalta, niin varsinkaan Jumalan palvelemista käsittelevää kappaletta ei voi selittää yksinomaan tuolta kannalta.

Tiedon (Jnana) ja rakkauden (Bhakti) välillä ei todellisuudessa ole niin paljon eroa kuin ihmiset kuvittelevat. Myöhemmin huomaamme, että ne lopulta yhtyvät samassa pisteessä. Myös Raja-Yoga, kun sitä harjoitetaan vapautuksen saavuttamiseksi eikä sitä käytetä tietämättömien ihmisten pettämiseen kuten silmänkääntäjät ja ihmeidenkauppiaat usein valitettavasti tekevät, johtaa myös samaan päämäärään.

Bhaktin suurin etu on se, että se on helpoin ja luonnollisin keino saavuttaa tavoiteltu suuri jumalallinen päämäärä. Sen suurin haitta on, että alemmissa muodoissaan se usein muuttuu iljettäväksi fanatismiksi. Hindulaisuuden, islamin ja kristinuskon piirissä esiintyneet fanaatikot ovat melkein kaikki lähtöisin alemmanasteisen Bhaktin harjoittajien keskuudesta. Kiintymyksen kohdistaminen pelkästään yhteen ainoaan kohteeseen, mitä ilman ei voi syntyä aitoa rakkautta, johtaa myös usein kaiken muun hylkäämiseen. Kaikkien uskontojen ja kansojen keskuudessa heikoilla ja kehittymättömillä ihmisillä on vain yksi ainoa keino rakastaa omaa ihannettaan so. vihata kaikkia muita ihanteita. Tämä selittää usein havaitun ilmiön, kuinka mies, joka niin antaumuksellisesti rakastaa omaa Jumalaansa ja uskonnonihannettaan, muuttuu huutavaksi fanaatikoksi heti, kun hän näkee tai kuulee puhuttavan jostain toisesta ihanteesta. Tällaista jumalanpalvojaa voidaan verrata koiraan, joka vahtii isäntänsä aluetta tunkeilijoilta. Koiran vaisto on kuitenkin parempi kuin ihmisäly, sillä koira ei koskaan erehdy luulemaan isäntäänsä viholliseksi tulipa hän missä asussa tahansa. Fanaatikko taas menettää kaiken arvostelukykynsä. Hänestä on väärä oikeaa tai oikea väärää, jos vain oikea henkilö sanoo niin, sillä hänen henkilökohtaiset mieltymyksensä sumentavat hänen arvostelukykyään suuresti. Mies, joka on ystävällinen, hyvä, rehellinen ja rakastava oman uskonsuuntansa edustajia kohtaan, ei epäröi tehdä katalimpiakaan tekoja ihmisille, jotka ovat hänen oman suuntansa ulkopuolella.

Tämä vaara kuitenkin esiintyy vain Bhaktin valmistelevassa vaiheessa (Gaunissa). Kun Bhakti on tullut kypsäksi, ja Bhaktin harjoittaja on siirtynyt ylimpään asteeseen (Paraan), ei ole enää pelkoa näistä iljettävistä fanatismin osoituksista. Sielu, joka on täynnä tätä korkeampaa Bhaktia, on liian lähellä Jumalaa tullakseen vihan levittämisen välikappaleeksi.

Me kaikki emme voi tämän elämämme aikana kehittää luonnettamme sopusuhtaisesti. Kuitenkin pidämme jaloimpana luonnetta, jossa on yhtä paljon tilaa tiedolle, rakkaudelle ja Yogalle. Lintu tarvitsee kolmea asiaa kyetäkseen lentämään: kahta siipeä ja pyrstöä toimimaan peräsimenä. Jnana (tieto) on toinen siipi, Bhakti (rakkaus) toinen ja Yoga on pyrstö tasapainon säilyttäjänä. Niiden, jotka eivät voi harjoittaa näitä kolmea jumalanpalveluksen muotoa harmonisesti ja siksi valitsevat pelkästään Bhaktin tiekseen Jumalan luo, on välttämätöntä muistaa aina, että seremoniat ja ulkonaiset muodot, vaikka ne ovatkin aivan välttämättömiä eteenpäin pyrkivälle sielulle, voivat saattaa meidät tilaan, jossa tunnemme erittäin kiihkeää rakkautta Jumalaa kohtaan.

Jnanien (tiedon opettajien) ja Bhaktojen (rakkauden opettajien) mielipiteet eroavat toisistaan hieman, vaikka molemmat tunnustavat Bhaktin voiman. Jnanit pitävät Bhaktia vapautuksen välineenä kun taas Bhaktat pitävät sitä sekä välineenä että päämääränä, johon pyritään. Mielestäni tämä eroavuus ei merkitse paljon. Tosiasiassa Bhakti, kun sitä käytetään välineenä, on alemmanasteisen palvonnan muoto, ja myöhemmässä vaiheessa ei korkeampaa astetta ja alempaa astetta voida erottaa toisistaan. Kummatkin suunnat näyttävät panevan paljon painoa itselleen luonteenomaisille palvontamenetelmille unohtaen, että täydellisen rakkauden myötä oikea tieto tulee varmasti etsimättäkin, ja että tosi rakkaus ja täydellinen tieto ovat erottamattomia.

Pitäen tämän mielessämme yrittäkäämme ymmärtää, mitä suurilla Vedantan selittäjillä on asiasta sanottavaa. Selittäessään Sutraa 'Avrittirasakridupadeshat (mietiskely usein mukaan liitettynä on välttämätöntä) Bhagavan Shankara sanoo: "Ihmiset sanovat näin, 'Hän on kiintynyt kuninkaaseen, hän on kiintynyt Guruun.' Näin he sanovat miehestä, joka seuraa Guruaan pitäen tuota seuraamista ainoana päämääränään. Samoin he sanovat, 'Rakastunut vaimo ajattelee rakasta aviomiestään.' Tässä tarkoitetaan jonkinlaista jatkuvaa ja kiihkeää muistelemista. — Kiintymys on Shankaran mukaan tällaista.

Mietiskely taas on sen kohteen alituista muistelemista. Ajatukset virtaavat katkeamattomana virtana kuten öljy kaadettaessa sitä astiasta toiseen. Kun tällainen muisteleminen saavutetaan Jumalaan nähden, kaikki kahleet murtuvat. Niinpä pyhissä kirjoissa mainitaan Jumalan jatkuva muisteleminen keinona saavuttaa vapautus. Tämä muistaminen sisältää myös näkemisen, koska aivan samaa asiaa tarkoitetaan lauseessa, 'Kun Hänet, joka on kaukana ja lähellä nähdään, sydämen kahleet murtuvat, epäilykset katoavat ja kaikki karman (työn) seuraukset häviävät.' Hänet, joka on lähellä voidaan nähdä, mutta häntä, joka on kaukana voidaan vain muistella. Kuitenkin kirjoitus sanoo, että meidän tulee nähdä Hänet, joka on lähellä ja kaukana siten ilmoittaen, että yllämainittu muistaminen on yhtä hyvää kuin näkeminen. Tällainen muistaminen loppuun asti kehitettynä muuttuu näkemiseksi. Tärkeimmät pyhien kirjoitusten tekstit sanovat, että Jumalan palveleminen on alituista muistamista. Myös tietämistä, joka on samaa kuin usein toistuva palvelus, on myös kuvattu jatkuvaksi muistamiseksi. Siten Shruti pitää muistamista, joka on saavuttanut suoraa havaintoa vastaavan tason, tienä vapautumiseen. "Atmania ei saavuteta erilaisten tieteiden avulla, ei älyllä eikä paljolla Vedojen lukemisella. Se, jota tämä Atman kaipaa, saavuttaa tämän Atmanin, ja Atman paljastaa itsensä hänelle." Kun on todettu, että pelkkä kuuleminen, ajatteleminen ja mietiskely eivät ole keinoja Atmanin saavuttamiseksi sanotaan, Se, jota Atman kaipaa, saavuttaa Atmanin. Kiihkeästi rakastettu on myös kaivattu. Siitä, joka rakastaa Atmania kiihkeästi, tulee Atmanin suuri rakkaus. Herra itse auttaa, että tämä rakastettu voi saavuttaa Atmanin. Sillä Hän on itse sanonut: "Ohjaan niiden tahtoa, jotka ovat alituisesti kiintyneitä Minuun ja palvovat Minua rakkaudella, niin että he voivat päästä luokseni." Siksi sanotaan, että Korkein Atman kaipaa sitä, jolle tämä näkevä muistaminen on rakasta, sillä Hän, Atman, on siinä muistamisen kohteena, ja tuo henkilö saavuttaa Atmanin. Sana Bhakti tarkoittaa tällaista jatkuvaa muistamista. "Näin sanoo Bhagavan Ramanuja selityksessään Sutraan Athato Brahmajijnasa." (Tätä seuraa esitys Brahmanista).

Bhoja sanoo kommentoidessaan Patanjalin Sutraa "Ishvarapranidhanadva eli Korkeimman Herran palvelemisesta": — Pranidhhana on sellaista Bhaktia, jossa kaikki työt omistetaan tuolle opettajien Opettajalle pyrkimättä itse saavuttamaan mitään palkkiota esim. aistinautintoja." Myös Bhagavan Vyasa määrittelee kommentoidessaan samaa kohtaa Pranidhanan — sellaiseksi Bhaktiksi, jonka seurauksena Korkeimman Herran armo tulee yogille, siunaa hänet ja toteuttaa hänen toiveensa." Shandilyan mukaan "Bhakti on intensiivistä rakkautta Jumalaan." Paras määritelmä löydetään kuitenkin bhaktojen kuninkaalta, Prahladalta: "Mietiskellessäni Sinua älköön tuo kuolematon rakkaus, jolla tietämättömät rakastavat katoavia esineitä, lähtekö sydämestäni. — Mikä rakkaus? — Rakkaus Korkeimpaan Herraan Ishvaraan. Rakkaus mihinkään muuhun esineeseen tai olentoon ei voi olla Bhaktia. Sillä kuten Ramanuja sanoo Sri-Bashyassaan lainatessaan erästä vanhaa Acharyaa (suurta opettajaa): "Kaikki maailmassa elävät oliot Brahmasta ruohonkorteen ovat Karman johdosta kuoleman ja jälleensyntymisen alaisia. Siksi niistä ei ole apua mietiskelyn kohteina. Ne kaikki elävät tietämättömyydessä ja ovat muuttuvaisia." Selittäessään Shandilyan käyttämää sanaa Anurakti Svapnesvara sanoo, että Anu merkitsee jälkeen ja Rakti kiintymys so. kiintymys, joka tulee, kun tunnetaan Jumalan luonne ja kunnia. Muutoin sokea kiintymys kehenkä tahansa esim. vaimoon ja lapsiin olisi Bhaktia. Siksi näemme selvästi, että Bhakti on sarja toisiaan seuraavia henkisiä ponnistuksia uskonnolliseen oivallukseen pääsemiseksi, joka aikaa tavallisella jumalanpalveluksella ja päättyy erittäin intensiiviseen rakkauteen Ishvaraa kohtaan.


 

ISHVARAA KÄSITTELEVÄ FILOSOFIA

 

Kuka on Ishvara? Janmadyasya yatah — Ishvarasta on maailmankaikkeuden synty, pysyvyys ja hajaantuminen. Hän on Ikuinen, Puhdas, Ikuisesti Vapaa, Kaikkivoipa, Kaikkitietävä, Armollinen, opettajien Opettaja. "Ennen kaikkea Hän on, Sa Ishvarah vachaniya-premasvarupah — "oman luontonsa Herra, sanoinkuvaamaton rakkaus." Nämä ovat varmasti persoonallisen Jumalan määritelmiä. Onko sitten olemassa kaksi Jumalaa: filosofin "Ei tämä, Ei tämä", Sat-chit-ananda, Olemassaolo-tieto-autuus ja tämä bhaktan rakkauden Jumala? Ei, sama Sat-shit-ananda on myös rakkauden Jumala, persoonaton ja persoonallinen Jumala. On aina muistettava, että bhaktan palvoma persoonallinen Jumala on sama kuin Brahma. Kaikki on Brahmaa, joka on ainoa ilman vertaistaan. Mutta Brahma kaikenkäsittävänä ja äärettömänä on liian abstraktinen rakastettavaksi ja palvottavaksi. Siksi bhakta valitsee kohteekseen Brahman rajallisen ilmenemismuodon, Korkeimman Hallitsijan Ishvaran. Käyttäkäämme vertausta. Savesta voidaan muovata kaikenlaisia esineitä. Aine on sama, mutta muodot ovat erilaisia. Kaikki nuo esineet olivat mahdollisuutena olemassa savessa, ennen kuin ne tehtiin. Sen jälkeen kun ne tehtiin, ne ovat erillisiä esineitä, niin kauan kuin niiden muoto säilyy. Savihiirestä ei voi tulla savielefanttia, vaikka muovaamattomana savena ne ovat samanlaiset. Molemmat savieläimet ovat saven ilmenemismuotoja. Ishvara on Korkeimman Olion korkein manifestaatio, ilmenemismuoto eli toisin sanoen suurin mahdollinen osa Äärettömästä Todellisuudesta, jonka ihmismieli voi tajuta. Luomistyö on ikuista, samoin Ishvara.

Sutriensa neljännen kappaleen neljännessä Padassa todettuaan, että vapautettu sielu saa Mokshan jälkeen melkein rajattoman voiman ja tiedot. Vyasa huomauttaa eräässä aforismissa, että kukaan ei kuitenkaan saa voimaa luoda, hallita ja hajottaa maailmankaikkeutta, sillä valta siihen kuuluu vain Jumalalle. Tässä Sutrassa tarjoutuu dualistisille selittäjille hyvä mahdollisuus osoittaa, kuinka alistettu sielu, Jiva, ei voi koskaan saada rajatonta voimaa, eikä saavuttaa täydellistä riippumattomuutta Jumalasta. Perinpohjaisessa dualistisessa selityksessään Madhvacharya käsittelee tätä kappaletta lainaamalla jakeen Varaha Puranasta.

Selittäessään tätä aforismia Ramanuja sanoo: "Koska on tuotu esiin kysymys, saavatko vapautetut sielut Korkeimman Olennon ainoalaatuisen voiman esim. luoda, hallita ja hajottaa maailmankaikkeus ja tulla kaikkien Herroiksi, vai käsittääkö se vain Korkeimman Olennon välittömän näkemisen, voimme esittää seuraavat todistelut: On perusteltua väittää, että vapautetut saavuttavat maailmankaikkeuden herruuden, koska kirjoitukset sanovat 'Hän saavuttaa täydellisen samankaltaisuuden Korkeimman Olennon kanssa, ja kaikki hänen toiveensa täyttyvät'. Mutta täydellistä samankaltaisuutta ja kaikkien toiveiden toteutumista ei voida saavuttaa ilman Korkeimman Herran ainoalaatuista voimaa, jolla voidaan hallita maailmankaikkeutta. Siksi, jos väitämme, että vapautetut tulevat täydellisesti Korkeimman kaltaisiksi, ja että kaikki heidän toiveensa toteutuvat, meidän on myönnettävä, että he saavat voiman hallita maailmankaikkeutta. Tähän esitämme seuraavan vastaväitteen: Vapautetut saavat kaikki muut kyvyt, muttei voimaa hallita maailmankaikkeutta. Maailmankaikkeuden hallitseminen merkitsee kaikkien elollisten ja elottomien olioiden muodon, elämän ja halujen ohjaamista. Kun kaikki verhot Hänen todellisen luontonsa edestä ovat poistuneet, vapautetut näkevät Brahman esteettömästi, mutta eivät omista voimaa hallita maailmankaikkeutta. Kirjoituksen teksti todistaa tämän. 'Etsi Sitä, josta kaikki nämä oliot ovat syntyneet, jonka avulla he elävät ja jonka luokse he kuoltuaan palaavat. Tuo Se on Brahma.' Jos kyky hallita maailmankaikkeutta kuuluisi myös vapautetuille, tuo teksti ei sopisi Brahman määritelmäksi, koska Hänet siinä määritellään siten, että Hänellä on maailmankaikkeus hallinnassaan. Pelkät epätavalliset attribuutit pystyvät määrittelemään jonkin olion. Siksi teksteistä kuten — 'Rakas poikani, alussa oli vain Yksi ilman vertaista. Tuo Yksi näki ja tunsi — Synnytän monia —. Tuo Yksi synnytti kuumuuden'. — Todellakin alussa oli olemassa vain Brahma. Tuo Yksi kehittyi. Hän synnytti siunatut oliot, Kshatrat. Kaikki seuraavat jumalat ovat Kshatroja: Varuna, Soma, Rudra, Parjanya, Yama, Mrityu ja lshana.' — Todellakin vain Atman oli olemassa alussa. Mikään muu ei värähdellyt. Hän ajatteli synnyttää maailman ja sitten Hän synnytti itsestään maailman.' — 'Vain Narayana oli olemassa. Ei ollut Brahmaa, Ishanaa, Dayava-Prithivia, tähtiä vettä, tulta, Somaa eikä aurinkoa. Hän ei tyytynyt pelkkään nautintoon. Mietiskeltyään Hän synnytti tyttären, nuo kymmenen elintä, jne.' — Samoin muissa teksteissä kuten, 'Se, joka asuen maassa ei ole samaa kuin maa, joka asuen Atmanissa jne.' — Shrutit sanovat, että Korkein on maailmankaikkeuden hallitsemisen suorittaja (subjekti)... Näissä kuvauksissa maailmankaikkeuden hallitsemisesta ei ole mitään sijaa vapautetuille sieluille eikä mainintaa, että niille olisi annettu jokin tehtävä tuossa toiminnassa.

Selittäessään seuraavaa Sutraa Ramanuja sanoo: "Jos väitätte päinvastaista sillä perusteella, että Vedoissa on tekstejä, jotka suoraan tukevat väitöstänne, voimme sanoa, että nämä tekstit käsittelevät vapautetuille suotua kunnia-asemaa alempien jumaluuksien parissa." Tässä näyttää olevan helppo ratkaisu vaikeuteemme. Vaikka Ramanuja myöntää kaiken olemassaolon kuuluvan yhteen samaan kokonaisuuteen, hänen mukaansa on kuitenkin ikuisia eroavaisuuksia. Siksi koska hänen järjestelmänsä on dualistinen, Ramanujan on käytännössä helppo pitää ero yksityisen sielun ja persoonallisen Jumalan välillä selvänä.

Nyt meidän on yritettävä ymmärtää, mitä suurella Advaita-koulukunnan edustajalla on sanottavaa tässä kysymyksessä. Näemme, että Advaita-järjestelmä jättää kaikki dualistin toiveet ja pyrkimykset koskemattomiksi ja samalla tuo ongelmaan oman ratkaisunsa, joka soveltuu hyvin oppiin ihmisen päämäärästä tulla jumalten kaltaisiksi. Niillä, jotka haluavat säilyttää yksityisen mielensä ja pysyä erillisinä yksilöinä vapautuksen jälkeenkin, on paljon mahdollisuuksia toteuttaa pyrkimyksensä ja nauttia Brahman siunauksesta. Näistä on puhuttu Bhagavata Puranassa seuraavasti: "Oi kuningas, Herran kunnia ja hänen ominaisuutensa ovat sellaiset, että tietäjät, jotka tuntevat iloa vain Itsessä ja joiden kaikki kahleet ovat murtuneet, rakastavat Kaikkialla Läsnä olevaa rakkauden itsensä tähden. "Sankhyat sanovat heistä, että he tämän luomiskauden aikana sulautuvat luontoon ja saavuttavat täydellisyyden ja siten voivat olla maailmanjärjestelmien herroja seuraavana aikana. Mutta kukaan heistä ei tule tasavertaiseksi Ishvaran kanssa. Ne, jotka ovat saavuttaneet tilan, jossa ei ole luomakuntaa, luotua eikä luojaa, ei tietäjää, tiedettävää eikä tietoa, ei minua, sinua eikä häntä, ei objektia, subjektia eikä predikaattia, ei voida sanoa kuka näkee kenet, ovat menneet kaiken tuolle puolen, minne mieli ja sanat eivät voi mennä, sinne, mistä Shrutit sanovat "Ei tämä, ei tämä". Mutta ne, jotka eivät saavuta tätä astetta, voivat katsella eriytymätöntä Brahmaa differentioituneena kolminaisuudeksi, jonka muodostavat luonto, sielu ja Ishvara niiden kaikkialle tunkeutuva ylläpitäjä. Niinpä kun Prahlada unohti itsensä, hän ei löytänyt maailmankaikkeutta eikä sen alkuunpanijaa. Kaikki oli hänelle samaa ääretöntä, vailla nimeä ja muodoiksi eriytymätöntä. Mutta niin pian kuin hän muisti olevansa Prahlada hän näki edessään maailmankaikkeuden ja sen Herran, — Autuuden lähteen, josta lukematon määrä hyviä ominaisuuksia virtaa —. Samoin oli siunattujen Gopien laita. Niin kauan kuin he olivat vailla yksilöllistä persoonaansa ja identiteettiään, he olivat kaikki Krishnoja, mutta kun he alkoivat ajatella Häntä palvonnan kohteena, he olivat taas Gopeja, ja Krishna rakkauden Jumalan kaunein ruumiillistuma, hymy lotuskasvoillaan ilmestyi heille seppelöitynä ja pukeutuneena keltaiseen viittaan.

Palatkaamme Acharya Shankaraan: "Ovatko niiden voimat ja kunnia rajattomia vai rajoitettuja, jotka palvelemalla Brahmaa hänen rajoitetussa muodossaan pääsevät Korkeimman Hallitsijan kanssa yhteyteen, mutta säilyttävät oman mielensä?" Tähän ongelmaan voimme esittää seuraavat perustelut: Kirjoitusten mukaan heidän voimansa tulisi olla rajaton, sillä sanotaanhan: "He saavat valtakuntansa", "Kaikki jumalat suovat heille palveluksiaan", "Heidän toiveensa toteutuvat kaikissa maailmoissa." Tähän Vyasa vastaa seuraavasti: "Ilman voimaa hallita maailmankaikkeutta." Hänen mukaansa vapautetut eivät saa voimaa hallita maailmankaikkeutta, mutta he saavat sellaiset voimat kuin Anima jne. Maailmankaikkeuden hallitseminen kuuluu ikuisesti täydelliselle Ishvaralle. Miksi? Siksi, että kaikki tekstit sanovat häntä luomistyön tekijäksi; eivätkä lainkaan mainitse vapautettuja sieluja tuossa yhteydessä. Todellakin vain Korkein Herra suorittaa luomistyötä. Kaikki luomistyötä koskettelevat tekstit puhuvat hänestä. Lisäksi hänelle annetaan attribuutti 'ikuisesti täydellinen'. Kirjoituksissa sanotaan myös, että voimat kuten Anima jne. saavutetaan Jumalan etsimisellä ja hänen palvelemisellaan. Siksi heillä ei ole mitään sijaa maailmankaikkeuden hallitsemisessa. Lisäksi, koska he säilyttävät omat mielensä, on mahdollista, että heidän tahtonsa ovat erilaiset. Voi olla, että toinen tahtoo luoda ja toinen hävittää. Ainoa keino välttää tämä konflikti on alistaa kaikki tahdot yhden korkeamman tahdon alaisiksi. Siksi voimme tulla lopputulokseen, että vapautettujen tahdot ovat riippuvaisia Korkeimman Hallitsijan tahdosta.

Bhakti voidaan suunnata vain persoonalliseen Brahmaan. "Tie on vaikeampi niille, joiden mieli on kiintynyt Äärettömään." Bhaktin on virrattava tasaisesti luontomme virran mukana. On totta, että emme voi saada mitään käsitystä Brahmasta, joka ei ole antropomorfinen, mutta sama ei pidä paikkaansa kaikkeen, mitä tiedämme. Suurin maailmassa koskaan elänyt psykologi Bhagavan Xapilo osoitti kauan aikaa sitten, että ihmisen tietoisuus on tärkeä tekijä kaikissa havaitsemissamme sekä sisäisissä että ulkoisissa esineissä. Voimme huomata, että jokainen havaintomme kohde itsestämme Ishvaraan on tämä tietoisuus ja jokin muu, mitä se sitten lieneekin. Näiden kahden tekijän pakollista sekoitusta pidämme tavallisesti todellisuutena. Näin on ja on aina oleva, sillä ihmismieli ei voi muulla tavoin tajuta todellisuutta. Siksi on täysin väärin sanoa, että Ishvara on epätodellinen, koska hän on antropomorfinen. Kyseessä on samanlainen kinastelu kuin länsimaissa idealismin ja realismin välillä. Nämä riidat johtuvat sanalle todellinen annetuista merkityksistä. Se, mitä tarkoitamme Ishvaralla, kattaa kaikki todellinen sanan merkitykset, nykyiset ja entiset. Ishvara on yhtä todellinen kuin kaikki muu maailmankaikkeudessa oleva. Loppujen lopuksi sana todellinen ei merkitse muuta kuin sen, mitä nyt on osoitettu. Tällainen on filosofinen käsityksemme Ishvarasta.


 

HENGELLINEN OIVALLUS: BHAKTI-YOGAN PÄÄMÄÄRÄ

 

Bhakti tarvitsee näitä kuivia sanoja vain vahvistaakseen tahtoaan. Muuta hyötyä niistä ei ole hänelle, sillä hän on lähtenyt kulkemaan polkua, joka on pian vievä hänet usvaisen ja kuohuvan ajattelun tuolle puolen oivaltamisen maailmaan. Jumalan armosta hän saavuttaa pian tason, jossa pedanttinen ja voimaton äly jää kauas taakse. Älyllinen hapuilu pimeästä valoon muuttuu suoraksi havaitsemiseksi. Hän ei enää ajattele, hän melkein näkee. Hän ei enää järkeile, hän tajuaa. Eikö Jumalan näkeminen, Jumalan kokeminen ja siitä nauttiminen ole korkeampaa kuin kaikki muu. Bhaktoilta ei ole puuttunut miehiä, jotka ovat tähdentäneet, että se on jopa korkeampaa kuin Moksha — vapautus. Ja eikö se ole myös hyödyllisintä? On paljon ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita, että vain aineelliset mukavuudet ovat hyödyllisiä. Heidän mielestään heille ei ole mitään hyötyä edes uskonnosta, Jumalasta, ikuisuudesta eikä sielusta, koska ne eivät tuota rahaa eikä muita aineellisia hyödykkeitä. Heidän mielestään esineistä ja asioista, jotka eivät miellytä aisteja ja tyydytä ruokahalua ei ole mitään hyötyä. Jokaisen mielen erityiset tarpeet määräävät, mikä on sen mielestä hyödyllistä. Joidenkin ihmisten mielestä aistinautinnot, syöminen, juominen, jälkeläisten siittäminen ovat kaikkein tärkeimpiä asioita. He eivät pääse tätä korkeammalle tasolle ennen kuin kuolevat. Heidän on odotettava ja synnyttävä monta kertaa uudestaan ennen kuin he edes tajuavat pienintäkään tarvetta päästä korkeammalle. Mutta on ihmisiä, joiden mielestä ikuisuutta ja sielua koskevat kysymykset ovat paljon tärkeämpiä kuin maallisen elämän katoavat ilot, joiden mielestä aistien tyydyttäminen on kuin ajattelematonta lapsen leikkiä ja Jumalan rakastaminen ihmisen ainoa korkein ja hyödyllisin asia. Jumalan kiitos, että sellaisia ihmisiä on vielä tässä liiaksi maallistuneessa maailmassa.

Kuten olemme jo sanoneet, Bhakti-yoga jakaantuu kahteen vaiheeseen: Gauniin eli alkeisiin ja Paraan eli korkeimpaan asteeseen. Myöhemmin huomaamme, että alkuasteella tarvitsemme monia konkreettisia apuneuvoja päästäksemme eteenpäin. Varsinkin kaikkien uskontojen mytologiset ja symbolistiset osat tarjoavat apuaan eteenpäin pyrkivälle sielulle ja auttavat häntä Jumalaa kohti. On myös merkittävä tosiasia, että vain uskonnot, joilla on rikas mytologia ja runsaasti rituaaleja, ovat synnyttäneet hengellisen elämän jättiläisiä. Kuivat fanaattiset uskonnon muodot, jotka yrittävät kitkeä pois kaiken runollisen, kauniin, ylevän ja kaiken, mikä antaa aloittelevalle mielelle varman tartuntakohdan sen ottaessa ensimmäisiä haparoivia askeleitaan Jumalaa kohti. Ne yrittävät kaataa maahan hengellisen katon kannatinpilarit ja tietämättömässä ja taikauskoisessa totuuden käsityksessään koettavat ajaa pois kaiken elämäntavan, joka antaa ihmissielussa kasvavalle hengelliselle kasville aineistoa hengelliseen luomistyöhön. Mutta pian ne huomaavat, että niillä on jäljellä vain tyhjä kuori, sisällötön ulkokuori sanoja ja sofismia, joka on vähän maustettu yhteiskunnallisella maailmanparannuksella ja niin sanotulla uudistushengellä.

Suurin osa niistä, joiden uskonto on tällaista, on tietoisesti tai tiedottomasti materialisteja. Heidän elämänsä tarkoitus täällä ja tämän jälkeen on nautinnon saaminen. Tämä on heidän mielestään a ja o ihmiselämässä. Se on heidän Ishtapurtansa. Raataminen maailmanparannustyössä, jonka tarkoituksena on parantaa ihmisen olemassaolon aineellisia edellytyksiä on heidän mielestään kaikkein tärkeintä ihmiselämässä. Mitä pikemmin nämä tämän kummallisen tietämättömyyden ja fanatismin sekoituksen kannattajat paljastavat oman nahkansa ja liittyvät — kuten heille hyvin sopii — ateistien ja materialistien riveihin, sitä parempi maailmalle. Rahtunenkin vanhurskautta ja hengellistä itsen oivaltamista on parempi kuin tonneittain vaahtopääpuhetta ja mieletöntä tunteilua. Näyttäkää edes yksi hengellinen jättiläinen joka on kasvanut tuosta kuivasta tietämättömyyden ja fanatismin tomusta. Jos ette voi, sulkekaa suunne, avatkaa sydäntenne ovet totuuden kirkkaalle valolle ja kuunnelkaa kuin lapset niitä, jotka tietävät, mitä he puhuvat — Intian tietäjiä. Kuunnelkaamme tarkkaan, mitä heillä on sanottavaa.


 

TARVITAANKO GURUA

 

Jokainen sielu on tarkoitettu täydelliseksi, ja jokainen olento saavuttaa lopulta täydellisyyden. Se, mitä olemme nyt, on seurausta meidän menneistä teoistamme ja ajatuksistamme. Mitä olemme tulevaisuudessa, on seurausta meidän nykyisistä ajatuksistamme. Mutta tämä oman onnensa seppinä oleminen ei sulje pois ulkopuolelta tulevan avun tarpeellisuutta. Suurimmassa osassa tapauksia tuollainen apu on jopa ehdottoman välttämätöntä. Sen avulla sielun voimat ja mahdollisuudet heräävät, hengellisen elämän kasvu pannaan alulle niin, että ihmisestä tulee lopulta pyhä ja täydellinen.

Tätä eloa antavaa inspiraatiota ei voida saada kirjoista. Sielu voi saada innoituksen vain toiselta sielulta, ei mistään muualta. Voimme tutkia kirjoja koko elämämme, voimme kehittää älyämme, mutta lopulta huomaamme, että hengellisesti emme ole lainkaan kehittyneet. Ihmisen äly ja sielu eivät aina kehity sopusuhtaisesti. Tutkiessamme kirjoja joskus luulemme erheellisesti saavamme hengellistä apua, mutta jos analysoimme kirjojen vaikutusta itseemme, huomaamme, että lopultakin älymme hyötyy niiden tutkimisesta, ei sielumme. Koska kirjat eivät kykene elävöittämään hengellistä kasvua, tunnemme kaikki itsemme täysin kyvyttömiksi elämään todella hengellistä elämää ja toimimaan oikealla tavalla, vaikka jokainen meistä osaa puhua loistavasti hengellisistä asioista. Jotta sielu heräisi, yllykkeen täytyy tulla toiselta sielulta.

Henkilöä, jonka sielusta tällainen yllyke tulee, kutsutaan guruksi, opettajaksi. Yllykkeen vastaanottajaa kutsutaan shisyaksi, oppilaaksi. Ensinnäkin opettajan sielulta vaaditaan kykyä siirtää yllyke oppilaalle, ja toiseksi oppilaan sielun tulee olla kykenevä vastaanottamaan se. Siemenen tulee olla elävä siemen ja pellon tulee olla valmiiksi kynnetty. Kun molemmat nämä edellytykset täyttyvät syntyy ihmeellistä ja aitoa uskonnollista kasvua. "Todellisella uskonnon opettajalla tulee olla ihmeellisiä kykyjä, ja hänen kuulijansa tulee olla viisas". Kun sekä opettaja että oppilas ovat erinomaisia, tapahtuu ihmeellinen hengellinen herääminen, ei muuten. Sellaisia ovat vain todelliset opettajat, sellaisia ovat vain todelliset oppilaat. Kaikki muut vain leikittelevät hengellisyydellä. Heidän uteliaisuutensa on hieman herännyt, heissä on syttynyt hieman älyllistä pyrkimystä hengellisyyteen, mutta he seisovat vain uskonnon ulkorajalla. Tälläkin on epäilemättä hieman arvoa, koska se voi ajanmittaan johtaa todellisen uskonnonjanon heräämiseen. Salaperäisen luonnonlain mukaan heti, kun pelto on valmis, siemenen täytyy tulla, ja se tulee. Heti kun sielu tosissaan kaipaa uskontoa, uskonnollisen voiman välittäjä varmasti ilmestyy auttamaan tuota sielua. Kun vastaanottavassa sielussa on voima, joka vetää puoleensa uskonnon valoa ja joka vastaa tuohon vetovoimaan ja lähettää tuota valoa, tulee itsestään.

Matkalla on kuitenkin eräitä suuria vaaroja. Esim. vastaanottava sielu voi erehtyä luulemaan hetkellisiä tunteita aidoksi uskonnolliseksi kaipuuksi.

Voimme tutkia tuota asiaa itsessämme. Monesti tapahtuu, että joku rakastamamme henkilö kuolee tai kohtaamme jonkin muun vastoinkäymisen. Huomaamme, että otteemme maailmaan ja elämään kirpoaa. Haluamme jotain varmempaa ja korkeampaa. Tunnemme, että meidän on tultava uskonnollisiksi. Muutaman päivän kuluttua tuo tunne on haihtunut ja palaamme entiseen elämäämme. Usein luulemme tuollaisia yllykkeitä todelliseksi uskonnon janoksi. Niin kauan kun näitä hetkellisiä tunteita luullaan aidoksi uskonnollisuudeksi, tuota oikeaa, jatkuvaa, totista halua uskonnollisuuteen ei tule, emmekä löydä henkilöä, joka voi siirtää meihin todellista hengellisyyttä. Niinpä aina kun valitamme, että vaikka etsimme totuutta niin hartaasti, saavutamme niin vähän, meidän tulisi valittamisen sijasta tutkiskella omaa sieluamme ja koettaa saada selville, onko sydämemme halu aitoa. Niinpä suurimmassa osassa tapauksia joudumme tunnustamaan, että emme olleet soveliaita vastaanottamaan totuutta, koska meillä ei ollut aitoa uskonnollisuuden janoa.

Gurun hankkimisessa on vielä suurempia vaaroja. On nimittäin monia, jotka vaikka ovat täynnä tietämättömyyttä, ylpeys sydämessään luulevat tietävänsä kaiken ja jopa tarjoutuvat ottamaan toisia hartioilleen kannettavikseen. Näin kun sokeat johtavat sokeita, molemmat putoavat ojaan. Hullut, jotka asuvat pimeydessä, viisaat miehet itserakkaudessaan täynnä turhaa tietoa kulkevat ja horjuvat sinne tänne kuten sokeat miehet sokeiden johtamina." (Katha Up. I, ii, 5). Maailma on täynnä tällaisia ihmisiä. Jokainen haluaa olla opettaja, jokainen kerjäläinen haluaa lahjoittaa miljoona dollaria. Yhtä naurettavia kuin nämä kerjäläiset, ovat tuollaiset opettajat.


 

OPPILAALLE JA OPETTAJALLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET

 

Mistä tunnemme sitten oikean opettajan? Aurinko ei tarvitse soihtua tehdäkseen itsensä näkyväksi, meidän ei tarvitse sytyttää kynttilää löytääksemme hänet. Kun aurinko nousee huomaamme sen automaattisesti, kun opettaja tulee auttamaan meitä, sielu tajuaa automaattisesti, että totuus on alkanut valaista sitä. Totuus todistaa itsestään, se ei tarvitse todistajia puhumaan puolestaan. Se loistaa omaa valtaan. Se tunkeutuu luontomme salaisimpiinkin sopukoihin. Sen läsnä ollessa koko maailmankaikkeus nousee seisomaan ja sanoo: "Tämä on totuus." Opettajat, joiden viisaus ja totuus loistavat kuin auringonvalo, ovat todella maailman suurimpia. Suurin osa ihmiskuntaa palvoo heitä jumalina. Voimme kuitenkin saada apua huomattavasti pienemmiltäkin opettajilta. Koska emme itse omista tarpeeksi kykyä arvostella miestä, joita saamme opetusta ja ohjausta, esitämme muutamia ehtoja, jotka opettajan samoin kuin oppilaan on täytettävä.

Oppilaalle asetettavat vaatimukset ovat puhtaus, todellinen tiedonjano ja kestävyys. Epäpuhdas sielu ei voi olla todella uskonnollinen. Jos haluamme olla uskonnollisia, ajatuksen, puheen ja tekojen puhtaus on ehdottoman välttämätöntä. On vanha laki, että saamme sen, mitä haluamme. Siksi tiedon jano on tärkeä tekijä. Kukaan ei voi saada muuta kuin sitä, mihin hänen sydämensä on kiintynyt. Todellinen uskonnon jano ei ole niin helposti saavutettava kuin tavallisesti kuvittelemme. Uskonnollisten puheiden kuuleminen ja uskonnollisten kirjojen lukeminen ei ole vielä todiste todellisesta halusta. Meidän on taisteltava jatkuvasti, meidän on hellittämättömästi kamppailtava luontoamme vastaan, kunnes tuo korkea halu todella tunnetaan ja voitto saavutetaan. Ei ole kysymys parista päivästä, vuodesta tai eliniästä. Kamppailu voi jatkua satoja elämiä. Menestys voi tulla hetikin, mutta meidän täytyy olla valmiita odottamaan kärsivällisesti pitkiäkin aikoja. Oppilas, jota elähdyttää tällainen kestävyyden henki, menestyy varmasti ja lopulta saa oivalluksen.

Opettajan tulee tuntea kirjoitusten henki. Koko maailma lukee Raamattua, Vedoja ja Koraania. Ne ovat kuitenkin vain sanoja, lauseoppia, etymologiaa, filologiaa, uskonnon kuivia luita. Opettaja, joka tutkii liian paljon sanoja ja antaa sanojen voiman viedä mielensä harhateille, menettää hengen. Oikea uskonnon opettaja tuntee kirjoitusten hengen. Kirjoitusten miljoonat sanat ovat kuin metsä, johon ihmismieli eksyy eikä löydä tietä ulos. "Sanasto on suuri metsä. Se aiheuttaa mielen kummallisen vaeltelun." Erilaiset tavat yhdistellä sanoja lauseiksi, erilaiset tavat puhua kaunista kieltä, erilaiset tavat selittää kirjoitusten sanontaa kuuluvat oppineiden väittelyihin. Niistä he saavat huvinsa, mutta ne eivät saa aikaan hengellisen oivalluksen kehittymistä. "Ne, jotka käyttävät tuollaisia keinoja opettaessaan uskontoa toisille, haluavat vain näyttää oppineisuuttaan, jotta maailma ylistäisi heitä viisaina miehinä. Asiaa tarkemmin tutkittuasi huomaat, että kukaan maailman suurista opettajista ei koskaan turvautunut tällaisiin selityksiin. Heiltä et tapaa — tekstin runtelemista etkä alituista leikkimistä sanojen merkityksellä ja niiden alkuperällä. Kuitenkin he opettivat jalosti. Sitä vastoin monet muut, joilla ei ole mitään opetettavaa, ovat valinneet tekstistä jonkin sanan ja kirjoittaneet kolmiosaisen kirjan sen alkuperästä, miehestä, joka käytti sitä ensimmäiseksi, mitä hänellä oli tapana syödä, kuinka pitkään hän nukkui jne.

Bhagavan Ramakrishinalla oli tapana kertoa tarinaa miehistä, jotka menivät puutarhaan tutkimaan mangopuita. He laskivat lehdet, pienet ja suuret oksat, tutkivat niiden väriä, vertasivat niiden kokoja, merkitsivät kaiken huolellisesti muistiin ja sitten aloittivat tästä aiheesta oppineen ja mielestään epäilemättä mielenkiintoisen keskustelun tuosta aiheesta. Mutta yksi heistä oli järkevämpi eikä välittänyt heidän puuhistaan. Sen sijaan hän alkoi syödä mangohedelmää. Eikö hän ollut viisas? Siispä jätä lehtien ja oksien laskeminen sekä muistiin merkitseminen muille. Tuollaisella työllä on oma paikkansa mutta ei uskonnon piirissä. Et koskaan löydä voimakasta hengellistä persoonallisuutta näiden "lehtienlaskijoiden" joukosta. Uskonto, ihmisen korkein autuus, ei tarvitse niin paljon vaivaa. Jos haluat olla bhakta, sinun ei tarvitse tietää, syntyikö Krishna Mathurassa vain Virajassa, mitä hän teki eikä tarkkaa päivämäärää, jolloin hän opetti Gitan viisauksia. Sinun tarvitsee vain haluta oppia tuntemaan Gitan kauniit opetukset velvollisuudesta ja rakkaudesta. Kaikki muut yksityiskohdat, jotka käsittelevät tekstiä ja sen kirjoittajaa, kuuluvat oppineiden huveihin. Suo heille se, mitä he haluavat. Sano "Shantih, Shantih" (rauhaa, rauhaa) heidän oppineille riidoilleen ja "syö mangohedelmiä".

Toinen opettajalle välttämätön ominaisuus on — synnittömyys. Usein kysytään: "Miksi katsoisimme opettajan luonnetta ja persoonallisuutta? Eikö meidän tulisi arvostella, mitä hän sanoo ja omaksua se, jos se on hyvää?" — mutta tuo ei pidä paikkaansa. Jos joku haluaa opettaa minulle dynamiikkaa, kemiaa tai jotain muuta luonnontiedettä, hän saa olla millainen tahansa, koska luonnontieteiden harjoittajalta vaaditaan vain älyä. Sen sijaan hengellisissä tieteissä tämä on täysin mahdotonta, sillä epäpuhtaassa sielussa ei voi olla hengellistä valoa. Mitä uskontoa voi epäpuhdas mies opettaa? Sydämen ja sielun puhtaus on conditio sine qua non, ehdoton edellytys, hankittaessa itselle hengellistä totuutta ja opetettaessa sitä muille. Jumalan näkeminen tai välähdys tuonpuoleisesta ei tule ennen kuin sielu on puhdas. Siksi meidän tulee ensin katsoa, millainen uskonnon opettaja on ja vasta sitten, mitä hän puhuu. Vasta kun hän on täysin puhdas, hänen sanansa pääsevät oikeaan arvoonsa, sillä vasta silloin hän kykenee oikein välittämään sielullista energiaa. Mitä hän voi välittää, jos hänellä ei itsellään ole sielullista voimaa. Oikean hengellisyyden tulee elähdyttää opettajan mieltä. Jos näin on, opettaja voi siirtää sitä miellyttävästi oppilaan mieleen. Itse asiassa opettajan tehtävänä onkin siirtää jotain oppilaaseen eikä vain kiihottaa hänessä jo olevia älyllisiä ja muita kykyjä. Opettajasta siirtyy oppilaaseen jotain todella huomattavissa olevaa vaikutusta. Siksi opettajan on oltava puhdas.

Kolmas vaatimus koskee vaikuttimia. Opettaja ei saa opettaa itsekkäistä motiiveista — ei rahan, nimen tai maineen vuoksi. Opetuksen tulee tapahtua pelkästään rakkaudesta, sulasta rakkaudesta koko ihmiskuntaa kohtaan. Vain rakkauden avulla voidaan välittää hengellistä voimaa. Kaikki itsekkäät vaikuttimet kuten voitonpyynti tai nimen tavoittelu katkaisevat tuon voimavirran. Jumala on rakkaus ja vain se, joka on oppinut tuntemaan Jumalan rakkautena, voi opettaa ihmisille jumalallisuutta.

Jos näet, että opettajasi täyttää nämä vaatimukset, olet turvassa. Jos hänellä ei ole niitä, on vaarallista olla hänen oppilaanaan, sillä hän voi hyvyyden sijasta siirtää sydämeesi pahuutta. Tältä vaaralta on yritettävä kaikin keinoin varjeltua. "Oikea opettaja on se, joka tuntee kirjoitukset, on synnitön, ei ole himojen turmelema ja suurin Brahman tuntija".

Yllä olevasta luonnollisesti seuraa, että kuka tahansa ei voi opettaa meitä rakastamaan, pitämään arvossa ja omaksumaan uskontoa. Voit löytää "kirjoja juoksevista puroista, saarnoja kivistä ja hyvää kaikesta" — on kaunis runollinen sanonta, joka pitää myös paikkansa. Mutta kukaan ei voi antaa ihmiselle totuuden jyvästäkään, jollei tällä itsellään jo ole sen kehittymättömiä ituja. Kenelle purot ja kivet pitävät saarnoja? — Ihmissielulle, jonka sisällä oleva lootus on jo herännyt elämään. Valo, joka saa tämän lootuksen aukeamaan tulee aina hyvältä ja viisaalta opettajalta. Kun sydän on näin aukaistu, se kykenee vastaanottamaan opetusta kiviltä, puroilta, tähdiltä, auringolta, kuulta tai miltä tahansa jumalallisessa maailmankaikkeudessamme. Mutta avautumaton sydän ei näe niissä muuta kuin kiviä ja puroja. Jos sokea menee museoon, hän ei hyödy siitä mitään. Vasta kun hänen silmänsä ovat auenneet hän voi oppia museossa olevista esineistä.

Opettaja avaa oppilaan silmät uskonnolle. Meidän suhteemme opettajaan tulee olla sama kuin lapsen vanhempiinsa. Uskonnollisuus ei voi kasvaa meissä, jos emme osoita uskoa, nöyryyttä, alistuvaisuutta ja kunnioitusta opettajaamme kohtaan. On merkitsevä tosiasia, että vain siellä, missä oppilaan ja opettajan välillä vallitsee tällainen suhde, kasvaa hengen jättiläisiä. Sen sijaan niissä maissa, joissa tällaista suhdetta ei ole säilytetty, opettajasta on tullut pelkkä luennoitsija. Hän haluaa saada palkkionsa ja oppilas haluaa täyttää aivonsa opettajan sanoilla. Kun tämä on tehty, molemmat menevät omia teitään. Näissä olosuhteissa hengellisyys häviää melkein kokonaan. Kukaan ei välitä sitä toisille, eikä kukaan ota sitä vastaan. Tuollaisille ihmisille uskonnosta tulee liiketoiminta. He luulevat saavansa uskontoa rahoillaan. Jospa Jumala soisi, että uskonto voitaisiin saavuttaa noin helposti. Valitettavasti asia ei ole niin.

Uskontoa, korkeinta tietoa ja korkeinta viisautta, ei voida ostaa eikä saada kirjoista. Vaikka kävisit maailman joka kolkassa, tutkisit Himalajan, Alpit ja Kaukasuksen, etsisit meren pohjasta, Tiibetin ja Gobin autiomaan joka nurkasta, et löydä sitä ennen, kuin sydämesi on valmis ottamaan vastaan ja opettajasi tulee. Kun hän, Jumalan lähettämä opettaja tulee, palvele häntä lapsenomaisella luottamuksella, avaa sydämesi hänen vaikutukselleen ja näe hänessä Jumalan ilmentymä. Totuuden Herra paljastaa kaiken totuuden, hyvyyden ja kauneuden niille, jotka etsivät totuutta sellaisella rakkauden ja kunnioituksen hengellä.


 

INKARNOITUNEET OPETTAJAT JA INKARNAATIO

 

Jokainen paikka, missä Hänen nimensä lausutaan, on pyhä. Kuinka paljon pyhempi on ihminen, joka lausuu Hänen nimeään ja millaisella kunnioituksella meidän tulee lähestyä ihmistä, joita saamme hengellistä totuutta. Tuollaisia suuria hengellisen totuuden opettajia on harvassa, mutta maailma ei koskaan ole kokonaan vailla heitä. He ovat ihmiskunnan valioyksilöitä.

"He ovat armon valtameri ja he ovat täysin pyyteettömiä." — "Tiedä, että minä olen jokainen guru", Sri Krishna sanoo Bhagavatassa. Heti kun kaikki tällaiset ihmiset häviävät maailmasta, siitä tulee hirvittävä helvetti ja sen tuho on käsillä.

Ishvaran Avatarat ovat korkeampia ja jalompia kuin tavalliset opettajat. He voivat siirtää hengellisyyttä kosketuksella, jopa pelkällä ajatuksen voimalla. Kaikkein paatuneimmista luonteista tulee heidän käskystään sekunnissa pyhimyksiä. He ovat opettajien Opettajia, Jumalan korkeimpia ilmentymiä ihmismuodossa. Voimme nähdä Jumalan vain heidän välityksellään. Emme voi olla palvomatta heitä ja juuri heitä meidän on palvominen.

Vain näiden inkarnaatioiden avulla ihminen voi nähdä Jumalan. Jos yritämme nähdä hänet muulla tavoin, muodostamme Hänestä hirveän pilakuvan ja pidämme esikuvaa ja siitä tehtyä pilakuvaa yhtä hyvinä. On kertomus typerästä miehestä, jota pyydettiin tekemään Shiva-jumalan kuva. Päivien ponnistelun tuloksena oli vain apinan kuva. Niinpä aina kun yritämme ajatella Jumalaa Hänen täydellisessä muodossaan, epäonnistumme surkeasti, sillä ihmisinä ollessamme pakosta kuvittelemme hänet ihmisen kaltaiseksi. Tulee aika, jolloin ylitämme ihmisluontomme rajat ja opimme tuntemaan Hänet sellaisena kuin Hän on. Mutta niin kauan kun olemme ihmisiä meidän täytyy palvoa Häntä ihmisessä ja ihmisenä. Vaikka mitä sanoisit ja kuinka yrittäisit, et voi ajatella Jumalaa muuna kuin ihmisenä. Voit pitää loistavan älykkäitä esitelmiä Jumalasta ja muista aiheista ja älysi avulla osoittaa, että kaikki kertomukset Jumalan Avataroista ovat keksittyjä. Mutta käyttäkäämme hetkisen tervettä järkeämme ja kysykäämme, mitä on tuon loistavan älyn takana. — Ei kerrassaan mitään. Kun seuraavan kerran kuulet jonkun pitävän älyllisen esitelmän Avatarojen palvontaa vastaan, kysy häneltä, hänen käsityksensä Jumalasta ja mitä hänen mielestään todella merkitsevät käsitteet kuten kaikkivoipa, kaikkialla läsnä oleva ja muut vastaavat käsitteet. Huomaat, että ne ovat hänelle pelkkiä sanoja, vailla merkitystä. Hänen ihmisluontonsa ei voi olla vaikuttamatta hänen käsitykseensä niiden merkityksestä. Tässä asiassa hän on samassa asemassa kuin tavallinen kadun mies, joka ei ole lukenut yhtään kirjaa. Tuo kadun mies kuitenkin pysyy hiljaa eikä häiritse ihmisten rauhaa, kun taas tuo suuri puhuja saa aikaan häiriötä ja kurjuutta ihmiskunnalle. Uskonto on loppujen lopuksi oivaltamista. Siksi meidän on pidettävä tarkka ero puheen ja intuitiivisen kokemuksen välillä. Se, mitä koemme sielumme syvyydessä, on oivaltamista. Mikään ei näissä asioissa ole niin tavallista kuin terveen järjen puute.

Nykyisen olotilamme rajoitusten mukaan meidän on pakko nähdä Jumala Ihmisenä. Jos puhvelit haluavat palvella Jumalaa, ne oman luontonsa vuoksi näkevät Jumalan suunnattomana puhvelina. Jos taas kalat haluavat palvella Häntä, ne käsittävät Hänet suureksi kalaksi. Samoin ihmisen on ajateltava Jumala ihmisen kaltaiseksi. Tässä ei ole kyse liiallisesta mielikuvituksen lennosta. Ajatelkaamme, että Jumala on meri ja ihmiset, puhvelit ja kalat erilaisia astioita. Kaikki nuo erikokoiset ja -muotoiset astiat joutuvat tuohon mereen ja täyttyvät vedellä oman muotonsa ja kokonsa mukaisesti. Ihmisessä vesi saa ihmisen muodon, puhvelissa puhvelin muodon ja kalassa kalan muodon. Kuitenkin kaikissa noissa astioissa on samaa vettä "Jumalamerestä". Siten kun ihmiset näkevät Jumalan, he näkevät Hänet ihmisenä ja eläimet, jos niillä on lainkaan käsitystä Jumalasta, näkevät Hänet eläimenä kukin oman lajinsa mukaisesti. Koska emme voi olla näkemättä Jumalaa ihmisenä, ei ole muuta keinoa kuin palvella Häntä ihmisenä.

On kaksi lajia ihmisiä, jotka eivät palvele Jumalaa ihmisenä — raakalaiset, joilla ei ole uskontoa ja Parahamsat, jotka ovat ylittäneet ihmisluontonsa rajat ja vapautuneet kaikista inhimillisistä heikkouksista. Heille koko luonto on Itseä. Vain he voivat palvoa Jumalaa sellaisena, kuin Hän on. Tässäkin, kuten monissa muissa asioissa, äärimmäisyydet kohtaavat toisensa. Jumalaa ei palvella joko äärimmäisen tietämättömyyden tai äärimmäisen tiedon vuoksi. Raakalaiset eivät suorita palvelusmenoja tietämättömyyden vuoksi ja vapaat sielut, Jivamuktat, koska he ovat oivaltaneet Jumalan itsessään. Jos joku näiden kahden äärimmäisyyden välillä oleva sanoo, että hän ei aio palvella Jumalaa ihmisenä, varo häntä. Hän on, käyttääkseni lievää ilmausta, vastuuton puhuja. Hänen uskontonsa kuuluu sairaille ja tyhjille aivoille.

Jumala ymmärtää ihmisen heikkoudet ja tulee ihmiseksi tehdäkseen hyvää ihmiskunnalle. "Aina kun hyve häviää ja pahuus vallitsee, otan ihmisen muodon. Palauttaakseni hyvän ja hävittääkseni pahan tulen ajasta aikaan."

Ihmiset pilkkaavat minua, joka olen ottanut ihmisen muodon, tietämättä oikeaa luontoani maailmankaikkeuden Herrana." Näin selostaa Sri Krishna Gitassa inkarnaatiota. Bhagavan Ramakrishna sanoo: "Kun suuri vuoksiaalto tulee kaikki puroset ja ojat täyttyvät ääriään myöten ilman, että niiden tarvitsee ponnistella tai olla tietoisia tapahtumasta. Kun Jumalan inkarnaatio tulee, hengellisyyden vuoksiaalto vyöryy yli maailman ja ihmiset tuntevat ilman olevan melkein täynnä hengellisyyttä."


 

MANTRA: OM: SANA JA VIISAUS

 

Mutta nyt emme käsittele näitä Mahapurushoja, suuria inkarnaatioita, vaan Siddha-Guruja, opettajia, jotka ovat saavuttaneet päämäärän. Heidän on tavallisesti välitettävä oppilaalle hengellisen viisauden aikeet antamalla heille sanoja, Mantroja, mietiskeltäviksi. Mitä ovat Mantrat? Intialaisen filosofian mukaan täytyy maailmankaikkeudella olla sekä nimi että muoto (Nama-Rupa).

Muuten se ei voisi olla olemassa. Ihmisen mikrokosmoksessa ihmisen alitajunnassa (Chittavriti) ei voi olla ainoatakaan aaltoa, jolla ei olisi nimeä ja muotoa. Jos pitää paikkansa, että luonto on kaikkialla rakennettu saman suunnitelman mukaisesti, myös koko kosmoksessa täytyy kaikella olla nimi ja muoto. — Niin kuin kaikki savesta tehdyt esineet tunnetaan, jos pieni palanen savea tunnetaan, mikrokosmoksen tuntemisen tulee johtaa makrokosmoksen tuntemiseen. Muoto on jonkin olion ulkokuori ja nimi eli idea sen sisin olemus eli ydin. Ruumis on muoto ja mieli eli Antahkarana nimi, ja kaikilla puhumaan kykenevillä olioilla äänisymbolien aikaansaaminen kuuluu yleisesti Namalle. Yksityisen ihmisen rajoitetussa Mahatissa eli Chittassa (alitajunnassa) syntyvien ajatusaaltojen täytyy ensin ilmentyä sanoina ja sitten konkreettisempina muotoina.

Makrokosmoksessa Brahma eli Hiranyagarbha eli kosminen Mahat ensin manifestoitui nimenä ja sitten muotona so. maailmankaikkeutena. Koko tämä konkreettinen havaittavissa oleva maailmankaikkeus on muoto, jonka takana on ikuinen sanoinkuvaamaton Sphota, joka manifestoituu Logoksena, Sanana. Tämä ikuinen Sphota, kaikkien nimien eli ideoiden olennainen ainesosa, on voima, jonka avulla Herra luo maailmankaikkeuden. Mutta ensin Herra luo itsestään Sphotan ja kehittyy siitä edelleen vielä konkreettisemmaksi, aistein havaittavaksi maailmankaikkeudeksi. On vain yksi sana, joka voi symbolisoida Sphotaa. Se on Om. Koska emme millään keinoin voi erottaa sanaa ideastaan, Om ja ikuinen Sphota ovat erottamattomia. Siksi Om on pyhin kaikista pyhistä sanoista. Se on kaikkien nimien ja muotojen äiti, jonka avulla otaksuttavasti koko maailmankaikkeus on luotu. Kuitenkin täytynee sanoa, että vaikka sana ja ajatus ovat erottamattomia, sana Om ei välttämättömästi esitä ajatusta, josta maailmankaikkeus manifestoitui, koska erilaiset sanasymbolit voivat vastata samaa ajatusta. Tähän vastaväitteeseen vastaamme, että Om on ainoa mahdollinen symboli, joka sopii kyseessä olevan asian kaikkiin aspekteihin. Ei ole toista sen vertaista sanaa. Sphota on kaikkien sanojen materiaali. Se ei ole mikään määrätty valmiiksi muotoutunut sana.

Toisin sanoen, jos kaikki ne erikoispiirteet, jotka erottavat sanat toisistaan, poistetaan, jää jäljelle Sphota. Siksi Sphotaa kutsutaan Nada-Brahmaksi, Äänne-Brahmaniksi. Koska jokainen äännesymboli, jolla halutaan ilmaista sanoinkuvaamatonta Sphotaa saa niin paljon erikoispiirteitä, että se ei enää ole Sphota, niin symboli, joka on vähiten eriytynyt ja kuitenkin samalla kuvaa Sphotan luonnetta tarkimmin, on Sphotan paras symboli. Tällainen on Om ja vain Om, koska kolmea kirjainta AUM, äännettynä Om, voidaan pitää kaikkien mahdollisten äänteiden yleisenä symbolina. Kirjain A on kaikkein eriytymättömin kaikista äänteistä. Siksi Krishna sanoo Gitassa "Kirjainten joukossa olen A". Edelleen, kaikki puhutun kielen äänteet muodostetaan kielen juuren ja huulien väliin jäävässä tilassa. A on kurkkuäänne ja M huuliäänne. U esittää tarkalleen ääni-impulssin siirtymistä kielen juuren kohdalta huuliin. Oikein äännettynä Om esittää koko äänteentuottamisilmiötä. Mikään muu sana ei tule kysymykseen. Siksi OM on sopivin symboli Sphotalle. Sphota onkin Omin todellinen merkitys. Koska symbolia ei koskaan voi erottaa asiasta, jota tarkoitetaan, Om ja Sphota ovat yksi ja sama asia. Ja Om todella symbolisoi Jumalaa, sillä se on lähempänä Jumalaa kuin muut sanat, koska se esittää manifestoituneen maailmankaikkeuden ei-aineellista puolta, ja on todella ensimmäinen jumalallisen viisauden osoitus. Lisäksi, samoin kuin epätäydelliset ihmissielut voivat käsittää "Ainoan" Brahman, Akhanda-Satchidhandan (jakamattoman Olemassaolon — Tiedon — Autuuden) joitain erillisiä ominaisuuksia, he voivat käsittää maailmankaikkeuden joistain yksittäisistä näkökohdista. Näitä asioita ajatellessaan epätäydellinen ihminen ei voi vapautua oman rajoitetun ruumiinsa vaikutuksesta ajatteluunsa.

Tattvat eli ihmiselle luonteenomaiset tendenssit aiheuttava tällaiset hänen mieltään rajoittavat ominaisuudet. Seuraus on, että sama Jumala nähdään usein eri manifestaatioina, joilla arvellaan jokaisella olevan erilaisia luonteenpiirteitä. Samoin katsotaan saman maailmankaikkeuden olevan täynnä erilaisia muotoja. Samoin kuin kaikkein eriytymättömimmässä ja kaikkein yleismaailmallisimmassa symbolissa Om ajatus ja äänne ovat erottamattomasti liittyneet toisiinsa. niin myös laki niiden erottamattomuudesta pitää paikkansa moniin erilaisiin käsityksiin Jumalasta ja maailmankaikkeudesta. Siten niillä jokaisella täytyy olla erityinen sanasymboli, jolla ne ilmaistaan. Muinaiset viisaat kehittivät syvän hengellisen näkemyksensä avulla näitä sanasymboleja niin, että ne voivat ilmaista ja symbolisoida niillä tarkoitettuja käsityksiä Jumalasta niin tarkasti kuin mahdollista. Kun Om esittää Akhandaa, eriytymätöntä Brahmaa toiset esittävät eriytyneitä käsityksiä samasta Olennosta. Ne kaikki auttavat Jumalan mietiskelyssä ja tiedon hankkimisessa.


 

KORVIKKEIDEN JA KUVIEN PALVONTA

 

Seuraavaksi on käsiteltävä Pratikoiden, Jumalan enemmän tai vähemmän tyydyttävien korvikkeiden ja Pratimojen eli kuvien palvontaa. Mitä on Jumalan palveleminen Pratikan avulla. Se on "mielen liittämistä hartaudella siihen, mikä ei ole Brahma, mutta silti pitäen sitä Brahmana", Bhagavan Ramanuja sanoo: "Palvele mieltä Brahmana; se on sisäinen Pratika. Palvele Akashaa Brahmana; tämä liittyy Deevojen palvontaan." Shankara sanoo. "Mieli on sisäinen Pratika ja Akasha ulkoinen. Molempia on palvottava Jumalan korvikkeina." Hän jatkaa: "samoin — 'käsky kuuluu — aurinko on Brahma', 'se, joka palvoo Nimeä Brahmana' — on epäilemättä kysymys Pratikoiden palvelemisesta." Sana Pratika merkitsee eteenpäinmenoa. Palvoessamme Pratikaa, palvomme korvikkeina asioita, jotka yhä enemmän yhdessä tai useammassa suhteessa muistuttavat Brahmaa, mutta eivät ole Brahma. Äsken Shruteissa mainittujen Pratikoiden lisäksi Puranoissa ja Tantroissa mainitaan useita muita. Tähän Pratikoiden palveluun kuuluviksi voidaan myös laskea erilaiset Pitrien ja Deevojen palvelun muodot.

Vain Ishvaran palveleminen voi olla Bhaktia. Pitrien, Deevojen ja kaikkien muiden olioiden palvominen ei voi olla sitä. Deevojen palvelun eri muodot kuuluvat ritualistiseen Karmaan. Ne voivat antaa palvojille tuloksia erilaisten taivaallisten kokemusten muodossa, mutta eivät koskaan voi synnyttää Bhaktia eikä johtaa Muktiin. Siksi on tärkeätä pitää mielessä eräs asia. Jos, kuten joskus tapahtuu, korkein Brahma, erittäin filosofinen ihanne, vedetään Pratikoiden palvelulla Pratikan tasolle, ja Pratikaa itseään pidetään palvojan Atmanina tai hänen Antaryaminaan, joudutaan täysin hakotielle, koska mikään Pratika ei todella voi olla hänen Atmaninsa. Mutta missä Brahma itse on palvonnan kohde, ja Pratika on vain korvikkeena tai virikkeen antajana ts., jos kaikkialla läsnä olevaa Brahmaa palvellaan Pratikan avulla ja Pratikan katsotaan symbolisoivan kaiken alkusyytä Brahmaa, tuollainen palvonta on erittäin hyödyllistä. Niin, se on ihmisille jopa välttämätöntä siihen asti, kun heidän mielensä hallitsee palvonnan aikeet. Siispä, jos jumalia ja muita olentoja palvellaan heidän itsensä vuoksi, tuollainen palvonta on vain ritualistista Karmaa ja Vidyana (tieteenä) antaa meille vain tuolle Vidyalle ominaisia hedelmiä. Mutta jos Deevoja ja muita olentoja pidetään Brahmana ja sitten palvellaan, saavutetaan sama tulos kuin Ishvaran palvonnalla. Tästä johtuu, että sekä Shruteissa että Smriteissä useasti jokin jumala, jokin viisas tai jokin muu poikkeuksellinen olento korotetaan oman luontonsa yläpuolelle, tehdään siitä parempi, kuin se todellisuudessa on, ja sitten palvellaan sitä Brahmana.

Advaita sanoo: "Eivätkö kaikki asiat ole Brahma, kun niiltä on poistettu nimi ja muoto?" Vishistadvaita sanoo: "Eikö Hän, Herra, ole kaikkien sisäisin Olemus?". "Brahma Itse suo meidän hyötyä myös Adityoiden palvelemisesta, koska Hän on kaikkien hallitsija." Shankara sanoo Brahma-Sutra-Bhasyassaan: "Brahmasta tulee näin palvonnan kohde, koska Hän Brahmana sisällyttää itseensä kaikki Pratikat samoin kuin Vishnu kaikki kuvat.

Samat periaatteet soveltuvat myös Pratimoiden palvontaan ts., jos kuvan katsotaan esittävän jotain jumalaa tai pyhimystä, palvonta ei ole seurausta Bhaktista eikä johda vapautukseen. Mutta jos ajatellaan sen esittävän ainoaa Jumalaa, palvontaa seuraavat sekä Bhakti että Mukti. Maailman suurista uskonnoista vedanta, buddhalaisuus ja muutamat kristinuskon muodot käyttävät runsaasti kuvia. Vain protestantit ja muhamettilaiset eivät katso tarvitsevansa niiden apua. On kuitenkin myönnettävä, että muhamettilaiset käyttävät pyhimystensä ja marttyyriensä hautoja tosiasiallisesti kuvien tilalla. Protestantit hylätessään kaikki konkreettiset apu neuvot uskonnossaan etääntyvät päivä päivältä yhä kauemmaksi hengellisyydestä niin, että nykyään ei enää liberaali-protestanttien ja Auguste Cornten kannattajien tai pelkästään etiikkaa saarnaavien agnostikkojen välillä ole enää paljoakaan eroa. Lisäksi, ne tapaukset, joissa muhamettilaisuuden ja kristinuskon piirissä esiintyy kuvien palvontaa, kuuluvat kategoriaan, jossa Pratikaa tai Pratimaa palvotaan sen itsensä vuoksi eikä käytetä helpottamaan Jumalan näkemisen saavuttamista (Dristisaukaryam). Siksi ne ovat parhaimmillaankin vain ritualistista Karmaa eivätkä voi saada aikaan Bhaktia eikä Muktia. Tuollaisessa kuvien palvonnassa kiintymys kohdistuu muihin asioihin kuin Ishvaraan. Siksi kuvien, temppelien, hautojen ja hautakivien käyttö palvonnan kohteina on todellista epäjumalanpalvelusta. Itsessään se ei ole syntiä eikä pahaa, se on riitti, Karma, ja palvelijan täytyy saada ja on saava siitä hyötyä.

 


 

IHANTEEN VALINTA

Seuraavaksi käsittelemme asiaa, joka tunnetaan nimellä Ishta-Nishta. Sen, joka haluaa olla bhakta, tulee tietää, että "on niin monta tietä kuin on mielipidettä". Hänen tulee tietää, että kaikki erilaiset lahkot ja uskonnot ovat saman Herran kunnian ilmentymiä.

"He nimittävät Sinua niin monilla nimillä. He ikään kuin jakavat Sinut erilaisilla nimillä, mutta jokaisessa niistä on löydettävissä Sinun kaikkivaltiutesi. Sinä tavoitat palvojan niiden kaikkien välityksellä. Niin kauan kun sielu kiihkeästi rakastaa Sinua, ei tarvitse kiinnittää huomiota ajankohtaan. Sinua on niin helppo lähestyä. On sattuman oikku, jos en voi rakastaa Sinua."

Tämä ei riitä. Bhakta ei myöskään saa vihata eikä edes arvostella niitä säteileviä valon lapsia, jotka ovat eri lahkojen perustajia. Hän ei saa edes kuunnella heistä puhuttavan pahaa. Todella hyvin harvoilla ihmisillä on samalla laajaa sympatiaa ja ymmärtämystä toisia kohtaan että kiihkeää rakkautta. Tavallisesti havaitsemme, että vapaamieliset lahkot, jotka osoittavat ymmärtämystä toisia kohtaan, menettävät uskonnollisen tunteen voimaa ja heidän käsissään uskonto degeneroituu poliittis-sosiaaliseksi kerhotoiminnaksi. Toiselta puolen erittäin ahdasmieliset lahkot, jotka suuresti rakastavat omia ihanteitaan, näyttävät hankkineen kaiken tuon rakkauden vihaamalla kaikkia niitä, jotka eivät ole tarkalleen samaa mieltä kuin he itse. Oi, jospa Jumala soisi maailman olevan täynnä ihmisiä, jotka kiihkeästi rakastavat, mutta joilla siitä huolimatta on laajalle ulottuva myötätunto. Sellaisia ihmisiä löytyy vain sieltä täältä. Kuitenkin tiedämme, että olisi edullista kasvattaa ihmisiä, joissa rakkauden laaja-alaisuus ja voimakkuus olisivat sopusuhtaisesti sekoittuneita. Tämä voidaan saada aikaan Ishta-Nishtan avulla. Ishta-Nishta merkitsee "uskollista antaumusta valitulle ihanteelle."

Monilla uskonnoilla ja lahkoilla on tarjota ihmiskunnalle vain yksi ainoa ihanne, mutta ikuisessa Vedanta-uskonnossa avautuu lukematon määrä ovia, joiden läpi päästään jumaluuden kaikkein sisimpään pyhäkköön. Se tarjoaa ihmiskunnalle ehtymättömän määrän ihanteita, joissa kussakin on löydettävissä ikuisen Olennon manifestaatio. Pitäen huolta ihmisten hengellisistä tarpeista Vedanta osoittaa halullisille sieluille useita teitä, jotka loistavat viisaat miehet tai Jumalan inkarnaatiot ihmismuodossa ovat hakanneet ennen ja nyt ihmiselämän realiteettien kallioon. Se ottaa avosylin vastaan kaikki ihmiset, nykyään elävät ja tulevat sukupolvet, ja johtaa heidät siihen totuuden asuinpaikkaan ja autuuden valtamereen, missä ihmissielu vapautuneena Mayan verkosta voi asustaa täydessä vapaudessa ja ikuisessa ilossa.

Siksi Bhakti-Yoga ehdottomasti kieltää meitä vihaamasta ja hyljeksimästä niitä lukuisia teitä, jotka johtavat pelastukseen. Kuitenkin ennen kuin kasvava taimi on saavuttanut puun mitat, se täytyy suojata ympäröivällä aidalla. Hengellisyyden hento kasvi kuolee, jos se joutuu liian aikaisin alttiiksi jatkuvalle aatteiden ja ihanteiden vaihtelulle. Uskonnolliseksi liberalismiksi katsottavan aatteen nimissä monet ihmiset ruokkivat nälkäistä mielikuvitustaan tutustumalla jatkuvasti erilaisiin yhä uusiin ja uusiin aatteisiin. Uusien asioiden kuuleminen tulee heille eräänlaiseksi taudiksi, eräänlaiseksi uskonnolliseksi juomahimoksi. He haluavat kuulla uusia asioita saadakseen älyllistä mielihyvää ja tyydyttääkseen uteliaisuuttaan, ja kun yhden aatteen vaikutus on ohi, he ovat valmiita uuteen. Näille ihmisille uskonto on eräänlaista uskonnollista oopiuminpolttoa, ei mitään muuta.

Bhagavan Ramakrishna sanoo: "On toisenlaisia ihmisiä. He ovat kuin tuon tunnetun tarinan helmiosteri. Kun Svati tähti nousee, helmiosteri lähtee merenpohjassa olevasta asuinpaikastaan ja tulee pinnalle hakemaan sadevettä. Se kelluu pinnalla kotelo täysin avonaisena, kunnes sen on onnistunut saada pisara sadevettä. Sitten se sukeltaa pohjaan ja lepää siellä siihen asti, kun sadepisarasta on muotoutunut kaunis helmi."

Tuo on todella runollisin ja vaikuttavin tapa, jolla teoriaa lshta-Nishtasta on koskaan esitetty. Eka-Nishta eli antautuminen vain yhdelle ihanteelle on ehdottoman välttämätöntä sille, joka on aloittelija uskonnollisen antaumuksen tiellä. Hänen täytyy sanoa kuten Hanuman Ramayanassa: "Vaikka tiedän, että Herra Sri ja Herra Janaki ovat molemmat saman korkeimman Olennon manifestaatioita, kuitenkin kaikkeni on lootus-silmäinen Rama." Tai hänen täytyy sanoa kuten viisas Tulasidasa: "Ota makeus kaikesta, istu kaikkien kanssa, ota kaikkien nimet ja sano kyllä, kyllä, mutta istu tukevasti." Sitten, jos hän yrittää tosissaan antaumuksen tiellä, tuosta pienestä siemenestä kasvaa suuri puu kuten intialainen viikunapuu (Ficus Benghalensis), joka kasvattaa oksia ja juuria joka suuntaan, kunnes se peittää koko uskonnon alueen. Siten tosi bhakta huomaa, että kaikki uskonnot palvelevat monilla eri nimillä ja monissa eri muodoissa Häntä, joka oli hänen elämänihanteensa.

 


 

MENETELMÄT JA KEINOT

 

Bhakti-Yogan keinoista ja menetelmistä kirjoittaa Bhagavan Ramanuja Vedanta-Sutrien selityksessään: "Se saavutetaan arvostelukyvyllä, hillitsemällä intohimot, harjoituksella, uhrautuvalla työllä, puhtaudella, lujuudella ja hillitsemällä liiallinen ilo." Viveka eli arvostelukyky on, Ramanujan mukaan mm.3 puhtaan ruoan erottamista epäpuhtaasta. Hänen mukaansa ruoka tulee epäpuhtaaksi kolmesta syystä: 1. ruoan omasta lajista johtuen, kuten esim. valkosipuli jne. 2. siksi, että se tulee pahoilta ihmisiltä tai rikollisilta. 3. aineellisten epäpuhtauksien vuoksi kuten lika, hiukset jne. Shrutit sanovat: "Kun ruoka on puhdasta, Sattva-osa puhdistuu ja muistista tulee pettämätön." Ramanuja oli löytänyt tuon lauseen Chhandogya Upanishadista.

Kysymys ruoasta on aina ollut elintärkeä bhaktoille. Jos emme ota huomioon sitä, että jotkut bhaktilahkot ovat langenneet kohtuuttomuuteen, ruokakysymyksessä piilee suuri totuus. Meidän on muistettava, että, Sankhya filosofian mukaan, Sattva, Rajas ja Tamas, jotka homogeenisessa tasapainotilassa muodostavat Prakritin ja heterogeenisessa tasapainottomassa tilassa muodostavat maailmankaikkeuden, ovat Prakritin sekä perusolemus että laatu. Sellaisina ne ovat aineksia, joista kaikki ihmiset on rakennettu. Jotta hengellistä kehitystä tapahtuisi, Sattva osaa on ehdottomasti oltava enemmän kuin muita. Aineet, jotka ruokana tulevat ruumiiseemme, vaikuttavat suuresti mielenterveyteemme. Siksi ruokavaliossa on oltava tarkkoja. Tässäkin asiassa aloittelijat melkein aina sortuvat fanatismiin. Todelliset mestarit välttävät fanatismin vaarat.

Ruoan valinta ei sittenkään ole kaikkein tärkein asia. Upanishadi Bhashyassaan Shankara selittää äsken lainaamamme lauseen toisella tavalla. Hän antaa sanalle Ahara, joka tavallisesti käännetään sanalla ruoka, aivan toisen merkityksen. Hänen mukaansa "Ahara on sitä, mitä kerätään. Kaikenlaisia aistimuksia kuten ääni jne. kerätään minän nautittaviksi. Aistien välityksellä kerääntyvän tiedon puhdistaminen on ruoan (Aharan) puhdistamista. Sana ’ruoan puhdistaminen’ merkitsee sellaisen tiedon hankkimista, jota eivät haittaa puutteet kuten kiintymys, inho ja itsepetos. Se on sanan merkitys. Siksi jos tuollainen tieto eli Ahara puhdistuu, myös tuota tietoa säilyttävä sisäinen elin, Sattva osa, puhdistuu myös. Kun Sattva on puhdistunut, seuraa, että ihminen pystyy jatkuvasti pitämään mielessään äärettömän Olennon, joka oikeassa luonnossaan on opittu tuntemaan kirjoituksista.

Nämä molemmat selitykset ovat ilmeisesti ristiriidassa toistensa kanssa, mutta ovat molemmat oikeita ja välttämättömiä. Mielen, niin sanotun "hienomman ruumiin" hillitseminen ja parantaminen ovat epäilemättä korkeammanasteista toimintaa kuin "karkeamman ruumiin lihan hillitseminen. Mutta "karkeamman" hillitseminen on ehdottoman välttämätöntä jotta voitaisiin hillitä "hienompi". Aloittelijan on siten tarkasti noudatettava luotettavan opettajansa antamia ruokavalioita. Mutta se kohtuuton ja merkityksetön fanatismi, joka on saanut eräät lahkomme viemään uskonnon kokonaan keittiön puolelle, on eräänlaista puhdasta materialismia. Siinä ei ole jäljellä mitään uskonnon jalosta totuudesta jäljellä johtamassa ihmisiä hengellisyyden valoon. Se ei ole Bhaktia, Jnanaa eikä Karmaa. Se on eräänlaista hulluutta, ja ne, jotka panevat sielunsa toivon siihen, paljon todennäköisimmin joutuvat hullujenhuoneeseen kuin Jumalan Valtakuntaan (Brahmaloka). Siten on järkeenkäypää, että harkinta ruoan valinnassa on välttämätöntä, jos halutaan saavuttaa tuo korkeampi mielentila. Muuten se on hyvin vaikeasti saavutettavissa.

Intohimojen hillitseminen on seuraava asia, jota pitää käsitellä. Uskonnonharjoituksen keskeisimpiä hyveitä on estää aistinelimiä harhailemasta ulkoisissa kiihottavissa kohteissa ja alistaa ne tahdon johdettaviksi. Sitten tulee itsehillinnän ja itsekieltäymyksen harjoittaminen. Sielun suunnattomia mahdollisuuksia Jumalan oivaltamiseen ei saada vireille ilman ponnistuksia ja tuollaisia harjoituksia, jos tahdomme olla todella päämäärään pyrkiviä Jumalan palvojia. "Mielen tulee alituisesti ajatella Herraa. On hyvin vaikeata pakottaa mieli ajattelemaan Häntä jatkuvasti, mutta jokaisen yrityksen mukana voima meissä tehdä niin kasvaa vahvemmaksi. Sri Krishna sanoo Gitassa: "Oi Kuntin poika, harjoituksella ja vapautumalla kiintymyksestä maallisiin se saavutetaan." Mitä tulee uhritoimituksiin, on itsestään selvää, että Panchamahayaina, viisi suurta uhritoimitusta (jumalille, viisaille, vainajien hengille, vieraille ja kaikille luoduille) täytyy suorittaa kuten tavallista.

Puhtaus on ehdottomasti se kallioperusta, jolla koko Bhaktin rakentaminen lepää. Ruumiin ulkoinen puhdistaminen ja ruokavalio ovat helppoja, mutta ilman sisäistä puhtautta niillä ei ole mitään arvoa. Ramanujan antamassa luettelossa hyveitä, jotka saavat aikaan puhdistumisen, ovat: Satya, totuudellisuus; Arjava, vilpittömyys; Daya, pyyteetön toisten ihmisten auttaminen; Ahimsa, ei vahingoiteta ketään ajatuksin, sanoin eikä teoin; Anabhidhya, ei himoita toisen omaisuutta, ei elätetä turhia ajatuksia eikä pohdita toisten aiheuttamia vahinkoja ja loukkauksia.

Erityistä huomiota tuossa luettelossa ansaitsee Ahimsa, toisen vahingoittamisesta luopuminen. Ahimsaa on ehdottomasti noudatettava kaikkia olentoja kohtaan. Kuten jotkut ajattelevat, se ei merkitse, että ei vahingoiteta toisia ihmisiä, mutta ollaan säälittömiä alempia eläimiä kohtaan. Se ei myöskään merkitse, kuten taas toiset ajattelevat, koirien ja kissojen suojelemista ja muurahaisten ruokkimista sokerivedellä samalla, kun ollaan valmiita vahingoittamaan lähimmäisiä mitä hirveimmällä tavalla. Käskyjen äärimmäisen tarkka noudattaminen saa aikaan pahaa. Eräiden uskonnonlahkojen munkit, jotka eivät peseydy, etteivät heidän ruumiissaan olevat pieneliöt kuolisi, eivät ajattele sitä epämiellyttävää hajua ja niitä tauteja, joista toiset ihmiset joutuvat kärsimään heidän aiheuttaminaan. He eivät kuitenkaan kuulu Veda-uskonnon piiriin. Kateudesta luopuminen on Ahimsan koetinkivi. Kuka tahansa voi tehdä hyviä tekoja tai antaa hyviä lahjoja hetken innoitteesta, pappien painostuksesta tai jonkin taikauskon kiihottamana, mutta se, joka todella rakastaa ihmiskuntaa, ei ole kateellinen kellekään. Niin kutsutut maailman suurmiehet näyttävät olevan toisilleen kateellisia nimen, maineen ja muutamien kultajyvästen vuoksi. Niin kauan kun tuo kateus asuu sydämessä Ahimsa ei ole läheskään täydellinen. Lehmät eivätkä lampaat syö lihaa. Ovatko ne suuria yogeja ja Ahimsakoita, vahingonteosta pidättyjiä. Hullukin voi pidättyä tämän tai tuon syömisestä, mutta se ei tuota heille enempää kunniaa kuin kasvissyöjäeläimille. Mies, joka säälimättömästi pettää leskiä ja orpoja, sekä tekee mitä halpamaisimpia tekoja rahasta on huonompi kuin mikään eläin, vaikka hän eläisi yksinomaan ruoholla. Mies, joka ei edes sydämessään haudo pahaa kenellekään ja joka iloitsee jopa suurimman vihollisensa menestyksestä, on bhakta, hän on todellinen yogi, hän on kaikkien guru, vaikka hän söisi joka päivä sianlihaa. Siksi meidän tulee aina muistaa, että ulkonaisten seikkojen harjoittamisella on arvoa vain, jos ne auttavat sisäisen puhtauden kehittymistä. On parempi tyytyä pelkästään sisäiseen puhtauteen, jos ulkoisten menojen tarkka noudattaminen on epäkäytännöllistä. Mutta voi sitä ihmistä ja voi sitä kansaa, joka unohtaa uskonnon todellisen sisäisen hengellisen olemuksen, mutta kouristuksenomaisesti pitää kiinni kaikista kuolleista ulkonaisista muodoista eikä anna niiden hävitä. Muodoilla on arvoa vain, jos ne ovat ilmausta sisäisestä elämästä. Jos ne ovat muuttuneet kuolleiksi, poista ne säälimättä.

Seuraava keino Bhaktin saavuttamiseksi on voimakkuus (Anavasada). Shruti-kirjoitus sanoo: "Heikot eivät saavuta Atmania." Tässä tarkoitetaan sekä fyysistä että henkistä heikkoutta. Vain vahvat ja karaistuneet ovat sopivia oppilaita. Mitä voivat pienet raihnaiset ihmiset tehdä? He murenevat kappaleiksi heti, kun mielen ja ruumiin salaperäiset voimat ovat vähänkin heränneet jonkin yogan lajin harjoittamisella. "Nuoret, terveet ja vahvat" voivat saavuttaa menestystä. Siksi fyysinen kunto on ehdottoman välttämätöntä. Vain vahva ruumis voi kestää shokkireaktion, joka on seurausta aistien hillinnän yrittämisestä. Sen, joka tahtoo tulla bhaktaksi, täytyy olla vahva ja terve. Kun täysin heikot yrittävät mitä tahansa yogan lajia, he todennäköisesti tuottavat itselleen parantumattomia sairauksia tai menettävät järkensä. Oman ruumiin tahallinen heikentäminen ei todellakaan ole keino hengellisen valaistuksen saavuttamiseksi.

Henkisesti heikot eivät myöskään onnistu saavuttamaan Atmania. Henkilön joka haluaa olla bhakta tulee olla iloinen. Länsimaissa ajatellaan, että uskonnollinen ihminen ei koskaan hymyile. Tumman pilven tulee aina peittää hänen kasvojaan. Kasvojen tulee olla alakuloiset ja huulet lerpallaan. Alakuloiset ruumiiltaan kuihtuneet ihmiset kuuluvat lääkärin vastaanotolle, he eivät ole yogeja. Iloinen mieli on kestävä. Mieleltään vahva ihminen raivaa tiensä läpi tuhansien vaikeuksien. Ja kaikkein vaikein tehtävä, tien raivaaminen ulos Mayan verkosta, kuuluu niille, joilla on jättiläisen tahdonvoimat.

Kuitenkin samalla liiallista hilpeyttä olisi vältettävä (Anuddharsha). Liiallinen hilpeys estää vakavan ajattelun. Samoin mielen energiaa kuluu turhaan. Mitä vahvempi tahto on, sitä vähemmän tunteet pystyvät vaikuttamaan siihen. Liiallinen hilpeys on yhtä hylättävää kuin liiallinen surumielinen vakavuus, ja kaikenlaiset uskonnolliset oivallukset ovat mahdollisia vain, kun mieli on vakaa, rauhallinen ja harmonisessa tasapainotilassa.

Näin voi aloittaa Herran rakastamisen opettelemisen.


Para-Bhakti

ELI 
SUURIN RAKKAUS


VALMISTAVA LUOPUMINEN

 

Olemme nyt lopettaneet valmistavan Bhaktin käsittelyn ja alamme tutkia Para-Bhaktia eli suurinta rakkautta. Meidän on puhuttava valmistautumisesta Para-Bhaktin harjoittamiseen. Kaiken valmistautumisen tarkoituksena on sielun puhdistaminen. Nimien toistaminen, rituaalit, muodot, symbolit ja muut erilaiset keinot ovat tarpeellisia sielun puhdistamiseksi. Suurin kaikista näistä puhdistuskeinoista on luopuminen. Ilman sitä ei kukaan voi päästä Para-Bhaktin, suurimman rakkauden alueelle. Tämä saattaa pelästyttää monia. Ilman sitä ei kuitenkaan voi olla mitään hengellistä kasvua. Kaikissa yogan lajeissa on luopuminen välttämätöntä. Luopuminen on kaiken hengellisen kulttuurin alkukohta ja olennaisin piirre. Tämä luopuminen on uskontoa.

Kun ihmissielu vetäytyy pois maallisista asioista ja yrittää mennä syvemmälle asioihin, silloin se havaitsee, että se on siihen asti jotenkin käsitetty konkreettisena ja aineellisena, ja ymmärtää siten tuhoutuvansa aineen lailla. Sitten se kääntää kasvonsa pois aineesta ja aloittaa luopumisen ja todellisen henkisen kasvun. Karma-yogin luopuminen on luopumista kaikista työn hedelmistä. Hän ei ole kiintynyt töidensä tuloksiin. Hän ei välitä palkinnoista tässä elämässä eikä tulevassa. Raja-yogi tietää, että koko luonto on olemassa, että sielu saisi kokemusta ja että kaiken kokemuksen seurauksena sielu tulee tietoiseksi, ettei se koskaan ole samaa kuin luonto. Ihmissielun on ymmärrettävä ja oivallettava, että se on ikuisesti ollut henki eikä ainetta ja että tämä liitto aineen kanssa voi kestää vain vähän aikaa. Raja-yogi oppii luopumisen luonnosta saamansa kokemuksen avulla. Jnana-yogin tehtävä on kaikkein vaikein, sillä hänen on jo alusta pitäen oivallettava, että koko tämä niin pysyvältä näyttävä maailma on harhaa. Hänen on ymmärrettävä, että kaikki voima, joka ilmenee luonnossa, kuuluu sielulle eikä luonnolle. Hänen on tiedettävä aivan alusta pitäen, että kaikki tieto ja kokemus on sielussa eikä luonnossa. Niin hänen on heti älynsä voimalla repäistävä itsensä kaikista kahleista luontoon. Hän antaa luonnon ja kaiken siihen kuuluvan hävitä pois ja yrittää pysyä siitä erillään.

Bhakti-yogin luopuminen on ikään kuin kaikkein luonnollisinta. Siinä ei ole mitään pakkoa, ei mitään mistä luopua, ei mitään, joka meidän ikään kuin olisi repäistävä irti itsestämme, eikä mitään, josta meidän olisi väkivalloin pidettävä itsemme erillään. Bhaktan luopuminen on helppoa, tasaisesti virtaavaa ja yhtä luonnollista kuin ympärillämme olevat asiat. Tällaista luopumista ilmenee joka päivä ympärillämme vaikkakin usein enemmän tai vähemmän pilapiirroksia muistuttavana. Mies rakastaa naista. Vähän ajan kuluttua hän rakastuu toiseen ja antaa edellisen mennä menojaan. Kivuttomasti kaikki aikaisempaa naista koskevat ajatukset katoavat hänen mielestään. Mies ei tunne kaipaavansa häntä lainkaan. Nainen rakastaa miestä. Vähän ajan kuluttua hän rakastuu toiseen. Hän ei enää ajattele edellistä miestä 1ainkaan. Ensin mies rakastaa kotikaupunkiaan. Sitten hän aikaa rakastaa maataan ja kiihkeä rakkaus omaan pieneen kotikaupunkiin häviää kivuttomasti. Lopulta tuo mies oppii rakastamaan koko maailmaa ja hänen kiihkeä fanaattinen patriotisminsa häviää tuskaa tuottamatta. Sivistymätön ihminen rakastaa kiihkeästi aistinautintoja. Kun hän saa sivistystä, hän alkaa rakastaa älyllistä ponnistelua ja aistinautintojen tavoittelu vähenee. Kukaan ihminen ei voi syödä ateriaa samalla nautinnolla kuin susi tai koira, mutta koira ei voi nauttia älyllisten ponnistelujen tuottamasta mielihyvästä. Aluksi nautintoa saadaan alempien aistien välityksellä, mutta heti kun eläin saavuttaa olemassaolon korkeamman tason, alemmanasteiset nautinnot menettävät intensiteettiään. Mitä lähempänä ihminen on eläintä, sitä enemmän hän haluaa aistinautintoja. Mitä korkeammalla asteella ja sivistyneempi hän on, sitä enemmän hän saa mielihyvää älyllisistä ja muista jaloista harrastuksista. Niinpä, kun ihminen pääsee älyllisen ajattelun tasoa korkeammalle hengellisyyden ja jumalallisen innoituksen tasolle, hän löytää sieltä autuuden, johon verrattuna kaikki aistinautinnot, jopa älylliset nautinnot, eivät ole mitään. Kun kuu paistaa kirkkaana, kaikki tähdet himmenevät. Bhaktille välttämätöntä luopumista ei saavuteta tukahduttamalla mitään, vaan se kasvaa luonnol1isesti aina voimakkaamman valon myötä. Entiset mielenkiinnon kohteet tulevat yhä himmeämmiksi ja lopulta häviävät kokonaan. Siten rakkaus Jumalaan himmentää ja jättää varjoon aistinautintojen ja älyllisten ponnistelujen rakkauden.

Rakkaus Jumalaan kasvaa ja saa muodon, jota nimitetään Para-Bhaktiksi eli suurimmaksi rakkaudeksi. Muodot katoavat, rituaalit häviävät ja kirjat jäävät syrjään. Kuvat, temppelit, kirkot, uskonnot, lahkot, maat ja kansat — nämä vähäpätöiset rajoitukset ja kahleet putoavat itsestään siitä, joka näin rakastaa Jumalaa. Mikään ei sido eikä kahlitse hänen vapauttaan. Laiva tulee yhtäkkiä magneettisen kallion läheisyyteen. Magneetin vetovoimasta sen rautatangot ja naulat irtoavat ja laudat lähtevät vapaasti kellumaan vedessä. Samoin Jumalan armo irrottaa sielun kahleet, ja siitä tulee vapaa. Siten tässä antaumusta auttavassa luopumisessa ei ole pakkoa, ei ponnistusta, ei tukahduttamista eikä hillitsemistä. Bhakta ei saa tukahduttaa ainuttakaan tunteistaan, hänen on yritettävä voimistaa niitä ja ohjata ne Jumalaan.


BHAKTAN LUOPUMINEN ON SEURAUSTA RAKKAUDESTA

 

Tapaamme rakkautta kaikkialta luonnosta. Kaikki, mikä yhteiskunnassa on hyvää, suurta ja jaloa, on seurausta tuosta rakkaudesta. Kaikki, mikä yhteiskunnassa on pahaa ja pirullista, on myös saman mutta kieroutuneen rakkaudentunteen seurausta. Sama tunne aiheuttaa puhtaan ja pyhän rakkauden miehen ja vaimon välillä ja rakkauden, jossa halutaan tyydyttää alhaista eläimellistä intohimoa. Tunne on sama, mutta eri tapauksissa se ilmenee eri tavalla. Sama rakkauden tunne oikein suuntautuneena saa ihmisen antamaan kaiken omaisuutensa köyhille, kun taas väärin suuntautuneena se saa toisen ihmisen katkomaan veljiensä kauloja ja anastamaan heidän omaisuutensa.

Edellinen rakastaa toisia, jälkimmäinen itseään. Edellisessä rakkauden kohde on oikea, jälkimmäisessä väärä. Sama tuli, joka saa aterian kiehumaan, voi polttaa lasta. Ei ole tulen syy, jos niin tapahtuu. Ero on käyttötavassa. Siksi rakkaus, kiihkeä kaipuu yhteyteen, kahden voimakas halu tulla yhdeksi, jonka pohjana lopultakin saattaa olla kaikkien halu sulautua yhteen, ilmenee kaikkialla sekä elämän korkeammissa että alemmissa muodoissa.

Bhakti-yoga on korkeimman rakkauden tiedettä. Se osoittaa, kuinka rakkaus on suunnattava, hillittävä, johdettava, käytettävä ja kuinka sille voidaan antaa uusi päämäärä ja saavuttaa loistavia tuloksia so. saada se johtamaan hengelliseen autuuteen. Bhakti-yoga ei sano: "Luovu tuosta ja tästä". Se sanoo: "Rakasta Korkeinta", — ja kaikki alhainen katoaa henkilöstä, jonka rakkauden kohteena on Korkein.

"En voi kertoa Sinusta muuta kuin, että Sinä olet rakkauteni. Sinä olet kaunis. Oi, Sinä olet kaunis. Sinä olet itse kauneus." Lopultakin tämä yoga vaatii meitä suuntaamaan kauneudenjanomme Jumalaan. Mitä on ihmiskasvojen, taivaan, tähtien ja kuun kauneus? Se on vain epätäydellinen kuva todellisesta kaikenkäsittävästä jumalallisesta kauneudesta. "Kun Hän säteilee, kaikki säteilee. Hänen valostaan kaikki oliot saavat valonsa." Omaksukaa tämä Bhaktin korkea asenne, joka saa teidät heti unohtamaan kaikki pienet persoonallisuutenne. Irrottautukaa kaikista pienistä maallisista siteistä. Älä keskitä mielenkiintoasi pelkästään ihmiseen ja ihmiskuntaan. Tarkastele luonnon ilmiöitä. Tarkastele ihmisiä sivustakatsojana, jolla ei ole henkilökohtaisia intressejä, ja katsele, kuinka tuo voimakas rakkauden tunne toimii maailmassa. Joskus syntyy pientä kitkaa, mutta se syntyy vain ponnisteltaessa vielä korkeamman rakkauden saavuttamiseksi. Joskus sattuu pieni taistelu tai lankeemus, mutta se on kaikki ohimenevää. Seiso syrjässä ja anna näiden yhteenottojen tulla. Tunnet kitkatekijät vain kun olet mukana maailman virrassa, mutta kun pysyttelet syrjässä vain todistajana ja oppilaana, voit nähdä, että Jumala ilmenee maailmassa rakkautena miljoonien kanavien kautta.

"Kaikki autuus, jopa kaikkein aistillisimmassa muodossaan, on kipinä siitä Ikuisesta Autuudesta, joka on Herra itse." Kaikessa viehätysvoimassa, jopa alhaisimmanasteisessakin on jumalallisen rakkauden siemen. Eräs Herran nimistä Sanskritissa on Hari. Se merkitsee, että Hän vetää puoleensa kaikki olioita. Tosiasiassa hän on ainoa ihmissydämille sopiva viehätys. Kuka todella voi vetää puoleensa sielua? — Vain Hän. Luuletko, että kuollut aine voi todella viehättää sielua. Sitä se ei ole koskaan tehnyt eikä koskaan ole tekevä. Kun näet ihmisen mieltyvän kauniisiin kasvoihin, luuletko, että joukko määrätyllä tavalla järjestettyjä ainemolekyylejä todella voi viehättää häntä. Se on kerrassaan mahdotonta. Noiden molekyylien takana täytyy olla ja on jumalallisen rakkauden vaikutus. Tietämätön ihminen ei tiedä sitä, mutta kuitenkin vain se antaa kasvoille viehätysvoimaa, joka tietoisesti tai alitajuisesti vaikuttaa häneen. Kaikki vetovoima saa energiansa Jumalalta itseltään. "Oi rakkaani, ei kukaan ole rakastanut aviomiestään aviomiehen vuoksi. Hänessä on Atman, jonka vuoksi häntä rakastetaan." Rakastavat vaimot eivät ehkä tiedä sitä, mutta totta se on joka tapauksessa. "Oi rakkaani, kukaan ei ole rakastanut vaimoa vaimon vuoksi, vaan vaimossa on Itse, jonka vuoksi häntä rakastetaan." Samalla tavoin rakastamme lapsia ja kaikkea maailmassa olevaa vain siksi, että Hän on heissä. Herra on suuri magneetti, ja me olemme rautapalasia, joita Hän vetää puoleensa. Me kaikki pyrimme myös saavuttamaan Hänet. Kaikki ponnistelumme täällä maailmassa ei varmasti ole itsekkäistä pyyteistä johtuvaa. Hullut eivät tiedä, mitä he tekevät. Heidän elämäntehtävänsä on lopultakin lähestyä suurta magneettia. Kaiken maailmassa esiintyvän hirveän ponnistelun ja kamppailun tarkoituksena on saada meidät menemään Hänen luokseen ja lopulta olemaan yhtä Hänen kanssaan.

Mutta Bhakti-yogi tietää elämän ponnistelujen merkityksen. Hän ymmärtää sen. Hän on kokenut lukuisia elämiä ponnisteluineen ja tietää, mitä ne merkitsevät. Hän tahtoo tosissaan pysyä erillään niissä esiintyvästä kitkasta. Hän tahtoo välttää yhteentörmäyksiä ja mennä suoraan suureen Hariin, vetovoiman keskipisteeseen. Tällaista on bhaktan luopuminen. Voimakas vetovoima Jumalaan saa hänen kohdaltaan kaikki muut vetovoimat häviämään. Tämä voimakas ääretön Jumalan rakkaus tunkeutuu hänen sydämeensä eikä jätä muille rakkauksille elintilaa. Kuinka voisikaan olla toisin? Bhakta täyttää sydämensä rakkauden valtameren vedellä, joka on Jumala itse. Siellä ei ole vähäistä rakkautta. Ts. Bhaktan luopuminen on Vairagyaa eli irtautumista asioista, jotka eivät ole Jumala. Se on seurausta Anuragasta eli suuresta kiintymyksestä Jumalaan.

Tämä on ihanteellisin valmistautumistapa korkeimpaan Bhaktiin. Kun tällainen luopuminen tulee, sielulle avautuu portti suurimman rakkauden eli Para-Bhaktin yleviin tarhoihin. Silloin alamme ymmärtää, mitä Para-Bhakti on. Vain ihmisellä, joka on päässyt Para-Bhaktin sisimpään pyhäkköön, on oikeus sanoa, että hän ei tarvitse muotoja ja symboleja avuksi uskonnolliseen oivallukseen. Vain hän on saavuttanut rakkauden korkeimman asteen, jota yleisesti kutsutaan ihmisten veljeydeksi. Muut vain puhuvat siitä. Hän ei kiinnitä huomiota erilaisuuksiin. Rakkauden mahtava valtameri on tunkeutunut häneen, eikä hän enää näe ihmistä ihmisenä vaan kaikkialla on hänen Rakastettunsa. Jokaisen kasvon kautta hänelle säteilee Hari. Auringon ja kuun valo on kaikki Hänen ilmentymäänsä. Kaikki kauneus ja ylevyys on lähtöisin hänestä. Tällaisia bhaktoja elää nykyäänkin. Maailma ei koskaan ole vailla heitä.

Vain sellaisilla ihmisillä on oikeus puhua yleismaailmallisesta veljeydestä. Vaikka käärme purisi heitä, he sanoisivat, että heidän Rakastetultaan tuli heidän luokseen sanansaattaja. He eivät tunne katkeruutta, vihaa tai kateutta. Ulkopuolinen, aistillinen maailma, on hävinnyt heiltä ikuisesti. Kuinka he voisivat olla vihaisia, kun he rakkautensa avulla kykenevät näkemään tapahtumien takana olevan Todellisuuden?


BHAKTI-YOGAN LUONNOLLISUUS JA SEN KESKEISIN SALAISUUS

 

"Kummat ovat suurimpia yogeja, ne jotka uskollisesti palvelevat Sinua rakkaudella vai ne jotka palvovat eriytymätöntä, täydellistä Olentoa", Arjuna kysyi Sri Krisnalta. Vastaus kuului: "Ne, jotka keskittäen mielensä Minuun, palvelevat Minua ikuisella uskollisuudella ja joilla on eniten uskoa, ovat minun parhaita palvojiani ja suurimpia yogeja. Ne, jotka palvovat täydellistä, sanoin kuvaamatonta, eriytymätöntä, kaikkialla läsnä olevaa, ajatuksin tavoittamatonta, kaikenkäsittävää, liikkumatonta, ikuista Olentoa hillitsemällä elintensä toimintaa vakuuttuneina kaikkien olioiden yhteisestä alkuperästä, pääsevät luokseni, koska he tekevät hyvää kaikille eläville olennoille. Mutta niiden, joiden mielet ovat kiintyneet ilmentymättömään täydelliseen Olentoon, tie on vaikeampi ja vaatii kaiken matkaa suurempia ponnistuksia, sillä niiden, joilla on ruumiit, on vaikea kulkea manifestoitumattoman täydellisen Olennon tietä. Nostan pian jatkuvasta jälleensyntymisen ketjusta pois ne, jotka uhraavat kaiken työnsä Minulle, täydellisellä luottamuksella mietiskelevät minua ja palvovat minua irrottautumalla kaikesta muusta, sillä heidän mielensä ovat kokonaan kiintyneet minuun."

Ylläolevassa viitataan sekä Jnana- että Bhakti-yogaan. Voidaan sanoa, että molemmat on määritelty siinä. Jnana-yoga on suurenmoista. Se on ylevää filosofiaa. Ihmeellistä kyllä, melkein jokainen ihminen ajattelee, että hän varmasti pystyy noudattamaan kaikkia filosofian antamia ohjeita. Kuitenkin on hyvin vaikeaa elää todella filosofian opetusten mukaisesti. Me joudumme usein alttiiksi suurille vaaroille yrittäessämme ottaa filosofian elinohjeeksemme. Maailmassa voidaan sanoa olevan kahdenlaisia ihmisiä: ihmisiä joilla on demoninen luonne ja ihmisiä, joilla on jumalallinen luonne. Edelliset katsovat, että ruumiista huolehtiminen on kaiken olemassaolon tärkein asia. Jälkimmäiset taas oivaltavat, että ruumis on vain keino erään päämäärän saavuttamiseksi, väline sielun kehittämiseksi. Paholainen voi selittää ja tosiasiassa selittääkin kirjoituksia omaksi hyväkseen. Siten tiedon tiellä voidaan osoittaa pahan miehen teot oikeiksi ja hyvän miehen teot vääriksi. Tämä on suuri vaara Jnana-Yogassa. Mutta Bhakti-Yoga on luonnollista ja lempeää. Bhaktan ajatukset eivät ole niin korkealentoisia kuin Jnana-yogin. Siksi hänelle ei tapahdu noin suuria lankeemuksia. Vaikka ihminen valitsisi minkä tahansa tien, Sielu ei tietystikään voi olla vapaa ennen kuin sen kahleet katoavat.

Seuraava lainaus kertoo, kuinka erään siunatun Gobin kohdalla sielua sitovat sekä ansioiden että pahojen tekojen muodostamat kahleet murtuivat: "Jumalan mietiskelemisestä syntynyt suunnaton ilo vei pois hänen hyvien tekojensa sitovan vaikutuksen. Sitten sielun suunnaton suru, ettei se vielä ollut päässyt Hänen luokseen, pesi pois hänen syntiset taipumuksensa, ja hänestä tuli vapaa." (Vishnu-Purana). Siksi Bhakti-Yogan keskeisin salaisuus on tietää, että ihmissydämen erilaiset tunteet ja intohimot eivät itsessään ole pahaa. Mutta niitä on huolellisesti hillittävä ja suunnattava niiden energia yhä korkeammalle, kunnes päästään täydellisyyteen. Sellainen suunta on korkein, joka vie meidät Jumalan luo. Kaikki muut suunnat ovat alemman asteisia. Huomaamme, että ilot ja surut ovat yleisiä ja usein esiintyviä tunteita elämässämme. Kun ihminen tuntee tuskaa siksi, että hänellä ei ole varallisuutta tai muuta maallista tavaraa, hän antaa tuolle tunteelle väärän suunnan. Kuitenkin tuskalla on käyttöä. Jos ihminen tuntee tuskaa siksi, että hän ei ole saavuttanut Korkeinta, hän ei ole saavuttanut Jumalaa, tuo tuska on hänen pelastuksensa. Jos iloitset, että sinulla on kourallinen rahaa, annat ilon tunteelle väärän suunnan. Sille on annettava korkeampi suunta. Se on saatava palvelemaan Korkeinta Ihannetta. Tuollaisen ihanteen tuottaman mielihyvän tulee olla suurin ilomme. Sama koskee kaikkia muita tunteitamme. Bhakta sanoo, että mikään niistä ei ole huono. Hän tarttuu niihin ja suuntaa ne varmasti kohti Jumalaa.

 


RAKKAUDEN ILMENEMISMUODOT

 

Tässä esitän muutamia muotoja, joissa rakkaus ilmenee.

Ensimmäinen on kunnioitus. Miksi ihmiset osoittavat kunnioitusta temppeleille ja pyhille paikoille? — Koska Häntä palvellaan siellä, ja Hänen läsnäolonsa tunnetaan siellä. Miksi kaikkien maiden ihmiset osoittavat kunnioitusta uskontoa opettaville? — lhmissydän tekee sen luonnostaan, koska sellaiset opettajat saarnaavat Herrasta. Pohjimmiltaan kunnioitus kasvaa rakkaudesta. Emme voi kunnioittaa sellaista, mitä emme rakasta.

Sitten tulee Priti — ilo Herrassa. Miten suurta mielihyvää ihmiset saavatkaan aistein havaittavista esineistä. He menevät minne tahansa, antautuvat suurille vaaroille alttiiksi saadakseen rakastamansa esineen. Bhaktalta odotetaan samanlaista kiihkeää rakkautta. Tässä tapauksessa kuitenkin rakkaus on kohdistettava Jumalaan.

Sitten on suloisin kaikista tuskista, Viraha, suru, joka aiheutuu rakastetun poissaolosta. Kun ihminen tuntee suunnatonta tuskaa siksi, että hän ei ole saavuttanut Jumalaa, ei ole oppinut tuntemaan ainoaa asiaa, joka on tuntemisen arvoinen, hän tulee hyvin tyytymättömäksi, melkeinpä hulluksi. Se on Virahaa. Tässä mielentilassa hän tuntee itsensä hämmentyneeksi kaikkien muiden paitsi rakastettunsa läsnä ollessa (Ekarativichikitsa). Maallisessa rakkaudessa tapaamme hyvin usein tapauksia, joissa esiintyy Virahaa. Rakastaessaan kiihkeästi toisiaan mies ja nainen ovat luonnollisesti vähän harmissaan muiden kuin rakastamansa henkilön seurassa. Kun Para-Bhakti täyttää ihmisen mielen, hän on aivan samanlaisessa kärsimättömyyden tilassa joutuessaan sellaisten asioiden pariin, joita hän ei rakasta. Hän ei edes halua puhua muista asioista kuin Jumalasta. "Ajattele Häntä, vain Häntä ja luovu kaikista muista turhista sanoista". — Bhakta tuntee ystävikseen ne ihmiset, jotka puhuvat vain Hänestä, kun taas ne, jotka puhuvat muista asioista, tuntuvat hänestä epäystävällisiltä.

Kun saavutetaan vielä korkeampi aste, elämää ylläpidetään vain tuon Rakkauden Ihanteen vuoksi. Elämää pidetään kauniina ja elämisen arvoisena vain tuon Rakkauden vuoksi. Ilman sitä tuo henkilö ei haluaisi jäädä henkiin hetkeksikään. Elämä on ihanaa Rakastettua ajatellessa. Tadiyata (Hän) saavutetaan, kun Bhakti ihmisessä on tullut täydelliseksi. Ihmisestä on tullut autuas. Hän on saavuttanut Jumalan. Hän on ikään kuin koskettanut Jumalan jalkoja. Silloin koko hänen luontonsa puhdistuu ja muuttuu kokonaan. Koko hänen elämäntarkoituksensa on saavutettu. Kuitenkin monet sellaiset Bhaktat jatkavat elämäänsä vain palvellakseen Häntä: Se on autuus. Se on ainoa elämännautinto, josta he eivät tahdo luopua. "Oi kuningas, siunattu Hari on sellainen, että jopa nekin, jotka ovat tyydyttäneet kaikki tarpeensa ja joiden sydänten kahleet on katkaistu, rakastavat Herraa sulasta rakkaudesta", Herraa, "jota kaikki jumalat, kaikki vapautuksen rakastajat ja kaikki Brahman tuntijat palvelevat" (Nri. Tap. Up.) Sellainen on rakkauden voima. Kun ihminen on kokonaan unohtanut itsensä ja tuntee, että mikään ei ole hänen omansa, hän saavuttaa Tadiyatan tilan. Kaikki on hänelle pyhää, koska se kuuluu Rakastetulle. Maallisessa rakkaudessa rakastaja pitää kaikkea lemmitylleen kuuluvaa pyhänä ja rakkaana. Hän rakastaa jopa tälle kuuluvaa vaatekappaletta. Samalla tavalla, kun ihminen rakastaa Herraa, koko maailmankaikkeus tulee hänelle rakkaaksi, koska se kaikki on Hänen.

 


KAIKENKÄSITTÄVÄ RAKKAUS JA KUINKA SE JOHTAA MINÄSTÄ LUOPUMISEEN

 

Kuinka voimme rakastaa Vyashtia, yksityiskohtaa, rakastamatta ensin Samashtia, kokonaisuutta. Jumala on Samashti, abstraktinen kaikenkäsittävä kokonaisuus ja näkemämme maailmankaikkeus on Vyashti, yksityiskohta. Koko maailmankaikkeuden rakastaminen on mahdollista vain rakastamalla Samashtia, kokonaisuutta, joka taasen sisältää miljoonia ja miljoonia pienempiä kokonaisuuksia.

Intian filosofit eivät pysähdy yksityiskohtiin. He luovat pikaisen silmäyksen yksittäisiin seikkoihin ja sitten alkavat etsiä kokonaisuuksia, joihin kaikki yksityiskohdat kuuluvat osina. Kokonaisuuden etsiminen on tyypillistä Intian filosofialle ja uskonnolle. Jnani tahtoo oppia tuntemaan kokonaisuuden, joka käsittää kaikki asiat, sen täydellisen kaikenkäsittävän Olennon, jonka tuntiessaan hän tuntee kaiken. Bhakta haluaa nähdä sen kaikenkäsittävän abstraktisen henkilön, jota rakastaessaan hän rakastaa koko maailmankaikkeutta. Yogi haluaa saada sellaisen yleisen voiman, jonka hallitessaan hän pystyy hallitsemaan koko tätä maailmankaikkeutta. Intialaiset ovat koko historiansa ajan suunnanneet mielensä ainutlaatuisella tavalla etsimään kokonaisuuksia kaikessa — luonnontieteissä, psykologiassa, rakkaudessa ja filosofiassa. Niinpä bhakta tulee päätelmään, että jos rakastat yhtä henkilöä toisensa jälkeen, et kykene rakastamaan koko maailmaa, vaikka yrittäisit loputtomiin. Mutta kun viimein oivalletaan Bhakti-yogan keskeisin ajatus, että Jumala on kaiken rakkauden summa ja että Jumala on kaikkien maailmankaikkeudessa asustavien sielujen, vapaiden, kahlittujen tai vapautta kohti ponnistelevien, pyrkimysten summa, on mahdollista omistaa kaikenkäsittävä rakkaus. Jumala on Samashti, ja nähtävissä oleva maailmankaikkeus on Jumala eriytyneenä ja manifestoituneena. Jos me rakastamme tuota kokonaisuutta, rakastamme kaikkea. Maailman rakastaminen ja auttaminen on sen jälkeen helppoa. Meidän on hankittava tämä voima rakastamalla ensin Jumalaa. Muuten on hyvin vaikeaa tehdä hyvää. Bhakta sanoo: "Kaikki on Hänen, ja Hän on Rakastettuni, Rakastan Häntä. Koska kaikki asiat ovat Hänen, ne ovat bhaktalle pyhiä. Kaikki ovat Hänen lapsiaan, hänen ruumistaan ja hänen ilmentymäänsä. Kuinka silloin voisimme vahingoittaa ketään? Jumalan rakkauden myötä tulee aivan varmasti rakkaus kaikkeen maailmankaikkeudessa olevaan. Mitä lähemmäksi Jumalaa pääsemme, sitä selvemmin alamme nähdä, että kaikki asiat ovat Hänessä. Kun sielun onnistuu saavuttaa tämän suurimman rakkauden autuus, se myös aikaa nähdä Hänet kaikessa. Sydämestämme tulee siten ikuinen rakkauden lähde. Kun saavutamme vielä korkeamman asteen, maailmassa olevien olioiden väliset pienet erot häviävät kokonaan. Ihmisiä ei nähdä enää ihmisinä vaan Jumalana. Eläimiä ei nähdä enää eläiminä vaan Jumalana. Tiikerikään ei ole enää tiikeri vaan Jumalan manifestaatiota. Siten tässä kiihkeimmässä Bhaktin tilassa halutaan palvoa kaikkea, jokaista elävää oliota ja jokaista esinettä. "Tietäessään, että Hari, Herra, on jokaisessa oliossa, viisas siten osoittaa ehtymätöntä rakkautta kaikille olioille."

Tämän kiihkeän kaikenkäsittävän rakkauden seurauksena tulee Apratikulya, täydellinen itsensä unohtamisen tunne, varma tietoisuus, että mikään, joka tapahtuu, ei ole meitä vastaan. Jos tulee kipua tuottavia elämyksiä, rakastava sielu voi sanoa: "Tervetuloa kipu". Jos tulee suruja, se sanoo: "Tervetuloa suru, sinä olet myös rakastetultani". Jos käärme tulee, se sanoo: "Tervetuloa käärme". Kun kuolema tulee, sellainen Bhakta toivottaa sen tervetulleeksi hymyillen. "Siunattu olen minä, koska ne kaikki tulevat minun luokseni. Ne ovat kaikki tervetulleita". Tässä täydellisessä resignaation tilassa, joka syntyy kiihkeästä rakkaudesta Jumalaan ja kaikkeen, mikä on Hänen, ei enää ole eroa mielihyvän ja kivun välillä, kun ne kohtaavat Häntä. Hän ei tiedä, millaista on valittaa kivusta ja kurjuudesta. Tällainen tyytyväinen alistuminen Jumalan tahtoon on todella arvokkaampi saavutus kuin kaikki maailman uroteot.

Suurimmalle osalle ihmiskuntaa ruumis on kaikki kaikessa. Ruumis on heille koko maailmankaikkeus. Ruumiilliset nautinnot ovat heille kaikkein tärkeimmät. Tämä ruumiin ja aineellisten asioiden palvonnan demoni on mennyt meihin kaikkiin. Me voimme puhua kauniisti ylevistä asioista, mutta samalla olemme kaikki kuin korppikotkia. Mielemme on suuntautunut maan matosiin. Miksi meidän ruumiimme tulisi pelastua tiikerin kynsistä? Miksi emme voi luovuttaa sitä tiikerille? Tiikeri tulisi siitä iloiseksi. Sellainen itsensä uhraaminen on jo melkein palvontaa. Voitko saavuttaa sellaisen oivalluksen, missä kaikki taju omasta minästä häviää täysin. Se on aivan rakkauden pyramidin huipulla, ja harvat ihmiset tässä maailmassa ovat kiivenneet sinne asti. Mutta ihminen ei voi olla täydellinen bhakta, ennen kuin hän saavuttaa tuon huipun ja on aina valmis ja halukas uhraamaan itsensä. Me kaikki kykenemme pitämään ruumiimme enemmän tai vähemmän tyydyttävässä kunnossa lyhyemmän tai pitemmän ajan. Kuitenkin ruumiimme on kuoltava. Ne eivät ole pysyviä. Siunattuja ovat ne, joiden ruumiit tuhoutuvat toisia palveltaessa. "Viisaan miehen rikkaudet ja henkikin ovat aina valmiita toisten palvelemiseen käytettäviksi. Koska tässä maailmassa on vain yksi täysin varma asia, kuolema, on paljon parempi, että ruumiimme kuolee hyvän kuin pahan asian vuoksi —. Voimme raataa tässä elämässä viisikymmentä tai sata vuotta, mutta mitä tapahtuu sen jälkeen. Kaiken, mikä on syntynyt yhtymällä, täytyy hajota ja kuolla. Täytyy tulla aika, jolloin se muuttuu maaksi. Jeesus, Buddha ja Muhammed ovat kaikki kuolleet. Kaikki maailman suuret profeetat ja opettajat ovat kuolleet.

"Tässä katoavassa maailmassa, missä kaikki on hajoavaa, meidän on käytettävä mahdollisimman hyvin se aika, mikä meillä on", sanoo Bhakta. Ja todellakin paras tapa on käyttää elämänsä toisten palvelemiseen. Tuo kauhea ajatus, että ruumis on tärkein asia, tuo harhaluulo, että meissä ei ole mitään muuta kuin ruumis, ja että meidän on kaikin keinoin yritettävä tehdä parhaamme säilyttääksemme sen ja miellyttääksemme sitä, saa aikaan kaiken maailmassa esiintyvän itsekkyyden. Jos tiedät, että sinä olet muuta kuin ruumis, sinulla ei ole ketään, ketä vastaan taistella ja ponnistella. Sinä olet kuollut kaikille itsekkäille ajatuksille. Niinpä bhakta sanoo, että meidän on elettävä ikään kuin olisimme kuolleita kaikille maallisille asioille. Se on todella itsensä unohtamista. Käyköön kuinka tahansa. Tätä tarkoittavat sanat "tapahtukoon Sinun tahtosi". Se ei merkitse, että meidän on taisteltava ja ponnisteltava sekä samalla koko ajan ajateltava, että Jumala tahtoo meillä olevan kaikki heikkoutemme ja maalliset kunnianhimomme. Voi olla, että itsekkäistäkin ponnisteluistamme koituu hyvää. Se on kuitenkin Jumalan asia. Täydellinen bhakta ei koskaan tahdo mitään itselleen eikä työskentele omaksi hyväkseen. "Herra, Sinun nimissäsi he rakentavat korkeita temppeleitä. He antavat suuria lahjoja Sinun nimissäsi. Minä olen köyhä. Minulla ei ole mitään. Siispä ota tämä ruumiini ja aseta se jalkojesi juureen. Oi Herra, älä hylkää minua." Tällainen rukous lähtee bhaktan sydämen syvyyksistä. Sille, joka on kokenut sen, tämä minän ikuinen uhraaminen Rakastetulle on paljon suurempaa kuin kaikki maailman rikkaudet ja valta, jopa suurempaa kuin kaikki ylevät ajatukset kuuluisuudesta ja huveista. Bhaktan tyynen alistumisen rauha on rauha, "joka käy yli kaiken ymmärryksen", ja se on korvaamatonta. Apratikulya on mielentila, jossa hänellä ei ole pyyteitä, eikä kukaan voi olla häntä vastaan. Tässä ylevässä alistuneisuuden tilassa kaikki kiintymys katoaa kokonaan paitsi kiintymys Häneen, jossa kaikki oliot elävät ja liikkuvat. Tämä kiintymys Jumalaan ei sido sielua, vaan tehokkaasti katkoo kaikki sen kahleet.

 


SILLE, JOKA TODELLA RAKASTAA KORKEIN TIETO JA SUURIN RAKKAUS OVAT SAMA ASIA

 

Upanishadit erottavat toisistaan korkeamman tiedon ja alemman tiedon. Bhaktan mielestä ei todella ole mitään eroa korkeimman tiedon ja korkeimman rakkauden (Para-Bhaktin) välillä. Mundaka Upanishad sanoo: "Brahman tuntijat sanovat, että on kahdenlaista tietoa, jotka on hyvä tietää: korkeampi (para) ja alempi (apara). Näistä alempi käsittää Rig-Vedan, Yajur-Vedan, Sama-Vedan, Etjarva-Vedan, Shikshan (eli tieteen, joka käsittelee ääntämistä ja intonaatiota), Kaplan (eli uhritoimituksissa käytettävän liturgian), kieliopin Niruktan (eli tieteen, joka tutkii sanojen etymologiaa ja merkitystä), proosan kirjoittamisen ja tähtitieteen. Korkeamman tiedon avulla opitaan tuntemaan muuttumaton."

Siten selvästi osoitetaan, että korkein tieto on tietoa Brahmasta. Devi-Bhagavata antaa meille seuraavan määritelmän korkeimmasta rakkaudesta (Para-Bhaktista): "Samoin kuin öljy kaadettaessa sitä astiasta toiseen juoksee katkeamattomana virtana, niin jos mieli katkeamattomana virtana ajattelee Herraa, meillä on niin kutsuttu Para-Bhakti eli korkein rakkaus." Tuollainen häiriintymätön ja katkeamaton mielen ja sydämen suuntaaminen Herraan ja kiihkeä kiintymys Häneen ovat todella korkein osoitus ihmisen rakkaudesta Jumalaan. Kaikki muut Bhaktin muodot ovat valmistavia vaiheita tämän korkeimman so. Para-Bhaktin saavuttamiseksi. Se tunnetaan myös Raganugana, rakkautena, joka tulee kiintymyksen jälkeen. Kun tämä korkein rakkaus kerran tulee ihmissydämeen, mieli jatkuvasti ajattelee Jumalaa muistamatta mitään muuta. Ihmisessä ei ole silloin tilaa muille kuin Jumalaa koskeville ajatuksille. Sielusta tulee täysin puhdas. Se murtaa yksinään kaikki mielen ja aineen kahleet. Siitä tulee täysin vapaa. Vain sellainen ihminen voi palvella Herraa omassa sydämessään. Kaikki muodot, symbolit, kirjat ja dogmit ovat hänelle tarpeettomia ja jopa täysin hyödyttömiä. Ei ole helppoa rakastaa Herraa noin. Tavallinen maallinen rakkaus kukkii vain siellä, missä se saa osakseen vastarakkautta. Siellä, missä ei ole vastarakkautta, on luonnollisena seurauksena kylmä välinpitämättömyys. Kuitenkin joissakin harvoissa tapauksissa voimme huomata rakkautta esiintyvän ilman vastarakkautta. Voimme, havainnollistaaksemme asiaa, verrata tällaista rakkautta rakkauteen, jota koi osoittaa tulta kohtaan. Tuo hyönteinen rakastaa tulta, lentää siihen ja sitten kuolee. Sen luontoon kuuluu tuollainen rakkaus. Rakastaa, koska rakkauden luonne on rakastaa, on varmasti korkein rakkauden ilmentymä, mikä maailmasta löytyy. Sellainen hengellisessä elämässä ilmenevä rakkaus johtaa automaattisesti Para-Bhaktin saavuttamiseen.

 


RAKKAUDEN KOLMIO

 

Voimme kuvata rakkautta kolmiolla. Kolmiossa on aina oltava kolme kulmaa. Rakkaudessa on myös aina oltava kolme seuraavaa tuntomerkkiä. Siten ajatelkaamme, että kukin kolmion kulma esittää yhtä rakkauteen erottamattomasti kuuluvaa luonteenpiirrettä.

Ensimmäinen kulma rakkauden kolmiossa on: rakkaus ei käy kauppaa. Missä pyritään saamaan joitakin vastapalveluksia, ei ole todellista rakkautta. Vastapalvelusten pyytäminen on silkkaa kaupankäyntiä. Niin kauan kun haluamme saada jonkin suosionosoituksen Jumalalta vastapalveluksena Hänelle osoittamallemme kunnioitukselle ja uskollisuudelle, tosi rakkaus ei voi kasvaa sydämissämme. Ne, jotka palvelevat Jumalaa toivoen Häneltä suosionosoituksia, eivät varmasti palvele Häntä, jos noita suosionosoituksia ei ala tullakaan. Bhakta rakastaa Jumalaa, koska Hän on rakastettava. Mikään muu motiivi ei synnytä eikä ohjaa tätä tosi palvojan jumalallista tunnetta.

Olemme kuulleet tarinan suuresta kuninkaasta, joka kerran meni metsään ja tapasi siellä viisaan miehen. Hän puheli jonkin aikaa viisaan miehen kanssa ja oli hyvin ihastunut tämän puhtauteen ja viisauteen. Sitten kuningas halusi taivuttaa viisaan ottamaan vastaan suosionosoituksena häneltä lahjan. Viisas kieltäytyi ottamasta sitä vastaan sanoen: "Metsän hedelmistä saan kylliksi ruokaa. Puhtaiden vuoripurojen vedestä saan kylliksi juotavaa. Puiden kuoret antavat minulle kylliksi vaatetusta. Vuorissa olevat luolat ovat kotini. Miksi ottaisin vastaan keneltäkään lahjaa." Kuningas vastasi: "Vain minua hyödyttääksenne ottakaa vastaan jotain minulta ja tulkaa mukaani kaupunkiin palatsiini." Pitkän taivuttelun jälkeen viisas lopulta suostui tekemään kuten kuningas tahtoi ja seurasi tätä hänen palatsiinsa. Ennen kuin kuningas antoi lahjan viisaalle, hän luki rukouksia sanoen: — Herra, anna minulle enemmän lapsia. Herra, anna minulle enemmän rikkautta. Herra, anna minulle enemmän maata. Herra, pidä ruumiini terveempänä" jne. Mutta ennen kuin kuningas oli päättänyt rukouksensa, viisas nousi ja lähti hiljaa pois huoneesta. Tämän huomatessaan kuningas hämmentyi ja alkoi seurata häntä huutaen kovaäänisesti: "Herra, te menette pois, vaikka ette ole vielä saanut lahjojani." Viisas kääntyi ympäri ja sanoi: "Minä en kerjää kerjäläisiltä. Te ette ole mitään muuta kuin kerjäläinen. Kuinka te voisitte antaa minulle jotain? En ole niin hullu, että ottaisin jotain teidän kaltaiseltanne kerjäläiseltä. Menkää pois älkääkä seuraatko minua".

Tämä tarina selvittää hyvin eron kerjäläisten ja todellisten Jumalan rakastajien välillä. Kerjääminen ei ole rakkauden kieltä. Jumalan palveleminen pelastuksen tai muun palkkion toivossa on myös yhtä huonoa. Rakkaus ei tunne palkkiota. Rakkaus on aina olemassa rakkauden tähden. Bhakta rakastaa, koska hän ei voi olla rakastamatta. Kun näet kauniin maiseman ja rakastut siihen, et vaadi mitään palvelusta maisemalta, eikä se vaadi mitään sinulta. Kuitenkin maiseman näkeminen antaa mieleesi autuuden tunteen, tasoittaa kaiken karkeuden sielustasi, rauhoittaa, melkein nostaa sinut hetkeksi kuolevaisen luontosi yläpuolelle ja antaa sinulle jumalallisen hurmion tilan. Tämä tosi rakkauden tunnusmerkki on ensimmäinen kulma rakkauden kolmiossamme. Älä pyydä mitään vastapalvelusta rakkaudellesi. Ole aina antajan asemassa. Anna rakkautesi Jumalalle, mutta älä pyydä Häneltä mitään.

Seuraava kulma rakkauden kolmiossa on: rakkaus ei tunne pelkoa. Ne, jotka rakastavat Jumalaa pelosta, ovat kaikkein alhaisimpia ja kehittymättömimpiä ihmisiä. He palvelevat Jumalaa rangaistuksen pelosta. Heille Hän on suuri olento, jolla on ruoska toisessa kädessä ja valtikka toisessa. He pelkäävät saavansa ruoskaa, jos eivät tottele Häntä. On häpeällistä palvella Jumalaa rangaistuksen pelosta. Sellainen palveleminen, jos se on lainkaan palvelemista, on kaikkein alkeellisinta rakkauden palvontaa. Kuinka sydämessä voisi olla rakkautta niin kauan kun siellä on pelkoa. Rakkaus voittaa luonnollisesti kaiken pelon. Kuvittele nuorta äitiä kulkemassa kadulla, kun yhtäkkiä koira ryntää hänen luokseen ja aikaa haukkua. Hän pelästyy ja pakenee lähimpään taloon. Mutta olettakaamme, että hän on seuraavana päivänä kadulla lapsensa kanssa ja leijona hyökkää lasta kohti. Miten hän nyt menettelee? Tietenkin hän on leijonan kidan edessä suojelemassa lastaan. Rakkaus voittaa kaiken pelon. Pelko syntyy siitä, että itsekkäästi erottaudutaan maailmankaikkeudesta. Mitä pienempi ja itsekkäämpi olen, sitä suurempi on pelkoni. Jos ihminen ajattelee, että hän on aivan mitätön, pelko varmasti valtaa hänet. Mitä vähemmän pidät itseäsi merkityksettömänä henkilönä, sitä vähemmän pelkoa sinussa on. Rakkaus ja pelko eivät sovi yhteen. Niiden, jotka rakastavat Jumalaa, ei koskaan tule pelätä Häntä. Tosi Jumalan rakastaja nauraa käskylle "Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä". Kuinka rakkauden uskonnossa voisi olla jumalanpilkkaa. Mitä enemmän lausut Herran nimeä, millä tavoin sitä teetkin, sitä parempi sinulle. Sinä toistat Hänen nimeänsä koska rakastat Häntä.

Kolmas kulma rakkauden kolmiossa on: rakkaus ei siedä kilpailijaa, sillä siinä on aina ruumiillistuneena rakastajan suurin ihanne. Tosi rakkaus tulee vasta, kun rakkauden kohteesta tulee suurin ihanteemme. Voi olla, että monessa tapauksessa maallinen rakkaus suuntautuu väärään kohteeseen, mutta kuitenkin henkilölle, joka rakastaa, rakkauden kohde on hänen suurin ihanteensa. Toinen voi nähdä ihanteensa alhaisella asteella olevissa olioissa ja toinen korkealla asteella olevissa. Joka tapauksessa vain ihannetta voidaan todella rakastaa kiihkeästi. Ihmisten korkeinta ihannetta kutsutaan Jumalaksi. Jokaiselle ihmiselle, tietämättömälle tai viisaalle, pyhimykselle tai synnintekijälle, miehelle tai naiselle, oppineelle tai oppimattomalle, sivistyneelle tai sivistymättömälle, korkein ihanne on Jumala. Kaikkien kauniiden, ylevien ja voimakkaiden ihanteiden synteesi antaa meille täydellisimmän kuvan rakastavasta ja rakastettavasta Jumalasta.

Nämä ihanteet ovat luonnollisesti olemassa jossain muodossa jokaisessa mielessä. Ne muodostavat mieltemme pääasiallisimman sisällön. Kaikessa ihmistoiminnassa nuo ihanteet pyritään toteuttamaan käytännössä. Kaikki erilaiset yhteiskunnalliset toiminnat saavat alkunsa ihmissieluissa olevista erilaisista ihanteista, jotka pyrkivät ulos maailmaan konkretisoitumaan. Se, mikä on sisällä, pyrkii tulemaan ulos. Voimakkaat ikuiset ihanteet ovat ainoa voima, ainoat liikkeelle panevat voimat, jotka jatkuvasti voidaan havaita vaikuttavan ihmiskunnan keskuudessa. Voi olla, että satojen syntymien ja tuhansien vuosien ponnistelujen jälkeen ihminen huomaa, että on turhaa yrittää muovata sisäistä ihannetta ja ulkoisia olosuhteita toisiaan vastaaviksi. Tämän oivallettuaan hän ei enää yritä projisoida omaa ihannettaan ulkomaailmaan, vaan palvoo juuri tuota ihannetta sisimmässään suurella rakkaudella kaikkein parhaana ihanteena. Tämä kaikkein täydellisin ihanne sisältää kaikki alempiarvoiset ihanteet. Kaikki myöntävät totuuden, joka piilee sanonnassa: rakastaja näkee Helenan kauneuden etiopialaisen kasvoilla. Syrjästäkatsoja näkee, että rakkaus tässä maailmassa usein suuntautuu väärään kohteeseen, mutta rakastaja vain näkee Helenan. Hän ei näe etiopialaista lainkaan. Olkoon kyseessä Helena tai etiopialainen, meidän ihanteemme todella keskittyvät ja kristallisoituvat rakkautemme kohteiden ympärille. Mitä maailma tavallisesti palvoo? Se ei varmasti palvo tuota bhaktin kaikkein täydellisintä ihannetta. Ihanne, jota miehet ja naiset yleisesti palvovat on löydettävissä heistä itsestään. Jokainen projisoi ihanteensa ulkomaailmaan ja polvistuu sen edessä. Siksi huomaamme, että julmat ja verenhimoiset ihmiset ajattelevat Jumalankin olevan verenhimoinen, koska heidän rakastamansa ihanne on sellainen. Siksi hyvillä ihmisillä on hyvin korkea käsitys Jumalasta. Heidän ihanteensa on todella aivan erilainen kuin muiden.

 


RAKKAUDEN JUMALA ON TODISTE ITSESTÄÄN

 

Mikä on sellaisen rakastavan henkilön ihanne, joka on täysin vapaa itsekkyydestä, kaupanteosta, kerjäämisestä ja joka on täysin peloton? Sellainen ihminen sanoo jopa suurelle Jumalalle: "Annan Sinulle kaikkeni enkä halua mitään Sinulta. Ei todella ole mitään, mitä voisin sanoa omakseni." Kun ihminen on saavuttanut tuollaisen vakaumuksen, hänen ihanteeseensa kuuluvat täydellinen rakkaus ja siitä johtuva täydellinen pelottomuus. Sellaisen ihmisen ihanteessa ei ole ahdasmielisyyttä. Se on kaikenkäsittävää rakkautta, rajatonta ehtymätöntä rakkautta, pelkkää rakkautta, ehdotonta rakkautta. Tätä suurta uskonnollista ihannetta palvellaan ja rakastetaan sellaisenaan ilman symbolien tai kuvien apua. Tämä on korkein Bhaktin muoto. Se on kaikenkäsittävän ihanteen palvelemista ihanteena. Kaikki muut Bhaktin muodot ovat valmistelevia vaiheita sen saavuttamiseksi. Kaikki epäonnistumisemme ja onnistumisemme rakkauden uskontoa noudattaessamme vievät meitä tuon ihanteen oivaltamista kohti. Valitaan kohde toisensa jälkeen. Sitten sisäinen ihanne projisoidaan niihin vuoron perään. Kaikkien näiden ulkoisten kohteiden huomataan olevan kykenemättömiä ilmaisemaan jatkuvasti laajenevaa sisäistä ihannetta. Siksi ne hylätään toinen toisensa jälkeen. Lopulta ihminen aikaa ajatella että on turhaa yrittää toteuttaa ihannetta ulkoisista kohteista, koska ne eivät ole mitään verrattuna ihanteeseen itseensä, ja jonkin ajan kuluttua hän saa voiman oivaltaa kaikkein korkeimman ja yleispätevimmän abstraktisen ihanteen täysin abstraktisena. Hänelle se kuitenkin on täysin elävä ja todellinen. Kun bhakta on saavuttanut tämän pisteen, hänen ei enää tarvitse kysyä, voidaanko Jumalan olemassaolo todistaa vai ei ja onko hän kaikkivoipa ja kaikkitietävä vai ei. Hänelle Hän on vain rakkauden Jumala. Hän on rakkauden suurin ihanne, joka riittää kaikkiin hänen tarkoituksiinsa. Koska Hän on rakkaus, hänen olemassaolonsa on itsestään selvä. Rakastava henkilö ei tarvitse mitään todisteita rakastettunsa olemassaolon osoittamiseksi. Toisten uskontojen tuomari-Jumalat saattavat tarvita paljonkin todisteita olemassaolonsa tueksi, mutta bhakta ei voi edes ajatella sellaisia Jumalia olevan olemassa. Hänelle Jumala on olemassa vain rakkautena. "Oi rakkaani, kukaan ei rakasta aviomiestä aviomiehen vuoksi vaan häntä rakastetaan hänessä olevan Itsen vuoksi. Oi rakkaani, kukaan ei rakasta vaimoa vaimon vuoksi, vaan hänessä olevan Itsen vuoksi".

Jotkut ovat sanoneet, että kaikessa ihmistoiminnassa itsekkyys on ainoa liikkeellepaneva voima. Siinä rakkaus alennetaan antamalla sille erillinen kohde. Kun ajattelen Kaikenkäsittävää, minussa ei varmasti voi olla mitään itsekkyyttä. Mutta kun erehdyksessä ajattelen että olen pieni vähäpätöinen olento, rakkauteni saa erillisen kohteen ja sen ala kapenee. Erehdys on siinä, että rakkauden kohteen piiriä kavennetaan ja supistetaan. Kaikki maailmankaikkeuden oliot ovat jumalallista alkuperää ja siksi niitä on rakastettava, mutta on pidettävä mielessä, että rakkaus kokonaisuuteen sisältää myös rakkauden sen osiin. Tuo kokonaisuus on bhaktojen Jumala. Kaikilla muilla Jumalilla, Isillä taivaassa, Hallitsijoilla, Luojilla eikä kaikilla teorioilla, opeilla ja kirjoilla ole heille mitään merkitystä, koska he suuren rakkautensa ja kiintymyksensä avulla ovat kokonaan nousseet sellaisten asioiden yläpuolelle. Kun jumalallisen rakkauden nektari on puhdistanut heidän sydämensä ja täyttänyt ne ääriään myöten, kaikki muut ajatukset Jumalasta tuntuvat aivan lapsellisilta. Ne hylätään epätyydyttävinä ja arvottomina. Sellainen on todella suurimman rakkauden, Para-Bhaktin voima. Täydellisyyden saavuttanut bhakta ei enää mene etsimään Jumalaa temppeleistä ja kirkoista. Hän tietää, ettei ole paikkaa, mistä hän ei löytäisi Häntä. Hän löytää Hänet sekä temppelistä että ulkopuolelta. Hän löytää Hänet sekä pyhän miehen pyhyydestä että pahan miehen pahuudesta, koska Hän on jo kaikessa kunniassaan hänen sydämessään ikuisesti loistavana, ikuisesti läsnä olevana kaikkivoipana ja sammumattomana Rakkauden Valona.


JUMALALLISEN RAKKAUDEN IHANTEEN ILMAISEMINEN IHMISKIELELLÄ

 

Tämän korkeimman ja täydellisimmin rakkauden luonnetta on mahdotonta ilmaista ihmiskielellä. Mitä huiminkaan ihmisen mielikuvitus ei kykene käsittämään sitä kaikessa äärettömässä täydellisyydessään ja kauneudessaan. Kuitenkin kaikissa maissa sekä korkeamman että alemman asteisen rakkauden uskonnon seuraajien on täytynyt käyttää riittämätöntä ihmiskieltä käsittääkseen ja ilmaistaakseen rakkauden ihanteensa. Jopa maallista rakkautta käytetään apuna pyrittäessä kuvaamaan sanoinkuvaamatonta jumalallista rakkautta. Ihminen voi ajatella jumalallisia asioita vain ihmisen tavoin. Täydellinen voidaan ilmaista meille vain käyttäen meidän rajoitettua kieltämme. Koko maailmankaikkeus on meille Äärettömän kirjoitusta rajoitetulla kielellä. Siksi bhaktat käyttävät palvoessaan Jumalaa rakkaudessa tavalliseen maalliseen rakkauteen kuuluvia käsitteitä. Jotkut suurista Para-Bhaktia käsitelleistä kirjoittajista ovat yrittäneet ymmärtää ja kokea tämän jumalallisen rakkauden hyvin monella erilaisella tavalla.

Alin muoto on Shanta, jota kutsutaan rauhalliseksi rakkaudeksi. Shantassa ihminen palvoo Jumalaa ilman rakkauden kiihkoa. Hänen aivonsa ovat selkeät. Hänen rakkautensa on tavallista tyyntä rakkautta, joka on vähän korkeampaa kuin pelkät uskonnolliset muodot, seremoniat ja symbolit, mutta siitä puuttuu kokonaan kiihkeän rakkauden aiheuttama hulluus. Maailmassa on ihmisiä, jotka haluavat edetä hitaasti, kun taas toiset puskevat eteenpäin kuin myrskytuuli. Shanta-Bhakta on tyyntä, rauhallista ja leppoisaa.

Shantaa seuraavaksi korkeampi muoto on Dasya, palvelijana olo. Tässä ihminen ajattelee olevansa Herran palvelija. Uskollisen palvelijan kiintymys isäntäänsä on hänen ihanteensa.

Seuraava rakkauden muoto on Sakhya, ystävyys. "Sinä olet meidän rakas ystävämme." Samoin kuin ihminen avaa sydämensä ystävälleen tietäen, että tämä ei koskaan toru häntä, vaan aina tahtoo auttaa, samoin kuin ystävien välillä vallitsee tasavertaisuus, niin palvojan ja hänen ystävällisen Jumalansa välillä vallitsee tasavertainen rakkaus. Siten Jumalasta tulee läheinen ystävämme, jolle voimme vapaasti kertoa elämäntarinamme. Saamme kertoa Hänelle sydämemme suurimmat salaisuudet vakuuttuneina hänen turvastaan ja tuestaan. Hän on palvojan tasavertainen ystävä. Jumalaa pidetään tässä leikkitoverinamme. Voimme hyvin sanoa, että me kaikki leikimme tässä maailmankaikkeudessa. Niin kuin lapset leikkivät leikkejään, maineikkaat kuninkaat pelaavat pelejään, samoin Rakastettu Herramme itse leikkii tällä maailmankaikkeudella. Hän on täydellinen. Hän ei tarvitse mitään. Miksi hänen tulisi luoda? Toiminta tapahtuu aina jonkin tarpeen tyydyttämiseksi, ja tarve on aina merkkinä epätäydellisyydestä. Jumala on täydellinen. Hänellä ei ole tarpeita. Miksi hän jatkaisi jatkuvaa luomistyötään? Mikä tarkoitus Hänellä on mielessään? Kertomukset, että Jumala loi maailman jonkin kuvittelemamme tarkoituksen vuoksi, ovat hyviä tarinoita, ei muuta. Todellisuudessa kaikki on leikkiä. Maailmankaikkeus on leikki, jota Hän leikkii. Koko maailmankaikkeuden täytyy loppujen lopuksi olla suurta huvia Hänelle. Jos olet köyhä nauti köyhyydestä huvina. Jos olet rikas, nauti huvista, että olet rikas. Jos tulee vaaroja, ne ovat myös huvia. Jos olet onnellinen, on enemmän huvia. Koko maailma on vain leikkikenttä, missä meillä on hauskaa, missä pelaamme peliä. Jumala pelaa peliä kanssamme ja me hänen kanssaan. Jumala on meidän ikuinen leikkitoverimme. Kuinka hienosti Hän pelaakaan. Peli loppuu, kun maailmanjakso loppuu. Seuraa lyhyempi tai pidempi lepokausi. Sitten kaikki syntyy uudestaan, ja peli aikaa. Vasta kun unohdat, että kaikki on peliä ja että sinä olet mukana pelissä, kurjuus ja surut alkavat. Silloin sydän tulee raskaaksi, silloin maailma painaa sinua hirvittävällä voimalla. Mutta heti kun luovut ajatuksesta, että elämän jokaisen minuutin tapahtumat ovat hirveän vakavia, ja huomaat, että elämä on pelikenttä, jossa me pelaamme ja autamme häntä pelaamaan, kaikki kurjuutesi lakkaa heti. Hän leikkii jokaisessa atomissa. Hän leikkii rakentaessaan maita, aurinkoja ja kuita. Hän leikkii ihmissydämessä, eläimissä ja kasveissa. Me olemme hänen pelinappuloitaan. Hän asettaa nappulat laudalle ja sitten kaataa ne. Hän järjestää ne ensin toiseen ja sitten toiseen järjestykseen. Me autamme tietoisesti tai tiedottomasti Häntä hänen pelissään. Ja, oi autuus, me olemme Hänen pelitovereitaan.

Seuraava muoto tunnetaan nimellä Vatsalya, Jumalan rakastaminen ei isänämme vaan lapsenamme. Tämä saattaa näyttää omituiselta, mutta sellaisen harjoituksen avulla kykenemme erottamaan voiman käsitteen ja Jumalan käsitteen toisistaan. Ajatus voimasta tuo mukanaan pelkoa. Rakkaudessa ei saisi olla pelkoa. Kunnioitus ja tottelevaisuus ovat välttämättömiä luonteen muodostumiselle, mutta kun luonne on muotoutunut, kun rakastaja on maistanut tyyntä rauhallista rakkautta ja myös hiukan sen kiihkeää hulluutta, hänen ei enää tarvitse puhua etiikasta ja kurista. Rakastava henkilö ei tahdo ajatella Jumalaa mahtavaksi, majesteetilliseksi ja voimakkaaksi, ei maailmankaikkeuden Herraksi eikä jumalien Jumalaksi. Välttääksemme Jumalan assosioimista pelkoa aiheuttavaan voimaan, hän palvelee Jumalaa omana lapsenaan. Isä ja äiti eivät tunne pelkoa lastaan kohtaan. Heillä ei ole pelonsekaista kunnioitusta lastaan kohtaan. He eivät voi ajatella pyytävänsä palveluksia lapselta. Lapsi on aina vastaanottajan asemassa. Vanhemmat antavat satoja kertoja henkensä lapsensa edestä. He uhraavat tuhansia elämiä lapsensa vuoksi. Siksi Jumalaa rakastetaan lapsena. Ajatus Jumalan rakastamisesta lapsena esiintyy ja kasvaa luonnollisesti niiden uskontojen piirissä, jotka uskovat Jumalan inkarnaatioon. Muhamettilaisille on mahdotonta ajatella Jumalaa lapsena. Pelkkä ajatuskin siitä kauhistuttaa heitä. Mutta kristityt ja hindut voivat omaksua sen helposti, koska heillä on Jeesus-lapsi ja Krishna-lapsi. Intialaiset naiset usein pitävät itseään Krishnan äiteinä. Kristityt äidit voivat myös omaksua ajatuksen, että he ovat Kristuksen äitejä. Näin länsimaat saavat niin paljon tarvitsemaansa tietoa Jumalan jumalallisesta äitiydestä. Taikauskoinen pelko ja kunnioitus Jumalaa kohtaan ovat juurtuneet syvälle sydämiimme. Kestää vuosia, ennen kuin voimme upottaa kokonaan Jumalaa koskevat kunnioituksen, pelon, majesteettiuden ja voiman ajatukset rakkauden mereen.

On vielä yksi tapa esittää inhimillisessä muodossaan jumalallista rakkauden ihannetta. Se tunnetaan Madhurana. Se on suloisin ja korkein kaikista esitystavoista. Sen perustana on korkein maailmassa esiintyvä rakkaus. Se on myös korkein ihmisen tuntema rakkaus. Mikä muu rakkaus järkyttäisi koko ihmisluontoa, mikä muu rakkaus tunkeutuisi jokaiseen atomiin hänessä, mikä muu rakkaus tekisi hänet hulluksi, saisi hänet unohtamaan oman luontonsa, muuttaisi häntä, tekisi hänestä joko Jumalan tai demonin kuin rakkaus miehen ja naisen välillä. Tässä suloisessa jumalallisen rakkauden esitystavassa Jumala on aviomiehemme. Me olemme kaikki naisia. Tässä maailmassa ei ole miehiä. On vain yksi mies. Hän on Hän, meidän rakastettumme. Kaikki rakkaus, minkä mies antaa vaimolleen tai vaimo miehelleen on annettava Herralle.

Kaikilla maailmassa näkemillämme rakkauden muodoilla — joilla me monesti vain leikimme — on Jumala ainoana kohteenaan. Mutta valitettavasti ihminen ei tunne valtamerta, johon tämä mahtava rakkauden joki jatkuvasti virtaa, ja niin hän epäviisaasti yrittää kääntää sen ihmisiin, meihin pieniin nukkeihin. Ihmisluonnossa oleva suunnaton rakkaus lapseen ei ole lasta varten. Jos sokeasti ja yksinomaan kohdistat sen lapseen, tulet myöhemmin kärsimään. Mutta sellaisen kärsimyksen kautta tulee herätys, jolloin huomaat, että jos annat sinussa olevan rakkauden kellekään ihmiselle, saat myöhemmin kokea seurauksena tuskaa ja surua. Siksi rakkautemme on annettava Korkeimmalle, joka ei koskaan muutu eikä kuole, Hänelle, jonka rakkauden valtameressä ei ole vuoksea eikä luodetta. Rakkauden on saatava oikea päämäärä. Sen täytyy mennä Hänelle, joka on todella ääretön rakkauden valtameri. Kaikki joet virtaavat valtamereen. Vuorenrinnettä alas vierivä vesipisara ei voi pysähtyä. Se saavuttaa ensin puron ja sitten joen. Lopulta se joutuu valtamereen. Jumala on kaikkien intohimojemme ja tunteidemme ainoa päämäärä. Jos haluat olla vihainen, ole vihainen Hänelle. Moiti Rakastettuasi. Moiti ystävääsi. Ketä muuta voit moittia turvallisesti? Kuolevainen ihminen ei kärsi vihaasi. Tulee vastareaktio. Jos olet vihainen minulle, reagoin varmasti, sillä en voi kärsivällisesti kestää vihaasi. Sano Rakastetulle: "Miksi et tule luokseni? Miksi jätät minut näin yksin?" Missä muussa olisi nautintoa kuin Hänessä? Mitä nautintoa voisi olla pienissä savenpalasissa? Meidän on etsittävä äärettömän nautinnon kristallisoitunutta olemusta, ja se on Jumala. Anna kaikkien intohimojesi ja tunteittesi mennä Hänen luokseen. Ne on tarkoitettu Hänelle. Jos ne eivät osu maaliinsa ja menevät aiemmalle tasolle, ne tulevat huonoiksi, mutta jos ne osuvat suoraan maalitauluun, Herraan, alhaisinkin niistä muuttuu hyväksi. Kaikilla ihmisruumiin ja -mielen voimilla on kaikissa ilmenemismuodoissaan ainoana kohteenaan, Ekayananaan, Herra. Kaiken ihmissydämen rakkauden ja kaikkien intohimojen täytyy mennä Jumalalle. Hän on rakastettu. Ketä muuta tämä sydän voisi rakastaa. Hän on kaunein ja ylevin. Hän on itse kauneus. Hän on itse ylevyys. Kuka tässä maailmankaikkeudessa on kauniimpi kuin Hän. Kuka tässä maailmankaikkeudessa on sopivampi tulemaan aviomieheksi kuin Hän. Kuka tässä maailmankaikkeudessa on sopivampi rakkauden kohteeksi kuin Hän. Niinpä anna Hänen olla aviomiehesi, anna Hänen olla Rakastettusi.

Usein tapahtuu, että Jumalan rakastajat käyttävät kertoessaan rakkaudestaan maallisen rakkauden kieltä kuvaamaan tunteitaan. Tietämättömät eivät ymmärrä sitä. He eivät koskaan voi ymmärtää sitä. He tarkastelevat sitä fyysisestä näkökulmasta. He eivät ymmärrä tämän hengellisen rakkauden mielettömiä kipuja. Kuinka he voisivat? "Vain yksi suudelma huuliltasi, oi Rakastettuni. Kun Sinä olet suudellut minua, janoan Sinua yhä enemmän. Kaikki suruni häviävät. Unohdan kaiken muun paitsi Sinut." Janota tuota Rakastetun suudelmaa, tuota Hänen huuliensa kosketusta, joka tekee bhaktan hulluksi ja ihmisestä Jumalan. Sille, joka on saanut sellaisen suudelman autuuden, koko luonto muuttuu, maailmat häviävät, auringot ja kuut himmenevät ja koko maailmankaikkeus sulaa äärettömään rakkauden valtamereen. Tämä on täydellistä rakkauden hulluutta.

Mutta tosi hengellinen rakastaja ei jää edes tähän. Jopa rakkaus miehen ja vaimon välillä ei ole hänestä kyliin mieletöntä. Bhaktat omaksuvat myös ajatuksen kielletystä rakkaudesta, koska se on niin voimakasta. Sopimattomuus ei ole se ominaisuus, joka heille on tärkeä tuollaisessa rakkaudessa. Ominaisuus, jota he arvostavat on se, että sellainen rakkaus tulee yhä intohimoisemmaksi, mitä enemmän esteitä sen vapaan toteuttamisen tiellä on. Rakkaus miehen ja vaimon välillä on tasaista ja esteetöntä. Niinpä bhakta kuvittelee olevansa rakastunut mieheen, jota hänen vanhempansa eivät hyväksy. Mitä enemmän joku yrittää estää sellaista rakkautta, sitä enemmän sillä on taipumusta vahvistua. Ihmiskieli ei voi kuvailla, kuinka mielettömästi Krishnaa rakastettiin Vrindan lehdoissa. Kuinka ikuisesti autuaat Gopit kuullessaan hänen äänensä ryntäsivät tapaamaan häntä unohtaen kaiken muun, tämän maailman siteineen, velvollisuuksineen, iloineen ja suruineen. Oi ihminen, oletko rehellinen puhuessasi jumalallisesta rakkaudesta, vaikka samaan aikaan tavoittelet tämän maailman turhuuksia? "Missä Rama on, siellä ei ole sijaa himoille — missä on himoja, siellä ei ole sijaa Ramalla. Nämä asiat eivät sovi yhteen. Valo ja pimeys eivät koskaan voi esiintyä yhtä aikaa".


LOPPUSANAT

  

Kun tämä korkein ja täydellisin rakkaus saavutetaan, kaikki filosofia joutaa syrjään. Kuka silloin välittäisi siitä. Vapautus, Pelastus ja Nirvana hyljätään myös. Kuka haluaisi tulla vapaaksi nauttiessaan paraikaa jumalallisesta rakkaudesta? "Herra, en halua rikkautta, ystäviä, kauneutta, oppineisuutta, en edes vapautusta. Anna minun syntyä uudelleen ja uudelleen ja olla sinun rakastajasi. Ole Sinä iäti minun Rakastettuni". Bhakta sanoo: "Kuka välittäisi tulla sokeriksi. Tahdon maistaa sokeria." Kuka silloin haluaisi vapautua ja tulla yhdeksi Jumalan kanssa? "Saatan tietää, että minä olen Hän, kuitenkin erottaudun Hänestä, että voin saada nautintoa Hänen rakkaudestaan". Näin bhaktat sanovat. Rakkaus rakkauden tähden on heidän korkein nautintonsa. Kuka ei haluaisi olla sidottu käsistä ja jaloista tuhat kertaa nauttiakseen Rakastetusta? Bhakta ei välitä mistään muusta kuin rakkaudesta, rakastamisesta ja rakkauden saamisesta. Hänen taivaallinen rakkautensa on kuin vuoksiaalto, joka vyöryy jokea ylös. Rakastaja menee vastavirtaan. Maailma sanoo häntä hulluksi. Tunnen erään bhaktan, jota maailma piti hulluna. Tämä oli hänen vastauksensa ihmisille: "Ystäväni, koko maailma on hullujenhuone. Jotkut ovat hulluja maallisesta rakkaudesta, jotkut saadakseen nimeä ja mainetta, jotkut rahan vuoksi, jotkut pelastuakseen ja päästäkseen taivaaseen. Tässä suuressa hullujenhuoneessa minäkin olen hullu. Minä olen hulluna Jumalaan. Jos sinä olet hulluna rahaan, minä olen hulluna Jumalaan. Sinä olet hullu, ja minäkin olen. Luulen, että minun hulluuteni on loppujen lopuksi parempaa. Todellisen bhaktan rakkaus on kiihkeää hulluutta, jonka tieltä kaikki muu katoaa. Koko maailmankaikkeus on hänelle täynnä rakkautta, vain rakkautta. Rakastajalle se näyttää sellaiselta. Kun ihmisellä on itsessään tällainen rakkaus, hänestä tulee ikuisesti autuas, ikuisesti onnellinen. Vain tämä siunattu mieletön jumalallinen rakkaus voi parantaa meissä olevan taudin. Himojen mukana on myös itsekkyys kadonnut. Hän on tullut lähelle Jumalaa. Hän on hyljännyt kaikki ne turhat himot, jotka ennen täyttivät hänet.

Rakkauden uskonnossa meidän on kaikkien aloitettava dualisteina. Jumala on meille erillinen olento, ja mekin tunnemme itsemme erillisiksi olennoiksi. Sitten rakkaus tulee väliin, ihminen aikaa lähestyä Jumalaa, ja Jumala alkaa tulla lähemmäksi ihmistä. Ihminen omaksuu erilaisia elämässä ilmeneviä rooleja ja projisoi niille ominaisen rakkauden Jumalaansa. Hänen mukaansa Jumala on mukana kaikissa tällaisissa suhteissa. Käytyään läpi kaikki nämä vaiheet rakastava henkilö tuntee kokonaan sulautuneensa palvontansa kohteeseen. Me kaikki aloitamme rakastamalla itseämme, ja meidän oman minämme perusteettomat vaatimukset tekevät jopa kaiken rakkauden itsekkääksi. Lopulta kuitenkin tulee kirkas välähdys, jonka valossa tämä pieni minämme on tullut yhdeksi Äärettömän kanssa. Tämän rakkauden valon läsnäolosta ihminen muuttuu. Hän oivaltaa lopulta kauniin ja innoittavan totuuden, että Hän, joka Rakastaa, Rakastettu ja Rakkaus ovat Yksi.


Etusivu

Eri uskonnot