Jouluilta

Sumunen ilma vuorilla väikkyy, raskaasti pilvet käy,
hengittää kostee, suojanen tuuli
himmeäs männistös,
toki riemu lemmekäs
himmeydes hymyilee
kuin hääjuhla synkeäs yössä:
tullut on joulu-ilta.

Huoneesta loistaa valkeus hauska
vastahan kulkijan,
hedelmii vuoden ahkerast työstä
tornina seisoovi
pöytävaatteel valkeal
vierahille tarjona,
ja laattial kiiltävät oljet
leimues iltapystyn.

Pöydässä istuu asujat kaikki
huoneessa loistavas,
kellenkään määrää eteen ei panna
lahjoista taivahan;
kaikki yhtä ansainneet,
kaikki tässä vierahat;
ja koska he pöydästä käyvät,
pauhaavat jouluvirret.

Veisaavi nuori, veisaavi vanha,
kuultelee hartaast laps;
Sionin juhlasta veisunsa kaikuu,
ihmeestä suurimmast,
sankarista seimessä Bethlehemin kaupungis
ja silmissä kyynele loistaa
kuultelevalla lapsel.

Heikenee vihdoin valkean loiste,
virsi myös vaikenee,
äänettä kauvan istuvat kaikki
vakaasti miettien
tulisian hohtaes,
punahiilen himmetes;
ja lepohon käyvät he viimein
vuoteelle olkiselle.

Korkea juhla, ihana ilta
oljilla kultasil,
valossa valkeen, ilosen liekin
sumusen yösen kohdus!
Ken sua taitaa unohtaa?
Ken sun virttes kaikunaa?
Ken lapsukaist äitinsä helmas
vajassa Bethlehemin?

Aleksis Kivi

Etusivu

Runoja