Sammuu, syttyy

Kynttilä sammuu hiljaa.
Tuuli tyyntyy.
Päivä laskee verkkaan
taivaan rantaan.

Aika kulkee, lipuu
yöstä aamuun.
Ihmishenki sammuu,
syttyy, vaihtuu,
siirtyy rajan taa,
ja elää niinkuin aika,
kunnes päättyy kerran
ikuisuuden alkuun.

Äsken sammui silmä,
raukes tuttu välke.
Siirtyi henki taakse rajan.

Kerran tiedän syttyy katse,
tuikkaa sama henki
uuden aineen takaa.
Uudet silmät kerran,
palvelevat herraa.

Aine lahoo, aika jauhaa tomun;
sama henki vaihtaa ainemajaa.
Taasen tiedän syttyy katse,
tuikkaa sama henki
uuden aineen takaa —.

Elli Reinola

Ruusu-Risti — huhti-toukokuu 1932

Etusivu

Runoja