Oi sielu, toivo vielä!

Oi sielu, toivo vielä 
ja toivo sittenkin, 
kun kuilut uhkaa niellä; 
on Herra joutuisin, 
sun siivin tempaa sieltä, 
kun hätä suurin on, 
pois haihtuu pilvet tieltä 
taas onnes auringon.

Oi nouse, murhees heitä, 
sun surus saakoon yö! 
Nuo huoles hautaan peitä, 
mi sydäntäs nyt syö. 
Et muuttaa murun verran 
voi kirjaa elämän, 
on korkein valta Herran, 
sua hallitsee vain hän.

Suo hänen säätää, johtaa, 
tuon viisaan ruhtinaan. 
Sua ilon ihmeet kohtaa, 
kun seuraat tahtoaan. 
Vaikk' aivan perin juurin 
hän muuttais aikeet sun, 
saa surus aihe suurin 
näin lopun siunatun.

Hän joskus lohdunjuomaa 
voi sulta viivyttää, 
voi näyttää: hän ei huomaa 
sun hätääs hirveää, 
hän pilviin piilemällä, 
sun heitti, hylkäs pois, 
ei pyytäin pyytämällä 
sua kuulla hän nyt vois -. 

Vaan kilvoitukset silloin 
jos kestät ankarat, 
hän avaa kahlees, milloin 
sit' tuskin odotat, 
hän päältä rintas päästää 
tutkaimet tuskien, 
pahasta sinut säästää, 
jok' oli hetkinen.

Gerard

Suom. Jussi Sn-

Ruusu-Risti  —  syyskuu 1928


Etusivu

Runoja