Jumalritari

Rannaton aava ulappa,
Pimeys synkkä kaikkialla,
Aallot turmaa uhkuvina,
Ei lepoa, rauhaa taivaan alla —
Ihmissielut synkkinä, toivottomina
Toden merkkiä etsivät,
Pahe-hiidet ilkkuen
Hapuilijoille tietä näyttävät,
Elämäänsä kiroten.
Ihmisjoukot vaeltavat.

Häipyy hiisien surma leikki,
Kajastaa pilke auringosta,
Poistuu sokeuden seitti —
Ihmisrinnat vapautuvat ahdingosta.

Aaltoja kyntää ylväästi
Taivaiden lähetin pursi.
Jumalritari voitokkaasti
Paheiden voiman mursi.

Silmät näkee vain
Elon pyhän lain,
Sielu kaipaa totuuteen,
Pyhään iki-korkeuteen.

Uljaasti voittaen elon harhat,
kantaen rinnassaan kaikkien karmat —
Ajattomuuden viisas on hän nyt,
Kaiken karmansa on hän elänyt.

Ihmiskaravaani vyöryy avattua uomaa,
Tienviitoittaja unohdetaan.
Vain harvat profeetan huomaa,
Vasta kuoltuaan hänet tunnustetaan.

26.12.1929

J. K. S.

Ruusu-Risti — helmikuu 1930


Rukous

Herra, valtias taivaitten,
suo meidän kerran
saapua saareen autuaitten.
On ratas kohtalon
monille, monille
niin synkän toivoton.
Onnesta osaton
kuin lastu
aavalla merellä on.
On eloni unta vain
kuin lahjana onnen, surun,
sen Luojalta sain.
Kaikki häviää, haipuu.
Vain yksi jää:
ikuinen kaipuu.

J. K. S.

Ruusu-Risti — tammikuu 1932

Etusivu

Runoja