Vanha legenda kertoo:

Oli jouluyö. Kaukaa tullut kerjäläinen kulki yksin tiellä. Hän nojasi raskaasti sauvaansa, sillä hän oli vanha ja väsynyt. Hän värisi ryysyissään, sillä yö oli kylmä. Hänen oli nälkä, sillä hän ei ollut moneen pitkään tuntiin tavannut ihmisasuntoa.

Tähdet tuikkivat ja lumi narisi. Ja nyt näkyi talo. Vihdoinkin, ajatteli vanhus, ja hänen katseensa elpyi odotuksesta. Ja talo oli iso, rikas ja komea.

Kerjäläinen kolkutti ovelle. Hienosti puetut palvelijat riensivät aukaisemaan oven.

– Antakaa vanhukselle yösijaa ja antakaa hänen syödä, pyysi kaukaa tullut kerjäläinen.

Mutta komeat palvelijat katselivat pitkään hänen ryysyjään.

– Ei täällä ole sijaa kiertolaisille ja pahantekijöille, he närkästyneinä huusivat.

– Kristuksen tähden, kuiski vanha väsynyt kerjäläinen rukoilevasti.

Mutta palvelijat eivät kuulleet hänen kuiskettaan, vaan ajoivat hänet eteisestä ja sulkivat oven.

Niin vanhus oli taas yksin ulkona kylmässä talviyössä. Huoaten hän jatkoi matkaansa.

Tähdet tuikkivat ja lumi narisi.

Mutta kas tuossa loisti keltainen valo neliruutuisesta ikkunasta. Maantien laidassa seisoi mökki, pieni ja matala.

Aroin askelin lähestyi vanhus ja työntäytyi ulko-ovesta porstuaan.

Samassa aukeni tuvan ovi raolleen, lapsen kasvot kurkistivat eteiseen, ja näkivät sauvaansa nojaavan vanhuksen oven raosta lankeavassa valojuovassa.

Heti pienet kasvot kääntyivät tupaan päin ja huusivat:

– Äiti, äiti, porstuassa on vanha setä, joka on kovin väsyneen näköinen.

Tuvan perältä riensi nainen — toisiakin lapsia näkyi lattialla, — avasi oven selko selälleen ja käski:

– Vieras on hyvä ja käy sisälle lepäämään. Nyt on jouluyö ja köyhänkin majassa on puuroa. Käykää pöytään istumaan Kristuksen nimessä ja ottakaa osaa pieneen ateriaamme.

Ja suljettuaan oven hän talutti vierasta pöydän luo.

Niin tapahtui, että ryysyinen vaeltaja sai kunniapaikan lesken ja hänen lastensa joulupöydässä. Ja kaikki kilvan palvelivat häntä, pienimmästä isoimpaan.

Takkavalkea loimusi, lamppu paloi ja pakkanen paukahteli tuvan nurkissa.

Mutta vanhus otti leivän, kiitti, mursi ja antoi jokaiselle hänen palansa.

Ja silloin tapahtui ihme.

Ryysyt putosivat vanhuksen päältä, harmaat hiukset hävisivät, rypyt poistuivat kasvoilta ja pöydän päässä istui Jeesus, hyvyydessään, pyhyydessään, kunniassaan loistaen.

"Te otitte minut vastaan, ja minä tulin."

Ruusu-Risti — joulukuu 1927


Etusivu

Sekalaiset