Pyhitetty tuokio

Näin unessa kerran,
ihanan, valkoisen olennon.
Oli kuin sana Herran
ois' pyhittänyt tuokion.

Arkaillen katsahdin häneen päin. –
Kirkkain, viattomin lapsen silmin
hänen minuun tuijottavan näin.
Sielussani silloin, oudosti kavahdin.

Näin hänessä paratiisin,
minkä olen kadottanut.
Eloni hetkin turkin
on tyhjään liukunut.

Näky usvaan haipui
karu arki jälelle jää.
Vaeltaja oudoin kaipuin,
maan tomuun häviää.

Kustavi Sundqvist

Ruusu-Risti — lokakuu 1934

Etusivu

Runoja