Novalis

Luonto ja Henki

Jollekin onnistui nostaa Saiksen jumalattaren huntua. — Mutta mitä näki hän, — hän näki ihmeitten ihmeen, itsensä. Mitä on Luonto? Yleistieteellinen, järjestelmällinen sisältö, tai henkemme suunnitelma. Miksi tahdomme tyydyttää itsemme aarteidemme pelkillä vertauskuvilla? Tehkäämme ne itsellemme selviksi, viljelkäämme niitä ja käyttäkäämme hyödyksi.

Sallimus, joka meitä painaa, on henkemme laiskuus, hitaus. Työteliäisyytemme avartamisella ja kehittämisellä tulemme itsemme muuttamaan sallimukseksi. Kaikki näyttää virtaavan meihin sisälle päin, koska emme virtaa ulospäin. Olemme negatiivisia, koska tahdomme, — mitä positiivisemmaksi tulemme, sitä negatiivisemmaksi tulee maailma ympärillämme, kunnes lopussa ei tule olemaan enää mitään negaatiota, vaan olemme kaikkea kaikessa. Jumala tahtoo Jumalia.

Uneksimme matkasta maailmankaikkeuden läpi; eikö maailmankaikkeus ole meissä? Henkemme syvyyksiä emme tunne. Sisäänpäin käy salaperäinen tie. Meissä tai ei missään on Ikuisuusmaailmoineen, menneisyys ja tulevaisuus. Ulkopuolinen maailma on varjomaailma, se heittää varjonsa valovaltakuntaan. Nyt se näyttää meille kaiketi pimeältä, yksinäiseltä, olemattomalta. Mutta kuinka toisenlaiselta se tulee meille näyttämään, kun tämä pimennys on ohi ja varjoruumis on siirretty syrjään. Tulemme nauttimaan enemmän kuin koskaan; sillä henkemme on luopunut jostakin.

Maailma on tulos äärettömästä sopimuksesta ja oma sisäinen pluraliteettimme on maailmankatsomuksen perusta. Tulemme ymmärtämään maailmaa, jos ymmärrämme itseämme, koska me ja maailma olemme toisiaan vastaavasti toimivia. Olemme Jumalan lapsia. Jumalallisia aiheita olemme. Yhtä tulemme olemaan, mitä isämme on.

Ei mikään ole hengelle saavutettavampi kuin ääretön. Olemme näkymättömän kanssa lähempänä, kuin näkyväisen kanssa yhdistyneenä. Olemme lähetysmatkalla. Maan kasvatukseen olemme kutsutut.

Luonto on sielullemme, mitä ruumis on valolle. Luonto säilyttää itsessään, se taittuu monenlaisiin eriskummallisiin väreihin; se sytyttää joko pinnallaan tai sisällään valon, joka tulee muuttumattomana pimeydestään, tekee kirkkaaksi ja läpinäkyväksi, jos valoon suurempi, se virtaa ulospäin valaistakseen muita ruumiita. Mutta vielä itse pimein ruumis voi veden, tulen ja ilman kautta tulla johdetuksi siihen, että se tulee valoisaksi ja loistavaksi.

On vain elimistömme ja itsekosketuksemme heikkoutta, ettemme näe itseämme henkimaailmassa. Kaikki sadut ovat vain kuvia tuosta kotoisesta maailmasta, joka on kaikkialla eikä missään. Korkeammat voimat meissä, jotka tahtomme luomuksina kerran tulevat täyttymään, ovat nyt muusoja (haltijattaria), jotka meitä tällä vaivaloisella kilparadalla virkistävät suloisilla muistoilla.

Kaikki tahdoton täytyy tulla muutetuksi tahtoiseksi.

Suom. T. E. T.

Ruusu-Risti — lokakuu 1928


Novalis

Sananen tietoisuudesta ja yliaistisesta havainnoinnista

"Kaikkein mielivaltaisin ennakkoluulo on kieltää ihmiseltä mahdollisuus olla itsensä ulkopuolella, tietoisuudellaan ylittää aistien rajat. Ihminen voi joka hetki olla yliaistillinen olento. Ilman tätä hän ei olisi maailman kansalainen, hän olisi eläin. Olkoonkin että harkitsevuus ja itsetietoisuus ovat hyvin hankalia ylläpitää tässä tilassa, sillä se on niin jatkuvasti ja niin välttämättömästi liitoksissa muutoksiin muissa tiloissamme. Kuitenkin mitä enemmän kykenemme olemaan tietoisia tästä tilasta, sitä elävämpi, vahvempi ja riittävämpi on vakaumus, joka seuraa; usko hengen tosi ilmestyksiin. Se ei ole katsomista, kuulemista tai tuntemista; se koostuu kaikista kolmesta yhdessä — enemmästä kuin kaikista kolmesta: havainto välittömästä varmuudesta, pilkahdus elämästäni aidoimmillaan ja omimmillaan. Ajatukset muuttuvat laeiksi, toiveet täyttymyksikseen. Mutta heikolle ihmiselle tämä kaikki jää uskon varaan." (Blütenstaub 23; Novalis: Schriften, Stuttgart, 2. painos 1960, s. 420–)

Lähde: Judith von Halle "Ja ellei Hän olisi ylösnoussut..." (Suomen Antroposofinen liitto – 2011)


Etusivu Sekalaista