Tämä tuska mun taivaani sulkee

Syvä tuska murtaupi mielehen,
syvä murhe rintaani raastaa;
minkä tein mä pienelle veljellen'
sen tein mä rakkaalle Herrallen'
— salaa soimaten tuntoni haastaa.

On veljen' kahleissa varjojen,
on rinnassaan halla ja hanki.
Hän alasti ompi ja nälkäinen,
hän kaiken tuntevi puuttehen,
on Mestarisielunsa vanki.

Mun kyynel' kiertyvi silmähän:
— oma veljeni kärsien kulkee.
Niin kauan kun hän kärsiikin
on sielun' kahlittu tuskihin,
tämä tuska mun taivaani sulkee.

J. Pohjanmies

Ruusu-Risti — huhtikuu 1927

Etusivu

Runoja