Pekka Ervast

PYTHAGORAS, HÄNEN KULTAISET SÄKEENSÄ

  

Kuinka moni, saadessaan kuulla niistä mestareista, joista teosofia puhuu, kuinka moni teosofikin ajattelee: kunpa noita mestareita ilmestyisi maailmaan! Miksi mestarit, — jos niitä kerran on, jos kerran on niitä jumalallisia ihmisiä, jotka ovat tiedon ja viisauden huipun saavuttaneet, — miksi he pysyttelevät piilossa, mikseivät he tule tänne ihmisten keskuuteen meitä opettamaan ja johtamaan? Varmaan mekin silloin koettaisimme paljon suuremmalla vakavuudella kuin nyt pyrkiä eteenpäin epäitsekkyydessä, hyvyydessä ja totuudessa!

Näin ajatellaan, ja tässä ajatuksessa on epäilemättä paljon totta. Mutta kaksi asiaa jää huomaamatta. Toinen on se, että silloin tällöin todella ilmestyy maailmaan mestari, silloin tällöin ilmaantuu ihmisten keskelle suuri opettaja, joka heitä on valmis opettamaan ja johtamaan. Mutta kuinka hänet otetaan vastaan? Tavallisesti koetetaan tehdä hänen työnsä turhaksi vainoamalla ja vastustamalla häntä ja hänen kannattajiaan. Tämähän on historian tavallista kulkua. Ja toinen asia, joka myös pian unohdetaan on se, että vaikka mestari olisi maailmassa, vaikka mestari olisi meidän keskellämme, niin että tietäisimme, että tuo on mestari, tuo on opettaja, emme sittenkään pääsisi hänen läheisyyteensä, hänen oppilaikseen, ellemme täyttäisi eräitä määrättyjä ehtoja. Samat ehdot ovat aina voimassa, olkoon mestari näkymättömässä tai olkoon hän näkyväisenä meidän keskellämme, ja ne ehdot ovat määrättyä siveellistä laatua. Niin kauan kuin ihminen tuntee sisässään ja tietää itsestään, että hänessä on se tai se paha, se tai se vika, mihinkä hän silloin mestaria tarvitsisi? Jos hän itse tuntee omat vikansa, on hänen tehtävänsä työskennellä niiden vikojen poistamiseksi, eikä hän tarvitse mitään mestaria siihen. Tämä on elämän ikuinen laki, sillä elämä on itse meidän opettajamme. Emme tarvitse toista opettajaa, niin kauan kuin itse näemme, mitä meidän on jätettävä ja voitettava. Vasta silloin kun olemme valmiit itsestämmekin luopumaan, vasta silloin on mestari valmiina meidän edessämme. Emmekö muista, kuinka kristikunnan suuri mestari sanoi sille, joka kysyi: "Mitä minun pitää tehdä, että saisin iankaikkisen elämän, että saisin fyysisesti kulkea sinun jäljessäsi?" — emmekö muista, kuinka Jeesus sanoi: "Mene ja anna kaikki rikkautesi köyhille"? Ja nuorukainen tuli surulliseksi sydämessään, sillä hän tunsi, että se oli hänen tehtävänsä, ennen kuin hän saattoi Jeesusta seurata, ja hän tunsi myös, ettei hän voinut sitä tehdä. Hän ei tarvinnut mestaria vielä.

Meillä on tänä päivänä toinen esimerkki mestarin läsnäolosta käsiteltävänä. Me näemme siitä, kuinka suurta, kuinka nostavaa ja ihmiskunnalle hyvää tekevää on, kun sallimus suvaitsee tällaisen suuren mestarin lähestyä meitä ja asua keskellämme ruumiillisesti, mutta se näyttää myös selvästi, että ehdot hänen läheisyyteensä pääsemiseksi ovat silloin samat kuin ne ovat hänen poissa ollessaankin.

Se mestari ja suuri vihitty, josta nyt tahdomme puhua, on Pythagoras. Olemme kaikki kuulleet Pythagoraan nimen. Häntä historia ja aikamme tiede pitää suurena viisaana ja filosofina. Hän se keksi sanan filosofia, "viisauden rakkaus", hän keksi myös sanan kosmos, kaunis maailma. Tämä sana merkitsee oikeastaan kauneutta, järjestystä, ja siksi maailmaa järjestettynä, sopusointuisena kokonaisuutena. Sen vastakohta on kaaos, "sekasorto", järjestymättömyys. Tiedämme, että Pythagoras oli suurimpia matemaatikkoja mitä ihmiskunnassa on ollut. Vielä tänä päivänä jokainen saa koulussa tutustua Pythagoraan teoreemaan. Mutta tätä merkillistä miestä, tätä jättiläistä tieteen ja filosofian maailmassa ei vielä yleisesti tunneta kaikilta puolilta. Tunnetaan hänen vaikutuksensa läpi aikojen, mutta ei yleisesti tiedetä, mitä hän eläessään sai aikaan, mikä oli hänen välitön vaikutuksensa aikalaisiin. Siihen meidän nyt pitäisi luoda silmäys.

Pythagoras oli kreikkalainen syntyperältään. Hän syntyi Samos-saarella noin 600 vuotta eKr. — vuodesta ei ole varmaa tietoa. Ei myöskään tiedetä sanoa, onko hänen oikea nimensä ollut Pythagoras, sillä usein tuollaiset suuret viisaat ottivat itselleen uuden nimen. Voimme selvästi nähdä, mitä Pythagoras merkitsee. Kreikankielellä se merkitsee "tiedon kokoaja", ja jos tahtoisimme vielä toisella tavalla ymmärtää hänen nimensä, voisimme sen johtaa kahdesta sanskritin sanasta buddha ja guru, "valistunut opettaja". Paljon ei tiedetä hänen varhemmasta elämästään. Se vähä mikä historiallisesti tiedetään, nojautuu latinalaisiin ja kreikkalaisiin kirjailijoihin. Näiden mukaan Pythagoras näkyy matkustaneen paljon. Hän kävi Egyptissä ja tuli siellä vihityksi mysteerioihin, hän kävi Kaldeassa, jopa Intiassakin ja sai näissä maissa yhä lisätä tietojansa, mutta hänen varsinainen elämäntyönsä, jonka historia tuntee, alkoi vasta hänen loppuiällään, jolloin hän matkoiltaan palasi Eurooppaan ja asettui asumaan Krotonin kaupunkiin Italian ns. Magna Graeciassa. Tänne Krotoniin Pythagoras perusti sen merkillisen koulunsa eli yhteiskuntansa, "sodaliteettinsa", josta hän on kuuluisaksi tullut.

Tämä koulu oli yritys tarjota tavallisille maallikoille mahdollisuus kasvattaa itseään vihkimyksen porteille saakka, ja me tiedämme historiasta, että sen vaikutus ajallaan oli suurenmoinen sekä läheisimpään ympäristöön että kaukaisimpiin maihin. Sinne kokoontui oppilaita miltei kaikkialta maailmassa, ja Pythagoraan vaikutus heihin oli niin valtava, että historia yksimielisesti tunnustaa, että hänen huostassaan kasvoivat kreikkalaisen kulttuurin ihanimmat naiset ja jaloimmat miehet.

Kun Pythagoras tuli Krotoniin, ryhtyi hän ensin pitämään esitelmiä saadakseen siten opetuslapsia itselleen. Kerrotaan, että hän oli komea vanhus, vaikka jo oli yli 50 vuotta; hän oli nuorekas liikkeiltään ja kasvonpiirteiltään, hänen puheensa oli miellyttävä ja koko hänen olentonsa hurmaava. Hän luennoitsi gymnasiumissa ja innostutti nuoria niin, että he pitivät häntä sankarina ja jumalana ja välttämättä tahtoivat, että hän asettuisi ikipäiviksi heidän opettajakseen. Krotonin senaatti ja tuhatmiehinen neuvosto pyysi silloin, että Pythagoras esiintyisi heidänkin edessään, että he saisivat kuulla, mitä hän opetti ja kuinka hän puhui. Hän esiintyi, ja seurauksena oli, että hän veti heidänkin sydämet puolelleen niin suurella voimalla, että he rakensivat kaupungin ulkopuolelle komean marmorisen rakennuksen hänelle, jossa hän sai vapaasti opettaa. Tämän homakoeionin ympärille nousi vähitellen pystyyn asuinrakennus toisensa perästä, sitä myöten kuin kasvoi seurakunta, joka tahtoi asua ja elää Pythagoraan valvonnan alaisena. Niin innostui kokonainen kaupunki suuren tietäjän opetukseen.

Pythagoraan koulukuntaan pääsi ainoastaan määrätyillä ehdoilla, mutta sinne kokoontui vähitellen niin paljon jäseniä, että eräs kirjailija mainitsee siellä olleen 2000 kansalaista, monet perheineen. Kaikki seurakuntalaiset olivat kokonaan antautuneet Pythagoraan johdon alaisiksi, mutta koulun ulkopuolella oli paljon maallikoita, jotka saivat käydä koulussa kuulumatta veljeskuntaan, ja palata takaisin maailmaan. Koulukunnassa kasvatettiin tytöt ja pojat erillään ja heille selitettiin tarkoin, kun he tulivat määrättyyn ikään, mikä on ihmisen tehtävä sukupuoliolentona, ja varsinkin tyttöjä opetettiin pitämään äidinihannetta alati silmiensä edessä. Tämä kasvatusjärjestelmä tuotti erinomaisia tuloksia, vaikka se oli perin vastakkainen meidän käsityksellemme yhteiskasvatuksesta. Toisestakin seikasta on Pythagoraan koulu huomattava. Se oli nim. ihanneyhteiskunta, joka tavallaan ratkaisi taloudellisen kysymyksen. Kun ihminen tuli koulukunnan jäseneksi, täytyi hänen heti jättää koko omaisuutensa koulun rahastonhoitajalle. Sen jälkeen hänellä ei ollut mitään yksityisomaisuutta, vaan kaikki oli yhteistä. Mutta jos hän tahtoi lähteä pois tai jos hänen täytyi erota, sai hän rahansa takaisin ja vei ne mukanaan lähtiessään. Pythagoralaiset toteuttivat siis samanlaista kommunistista ihannetta kuin ensimmäiset kristityt, vaikka 500-600 vuotta aikaisemmin.

Pythagoraan koululla oli samanlainen kohtalo kuin useimmilla korkealle tähtäävillä yrityksillä tämän maan päällä: se ei pysynyt kauan voimassa; vastustavat voimat olivat liian suuret. Muuan Chilon-niminen aatelismies, joka kerran oli pyrkinyt Pythagoraan kouluun, mutta osoittautui mahdottomaksi, tuli siksi petturiksi, joka sai tuhon aikaan. Pythagoraan sodaliteetti oli ollut olemassa 40 vuotta, kun tämä mies rupesi yllyttämään tuhatmiehistä neuvostoa pythagoralaisia vastaan, esitti väärässä valossa heidän oppejaan ja tarkoitusperiään ja saikin lopulta neuvoston yltymään vihaan, sillä ainahan paha menestyy maailmassa. Suorastaan pantiin toimeen kapina Pythagorasta ja hänen seuraajiaan vastaan. Raivoissaan kansa hävitti ja poltti rakennukset maan tasalle, murhasi monta jaloa pythagoralaista ja ajoi toisia maanpakoon. Ei tiedetä varmaan, mikä tuli Pythagoraan kohtaloksi, joutuiko hän liekkien uhriksi hävityksessä vai pakeniko hän sieltä Metapontumiin. Hänen kuolemansa, kuten monen suuren vihityn kuolema, on verhottu salaisuuteen, jonka läpi emme voi tunkeutua.

Nyt tahdomme vähän tarkemmin katsoa, minkälainen oli Pythagoraan koulussa elämä ja opetus. Tehtiin tarkka ero kahdenlaisten oppilasten välillä, oli aivan kuin kaksi suurta luokkaa, joista toinen oli ensimmäinen, toinen myöhempi. Näitä kahta oppilaspiiriä erotettiin nimillä "ulkopuoliset" eli eksoteerikoi ja "sisäpuoliset" eli esoteerikoi. Ulkopuoliset eivät koskaan saaneet nähdä Pythagorasta, eivät koskaan saaneet kuulla hänen luentojaan. Joskus he saivat kuulla hänen äänensä, mutta verhon takaa. Ainoastaan ne, jotka kohosivat esoteerisiksi oppilaiksi, pääsivät siihen sisäiseen taloon, missä Pythagoras asui ja jossa hän piti esitelmiään, mutta varsinaista yksityisopetusta saivat häneltä vasta sitten kun olivat suorittaneet määrättyjä "tutkintoja" esoteerisina oppilaina.

Ulko-oppilaaksi pyrkijän piti läpikäydä muutamia kokeita, kertovat vanhat kirjailijat, joiden kokeiden perikuvat Pythagoras oli nähnyt matkoillaan Egyptin mysteerioissa, Kreikassa ja Intiassa. Muuan ranskalainen runoilija ja teosofinen kirjailija Edouard Schuré on sattuvasti ja luullakseni sangen todenperäisesti kuvannut kokelaan vastaanottoa ja koettelemuksia. Kun nuori poika tai tyttö tai täysikäinen mies pyrki kouluun, kohtasi häntä jo portilla kuvapatsas, jonka jalustaan oli kaiverrettu sanat: proeul profani — "pysykööt kaukana epäpyhät!" Jollei tulija pelännyt, vietiin hänet esitettäväksi Pythagoraalle tai jollekin opettajalle ja otettiin ystävällisesti vastaan. Jos hakija oli nuori poika, saatettiin hänet sitten pihalle, missä oli toisia nuoria poikia. Uusi tulokas näki heti ihmeekseen, että elämä täällä pihalla oli aivan toista kuin elämä alhaalla kaupungissa. Kaupungissa oli melua, siellä huudettiin, painiskeltiin ja pidettiin kovaa rähinää, aivan kuten meidän kouluissamme, mutta täällä nuoret kuljeskelivat kaksittain, keskustellen ja jutellen, tai leikkivät kentällä pallosilla, ja kaikki kävi aivan hiljaisesti. Ei ollut mitään painiskelua, ei tappelua, ei riitaa, sillä Pythagoras opetti, että ihmisen piti hakea ystävyyttä nuorena, mutta että tämä ei menestynyt sillä, että voimia miteltiin ja yritettiin saada toinen alleen. Koulussa piti olla siivosti ja hiljaa, — ja ohimennen sanoen koulussa aina opetukset toteutettiin, sillä se, joka ei tahtonut noudattaa koulun sääntöjä, erotettiin heti sopimattomana.

Tulija tätä kaikkea katseli ja ihmetteli, ja toiset tulivat luokse, tervehtivät ystävällisesti, eivät katselleet kateellisilla eivätkä ylpeillä silmäyksillä, vaan lyöttäytyivät heti juttelemaan ja kertoivat koulun elämästä ja sen tarkoituksesta ja kysyivät vieraan mietteitä. Tämä kun oli joutunut näin ystävälliseen seuraan, rupesi kertomaan omista asioistaan, mietteistään ja toiveistaan. Sillä välin opettajat ja joskus Pythagoras itsekin salassa tarkastelivat hänen liikkeitään ja eleitään ja ottivat vaarin hänen sanoistaan. Pythagoras sanoi erityisesti aina tarkastelevansa naurua, sillä siitä hänen mielestään näkyi, minkälainen oli ihminen. Muuan kristillinen kirjailija sanoo, että Pythagoras oli keksinyt fysiognomiikan, tieteen, joka kasvonpiirteistä tutkii ihmisen luonnetta. Jos salaisessa tarkastuksessa huomattiin pyrkijä hyväksi, otettiin hänet vastaan yhteisöön ja hän sai ruveta elämään siellä. Hänen vapautensa oli alussa sangen suuri, ei ollut määräyksiä hänellä noudatettavana. Mutta muutamien kuukausien kuluttua pantiin hänet koetukselle. "Nyt sinun täytyy yksin viettää yö eräässä luolassa ja ulkopuolella koulua", sanottiin hänelle, "ja siellä kummittelee". Jollei poika pelosta peräytynyt, sai hän viettää yön luolassa ja näyttää, että hänessä oli rohkeutta. Tietenkin hänelle siellä näytettiin yhtä ja toista, joka oli omiansa häntä pelottamaan, mutta jos hän pysyi rohkeana, seurasi toisia koetuksia, joista viimeinen oli itserakkauden koetus. Poika pantiin pahaa aavistamatta yksinäiseen koppiin, jossa ei ollut huonekaluja, annettiin evääksi vettä, leivänpalanen, kirjoitustaulu ja liidunpala, ja piirrettiin tauluun esim. ympyrä kolmion ympäri ja sanottiin: mieti mitä tämä merkitsee. Läksyksi vankilaan annettiin aina sellaista, joka kävi yli nuoren miehen älyn. Sitten suljettiin ovi ja jätettiin nuorukainen yksin. Moni ei kestänyt tätä koetusta. Mietittyään päänsä ympäri, hän hermostui, epäili, julmistui. Kului tunteja, ennen kuin hänet päästettiin ulos ja vietiin saliin, missä muut olivat. Nyt seurasi loppukohtaus. Toverit ottivat hänet pilkkansa kohteeksi. Tuolla tulee matemaatikko, filosofi, — katsokaa, kuinka nerollisuus loistaa hänen kasvoiltaan, — nyt hän on tehnyt maailmankuuluja keksintöjä, nyt me olemme valmiit kuulemaan, mitä hän tulee esittämään." Kuinka moni oppilaaksi pyrkijä heitti silloin kirjoitustaulunsa maahan ja kirosi tovereitaan, opettajiaan ja koko koulua! Mutta yhtäkkiä Pythagoras esiintyi ja sanoi: "Kuinka sinä voisit jatkaa tässä koulussa, josta niin huonoa ajattelet? Sinä et kelpaa tänne, sinä saat lähteä." Tapahtui sentään toisinkin. Kokelas seisoi tyynenä keskellä pilkkaa, puri hampaitaan ja sanoi: "Pankaa uudestaan ja antakaa miettiä vielä, vaikka sata kertaa, niin pääsen ehkä perille", eikä vastannut mitään toverein ivasanoihin. Kun huomattiin, että hänessä todella oli luonnetta, sanottiin: "Ei olekaan tarvis enää sitä yrittää, nyt sinä pääset oppilaaksi, eikä oppilas ymmärrä sellaista, mikä viisaille kuuluu". Sellainen oli pääsy kouluun, ja nyt uutta tulokasta sanottiin nimellä akoustikos eli "kuuntelija", pythagoristi. Hänen tehtävänsä oli vain kuunnella, olla oppilaana ja kuuntelijana yksinomaan. Hän ei saanut mitään sanoa, ei kysyä, ei mitään arvostelua lausua, ei tehdä vastaväitteitä, ainoastaan kuunnella ja miettiä hiljaisuudessa. Tämä aika kesti ainakin kaksi vuotta, mutta usein kolme taikka viisi, riippuen kuulijan omasta edistymisestä.

Kuulijat eivät saaneet koskaan nähdä Pythagorasta, sillä koulussa oli järjestetty niin, että oppilaat olivat samalla opettajia. Ne oppilaat, jotka olivat enemmän edistyneitä, saivat opettaa toisia, ja päiväjärjeslys oli seuraava: Aamulla varhain ennen kuin päivä koitti, noustiin ylös ja kaikki menivät kävelemään metsään, puistoon, meren rannalle. Jokainen kulki yksin, ei saanut etsiä seuraa, piti yksin hiljakseen kävellä luonnossa. Tämän aamumietiskelyn jälkeen syötiin aamuateria. Se oli erinomaisen yksinkertainen, hunajaa ja leipää, ja sen perästä alkoivat luennot. Päivällä oli juhlahetki, jonkinlainen jumalanpalvelus kreikkalaiseen kauniiseen tapaan, ja sitten seurasi kylpy ja uusi kävely. Nyt kuljettiin ryhmittäin ja saatiin olla yhdessä, voimisteltiin ja seurusteltiin tuohon vapaaseen tapaan, josta äsken mainitsin. Toinen ateria syötiin illalla ennen auringonlaskua. Vaikka Pythagoraan koulussa yleensä oltiin vegetaareja ja mestari itse söi ainoastaan kasvisruokaa, tarjottiin muutamien tiedonantojen mukaan tässä toisessa ateriassa hieman lihaa, joskus kalaa ja viiniä; luultavasti ei kaikkia jäseniä heti voitu totuttaa uuteen ruokajärjestelmään. Loppuilta vietettiin yleisessä seurustelussa, luettiin kirjoja ja soitettiin. Soittoa oli joka päivä; päivä aina loppui soittoon. Kun akoustikos, eksoteerinen oppilas, oli kunnollisesti suorittanut kokelasvuotensa, siirrettiin hänet Pythagoraan sisempään piiriin, jolloin hän tuli esoteeriseksi opetuslapseksi ja sai nimen matemaatikos, "opiskelija". Tässä esoteerisessa piirissä oli useampia luokkia eli asteita. Uutta esoteristia mainittiin nimellä pythagoraeus, pythagoralainen, eikä hän vielä saanut opetusta itse mestarilta, vaan kehittyneemmältä opetuslapselta. Vasta kun hän kohosi toiseen luokkaan ja hänestä tuli pythagoricus, pythagoorikko, pääsi hän mestarin välittömäksi oppilaaksi, joka sai käydä mestarin luona ja häntä itseään kuunnella. Koulun koko järjestelmä oli sellainen, että tarkasti tutkittiin, minkälainen oli kukin ihminen yksilöllisenä olentona. Se vastasi siinä suhteessa nykyaikaisia ihanteita, että kaikkia ei kasvatettu samalla tavalla vaan annettiin kullekin sellaisia tehtäviä, jotka vastasivat hänen luonnettaan ja hänen taipumuksiaan.

Mitä opetuksiin tulee, huomaamme Pythagoraan noudattaneen mysteerioiden menetelmää yleensä. Kuta enemmän opetuslapsi kehittyi tiedossa, sitä enemmän oli hänen pidettävä salassa tietonsa, siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen tietonsa ei ollut muistitietoa, vaan sisäistä kehitystä, joka toi mukanaan salaisia kykyjä ja taitoja. Lähdekirjat mainitsevat, että niitä aineita, joita oppilas matemaatikkona sai tutkia, olivat geometria, lääketiede, musiikki, erilaiset muistiharjoitukset ja ns. korkeammat tieteet, joiden avulla hänessä heräsi sisäisiä henkisiä ja sielullisia kykyjä. Muutamat opetuslapset jonkun verran julkaisivat saamiaan tietoja, niin että on esim. tunnettu, että Pythagoraan koulussa opetettiin maan kiertokulku auringon ympäri ja akselinsa ympäri. Kuusisataa vuotta eKr. Pythagoras opetti salassa tämän suuren totuuden, joka vasta Keplerin ym. keksintöjen ja havaintojen kautta vähitellen on tullut julkiseksi. Tiedämme myös, että Pythagoras opetti jälleensyntymistä ym. teosofisia oppeja. Matematiikka oli hänen lempiaineensa, ja tiedämme hänen panneen erityistä painoa lukujen oikeaan ymmärtämiseen. Hän koetti näyttää, että koko luomakunta puhui merkillistä kuvakieltä, jonka salaisuudet oli kätketty maailman sisäiseen rakenteeseen, niin että ihminen, joka ymmärsi lukujen merkityksen ja niiden keskinäiset suhteet, saattoi katsahtaa luonnon sisäisiin kammioihin. Meillä on jäljellä esimerkki: Pythagoraan kolmio, joka muodostetaan kymmenestä pisteestä näin:

Tämä kolmio, sanoi Pythagoras, on pyhä, sitä mietiskelemällä ihminen voi ymmärtää maailman harmonian "sfäärien musiikin". Piste on kaiken olevaisen alku. Kun se liikkuu, syntyy viiva, ja viivassa täytyy olla ainakin kaksi pistettä, mutta viiva voi taas liikkua ja silloin syntyy pinta, jolla on ainakin kolme pistettä. Ja kun pinta liikkuu, syntyy kappale, jolla ainakin on neljä pistettä. Koko meidän maailmamme on siis neljään pisteeseen kätkettynä ja neljän pisteen liikkumisesta syntyy kosmos. Näitä asioita on kiintoisaa mietiskellä, vaikkemme tässä ehdikään niihin syventyä.

Kun esoteristi oli näissä tutkimuksissaan ja taidoissaan edistynyt kylliksi pitkälle ja kun hänen sisäiset aistinsa olivat heränneet käyttökuntoisiksi, antoi Pythagoras hänen läpikäydä asianomaisen vihkimyksen, joka nosti oppilaan itsetietoisuuden näkymättömään maailmaan. Häntä kunnioitettiin nyt nimellä teleios, "täydellinen", eli sebastikos, "kunnioitettava", ja oli tästä lähtien itse vastuunalainen elämästään ja kehityksestään.

Pythagoraan opetuksen siveellinen puoli ilmenee parhaiten hänen ns. kultaisista säkeistään, jotka ovat meille säilyneet ja joita hän luultavasti käytti lähtökohtina luennoissaan. Niitä on 71, ja eräs vanha kommentaattori on huomauttanut, kuinka ne jakautuvat sellaisiin ryhmiin, että ne itse asiassa sisältävät kaiken, mitä ihminen kehityksessään tarvitsee ensin pyrkiessään käytännöllisten hyveitten tietä pitkin hyväksi ihmiseksi ja sitten pyrkiessään kontemplaatio eli mietiskely hyveiden avulla hyvästä ihmisestä jumalaksi. Suomennan tähän Pythagoraan kultaiset säkeet. Hierokleen tekemän jaottelun mukaan koskevat ensimmäiset kolme säettä korkeampia älyolentoja. Ne kuuluvat näin:

1. Palvo ensin kuolemattomia jumalia, koska laki ne on asettanut ja määrännyt.

2. Kunnioita valaa ja sen jälkeen sankareita, jotka ovat täynnä hyvyyttä ja valoa.

3. Kunnioita samoin maahan kuuluvia daimooneja, palvomalla niitä kuten tulee.

Pythagoras puhui aina siitä suuresta jumaluudesta, joka oli kaiken takana, mutta ilmenemätöntä ei voinut palvoa. Ainoastaan ilmenneitä jumalia saattoi palvoa ja kunnioittaa. Pythagoralainen henki oli kunnioituksen henki, kaikkea piti kunnioittaa. Pythagoras itse herätti niin suurta kunnioitusta, että häntä pidettiin jumalana. Yleisenä puheenpartena oli autos efaa, "itse hän sen sanoi", ja kun "hän itse" oli niin sanonut, ei ollut muilla mitään lisättävää. Merkillinen oli tuo yhteiskunta, jossa korkea vihitty oli johtajana. Se ei ottanut keltään pois hänen yksilöllisyyttään, vaan lisäsi sitä ja kasvatti oikeaan suuntaan.

Vala tarkoittaa, sanoo Hieroklees, sitä merkillistä asiaa että koko tämä maailma pysyy koossa valan kautta. Jumala ja jumalat, jotka ovat maailmamme takana, ovat vannoneet valan, luvanneet ylläpitää maailmaa, kunnes työ on tehty. Tämä muistuttaa selvästi vanhojen hindulaisten sanaa, että jos jumala hetkeksikään lakkaisi mietiskelemästä, niin koko tämä maailma hajoaisi atomeiksi, menisi pirstaleiksi. Tämä on suurenmoinen ajatus. Me ihmiset olemme sangen ylpeitä, luulemme sokeudessamme olevamme merkillisiä olentoja, kuljemme ympäri ja määräilemme, teemme hyvää ja teemme pahaa. Mutta jos ei olisi suuri henki, joka on luvannut pitää yllä tätä maailmaa, jos ei hän aina olisi lujana valassaan, ellei hän lakkaamatta kantaisi tätä maailmaa hartioillaan, niin me hajoaisimme tyhjiin ja olisimme tomua ja tuhkaa. Tämä on vala, ja kaikki jumalat ja sankarit ja korkeat olennot, jotka ovat jumalan tahdosta tietoisia ja elävät jumalan tahdon mukaan, he ottavat osaa jumalan valaan, auttavat häntä ja työskentelevät hänen palvelijoinaan, jota vastoin ne, jotka noudattavat omia himojaan ja halujaan ja kulkevat omia itsekkäitä teitään, eivät ota osaa jumalan valaan, vaan pikemmin häntä ehkäisevät suuressa työssä. Onhan valaa aina ihmistenkin kesken pidetty pyhänä. Eihän sitä ihmistä voi kunnioittaa, jonka sanaan ei ole luottamista.

Mitä tulee "maahan kuuluviin daimooneihin", sanoo Hieroklees niiden tarkoittavan viisaita ihmisiä, mestareita, jotka tässä piirissä elävät.

Neljäs sääntö Hierokleen mukaan koskee sukulaisuuksia:

4. Kunnioita samaten vanhempiasi ja niitä, jotka ovat lähimpiä sukulaisiasi.

Säkeet 5-7 koskevat ystävyyttä.

5. Muun ihmiskunnan joukossa tee hänet ystäväksesi, joka eroaa muista hyveensä kautta.

6. Kallista aina korvasi hänen lempeille kehotuksilleen ja ota esimerkkiä hänen hyveellisistä ja hyödyllisistä toimistaan.

7. Vältä niin paljon kuin mahdollista vihan tunnetta ystävääni kohtaan jonkun pienen vian takia.

8. Valta on välttämättömyyden läheinen naapuri. Kun kerran on pakko jotakin tehdä, on myös kyky ja valta.

Säkeet 9-12 puhuvat alemmasta luonnosta.

9. Tiedä, että kaikki nämä asiat ovat kuten olen sinulle kertonut, ja totuta itseäsi voittamaan seuraavia himoja:

10. Ensin ylensyömistä, laiskuutta, aistillisuutta ja vihaa.

11. Älä tee mitään pahaa, ei toisten ollessa läsnä eikä yksin ollessasi.

12. Vaan kunnioita itseäsi ylinnä kaiken.

Viimemainittu on erinomainen neuvo meidän ajallemme.

Seuraavat kaksi säettä 13-14 puhuvat käytöksestä yleensä.

13. Noudata sitten oikeutta teoissasi ja sanoissasi.

14. Äläkä totu toimimaan missään asiassa säännöttömästi ja järjettömästi.

Säkeet 15-20 puhuvat kuolemasta ja onnettomuuksista.

15. Muista aina tämä ajatus, että kohtalo on määrännyt, että kaikkien ihmisten täytyy kuolla.

16. Ja että rikkauden hyvyydet ovat epävarmoja, ja että kuten niitä voi saavuttaa, niitä voi kadottaakin.

17. Mitä tulee kaikkiin onnettomuuksiin, jotka ihmistä kohtaavat jumalallisen kaitselmuksen kautta,

18. Niin kanna osasi kärsivällisesti, olkoon se mikä tahansa, äläkä koskaan nurise sitä vastaan,

19. Vaan koeta parastasi parantaaksesi sitä.

20. Ja muista, että kohtalo ei lähetä suurinta osaa näistä onnettomuuksista hyville ihmisille.

Säkeet 21-23 puhuvat opeista.

21. Ihmisten kesken vallitsee monta järkeilytapaa, hyviä ja huonoja.

22. Älä niitä liian helposti ihaile äläkä hylkää.

23. Mutta jos valheita esitetään, kuuntele niitä lempeästi ja varusta itsesi kärsivällisyydellä.

Pythagoras oli itse asiassa käynyt Intiassa ja oli Buddhan oppilas, siitä hänen suvaitsevaisuutensa.

Säkeet 24-31 puhuvat teoista ja puheesta.

24. Noudata hyvin joka tilaisuudessa, mitä nyt sanon sinulle.

25. Älä koskaan anna yhdenkään ihmisen vietellä sinua sanoillaan tai teoillaan,

26. Tai houkutella sinua sanomaan tai tekemään sellaista, joka ei ole hyödyllistä itsellesi.

27. Neuvottele ja tuumi, ennen kuin toimit, ettet tekisi hulluja tekoja,

28. Sillä kurjan ihmisen tapa on toimia ja puhua harkitsematta.

29.Vaan tee sellaista, joka ei tuota surua sinulle perästäpäin eikä velvoita sinua katumaan.

30. Älä koskaan tee mitään, mitä et ymmärrä.

31. Vaan opi kaikki, mitä sinun tulee tietää, ja sillä tavalla elät hyvin onnellista elämää.

Säkeet 32-34 puhuvat ruumiista.

32. Älä suinkaan laiminlyö ruumiisi terveyttä;

33. Vaan anna sille juomaa ja ruokaa sen verran kuin se tarvitsee ja myöskin niin paljon liikettä kuin se tarvitsee.

34. "Tarpeen mitalla" tarkoitan: niin paljon, ettei synny häiriötä.

Säkeet 35-39 puhuvat elämän tavasta.

35. Totu elämään tavalla, joka on soma ja säädyllinen ilman ylellisyyttä.

36. Karta kaikkea, mikä aiheuttaa kateutta.

37. Äläkä ole kohtuuttomasti tuhlaavainen kuten sellainen, joka ei tiedä, mikä on säädyllistä ja kunniallista.

38. Äläkä ole ahne äläkä pikkumainen, kohtuus on erinomainen näissä asioissa.

39. Tee ainoastaan sitä, mikä ei voi sinua vahingoittaa, ja harkitse ennen kuin toimit.

Pythagoras oli tosi kreikkalainen siinä, että hän rakasti kauneutta. Siksi pythagoralaiset kävivät kauniisti puettuina, vaikka yksinkertaisesti. Koulussa heillä oli aina valkoinen viitta.

Säkeet 40-44 puhuvat itsensä tutkimisesta.

40. Älä koskaan anna unen sulkea silmiäsi maata pantuasi,

41. Ennen kuin olet järjelläsi tutkinut kaikkia päivän tekojasi.

42. Missä olen erehtynyt? Mitä olen tehnyt? Mitä olen jättänyt tekemättä sellaista, jota minun olisi pitänyt tehdä?

43. Jos tässä tutkinnossa huomaat tehneesi väärin, moiti itseäsi ankarasti siitä;

44. Ja jos olet mitään hyvää tehnyt, iloitse.

Säkeet 45-47 puhuvat valasta, joka koskee käytännöllisten hyveitten tulosta.

45. Harjoittele kunnollisesti kaikkia näitä asioita; mietiskele niitä hyvin; sinun pitää rakastaa niitä kaikesta sydämestäsi.

46. Ne ne vievät sinut jumalallisen hyveen tielle.

47. Sen vannon hänen kauttansa, joka on meidän sieluihimme vuodattanut pyhän nelinäisyyden, luonnon lähteen, jonka syy on ikuinen.

Toisella kielellä siis Pythagoras vannoo, että joka koettaa elää hyveellisesti ja puhtaasti, hän vähitellen lähenee jumalallista tietä. Pythagoras vannoo tämän sen jumalallisen elämän kautta, joka on meidän jokaisen sisällä.

Nyt seuraa näiden säkeiden toinen osasto, joka puhuu kontemplatiivisista hyveistä eli mietiskelyn kautta saavutettavista ominaisuuksista.

Säe 48 koskee jumalain apua.

48. Älä koskaan ryhdy mihinkään työhön käsiksi, ennen kuin olet ensin rukoillut jumalia päättämään mitä sinä aiot aloittaa.

Kristitty voi sanoa "Jumalaa", jollei hän tahdo sanoa "jumalia". Pythagoras puhui kreikkalaisille.

Säkeet 49-51 puhuvat jumalain ja ihmisten luonnosta ja rakenteesta.

49. Kun olet tottunut tähän menettelyyn,

50. Niin saat tuntea kuolemattomien jumalien ja ihmisten rakenteen.

51. Ja kuinka kauas eri olennot ulottuvat sekä mikä niitä sisältää ja toisiinsa sitoo.

Siis kaikenlaisia salaisuuksia näkymättömässä maailmassa.

Säkeet 52-53 puhuvat maailman luonnosta ja mahdollisesta.

52. Myös tulee sinun tietää, että lain mukaan tämän maailman luonto on kaikissa olioissa sama.

Kristitty sanoo, että jumala on kaikkialla.

53. Niin sinun ei tule toivoa sitä, mitä ei sinun sovi toivoa; eikä mikään tässä maailmassa jää sinulta salatuksi.

Säkeet 54-60 puhuvat tietämättömyydestä ja sielun vapaudesta.

54. Sinä saat myös tietää, että ihmiset vetävät päällensä omat onnettomuutensa vapaaehtoisesti ja omasta vapaasta valinnastaan.

55. Onnettomia kuin ovat! Eivät näe eivätkä ymmärrä, että heidän hyvänsä on lähellä heitä.

56. Harvat tietävät millä tavalla päästä onnettomuuksistaan.

57. Sellainen on kohtalo, joka sokaisee ihmiskuntaa ja riistää siltä järjen.

58. Suurten sylinterien tavalla he vierivät edestakaisin lukemattomien kärsimysten raskauttamina.

59. Sillä synnynnäinen kohtalokas taistelu vainoaa heitä kaikkialla, viskaten heitä sinne tänne, eivätkä he sitä huomaa.

60. Sen sijasta, että he kutsuvat sitä esille ja panevat sitä liikkeelle, pitäisi heidän sitä välttää alistumalla siihen.

Pythagoras lausuu tässä saman ajatuksen kuin Jeesus sanoessaan: "Älkää vastustako pahaa".

Säkeet 61-66 puhuvat tiedosta ja vapaudesta.

61. Oi Juppiter, meidän isämme! jos sinä tahtoisit vapauttaa ihmiset kaikesta pahasta, mikä heitä painaa,

62. Niin näytä heille, mitä daimonaa (jumalallista olentoa) he käyttävät.

Tämä on paljon sisältävä rukous, sillä Pythagoras tarkoittaa: jos ihmiset tietäisivät, mikä korkea daimooni, jumalallinen olento, on heidän sisässään, eivät he silloin tekisi pahaa.

63. Mutta ole rohkea; ihmisrotu on jumalallinen.

64. Pyhä luonto paljastaa meille salatuimmat salaisuudet.

65. Jos luonto sinulle salaisuutensa ilmaisee, suoritat sinä helposti kaikki, mitä olen sinulle käskenyt.

66. Ja kun teet sielusi terveeksi, vapautat sen kaikesta pahasta, kaikesta kärsimyksestä.

Säkeet 67-69 puhuvat puhdistuksista.

67. Mutta luovu ruoista, joita me olemme kieltäneet puhdistuksissa ja sielun vapautuksessa.

68. Tee tarkka ero niiden välillä ja tutki kaikkia asioita hyvin.

69. Anna aina sen ymmärryksen, joka tulee ylhäältä ja jonka kädessä ohjasten tulee olla, johdattaa ja ohjata sinua.

Säkeet 70-71 puhuvat lopuksi kontemplatiivisten hyveitten tuloksesta.

70. Ja kun olet riisunut päältäsi kuolevaisen ruumiisi, saavut sinä puhtaimpaan aitheriin.

71. Ja tulet jumalaksi, kuolemattomaksi, häviämättömäksi, ja kuolemalla ei enää ole valtaa sinun ylitsesi.

Ne jotka kristittyinä tahtovat sanoa: hän oli siveyden opettaja, mutta ihminen tarvitsee sellaista, joka ratkaisee kuoleman kysymyksen, sillä kun kuolema tulee, pettää oma siveys ja oma täydellisyys, unohtavat, että suuret opettajat aina neuvovat ihmistä "olemaan täydellisiä, kuten heidän taivaallinen isänsä on täydellinen", ja sitten lisäävät, aivan kuten Pythagoras lisäsi: jos totisesti teette mitä minä teille käsken ja neuvon, niin kuolemalla ei ole valtaa ylitsenne, vaan te saavutatte ikuisen elämän.


Etusivu

Suuret uskonnot

Pekka Ervast