Annie Besant

Mielen hillintä

  

On olemassa kaksi menettelytapaa mielenhillinnän saavuttamiseksi. Bhagavad-Gitassa Shri Krishna esittää ne Ardshunalle, kun tämä valittaa, että ajatus on epävakaa, uppiniskainen ja yhtä vaikea hillitä kuin tuuli. Vastaus on lopullisesti pätevä. "Epäilemättä, oi voimakas sankari, ajatus on levoton ja vaikea hillitä, mutta sitä voi hillitä uutteran harjoituksen (abhiaasa) ja rauhallisuuden (vairaagja) avulla." Nämä ovat ainoat kaksi tapaa, joilla levoton ja oikullinen ajatus voidaan taivuttaa tottelevaisuuteen. Vairaagja ja abhiaasa ovat nuo kaksi tapaa, ja jos niitä uutterasti harjoitetaan, johtavat ne myös välttämättä päämäärään.

Analysoikaamme näiden kahden sanan merkitystä. Vairaagja eli rauhallisuus merkitsee ensinnäkin vapautusta kaikesta aistillisten asioiden haluamisesta eli kaikesta niiden vetovoimasta, niiden siteitten irrottamista, joita himo on solminut ihmisen ja häntä ympäröivien olioiden välille. Raaga merkitsee himoa, taipumusta, sitä joka sitoo ihmistä olioihin. Etuliite "vi" — tässä muutettuna "vai"ksi kieliopillisen säännön mukaisesti — merkitsee ilman eli päinvastoin. Tästä seuraa, että vairaagja merkitsee himottomuutta, välinpitämättömyyttä ulkonaisiin esineisiin nähden. Jos muistamme, että ajattelu on suhteiden rakentamista, ymmärrämme, että meidän tulee vapautua suhteista voittaaksemme mielellemme sen levon, joka on joogaa. Kaikki raaga on kokonaan syrjäytettävä. Se on kokonaan suljettava ulos. Meidän on saavutettava sen vastakohta, mielentila, jossa jokainen himo on vaimennettuna, jossa ei ole jäljellä mitään taipumusta himon kohteisiin, jossa ovat rikottuina kaikki siteet, jotka liittävät ihmistä ulkonaisiin olioihin. "Kun sydämen kahleet ovat murretut, silloin ihminen on kuolematon."

Mutta miten saavuttaa tämä vapautus? Hitaasti, askel askeleelta, tulee meidän irrottua ulkonaisista olioista Itsen mahtavamman vetovoiman nojalla. Itse vetäytyy aina Itseä kohti. Ja vain tämä vetovoima on kyllin väkevä kääntääkseen Itsen käyttövälineet pois niitä ympäröivistä houkuttelevista tai vastenmielisistä olioista. Vapaana kaikesta raagasta, luomatta enää suhteita olioiden kesken, tuntee yksilöllinen Itse itsensä vapautuneeksi, ja silloin se ei muuta halua kuin yhtymistä ainoaan Itseen. Mutta se, joka tuntee vetäymystä joogaan, ei voi saavuttaa vapautusta heti yhden ainoan mahtavan voimainponnistuksen kautta. Hänen täytyy uutterasti ja kärsivällisesti harjaantua välinpitämättömyydessä. Tämä selviää sanasta, joka on asetettu välinpitämättömyyden rinnalle, abhiaasasta eli harjoituksesta. Tätä harjoitusta eli treenausta on suositeltavaa tehdä säännöllisesti ja katkeamatta. "Treenauksella" ei tarkoiteta ainoastaan mietiskelyä, vaikka sanaa useimmiten käytetäänkin tässä merkityksessä, vaan tietoista, lakkaamatonta vapautumista himoista keskellä niitä asioita, jotka vetävät meitä puoleensa.

Saavuttaaksemme vapautusta täytyy meidän harjaantua siihen elämän kaikissa pienissä olosuhteissa. Olen jo sanonut, että monet rajoittavat abhiaasan mietiskelyyn. Tässä syy, miksi niin harvat saavuttavat joogan. Toinen erehdys on jonkun suuren tilaisuuden odottaminen. Ihmiset valmistuvat johonkin kuulumattomaan uhraukseen ja unohtavat siten jokapäiväisen elämän pienet tapahtumat, jotka sitovat mielen olioihin tuhansilla hienoilla langoilla. Juuri niiden vähäpätöisyyden takia ihmiset sivuuttavat niitä, ja odotellessaan tulematonta suurta he joka päivä kadottavat tilaisuuksia harjaantua välinpitämättömyydessä pieniä mitättömyyksiä kohtaan. Hillitsemällä himojamme joka hetki kasvamme välinpitämättömiksi ympäröiviä olioita kohtaan. Kun sitten suuri tilaisuus saapuu, kykenemme siihen tarttumaan ja olemme tietoisia sen tulosta. Treenausta joka hetki päivässä — kas siinä mitä vaaditaan joogaan pyrkijältä. Juuri tämän lakkaamattoman, uupumattoman treenauksen väsyttävyys saa useimmat pyrkijät laimenemaan.

Tässä minun täytyy varoittaa teitä muutamasta vaarasta. On olemassa kevytmielinen tapa luoda vapautusta. Sanotaan: "hävitä kaikki rakkaus, kaikki ystävyys, paaduta sydämesi, tule kylmäksi kaikkea ja kaikkia kohtaan, jätä vaimo ja lapset, isä ja äiti, ja pakene erämaahan tai viidakkoon, rakenna muuri Itsen ja halunkohteiden välille, ja vapautus voitetaan". Totta on, että täten on verrattain helppo saavuttaa vapautusta, mutta silloin kuoletetaan muutakin kuin himo, rakennetaan muuri Itsen ympäri, joka on rakkautta; muuri, jota se ei kykene murtamaan, rajoitetaan oma itse ympäröimällä itsensä kovalla kuorella, jonka läpi ei päästä. Ihminen tekee itsensä kovaksi, kun hänen pitäisi olla pehmeä, hän eristäytyy, kun hänen pitäisi syleillä kaikkia, hän tappaa rakkauden eikä ainoastaan himoa, unohtaen, että rakkaus kuuluu Itseen ja etsii Itseä, kun sitä vastoin himo kuuluu Itsen verhoihin, sitä ympäröiviin ruumiisiin. Rakkaus on yksilöllisen Itsen tarve yhtyä kaikkiin toisiin yksilöllisiin Itseihin. Himottomuus on olla haluamatta aineellisia asioita, mikä on vallan toista.

Meidän täytyy valvoa rakkautta, sillä se on Itsen oma olemus. Älkäämme tappako rakkautta levottomassa pyrkimyksessämme vapautukseen. Rakkaus on jokaisen yksilöllisen Itsen elämä, meidän yhtä hyvin kuin toisten, ja se vetää kaikkia Itsejä toisiaan kohti. Kaikki olemme osia suuresta kokonaisuudesta. Hävitä himot, sillä ne kuuluvat Itseä ympäröiviin käyttövälineisiin, mutta älä hävitä rakkautta, sillä se on Itsen oma olemus, tuo kuolematon voima, joka vetää toista Itseä toisen luo. On äärettömän paljon parempi kärsiä rakkauden takia kuin hylätä se ja paaduttaa sydämensä rakkauden siteitä ja vaatimuksia kohtaan. Rakasta, vaikka rakkaus olisi tuskan tie. Tuska häipyy, mutta rakkaus kasvaa kasvamistaan, ja kun kerran yhdymme Itseen, huomaamme, että rakkaus on se suuri vetovoima, joka yhdistää kaikki yhdeksi.

Yrittäessään kuolettaa rakkautta ovat monet ihmiset ehkäisseet kehityksensä ja tulleet vähemmän inhimillisiksi, vaikka pyrkivät yli-ihmisiksi. Inhimillisten rakkaussiteitten ja myötätunnon avulla Itse kehittyy. Sanotaan Mestareista, että he rakastavat koko ihmiskuntaa niin kuin äiti esikoistaan. Heidän rakkautensa ei ole lionnut kylmäkiskoisuudeksi, se on rakkautta kaikkia kohtaan, joka on saavuttanut ylevyyden, johon pienemmät sielut pääsevät vain korkeimpina hetkinään. Epäilkäämme aina niitä, jotka opettavat meitä kuolettamaan rakkauden ja tulemaan välinpitämättömiksi inhimillisestä ystävyydestä. Se tie, se vie vasemmalle puolelle.

Kirjasta "An Introduction to Yoga", 1907

{Ruusu-Risti — joulukuu 1925}


Etusivu

Teosofia