Eurooppalaisen Teosofisen Liiton kolmas vuosikokous

Pariisissa, 3.–5. kesäkuuta 1906

Eri maista saapuneet teosofit ovat näinä päivinä kaikessa hiljaisuudessa viettäneet kolmannen vuosikokouksensa Pariisissa. Kaikessa hiljaisuudessa, sillä sellainen kokous, johon ottaa osaa 400–500 henkilöä, ei merkitse mitään eikä herätä mitään huomiota Pariisin kaltaisessa kaupungissa. Kolmasti päivässä kolmen päivän aikana on Washington Palace'sissa kokoontunut joukko naisia ja miehiä kaikista maanosista, Euroopasta, Aasiasta, Amerikasta, Australiasta ja epäilemättä Afrikastakin. Puheenvuoroja käytti siellä mm. pieni australialainen, tummanverinen malaiji, pitkä, hoikka hindulainen, voimakkaita amerikkalaisia, lyhyenläntä espanjalainen, venakko, ruotsalainen herra, joka puhui kauniisti, pitkä italialainen, useita reippaita englantilaisia naisia ja herroja. Kaikki puhuivat hyvin ja kaikki puhuivat sanoja, jotka kävivät sydämestä sydämeen. Kaikista ensimmäisenä, kaikkien kuulemana ja rakastamana johti eversti Olcott puhetta, istuessaan kuin isä lastensa keskellä.

Kun tehtiin selkoa Espanjan teosofisesta liikkeestä, kulkivat ajatukseni itsestään Suomeen. Espanjassa ei ole voitu perustaa omaa haaraosastoa kirkollisen vastustuksen takia, Suomessa sellaista ei ole saatu valtiollisen sorron tähden. Molemmissa maissa on asiaa ajettu olosuhteiden pakosta toisella tavalla. Espanjassa olosuhteet ovat kuitenkin edelleen yhtä synkät. Meillä sitä vastoin päivä jo valkenee. Espanjassa on teosofista liikettä johtanut pieni espanjalainen Rafael Urbano, joka puhui kovin vetoavasti. Hän on 10–15 vuoden kuluessa väsymättä työskennellyt: toimittanut lehteä, pitänyt esitelmiä ja kääntänyt Blavatskyn ja Besantin teoksia. Tässä kääntämistyössään hän on ollut niin ahkera, että Espanja on nyt se maa, jolla on eniten näitä teoksia käännettynä omalle kielelleen.

Keskustelut avattiin englannin kielellä, joka on kongressien virallinen kieli, mutta kukin puhuja oli oikeutettu käyttämään omaa äidinkieltään. Toisinaan jokin puhe käännettiin ranskaksi tai englanniksi. Kokouksessa keskusteltiin 7 kysymyksestä ja pidettiin 37 esitelmää lukuun ottamatta kaikkia tervehdys- ja jäähyväispuheita.

Kysymyksistä olivat mieltä kiinnittävimmät ehkä nämä:

1) Missä määrin Teosofinen Seura on vain ryhmä totuuden etsijöitä, missä määrin ryhmä tietyn järjestelmän tutkijoita, kannattajia ja levittäjiä?

2) Vaikka Teosofinen Seura on ilman dogmeja, yhtä kaikki sen helmassa on – syystä kyllä – erilaatuisia auktoriteetteja. Onko näiden auktoriteettien suhteellinen arvo ainoastaan yksityisten määrättävissä? Ja mille luonteen ominaisuuksille tai mille kyvyille perustuu sellainen auktoriteetti?

3) Miten on selitettävä – Teosofisen Seuran ikään ja sen suorittamaan vilkkaaseen propagandaan nähden – se seikka, ettei sillä ole enempää jäseniä?

Ensimmäinen kysymys ratkaistiin jotakuinkin tähän tapaan:

Pitää enemmän katsoa teosofisten oppien sisältämiin aatteisiin ja ajatuksiin kuin muotoon. Teosofilla pitääkin olla kylliksi sydäntä ja totuudenrakkautta julistaakseen ihmisille totuuden, vaikka tämä totuus olisikin ristiriidassa sen kanssa, mitä hän ennen on sanonut ja uskonut. Henkisen totuuden etsijän tulee niin ikään sietää toisten mielipiteitä, sillä totuus on aina keskivälillä. Jos pidetään liiaksi kiinni dogmista, unohtuu veljellisyys. Kaunis muoto voi houkutella monta syrjäistä etsimään elävää totuutta, mutta muoto ei saa liiaksi sitoa ajatuksiamme eikä kiinnittää huomiotamme. Ensimmäinen velvollisuutemme on koettaa herättää totuuden rakkautta ja kaipuuta omassa itsessämme ja muissa, niin että me etsimme kaikilla tasoilla elämän viisautta.

Toinen kysymys huomattiin vaikeammaksi ratkaista. Totuuden etsijällä ei ole auktoriteetteja sanan varsinaisessa merkityksessä. Hänhän antautuu totuuden etsintään ja jos hän silloin kuuntelisi auktoriteetteja ja vain seuraisi heitä, tulisi hänestä oikeauskoinen. Auktoriteetteja tosin on, mutta harvoin he antavat tietoja siitä, mitä muilla tasoilla ja muissa maailmoissa tapahtuu. Mestari päinvastoin yrittää herättää aatteita oppilaan omassa mielessä, yrittää muovailla häntä, niin että hän oppii rakastamaan sitä ihanaa kukkaa, jota kutsumme totuudeksi. Totuutta ei kuitenkaan voi kytkeä muotoihin, eikä meidän tarvitse uskoa muuta kuin minkä ymmärrämme. Onhan meillä suuri oikeus ja etu olla vapaita etsinnässämme.

Kolmannesta kysymyksestä (jäsenten vähyydestä) lausuttiin seuraavaa: Teosofia perustuu eri maiden uskonnollisiin käsityksiin. Se tulvii esiin virtana, joka on lähtenyt kaikista uskonnoista. Sen tähden sitä ei tarvitse opettaa samalla tavalla kaikissa maissa, ei esimerkiksi Ruotsissa samalla tavalla kuin Intiassa. Mutta älkäämme unohtako, ettemme voi mitään antaa, ellemme ole mitään ottaneet. Voimme oppia toisiltamme. Kaikki kysymykset jälleensyntymisestä jne. ovat toisarvoisia kysymyksiä. Tänään meidän tarvitsee oppia tuntemaan ja opettaa elävää elämää, avata luonnon ja elämän kaikki portit. Eikä tätä ole opetettava ainoastaan kirjoituksissa ja kirjoissa, ei ainoastaan esitelmissä ja keskusteluissa, vaan Oppi on elettävä. Ellei Jeesus olisi elänyt niin kuin hän opetti, olisi hänen oppinsa hänen kanssaan kuollut. Mitä jäsenluvun vähyyteen tulee, on paras olla sanomatta, että meitä on niin harvoja, – vaan sanoa sen sijaan, että onpa toki ihanaa, että meitä on niin monta. Suuret aatteet raivaavat itselleen vain hitaasti tietä kansojen keskellä.

Esitelmistä herätti tohtori Steinerin ansaittua huomiota. Hän osoitti erinäisistä saksalaisten ajattelijoiden ja runoilijoiden teoksista keräämillään otteilla, miten niihin oli tieten tai tietämättä tunkeutunut teosofisia totuuksia. Niinpä eräskin runoilija sanoo: viha kanssaveljeäsi kohtaan on itsemurha. Toinen: Ihmisen ei pidä olla aistiensa orja, mutta ei liioin järkensäkään. Järki ohjatkoon aisteja. Muuan ajattelija sanoo: ihmisiä voisi saada helpommin myöntämään, että he ovat laavanpalasia kuussa kuin että he ovat minuuksia. Tämä ei ole oikein. Minä olen minä. Oi ihmeitten ihme, minne katsonenkaan, kaikkialla näen vain itseni.

Eräänä iltana oli toimeenpantu soitannollinen iltama, ja kongressin jäsenillä oli tilaisuus kuulla kaunista soittoa ja laulua. Illan kuluessa eversti Olcott tuli pahoinvoivaksi ja oli pakotettu poistumaan, mikä vähän häiritsi juhlailoa. Tässä iltamassa esiintyivät useat naiset erittäin komeissa puvuissa. Tätä ei pidä paheksua, sillä ovathan he aikansa lapsia, mutta toivottava on, että teosofia on opettaa meille kaikille, että ruumiimme on pyhän hengen temppeli ja että tämä temppeli on parhaiten koristettuna silloin, kuin se on sisältäpäin tulevan valon kirkastama eikä tarpeettomien ulkonaisten, sen kauneutta halventavien koristusten hämmentämä.

Kuten kokous oli avattu tervehdyspuheilla ja laululla, niin se päättyikin puheisiin ja lauluun. Kukin edustaja lausui muutamia jäähyväissanoja, kiittäen ranskalaista osastoa kaikkien vieraiden osaksi tulleesta suuresta kohteliaisuudesta ja ystävällisyydestä. Päätettiin myös lähettää sähkösanoma Mrs. Besantille. Eversti Olcott, joka oli vielä on sairaana, sai vastaanottaa kaikkien lämpimän kiitoksen. Sitten kuoro lauloi jäähyväislaulun, jonka jälkeen kaikki läsnäolijat valokuvattiin, ja kokous oli päättynyt.

Seuraava kokous on ensi vuonna Münchenissä, ja on Suomea ystävällisesti kehotettu lähettämään sinne monta teosofia.

P.S. Kirjeenvaihtajamme kertoo myös yksityisessä kirjeessä, että Teosofisen Seuran huoneistossa (Avenue de la Bourdonnais, 59) oli kesäkuun 2. pnä avattu pieni taidenäyttely, joka suljettiin 6. pnä. Siinä oli noin 50 teosofien maalaamaa taulua. Kirjeenvaihtajamme mainitsee mm. erittäin kauniit eversti Olcottin ja Mrs. Besantin muotokuvat ja monet maisemat Intiasta ja Tiibetistä. Useimmat maalaukset olivat kuitenkin symbolisia: muuan Platonin allegoria, Salaperäinen ääni, Tiellä, Buddha kantaen haavoitettua lammasta, Kristus ja syntinen vaimo, Purppurakääreet, jossa nukkuvat kuolleet jumalat ym. – "Kaikki mitä hienoimpia ja komeimpia tauluja", sanoo kirjeenvaihtajamme.

Omatunto — heinäkuu 1906 (n:o 16)

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.


Etusivu

Teosofia