Frantz Hartmann

Rajamaassa

"Me olemme samaa ainetta kuin unetkin."
   — Shakespeare

      Rajamaa, josta tässä on puhe, on maa, jossa ulkomaailman ja sisällisen elämän ilmiöt tulevat kosketuksiin toistensa kanssa; nimittäin unien ja näkyjen valtakunta, "henkien" ja kummitusten, aavistusten ja erilaisten psykologian, metafysiikan ja okkultismin alaan kuuluvien ilmiöiden kotimaa. Se, että "virallinen" tiede aineellisen maailmankatsomuksensa vuoksi vielä niin vähän ymmärtää näitä asioita, saa selityksensä siitä, että se tuntee vain pienen osan ihmisen mikrokosmoksesta, nimittäin hänen fyysisen, karkea-aineisen organisminsa fysiologisine ilmiöineen. Joka on hänessä olevan sisäisen sielullisen ja henkisen ihmisen ulkonainen verho ja puku. Mutta korkeammalle tieteelle, joka lähtee omasta henkisestä katsomuksestaan ja tiedostaan, eivät nämä ilmiöt niinkuin niin monet muut seikat, jotka akateemiselle tieteelle ovat tuntemattomia, pitkiin aikoihin ole enää olleet mitään salaisuuksia; sillä sen sijaan, että virallinen tiede pitää kaikkia uni-ilmiöitä aineellisien ruumiin fysiologisista tapahtumista johtuvina, tuntee okkultinen tiede vielä muita ihmisen organisaation osia, nimittäin hänen fyysisen ruumiinsa eetterisen osan, sitten hänen "astraaliruumiinsa", jota myöskin nimitetään "uniruumiiksi", ja hänen "mentaaliruumiinsa" eli hänen "henkisen organisminsa", so. hänen älynsä organisaation. Sillä niinkuin fyysisellä ruumiilla on elimiä ollakseen yhteydessä ulkonaisen aineellisen maailman kanssa, kädet tervehtiäkseen, jalat kävelläkseen, silmät nähdäkseen jne., niin on myöskin "ajatusruumiilla" henkiset elimensä ollakseen yhteydessä henkimaailman kanssa, elimiä etsiäkseen, huomatakseen, tarttuakseen, pitääkseen kiinni, ottaakseen vastaan, eritelläkseen ja yhdistääkseen aatteita. Kaikki nämä ruumiit muodostavat ihmisen kokonaisuuden, eivätkä normaalitilassa ole toisistaan erossa. Mutta kuitenkin kukin on tavallaan oma itsensä, niinkuin myöskin ihmisen luusto ollen erillään lihaksista ja hermostosta, ja jokainen ruumiissa oleva elin, keuhkot, maksa jne. on itsestään yhteys kokonaisuuden yhtenäisyydessä. Näiden kolmen eri ruumiinsa välityksellä on ihminen yhteydessä makrokosmoksen kolmen maailman kanssa, elää niissä yhtä aikaa ja on altis niiden vaikutuksille. Hänen "pääasuntonsa" on siinä maailmassa, johon hänen tajuntansa keskittyy. Jos hän vetoaa kokonaan ulkonaisiin seikkoihin, niin asuu hän fyysisessä aineellisessa maailmassa; jos hän antautuu vaistoilleen ja intohimoilleen, niin siirtyy hän astraalimaailmaan; jos hän työskentelee filosofisissa tutkimuksissa, niin elää hän ajatusmaailmassa, ja vielä voi lisätä, että jos hän kokonaan vajoaa sydämensä pyhäkköön, niin voi hänelle avautua Jumalan valtakunta, totuuden valtakunta. Siellä hän totuudessa löytää itsensä, "taivaallisen Isänsä", todellisen minänsä, jota sanotaan kuolemattomaksi, ja josta varmasti tiedetään, ettei se ole mikään aineellisen ruumiin tuote, ja sen henkielämä on riippumaton kolmesta yllämainitusta ruumiista, vaikka se asuu niissä ja käyttää niitä havaitsemiseen, tuntemiseen ja ajattelemiseen.
      Jos me kysymme tieteellisiltä auktoriteeteiltämme, mikä on tämä Minä, taivaan sielu, niin tuskin saamme tyydyttävää vastausta, sillä todellista itsetietoa, josta johtuu Jumalantieto, ei opita kouluissa, se ei ole tutkimuksen tai dogmatiikan asia, vaan uskonnon, so. se lähtee ihmishengen korkeammasta itsetietoisuudesta. Ei yksikään ihminen voi toiselle opettaa itse tietoisuutta ja itsetietoa, yhtä vähän kuin hänelle voi kukaan osoittaa korkeampaa Itseä, hänen "taivaallista Isäänsä". Tämä itsetieto täytyy jokaisen hankkia itselleen käymällä pyhäkköön ja omalla henkisellä tutkimuksellaan.
      Korkeampi eli "okkultinen" tiede, joka saa alkunsa tästä itsetiedosta, opettaa, että tämä Minä eli sielu on ihmisen pysyvä henkinen yksilöllisyys, joka vaeltaessaan inhimillisen kehityksen ajanjaksoina jälleensyntymisen lain mukaan näyttäytyy toisiaan seuraavina persoonallisina ilmaantumisina maamme päälle tai toisille planeetoille.
      Emme rupea tässä esittämään ihmisen alkuperää emmekä ihmiskunnan henkistä kehitystä. Sitä, joka sisimmässään ei ole tietoinen taivaallisesta alkuperästään, tuskin voi saattaa varmuuteen sielunsa taivaallisesta alkuperästä. Mutta oppi ihmiseksi tulemisesta eli inkarnaatiosta selittää meille, kuinka tuo taivaallinen sielu astuessaan alempiin piireihin pukeutuu yhä tiheämpiin verhoihin, kunnes se lopulta ilmaantuu maan päälle aineellisessa puvussaan vapautuakseen taas tästä puvustaan aineellisen ruumiinsa kuollessa ja palatakseen takaisin taivaalliseen kotiinsa. Nuo kolme verhoa, jotka tulevat huomioon otetuiksi, ovat "mentaaliruumis" eli "ajatusorganisaatio", "astraaliruumis" eli "uniruumis" ja karkea-aineinen näkyvä ruumis, joka on muodostunut neljästä alkuaineesta sekä näkymättömästä eetterisestä osastaan, josta sen eetteriruumis eli "haamu" on muodostunut. Näissä kolmessa ruumiissa sielu vaikuttaa niillä kolmella tasolla, joissa se elää, tuntee ja ajattelee ja käyttää niitä välineinään aineellisessa, astraali- ja älymaailmoissa.
      Voiko onnellinen henki käyttää näitä välineitä, joka suhteessa täydellisesti, riippuu hänen kehityksensä suhteellisesta täydellisyydestä. Minä en ole jalkani, mutta jalkani ovat minun ja minä voin niillä kävellä, jos ne ovat terveet. Minä en ole aivoni mutta voin ajatella aivoillani, niin kauan kuin ne eivät ole siihen kelpaamattomat. Minässä on järjen alkulähde, elämän, ja rakkauden asunto "Minuus on yksilöllistä itsetietoisuutta, jonka heijastusta alemmille tasoille on persoonallisuustietoisuus ja lopuksi itsekylläisyys. Jos minä nukkuessa vetäytyy takaisin sielun alemmilta tasoilta, niin vähenee siitä itsetietoisuus; uniruumis erkautuu fyysisestä ruumiista, mutta ei kuitenkaan eroa siitä täydellisesti ja aineellinen ruumis vaipuu uneen. Jos ero olisi täydellinen, niin fyysinen ruumis kuolisi; mutta uniruumis pysyy magneettisesti sen yhteydessä ja täten se on myöskin keskeytymättä "telegraafisessa" yhteydessä Minän kanssa, niin että se takaisin vetäytyessäkin voi huomata, mitä tapahtuu fyysisessä, astraali- ja mentaaliruumiissa ja tulla siitä tietoiseksi enemmän tai vähemmän selvästi, joskaan se ei oikein arvostele näitä havaintoja, kun se ei voi täysin vallita nukkuvaa ajatuskoneistoa. Mainitsen seuraavan esimerkin:
      Näin unta, että olin löytänyt kukkaron, jossa oli kultaa ja pidin sitä kädessäni. Sanoin itselleni: "Nyt nukut ja tämä kukkarosi löytäminen on unta, mutta kukaan ei voi saada minua uskomaan, ettei tämä kukkaro kädessäni, jonka näen, todella olisi siinä. Jos minä vain en herätessäni päästä sitä irti, niin se ei silloinkaan ole kadonnut". Annoin itseni herätä hitaasti ja huolellisesti, ja avatessani silmäni näin, että esine, jota kouristuksentapaisesti pidin kädessäni, oli peitteeni kulma.
      Kun tietoisuus vetäytyy takaisin alemmista sielunpiireistä, niin menettää se herruutensa niissä, mutta alemmat sielunvoimat jäävät kuitenkin vielä toimintaan. Fyysisessä ruumiissa jäävät elimet toimintaan, uniruumista ohjaavat sen vaistot ja ajatusorganismissa leikkii mielikuvitus. Fyysinen ihminen nukkuessaan on vain nukkuva eläin, sillä eläimetkin uneksivat. Hän on järjetön, mutta häneen jää kuitenkin jotakin kasvullista elämää ja tietoisuutta, jonka tähden hän vastaa ulkonaiseen kiihotukseen, joka ajatuskuvia yhdistamällä voi luoda mitä erilaisimpia valmisteita mentaaliruumiiseen. Silloin sukeltavat esiin hänen aivojensa eetteriosastoa niissä säilyneet muistot. Asioista, joista valveilla ollessa saa tietää tai joista on lukenut, muodostuu silloin usein mitä järjettömämpiä yhä vaihtelevia kuvia kuten kaleidoskooppi, jolloin ajan ja paikan käsityksellä on kummallinen osansa.
      Uneksin olevani matkalla Grönlantiin. Laiva oli jäävuorien ympäröimä ja joutui haaksirikkoon myrskyssä yhteen niistä. Pelastauduin maalle ja eskimot ottivat minut suojaansa sekä elin heidän luonaan vuosia ymmärtämättä heidän kieltään kaikista ponnisteluistani huolimatta. Kenkäni kuluivat loppuun ja minun täytyi avojaloin kulkea lumessa peurajahdissa. Sitten heräsin eikä ollut mitään metsästystä. Kylmä ilma virtasi jalkoihini.
      Eivät kaikki unet johdu sellaisista fysiologisista syistä. Usein leikkii fyysisestä ruumiista eronnut järjetön astraaliruumis omaan laskuunsa. Sen lisäksi se voi poistua nukkuvasta ruumiista, ilmaantua kaukaisille paikoille ja vieläpä aineellistua määrätyin ehdoin, niin vieläpä sitä voivat käyttää leikkikalunaan jotkut astraalimaailman, — jota myöskin "unimaailmaksi" nimitetään, — asukkaat, joita ovat "luonnonhenget" ja "elementaalit".
      Kaksi tuntemaani englantilaista naista, jotka olivat käymässä Firenzessä, ja joista toista nimitän Maryksi ja toista Annieksi, saivat kokea jotakin kummallista. Mary näki kolmena yönä peräkkäin samaa unta. Hän oli olevinaan aivan tuntemattomassa komeasti sisustetussa huoneessa, jossa hän huvikseen kaatoi kumoon huonekaluja ja heitteli niitä huiskin haiskin. Hän kertoi tämän unen ystävättärelleen ja lausui ihmettelynsä, että voi uneksia sellaista mielettömyyttä. Pian sen jälkeen matkustivat molemmat naiset takaisin Lontooseen ja vielä tulopäivänään kävi Annie erään sukulaisensa rva N:n 1uona ja otti seuraansa ystävättärensä Maryn, joka ei tuntenut rva N:a. Heidän astuessaan vastaanottohuoneeseen huudahti Mary hämmästyksestä, sillä hän tunsi heti huoneen huonekaluineen samaksi, josta hän oli kertonut ystävättärelleen nähneensä unta. Pian senjälkeen tuli rva N., mutta peräytyi jo ovella kauhistunein liikkein. Annie seurasi häntä ja kysyi syytä hänen kummalliseen käytökseensä "Syynä siihen on se", vastasi rva N., "että jokin aika sitten kolmena yönä peräkkäin on kummitellut tässä huoneessa ja kaikki huonekalut on heitetty sekaisin. Minä olen itse nähnyt hengen ja tuo henki oli nainen, jonka olet tuonut seurassasi." Tarvitsee tuskin mainita, että nuo kolme yötä oli samat, joina Mary oli nähnyt unta itse olleensa tuo peikko. [Alaviite: Tässä on paikallaan seuraava kokemus opiskeluajaltani Dresdenistä: Asuin erään toverini kanssa kahdessa huoneessa ja eräänä päivänä me molemmat koetimme erään spiritistisen kirjan nojalla pitää siellä "istuntoa". Todellakin kuulimme pian koputettavan huonekaluihin. Kun me samana iltana aioimme käydä levolle, koputettiin makuuhuoneen vuoteisiin, oveen, lattiaan, seiniin ja kattoon sillä tavalla, ettei nukkumisesta ollut puhettakaan. Vihdoin kysyin, kuka on henki. Koputtaen ja kirjaimiston avulla vastasi minulle näkymätön äly olevansa kuolleen isoäitini henki ja toivovansa, että antaisin lukea hänen sielunsa pelastukseksi 30 messua. Sen minä tein seuraavana päivänä täsmälleen. Mutta illalla ei taas ollut rauhallista. Ilmiöt yltyivät yhä enemmän epäilijöiden läsnäolosta huolimatta. Esineitä heiteltiin kumoon, kuvat heiluivat seinällä, ukkosen iskuja kuului koko asunnossa näkymätön käsi pieksi aika lailla epäilijöitä, talon koira ei tullut enää asuntomme oven kynnyksen yli. Yksinkertaisesti olin tulla hulluksi ja joutua epätoivoon! Vihdoin viidentenä yönä onnistuin järkähtämättömällä tahdon ponnistuksella saada rauhan. (Näiden rivien kirjoittaja sanoi herkeämättä: henget, jotka noin käyttäydytte, minä en tahdo olla teidän kanssanne missään tekemisissä). Kahden kuukauden kuluttua sain tietää, että juuri näinä viitenä yönä Wienissä eräs sukulaiseni makasi hermotaudin kouristuksissa, ja koska kysymyksessä oleva sairas oli minulle hyvin vihamielinen, niin on selvää, että tämä sukulainen oli syynä kaikkeen kummittelemiseen. Sillä ei kuitenkaan millään muotoa ole sanottu, että kaikki kummitusilmiöt saavat alkunsa elävistä ihmisistä. Epäilemättä kerrotaan kummittelemisista, jotka eivät johdu mistään elollisesta. Ennakkoluulottoman tutkimuksen tehtävänä on nyt hankki siihen selitys.]
      Myöskin ajatusruumis voi tehdä sellaisia matkoja tai lähettää ajatusmuodon, joka on osa siitä, lampusta lähtevän valosäteen tavoin, ilman että lähettäjä silloin nukkuu ja tuo ajatusmuoto voi ilmaantua kaukaisille paikoille "majaavirnupana". Tästä riippuu myöskin ajatuksen kaukovaikutus eli "telepatia". Satoja esimerkkejä voisi mainita kirjoista, mutta pidän parempana valita sellaisia vain omista kokemuksistani:
      Muutamia vuosia takaperin asuin Tirolissa ja minulla oli ystävätär Itämeren rannalla. Ennen olimme ahkerassa kirjevaihdossa, mutta nyt en ollut kuukausimääriin kuullut hänestä enää mitään. Eräänä iltana istuin kello 8 aikaan kirjoituspöytäni ääressä ahkerasti kirjoittaen. Yhtäkkiä näin ystävättäreni seisovan edessäni morsiuspuvussa. Hän näytti aikovan sanoa minulle jotakin, mutta minä en voinut ymmärtää, vaan ihmettelin vain hänen morsiuspukuaan. Muutamia päiviä senjälkeen sain häneltä kirjeen, jossa hän ilmoitti minulle tuona iltana kello 8 viettäneensä kihlajaisiaan. Kävi ilmi, ettei hän ollut puettuna morsiuspukuun. Mutta hänen näyttäytymisensä sellaisessa on selitettävissä siten, että hän kihlajaisissa oli ajatellut häitä.
      Myöskin siitä, etteivät nämä "uni-ilmiöt" ole aineettomia, on lukuisia esimerkkejä:
      Eräänä iltana Firenzessä ollessani tunsin äkkiä ympärilläni erään Saksassa elävän sukulaiseni käsivarret, jotka takertuivat minuun aivan kuin suojaa etsien ja minä en ole koskaan selvemmin tuntenut ihmisruumiin kosketusta. Pian senjälkeen kävi ilmi, että tuon sukulaiseni kimppuun oli juuri samaan aikaan hyökännyt äkäinen koira ja hän kauhuissaan vaistomaisesti oli etsinyt apua minulta.
      Myöskin näyttää aineellisen ruumiin omistamisella sellaisissa ilmiöissä olevan vähän merkitystä, sillä kuolleen astraali-ihminen on kuolemassa aineellisesta ruumiista vapautumisen jälkeenkin sama ihminen kuin ennen.
      Eräs talonpoika, jonka luona asuin, kuoli ja minä olin hänen tyttärelleen sanonut haluavani ostaa hänelle seppeleen, mutta olin sen taas unohtanut. Seuraavana päivänä kello 11 aamupäivällä olin juuri kirjoittamassa, kun kuollut talonpoika yhtäkkiä seisoi edessäni. Hän oli sunnuntaipuvussa ja hänen käytöksestään huomasin, että hän tahtoi kiittää minua jostakin, mutta en tietänyt mistä. Näky katosi, mutta muutaman minuutin kuluttua tuli talonpojan tytär ilmoittamaan minulle, että minun haluamani seppele oli saapunut. Silloin vasta selvisi minulle, mistä talonpoika kiitti.
      Okkultistista, jolla on kokemusta sellaisissa asioissa, tuntunee aivan naurettavalta nähdessään kuinka ahtaita näköaloja joillakin "psykologeilla" ja "tunnetetuilla asiantuntijoilla" on tällä alalla tai kuinka "kuolleen" surevat omaiset joutuvat epätoivoon hänet kadottaessaan, ikäänkuin hän olisi ikuisesti hävinnyt, sillä aikaa kun he itse nukkuessaan astraaliruumiissaan seurustelevat hauskasti hänen kanssaan niinkuin ennenkin, vaikka he herättyään eivät ollenkaan muista tai vain hämärästi muistavat sitä, syystä etteivät heidän fyysiset aivonsa ole vielä kyllin jalostuneet ottamaan vastaan hienompia eetterivärähdyksiä ja pitämään niitä muistissa.
      Mikä on "unta" ja mikä "todellisuutta"? Ne ovat toisistaan yhtä vähän erossa kuin ruumis ja sielu eriävät toisistaan ja korkeamman Itsen näkökannalta katsottuna on ehkä ihmisen koko elämä kaikilla olemassaolotasoilla vain unta. Astuessamme korkeampaan elämään näyttää meistä jälkeen jättämämme varjokuvanäytelmältä tai ehkä apinakomedialta, jossa meidän on täytynyt näytellä mukana, niin kauan kuin itse olemme olleet apinoita tai häkkiasukkaita.
      Jokainen tila kaikkine siihen kuuluvine ilmiöineen on meistä todellisuutta, niin kauan kuin olemme siinä. Unta näkevä ei epäile näkemiensä unikuvien todellisuutta ja ulkomaailmasta hän ei tiedä; valveilla oleva panee arvoa aineellisen maailmamme ilmiöihin ja karkoittaa sen, minkä hän on elänyt astraaliruumiissaan mielikuvitusten valtakuntaan. Esimerkkinä sellaisesta epäileväisyydestä on Solovjowin herjauskirjoitus Blavatskysta Hän kirjoittaa:
      "Käytyäni Blavatskyn luona, menin taas hotelli Viktoriaan, vetäydyin huoneeseeni, panin oven salpaan, riisuuduin ja nukuin. — Yhtäkkiä heräsin tai luulin heränneeni lämpimään henkäykseen. Minä näin, että olin samassa huoneessa ja edessäni puolipimeässä seisoi pitkä valkopukuinen olento. Minä tunsin äänen tietämättä kuinka tai millä kielellä minua käskettiin sytyttämään kynttilä. Minä en hämmästynyt enkä pelästynyt. Otin tulta ja näin, että kelloni oli kaksi. Näky ei kadonnut. Edessäni seisoi elävä ihminen ja hän oli varmasti Mahatma Morya, jonka olin nähnyt muotokuvassa. Hän kävi istumaan nojatuoliin viereeni ja puhui minulle tuntemattomalla, mutta kuitenkin ymmärrettävällä kielellä erilaisista minulle mielenkiintoisista asioista. Hän sanoi minulla olevan suuren yhä lisääntyvän magneettisen voiman. Kysyin häneltä, kuinka minun tulisi sitä käyttää; — silloin hän katosi. Minusta tuntui, että juoksin hänen jälkeensä, mutta ovi oli lukittu. Ajattelin, että kaikki oli ollut harhanäköä ja pelkäsin tulevani hulluksi, mutta silloin oli Mahatma Morya taas paikallaan. Hän ei liikkunut, mutta hänen läpitunkeva katseensa oli suunnattu minuun. Hän pudisti päätään ja sanoi hymyillen: "Ole varma siitä, etten ole harhanäkö eikä järkesi sinua jätä. Madame Blavatsky todistaa sinulle huomenna, että olen todellakin käynyt luonasi." — Hän katosi; kelloni oli kolme. Sammutin tulen ja nukuin uudestaan.
      Heräsin kello kymmenen ja muistin tapahtuman tarkalleen. Ovi oli lukittu, kynttilä oli osaksi palanut. Lähdin neiti A:n kanssa Gebhardeille. Madame Blavatsky tuli meitä vastaan ja kysyi minulta merkitsevästi hymyillen kuinka olin nukkunut.
      "Erittäin hyvin", vastasin. "Tiedättekö jotakin uutta?"
      "En mikään erikoista", vastasi hän, "tiedän vaan, että Mestari on käynyt luonanne."
      Ylläolevasta on selvinnyt jokaiselle okkultistille, joka tietää tuollaisen henkisen kohtaamisen lakeja, että Mahatma Morya majaaviruupassaan todellakin oli silloin Elberfeldissä näyttäytynyt Solovjowille, mutta tuo epäluuloinen ihminen, joka ei tiedä mitään näistä laeista, koettaa saada itseään uskomaan, että kaikki oli vaan itsepetosta ja erehdystä ja purkaa vihansa myrkyn Blavatskyyn. [Alaviite: Blavatskyn suurimmat viholliset olivat aina ihmisiä, jotka lähestyivät häntä itsekkäässä tarkoituksessa oppiakseen häneltä salaisia voimia ja huomasivat sitten pettyneensä.]
      Sellaisten ilmaantumisien mahdollisuus selviää lukuisista, samanlaisista kertomuksista ja jokaisen vihityn persoonallisesta kokemuksesta. On sattunut vielä paljon hämmästyttävämpiä tapahtumia, niinkuin esim. elävän ihmisen melkein silmänräpäyksessä tapahtuva maaginen siirtäminen jonnekin hyvin kauas. Sellaisia ilmiöitä voi virallinen tiede selittää vasta sitten, kun sille on selvinnyt, että "henki" ja "aine" ovat olemukseltaan yhtä ja eroavat toisistaan vain ilmenemistavassaan.

{Ruusu-Risti — joulukuu 1923}