G

Ajatuksia jälleensyntymisestä

Jälleensyntymisestä puhutaan sangen paljon teosofisissa piireissä, niinkin paljon, että kaikkia niitä puheita kuunnellessaan voi moni nuori teosofi mennä päästään pyörälle. Mitä varten jotkut ihmiset muistavat ennen eläneensä, jotkut eivät? Ja ne, jotka väittävät muistavansa aivan tarkkaan entiset elämänsä, nehän vasta ovatkin oikein ihmeellisiä ihmisiä! Joku kertoo olleensa Ramses II, Kamin maan faarao, ja sen tähden hänen täytyy vielä nykyisessäkin elämässään syödä kulta-astioista. (Tällaisen ihmisen olen itse asiassa tuntenut). Toinen taas väittää olleensa suuri taiteilija, vaikka kumma kyllä nykyisessä elämässä hänen taiteensa sattui menemään hiukkasen alaspäin. Jotkut taas uskovat olevansa niin eteviä, että he muistavat sekä omia että ystäviensä menneitä elämiä, vieläpä tietävät tuleviakin. Nuori teosofi saattaa ihmetellä, ettei hän puolestaan tunne itseänsä miksikään muuksi kuin Pekaksi tai Antiksi, sellaiseksi kuin hän on nykyisessä elämässään. Mistä tämä kaikki johtuu, ja missä piilee totuus? Hän muistaa jokseenkin tarkkaan nykyisen elämänsä vaiheet. Miksi hän ei sitten muista menneitä elämiään?

Hän alkaa tutkia itseään; mitä hän oikeastaan on? Niin, ankarien ponnistusten, itsetutkiskelujen ja oikean muistin harjoituksen jälkeen koittaa uusi päivä: hän näkee, että tämän jokapäiväisen persoonallisuuden takana on toinen henkinen todellisuus, hänen todellinen olemuksensa. Tämä jokapäiväinen persoonallisuus ei synny jälleen; juuri siksi se ei muistakaan muuta kuin tämän nykyisen elämänsä vaiheet. Kun persoonallisuus kuolee, se kuolee kerta kaikkiaan. Sen tähden on aivan luonnollista, että niin kauan kuin ihminen ei ole tietoinen muusta kuin tästä persoonallisuudestaan, hän ei voikaan tuntea muuta kuin tämän nykyisen elämänsä. Hänen todellinen olemuksensa on juuri se, joka jälleensyntyy, joka on kuin suuri näyttelijä elämän suuressa draamassa. Aina se esiintyy uudessa osassa, uudessa ruumiin puvussa ja uusissa olosuhteissa, ja kuitenkin se on aina oma itsensä. Se ei koskaan voi sekoittaa itseään esittämiinsä erilaisiin osiin. Se kerää kaikkien osiensa kokemukset ja tiedot niin kuin helmet nauhaan, toistamatta entisten osien elämäntapoja. Se elää ajan ja paikan ulkopuolella. Ja koska sen muisti on osa maailmankaikkeuden muistista, se osaa lukea tässä tajunnassa olevia aikakirjoja.

Kun nämä asiat selvenevät nuorelle teosofille, ymmärtää hän, että kuta enemmän hän kadottaa näennäistä itseänsä, sitä enemmän hän löytää todellista itseänsä; kuta enemmän hän kuolee pois jokapäiväisestä persoonallisuudestaan, sitä enemmän hän lähestyy omaa ikuista olemustaan, kunnes tulee päivä, jolloin nämä kaksi liittyvät yhteen. Silloin hän pääsee itsetietoisesti lukemaan aikakirjojaan ja joutuu "tuomitsemaan Juudaan kahtatoista sukukuntaa" eli kahtatoista tärkeintä mennyttä elämäänsä. Sillä vasta silloin hän voi oikein arvostella menneitä elämiänsä. Hän arvostelee niitä todellisen itsensä näkökannalta, eikä jokapäiväisen persoonallisuutensa näkökulmasta. Katsellessaan niitä vuorotellen hän tuntee, että jokainen niistä on tavallaan hän itse, tavallaan ei ole, sillä hän muistaa joka hetki oman nykyisen olemuksensa ja samalla voi elää noiden menneiden persoonallisuuksiensa elämän. Mutta hän näkee ne nyt kaikkine virheineen ja lankeemuksineen. Tietysti niissä on hyviäkin puolia, mutta nyt hän näkee myös, missä tuo hänen mennyt persoonallisuutensa ei ollut osannut ratkaista asioita oikein tai missä se teki kohtalokkaan erehdyksen, jonka seurauksia hän ei silloin osannut arvioida. Hän näkee sen pitkän vaivalloisen tien, jonka hän tähän saakka on kulkenut, ja samalla hän ymmärtää, mistä kaikki hänen taipumuksensa ja ominaisuutensa ovat peräisin. Hän näkee tulevan tehtävänsä, mutta siihen tarvittavaa aikaa hän ei enää osaa laskea inhimillisten mittapuiden mukaan, sillä hän tuntee olevansa ikuinen olento ja tietää, että hänellä on ikuisuus edessään. Kaikki käsitteet ovat muuttuneet toisenlaisiksi; koko tämä meidän jokapäiväinen maallinen elämämme tuntuu hänestä tavallaan vain todellisuuden ohimeneviltä varjoilta. Ketkä ovat hänen todelliset heimolaisensa? Ne, joiden kanssa hän on eniten kulkenut matkallaan muita ihmisiä palvellen. Verisiteet eivät tunnu hänestä tärkeiltä, ellei niiden takana ole hengenheimolaisuutta. Tämä ei tietenkään edellytä, että hän olisi vapaa laiminlyömään hänelle kuuluvat velvollisuudet. Missä on hänen kotinsa? Hän on koditon vaeltaja, sillä hänen todellinen kotinsa ei ole tästä maailmasta, vaikka se on tässä maailmassa; se on siinä Valossa, missä ovat hänen veljensä ja Mestarinsa. Hänen isänmaansa on sen kansan keskuudessa, missä hänet on määrätty tekemään työtä.

Hänestä tuntuu, että hän on täysin vapaa ajan kahleista, ja hän hymyilee hieman surumielisesti ajatellessaan noita monia, monia ihmisiä, joille tämä yksi pieni lyhyt maallinen elämä on ainoa todellisuus.

Voi sattua niinkin, että ennen kuin hän pääsee itsetietoisesti tutkimaan menneisyyttään, hän pääsee jonkun Mestarin tai tietäjän avulla lukemaan muutamia elämiään Elämän suurista aikakirjoista, mutta vain siinä tarkoituksessa, että hän ottaisi niistä vaarin tai kykenisi selvittämään muuten aivan käsittämättömät tilanteet. Mutta noiden menneiden tapahtumien näyttäminen ei ole niin yksinkertainen asia kuin tavallisesti luullaan, sillä siihen vaikuttavat monet asianhaarat. Esim. jos joku tietäjä näkee välähdyksen jonkun oppilaansa menneestä elämästä, hän ei saa sitä tutkia kokonaisuudessaan, ellei hänellä ole ensiksi asianomaisen henkilön korkeamman minän lupaa, toiseksi Mestarin lupaa, minkä lisäksi tietäjän on itse täytynyt olla samassa menneessä elämässä yhdessä sen henkilön kanssa, jonka elämää hän aikoo tutkia. Nämä ovat ankarat ehdot, mutta tällaisten totuuksien paljastaminenhan ei ole mikään pieni asia, koska niillä on siksi suuri vaikutus ihmisen elämään.

On olemassa vielä yksi vaara, se näet, että ihmiselle näytetään jokin jälleensyntymä tai hän muuten saa siitä kuulla, sillä noiden menneiden tapahtumien tietäminen voisi paljastaa toisille ennen aavistamattomia näköaloja. Jos tuo oppilas näin ennen aikojaan menee kertomaan niistä toisille, silloin hän on kuin ryöväri, joka riistää toisilta heidän mahdollisuutensa itse löytää ne totuudet, jotka oikealla tavalla selvittäisivät nykyisen tilanteen ja avaisivat tulevaisuuden näköalat, niin että he ymmärtäisivät oman paikkansa ja tehtävänsä Elämän suuressa kehityssuunnitelmassa. Mutta niin kauan kuin ihmisellä ei ole omakohtaista totuudennäkemystä, ennenaikainen asioiden paljastaminen voi viedä ihmiset kuvittelemaan jotain aivan perätöntä ellei suorastaan mieletöntä ja panee heidät siten sotkemaan oman ja toisten elämän aivan suotta. Sillä jälleensyntymisaatteen suojassa oli tuo näkemys sitten oikea tai väärä — ihmiset uskaltavat rohkeammin ajaa lävitse omat persoonalliset pyyteensä, joita he muuten eivät olisi uskaltaneet ajatellakaan. Jos joku ihminen, nähtyään itsensä esim. Ramses II:na, ei ota siitä muuta oppia kuin että hän ylpeillen kertoo siitä toisille ja alkaa syödä kulta-astioista, voi varmuudella sanoa, ettei hänelle ole siitä mitään hyötyä, päinvastoin vain vahinkoa, koska hän antaa entisen persoonallisuutensa varjon estää nykyistä kehitystään. Oikein tajuttu jälleensyntymisnäkemys vie ihmisen aina työhön ja toimintaan Jumalan viljavainiolla. Se tekee hänestä palvelijan.

Nämä ovat pyhiä ja vakavia tosiasioita, eikä niillä sovi leikitellä.

Ruusu-Risti — 1942


Sananen psyykkisyydestä ja henkisestä elämästä

Ikävä ja valitettava tosiasia on, että teosofisissa piireissä usein pidetään psyykkisiä kykyjä — todellisia tai luuloteltuja henkisyyden mittapuuna. Mistä se johtuu? Siitä, että on olemassa ihmisiä, jotka uskovat astuneensa kaidalle tielle eivätkä kuitenkaan tiedä, mihin heidän pitäisi pyrkiä. He luulevat, että henkinen elämä ja psyykkisten kykyjen omaaminen on sama asia.

Asioiden näin ollen he tahtovat saada koulutusta näiden kykyjen saavuttamiseksi. Jos he joskus entisissä elämissään ovat harjoittaneet sitä, voivat he kyllä tulla — taikka ainakin uskovat tulleensa — selvänäköisiksi ja selväkuuloisiksi. He uskovat voivansa seurustella kuolleitten kanssa ja liikkua tunne- eli astraaliruumiissaan. He kertovat nähneensä ihmeellisiä unia, joissa he ovat tavanneet kaikenlaisia ja kaikenvärisiä veljeskuntia, "mestareita", joita he kuvittelevat Valkoisen veljeskunnan mestareiksi. Heillä on omasta mielestään mitä ihmeellisimpiä kokemuksia, he saavat "vihkimyksiä", vieläpä he johtavat unimaailmassa koko ihmiskunnan poliittisia asioita ja ratkaisevat maailman kohtalot. He luulevat olevansa kovin tärkeitä ja suurenmoisia ihmisiä.

Heidän kykynsä ovat kuviteltuja tai ainakin suureksi osaksi liioiteltuja, joten he eivät pääse pahasti sekoittamaan omia ja toisten kohtaloita. He ovat eksyneet lumotussa metsässä. He juoksevat nurmikolta toiselle ja poimivat kukkia lainkaan huomaamatta, että ne ovat tuoksuttomia ja että niiden alla piileskelee käärmeitä. Sillä mitä on niin sanottu astraalimaailma? Se on harhan maailma, joka on täynnä kaikenlaisia veljeskuntia ja "mestareita", jotka kalastavat verkkoihinsa sellaisia haihattelijoita.

Mutta psyykkisten ilmiöiden maailmassa tehdään paljon vakavampia ja surullisempiakin erehdyksiä. Onhan olemassa kokonaisia koulukuntia, jotka opettavat vieläpä usein maksusta jokapäiväisille itsekkäille ihmisille, kuinka he pysähdyttämällä omat sukupuoliset voimansa voivat saavuttaa noita kykyjä käyttääkseen näitä sitten kanssaihmistensä kustannuksella omaksi edukseen. Seuraukset ovat mitä surkuteltavimmat: sen sijaan että he tulisivat tietäjiksi, heistä tulee "värillisiä" maagikkoja tai noitia, toisin sanoen paholaisia ihmisten hahmossa, joista Jeesus sanoo: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei käy ovesta lammastarhaan, vaan nousee siihen muualta, se on varas ja rosvo." He saavat kärsiä tekojensa seurauksia monissa elämissä, vieläpä senkin jälkeen kun tekevät kääntymyksen ja todella tahtoisivat astua sille tielle, joka vie Kristuksen luo.

Onneksi on olemassa todellisia totuudenetsijöitä, jotka kaipaavat totuutta, vanhurskautta, taivasten valtakuntaa. Astuessaan kaidalle tielle he tietävät, mihin heidän on pyrittävä. Jos he kuuluvat "isiemme uskoon", so. ovat vanhan liiton ihmisiä, silloin he kulkevat vanhan liiton tietä. Tämän tien kulkija on täynnä sammumatonta totuuden kaipuuta. Koko ulkonainen jokapäiväinen elämä kaikkine puuhineen tuntuu hänestä tyhjältä. Hän näkee, että maailma on täynnä surua, murhetta ja epätäydellisyyttä. Samalla hän havaitsee aivan selvästi, että tämän kaiken syynä on ihmisten tietämättömyys. Sellainen elämä ei millään voisi tyydyttää häntä. Hänestä tuntuu miltei tukehduttavalta, jos hänen olisi pitänyt elää sellaista elämää. Ei! Hän tahtoo ponnistaa eteenpäin, sillä hän tietää, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet täydellisyyden ja muodostaneet viisaitten veljeskunnan. Nämä viisauden mestarit ovat niin hengen läpitunkemia, että he näyttävät melkein jumalalta jokapäiväisten ihmisten rinnalla. Heidän luokseen hän tahtoo suunnata kulkunsa. Hän tahtoo tulla vapaaksi näyttääkseen toisille tien vapauteen tästä murheiden laaksosta, tästä varjojen maailmasta.

Jos pyrkijä eli muinaisina aikoina, hän meni johonkin temppeliin, jossa viisauden valo loisti kirkkaana ja jossa oli tosi pappeja. Heiltä hän sai apua pyrkimyksissään, ja hän jäi temppeliin siksi kunnes oli saavuttanut vihkimyksen. Jos hänen pyrkimyksensä on vakava, niin hänet huomataan näkymättömän maailman taholta, ja hänet ohjataan jonkun täällä fyysisessä maailmassa ja fyysisessä ruumiissa olevan tietäjän tai mestarin luo, joka ottaa hänet oppilaakseen. Sellainen opettaja ellei hän ole itse mestari — on itsensä voittanut ihminen, adeptitietäjä, joka on tietenkin itsetietoisessa kosketuksessa Valkoisen veljeskunnan kanssa, minkä lisäksi hänellä on mestarin lupa ottaa oppilaita, sillä hänen tehtävänsä on vakava ja vastuunalainen. Oppilas asuu opettajan luona, joka ottaa hänet omaan ilmapiiriinsä. Opettaja tuntee oppilaansa mahdollisuudet, usein hänen menneisyytensäkin, yleensä koko hänen olemuksensa. Nämä kaksi kuuluvat sen jälkeen niin läheisesti yhteen, että on tapana sanoa maallisen avioliiton olevan tällaiseen suhteeseen verrattuna vain heikkoa heijastusta.

Koska tällä tiellä vihkimys eli kosmillisen Kristuksen tapaaminen tapahtuu fyysisen ruumiin ulkopuolella näkymättömässä maailmassa, opettajan on ensin harjoitettava oppilaansa muistia. Joka ilta ennen maata menoa oppilas saa käskyn muistaa erilaisia asioita, jotka opettaja panee hänet kokemaan näkymättömässä maailmassa. Joka aamu on oppilaan herättyään annettava tarkka selostus siitä, mitä hän on yöllä kokenut, opettajan samanaikaisesti selittäessä, mitkä asiat hän muistaa oikein, missä hän on erehtynyt. Samalla opettaja näkee, missä suhteessa hänen oppilaansa on voittanut omat heikkoutensa ja missä suhteessa hän on mennyt harhaan. Näinä vuosina oppilas tutkii opettajansa johdolla näkymätöntä maailmaa ja sen erilaisia tiloja. Hänet lähetetään myös tuonelaan, missä hän saa nähdä välähdyksiä kuolemanjälkeisestä elämästä. Usein opettaja panee hänet lukemaan hänen menneitä aikakirjojaan selittääkseen oppilaalle tärkeitä elämänprobleemoita. Oppilaan on voitettava pelon ja kauhun tunteet, hänen on saavutettava rautainen tahto ja alistettava sen alle alempi luontonsa, jotta hän kohdatessaan kiusauksia voisi rauhallisesti sanoa: "Väisty tieltäni, sinut minä olen voittanut." Ankarassa koulussa hänestä tulee ankara ihminen, ja hän vaatii täydellisyyttä itseltään ja toisilta. Mutta katsellessaan tätä maailmaa hän tuntee suurta sääliä pimeydessä ja tietämättömyydessä vaeltavia ihmisiä kohtaan.

Kun vihkimyksen hetki tulee, hänen on oltava fyysisen ruumiinsa ulkopuolella neljä vuorokautta, kohdattava näkymättömässä maailmassa omat ruumistuneet intonsa ja inhonsa ja voitettava ne. Jos hänessä on heikkouksia, hän voi jäädä näkymättömään maailmaan, ja silloin hänen fyysinen ruumiinsa kuolee. Muussa tapauksessa hän laskeutuu tuonelaan auttaakseen pimeydessä olevia vainajia, ja lopulta hän nousee Kristuksen valoon itsekin muuttuakseen valoksi. Hän näkee kosmillisen Salaisuuden, joka on kaiken takana; hän on päässyt asioiden ytimeen. Hän tapaa näkymättömässä maailmassa oman opettajansa ja muita veljiä. Hän on nyt yksi heistä ja hän tulee salaisen veljeskunnan jäseneksi. Tästä lähtien hän ei enää kuulu itselleen, vaan mestareille ja veljeskunnalle, nyt ja ikuisesti.

Ne ihmiset taas, joiden esikuvana on Jeesus Kristus, kulkevat hänen viitoittamaansa uuden liiton tietä. Sellaisen etsijän sielu on aluksi täynnä ristiriitoja, ja hänen pyrkimyksensä syyt ovat sisäistä laatua. Katsellessaan tätä maailmaa hän näkee, kuinka kaikki on kaunista ja kuinka kaikki voisi olla myös onnellista, mutta hän näkee samalla, että ihmiset eivät ole onnellisia. He tekevät leipätyötään kaiket päivät ja kuvittelevat vapaahetkinään. Kuitenkin jokainen heistä tietää sydämensä syvyydessä, etteivät he ole onnellisia, ja he toivovat kukin jotakin, mikä voisi tehdä heidät onnellisiksi. Silloin etsijä sanoo Elämälle: "Mitä varten olen tänne syntynyt? Tahdon tietää elämäni tarkoituksen ja päämäärän, tahdon tietää, mikä on Jumala ja Hänen tahtonsa minuun itseeni nähden." Hän alkaa tutkia evankeliumeja, ja sieltä hän löytää lauseen, joka tulee hänen elämänsä ohjeeksi: "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muukin teille annetaan." Evankeliumeista hän löytää Jeesuksen vuorisaarnan käskyineen ja autuudenjulistuksineen. Hän yrittää elää niiden mukaan sellaisena epätäydellisenä ihmisenä kuin on. Mutta pian hänestä tuntuu, että hän tulee vain huonommaksi päivä päivältä, ja kun hän on henkisen vararikon partaalla suuressa ahdingossa, silloin tulee valo.

Täydellisessä päivätajunnassaan hän kokee kosmillisen Kristuksen, Isän. Siinä tajunnassa hän näkee kuvan täydellisyyden ihanteesta. Hän näkee Elämän kasvoista kasvoihin, ja hänestä tuntuu, ettei hän koskaan ole ollut niin lähellä täydellisyyttä kuin nyt. Hän tuntee olonsa turvalliseksi, eikä hän enää ole yksin, sillä tästä lähtien Isä itse on hänen oppaansa. Samalla hän näkee yhden tärkeän totuuden: Elämä antaa aurinkonsa paistaa pahoille niin kuin vanhurskaillekin. Hän näkee Elämän lain, joka vallitsee maailmassa, ja se on rakkaus — Elämä on rakkautta. Elämä tahtoo kaikki onnellisiksi. Kaikki kärsimys, mikä on maan päällä, on ihmisten tietämättömyyden aiheuttamaa. Uudet voimat syntyvät etsijässä. Hänestä tuntuu, että vasta nyt hän osaa jonkin verran elää vuorisaarnan elämää, vasta nythän on päässyt tien alkupäähän.

Hän näkee selvästi tien, jota hänen on kuljettava: hän tahtoo kulkea Jeesuksen Kristuksen jäljissä. Hänestä tuntuu, että Jeesus Kristus tulee hänen ystäväkseen ja että Hänen opetuksensa ja käskynsä, joita etsijä ennen on yrittänyt ulkonaisesti täyttää, alkavat elää hänen sydämessään. Hänestä tulee elämäntaiteilija. Koko hänen elämänsä on lakkaamatonta mietiskelyä, koska ei mikään enää voi erottaa häntä tiestä eikä Elämästä. Se on osa häntä itseään. Siitä huolimatta hänestä tulee vapaa, luonnollinen ja inhimillinen ihminen, hän tahtoo tulla ystäväksi kaikkien kanssa, hän tahtoo tietää, mitä liikkuu ihmisten sydämissä ja miksi he tekevät niin taikka näin. Hän näkee, että kaikissa ihmisissä on osa samaa jumalallista Elämää kuin hänessä itsessäänkin. Hän ei enää pidä kirjaa heidän synneistään ja himoistaan, sillä niihin hän ei usko. Hän näkee vain sen, mikä erottaa ihmiset Elämästä, ja hän tietää, että kerran, kun he saavat nähdä totuuden, hekin osaavat elää samanlaista elämää kuin hän itse.

Psyykkiset kyvyt sinänsä eivät kiinnosta häntä, mutta hän tietää, että ne tulevat hänen osakseen taivasten valtakunnan lahjoina, kun hän pukeutuneena häävaatteisiin astuu Herran iloon. Hänen unielämänsä voi tulla vilkkaaksi. Hän voi nähdä kaikenlaisia ihmeellisiä unia ja tavata merkillisiä ihmisiä, mutta hän ei pidä niitä erikoisen tärkeinä, koska hän tietää vallan hyvin, ettei hän voi niitä millään tavalla tarkistaa. Ne ovat hänelle vain kuin tulevaisuudenlupauksia. Mutta kerran tulee totuudenetsijän elämässä sellainen aika, että hänet täyttää sammumaton tiedon kaipuu. Innoituksen hetkinä hän aavistaa asioita, hän on melkein varma, että niiden pitäisi olla juuri niin. Mutta rehellisenä ihmisenä hän tahtoo itse tietää ne voidakseen varmuudella puhua niistä toisille. Hän rukoilee Elämää, että hän voisi saada omakohtaista tietoa niistä, voidakseen paremmin palvella kanssaihmisiään. Silloin voi tapahtua, että otollisella hetkellä hän tapaa Jeesuksen Kristuksen kaikessa loistossaan. Jeesus Kristus suuntaa hänen sukupuoliset voimansa ylöspäin siten lopullisesti herättäen hänessä tietäjän. Jeesuksen Kristuksen voimalla hän ensi kerran itsetietoisesti nousee ylös ruumiistaan ja pukeutuneena häävaatteisiin astuu kuninkaan pojan häihin. Tästä lähtien hänestä tulee Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi. Sen jälkeen hän näkymättömässä maailmassa itsetietoisesti tapaa muitakin mestareita ja veljeskunnan jäseniä.

Hänen valonsa alkaa loistaa pimeydessä. Ihmisissä herää luottamus häneen. He tahtovat tulla hänen oppilaikseen, ja niin hänestä tulee taakkojen kantaja. Muutamat oppilaista seuraavat häntä kirkastuksen vuorelle, mistä alkaa hänen oma kulkunsa Golgatalle — kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Ruusu-Risti — 1943


"Äläkä tästedes enää tee syntiä..."

"Totisesti, totisesti minä sanon teille:
jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja."
Joh. 8:34

Kristillinen kirkko opetti ja yhä edelleen opettaa, että olemme syntisiä, vaivaisia ihmisiä, eikä meillä ole toivoa päästä synneistämme eikä pelastua muuten kuin uskomalla Jeesuksen sijaisuhriin. Meidän on siis uskottava, että Jeesus on Jumalan poika, joka kärsi ristinkuoleman meidän syntiemme tähden, ja jo pelkkä usko siihen puhdistaa meidät ja vapauttaa meidät kaikista synneistämme. Tosin kyllä kirkkokin kehottaa meitä tekemään parannuksen, mutta samalla se lisää, ettei meillä oikeastaan ole mitään toivoa päästä synneistämme, ellei Jumala armossaan auta ja pelasta meitä. Näin opettaa kirkko, ja täytyy tunnustaa, että se tuntuu melko toivottomalta. Ensin meidän on uskottava johonkin sellaiseen, jota emme edes voi ymmärtää, ja toisaalta, ellei Jumala jostakin erikoisesta syystä tahdo meitä pelastaa, ei meillä ole mitään toivoa.

Mutta on olemassa ihmisiä, jotka eivät tyydy siihen, mitä kirkko opettaa. Jotkut heistä voivat tulla ateisteiksi, siis sellaisiksi ihmisiksi, jotka eivät usko mihinkään muuhun kuin siihen, mitä nykyaikainen tiede voi havaita ja todistaa. Toiset taas eivät tyydy edes siihen, vaan tahtovat tunkeutua itse olemassaolon arvoituksiin. He tahtovat tietää, mikä on heidän elämänsä tarkoitus ja mitä on kaiken takana. Jos sellaiset ihmiset joutuvat kosketuksiin teosofian kanssa, niin he löytävät siitä vastauksen kysymyksiinsä.

Jos tällainen totuutta etsivä ihminen lukee teosofian valossa Jeesuksen opetuksia, niin hän ymmärtää niitä aivan toisella tavalla, kuin mitä kirkko opettaa. Hän ymmärtää, että Jeesus oli mitä käytännöllisin ihminen, ja hän ymmärtää, että jos hän elämässään seuraa Jeesuksen opetuksia, niin hän tosiaan voi joskus saavuttaa sen päämäärän, josta Jeesus puhuu. Sillä ellei se päämäärä olisi saavutettavissa, niin mitä varten Jeesus puhuisi siitä meille. Jeesushan aivan selvästi kehottaa meitä täydellisyyteen, kun hän sanoo: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te todella olette minun opetuslapsiani ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaaksi." Ja vielä hän sanoo: "Olkaa siis täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

Näillä sanoilla Jeesus tarkoittaa, että jos me todella tahdomme päästä niihin tuloksiin, joista hän puhuu, silloin ei vielä riitä se, että me luemme hänen sanojaan ja ihailemme niitä, vaan meidän on myös pysyttävä hänen sanoissaan. Meidän on todella elettävä niiden mukaan ja noudatettava niitä jokapäiväisessä elämässämme. Silloin me tulemme hänen opetuslapsikseen, ja sellaisina me kerran pääsemme näkemään totuuden, sen todellisen, joka on kaiken takana. Siis me joudumme lopulta kasvoista kasvoihin itse Elämän kanssa, joudumme näkemään Jeesuksen taivaallisen Isän, joka on myös meidän taivaallinen Isämme. Siitä lähtien me myös ymmärrämme hänen täydellisyytensä, ymmärrämme millaisiksi hän meidät tahtoo ja millaisia meidän on oltava. Ja koska Isämme on tunnustanut meidät pojikseen, niin me hänen kauttaan tulemme myös ymmärtämään ja myöhemmin tuntemaan Jeesus Kristuksen.

Tällä matkallamme voi kuitenkin eläessämme olla monta mutkaa. Mutta jos me todellakin tahdomme päästä näihin tuloksiin, niin on parasta, että aina yritämme pysyä vilpittöminä ja rehellisinä omalle itsellemme. Meidän on muistettava Jeesuksen sanat, jotka hän lausui aviorikoksesta syytetylle vaimolle: "Mene, äläkä tästedes enää tee syntiä." Synnillä Jeesus tarkoittaa kaikkea sitä, mikä erottaa meidät siitä jumalalaisesta Elämästä, joka on sekä meissä että koko olemassaolon takana. Näillä sanoillaan "äläkä enää tee syntiä" Jeesus tarkoittaa, että sen jälkeen, kun ihminen on tehnyt mielenmuutoksen nähtyään entisen elämänsä turhuuden, hänen täytyy olla rehellinen itselleen ja välttää palaamista entiseen. Sillä kun maailman ihmiset tekevät yhtä ja toista, jota ei juuri voi sanoa kauniiksi, niin he tekevät sen suureksi osaksi ymmärtämättömyydestä, koska he eivät osaa menetellä paremmin. Mutta totuuden etsijä ei saa menetellä maailman ihmisten tavoin. Hänen on vilpittömästi tutkittava omat vikansa. Ja huomattuaan vikansa hänen on parhaan kykynsä mukaan koetettava päästä niistä. Ja vaikkei hän lopultakaan pääsisi niistä kokonaan vain omin voimin, niin hän voi olla aivan varma siitä, että jos hän todella koko voimallaan ja aivan vilpittömästi tahtoo niistä päästä, niin itse Elämä tulee häntä vastaan puolitiehen ja auttaa häntä eteenpäin hänen pyrkimyksessään, niin kuin on sanottu, ettei Elämä suinkaan anna meille kiviä, jos me pyydämme leipää.

Ellei ihminen pääse eteenpäin tiellä, syyttäköön itseään, sillä se osoittaa, ettei hän osannut pyrkiä oikealla tavalla eikä ollut tarpeeksi rehellinen itselleen. Tutkikoon silloin uudestaan itseään ja yrittäköön uudestaan, sillä syyttämällä epäonnistumisestaan toisia ihmisiä ja elämää hän ei kuitenkaan pääse eteenpäin. Se vain osoittaa, että hänessä on sisäistä salapukuista ylpeyttä, jota hän luulee nöyryydeksi. Totuuden etsijä, joka tahtoo voittaa itsensä, ei missään tapauksessa saa lellitellä omia heikkouksiaan. Jos hän esimerkiksi on juoppo tai sukupuolisesti holtiton, hän ei saa pettää itseään sanoen: "No niin, minä jatkan tätä niin kauan, kuin se minua tyydyttää, kunnes se itsestään palaa minusta pois." Täytyy sanoa, että se on sangen lyhytnäköistä. Luuleeko sellainen ihminen voivansa sammuttaa tulipalon heittämällä siihen öljyä. Jos me kerta olemme ikuisia olentoja, niin pitkän vaelluksemme aikana me olemme kokeneet sitä jo monet, monet kerrat. Täytyykö meidän loppumattomiin aina tehdä yhtä ja samaa? Emmekö voi uskoa vähemmälläkin? Juuri sen tähden Jeesus sanoi tuolle naiselle ja monelle, jonka hän paransi joko jostakin fyysillisestä tai sielullisesta viasta: "Mene, äläkä enää tee syntiä."

Tästä huolimatta Jeesus sanoo: "Te tuomitsette lihan mukaan; minä en tuomitse ketään. Ja vaikka minä tuomitsisinkin, niin tuomioni olisi oikea, sillä minä en ole yksinäni, vaan minä ja hän, joka minut lähetti." Hän tahtoo sanoa, että maailman ihmiset tuomitsevat toisiaan rajoittuneen maallisen mielensä mukaan, että he tavallisesti arvostelevat toisten tekoja tietämättä syytä ja näkemättä heidän sydämeensä. Mutta Jeesus ei tee niin, sillä hän ei ole yksin. Isän henki hänessä näkee, miksi ihmiset menettelevät hullusti. Hän näkee, mitä piilee heidän sydämessään ja mikä erottaa heidät totuudesta. Ei hän kuitenkaan tuomitse heitä hän, vain toteaa asiat sanoen: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; poika pysyy iäti. Jos siis Poika teidät vapaiksi tekee, niin te tulette todella vapaiksi." Jeesus tarkoittaa siis, että ihminen, joka on alemman persoonallisuutensa pauloissa, on sen orja, sillä hän toimii omaa sisäistä itseänsä vastaan. Mutta jos hän todella koko sydämestään tahtoo päästä vapaaksi, niin hän pääsee, sillä ei mikään, mikä ei ole totuudesta, pysy iäti.

Kun ihminen — voitettuaan itsensä — pääsee orjan asemasta taivaallisen Isän pojaksi, silloin hän on todella vapaa, eikä mikään ulkonainen mahti voi enää rajoittaa hänen sisäistä vapauttaan. Vaikkapa hän olisi ulkonaisesti orja, hän on sisäisesti kuninkaan poika, jota vastoin joku maallinen kuningas voi olla sisäisesti kurjempi kuin orja. Kun ihminen pääsee sellaiseen vapauteen, silloin ylimaallinen rauha laskeutuu häneen ja hengessään hän kuulee enkelien laulun: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto."

Ruusu-Risti — 1944


Karman laista

"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia
tai profeettoja kumoamaan; en ole tullut
kumoamaan, vaan täyttämään."
Matt. 5:17

Usein saatamme kuulla teosofien sanovan: "Oh, olen kompastunut ja loukannut pahasti jalkani, niin, se oli kai minun karmaani. Että pitikin käydä, niin hullusti!" Joku taas valittaa joutuneensa avioliittoon, vieläpä epäonnistuneeseen, sanoen: "Niin, se oli minun karmani että jouduin avioliittoon vaikka en ollenkaan aikonut mennä naimisiin; aikomukseni oli pysyä naimattomana ja tehdä henkistä työtä." Yleensä, milloin tapahtuu jotakin ikävää, muistetaan karmaa ja sanotaan: "Se on minun pahaa karmaani." Joskus uhataankin karmalla niitä, joiden kanssa on vaikea tulla toimeen, ja sanotaan: "Odota vain, sinä ilkimys, kyllä on olemassa karmakin!" Näin tehdään karmasta jonkinlainen kostonhimoinen hirviö, joka vain vaanii ihmisparkoja tehdäkseen heille jotakin pahaa ja tuodakseen ikävyyksiä. Tällaiset puheet ovat suurin piirtein aivan turhia, koska siten asetamme oman kömpelyytemme, tyhmyytemme tai heikkoutemme Elämän syyksi. Eihän Elämä vaadi meitä kulkemaan silmät ummessa liukkailla paikoilla, eikä esim. pakota meitä vasten tahtoamme avioliittoon.

Sana "karma" on sanskriittia ja merkitsee tekoa. Niin sanottu "karman laki" on siis jumalallisen toiminnan ja tasapainon laki, joka vallitsee maailmassa. Koko näkyväinen ja näkymätön maailma ja yleensä koko maailmankaikkeus on väreilyä. Hitaammat väreilyt muodostavat fyysisen elämän ilmiöt ja taas nopeammat väreilyt näkymättömän ja henkisen elämän ilmiöt. Suuri Elämä, joka sulkee kaiken itseensä ja on kaiken takana, ylläpitää tasapainoa ja jumalallista sopusointua maailmankaikkeudessa.

Voimme kuvitella maailmankaikkeuden suureksi sinfoniaksi, jossa kaikki on täydellistä ja jossa jokainen sävel soi täydellisessä sopusoinnussa muiden kanssa. Jos sitten yhtäkkiä keskellä tätä sopusointua kuuluu jokin soraääni niin sinfonian johtaja luonnollisesti pakottaa sen vaikenemaan, jotta täydellinen harmonia jälleen palaisi sinfoniaan. Niin on meidän ihmistenkin elämä osa tätä Jumalallista sinfoniaa, ja ellei elämämme soi sopusointuisena osana siinä, silloin elämä pitää huolta siitä, että kaikki soraäänet lakkaavat. Sinfoniahan ei voisi jatkua, elleivät kaikki sen sävelet olisi täydellisessä harmoniassa.

Mutta nämä asiat ovat ikuisuudesta kotoisin, ja sen tähden on vaikea sanoa, kuinka nopeasti tuollainen sopusointuun palauttaminen tapahtuu. Jos me elämme ristiriidassa jumalallisen suunnitelman kanssa, niin on mahdollista, että me saamme jatkaa sellaista elämää yhden tai useamman elämän aikana, mutta kun mitta on täysi, alkaa sovittaminen. Ei Elämä ole hirmuvaltias, joka yksityisseikkoja myöten määräisi, miten meidän pitää elää.

Elämä on antanut meille vapaan tahdon, ja ainoa, mikä kuuluu sen meitä varten luomaan suunnitelmaan, on se, että olisimme täydellisiä, niin kuin taivaallinen Isämme on täydellinen. "Ihminen on oman onnensa seppä", sanoo vanha sananlasku. Meidän tämän päiväinen elämämme, on seurausta eilisestä ja yleensä aikaisemmasta toiminnastamme, samaten kuin mennyt toimintamme ja se, mitä taomme tänä päivänä, muovailee huomispäivän kohtaloamme. On tärkeätä, että pidämme huolta juuri nykyisyydestä, joka on käsissämme, kuten Jeesus sanoo: "Niin kauan kuin on päivä, tulee meidän tehdä sen tekoja, joka minut lähetti; tulee yö, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." Siten me voimme rakentaa itsellemme onnellisen ja sopusointuisen tulevaisuuden. On tietysti tärkeätä, että otamme vaarin menneistä erehdyksistämme, mutta älkäämme lakkaamatta vatvoko vanhoja tapahtumia. Tehtyähän ei saa tekemättömäksi. Emme saa liiaksi kiinnittää huomiotamme taaksepäin. Se estää henkisen kehityksemme. On erehdystä, jos luulemme, että karmamme on aina huono, sillä tarkoittaahan 'karma' toimintaa, ja toimintamme seurauksineen voi olla joko hyvä tai huono.

Vihan ja rakkauden siteet ovat ainoat, jotka sitovat ihmiset mitä lujimmin toisiinsa ja kestävät yli kuoleman. Mutta sellaiset siteet ovat harvinaisia tavallisten ihmisten kesken, sillä he eivät kykene rakastamaan eivätkä vihaamaan niin voimakkaasti, että se ylittäisi kuoleman portit. Elleivät kiihkeät vihamiehet voita riitaansa niin kauan kuin on päivä ja yö yllättää heidät, silloin he varmasti kohtaavat toisensa tulevissa elämissä, kunnes he ovat sopineet riitansa, ja viha on muuttunut rakkaudeksi. Ja taas ystävät, joita voimakkaat rakkauden siteet yhdistävät, kohtaavat toisensa useimmissa elämissä, heidän ystävyytensä vain kirkastuu, kunnes heistä tulee työtovereita Jumalan viljavainiolla. Tavallisesti, jos ihmiset rikkovat Elämän lakia ja toiminnallaan aiheuttavat kärsimystä toisilleen, niin siinä elämässä, missä heidän on se sovitettava, he syntyvät sellaiseen ympäristöön, joka suunnilleen vastaa sitä ympäristöä, jossa he ovat toimineet väärin, — vaikkeivät heitä ympäröivät ihmiset olisikaan samoja. Ja niin paljon kuin he ovat tuottaneet kärsimystä on heidän tehtävä hyvää ja tuotettava siunausta, jotta molemmat vaakakupit saatettaisiin jälleen tasapainoon. Mutta yksi asia meidän on muistettava: jumalallinen laki ei ole mikään pikkumainen rahankiskuri, se ei rupea meitä kiristämään, silloin, kun me emme voi maksaa. Me maksamme vasta silloin, kun olemme rikkaita, sillä elämä ei koskaan aseta hartioillemme raskaampaa taakkaa, kuin minkä me kykenemme kantamaan.

Ehkä jotkut meistä voivat kysyä, kuinka käy esim. sellaisille suurille kansojen johtajille, kuninkaille tai keisareille, joilla on suuria aatteita ja jotka tekevät kovasti työtä kansojen hyväksi, mutta erehtyvät siinä, että yrittävät rakentaa ihannevaltakuntaansa väkivallalla, vääryydellä, ja toisia kansoja sortamalla; sen sijaan, että he tekisivät kansansa onnelliseksi, he syöksevät sen sotaan, onnettomuuteen ja kurjuuden kuiluun. Sellainen henkilö saa maksaa rikkomuksensa silloin, kun hän herää henkisesti, astuu tielle ja tulee ihmisten palvelijaksi. Aluksi hän ei onnistu työssään, sillä ihmiset eivät usko häntä, ja siinä epäonnistumisen kärsimyksessä on hänen rikkomuksensa sovitus.

Gautama Buddha opetti, että kaikkien kärsimysten syynä on tietämättömyys. Tietämättömyydessä ihmiset toimivat väärin, ja heidän väärä toimintansa, sekä nykyinen että entinen, sitoo heidät jälleensyntymisen pyörään. Ensimmäinen askel kärsimyksien poistamiseen on tiedon saavuttaminen 'jalosta kahdeksankertaisesta tiestä', joka vie pois tästä murheiden laaksosta nirvanaan. Kun ihminen astuu tälle tielle, hänen ensi tehtävänsä on oman väärän toimintansa seurauksien tasoittaminen tai sovittaminen. Mutta jos ihminen tahtoo päästä jälleensyntymien pyörästä, hänen on oltava varuillaan, ettei hän loisi itselleen mitään uutta karmaa, ei pahaa eikä hyvää, jottei hän solmisi uusia siteitä vanhojen tilalle. Buddhan opetusta seuraten hänen elämänsä aikana suuri joukko ihmisiä voitti itsensä, pääsi karmansa herraksi, ja siten vapauduttuaan jälleensyntymisen pyörästä he jättivät maapallomme ainiaaksi. Sillä kun ihminen voittaa itsensä ja hänestä tulee itämaalaista nimitystä käyttäen — 'arhat', silloin hänellä on mahdollisuus valita tuleva uransa. Joko hän myötätunnosta ihmiskuntaa kohtaan vapaaehtoisesti sitoo itsensä, jälleensyntymisen pyörään ja ottaa kantaakseen toisten taakkoja, taikka Buddhan arhatien tavoin jättää maapallomme siirtyäkseen toiseen kehitysjärjestelmään, joka oli tavallista vanhan liiton aikana.

Vanhan liiton aikana vallitsi ankara käsitys laista ja sääntönä oli "silmä silmästä ja hammas hampaasta", kun ei tunnettu mitään muuta lain sovitusta. Jeesus Kristus toi mukanaan uuden käsityksen laista sanoen: "Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta', mutta minä sanon teille: älkää tehkö vastarintaa sille, joka on paha." Mutta samalla hän sanoo: "En ole tullut lakia kumoamaan, vaan täyttämään." Hän siis tahtoo sanoa, ettei Hän tullut millään tavalla rikkomaan karman lakia. Hän on vain tuonut kaksi uutta keinoa lain sovittamiseksi, anteeksiantamuksen ja rakkauden. Sillä vain niiden avulla, voimme voittaa karmamme. Toisella kertaa Hän sanoo: "Tulkaa minun luokseni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon." Jeesus tahtoo sanoa, että maailmassa vaeltavilla ihmisillä on paljon suruja ja murheita; heistä tuntuu usein, että heidän kohtalonsa suorastaan painaa ja masentaa heitä. Ja ellei heillä ole edes oikeata maailmankatsomusta, Elämä voi tuntua heistä epäoikeudenmukaiselta. Mitä varten vain juuri heidän elämänsä pitäisi olla niin vaikeata, ja toiset taas saavat vain, nautiskella, vaikkeivät ole sen parempia ihmisiä? Mutta kun tulee sellainen hetki ihmisen elämässä, että hän tahtoo tietää, mitä varten hän on olemassa, silloin hänestä tulee totuudenetsijä. Ja kun hän alkaa etsiä totuutta koko sielullaan, mielellään ja sydämellään, eikä mikään muu maailmassa voi enää häntä tyydyttää, silloin tulee Valo ja hän näkee totuuden. Siinä Valossa hän näkee Elämän kasvoista kasvoihin, ja se antaa hänelle rauhan. Hänestä tuntuu, että koko hänen elämänsä on muuttunut: orjasta on tullut vapaa, Isän poika. Hän ottaa ristinsä eli karmansa kantaakseen ja alkaa kulkea Jeesus Kristuksen jäljissä. Hän ymmärtää nyt yhden tärkeän totuuden: Elämä ei itsessään ole vaikeaa, ellei meidän suhtautumisemme siihen ole nurinkurista. Jos hän ennen kovasti murehti karmastaan, niin nyt hänestä tuntuu, ettei hänen ristinsä paina juuri ollenkaan. Välistä hän saattaa tykkänään unohtaa kantavansa sitä. Hänen suhteensa ihmisiin muuttuu myös, sillä hän ei enää määrää, miten heidän pitäisi käyttäytyä häntä kohtaan. Jos hän joskus kärsii, kun häntä solvataan, niin hän tietää omaksi tyhmyydekseen, jos hän yleensä voi kärsiä sellaisesta. Niille, jotka häntä vastaan ovat rikkoneet, taikka jotka häntä vihaavat, hän toivoo koko sydämestään vain hyvää; hän toivoo, etteivät he joutuisi kärsimään ainakaan hänen tähtensä. Hän ei tee näin toivoen pääsevänsä vapaaksi karmasta tai jälleensyntymisestä, vaan siksi, että se on, hänelle luonnollisin asia maailmassa. Sillä mikä hän on antamaan toisille anteeksi? Hänestä tuntuu, ettei hänellä ole kenellekään mitään anteeksi annettavaa. Hän ei ole lainkaan innostunut pääsemään pois maanpäällisestä elämästä. — Buddhan arhatien menettely tuntuu hänestä itsekkyydeltä, sillä siinä suhteessa ei hänellä enää ole omaa tahtoa. Hän sanoo vain: "Tapahtukoon Sinun tahtosi Isä, ei minun." Hän elää luonnollista elämää, joka hänestä tuntuu suurelta seikkailulta, tarua ihmeellisemmältä.

Ruusu-Risti — 1942


Kuolemasta

"...et sinä tule kuin luurankoinen viikatemies,
vaan sinä tulet kuin Jumalan ylevä sanansaattaja...
Mutta suurempi sinua, kuolema, on ikuisen elämän salaisuus.
Syvempi helvettiä, korkeampi taivasta on Jumalan valtakunta,
joka on sydämen puhtaus, anteeksiantamus ja rakkaus..."
Pekka Ervast: Mitä on kuolema?

Kuolemasta puhutaan paljon ihmisten kesken, sitä joskus pelätään, joskus vihataankin, mutta harvoin osataan varmuudella sanoa, mitä se on ja mikä odottaa meitä rajan toisella puolella. Kristillinen kirkko ja lahkot väittävät, että kun ihminen kuolee, hänen sielunsa joutuu joko taivaaseen tai iankaikkiseen kadotukseen hänen maanpäällisen elämänsä mukaan. Ja hänen ruumiinsa lepää haudassa viimeiseen päivään saakka, kunnes Jumala herättää sen. Mutta kirkko ei juuri opeta kuolemasta, paitsi että ihmisen täytyy elää kiltisti täällä maan päällä, ellei hän halua joutua iankaikkiseen kadotukseen. Ja jos oikein ilkeä ihminen kuoleman hetkellä katuu syntejänsä, silloin hänkin pääsee taivaaseen.

— Kuolemasta puhutaan luonnollisesti paljon teosofienkin keskuudessa ja ihmetellään, kuinka meille käy kuoleman jälkeen kaikkien teosofisten oppien mukaan. Jotkut ovat vähän levottomia siitä, mitenkä meille käy, kun siirrymme rajan toiselle puolelle, sillä he ovat lukeneet tai kuulleet jonkun opettavan, että kun ihminen kuolee, hänen todellinen itsensä, hänen kuolematon henkensä, jättää hänet ja siirtyy "korkeammille tasoille", niin että ihminen jää alemmille tasoille jatkamaan surullista olemassaoloaan "kuorena", "robottina", vailla kehitysmahdollisuuksia. Toiset taas ovat niin viisaita, että tietävät kaiken, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, sillä he väittävät olevansa alituisessa kosketuksessa vainajien kanssa, niin että nämä jopa käyvät heidän luonaan kahvilla! Heti kun joku tuttu ummistaa silmänsä, he "tapaavat" hänet ja kertovat terveisiä, hänen omaisilleen. Ja vieläpä tarpeen vaatiessa, jos joku tulee heiltä kysymään "mitä meidän rakkaalle vainajallemme kuuluu?" he panevat silmänsä kiinni ja sanovat: "Niin, täällä he ovat, teidän rakkaat vainajanne, ja he lähettävät teille terveisiä."

Mutta todellinen totuudenetsijä ei tyydy tällaiseen. Hän on tietenkin kuullut ja lukenut, että kuolema on vain olotilan ja tajunnan muutosta, ja hän on kuullut kuolemanjälkeisestä elämästä ja sen erilaisista olotiloista. Mutta jos hän on vilpitön totuuden etsijä, niin hän tahtoo itse tietää, kuinka asiat todellisuudessa ovat. Jos totuudenetsijä on vanhan liiton kulkija, niin hän joutuu jonkun tietäjän tai mestarin oppilaaksi ja hänen johdollaan ja avullaan alkaa tutkia kuolemanjälkeistä elämää. Sillä päästäkseen vihkimykseen eli kosmillisen Kristuksen yhteyteen, mikä vanhan liiton mukaan tapahtuu fyysisen ruumiin ulkopuolella, hänen täytyy osata hallita itsensä ja kulkea pelottomasti tuonelassa auttaen siellä olevia vainajia. Jos hän on "herkkä", so., jos hänen eetteriruumiinsa on jostakin syystä helposti irtautuva, niin että hänellä on taipumus tulla meedioksi, silloin hänen on tässä suhteessa ensiksi voitettava itsensä, sillä hän ei missään tapauksessa saa antaa kaikenlaisten "kuorien" (kuori on olio, josta kuolematon henki puhdistuneeseen sieluun pukeutuneena on lähtenyt ainiaaksi) eikä maahan sidottujen levottomien henkien materialisoitua hänen kustannuksellaan. Sillä ei kukaan oikea vainaja yritä tehdä sellaista, paitsi ne, jotka ovat mestatut taikka tehneet itsemurhan tai jotka ovat kuolleet tapaturmaisesti, sillä heidän eetteriruumiinsa ei ole vielä kulunut loppuun, ja siksi he ovat sidottuja maan ilmapiiriin. Vähitellen opettaja panee oppilaansa tutkimaan kaikenlaisia olotiloja, eikä hän tutki niitä vain päältäkatsojana, vaan hän tuntee itsessään, mitä vainajat tuntevat. Ellei hän osaa erottaa, mitkä ovat hänen omia tunteitaan ja mitkä vainajien, silloin hän on hukassa. Eikä hän osaa niitä erottaa, ellei hän ole voittanut niitä itsessään. Joskus hänen opettajansa voi lähettää hänet auttamaan pimeydessä olevia vainajia, siis sellaisia, jotka eivät ole edes käsittäneet, että he ovat vailla fyysistä ruumista. Jotkut vainajat yrittävät jatkaa elämäänsä niin kuin maan päällä, mutta se ei heille onnistu. Joku voi esim. yrittää rakentaa taloa, mutta se ei koskaan valmistu, hän vain kantaa kiviä kokoon, mutta ne sortuvat aina. Silloin oppilaan täytyy selittää tällaisille vainajille, että he ovat kuolleet, ettei kannata enää jatkaa sellaista elämää. Joskus on vaikeata saada heidät uskomaan, sillä jos he ovat olleet jonkun kirkon tai lahkon uskovaisia, niin eihän heidän nykyinen olotilansa muistuta kirkon taivasta eikä sen helvettiä. Joskus taas opettaja saattaa lähettää oppilaansa sellaiseen olotilaan, missä ovat tunne- ja ajatuselämänsä jo melkein puhdistaneet vainajat, joilla on jäljelle jääneitä rakkaita omaisia, joille he tahtoisivat lähettää jonkin tärkeän viestin. Näin jatkuu hänen vaelluksensa näkymättömässä maailmassa ja kuoleman valtakunnassa, kunnes lyö vihkimyksen hetki. Vihkimyksessä oppilas osittain voittaa kuoleman, sillä hän on jo täällä maan päällä puhdistanut itsensä ja löytänyt oman todellisen minänsä ja hän on elävänä kulkenut kuoleman porttien kautta. Kun hänen ruumiillisen kuolemansa hetki lyö, ei kuolema tule hänen luokseen julmana viikatemiehenä, vaan jumalallisena sanansaattajana, joka kutsuu hänet hänen todelliseen kotiinsa Jumalan valtakuntaan, joka on syvempi helvettiä ja korkeampi taivasta.

Uuden liiton tiellä totuudenetsijä ei joudu heti alkutaipaleella itsetietoisena kosketukseen kuoleman valtakunnan kanssa. Sillä vaikka uudessa liitossa itse päämäärä ja vaatimukset ovat samat kuin vanhassa liitossa, itse koulutustapa on muuttunut, sillä kosmillisen Kristuksen kohtaaminen tapahtuu nyt täydellisessä päivätajunnassa, pyrkijän ollessa fyysisessä ruumiissaan. Päästäkseen siis tähän kokemukseen hänen ei enää tarvitse läpikäydä pitkää treenausta tullakseen fyysisen ruumiinsa ulkopuolella kosmillisen Kristuksen yhteyteen. Tietenkin uuden liiton pyrkijä tietää älyllisesti, mitä on kuolema ja että heti kuoleman jälkeen tapahtuu tavallisille ihmisille tajunnan kahtiajako, siis että ihmisellä katkeaa silta korkeimpaan itseensä, ja tämä silta on hänen eetteriruumiinsa. Kuten sanotaan: hänen valonsa sammuu. Mutta juuri eetteriruumiistamme meidän kuolematon itsemme vähitellen luo uutta kirkastunutta persoonallisuutta. Kun tämä yhteys katkeaa, se ei merkitse, että meidän todellinen itsemme häipyisi, se vaan ei ota osaa vainajan kamppailuun kiirastulessa, kun hän siellä ollessaan puhdistaa omia alempia ajatuksiaan ja tunteitaan. Kun vainaja kiirastulessa on puhdistanut itsensä, silloin hänen todellinen minänsä, pukeutuneena puhdistuneeseen sieluun, siirtyy taivasmaailmaan, jossa ihminen kehittää niitä aatteita, jotka hänellä ovat mukanaan. Siellä kaikki hänen toimensa onnistuvat, ja hän viipyy siellä onnellisena niin kauan kuin hänellä riittää evästä. Kun se loppuu, hän saa sammumattoman halun kokea uudelleen elämää maan päällä, sillä hän uskoo sen onnistuvan paremmin tällä kertaa. Tämän jälkeen alkaa hänen kulkunsa alaspäin. Vaikkapa pyrkijä eetisesti onkin ratkaissut kaiken tämän, ei se vielä merkitse, että hänellä on omakohtaista tietoa siitä. Sillä vaikkakin hän tekisi työtä tuonelassa fyysisen ruumiin nukkuessa, hänellä ei ole siitä muistoa, ja vaikkakin hän näkisi joskus merkillisiä unia, hän ei pane niille mitään arvoa, sillä hän ei voi todeta, ovatko ne tosia vaiko ei. Mutta jos hän on vilpitön totuudenetsijä, niin hän tietenkin tahtoo omakohtaista tietoa näistä kuolemanjälkeisistä asioista, sillä hän tuntee, ettei hän voi varmuudella puhua niistä toisille, ellei hän itse ole saanut vahvistusta siitä, että ne tosiaan ovat juuri niin. Hän tuntee oman rajoittuneisuutensa ja rukoilee Elämää, että hän saisi kyvyn tietää näitä asioita. Niin hän ponnistelee, "rukoilee ja valvoo", kuten raamatussakin kehotetaan. Ja jos Elämä niin suo, silloin kerran nousee uusi päivä, jolloin hän kohtaa Jeesuksen Kristuksen koko loistossaan. Jeesuksen Kristuksen avulla hän ensi kertaa itsetietoisesti astuu ulos fyysisestä ruumiistaan. Silloin vasta hän laskeutuu Tuonelaan auttaakseen siellä olevia vainajia. Tästä lähtien hänestä tulee Jeesuksen Kristuksen persoonallinen ystävä ja opetuslapsi. Tämä on käännekohta hänen toivioretkellään, josta alkaa hänen oma kulkunsa Golgatan kuoleman voittamiseen ja ylösnousemukseen.

Ruusu-Risti — 1943


 

G:n lehtikirjoituksia on koottu niteisiin Onnellisten muistojen puutarhasta 1 ja 2.

Sisällön kuvaus:
Kirja on harjaantuneen okkultistin ja ajattelijan kuvauksia totuudenetsimisestä ja sen aikaansaamista ongelmista. Kirjoitukset on tarkoitettu ihmisille, jotka ovat heränneet ja haluavat koko sielunsa voimalla etsiä totuutta ja yrittää vilpittömästi elää eettisten neuvojen mukaan ja siten ovat valmiita käymään läpi määrättyjä henkisiä kokemuksia.

Teoksia on tilattavissa Aatmasta.


Etusivu

Teosofia