Annie Besant

H. P. Blavatsky ja viisauden mestarit

Seitsemäntoista ja puoli vuotta on kulunut siitä kuin Helena Petrovna Blavatsky erosi tästä kuolevaisten maailmasta. Mutta yhä vielä hänen nimeään parjataan ja hänen vilpittömyyttään koetetaan saattaa epäilyksen alaiseksi. Hyviä ja arvokkaita henkilöitä kääntyy Teosofisen Seuran luota sanomalla: "Oh! Minä en tahdo kuulua siihen, senhän perusti madame Blavatsky, jonka Lontoon Psyykkinen Seura todisti syypääksi petokseen." Ne samanaikaiset kirjoitukset, joissa häntä puolustettiin, ovat kauan sitten hävinneet ulottuvilta ja unohtuneet. Tri Hodgson, joka kirjoitti Psyykkisen Seuran kuulun "raportin" eli esityksen, joutui itse myöhemmin uskomaan paljon ihmeellisempiä ilmiöitä kuin mitä hän itsevarmana nuoruudessaan kielsi, ja hän itsekin sai kokea samanlaista pilkkaa ja vääristelyä, jota hän oli käyttänyt muita kohtaan. Blavatskyn verrattomien teosten laaja leviäminen, niiden aatteiden voittokulku, joiden opettamiseen hän uhrasi elämänsä, hänen Mestariensa käskystä ja kumppaninsa eversti H. S. Olcottin avulla perustamansa Teosofisen Seuran kasvaminen, hänen oppilaidensa julkaisema yhä kasvava kirjallisuus – tämä kaikki on hänen paras puolustuksensa, ja se antaa hänen elämäntyölleen arvon ja oikeutuksen. Mutta olisi väärin, jos välinpitämättömästi katseltaisiin kunnioitetun opettajan jatkuvaa ristiinnaulitsemista, koska maailma saa hänen opetuksistaan kuitenkin niin paljon hyötyä, ja jos sallittaisiin leimattavan hänet petturiksi, joka toi meidän ajallemme niitä totuuksia, jotka leviävät nyt yhä laajemmalle ja laajemmalle kautta maailman. Oikeudentuntokin vaatii, että pitää olla saatavana myös puolustuksia, niin kauan kuin syytöksiä jatkuu. Koska kunnioitan häntä ensimmäisenä opettajanani ja tunnen alati kiitollisuutta häntä kohtaan siitä, että hän vei minut mestarini luokse, jota nyt yhä suuremmalla kiitollisuudella olen palvellut enemmän kuin yhdeksäntoista vuotta, tahdon tässä tehdä selkoa menneistä tosiasioista, lisäten niihin silloin tällöin tarpeellisia huomautuksia.

Helena Petrovnan isä oli eversti Peter Hahn ja hänen isoisänsä kenraaliluutnantti Alexis Hahn von Rottenstein-Hahn. Hänen äitinsä oli Helena Fadejeva, salaneuvos Andrej Fadejeffin ja prinsessa Helena Dolgorukin tytär. Seuraava kirje – joka on käännös edessäni olevasta ranskalaisesta alkuperäisestä kirjoituksesta – todistaa hänen syntyperänsä. Sen on kirjoittanut A. P. Sinnettille kenraalimajuri R. Fadejeffin Intian varakuninkaan viraston osoitteella ja Kaukasian kenraalikuvernöörin Dondukoff-Horsanoffin välityksellä. Kirje kuuluu:

"Täten todistan, että madame Helena Petrovna Blavatsky, joka nyt asuu Simlassa (engl. Intiassa), on isän puolelta eversti Peterin tytär ja kenraaliluutnantti Alexis Hahn de Rottenstein-Hahnin* pojantytär, ja äitinsä puolelta Helena Fadejevan tytär ja salaneuvos Andrej Fadejeffin ja prinsessa Helena Dolgorukin tyttärentytär, ja että hän on valtioneuvos Nikifor Blavatsky -vainajan, Erivanin (Kaukasuksen) maakunnan varakuvernöörin leski.

    Kenraalimajuuri Rotislav Fadejeff
    Sisäministerin apulainen,
    kreivi Ignatieff
    sotaministerin esikuntamajurin apulainen
    Pietari, 23. syyskuuta 1881."


* Ylhäinen suku Mecklenburgista, se oli siirtynyt Venäjälle.


Tätä seurasi kirje, jossa sanottiin, että virallinen hallinnon todistus saapuisi muutamien päivien perästä.

Helena Petrovna syntyi v. 1831, ja hänen tätinsä, madame N. A. Fadejeva todistaa kirjeessä, joka on päivätty Odessassa toukok. 20.8.1877, niistä "ihmeistä", jotka häntä lapsuudesta asti ympäröivät. Madame Fadejeva lausuu itse aina olleensa syvästi innostunut sielutieteellisistä ilmiöistä ja käyttäneensä jokaista tilaisuutta tarkkaillakseen niitä. Hän jatkaa sitten: "Ne ilmiöt, jotka aiheutuvat sisarentyttäreni Helenan mediumistisista kyvyistä, ovat sangen merkillisiä, kerrassaan ihmeitä, mutta ne eivät ole poikkeuksia luonnonlaeista. Monta kertaa olen kuullut kerrottavan ja lukenut spiritismiä käsittelevistä teoksista hämmästyttäviä kertomuksia ilmiöistä, jotka ovat muistuttaneet teidän kirjeessänne mainitsemia, mutta ne ovat tavallisesti olleet yksinäisiä tapauksia tai useista erilaisista syistä johtuneita. Mutta se, että niin paljon voimaa on keskitettynä yhteen ainoaan henkilöön ja että koko joukko mitä ihmeellisimpiä ilmiöitä syntyy yhdestä ainoasta lähteestä nimittäin madame Blavatskysta, on tosiaan sangen harvinaista ja kenties ainutlaatuista. Olen kauan tietänyt, että sisarentyttärelläni on mediumistisia lahjoja enemmän kuin kellään, jonka olen tavannut, mutta silloin kun hän oli täällä, tämä voima oli paljon pienempi kuin miksi se nyt on kasvanut. Helena on aivan erikoinen olento, eikä häntä voi verrata kehenkään muuhun. Lapsena, nuorena tyttönä, naisena, aina hän oli niin paljon ylempänä ympäristöään, ettei häntä koskaan voitu arvostella oikean arvonsa mukaan. Hän sai sellaisen kasvatuksen kuin ainakin ylhäissyntyinen nainen, hyvän kyllä muuten, mutta opista ja suurista tiedoista ei ollut kysymystäkään. Kuitenkin hänen älyluontonsa tavaton rikkaus, hänen ajatustensa hienous ja nopeus, hänen ihmeellinen käsityskykynsä ja taitonsa oivaltaa ja omaksua mitä erilaisimpia ja vaikeimpia asioita, jotka kaikilta muilta vaatisivat vuosikausien uutteraa työtä, erinomaisesti kehittynyt järki ja ennen kaikkea vilpitön, suora, avomielinen, tarmokas luonne – nämä kaikki antoivat hänelle harvinaisen ylemmyyden ja nostivat hänet niin korkealle tavallisen ihmiskunnan enemmistön yläpuolelle, että hän ei voinut olla vetämättä yleistä huomiota puoleensa, ja siitä johtui tietysti kateutta ja vihamielisyyttä kaikkien puolelta, jotka alhaisessa jokapäiväisyydessään tunsivat loukkaantuvansa tämän todella ihmeellisen naisen loistavista lahjoista ja kyvyistä.

Te kysytte, mitä kieliä hän oli tutkinut. Lapsuudessaan hän äidinkielensä venäjän lisäksi osasi ainoastaan ranskaa ja englantia. Paljon myöhemmin Euroopassa matkustaessaan hän oppi vähän italian kieltä. Hän ei tuntenut kieliä sen enempää – siitä olen ihan varma. Mitä tulee hänen tietojensa mittaamattomiin syvyyksiin, niin sinä aikana, josta nyt puhun, neljä vuotta sen jälkeen, niistä ei nähty varjoakaan, niistä ei ollut pienintäkään lupausta. Hän oli saanut hyvän kasvatuksen, niin kuin vallasnainen, siis sangen pintapuolisen. Ja jos kysytään vakavia ja abstrakteja tutkimuksia, muinaisajan uskonnollisia mysteerioita, aleksandrialaista teurgiaa, vanhoja filosofisia järjestelmiä ja kielitieteitä, hieroglyfien tuntemista, heprean, sanskritin, latinan, kreikan ym. kielten osaamista, niin niitä hän ei unissaankaan ollut nähnyt. Sen voin vannoa. Hänellä ei ollut vähintäkään käsitystä niiden kielten aakkosistakaan."*


* Näitä kaikkia kieliä hän kuitenkin kirjoissaan käytti ja tunsi. – Suom. huom.


Palataksemme kertomukseen: Helena Petrovna meni naimisiin 17-vuotiaana vanhan miehen kanssa, mutta pakeni suoraa päätä miehensä luota, kun hän havaitsi, mitä avioliitto merkitsi, ja harhaili sitten ympäri maailmaa tietoa etsimässä. Elokuussa v. 1851 hän oli Lontoossa, ja siellä eräänä kuutamoisena iltana, niin kuin hänen päiväkirjansa kertoo: "Minä tapasin unteni mestarin." Mestari kertoi H. P. B:lle valinneensa hänet työskentelemään tulevassa seurassa, ja muutamia vuosia myöhemmin hän lähti isänsä luvalla valmistautumaan tulevaa tehtäväänsä varten ja kävi 17 vuoden koetusajan ja vaikean työkauden läpi. Madame Fadejeva voi tässä taas tulla avuksemme. Hän kirjoittaa Pariisista, 26. pnä kesäkuuta 1884:

"Minä kirjoitin Mr. Sinnetille pari kolme vuotta sitten vastaukseksi erääseen hänen kirjeeseensä, ja muistaakseni kerroin hänelle, miten oli erään kirjeen laita, jonka sain yliaistista tietä, kun sisarentyttäreni oli toisella puolen maailmaa, eli silloin kun kukaan ei tiennyt hänen olinpaikastaan, mikä seikka huolestutti meitä. Kaikki meidän tiedustelumme jäivät tuloksitta. Me aloimme pitää häntä kuolleena, kun – luullakseni vuonna 1870 tai pian sen jälkeen – minä sain kirjeen siltä olennolta, jota te tietääkseni kutsutte Koot-Hoomiksi. Kirjeen toi minulle täysin käsittämättömällä ja salaperäisellä tavalla omaan talooni muuan aasialaisen näköinen lähettiläs, joka hävisi silmieni edestä. Kirjeessä pyydettiin, etten olisi huolissani, ja vakuutettiin, että Helena oli terve. Kirje on vielä hallussani, mutta se on Odessassa. Kun palaan sinne, lähetän sen teille, sillä olisin iloinen, jos se voisi olla teille hyödyksi. Suokaa anteeksi, mutta minulle on vaikeata, melkein mahdotonta uskoa, että voi löytyä niin typeriä ihmisiä, jotka luulevat, että sisarentyttäreni tai te olisitte keksineet niiden ihmisten olemassaolon, joita kutsutte mahatmoiksi.

"En tiedä, oletteko kauan tunteneet heitä persoonallisesti, mutta ainakin sisarentyttäreni puhui minulle heistä aivan peittelemättä vuosikausia sitten. Hän kirjoitti minulle ja kertoi nähneensä heitä ja uudistaneensa yhteytensä heidän kanssaan ennen kuin hän kirjoitti Isiksensä. Miksi hän olisi keksinyt nämä henkilöt? Mikä olisi ollut hänen tarkoituksensa? Mitä hyötyä olisi heistä, jollei heitä olisi olemassa? Teidän vihollisenne eivät luullakseni ole pahanilkisiä tai epärehellisiä, mutta jos he syyttävät teitä tuosta, he ovat idiootteja. Jos minä, joka toivoakseni kuolemaani asti tulen pysymään hartaana kristittynä, uskon näiden ihmisten olemassaoloon – vaikken kaikkiin heistä kerrottuihin ihmeisiin – niin mikseivät muutkin voisi uskoa? Minä voin todistaa ainakin yhden sellaisen olemassaolosta. Kuka olisi voinut kirjoittaa minulle rauhoittavan kirjeen sillä hetkellä, kun eniten kaipasin sellaista rauhoitusta, jollei se olisi ollut joku niistä adepteista, joista te puhutte? On totta, etten tunne hänen käsialaansa, mutta se tapa, jolla kirje minulle jätettiin, oli niin ihmeellinen, ettei kukaan muu kuin salaisten tieteiden adepti olisi voinut sitä aikaan saada. Siinä luvattiin, että sisarentyttäreni tulisi palaamaan, ja lupaus täytettiin. Minä tulen muutaman päivän kuluttua lähettämään kirjeen teille Lontooseen."

Kirje saapuikin lupauksen mukaan kymmenen päivää myöhemmin madame Fadejevan lähettämänä. Se oli kirjoitettu kiinalaiselle riisipaperille, "sen ympärillä oli sitä lasimaista, käsintehtyä paperia, jota löytyy Kashmirissa ja Pandshabissa, ja oli suljettu samanlaisesta paperista tehtyyn kuoreen. Osoite oli: "Kunnioitettavalle, sangen kunnioitettavalle madame Nadjejda Andrejevna Fadejevalle, Odessa." Yhdessä nurkassa on madame Fadejevan käsialalla venäjäksi lyijykynällä merkitty: "Saatu Odessassa 7. pnä marraskuuta, luultavasti Tiibetistä, kertoo Lelinkasta (H. P. B:n lempinimi). Marraskuun 11. pnä 1870, Nadjejda F." Kirjeessä sanotaan: "Madame H. Blavatskyn jaloilla sukulaisilla ei ole mitään syytä surra. Heidän tyttärensä ja sisarentyttärensä ei ole eronnut tästä maailmasta. Hän elää ja tahtoo ilmoittaa rakkaille omaisilleen olevansa terve ja onnellinen sillä etäisellä ja tuntemattomalla seudulla, johon hän on vetäytynyt... Lohduttakoot hänen perheensä vallasnaiset itseään. Ennen kuin kuu on 18 kertaa syntynyt uudestaan, hän on palannut kotiinsa." Sekä kirje että sen kuori on kirjoitettu nykyään jo tutulla Mahatma K. H:n käsialalla."*


* Raportti sen tutkimuksen tuloksista, joka koski madame Blavatskya vastaan tehtyjä syytöksiä, s. 95–96.


Seuraavat ajan määritykset on otettu eräästä paperista, jonka löysin Adyarissa. Sen käsialaa en tunne, allekirjoitus puuttuu.

"Vuonna 1848 heti naimisensa jälkeen Helena Blavatsky lähti Kaukasuksesta ja tuli Egyptiin kreivitär Kiseleffin seurassa. Hän kävi Ateenassa, Smyrnassa ja Vähässä Aasiassa ja teki ensimmäisen epäonnistuneen yrityksen päästä Tiibetiin. Vuonna 1853 (v. 1851 hänen oman päiväkirjansa mukaan), kun Nepalin lähetystö vieraili Lontoossa, hän tapasi siellä mestarinsa. Lontoosta hän lähti Etelä-Amerikkaan ja Tyynen meren saarten yli Intiaan ja teki toisen yrityksen päästä Tiibetiin, mutta turhaan. Hän palasi Englantiin Kiinan, Japanin ja Amerikan kautta noin 1853. Sitten hän matkusti Amerikan Yhdysvaltoihin ja Keski-Amerikkaan ja tuli takaisin Englantiin 1855 tai -56. Sieltä hän jälleen matkusti Intiaan Egyptin kautta ja vähää ennen suurta Intian kapinaa hän teki kolmannen epäonnistuneen yrityksen päästä Tiibetiin. Sen jälkeen hän katoaa näkyvistä, ilmestyy Venäjälle vuoden 1858 lopulla tai seuraavan vuoden alussa. Hän asui Tiflisissä vuodesta 1861 vuoteen 1863 ja lähti sitten Egyptiin ja sieltä Persiaan, kulki yli Keski-Aasian ja pääsi Tiibetiin noin 1864. Hän kävi kiireimmiten Italiassa v. 1866 ja matkusti sieltä takaisin Intiaan ja vielä pohjoisempaan, Kumlunin vuoristoon ja Palti-järyen tienoille ja Tiibetiin. Hän palasi Odessaan Egyptin ja Kreikan kautta v. 1872."

Vuonna 1872 madame Blavatsky kärsi Theosophistin mukaaan haaksirikon ja odottaessaan Venäjältä rahalähetystä sai turvaa ja suojaa eräiltä henkilöltä, jotka myöhemmin tulivat tekemään hänelle paljon pahaa − nimittäin Coulombin pariskunnalta, joka piti silloin erästä hotellia Egyptin Kairossa. Rouva Coulomb näyttää olleen meedio ja siten vetäneen puoleensa Blavatskyn huomion. Heidän tuttavuutensa oli lyhytaikainen, sillä Blavatsky lähti pian Venäjälle ja sieltä Ranskaan ja Amerikkaan. Viimemainitussa maassa hän tapasi eversti Olcottin, jonka avulla hän, noudattaen saamaansa käskyä, perusti Teosofisen Seuran 17. pnä marraskuuta 1875. Sen ajan historia on luettavissa eversti Olcottin kirjasta Old Diary Leaves, jossa puhutaan H. P. B:n ihmeellisistä voimista ja häntä ympäröivistä monenlaisista ilmiöistä. Amerikasta molemmat perustajat tulivat Intiaan ja asettuivat ensin joksikin ajaksi asumaan Bombayhin. Sinne Blavatskylle saapui rouva Coulombilta kirje, päivätty 10. pnä kesäkuuta 1879. Siinä viimeksi mainittu kertoi kärsimistään vaikeuksista ja pyysi lainaksi 200 rupiita. Myöhään keväällä 1880 Coulombin pariskunta tuli Bombayhin varattomina. Madame Blavatskyn kävi heitä sääliksi, ja hän auttoi heitä ja otti heidät myöhemmin asumaan Adyarin päämajaan, missä herra Coulomb oli kirjastonhoitajana eli − koska kirjasto vielä oli tulevaisuuden toiveena – kaikenlaisen työn tekijänä ja rouva Coulomb oli emännöitsijänä ja taloudenhoitajana.

Se työ, jonka madame Blavatsky ja eversti Olcott suorittivat Intiassa, on hyvin tunnettu. Samat ihmeet kuin Amerikassa ympäröivät H. P. B:tä Intiassakin, ja kun sen lisäksi otetaan huomioon hänen merkilliset tietonsa niistä suurista totuuksista, jotka ovat kaikkien uskontojen perustuksena ja hänen harras rakkautensa Intiaa, "mestarinsa isänmaata" kohtaan, niin eipä ihme, että sivistyneet intialaiset kokoontuivat joukoittain hänen ympärilleen. Taaskin kehotan kaikkia, jotka haluavat nähdä todistuksia hänen salaisten kykyjensä erinomaisesta voimasta ja suuruudesta lukemaan kirjaa Old Diary Leaves. Hänen nerokkaat kirjoituksensa Theosophist-lehden palstoilla osoittavat hänen suuria tietojaan, ja mestarien kanssakäyminen ja toistuvat esiintymiset H. P. B:n ja hänen ympärillään olevien kanssa tulivat laajalti tunnetuiksi. A. P. Sinnett kirjassa Occult World [Salattu maailma] on tehnyt selkoa omista ja oman piirinsä kokemuksista. Ehkäpä olikin kaikkein suurin ihme se muutos, jonka H. P. B. sai aikaan tässä skeptisessä englantilais-intialaisessa miehessä, Pioneneerin päätoimittajassa, joka tultuaan Blavatskyn välityksellä yhteen mestari K. H:n kanssa muuttui hänen uskolliseksi oppilaakseen ja palveli uskollisesti häntä kautta kaikkien vaiheiden.

Jos ihmisen todistus koskaan voi jotakin tosiasiaa vahvistaa oikeaksi, niin mestarien esiintyminen ja heiltä vuosikausien kuluessa saapuneiden sanomien todenperäisyys on ulkopuolella kaikkea epäilystä. Tahdon ottaa muutamia esimerkkejä sieltä täältä. S. Raamasvaamier antoi joulukuun 1. pnä 1881 kuoreen suljetun kirjeen madame Blavatskylle ja lähti sitten ajelemaan hänen ja eversti Olcottin ja Damodarin kanssa. Palatessaan kotiin he kaikki näkivät palkongin ylitse nojautuvan miehen, jonka eversti ja Damodar tunsivat madame Blavatskyn mestariksi. Hän nosti päänsä ja päästi käsistään maahan kirjeen. Se oli kirjoitettu tiibetiläisillä kirjaimilla ja oli vastauksena Raamasvaamierin kirjeeseen. Tämä mies vakuuttaa kirjallisesti 28. pnä joulukuuta 1881, että madame Blavatsky ei eronnut hänen näkyvistään siitä hetkestä lähtien, jolloin hän antoi kirjeensä, siihen saakka, kun hän näki tuon olennon pudottavan vastauksen maahan. Scottin pariskunta [Scott oli siviilivirkamiehenä Intiassa ja kohosi Oudhin oikeuden edustajaksi (judicial commissioner)], eversti Olcott, madame Blavatsky, M. Murad Ali Beg, Damodar K. Mavalankar ja pandiitti Bhavaani Shankar istuivat yhdessä palkongilla, josta näkyi puolihämärästi kirjastohuone ja sen takana toinen kirkkaasti valaistu huone. Scott näki miehen, jonka hän valokuvan mukaan tunsi mestari M:ksi, astuvan valaistuun huoneeseen, ja hän käveli pöydän luo, ja siinä oli tutulla käsialalla kirjoitettu kirje. Eversti Olcott kirjoittaa 30. pnä syyskuuta 1881: "Tämä sama veli tuli kerran lihallisessa muodossa luokseni Bombayssa, ratsastaen täydessä päivänvalossa hevosen selässä. Hän kutsui minut palvelijan välityksellä H. P. B:n bangalowin etuhuoneeseen. (H. P. B. oli itse sillä hetkellä toisessa bangalowissa). Hän tuli moittimaan minua jostakin, mitä olin tehnyt hullusti T. S:n asioissa, ja koska myös H. P. B. ansaitsi moitetta, sähkötti hän tälle käskyn tulla paikalle, so. hän käänsi päänsä ja ojensi sormensa sinne päin, missä H. P. B. oli. H. P. B. tuli juosten ja nähdessään hänet lankesi polvilleen ja osoitti kunnioitustaan hänelle. Minun ääneni ja hänen äänensä oli kuultu toisessa bangalowissa, mutta ainoastaan H. P. B., minä ja palvelija näimme hänet. Toisella kerralla kaksi tai kolme henkilöä istui minun bangalowini verannalla Girgaumin piirikunnassa ja näki hindulaisen miehen tulevan ratsain ja astuvan alas hevosen selästä H. P. B:n portaitten edessä ja astuvan hänen huoneeseensa. Minä menin ja vartioin hevosta, kunnes vieras tuli ulos, astui selkään ja katosi. Tämäkin veli oli lihaa ja verta."

Tähän aikaan asuivat Coulombit Bombayn päämajassa ja rouva C. spiritistinä ei epäillyt ilmiöiden todenperäisyyttä. Hän vain kiihkeänä ja taikauskoisena kristittynä piti niitä − koska ne olivat niin paljon tekemisissä ei-kristittyjen kanssa − paholaisen aikaansaannoksina. Martrando B. Naagnaath, joka oli paljon perustajien seurassa Bombayssa vuosien 1879 ja 1889 välillä, kertoo esimerkkejä siitä, että hän "näki usein näkymättömiä veljiä Teosofisen Seuran ensimmäisestä osastosta". (Teosofinen Seura oli alkuaikoina järjestetty kolmeksi osastoksi, joista ensimmäiseen kuuluivat mestarit.) Vuonna 1881 hän keskusteli kolmen muun teosofin kanssa Blavatskyn kanssa rouva Coulombin läsnä ollessa, ja silloin he näkivät mestari K. H:n "noin kahdeksan tai kymmenen jalan päässä". "Hänellä oli päällään valkoinen väljä viitta ja hänen tukkansa ja partansa olivat pitkiä ja aaltoilevia. Hän näytti vähitellen muodostuvan ilmasta 20-30 jalan päässä meistä pienen pensaikon edessä. Blavatsky kysyi meidän läsnä ollessamme rouva Coulombilta ‘Onko tämä hyvä veli paholainen?’, koska tällä oli tapana sanoa ja ajatella niin nähdessään veljiä, ja pelätessään niitä. Rouva C. vastasi: ‘Ei, tämä on ihminen.’ Mestari näkyi sitten täydessä hahmossaan pari kolme minuuttia ja hävisi sitten verkalleen sulautuen pensaikon sisään." Tämä kertomus, joka tekee selkoa monista muistakin ilmiöistä, on päivätty Bombayssa 14. pnä helmikuuta 1882. Sen vakuutena on pandiitti Bhavaani Shankar.

Sen jälkeen kun Seuran päämaja oli muutettu Adyariin (30. joulukuuta 1882), tapahtui useasti samanlaisia mestarien ilmestyksiä: talossa oli tapana, että illoin kokoonnuttiin kattotasanteelle, ja sinne tuli tuon tuostakin joku mestari näkyväisenä suopeasti keskustelemaan ja antamaan opetuksia. C. W. Leadbeater, joka Seuran puolesta työskenteli, vuosien 1884 ja 1888 välillä, Adyarissa ja muualla Intiassa ja Ceylonissa kirjoittaa seuraavasti: "Mielelläni tunnustan, että monta kertaa olen nähnyt mestarien esiintyvän aineellistuneina Adyarin päämajassa. Niinpä olen siellä nähnyt mestari M:n, mestari K. H:n ja mestari D. K:n ja vielä yhden toisenkin Veljeskunnan jäsenen sekä muutamia oppilaita, jotka toimivat heidän lähettiläinään. Tuollaisia ilmestyksiä sattui toisinaan päärakennuksen kattotasanteella, toisinaan omassa huoneessani virran äyräällä ja monasti myös puutarhassa. Aineellistuminen kesti usein 20 minuuttia ja ainakin kahtena kertana paljon yli puolen tuntia."

Nämä mestarien ilmestykset eivät kuitenkaan rajoittuneet ainoastaan Bombayn ja Madrasin päämajoihin.

T. Brown kertoo seuraavaa kirjassaan Kokemuksiani Intiassa: "Lahorella on erityinen merkitys, koska me siellä näimme itse mestari Kut Huumin fyysisessä ruumiissaan. Iltapäivänä marraskuun 19. pnä näin mestarin selvässä päivänvalossa ja tunsin hänet, ja aamulla 20. pnä hän tuli minun telttaani ja sanoi: ‘Nyt näet minut edessäsi lihallisesti: katso ja hanki varmuus siitä, että se on minä itse.’ Hän jätti minulle kirjeen täynnä opetuksia ja silkkiliinan, jotka molemmat vielä ovat minun hallussani. Kirje on kuten tavallista kirjoitettu nähtävästi sinisellä kynällä samalla käsialalla kuin mikä on Madrasissa saadussa kirjeenvaihdossa ja toistakymmentä henkilöä on todistanut, että se on mahatma Kut Huumin käsialaa. Kirjeessä sanottiin, että minä olin ensiksi nähnyt hänet näyissä, sitten astraaliruumiissa, sitten fyysisessä ruumiissa matkan päästä, ja että viimein näin hänet hänen omassa fyysisessä ruumiissaan niin lähellä itseäni, että voisin maamiehilleni sanoa olevani oman persoonallisen tietoni nojalla yhtä vakuutettu mahatmoiden olemassaolosta kuin omastani. Illalla 21. pnä eversti Olcott, Damodar ja minä istuimme ulkopuolella shamiaanaa, kun luonamme kävi ... (mestarin pääoppilas eli tsheela, joka nyt on vihitty) ja kertoi meille, että mestari aikoi tulla luoksemme. Mestari tuli sitten meidän lähellemme, antoi neuvoja Damodarille ja käveli pois."

Tästä samasta mestarin käynnistä Lahoressa marraskuussa 1883 Damodar itse kertoo monia yksityiskohtia. Mahatma K. H:sta hän sanoo: "Siellä hän kävi luonani fyysisesti kolmena yönä peräkkäin, noin kolme tuntia kerrallaan, jolloin minulla itselläni oli täysi tietoisuus, ja yhdellä kerralla tulin vielä ulos talosta häntä vastaan. Hän, jonka minä Lahoressa näin, oli sama, jonka olin nähnyt astraalimuodossa Teosofisen Seuran päämajassa, ja oli myös sama kuin hän, jonka näyissä ja transsitiloissa olin nähnyt hänen omassa talossaan tuhansien penikulmien päässä, jonne minä tietysti pääsin hänen suoranaisella avullaan ja hänen suojeluksessaan. Koska psyykkiset kykyni eivät vielä olleet paljonkaan kehittyneet, olin aina noissa tilanteissa nähnyt hänet melko hämäränä muotona, mutta hänen kasvonpiirteensä olivat kyllä aivan selvät ja niiden kuva kaivautui syvälle sieluni silmiin ja muistiin. Kun taas Lahoressa, Jammussa ja muualla vaikutelma oli täysin erilainen. Edellisinä kertoina minun tervehtiessäni käteni meni hänen muotonsa läpi, sitä vastoin näissä myöhemmissä tilanteissa käteni koskettivat kiinteitä vaatteita ja lihaa. Silloin näin edessäni elävän ihmisen, kasvoiltaan samana mutta koko olemukseltaan paljon vaikuttavampi kuin se, jota niin usein olin katsellut Blavatskyn hallussa olevasta valokuvasta ja siitä toisesta, jossa hän on yhdessä A. P. Sinnettin kanssa. En kirjoita tässä tarkemmin siitä, että sekä Olcott että Brown erikseen näkivät hänet kahtena yönä Lahoressa, koska he itse kumpikin voivat siitä puhua, jos he tahtovat. Jammussa, minne me tulimme Lahoresta, Brown ja minä näimme hänet kolmantena iltana siitä kuin saavuimme sinne ja saimme häneltä kirjeen tutulla käsialalla puhumattakaan siitä, että hän kävi luonani yksin melkein joka päivä. Se, mitä tapahtui seuraavana päivänä, on tunnettua melkein jokaiselle ihmiselle Jammussa. Minulla oli se suuri onni, että minut lähetettiin noutamaan ja sallittiin tulla erääseen pyhään ashramiin, missä viivyin muutamia päiviä useiden Himavatin mestareiden ja heidän oppilaidensa siunatussa seurassa. Siellä tapasin sekä oman gurudeevani ja Olcottin mestarin että useita muitakin Veljeskunnan jäseniä, niiden joukossa yhden korkeimpia. Valitan, että käyntini tuolla paikalla on niin kokonaan yksityistä laatua, etten voi kertoa siitä enempää. Riittäköön, että se seutu, missä kävin, on Himaalaja-vuoristossa, eikä missään mielikuvituksen "suvimaassa", ja että minä näin hänet omassa sthula sharirassani (fyysisessä ruumiissani) ollen ja näin mestarini täysin samaksi kuin se, johon olin tutustunut oppilaskauteni varhaisemmalla ajalla. Minä näin siis rakastetun guruni elävänä ihmisenä ja vieläpä verrattain nuorena muutamien muiden siunatun seuran sadhujen rinnalla, mutta paljon lempeämpänä, eikä hän ollut liian ylväs joskus sanomaan iloisen huomautuksen tai keskustelemaan. Niinpä minä toisena päivänä tuloni jälkeen aterian perästä sain yli tunnin ajan keskustella mestarini kanssa. Hän kysyi minulta hymyillen, miksikä minä katselin niin hämmästyneenä häntä, ja vastaukseksi kysyin: "Kuinka, mestarini, muutamat Seuramme jäsenet ovat saaneet sellaisen käsityksen, että sinä olet ’vanhemmanpuoleinen mies’ ja että he ovat nähneet selvänäköisesti sinun yli 60-vuotiaan vanhuksen näköisenä?" Hän hymyili miellyttävästi ja sanoi, että tämä viimeinen väärinkäsitys aiheutui erään Brahmatsharin kertomuksista, joka N. W. P:ssä [National Woman's Party? – toim. huom.] oli erään vedantalaisen swamin oppilas ja joka oli viime vuonna Tiibetissä tavannut vanhanpuoleisen laaman, erään lahkon päämiehen, joka siihen aikaan oli mestarini matkakumppani. Brahmatshari kertoi kohtauksesta Intiassa ja sai useita henkilöitä luulemaan lamaa itse mestariksi. Mitä siihen tuli siihen, että hänet oli usein nähty selvänäköisesti "vanhana miehenä", niin hän lisäsi: se ei voinut olla todellista selvänäköisyyttä, sillä se ei voisi johtaa niin virheelliseen käsitykseen. Sitten hän nuhteli lempeästi minua siitä, että annoin gurun iän merkitä mitään, koska vaikutelma usein pettää."

Tietäjä — tammi-, helmikuu 1909

Alkukielinen teksti:

http://blavatskyarchives.com/theosophypdfs/besant_h_p_blavatsky_and_the_masters_of_wisdom_1907.pdf

Jatkuu...


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia