ONKO JUMALAA OLEMASSA?


Mestarien kirjeet A.P. Sinnettille


Kirje n:o 881

A.P.S. kopioinut 28.9.1882


[ 1 Jäljennetty Mr. Sinnettin käsialalla kirjoitetusta kopiosta. - Toim.]

K.H:n huomautuksia Humen kirjoittamaan alkukappaleeseen, joka oli tarkoitettu esipuheeksi erääseen "Jumala"-nimiseen okkulttista filosofiaa käsittelevään esitykseen (lyhennettynä).

Saatu Simlassa syyskuussa 1882

     Ei filosofiamme, emmekä mekään usko Jumalaan, kaikkein vähiten sellaiseen, jonka pronomini edellyttää suuren H-kirjaimen käyttöä. Filosofiamme luokittuu Hobbesin määritelmän mukaan. Se on ennen kaikkea tiede, joka selittää seuraukset syiden avulla ja syyt seurausten avulla, ja koska se on myös tiede, joka Baconin määritelmän mukaan johtaa asiat ensimmäisestä prinsiipistä, meidän on ensin tunnettava tuo prinsiippi, ennen kuin voimme hyväksyä sen ja meillä on oikeus myöntää edes sen mahdollisuus. Koko teidän selityksenne perustuu yhteen ainoaan myönnytykseen, joka tehtiin vain väittelyn vuoksi viime lokakuussa. Teille kerrottiin, että tietomme rajoittuvat tähän aurinkokuntaamme: niinpä me filosofeina, jotka haluavat myös pysyä tuon nimen arvoisina, emme voineet kieltää emmekä vakuuttaa sellaisen olennon olemassaoloa, jota te pidätte jonkinlaisena korkeimpana, kaikkivoipana, älyolentona yli tämän aurinkokunnan rajojen. Joskaan tuollainen olemassaolo ei ole täysin mahdoton, pidämme sitä hyvin epätodennäköisenä, ellei luonnonlain yhdenmukaisuus sitten pääty näillä rajoilla. Kiellämme kuitenkin aivan ehdottomasti agnostisismin asenteen tässä suhteessa ja mitä tulee aurinkokuntaamme. Oppimme ei tunne kompromisseja. Se joko myöntää tai kieltää, sillä se ei koskaan opeta muuta kuin sen minkä se tietää todeksi. Sen vuoksi me sekä filosofeina että buddhalaisina kiellämme Jumalan. Me tiedämme, että on olemassa planetaarisia ja muita henkisiä olentoja ja tiedämme, ettei järjestelmässämme ole mitään sellaista olentoa kuin persoonallinen tai persoonaton Jumala. Parabrahman ei ole Jumala vaan ehdoton, muuttumaton laki, ja Ishvara on seuraus avidyasta ja mayasta, tietämättömyydestä, joka perustuu suureen harhaan. Jumala-sana keksittiin määrittelemään niiden seurausten tuntematonta syytä, joita ihminen oli joko ihaillut tai pelännyt ymmärtämättä niitä, ja koska väitämme näin ja todistaaksemme myös väitteemme, ts. tiedon tästä syystä ja näistä syistä, voimme osoittaa, ettei ole Jumalaa eikä jumalia niiden takana.

    Jumalaa koskeva käsite ei ole luontainen vaan omaksuttu ajatus, ja teologioiden kanssa meillä on vain yksi yhteinen tarkoitus - paljastaa ääretön. Mutta samalla kun me annamme kaikille äärettömästä ja rajattomasta tilasta peräisin oleville ilmiöille kestävyyden ja liikkumisen ominaisuuden, aineellisen, luonnollisen, aistittavan ja tunnetun (ainakin meille) syyn, teistit antavat niille henkiset, yliluonnolliset ja käsittämättömät ja tuntemattomat syyt. Teologien Jumala on yksinkertaisesti kuviteltu voima, un loup garou, kuten Holbach ilmaisi sen - voima, joka ei ole vielä koskaan ilmennyt. Meidän päätavoitteemme on pelastaa ihmiskunta tästä painajaisesta, opettaa ihmiselle moraalia sen itsensä vuoksi ja opettaa häntä vaeltamaan elämänsä luottaen itseensä eikä nojaten teologien kainalosauvaan, joka on mittaamattomina aikoina ollut miltei kaiken inhimillisen kurjuuden suoranainen syy.

    Meitä voidaan kutsua panteisteiksi,2 mutta EI KOSKAAN agnostikoiksi. Jos ihmiset haluavat hyväksyä ja pitää Jumalana meidän YHTÄ ELÄMÄÄmme, joka on muuttumaton ja ikuisesti itsetiedoton, he voivat tehdä niin ja pitää kiinni toisesta täysin väärästä nimityksestään. Mutta siinä tapauksessa heidän on Spinozan tavoin sanottava, että ei ole olemassa, emmekä voi käsittää mitään muuta substanssia kuin Jumala; tai kuten tuo kuuluisa ja onneton filosofi sanoo neljännessätoista väitteessään "praeter Deum neque dari neque concipi potest substantia" - ja tulee siten panteistiksi... jonka ainoastaan mysteereillä ravittu teologi ja järjettömin supernaturalismi voi kuvitella itseolevaksi, välttämättömyyden pakosta äärettömäksi ja kaikkialla läsnäolevaksi, ilmenneen rajattoman maailmankaikkeuden ulkopuolella olevaksi olennoksi. Ääretön-sana on vain kielteinen ilmaus, joka sulkee pois rajallisuuden käsitteen. On ilmeistä, ettei riippumatonta ja kaikkialla läsnä olevaa olentoa voi rajoittaa mikään, mikä on sen itsensä ulkopuolella; ettei voi olla mitään hänen itsensä ulkopuolella - ei edes tyhjiötä; missä siis olisi tilaa aineelle, tälle ilmenneelle maailmankaikkeudelle rajoitettunakaan? Jos kysymme teisteiltä, onko heidän Jumalansa tyhjiö, tila tai aine, he vastaavat ettei ole. Ja kuitenkin he väittävät, että heidän Jumalansa läpäisee aineen, vaikkei itse olekaan ainetta. Puhuessamme Yhdestä Elämästämme sanomme sen myös läpäisevän aineen jokaisen atomin olemuksen, oikeastaan olevan sitä; ja sen vuoksi se ei ainoastaan vastaa ainetta, vaan sillä on myös kaikki sen ominaisuudet jne. - tästä syystä se on aineellinen, aine itse. Miten voi äly kehittyä tai virrata ei-älystä? kysyitte usein viime vuonna. Miten voi korkeasti älyllinen ihmiskunta, ihminen järjen kruununa, kehittyä sokeasta, älyttömästä laista tai voimasta? Ja koska kerran järkeilemme tällä suunnalla, saanen vuorostani kysyä, miten ehdoton Viisaus on voinut luoda tai kehittää synnynnäisiä idiootteja, järjettömiä eläimiä ja muun "luomakunnan" yleensä, jos se on ajatteleva älyolento, maailmankaikkeuden luoja ja hallitsija? Tri Clarke sanoo jumaluuden olemassaolon todistuksia käsittelevässä tutkimuksessaan: "Kuinka Jumala, joka on luonut silmän, ei näkisi? Kuinka Jumala, joka on luonut korvan, ei kuulisi?" Mutta jos tätä järkeilytapaa jatketaan, on myönnettävä, että luodessaan idiootin Jumala on idiootti; että hänen, joka on luonut niin monia järjettömiä olentoja, niin monia fyysisiä ja moraalisia hirviöitä, on oltava järjetön olento.

    ...Me emme ole adwaitoja, mutta yhtä elämää kunnioittava opetuksemme on sama kuin adwaitojen oppi Parabrahmanista. Todellinen, filosofisesti ajatteleva adwaita ei koskaan nimittäisi itseään agnostikoksi, sillä hän tietää olevansa Parabrahman ja joka suhteessa sama kuin kaikkiallinen elämä ja sielu - samoin kuin makrokosmos on mikrokosmos - ja hän tietää, ettei hänen ulkopuolellaan ole Jumalaa eikä luojaa ei-olentona. Löydettyämme gnosiksen emme voi enää kääntää sille selkäämme tullaksemme agnostikoiksi.

    ...Jos meidän olisi myönnettävä, että jopa korkeimmat Dhyan Chohanimme voivat erehtyä harhan valtaan, emme totisesti tietäisi todellisuudesta mitään, ja okkulttiset tieteet olisivat yhtä suuri hourekuva kuin tuo jumala. Jos on järjetöntä kieltää se mitä emme tiedä, on vielä mielettömämpää sovittaa se tuntemattomien lakien alaiseksi.

    Logiikan mukaan "ei mikään" on sitä, mistä kaikki voidaan todella kieltää eikä mitään voida todellakaan vahvistaa. Äärellinen tai ääretön ei-mikään on sen vuoksi ristiriitainen ilmaus. Kuitenkin teologien mukaan "Jumala, itseolevainen olento, on yksinkertainen, muuttumaton, katoamaton olento; ilman osia, muotoa, liikettä, jaettavuutta tai muita aineessa havaitsemiamme ominaisuuksia. Sillä kaikki nämä ominaisuudet sisältävät jo käsitteenä selvästi ja välttämättä äärellisyyden ja ovat täysin ristiriidassa äärettömyyden kanssa." Sen vuoksi Jumala, joka tässä tarjotaan yhdeksännentoista vuosisadan palvottavaksi, on vailla kaikkia ominaisuuksia, joita ihmisjärki voisi arvostella. Hänhän on näin ollen vain olento, josta ei voi väittää mitään, mikä ei olisi heti ristiriitaista. Heidän oma Raamattunsa, heidän Ilmoituksensa, hävittää kaikki ne moraaliset ominaisuudet, joilla he varustavat hänet, elleivät he todellakaan kutsu täydellisyydeksi ominaisuuksia, joita jokaisen muun ihmisen järki kutsuu epätäydellisyydeksi, inhottaviksi paheiksi ja karkeaksi turmelukseksi. Taikauskoisille joukoille kirjoitetuista buddhalaisista kirjoituksista ei löydy niin kostonhimoista, epäoikeudenmukaista, niin julmaa ja tyhmää demonia kuin se taivaallinen tyranni, jolle kristityt tuhlaavat runsain mitoin orjamaista palvontaansa ja jonka heidän teologinsa varustavat oivallisilla ominaisuuksilla, jotka perutaan Raamatun joka sivulla. Totisesti teologianne on luonut Jumalansa ainoastaan särkeäkseen hänet taas kappaleiksi. Teidän kirkkonne on kuin sadun Saturnus, joka synnyttää lapsia vain nielläkseen niitä.

    (Kaikkiallinen järki) - Joitakin ajatuksia ja perusteluja olisi esitettävä jokaisen uuden käsitteen puolesta - esimerkiksi, olemme varmoja, että meidän on vastattava seuraavista näennäisistä ristiriitaisuuksista. 1) Me kiellämme ajattelevan, tietoisen Jumalan olemassaolon sillä perusteella, että sellaisen Jumalan olisi joko oltava ehdonalainen, rajallinen ja muutoksen alainen, sen vuoksi ei ääretön, tai 2) jos hänet esitetään meille ikuisena, muuttumattomana ja riippumattomana olentona, jossa ei ole aineen hitustakaan, niin sanomme, ettei se ole olento, vaan muuttumaton, sokea prinsiippi, laki. Ja meille sanotaan, että uskomme kuitenkin Dhyaneihin tai planeettaherroihin ("henkiin" myös) ja varustamme heidät kaikkiallisella järjellä. Tämä on selitettävä.

    1) Kiellämme sen järjettömän väitteen, että rajattomassa ja ikuisessa maailmankaikkeudessa voisi olla kaksi ääretöntä, ikuista ja kaikkialla läsnäolevaa olemassaoloa.

    2) Tiedämme, että aine on ikuista, ts. sillä ei ole ollut alkua, a) koska aine on itse luontoa, b) koska se mikä ei voi tehdä itseään olemattomaksi ja on häviämätöntä, on välttämättömyyden pakosta olemassa - ja sen vuoksi sillä ei voi olla alkua, eikä se voi lakata olemasta, c) koska mittaamattomina aikoina tehdyt, samoin kuin eksaktin tieteenkin kokemukset osoittavat meille, että aine (eli luonto) toimii oman ominaisen energiansa voimalla, eikä ainoakaan sen atomeista ole koskaan ehdottomassa levon tilassa, ja sen vuoksi sen on täytynyt aina olla olemassa, ts. sen ainekset ovat muuttaneet muotoa, yhdistelmiä ja ominaisuuksia, mutta sen prinsiipit tai elementit ovat olleet ehdottomasti häviämättömiä.

    3) Mitä tulee Jumalaan - kukaan ei ole koskaan nähnyt häntä tai sitä - ellei hän tai se ole tämän rajattoman, ikuisen aineen itse olemus ja luonto, sen energia ja liike, joten me emme voi pitää häntä ikuisena tai äärettömänä emmekä liioin itseolevana. Kieltäydymme tunnustamasta olentoa tai olemassaoloa, josta emme tiedä ehdottomasti mitään; koska a) hänellä ei ole tilaa sen aineen rinnalla, jonka kieltämättömät ominaisuudet ja laadut me tunnemme täysin, b) sillä jos hän tai se on vain osa tätä ainetta, on naurettavaa väittää hänen liikuttavan ja hallitsevan sitä, mistä hän on vain riippuvainen osa, ja c) jos meille sanotaan, että Jumala on aineesta riippumaton, itseoleva puhdas henki, kosmoksen ulkopuolella oleva jumaluus, me vastaamme, että vaikka myöntäisimmekin sellaisen mahdottomuuden mahdollisuuden, ts. hänen olemassaolonsa, väitämme kuitenkin, ettei puhtaasti aineeton henki voi olla älyllinen, tietoinen hallitsija, eikä hänellä voi myöskään olla teologian hänelle antamia ominaisuuksia, joten tuollaisesta Jumalasta tulee jälleen vain sokea voima. Äly sellaisena kuin se ilmenee meidän Dhyan Chohaneissamme on kyky, joka kuuluu vain elimistyneille eli eläville olennoille - olkoot heidän elimistönsä ainekset kuinka painottomia tai paremminkin näkymättömiä tahansa. Äly edellyttää pakostakin ajattelemista; ajattelemiseen tarvitaan käsitteitä; käsitteet edellyttävät aisteja, jotka ovat fyysistä ainetta, miten voi mikään aineellinen kuulua puhtaalle hengelle? Jos väitetään, ettei ajatus voi olla aineen ominaisuus, me kysymme miksei? Me vaadimme tämän olettamuksen eittämätöntä todistamista ennen kuin hyväksymme sen. Teologeilta tahdomme kysyä, mikä esti heidän Jumalaansa, joka kerran on kaiken niin kutsuttu luoja, antamasta aineelle ajattelemisen kykyä? Ja jos meille vastataan, että häntä ei haluttanut tehdä sitä ja että se on mysteeri yhtä hyvin kuin mahdottomuus, me haluamme tietää, miksi aineen on mahdottomampaa kehittää henki ja ajatus kuin Jumalan ajatuksen tai hengen kehittää ja luoda aine.

    Me emme kumarra päätämme maahan mielen mysteerin edessä, sillä olemme ratkaisseet sen aikoja sitten. Hylkäämme halveksien teistisen teorian samoin kuin hylkäämme automaattiteorian, joka opettaa tajunnantilojen aiheutuvan aivojen molekyylien järjestymisestä; kunnioitamme yhtä vähän tuota toista hypoteesia - tajunnan aikaansaamaa molekyyliliikettä. Mihin sitten uskomme? No, uskomme naurunalaiseen flogistoniin (katsokaa art. "Mitä voima on ja mitä aine on?" Theosophist, syyskuu) ja siihen, mitä jotkut luonnonfilosofit kutsuvat nimellä nisus, ponnistus, alituiseen, vaikka (tavallisille aisteille) täysin huomaamattomaan liikkeeseen tai sysäyksiin kappaleesta toiseen - inertin aineen värähtelyyn - sen elämään. Planeettahenkien ruumiit muodostuvat siitä, mitä Priestley ja jotkut muut kutsuvat flogistoniksi, mutta jolle me olemme antaneet toisen nimen. Tämän olemuksen korkein, seitsemäs tila muodostaa sen aineen, josta korkeimpien ja puhtaimpien Dhyanien elimistöt koostuvat, ja sen alin ja kiintein muoto (joka on vielä niin huomaamaton, että tiede nimittää sitä energiaksi ja voimaksi) verhoaa ensimmäisen eli alimman asteen planeettahenget. Toisin sanoen me uskomme ainoastaan AINEESEEN, aineeseen näkyvänä luontona ja näkymättömään aineeseen näkymättömänä, kaikkialla läsnäolevana, kaikkivoivana Proteuksena lakkaamattomine liikkeineen, joka on sen elämä ja jonka luonto vetää ulos itsestään luonnon ollessa suuri kokonaisuus, jonka ulkopuolella ei voi olla olemassa mitään. Bilfinger väittää aivan oikein, että "liike on olemassaolon tapa, joka virtaa välttämättömyyden pakosta aineen olemuksesta; että aine liikkuu oman ominaisen energiansa johdosta; että sen liike johtuu sen sisässä olevasta luontaisesta voimasta; että liikkeen moninaiset muodot ja niistä seuraavat ilmiöt johtuvat eri laatujen erilaisista ominaisuuksista ja alkuaineessa olevista alkuperäisistä yhdistelmistä", joiden koostumus luonto itsessään on ja josta teidän tieteenne tietää vähemmän kuin meidän tiibetiläinen jakinajajamme Kantin metafysiikasta.

    Aineen olemassaolo on siis tosiasia; liikkeen olemassaolo on toinen tosiasia, niiden itseolevuus ja ikuisuus tai häviämättömyys kolmas tosiasia. Puhdas henki olentona tai olemassaolona - antakaa sille mikä nimi tahansa - on hourekuva, ehdoton järjettömyys.

    Käsityksemme pahasta. Pahaa ei sinänsä ole olemassa, se on vain hyvän puute ja se on olemassa vain sille, josta tulee sen uhri. Se johtuu kahdesta syystä, eikä se sen enempää kuin hyväkään ole riippumaton luonnon syy. Luonnossa ei ole hyvää eikä pahaa; luonto seuraa vain muuttumattomia lakeja joko suodessaan elämää ja iloa tai lähettäessään kärsimystä ja kuolemaa ja hävittämällä sen, minkä se on luonut. Luonnossa on vastamyrkkyä jokaiselle myrkylle ja sen lait suovat korvauksen jokaisesta kärsimyksestä. Linnun nielemästä perhosesta tulee tuo lintu, ja eläimen tappama pikku lintu siirtyy korkeampaan muotoon. Se johtuu välttämättömyyden sokeasta laista ja olioiden ikuisesta järjestyksestä, ja tästä syystä ei voida puhua luonnossa olevasta pahasta. Todellinen paha on lähtöisin ihmisälystä ja sen alkuperä piilee yksinomaan järkeilevässä ihmisessä, joka erottautuu luonnosta. Niinpä ihmiskunta yksin on pahan todellinen lähde. Paha on liioiteltu hyvä, seuraus inhimillisestä itsekkyydestä ja ahneudesta. Miettikää tätä perin pohjin, niin tulette huomaamaan, että lukuun ottamatta kuolemaa, joka ei ole paha, vaan välttämätön laki, ja onnettomuuksia, joista tulee aina korvaus jossakin tulevassa elämässä - kaiken pahan alkuperä, niin suuren kuin pienenkin, piilee ihmisen toiminnassa, ihmisen, jonka äly tekee hänestä vapaan toimijan luonnossa.

    Luonto ei luo sairautta, vaan ihminen. Ihmisen tehtävä ja kohtalo luonnon taloudessa on kuolla luonnollinen kuolema vanhana; villi ihminen tai villi (vapaa) eläin kuolee vain satunnaisesti tautiin. Ruoka ja juoma ja sukupuolisuhteet ovat luonnollisia elämäntarpeita; niiden liikakäyttö aiheuttaa kuitenkin sairautta, kurjuutta ja kärsimystä sekä mentaalista että fyysistä, ja viime mainittu siirtyy mitä suurimpana pahana tuleviin sukupolviin, rikollisten jälkeläisiin. Kunnianhimo ja halu taata rakkaimpiemme onni ja mukavuus hankkimalla kunniaa ja rikkautta ovat kunnioitettavia ja luonnollisia pyrkimyksiä, mutta kun ne muuttavat ihmisen kunnianhimoiseksi, julmaksi tyranniksi tai saituriksi, itsekkääksi ihmiseksi, ne aiheuttavat suunnatonta kurjuutta ympäristölle, niin kansoille kuin yksilöillekin. Niinpä kaikki tämä - ruoka, varallisuus, kunnianhimo ja tuhannet muut mainitsemattomat asiat - muodostuu pahan lähteeksi ja syyksi joko sen liikakäytön tai sen puuttumisen takia. Jos ihminen on ahmatti, irstailija tai tyranni, niin hän synnyttää sairauksia, inhimillistä kärsimystä ja kurjuutta. Jos hän on ilman kaikkea tätä, niin hän näkee nälkää eikä häntä pidetä minään; ja suurin osa laumaa, hänen lähimmäisensä, jättävät hänet kärsimään koko elämänsä ajaksi. Ei siis tule syyttää luontoa tai kuviteltua jumaluutta, vaan ihmisluontoa, jonka itsekkyys on tehnyt kurjaksi. Miettikää tarkoin näitä sanoja. Selvittäkää kaikki mahdolliset syyt pahaan ja sen alkuperään, niin olette ratkaissut jo kolmannen osan pahan arvoituksesta.

    Kun nyt olemme ottaneet huomioon luonnollisen ja ei vältettävissä olevan pahan - ja sitä on niin vähän, että epäilen, kutsuvatko länsimaiden metafyysikot sitä ollenkaan pahaksi vai johtavatko he sen takaisin riippumattomaan syyhyn - mainitsen suurimman, tärkeimmän syyn miltei kahteen kolmasosaan kaikesta pahasta, joka on ahdistanut ihmiskuntaa aina siitä saakka, kun tuosta syystä tuli voima. Se on uskonto jokaisessa muodossa ja jokaisen kansan keskuudessa. Se on papillinen kasti, papisto ja kirkot. Näistä harhoista, joita ihminen on pitänyt pyhinä, on etsittävä kaiken sen pahan lähde, josta on tullut ihmiskunnan suuri kirous ja joka on melkein hukuttanut sen alleen. Tietämättömyys loi jumalat ja viekkaus käytti tilaisuutta hyväkseen. Katsokaa Intiaa ja katsokaa kristikuntaa ja islamia, juutalaisuutta ja fetisismiä. Papit ovat viekkaudella tehneet näistä jumalista ihmiskunnan kauhun; uskonto tekee jumalasta sen itsekkään ja fanaattisen kiihkoilijan, joka vihaa oman lahkonsa ulkopuolella olevaa koko ihmiskuntaa tekemättä sitä sen paremmaksi tai siveellisemmäksi. Usko Jumalaan ja jumaliin tekee ihmiskunnan kahdesta kolmasosasta orjia pienelle ryhmälle, joka pettää sen uskottelemalla voivansa pelastaa sen. Onhan ihminen aina valmis tekemään mitä pahaa tahansa, jos hänelle sanotaan, että hänen Jumalansa vaatii tätä rikosta. Hän on kuvitellun Jumalansa vapaaehtoinen uhri, hänen ovelien pappiensa kurja orja. Irlantilainen, italialainen ja slavonialainen talonpoika näkee itse nälkää ja antaa perheensäkin kärsiä voidakseen ravita ja vaatettaa pappinsa ja paavinsa. Kaksituhatta vuotta Intia on valittanut kastitaakan alaisena, vain bramiinit elävät yltäkylläisyydessä. Kristuksen ja Muhammedin seuraajat katkaisevat tänä päivänä kaulat toisiltaan kunnioittamiensa myyttien nimissä ja heidän kunniakseen. Muistakaa, että ihmiskunnan kurjuus ei koskaan vähene, ellei tule sitä päivää, jolloin ihmisten parhaimmisto hävittää totuuden, siveellisyyden ja kaikkiallisen rakkauden nimessä väärien jumaliensa alttarit.

    Jos joku nyt sanoo, että meillä on myös temppelimme, meilläkin on pappimme ja meidän lamamme elävät myös armeliaisuudesta... niin vastaamme, että edellä mainituilla asioilla on yhteistä länsimaisten vastineiden kanssa ainoastaan nimi. Niinpä ei meidän temppeleissämme palvella jumalaa eikä jumalia, ainoastaan suurimman ja pyhimmän koskaan eläneen ihmisen kolmasti pyhää muistoa. Joskin meidän lamamme kunnioittaakseen sitä bhikkhujen veljeskuntaa, jonka siunattu mestarimme itse perusti, menevät maallikkojemme ruokittaviksi, niin samghat (lamalaismunkkien veljeskunta) ravitsevat ja hoitavat 5-25.000 henkeä lamalaisluostareissaan huolehtien köyhien, sairaiden ja kärsivien tarpeista. Lamamme ottavat vastaan ruokaa, mutta eivät koskaan rahaa, ja heidän temppeleissään saarnataan pahan alkuperästä ja koetetaan saada ihmiset ymmärtämään se. Niissä opetetaan heille neljää jaloa totuutta - ariya sakkaa -, ja syyn ja seurauksen laki (12 nidanaa) selvittää heille kärsimyksen alkuperän ja sen hävittämisen ongelmat.

    Lukekaa Mahavaggaa ja koettakaa ymmärtää, ei länsimaalaisen ennakkoluulolla, vaan intuition ja totuuden hengellä, mitä Täydellisesti Valaistunut sanoo ensimmäisessä Khandhakassa. Sallikaa minun kääntää se teille:

        "Siihen aikaan kun siunattu Buddha oleskeli Uruvelassa Neranjara-virran rannoilla ja istui viisauden bodhipuun alla tultuaan Sambuddhaksi, niin hän mietiskeltyään syyn ja seurauksen lakia puhui seitsemännen päivän lopussa seuraavasti: 'tietämättömyydestä syntyvät kolminkertaiset samkharat, ruumiin, puheen ja ajatuksen luomukset. Samkharoista syntyy tajunta, tajunnasta syntyy nimi ja muoto, näistä syntyy kuusi aluetta (kuuden aistin, seitsemäs on vain valaistuneiden käytettävissä); näistä syntyvät aistinkosketukset; näistä syntyy jano (tai halu, kama, tanha), janosta kiintymys, olemassaolo, syntyminen, korkea ikä ja kuolema, suru, valitus, kärsimys, masennus ja epätoivo. Hävittämällä tietämättömyys samkharat häviävät, ja niiden tajunta, nimi ja muoto, kuusi aluetta, kosketus, aistimus, jano, kiintymys (itsekkyys), olemassaolo, syntyminen, korkea ikä, kuolema, suru, valitus, kärsimys, masennus ja epätoivo häviävät. Näin lakkaa koko kärsimyksen sarja.'"

    Tietäen tämän siunattu lausui seuraavaa:

        "Kun mietiskelevälle bhikshulle selviää asioiden todellinen luonne, niin kaikki hänen epäilyksensä haihtuvat, sillä hän on oppinut, mikä tämä luonto on ja mikä sen syy on. Tietämättömyydestä johtuu kaikki paha. Tiedon kautta lakkaa koko tämä kärsimysten sarja, ja mietiskelevä Brahmana karkottaa ympäriltään Maran joukot kuin aurinko joka valaisee taivaan."

    Mietiskely merkitsee tässä yli-inhimillistä (ei yliluonnollista) saavutusta eli korkeimpien henkisten voimien arhatiutta.

 

Jäljennetty Simlassa syysk. 28 pnä 1882

 

Lähde: Mestarien kirjeet A.P. Sinnettille, Lahden Minerva ry., s. 288-295.


Etusivu

Teosofia