G. de Purucker

TIE  MAAILMANKAIKKEUDEN  SYDÄMEEN

     Jokaisen ihmisen sydämessä on nälkä, mitä mikään ei voi tyydyttää tai sammuttaa, — kaipaus johonkin todellisempaan kuin mitä tavallinen ihminen ymmärtää, todellisuuden kaipuu, ylevän kaipuu. Se on sielun koti-ikävää, ihmisen henkisielun koti-ikävää. Tämän kaipauksen lähteenä on sielun meitä kaikkialle seuraava muisto henkisestä kotimaastamme, josta olemme lähteneet ja jota kohti nyt olemme paluumatkalla.
     Vaistomaisesti, intuitiivisesti, aivojärjen tietämättä ihmiset näkevät ylevän näyn mystisen idän vuorten huipuilla. Ja voi tätä sanoin selittämättömän, kuolemattoman, katoamattoman, kuvaamattoman rauhan ja äärettömän rakkauden palavaa koti-ikävää! Jokainen inhimillinen sydän tuntee sen, ja se onkin pelastava voima ihmisessä, voima, joka antaa heille toivoa, pyrkimystä parempaan, joka kohottaa heidän sielunsa sen muiston avulla, mikä heillä on ihanuudesta, mikä kerran oli heidän.
     Valoa hengelle, rakkautta sydämelle, ymmärrystä järjelle: nämä kaikki kolme on jokaisen ihmisen saavutettava, ennen kuin hän voi saavuttaa todellisen rauhan.
     On olemassa polku, viisauden ja valistuksen ylevä tie, joka jokaiselle ihmiselle aukenee hänen jonkin ruumiillistumisensa aikana täällä maan päällä ja johtaa sen jälkeen yhä sisäänpäin, enemmän sisäänpäin ja vieläkin sisemmäksi, kohti mystistä itää, joka on maailmankaikkeuden sydän, — ja se on myös teidän sisimpänne, henkijumalallisen tajuntanne aamunkoitto teissä itsessänne.
     Jokainen kyky, voima, kaikki on olemassa teidän oman olemuksenne sisimmässä, joka on niin sanoaksemme teidän tienne, jota kulkien kehitytte olemassaolon sisimmästä, mikä on teidän henkinen oma itsenne.
     Maailmankaikkeuteen johtava polku on sama ja kuitenkin erilainen jokaiselle inhimilliselle olennolle. Tämä merkitsee sitä, että jokainen inhimillinen olento on itse oma polkunsa, polku ajatuksistanne, tajunnastanne, teidän oman olemuksenne aineksista. Se on rakennettu luonnon sisimpään olemukseen kuuluvista aineksista.
     On olemassa pitkä tie, — ja se on myös leveä. Tämä on se tie, jota myöten luonnon voimavirta kuljettaa teitä, ja tätä tietä kulkien te aikananne saavutatte täydellisyytenne. Mutta tämä on hitaan kehityksen pitkä tie, joka vie eteenpäin hitaasti, lukemattomien aikakausien kuluttua.
     On olemassa toinen tie, jyrkkä, okainen ja vaikeakulkuinen, mutta se, jota ihmiskunnan suuret ovat vaeltaneet. Se on lyhyt tie, mutta vaikea. Se on itsensävoittamisen tie, itsensäunohtamisen tie kaikkeuden hyväksi, tie, jota kulkien yksilöllinen ihminen tulee epäyksilölliseksi Buddhaksi, epäyksilölliseksi Kristukseksi; tie, jolla rakkaus omaa itseään kohtaan hyljätään ja jolla koko teidän olemuksenne täyttää rakkaus kaikkea kohtaan, sekä suurta että pientä kohtaan. Se on vaikea tie kuljettavaksi, sillä se on vihkimyksen tie; se on jumalten jyrkkä ja okainen tie. Sillä kun kuljette Olympoksen huipuille, teidän on kuljettava juuri sellaista tietä kuin aukenee eteenne.
     Idässä on ikimuistoisista ajoista ollut neljä polkua, joita Hindustanin vanhan teorian mukaan neljä ihmistyyppiä tai -luokkaa kulkevat.
     Ensimmäinen on Karma-Mârga, toiminnan polku — »pelastus työn avulla».
     Toinen on Bhakti-Mârga — »pelastus uskon avulla».
     Nämä kaksi polkua tai kaksi järjestelmää ihmisen sydämen ja mielen parantamiseksi ovat enemmän tai vähemmän tunnettuja myös länsimaissa, ja niitä myös nimitetään vastaavasti työn ja uskon poluiksi. Mutta nämä kaksi polkua eivät ole korkeimmat.
     Kolmas polku on Râja-Yoga-Mârga — Raja-Yoga-polku. Polku, jota kulkien olento ponnistelee saavuttaakseen vapauden ja valon, saavuttaakseen todellisen yhteyden oman sisimmän itsensä kanssa itse suunnittelemillaan keinoilla. Ja neljäs polku, jota pidettiin valittujen ihmisten polkuna, oli nimeltään Jñâna-Mârga, viisauden polku: Suurten Näkijöiden ja Viisasten polku, ja — tavallista kieltä käyttäen — ihmiskunnan jaloimpien polku. [Alaviite: Nämä neljä polkua vastaavat hyvin täsmällisesti neljää astetta: sosiaalista ja poliittista: Hindustanin aikaisimmalla, Vedisellä aikakaudella: šûdra maanviljelijä; vaišya, kauppamies; kshattrya, hallinnollinen ihminen: sotilas, kuningas, ruhtinas, lyhyesti sanoen: virkamiesten maailma; ja neljäs: Brâhmana, filosofit, viisaat.]
     Kauniita ovat nämä polut ja ylevä niiden päämäärä ja nopeat ne jalat, jotka noudattavat vielä heikon sisäisen äänen polkua, joka johtaa maailmankaikkeuden sydämeen. Tämä on antiikin mysteerioiden ilmoitusten sisin ajatus — tavallisen inhimillisen olennon yhtyminen jumalalliseen alkulähteeseensä, oman alkuperäisen olemuksensa kanssa, joka sellaisena on yhteydessä kaikkeuden kanssa, sillä tämä sisin on kipinä keskeisintä tulta, kipinä jumaluutta, ja tämä kipinä on olemassa jokaisessa olennossa.
     Jumaluus on olemassa oman olemuksenne kaikkein sisimmässä. Se on alkujuurenne. Se on olemuksenne kaikkein sisin osa, ja te voitte kohota oman henkisen itsenne polkua pitkin, läpäisten oman itsekkyytenne hämärtävän hunnun toisensa jälkeen kunnes olette saavuttaneet yhteyden sisimpään jumaluuteenne. Tämä on ylevin ihmisen tuntemista suurista seikkailuista — oman itsensä tutkiminen.
     Täten ette enää kiipeä Parnassokselle tai Olympoksen kukkulalle, vaan tätä sisäistä itsetuntemuksen polkua seuraten te voitte saavuttaa niin suuren ymmärtämyksen ja sisäisen näkemyksen, että näköpiirinne laajenee, samoin sisäisen valon käsityskykynne, paljastaen teille kaikkein pyhimmän ja kauneimman äärettömän maailmankaikkeuden mysteerion.
     Ensimmäinen askel maailmankaikkeuden sydämeen johtavalla polulla on olla selvillä siitä totuudesta, että kaikki tulee sisältäpäin. Kaikki nerouden innoitus, kaikki suuret ajatukset, jotka ovat luoneet ja tuhonneet kulttuurikausia, kaikki ihmeelliset sanomat, joita Maan Suuret ovat esittäneet kanssaihmisilleen, — kaikki tämä tulee sisältäpäin. Tämän sisäisen yhteenliittymisen taistelu, sekä sitä vastaan että sen puolesta, on puolittain voitettu silloin kun olette selvillä tästä totuudesta.
     Ja oi, kuinka ihana katseltava onkaan polku tämän jälkeen! Kuinka loistava se onkaan! Ohjaten yhä vain sisällepäin, mikä on samaa kuin kulkea yhä korkeammalle ja korkeammalle, kunnes sulaudutte yhteen oman heimonne — jumalien — kanssa, jotka ovat maailmankaikkeuden johtajia, ja joiden lapsia ihmiset ovat.
     Teidän sisimpänne kaikkein sisin on jumala, elävä jumaluus; ja tästä jumalallisesta lähteestä virtaa inhimilliseen älyynne kaikki se, mikä tekee ihmiset suuriksi, kaikki se, mikä antaa rakkaudelle ylevyyttä, valtavaa toiveikkuutta ja innoitusta ja kaipuuta, sekä — mikä on kaikkein jalointa — itsekieltäymystä.
     Teissä itsessänne piilevät maailmankaikkeuden kaikki mysteeriot. Oman sisimpänne, henkisen luonteenne läpi johtaa tie maailmankaikkeuden sydämeen. Jos vaellatte tietä, joka johtaa yhä sisäänpäin, jos kykenette kulkemaan sisimpäänne, sivuuttaen itsekkyytenne hunnun toisensa jälkeen, syvemmälle ja syvemmälle itseenne, kuljette yhä syvemmälle ja syvemmälle maailmankaikkeuden mysteerioon.
     Tuntien itsenne kehitytte nopeammin kuin mitä yleisen kehityksen kiertokulku sallii, ja kun tämän kehityksen tahti on käynyt äärimmäisen nopeaksi, ilmestyy tiellenne mahdollisuuksia aloitteen tekoon, vihkimyksiin, jotka ovat todellisia »oikopolkuja», mutta ainoastaan niille, jotka ovat sopivia, valmiita kulkemaan näitä vaikeita, erittäin vaikeita oikopolkuja. Kehitys kulkee eteenpäin askel askeleelta.
     Tätä polkua sanotaan usein »tieksi», mutta itse asiassa se on kuitenkin ihmissydämen avautumista, — ei fyysisen sydämen, vaan hänen olemuksensa sisimmän, ihmisen olennaisimman osan avautumista, toisin sanoen hänen henkisten, intellektuaalisten ja fyysisten voimiensa ja kykyjensä avautumista, vapauttamista ja kehitystä. Tämä on sydämen oppia, salaista oppia. Silmäin oppi on se mitä voidaan nähdä ja on siis enemmän tai vähemmän avointa.
     Ne, joiden sisäiset kyvyt ja voimat ovat joutuneet enemmän aktiiviseen ja tietoiseen toimintaan, joiden sisäiset luonteenominaisuudet ovat enemmän kehittyneitä, ne ovat jokaisessa elämässään kasvaessaan lapsuudesta miehuuteen niitä, jotka ovat pirteimpiä, kyvykkäimpiä, alokkaita salatieteellisellä alalla, joitten luonne on puhkeamaisillaan, joilla on silmät nähdä ja korvat kuulla kaikki se, mitä heidän eteensä sattuu.
     Ne, joilla on sisäinen aloitekyky, tieto jostakin suuremmasta, jostakin loistavasta ja ylevästä, jostakin, mikä on kasvavana sydämessä ja mielessä kuten kukka ummussaan, ne ovat niitä, jotka lopulta näkevät enemmän; nämä ovat valittuja kehittymään suuriksi näkijöiksi ja viisaiksi.
     Luonnossa ei ole mikään suosikkijärjestelmää. Ikivanha sääntö on vilpitön. Ihminen ottaa vastaan mitä hän itse kykenee ottamaan vastaan, — mitä hän itse on.
     Ihminen on erottamaton osa sitä maailmankaikikeutta, jossa hän elää ja liikkuu ja on. Ei ole olemassa mitään hänen alkuperänsä ja maailman alkuperän välillä, — niillä ei ole mitään välimatkaa. Sama universaalinen elämä virtaa kaiken olevaisen läpi. Sama tajunnan virta, joka kulkee valtavan kokonaisuuden läpi, valtavan maailmankaikkeuden läpi, virtaa myös ihmisen läpi, joka on erottamaton osa samaista maailmankaikkeutta. Tämä tarkoittaa, että on olemassa polku, jota kulkien voitte tulla läheiseen yhteyteen itsensä maailmankaikkeuden sisimmän kanssa, ja tämä polku olette te itse, oma sisäinen olemuksenne, oma henkinen minänne. Ei tavallisen, fyysisen ihmisen minuus, joka on vain surkea heijastus sisäisestä, henkisestä loistosta, vaan puhtaan tajunnan, puhtaan rakkauden minuus, puhtaan, minkään maallisuuden värittämän rakkauden kaikkea olevaista kohtaan, — teidän henkinen olemuksenne.
     Tätä polkua noudattaen oman sisäisen jumalanne, korkeamman itsenne luo, olette kohtaava rajattomuuden, iankaikkisuuden kaikki ihmeet ja mysteeriot halki loputtomien aikojen ja koko olemuksenne on täyttävä sellainen onni ja rauha, autuus ja rakkaus, kauneus ja innoitus, että jokainen henkäyksenne on oleva siunaus ja jokainen ajatuksenne ylevää innoitusta.
     Kuinka voi elää elämänsä edistyäkseen tällä polulla? Puhdas sydän, puhdas mieli, innokas järki yrittää saavuttaa pettämätön henkinen käsityskyky, — nämä ovat ensimmäiset kultaisen portaikon askelmat, joita nousten saavutte viisauden temppeliin.
     Tällaisella tavalla »elää elämänsä» ei ole mitään tekemistä järjettömän askeettisuuden kanssa, jollaisia ovat ruumiinsa kiduttaminen ja muut samanlaiset itseänsä tuhoavat järjestelmät. Ei yhtään mitään.
     On täysin väärä käsitys maailmassa, että keino saavuttaa »taivasten valtakunta» (käyttääksemme tavallista kristillistä sanontatapaa) olisi ihmisyydestään luopuminen, että tullakseen voimakkaaksi olisi tultava houkkioksi, keino saavuttaa jumalallinen tasapaino olisi samaa kuin muuttuminen vähämieliseksi maailmassa. Niin sanottu askeetti on väärällä polulla. Ihminen ei koskaan voi saavuttaa taivaan valtakuntaa eläen yksinomaan perunoilla ja porkkanoilla, eikä nukkuen ainoastaan puoli tuntia yöllä tai päivällä, maaten piikkivuoteella tai tehden sitä tai tätä yksinomaan fyysiselle ruumiilleen.
     Voi niitä kuvia, mitä olen nähnyt ruumistaan kuolettavista ihmisistä, kuten he itse ajattelevat, ja kuitenkin huonojen tapojen turmelemine ja alentamine mielenlaatuineen! Turmelus ei ole ruumiissa, pahat teot eivät ole ruumiin tekoja. Ruumis on tahtonne ja järkenne vastuuton välikappale. Tahtoanne ja järkeänne teidän on kehitettävä, silloin te kehitätte itseänne ja teistä tulee todellisia ihmisiä ja olette matkalla kohti inhimillistä jumaluutta.
     Älkää tuhotko persoonallisuuttanne älkääkä alentako sitä tehdäksenne sen olemattomaksi. Te olette kehittäneet oman itsenne; se on osa teitä itseänne, tunteellinen ja aineellinen osa omaa itseänne, intohimoinen osa omaa itseänne, maailmankauden toisensa jälkeen kestäneen menneisyyden kehityskulun työn tulos. Kohottakaa persoonallisuutenne! Puhdistakaa se, harjoittakaa sitä, tehkää se sopusointuiseksi ja sopusuhtaiseksi tahtonne ja ajatustenne kanssa. Pitäkää se kurissa, tehkää se elävän jumalan temppeliksi, niin että siitä tulee sopiva väline, puhdas kanava sisäisestä jumalasta inhimilliseen tajuntaan virtaaville loistaville säteille, — nämä säteet ovat henkisen tajunnan loistavia säteitä, henkisen tai jumalallisen tajunnan säteitä.
     Persoonallisuuden kukistuminen ei suinkaan vapauta henkistä ihmistä; sen tekee persoonallisuuden kohottaminen henkiseksi, mikä on kehityksen tulos. Tämä on sama asia, kuin mitä luonnollinen kehityskulku hitaalla, maailmankausia kestävällä toiminnallaan koettaa saada aikaan: kohottaa alempi muodostumaan ylemmäksi, — ei suinkaan tuhota, ei alentaa sitä.
     Olkaa pyhimmät, jaloimmat ja puhtaimmat mitä kykenette ajattelemaan. Silloin voitte unohtaa ruumiinne. Kykenette unohtamaan persoonallisuutenne, jota ruumiinne ilmentää. Persoonallisuudella tarkoitan kaikkia alempia kykyjänne: alempaa mentaalista ja tunteellista osaanne, teidän hitusta sitä ja tätä. Pelastakaa alemmat ominaisuutenne jalompaan ja ylevämpään käyttöön!
     Kun persoonallisuutenne kerran on muuttunut, kun persoonallisuus kerran on kykenevä enemmän tai vähemmän täydellisesti ilmentämään sisimpäänne kätkeytyneen jumalan yleviä virtauksia, — oman sisimpänne jumalhenkistä kirkkautta — silloin kuljette maan päällä jumalallisena ihmisenä ja myös toimitte sellaisena. Silloin jokainen maan päällä on oman sisäisen jumalansa edustaja, ja te edustatte fyysisellä tasolla täsmälleen sitä määrää jumalallisen olemuksen virtausta kauttanne, kuin mitä kehitystasonne sallii teidän ilmentää. Siksi alkakaa jo nyt ilmentää sisäistä jumaluuttanne. Siihen kyllä kykenette, — ja oi! — siitä saamanne palkka on oleva suuri ja ihana! Siinä määrin kuin yhdistytte sisäiseen jumaluuden lähteeseen, mikä lakkaamatta virtaa läpi oman sisäisen olemuksenne, kohoaa tajuntakykynne kehittyen voimassa niin, että sisäisen kasvun mukana tulee toisaalta laajentunut näkökyky, ja toisaalta laajentunut tajunta selittämään tätä näkökykyä.
     Kääntäkää tarkkaileva katseenne sisäänpäin, — ei ulospäin. Tämä ei tarkoita yksinomaan itsetutkimuksen harjoittamista ja kaiken ulkopuolisen laiminlyömistä. Se ei suinkaan ole tarkoitus. Teidän on nähtävä molempiin suuntiin. Mutta älkää etsikö totuutta mistään muualta kuin siitä kyvystä, joka tuntee sisimmässä itsessänne piilevän totuuden, sillä vain se kykenee käsittämään totuuden.
     Toimelias aivojärki, täynnä jokapäiväisiä ajatuksia, jokapäiväisiä pyyteitä, täynnä ennakkoluuloja ja mielipiteitä, jotka ovat niin haihtuvia ja mitkä enemmän kuin mikään muu vaivaavat tätä toimeliasta aivoälyä, mikä estää teitä näkemästä totuutta, estää teitä saavuttamasta korkeinta näkökykyä.
     Ette voi tuntea totuutta, ellei sen tuntemusta ole sisimmässänne; ette voi ymmärtää mitään itsenne ulkopuolella olevaa muutoin kuin oman sisäisen ymmärtämyksenne kautta ja sen avulla. Ja kuitenkin kaikki, mikä on ulkopuolellanne, on myös sisimmässänne, sillä te olette erottamaton osa maailmankaikkeutta, jonka lapsia te olette. Kaikki olevainen on osa äärettömyyttä, koska se on sen vesa, lapsi, niin sanoaksemme, elämä sen elämästä, veri sen verestä, ajatus sen ajatuksesta. Ja tie tämän ylevimmän näkökyvyn saavuttamiseen ja sen kehittämiseen yhä ylevämmäksi on sisäänpäin suunnattu katse, sisäisen tajunnan kapean polun seuraaminen. Tämä on se, mitä tarkoitetaan käskyllä: »Ihminen, tunne itsesi!»
     Silloin ei mikään voi johtaa teitä harhaan, silloin ei mikään voi vahingoittaa tai muunnella sitä mitä olette olemuksenne sisimmässä, sillä jumaluus taistelee puolestanne, jumaluus kantaa kuormanne. Vaikka nyt sydämenne olisi rikkirevitty ja tuskan ja surun runtelema, niin että usein ette tietäisi mihin päin kääntyä, silloin on rauha ja rakkaus hiipivä sydämeenne, johtava, valaiseva, koska ne tahtovat valaista tietämme jumalan luo, mikä tie olette te itse, jumalainen osa omaa itseänne, mikä vuorostaan on juurtuneena kaiken olevaisen jumalalliseen sisimpään. Seuratkaa tätä tietä, polkua, kunnes saavutatte kosmisen jumaluuden tietoisena jumalana.
     Keino, jolla tämä polku on löydettävissä, tapa, jolla sitä on lähestyttävä, on itsensäunohtaminen. Aivan samoin kuin katseltaessa päivän koittoa kaukaisilla vuorenhuipuilla kaikki pieni, vähäpätöinen ja mieskohtainen unohtuu. Juuri itsensä unohtava mies on suuri, ja itsensä unohtava nainen jalo. Itsensäunohtaminen on keino löytää jumalallinen itsensä. (Mikä ihmeellinen paradoksi!)
     Ihmisluonteen jokikinen kyky on asetettava toimintaan tämän korkean ja ylevän päämäärän saavuttamiseksi. Ei ainoakaan epätäydellinen yksilö voi kiivetä Parnasson korkeuksiin. Ei ainoakaan inhimillinen olento ole noussut Olympoksen kukkuloille ilman, että hän itse lähentelee jumaluutta, on kehittymässä inhimillisyydestä jumaluuteen.
     Sen tähden on kehitettävä myös intellektuaalista kykyä, ollen muuan ihmisolemuksen jaloimpia osia. Täytyy olla olemassa ymmärrystä samoin kuin tunnettakin. Molemmat ovat tarpeellisia. Kun nämä molemmat kerran on yhdistetty, saatettu yhteistoimintaan, on tuloksena oleva Viisas, Näkijä. Ette voi kohota korkeuksiin jättäen osaa itsestänne laaksoon. Teidän on kohottava — kokonaisena. Kehittäkää mieltänne, kehittäkää tahtoanne, kehittäkää sydäntänne, kehittäkää älyänne.
     Kun muututte korkeammaksi itseksenne, mikä on ylempi osa nykyistä omaa itseänne, kun tulette sisäiseksi Buddhaksi, sisäiseksi Kristukseksi, silloin jätätte fyysisen persoonallisuutenne, mentaalisen persoonallisuutenne ja kaikki ne voimattomuutta herättävät ominaisuutenne, jotka häiritsevät ja huolettavat teitä, aiheuttavat tuskaa ja mielipahaa, astutte ylevään hengenvaloon ja vaihdatte persoonallisuutenne jumaluuteen. Kannattaa jättää kaikki saavuttaakseen sen, sillä kun ihminen antaa henkensä sisäisen Kristuksen vuoksi, hän on löytävä elämän, koska niin tehdessään hän löytää universaalisen elämän.
     Tämän tehdessänne ette hylkää mitään olennaista tai todella arvokasta. Ette mitään mikä on arvokasta, hienoa ja ylevää. Se, minkä teette on siteiden, kahleiden katkomista, kahleiden, jotka sitovat teidän alempia kykyjänne. Se, mitä teette, on ensi askelten ottamista vapauteen ja valoon.
     Kuka jäisi vapaaehtoisesti vankitorniin? Jättäkää persoonallinen, alempi aineellinen minänne, itsekäs elämänne tällä karkeasti aineellisella tasolla, silloin alatte tuntea iankaikkisen elämän olemassaoloa kaikkine siihen kuuluvine viisauden- ja voimantunteineen ja silloin ilmenevine kykyjen kasvuineen. Kun tämän olette onnistuneet saavuttamaan, saavutatte myös ylevimmän näkökyvyn.
     On olemassa kaukainen, mystinen itä: hengen huipuilla näette nousevan auringon. Te itse astutte valoon ja vapauteen. Ette enää ole kenenkään johdon, kenenkään valvonnan alaisia, olette vapaita ihmisiä. Vapaa hengessä, vapaa älyltä, koska olette tullut yhdeksi henkisen luonnon kanssa. Olette astuneet oman sisimpänne kaikkein pyhimpään temppeliin ja siellä, kaikkein pyhimmässänne näette oman sisimmän jumaluutenne.
     Oi miten ihmeellinen, pyhä ja innoittavampi kuin mikään muu on tämä totuus, että jokaisen sisimmässä on sanoinkuvaamaton voiman, viisauden, rakkauden, myötätunnon, anteeksiantamuksen ja puhtauden lähde. Asettukaa yhteyteen tämän voiman lähteen kanssa: se on teissä, eikä mikään voima voi koskaan ottaa sitä teiltä. Sen arvo on suurempi kuin kaiken maailman aarteet, sillä sen tuntiessanne, ollessanne yhtä sen kanssa, olette yhtä kaikkeuden kanssa.
     Kirkas äly läpitunkee kaiken, ja mitä on olemassa tähdessä, se on olemassa myös kukassa, jalkojemme alla. Tällaisen kauneuden vaistomainen tunnustaminen on saanut runoilijan puhumaan kukasta kauneuden tähtenä. Sama elinvoima virtaa siinä kuin tähdessäkin: sama kirkkaasti leimuava äly antaa sille sen hienon muodon, joka valvoo tähtien kulkua niiden kosmisilla teillä.

 

 

RAKKAUS ON MAAILMANKAIKKEUDEN KOOSSA PITÄVÄ VOIMA

     Rakkaus osoittaa tien ja valaisee polun. Rakkaus on läpitunkevan valon virtaus, buddhinen loisto, — Kristus-valo maailmankaikkeuden sydämessä: Se rakkaus, joka vaikuttaa sekä ihmisissä että jumalissa, opettaa meitä tuntemaan kauneutta kun näemme sitä, erittäinkin sisäistä kauneutta, huomaamaan suuruutta ja loistoa toisissa tuntiessamme suuruutta ja loistoa oman olemuksemme sisimmässä.
     Rakkaus on maailmankaikkeutta koossapitävä voima; se asettaa kaiken paikoilleen ja pitää kaikkea paikoilleen. Sen oikea luonne on taivaallinen rauha, sen oikea luonteenpiirre on kosminen sopusointu, kaikki läpitunkeva, ääretön, kuolematon, loputon, iankaikkinen. Se on kaikkialla oleva ja se on kaiken olevaisen kaikkein sisin olemus.
     Rakkaus on kaunein, pyhin asia, minkä ihmiset tuntevat. Se antaa ihmisille toivoa, se säilyttää hänen sydämessään kaipuuta; se virkistää ihmisolennon jaloimpia ominaisuuksia, sellaisia kuin uhrautuvaisuutta toisten hyväksi, se herättää itsensä unohtavaisuutta, se herättää myös rauhaa ja iloa, joilla ei ole mitään ääriä. Se on maailmankaikkeuden jaloin asia.
     »Rakastakaa toisianne», — se on kaunis käsky, sillä se vetoaa luonteemme kaikkein sisimpään, jumalalliseen sisimmässämme, sisäiseen jumalaan, jonka alkulähde on taivaallinen loiste. Teidän alkuperäinen valonne on kaikkivaltias rakkaus.
     Rakkaus on suojeleva voima; se on suurivaltainen, se on kaikki läpitunkeva ja kaikkein persoonattomin se on, mitä korkeampi se on, sitä valtavampi se on. Se ei tunne mitään rajoja ei ajassa eikä avaruudessa, sillä se on luonnon perustoiminta, luonnon peruslaki ja se on yleinen yhdysside kaikkien ja kaiken välillä. Se ei vain murra kivikovimpienkin ihmissydänten uppiniskaisuutta ja sulata timanttikovia ihmismieliä, vaan se valaa vähitellen elämää antavaa lämpöä kaikkialle. Mikään ei voi asettaa esteitä sen kululle, sillä se on maailmankaikkeuden elämänneste. Sillä kaikki olennot ja oliot ovat lopultakin yhtä, kaikki ovat juurtuneet samaan elämään ja kaiken läpi kulkee ehtymätön, keskeytymätön rakkauden virta.
     Rakkaus on viehättävä voima, joka liittää olennon olentoon, ihmissydämen ihmissydämeen. Mitä korkeammalle kehityksessä noustaan, sitä tiukemmin rakkaus kietoo siteensä olemuksemme joka säikeeseen. Tai vaihtaen sanontatapaa, sitä enemmän rakkaus laajentaa ihmissydäntä, kunnes se lopulta kietoo syleilyynsä koko maailmankaikkeuden, niin että rakastamme kaikkia olentoja, suuria ja pieniä, ilman eroavaisuutta aikaan tai paikkaan nähden. Oi tämän tunteen täyttymyksen siunausta! Se on jumalallista, sillä rakkaus, persoonaton rakkaus on jumalallista.
     Persoonallinen rakkaus on vain sen heijastus; ja persoonallinen rakkaus on horjuva, koska säde on niin heikko. Mikään, minkä alkusyynä on persoonallisen edun tavoittelu, ei ole todellista rakkautta.
     Persoonallisessa rakkaudessa persoonallisuuden hunnut alkavat vahveta sisäisen silmän edessä, koska persoonallinen pyyde kokoontuu ja tiivistyy auraamme, meitä ympäröivään psyykkiseen ilmapiiriin, alentaen sitä, ja tämä juuri aiheuttaa psyykkisten huntujen tiivistymisen, sisäisen näkemyksen ja ymmärryksen himmentymisen. Todellisen rakkauden olemus on itsensä unohtaminen, — ja tästä säännöstä ei ole olemassa mitään poikkeusta.
     Jos ihmisen sydämen ja mielen täyttää yksinomaan persoonallinen rakkaus, silloin hän voi kyllä rakastaa tätä asiaa, yksilöä, mutta ei tuota asiaa tai yksilöä. Hän rakastaa jotakin, mikä on tuolla, mutta hän ei rakasta sitä, mikä on täällä, — tai päinvastoin. Toisien sanoen: hänen rakkautensa on rajoitettu täsmälleen samassa suhteessa kuin hänen luonteensakin. Tämäntapainen rakkaus ei ole täysin tosi, — se on rajoitettu.
     Persoonaton rakkaus on suloinen, kaunis, eikä siinä ole piirtoakaan mistään sellaisesta, mistä emme pidä. Se on aina ystävällinen kaikille ja kaikelle, olennoille ja esineille, sekä suurille että pienille; se on intuitiivinen.
     Vastuunalaisuuden tunne, luottamus, itseluottamus ja rakkaus, — ne todella tuottavat onnea, voimaa, iloa. Viljelkää niitä! Mutta te ette kykene ymmärtämään näitä suuria hyveitä, ettekä todella tuntemaan niitä, jos sydämenne on täynnä vain persoonallisia, rajoitettuja tunteita ja ajatuksia. Sydämessänne ei silloin ole tilaa niille, eikä se välitä niistä, jos se on täynnä vain persoonallisia seikkoja.
     Sillä persoonallinen rakkaus ei ole vastuunalainen mistään, sillä ei ole vastuunalaisuuden tunnetta. Se ei voi tuntea luottamusta, koska se itse ei ole todella luotettava. Se ei voi täysin antautua, koska »Minä» on siinä voimallisimpana keskuksena koko ajan ja sen ainoana ajatuksena on: »minulle, minulle, minulle!» Tästä johtuu maailman nykyinen sekasorto, ja kaikki sekasorto on katoava suuressa, suuressa, suuressa määrin silloin kun miehet ja naiset oppivat rakastamaan toisiaan persoonattomasti, kun mies voi katsella ja rakastaa miestä, katsellen kanssaveljeään inhimillisenä sankarina, kun naiset luottavat omaan sukupuoleensa, minkä he tekevät silloin kun he ovat omistaneet tämän katsantokannan, — ylevimmän katsantokannan.
     Juuri tämä itsekäs persoonallinen rakkaus on tuonut surua, kärsimystä ja kurjuutta ihmiselämään sen sijaan, että persoonaton rakkaus puhdistaa ja tekee ihmisten sydämet iloisiksi.
     On jotakin kaunista ihmissydämessä, joka antaa itsensä ilman palkinnon ajatusta, tai tuskaa, mitä antaminen tilapäisesti saattaa aiheuttaa antajalle. Rakkaus, joka annetaan omaa itseä ajattelematta, joka ei aseta mitään rajoja tai ehtoja, on jumalallinen. Todellinen rakkaus on aina persoonaton.
     Rakkaus on rauhaa, rakkaus on sopusointua, rakkaus on itsensä unohtamista. Se on lujuutta, se on valtaa, se on näkemystä, se on kehitystä. Sen voima kehittää sisäistä luonnetta siinä määrin, että vähitellen tulette myötätuntoisiksi, koska tulette yhdeksi koko oman kotoisen maailmankaikkeutemme kanssa, jossa elätte, liikutte ja olette. Ja koska se on sopusointua, koska se on maailmankaikkeuden sisin alkulähde, tulette yhdeksi kaikkeuden sydämessä olevan jumaluuden kanssa.
     Persoonaton rakkaus on jumalallinen. Se valaisee sydämen, se laajentaa mielen. Se täyttää sielun yhteyden tunteella kaiken olevaisen kanssa, niin että ette enää voi vahingoittaa kanssaolijoitanne tai ehdoin tahdoin tai mielihyvällä tehdä vääryyttä millekään olennolle tai ihmiselle, jota persoonallisesti rakastatte eniten maailmassa.
     Rakkaus on voimallinen. Se on suurin tekijä ihmiselämässä, koska se on suurin tekijä jumalien elämässä, joista ihminen ja hänen elämänsä on vain heikko heijastus. Koko olemuksemme tulvii riemullista myötätuntoa kaikkea olevaista kohtaan. Elämämme jalostuu perinpohjin ja te näette edessänne, vaikkakin vain tulevaisuuden kaukaisella taivaanrannalla, kaikkien täydellisen yhteisymmärtämyksen kaikkia kohtaan, kaikkien olentojen ja olioiden, kaiken olevaisen yhtymisen yhdeksi ainoaksi kokonaisuudeksi, josta kaikki viha, riitaisuus, eripuraisuus ja väärinkäsitykset ovat kadonneet.
     Heikkona heijastuksena tästä rakkaudesta on ihmisen rakkaus toiseen inhimilliseen olentoon, hyvin heikko se on, mutta se on kuitenkin alku itsensä unohtamiseen. Mutta kerran, kun persoonattoman rakkauden pyhä loiste on valaissut sielunne, silloin vasta todella elätte.
     Persoonaton rakkaus ei kysy mitään korvausta, se antaa kaikkensa ja siksi se antaa itsensä. Rakkaus on valaistusta. Rakkaus on innoittavaa, se avaa sielun ovet, koska se katkoo alemman itsen sisäiselle jumalalle asettamat kahleet. Kun rakastatte persoonattomasti, silloin jumalallinen tuli virtaa teistä ja ihmisestä tulee tosi-ihminen.
     Rakkaus on valtava voima. Totinen rakkaus poistaa kaiken pelon. Hän, jonka sydän on täynnä rakkautta ja sääliä, ei koskaan tiedä mitä pelko on; hänen sydämessään ei sille ole mitään tilaa.
     Rakastakaa kaikkea, mikä on olemassa ja silloin liittoudutte näkymättömien kosmisten voimien kanssa, tulette voimakkaiksi, henkisesti ja järjellisesti selvänäköisiksi. Olette rohkeita samassa määrin kuin rakkaus ja ymmärtämys täyttävät sydämenne, koska rakkaus, — täydellinen rakkaus, tuo mukanaan ymmärtämyksen. Silloin ette koskaan pelkää puutetta, ette koskaan pelkää kuolemaa.
Saatatte voittaa pelon kuvitellen suorittavanne yleviä, ja jaloa rohkeutta vaativia tekoja. Ajatelkaa itseänne rohkeita tekoja suorittavana. Tutkikaa ja ihailkaa toisten rohkeita tekoja. Oppikaa rakastamaan rohkeutta, niin että alatte itse sitä noudattaa. Silloin tulette rohkeiksi ja pelko katoaa kuten yön varjot ennen auringon nousua. Siinä on salainen keino pelon poistamiseksi: se on luovan mielikuvituksen käyttäminen.
     Nämä ovat käytännöllisiä siveysopin sääntöjä, käytännöllisiä inhimillisen käyttäytymisen sääntöjä, — ja voi, on sääli, että ihmiskunta on kadottanut ne näkyvistään! Pelko on hallitseva ihmistä juuri niin kauan kuin he rakastavat itseään; sillä silloin he pelkäävät kaikkea mitä saattaa tapahtua, — he pelkäävät rohkeata yritystä, he pelkäävät toimintaa, ajattelua, etteivät vain mitään menettäisi: »Se, mitä pelkäsin, on tapahtunut.» Niin tapahtuu aina.
     Suuret ihmiset, jotka uskaltavat, jotka toimivat, jotka tekevät jotakin, eivät koskaan pelkää, — sillä he ovat tekijöitä. Ja he ovat myös ajattelijoita tässä maailmassa, koska missään suhteessa he eivät tunne pelkoa. He rakastavat niitä asioita, joiden hyväksi toimivat. Siksi he eivät pelkää.
Voimakas ihminen on hän, joka rakastaa eikä suinkaan hän, joka pelkää. Heikko ihminen vihaa, koska hän on pieni ja rajoitettu. Hän ei voi nähdä eikä tuntea toisten tuskia ja suruja, eikä liioin tajuta niin helppoa asiaa kuin toisten näkökantoja. Mutta ihminen, joka rakastaa, tunnustaa sukulaisuutensa kaikkien kanssa. Hänen koko olemuksensa säteilee hänen sisäistä kauneuttaan, avartuu sisäisen tulen vaikutuksesta, leimuten kauniita, sopusuhtaisia ajatuksia, kauniita, ystävällisiä tekoja. Hänen kasvonsa pehmenevät ja tulevat ystävällisiksi. Hän ei tahdo olla pelätty, hän ei tahdo olla vihattu.
     Persoonaton rakkaus on maagista, se saa aikaan ihmeitä. Se murtaa vieläpä kivikovatkin ihmissydämet. Ei mikään, ei edes viha voi kestää sen edessä. Noudattakaa vanhaa lakia: Älä vihaa! Voittakaa pahansuopeus rakkaudella. Älkää koskaan maksako vihaa vihalla, sillä siten vain lisäätte öljyä epäpyhään liekkiin. Korvatkaa vihamielisyys myötätunnolla ja oikeudenmukaisuudella. Osoittakaa oikeutta kohdatessamme vääryyttä, siten liitytte luonnon omaan henkiseen toimintatapaan ja synnytte lapsiksi kosmiseen elämään, joka siitä lähtien on sykkivä omissa sydämissänne kuolemattomin lyönnein.
     Olkaa oma itsenne ja avartakaa myötätuntoisuuttanne! Koskettakaa rakastavilla ajatuksilla toisten inhimillisten olentojen sydämiä. Oi sitä iloa, mitä oma sydämenne tuntee, sitä sähköistä värähdystä, silloin kun olette koskettanut kanssaihmisenne sydäntä!
     Antakaa sydämenne avartua niiden jumalallisten voimien vaikutuksesta, jotka vielä lepäävät siinä toimettomina! Niitä ovat rakkaus, myötätunto, sääli, toisten ymmärtäminen, ystävällisyys, kauneuden näkeminen rakkauden valossa ja rakkauden näkeminen kauneuden valossa, jota se itse säteilee.
     Olkaa lempeitä, kieltäytykää vihaamasta. Antakaa sydämenne avartua!
     On olemassa toinen askel, joka johtaa jumalallisen rakkauden polulle: anteeksiantamus. Anteeksiantamus on sydämen toiminta, joka johtaa teitä ottaessanne ensi askeleen ylöspäin johtavalla tiellä. Itse asiassa se on muuan niitä askeleita, jotka johtavat jumalalliseen rakkauteen. Todellinen anteeksiantamus vaatii luonteenlujuutta, todellista miehuutta, todellista viisautta ja älyllistä voimaa. Se on kieltäytymistä muistamasta pahaa, kantamasta kaunaa, viljelemästä vihaa. Anteeksiantamus on myös oman sydämenne puhdistamista näistä pahoista ja alentavista vaikutteista.
     Kuvitelkaamme seuraava tapaus: Teille on tehty vääryyttä. Kummanko näistä kahdesta menetelmästä valitsette? Kannatteko kaunaa, viljelettekö vihaa ja odotatteko aikaa, jolloin voitte maksaa takaisin samalla mitalla, lisäten siten kaksinkertaisesti maailman sekasortoa ja sydämen tuskaa? Vai tahdotteko sanoa: Ei, tahdon antaa anteeksi. Itse olen avannut tien tälle kaikelle, sillä menneisyydessäni olen hankkinut tämän mielipahan itselleni. Onneton ihminen hän, joka tuottaa minulle mielipahaa. Annan hänelle anteeksi.
     Pahantekijä ei tiedä mitä hän tekee. Hän on heikko. Hän on sokea. Sitä vastoin hän, jolla on anteeksiantavainen sydän, on näkevä ja voimakas. Sillä rakkaus antaa kaikki anteeksi, ja syy siihen miksi se niin tekee on siinä, että sillä on myötätuntoa ja että se ymmärtää. Ymmärtämys antaa asiantuntemusta.
     Oppikaa antamaan anteeksi ja antakaa anteeksi milloin sitä tarvitaan. Ei ainoastaan huulin, silloin kun ei ole mitään kiusausta vihaamaan, vaan antakaa anteeksi silloin, kun siihen vaaditaan koko voimanne. Rakastakaa silloin, kun tunnette pahaa, itsekästä halua vihaamaan, koska rakastaminen siinä tapauksessa merkitsee henkistä harjoittelua sekä osoittaa sisäistä voimaa ja henkistä suuruutta.
     Tämä on sisäiselle olemuksellenne hyvin vahvistavaa. Pyrkimys ja sen tulos rauhoittavat riitaisuudet, lievittävät levottomuudet, virittävät luottamuksen ja ystävällisiä ajatuksia. Hänelle, joka onnistuu antamaan anteeksi vakavasti, saapuu rauha ja voiman tunne, joita ei mikään muu kykene antamaan.
     Rakastakaa kanssaihmisiänne ja antakaa heille anteeksi! Antakaa sydäntänne jumalallisella valolla täyttävän rakkauden laajeta kaikkeen mikä elää, sitomatta sitä, asettelematta sille mitään rajoja, ja — teidän palkkanne on oleva suuri. Sillä rakkaus ei vain elähdytä ja herätä vastarakkautta vaan se elähdyttää teitä itseänne. Se ei vain herätä kauneutta niiden sydämissä, joita rakastatte, vaan se kehittää myös teidän omia kykyjänne ja voimianne.
     Antakaa anteeksi ja rakastakaa, ja niin tehden ohjaatte askeleenne polulle, joka johtaa suoraan henkiseen aurinkoon, joka on nousussa iankaikkisesti tuoden mukanaan sovittavaa, parantavaa voimaa. Antakaa anteeksi ja rakastakaa, ja ennen kuin tiedättekään, tunnette buddhisen loiston, Kristus-hengen suloisen vaikutuksen hiipivän läpi koko olemuksenne. Silloin tulette siunaukselliseksi voimaksi maan päällä, ei vain kanssaihmistenne rakastamiksi, vaan siunaukseksi kaikille olennoille. Silloin panette alulle niiden voimien käytön, jotka ovat ominaista sisimmässänne olevalle jumalalle. Silloin te ymmärrätte kaikki, koska rakkaus on todellinen selvänäkijä ja valtava voima.
     Oppikaa antamaan anteeksi, sillä se on ylevää, oppikaa rakastamaan, sillä se on jumalallista.

{Teoksesta Elämisen taidon kultaisen ohjeet}