Papus

Tietäjien tiede

sekä sen sovelluttaminen oppiin ja käytäntöön

 

I  LUKU

1. Alkuperusteet

Kolmiyhteys. Vastaavaisuuksien ja analogian oppi. Astraalitaso.

Historia kertoo, että vanhan ajan suurimmat ajattelijat, jotka elivät länsimaisen sivistyskauden vielä syntymäisillään ollessa, matkustivat Egyptiin täydentämään opintojaan sen mysteeriotiedoilla.

Se tiede, mitä näihin mysteerioihin vihityt opettivat, tunnetaan erilaisilla nimillä: salainen tiede, hermeettinen tiede, magia, okkultismi, esoterismi jne.

Alkuperusteiltaan on se kuitenkin aina sama ja sen oppijärjestelmä käsittää sen yleisesti tunnetun tietäjien tieteen, jota tavallisesti nimitämme okkultismiksi. Tämä tiede käsittelee sekä opillisesti että käytännössä suurta ilmiöiden tutkimusalaa, näistä ilmiöistä vain pieni osa rajoittuu niihin aloihin, joita meidän päivinämme nimitämme magnetismiksi ja spiritismiksi. Nämä taidot, jotka luetaan psykurgian alaan, käsittävät vain, pitäkäämme se mielessä, pienen osan salaista tiedettä, johon kuuluu vielä kolme suurta tutkimusalaa, teurgia, magia ja kemia.

Okkultismin tutkiminen on kahdelta näkökannalta hyvin tärkeä. Se asettaa menneisyyden aivan uuteen valoon ja antaa historiantutkijalle keinot, joiden avulla hän saattaa esittää menneet ajat hyvin vähän tunnetuissa muodoissa. Toiselta puolen esittää tämä tutkimus nykyajan kokeilijalle yhtenäisen todistusjärjestelmän sekä antaa aavistuksen nykyään hyvin vähän tunnetuista voimista, luonnon ja ihmisen voimista, joiden olemassaolon hän havaintojen avulla voi todistaa.

Analogian käyttäminen on salatieteen luonteenomaisin tutkimuskeino ja sen sovelluttaminen nykyaikaisiin tieteisiin sekä meidän päiviemme käsityskantoihin taiteesta ja sosiologiasta tekee sille mahdolliseksi vuodattaa uutta valoa aivan ratkaisemattomilta näyttäneisiin arvostuksiin.

Salatiede ei kuitenkaan väitä antavansa ainoan mahdollisen ratkaisun kysymyksille, joita se käsittelee. Se on työkalu, tutkimuskeino ja vain typerä ylpeys voi saattaa sen kannattajia väittämään, että heidän käsissään on ehdoton totuus jollakin alalla. Okkultismi on filosofinen järjestelmä, joka pyrkii ratkaisemaan tärkeimpiä mieliimme nousevia kysymyksiä. Mutta onko sen keksimä ratkaisu totuuden ainoa ilmennysmuoto? Se voidaan todistaa vain kokeilujen ja havaintojen kautta.

Tulkintaerehdysten välttämiseksi on salatieteen tutkimusala jaettava kahteen suureen luokkaan:

1) Muuttumaton osa, joka muodostaa perinnäistietojen perustan ja joka on löydettävissä kaikkien hermeettisten tutkijoiden kirjoituksista, olkoot ne miltä ajalta tai miltä maan ääreltä tahansa.

II) Kirjailijoiden persoonalliset tutkimukset, jotka käsittävät selityksiä ja lisäyksiä erikoisaloilta. [Alaviite: Okkultismin vastustajat ovat aina keksineet vastaväitteensä sekoittamalla tahallaan nämä kaksi luokkaa.] Muuttumaton osa voidaan taas jakaa kolmeen pääoppiin. Se esittää

1) kolmiyhteyden olemassaolon toiminnan peruslakina maailmankaikkeuden kaikilla tasoilla. [Alaviite: Ihminen ei voi käsittää ykseyttä, ennen kuin hän on eritellyt ykseyden kolme ilmennysosastoa. Tästä on kotoisin useimmissa maailmansyntyä koskevissa oppijärjestelmissä esitetty jumalallinen kolminaisuus, hermetistien inhimillinen kolminaisuus (henki-sielu-ruumis), sekä ne kolminaisuusmuodot, jotka esiintyvät ihmisen ja jumalan ykseyskäsitteessä.]

2) Vastaavaisuuksien olemassaolon, joka läheisesti yhdistää kaikki näkyväisen ja näkymättömän maailmankaikkeuden eri jaotukset. [Alaviite: Analogiaa käyttämällä opimme nousemaan teoista niitä johtaviin lakeihin ja laeista niiden alkuperusteihin.]

3) Näkymättömän maailman olemassaolon, joka on näkyväisen maailman tarkka kaksoismuoto ja sen ikuinen toiminnantekijä. [Alaviite: Tässä esitetään esoteerisia opetuksia astraalimaailmasta, luonnon ja ihmisen salaisista voimista sekä niistä näkymättömistä olioista, jotka kansoittavat avaruuden.] Koska jokaisella tutkijalla on mahdollisuus käyttää älyään ja kykyjään yksityiskohtien sovelluttamiseen, ovat tutkimukset sangen suuresti edistyneet. Se on myöskin aiheuttanut erilaisten koulukuntien syntymisen sekä tehnyt kullekin kirjailijalle mahdolliseksi säilyttää oma persoonallisuutensa sillä toiminnan alalla, jonka hän itselleen on valinnut.


  

Fyysinen ruumis

 
Fyysinen ruumis ylläpitää niitä elementtejä, joista maanpäällinen ihminen on rakennettu.

Fyysinen ruumis varustaa itse omaan rakenteeseensa luurangon, jänteet sekä ruuansulatuselimet kaikkine liitteineen. Se antaa astraaliruumiille verisolut, sekä verenkiertoelimet kaikkine liitteineen. Se varustaa psyykkisen olion hermosolmujen aineellisilla olemuspuolilla. Vihdoin se varustaa tajuavan hengen hermojärjestelmän aineellisilla olemuspuolilla.

Ihmisen aineelliset elementit uudistuvat ravintoaineiden vaikutuksesta, jotka ruuansulatusjärjestelmän kautta ovat muuttuneet maitonesteeksi. Fyysisen ruumiin uudistamis- ja toiminnankeskukset ovat siis sijoittuneet vatsaonteloon.

Fyysisen ruumiin vaikutus kiertää elimistössä lymfatiehyeiden kautta, joita pitkin ovat sijoittuneet hermosolmut, aineellisen varaston keskukset.

Fyysistä ruumista johtaa matkallaan kautta elimistön vaisto, ja se ilmoittaa itsestään hengelle tarpeitten kautta.

 

Astraaliruumis

 
Astraaliruumis elähdyttää niitä elementtejä, joista ihminen on rakennettu.

Astraaliruumis on fyysisen ruumiin tarkka kaksoismuoto. Se käsittää täydellisen elimistön. Sillä on fyysiset elimet, sekä toiminnan ja paikallisuuden keskukset.

Ne fyysiset elimet, jotka erikoisesti ovat yhteydessä astraaliruumiin kanssa, ovat hengitys- ja ruuansulatuselimet kaikkine liitteineen.

Astraaliruumiin toiminnan keskus on siis rinnassa. Sen elimellisiä toimintoja ylläpitää atmosfäärinen ilma, joka hengityskoneiston kautta on muutettu verisolujen vitaaliseksi voimaksi, oxyhemoglobiiniksi. [Alaviite: Tunne- tai elementaarinen sielu asustaa veressä ja se on aistimusten, ravitsemisen sekä uudistamisen, sanalla sanoen kaikkien elimellisten toimintojen välittäjä. — Robert Fludd XVI:lla vuosisadalla]

Verenkiertokoneisto levittää elinvoimaa kaikkiin elimistön osiin varustaen psyykkisen ruumiin niillä olemuspuolilla, jotka ovat välttämättömiä hermovoiman synnyttämiseksi. [Alaviite: Pythagoras opetti, että sielulla on ruumis, joka sen sisäisten kykyjen toiminnan mukaisesti on luonteeltaan joko hyvä tai paha. Hän nimitti tätä ruumista sielun hienoksi verhoksi ja piti kuolevaista ruumista vain karkeana kuorena. Sielusta ja sen valoisista ruumiista on huolehdittava hyveitä harjoittamalla, totuutta rakastamalla sekä kieltäytymällä kaikesta epäpuhtaasta. — Hierocles, Aurea Carmina 68. värssy. V:llä vuosisadalla.]

Astraaliruumis, jota tunteet johtavat, ilmentää itsensä tajuavalle hengelle intohimon kautta.

 

Psyykkinen olemuspuoli

 
Psyykkinen olemuspuoli panee liikkeelle kaikki ne elementit, joista ihmiselimistö on rakennettu.

Psyykkinen olemuspuoli on astraaliruumiin varsinainen härmistämisen ja kiteytymisen keskus. Sillä on fyysiset kierto- ja toiminnanelimet.

Ne fyysiset elimet, jotka ovat varsinaisessa yhteydessä psyykkisen olemuspuolen kanssa, ovat hermosolmujärjestelmän elimet kaikkine liitteineen. (Pikkuaivot. — Suuri keskusjärjestelmä. — Liikuntohermot.) [Alaviite: Ihmisellä on kahdenlainen äly, aineellinen äly, jonka tehtävänä on johtaa ja hallita ruumiin liikkeitä (se ei saata erottautua aineesta), sekä tietävä ja välittävä äly, joka on riippumaton elimistö ja suoranainen vuodatus toimivasta tai kaikkiallisesta älystä. Sen erikoisvälineinä on tiede todellisessa merkityksessään, puhdas tieto ehdottomasta ja henkisestä sekä jumalallisista prinsiipeistä, joissa sen omat juuret ovat. — Maimonides XII:lla vuosisadalla.]

Psyykkisen olemuspuolen toiminnankeskus on siis päässä, takaraivojen alaosassa. Sen elimellisiä toimintoja ylläpitää elinvoima, joka tulee veren kautta ja jonka pikkuaivojen toiminta on muuttanut hermovoimaksi. [Alaviite: On kahdenlaisia sieluja, tunteva sielu, joka on yhteinen ihmisellä ja eläimillä, sekä älysielu, joka on kuolematon, tai toisin sanoen: henki (mens) on vain ihmisellä. — Van Helmont XVI:lla vuosisadalla.]

Elimellisen elämän hermokoneisto levittää liikuntoa kaikkiin elimistön osiin ja varustaa tajuavan hengen niillä olemuspuolilla, jotka ovat välttämättömiä ajatuksen synnyttämiseksi. [Alaviite: Näillä aistimilla, tavallisella järjellä ja mielikuvituksella on elimensä päässä. Siellä tavallinen järki ja mielikuvitus sijaitsevat, niillä on siellä pääpaikat, korkeimmat asuinsijat oleskellen aivojen onteloissa ja soluissa, vaikkakin Aristoteles tahtoi väittää tavallisen järjen elimen sijaitsevan sydämessä. Ajatus tai ajatuksen kyky sijaitsee pään ylä- ja keskiosassa, muistin ollessa viimeisellä paikalla tai pään takaosassa. — Agrippa XVI:lla vuosisadalla.] Psyykkinen olemuspuoli ilmentää itsensä hengelle intuition johtamana inspiraation kautta.

 

Tajuava henki

 
Kuolematon henki hallitsee ihmistä kokonaisuudessaan, tuntevaa, ajattelevaa ja tahtovaa olemuspuolta, yhdistäen elimellisen kolminaisuuden itsetietoiseksi ykseydeksi.

Hengellä on ihmisessä hyvin rajoitettu työala toiminnan keskuksineen, elimineen ja erikoisine johtoineen.

Ne fyysiset elimet, jotka ovat varsinaisessa yhteydessä hengen kanssa ovat tajuavan hermojärjestelmän elimet kaikkine liitteineen.

Hengen toiminnankeskus on siis päässä. Fyysinen ruumis varustaa sille tajuavan hermoston ainetta, astraaliruumis varustaa sille elinvoimaa, joka elähdyttää tätä ainetta, psyykkinen olemuspuoli varustaa sille toimintaan tarvittavaa hermovoimaa. Sitä paitsi antavat kukin näistä kolmesta olemuspuolesta hengelle yhden tai useamman aistimen. [Alaviite: Ihminen on kuolevainen, mikäli hänen ruumiinsa on kysymyksessä, mutta kuolematon sielultaan, joka käsittää ihmisen oleellisena. Kuolemattomana hallitsee hän kaikkea, mutta hän on kohtalon alainen suhteessa siihen, mitä hänessä on aineellista ja kuolevaista. — Hermes Pymander II:lla vuosisadalla (akateemikkojen arvostelun mukaan).]

Fyysinen ruumis varustaa hengen tuntoja makuaistilla, astraaliruumis hajuaistilla, psyykkinen olemuspuoli varustaa sen näkö- ja kuuloaisteilla.

Nämä erilaiset aistimet saattavat hengen yhteyteen ulkomaailman kanssa.

Henki on toiselta puolen yhteydessä sisäisen olemuksen kanssa, joka sille ilmenee tunteiden, intohimojen tai älyllisten sysäysten kautta.

Selkäytimen alaosan kautta on tajuava henki yhteydessä ihmisen kolmen elimellisen keskuksen, vatsan, rinnan ja pään kanssa.

Hengen ydinolemus käsittää vapauden joko alistua sisäisen olemuspuolen lähettämiin sysäyksiin tai niitä vastustaa. Tähän kykyyn perustuu oleellisesti "vapaa tahtoa".

Vaikkakin henki itsessään on riippumaton kustakin elimellisestä keskuksesta, vaikuttaa se kuitenkin niihin, ei suoranaisesti vaan välillisesti.

Henki ei saata suoranaisesti johtaa ruuansulatuselimien toimintaa, mutta se yksin valitsee ravinnonaineet. Suu, vatsan sisäänkäytävä on hengestä täysin riippuvainen makuaistimen toimiessa aistimusvälittäjänä.

Henki ei saata suoranaisesti johtaa verenkiertoelimien toimintaa, mutta se yksin valitsee hengitystoiminnan ympäristön. Nenäontelot, rinnan sisäänkäytävät, ovat hengestä täysin riippuvaisia makuaistimen toimiessa aistimusvälittäjänä.

Tästä seuraa, että henki saattaa mielensä mukaan muovailla fyysisen ruumiin rakennetta valitessaan tarpeen mukaan ravintoaineensa. Tämä on käytännöllisen magian ensimmäinen vaihe. Henki vaikuttaa myöskin astraaliruumiiseen muokkaamalla hengityksen rytmiä sekä säännöstellessään erikoisten tuoksujen kautta sisäänhengitettävää atmosfääristä ilmaa. Tämä on käytännöllisen magian toinen vaihe.

Vihdoin vaikuttaa hengen toiminta silmiin ja korviin kehittäen niissä selvänäköisyyttä ja selväkuuloisuutta. Tämä on käytännöllisen magian kolmas vaihe.

Ravintoaineiden, sisäänhengitetyn ilman sekä aistimien kautta vaikuttaa henki koko sisäiseen olemukseen. Jäsenien kautta vaikuttaa se luontoon.

Kurkkutorvi, silmät ja suu ilmaisueliminä luetaan vielä jäseniin, kun on kysymyksessä tajuavan hengen toimintasuhteesta toisiin ihmisiin sekä ulkomaailmaan, ei-minään.

Hengen toiminta voidaan siis sovittaa seuraaviksi väitelmiksi.

Filosofista anatomiaa ja fysiologiaa

Niiden elollisten ja psyykkisten aineellisten elementtien vaikutuksesta, jotka sisäisen olennon kolme olemuspuolta ovat sille antaneet, on hengellä varsinaisia toiminnan välikeinoja.

Se, joka tuntee

saa

- sisäiseltä olennolta tunteita herättäviä, kiihottavia ja älyllisiä sysäyksiä.

- ei-minältä erilaisia vaikutelmia.

Se, joka ajattelee

havaitsee aatteet, jotka heräävät näissä erilaisissa psyykkisissä tiloissa, vertaa niitä toisiinsa, luokittelee ne sekä arvostelee ja muodostelee niitä tahtonsa mukaisesti.

Se, joka tahtoo

vaikuttaa

- sisäiseen olentoon kolmen keskuksen sisäänkäytävän kautta, — sisäänkäytävien kautta, jotka ovat hänestä riippuvaisia sekä niiden elementtien kautta, jotka on viety näihin kolmeen keskukseen.

- myöskin toimimalla olemuksensa tahtoo siis ympäristön muodostamassa kehässä jäseniensä avulla.

- ei-minään hänestä itsestään riippuvaisten jäsenien kautta sekä erinäisten muidenkin ilmaisuelimien, äänen, katseen, eleiden kautta jne.

Se, joka tuntee, ja se, joka tahtoo, on suoranaisessa suhteessa ruumiillisiin elimiin. Se, joka ajattelee, hallitsee päinvastoin viimeksi mainittuja.

Vatsan vaikutuksen kautta ei-minään, ravintoaineisiin, syntyy maitoneste. Rinnan vaikutuksesta ei-minään, ilmaan, syntyy veren voimapitoisuus. Pään vaikutuksesta elimistöön, tunteeseen, syntyy aate.

Mikä siis syntyy tajuavan hengen niin hyvin sisäiseen olentoon kuin ulkomaailmaan kohdistuvasta toiminnasta? Kohtalo.

Ihminen kokonaisuutena muovailee siis vapaan toiminnan kautta, joka on hänen tahtonsa, hänelle uskottuja elementtejä tulevan kehityksensä onneksi tai onnettomuudeksi. Vapaa tahto siis itse muovailee ihmismonadin kohtaloa. [Alaviite: Olemuksemme tunteellinen ja älyllinen puoli on pidettävä kolmen määrätyn prinsiipin yhdistelmänä:

1) Djan uudistaa ruumiin muotoja ja ylläpitää järjestystä ja sopusointua kaikissa sen osissa (astraaliruumis).

2) Akko, jumalallinen ja muuttumaton olemuspuoli, joka kertoo, mitä hyvää meidän on tehtävä ja huomauttaa mitä pahaa on vältettävä sekä ilmoittaa meille paremmasta elämästä tämän elämän jälkeen (tajuava henki).

3) Sielu eli inhimillinen olento, joka käsittää älyn (Boc), arvostelemisen ja mielikuvituksen (Rowan) sekä sielun varsinaisen aineolemuksen (Ferouer). (Psyykkinen ruumis.)

Kuolemassa palaa Akko taivaaseen ja sielu jää yksin vastaamaan hyvistä ja huonoista teoistamme. — Zoroaster (Sad-der) 500 eKr.]


 

2. Makrokosmos eli luonto

 

Ihminen rakensi suurenmoisia kaupunkeja, joiden ympärillä oli hyvin hoidettuja peltoja. Niityillä näkyi kaunista karjaa laitumella täydellisessä rauhassa. Ihmisyhteiskunta kaikkine yhteiskunnallisine elimineen ja kansallisine kykyineen oli muodostunut tuohon ihmeelliseen Egyptin maahan.

Mutta sivistyskausien magneettinen akseli on muuttanut suuntaa yhden asteen. Sodat ja kapinat ovat riehuneet näissä kaupungeissa. Raunioita on ihanien kaupunkien paikoilla. Rikkaruohot ja metsät rehottavat siellä, missä ennen viljavainiot lainehtivat. Villipedot ja myrkylliset käärmeet ovat vallanneet karjalaumojen asuinsijat. Ihmisyhteiskunnat eivät enää asusta näissä erämaissa.

Mikä on se mystillinen voima, joka näin on hävittänyt ihmisten työt? Mikä on se salattu vihollinen, joka askel askeleelta ryöstää takaisin omaisuutensa, niin pian kuin ihminen on lakannut sen edestä taistelemasta? — Se on luonto: Luonto on se kohtalon voima, joka johtaa kaikkea ihmisen ulkopuolella olevaa tässä maailmankaikkeudessa aina auringosta ruohonkorteen asti. Vain jokahetkisen taistelun hinnalla, vain lakkaamattomilla tahdonponnistuksilla saattaa ihminen päästä hallitsemaan luontoa tehdäkseen siitä arvokkaan liittolaisen matkalleen tulevaisuutta kohti. Ihmistahto on yhtä voimakas kuin luonnon kohtalonvoima. Nämä kaksi kosmista voimaa ovat korkeimmat absoluuttisessa ilmenneet voimat.

Tarkastelkaamme jotain maailmankolkkaa planeetallamme, paikkaa, jossa luonto yksin toimii jakamatta valtaansa ihmisen kanssa. Katselkaamme, emmekö täällä tapaa periaatteita ja yleisiä lakeja, jotka muissa oloissa kätkeytyvät monien näkyvissä olevien toiminnanponnistusten taakse.

Tuossa on trooppinen metsänkolkka. Maa ja sen geologiset kerrostumat metallisuonineen ovat pohjana kokonaisuudessa, jota nyt tarkastamme.

Puro lirisee hiljalleen puiden ja kasvien keskellä, jotka rehottavat kaikkialla. Sillä ilman hedelmöittävää vettä, joka planeetallamme toimii kuin maitoneste ihmisessä, ei mikään kasvaisi kuivassa maaperässä.

Kasvien välissä lentelevät hyönteiset nopeina ja toimellisina olemassaolon taistelussa. Puiden oksilla hyppelevät linnut ja metsän syvyyksistä kuuluu käärmeitten sihinää ja petoeläimien karjuntaa.

Kaikkien näiden kasvi- ja eläinkunnan olioiden yläpuolella kiertelee hienon hieno fluidumi, näkymättömänä, koskemattomana. Se on atmosfäärinen ilma, sen elollisliikkeen kehto, joka koko elävän luonnon panee liikkeelle. Ja tuolla, vielä ylempänä, paahtaa aurinko polttavilla säteillään tätä maan kolkkaa. Auringonsäteet välittävät liikuntoa koko planeetalle, liikettä, jonka erilaiset, enemmän tai vähemmän kiihkeät yhdistelmät aineen kanssa synnyttävät kaikki tunnetut fyysiset voimat. Aurinko kiteytyy puihin, mistä ihmiset myöhemmin vetävät sen esiin kuumuutena polttaessaan puuta tai kivihiiltä. Auringosta tullut liike kiteytyy maan sisään magnetismina, joka ilmenee sen pinnalla molekyylivetovoiman muodossa.

Tehkäämme tästä yhteenveto. — Maa ylläpitää, vesi ja ilma elähdyttävät, aurinkotuli liikkuu ja luo kaikki fyysiset voimat, kohtalo hallitsee kaikkien näiden voimien ja olioiden kehitystä. Kas tässä se, mitä opimme tarkastellessamme tuota maan kolkkaa. Mutta onko siinä kaikki?

Ei suinkaan. — Kaikki nämä voimat, kaikki nämä elementit kiertelevät kautta kolmen luonnonvaltakunnan. Kivennäiset irtautuvat vähitellen maasta kasvinjuurien vaikutuksesta, jotka sulattavat ne itseensä ja muuntavat kasviolemukseksi. Aurinkovoimat antavat niille sitten dynaamisen voiman ja atmosfäärinen ilma elähdyttää niitä. Eläimet taas vuorostaan ottavat itseensä kasviolemuksen, jonka ne sulattavat ja muuttavat eläinolemukseksi. Ja kaiken aikaa kiertelee sama kaikkiallinen elämä kaikissa olennoissa, kaikissa luonnonvaltakunnissa elähdyttäen niin hyvin ruohonkorren kuin suuren nelijalkaisen aivot.

Nuo kolme luonnonvaltakuntaa muodostavat jokaisen planeettamme mannermaan aineellisen ruumiin ja kukin näistä kolmesta luonnonvaltakunnasta ilmenee eri keskuksena maallisessa elimistössä. Kivikunta on luusto, ruuansulatuksen ja ulostuksen elimistö, kasvikunta on se elähdyttävä keskus, joka sulattaa kivennäiset ja puhdistaa lakkaamatta atmosfääristä ilmaa, joka on välttämätöntä kaikille olennoille. Eläinkunta muodostaa vihdoin älyllisen keskuksen, joka tuskalla kehittää vaistoa ja älyä tajuntaa kohti. [Kivennäisten sielu kehittyy planeetan toiminnan kautta. Kasvien sielu kehittyy auringon toiminnan kautta ja kehittyessään se monistuu. Sillä jokainen kukan umpuun suljettu siemenjyvä on itsessään eristetty sielu, jota peittää kevyt vesi- ja maaverho. Robert Fludd, XVI vuosisadalla.]

Maa ylläpitää kaikkia toiminnanvoimia planeetallamme, ilmentäen itsensä kolminkertaisen kehityksen, kivennäis-, kasvi- ja eläinkunnan muotojen kautta.

Vesi ja ilma elähdyttävät. Vesi toimii luonnossa samoin kuin juokseva veri ihmisessä la ilma toimii luonnossa kuin verisolu ihmisveressä. Kaiken panevat liikkeelle fyysis-kemialliset voimat, jotka ovat syntyneet auringonsäteitten yhdistelmistä orgaanisen ja epäorgaanisen aineen kanssa. Tämä on liikkeen ydinolemus, jota vanhanajan viisaat nimittivät tuloksi.

Maa, vesi, ilma ja tuli, siinä ne neljä olemuspuolta, jotka havaitsemme luonnossa toimivina jättäessämme analyyttisen työkentän vaihtaaksemme sen yleisiin luonnontutkimuksiin.

Pelkäämmekö sitä, että meitä pidettäisiin tietämättöminä tai että meille naurettaisiin, jos XIX vuosisadan lopulla rohkeasti uskaltaisimme palata entisajan vihittyjen opettaman fysiikan neljään elementtiin?

Mutta mehän olemmekin tutkineet ainoastaan pientä maakolkkaa planeetallamme. Fyysis-kemialliset voimat, ilma, vesi ja maa muodostavat yhdessä ne olemuspuolet, jotka toimivat meitä lähimmin ympäröivässä luonnon osassa, siinä, jota vanhan ajan viisaat nimittivät elementaalimaailmaksi. — Jatkakaamme tutkimustamme.

Olemme juuri tarkastaneet, mitä tapahtuu eräällä pienen pienellä planeettamme osalla. Analogian käyttö saattaa meidät päättämään, että samoin kuin yksi laki johtaa niin hyvin solun kuin ihmiselimen olemassaoloa, samoin sen yhden lain täytyy myöskin johtaa niin hyvin yhden mannermaan kuin koko planeetan kehitystä, viimeksi mainittua pidettäessä erikoisena orgaanisena oliona.

Meidän planeettamme, eristettynä avaruudessa, kylvettää vuorotellen toisen pallonpuoliskonsa suurinta osaa aurinkonesteessä. Tästä johtuu yö ja päivä, jotka vastaavat ihmisen sisään ja uloshengitystä. Ihmisen elimistössä kiertää rakentava neste, veri, kautta elimien, joita se kylvettää. Maailmanelimistössä sitä vastoin kiertelevät planeetat, aurinkojärjestelmän elimet, parantavassa aurinkonesteessä. Maa hengittää sisään liikettä ekvaattorin kautta ja hengittää sitä ulos napojensa kautta. [Valo synnyttää näkymättömään ilmaan sekoittuen eetterin. Se on toista, hienompaa ja toimekkaampaa tulilajia. Se on synnyttämisen ja elimistön prinsiippi, se on elämänverho kaikkialla maailmankaikkeudessa. Eetteri ei ole tarkasti puhuen ruumis, vaan jonkinlainen yhdysside, jonkinlainen välittäjä ruumiin ja sen elähdyttävän voiman välillä, joka ne läpäisee, nim. maailmansielun. R. Fludd, XVI vuosisadalla.]

Meidän planeettaamme sattuu ulkoapäin kolme varsinaista voimanvuodatusta

1) auringosta

2) kuusta, maan satelliitista, seuralaisesta,

3) muista auringonjärjestelmän planeetoista. Pidämme kiintotähtiä liian kaukaisina vaikuttaakseen varsinaisesti maahan. Näiden fluidisten virtausten sekä niiden fysiologisen toiminnan tutkiminen on astrologiaa.

Meidän maamme irrottaa vuorostaan myöskin monenlajisia fluidumeja.

1) Sitä ympäröi välittömästi erikoinen atmosfäärinen kerros.

2) Se on valoisa toisista planeetoista katsoen.

3) Sillä on erikoinen vetovoima, joka vaikuttaa pinnalla olevaan ruumiiseen samoin kuin kuuhun ja erikoisesti myöskin järjestelmämme muihin planeettoihin.

Koska kuu on kosmisesti riippuvainen maasta, kuuluu se sen vetovoimapiiriin. Planeetta satelliitteineen muodostaa planeettajärjestelmän. Kuu on samassa suhteessa maahan kuin keskushermosto ihmisen elimistöön. Se säännöstelee ja levittää dynaamista voimaa ja johtaa kaikkien elävien elimistöjen kasvua ja kuihtumista maan päällä.

Mutta maa seuralaisineen muodostaa vain yhden elimen aurinkojärjestelmässämme, joka kokonaisuutena muodostaa määrätyn elimistön maailmankaikkeudessa.

Aurinkojärjestelmän muodostavat:

Aineelliset elimet, jotka ovat hierarkisesti järjestetyt kolmeen luokkaan

1) satelliitit, jotka ovat planeetan vetovoiman alaisia,

2) planeetat, jotka ovat auringon vetovoiman alaisia,

3) aurinko, joka on määrätyn keskuksen vetovoiman alaisena. Satelliittien ja planeettojen välillä toimivat fyysis-kemialliset voimat ja niin sanotut elementaariset fluidumit.

Planeettojen ja auringon välillä toimivat kosmiset voimat ja niin sanotut astraaliset fluidumit.

Auringon ja korkeamman vetovoimakeskuksen välillä toimivat sielulliset voimat ja niin sanotut hallitsevat voimat. Aurinkojärjestelmän planeetassa toimivat satelliitit kuin vatsa ihmisen ruumiissa. Aurinko toimii kuin sydän ihmisen ruumiissa ja auringon vetovoimakeskus toimii kuin pää ihmisen ruumiissa.

Tehdessämme tästä yhteenvedon huomaamme, että aurinkojärjestelmä käsittää kolme olemusten luokkaa:

– sen, joka ylläpitää: järjestelmän elimet, satelliitit, planeetat ja aurinko;

– sen, joka elähdyttää: auringosta virtaava dynaaminen fluidumi;

– sen, joka panee liikkeelle: vetovoima keskittynyt planeetan satelliitteihin ja aurinkoon ja joka on virrannut auringon vetovoimakeskuksesta;

– sen, joka hallitsee: kosminen valta, jota nimitämme luonnoksi tai kohtaloksi.

Vanhat hermeettiset tutkijat opettavat fysiikassaan, että maailmankaikkeus on rakennettu kolmesta tasosta tai maailmasta

1) elementaali-maailma, jonka muodostavat meidän planeettamme toimivat voimat. Tätä maailmaa nimitetään myöskin kuunalaiseksi ja sen rajat ulottuvat maasta sen seuralaisen kuuhun. Se on fyysis-kemiallisten voimien valtakunta.

2) taivaankappaleitten maailma, jonka muodostavat aurinkojärjestelmän toimivat voimat ja jonka rajat ulottuvat auringosta järjestelmän planeettoihin. Se on astraalisten voimien valtakunta.

3) taivasmaailma, jonka muodostavat koko maailmankaikkeudessa toiminnassa olevat voimat ja jonka rajat ulottuvat aurinkomme vetovoimakeskuksesta, joka tieteellisesti on hyvin epätarkasti määritelty, toisiin samassa vetovoimapiirissä oleviin aurinkoihin. Se on hallitsevien voimien valtakunta.

Näiden kolmen tason vetovoimakeskuksen ala ei laajuudeltaan ole tarkasti määritelty. Samoin kuin ihmisessäkin huomaamme kaikissa elimistön osissa lymfanestettä, verta ja hermotoimintaa, ja vaikka vatsa, rinta ja pää ovatkin ne tasot, joihin näiden kolmen elementin toiminta keskittyy, niin pienimmässäkin planeetassa huomaamme fyysisiä voimia, elämää ja vetovoimaa, jotka ilmennykset vastaavat elementaalimaailmaa, taivaankappaleitten maailmaa sekä taivasmaailmaa. 

 


 

 

3. Perustyyppi

 

Koettaessamme mielessämme kuvitella ihmistä, nousee silmiemme eteen aina ensiksi hänen fyysisen ruumiinsa kuva. Ei meidän kuitenkaan tarvitse paljoakaan ajatella, ennen kuin huomaamme, että fyysinen ruumis vain ylläpitää ja ilmentää todellista ihmistä, henkeä, joka sitä hallitsee.

Voimme leikkaamalla ihmiseltä elimen poistaa hänen fyysisestä ruumiistaan miljoonia soluja, ilman että tajunnan ykseys sen kautta kärsii vähääkään. Meissä asuva älyllinen ihminen on itsessään aivan riippumaton elimistämme, jotka vain ovat välittämisen keinoja ja välikappaleita.

Kuitenkin on aivan totta, että nämä fyysiset elimet nykyisellä kehitysasteellamme ovat hyvin tarpeellisia, vieläpä välttämättömiä apukeinoja pyrkiessämme käsittämään hengen toimintaa. Tällä fyysisellä perustalla tulevat johtopäätöksemme näistä puhtaasti metafyysisistä väitteistä aivan epämääräisiksi ja mystisiksi.

Pintapuolinen analyysi saattaa meidät sekoittamaan älyihmisen elimelliseen ihmiseen ja pitämään tahtoa aivan yhtä pitävänä elimien toiminnan kanssa. Kun taas on kysymyksessä Jumalkäsitteen ymmärtäminen, tuhlaamme suurimman osan aikaa samaan väkivallantekoon, josta juuri ihmisen suhteen oli kysymys.

Olentojen ja olioiden elävä kokonaisuus ylläpitää ja ilmentää jumaluutta, samoin kuin ihmisen fyysinen ruumis ylläpitää ja ilmentää henkeä.

Jos taas tahdomme käsitellä jumaluutta nojautumatta kaikkiin näihin fyysisiin ilmennyksiin, joudumme vaaraan uppoutua metafyysiseen usvaan, so. jäämme aivan käsittämättömiksi älyolentojen suurelle enemmistölle. Voimme yrittää luoda itsellemme jonkinlaisen käsityksen Jumalasta vain, jos yhdeltä puolen tutkimme ihmisen, toiselta puolen maailmankaikkeuden rakennetta.

Olemme huomanneet ihmisessä fyysisen tai pikemmin elimellisen olemuspuolen, joka toimii aivan koneellisesti ja samalla tavalla valvetilassa kuin nukkuessamme. Tämän elimellisen olennon takana olemme havainneet toisen, joka alkaa toimintansa vasta herättyämme ja ilmentää itsensä melkein yksinomaan valvetilan aikana.

Ihmisen elimellinen osa vastaa sitä käsitettä, minkä olemme tehneet itsellemme luonnosta. Sama sallimuksellinen ja säännöllinen laki johtaa ihmiselimistön kulkua, kuin maailmankaikkeuden kehitystä, jälkimäinen on vain rakennettu kosmisista elimistä eikä inhimillisistä kuten edellinen.

Ihmisen älyolemus sitä vastoin vastaa, vaikkakin hyvin alkuperäisellä tavalla, sitä käsitettä, minkä voimme itsellemme tehdä Jumalasta. Suhde ihmisen elimistön ja hänen älyolemuksensa välillä selittää meille suhteen luonnon ja Jumalan välillä. Samalla tavalla saamme ajatellessamme ihmisen fyysisen olemuksen suhdetta henkeen, vastaavaisuuksien lain mukaan käsityksen ihmisen suhteesta Jumalaan.

Jos tämä vastaavaisuuksien laki pitää paikkansa, niin voimme sen avulla ymmärtää, että vaikkakin Jumala ilmenee ihmiskunnan ja luonnon kautta; vaikkakin Hän toimii näiden kahden suuren kosmisen olemuspuolen kautta, niin on Hän olemukseltaan kuitenkin aivan omintakeinen ja riippumaton.

Näin syntynyt ensimmäinen ykseys ei kuitenkaan saata sekaantua luonnonlakien toimintaan, sen enempää kuin ihminen luonnollisissa oloissa saattaa vaikuttaa sydämen tai maksan toimintaan.

Ihminen on oman kohtalonsa ainoa luoja ja ainoa määrääjä. Hän on vapaa oman mielensä mukaan toimimaan sallimuksensa määräämässä piirissä, samoin kuin matkustaja junassa tai laivassa saattaa vapaasti toimia omassa kopissaan tai osastossaan. Jumalaa ei voida pitää syyllisenä inhimillisiin rikoksiin yhtä vähän kuin voimme pitää junan ohjaajaa tai laivan kapteenia edesvastuullisena niiden matkustajien mielijohteista, joita hän kuljettaa.

Välttääksemme siis minkäänlaista väärinkäsitystä sen johdosta, mitä seuraavassa tullaan sanomaan, tulee meidän selvästi pitää mielessä, ettei Jumala, sellaisena kun Hän ensi silmäykseltä näyttää, ole sama kuin kaikki olevainen koottuna, sen enempää kuin ihminen on ensi silmäyksellä näkyvien elimiensä ja kykyjensä summa.

Todellinen ihminen, henki, on aivan erillään fyysisestä ruumiista, astraaliruumiista ja psyykkisestä olemuspuolesta, jotka kaikki se läpäisee ja joita se hallitsee. Samalla tavalla on Jumala-ykseys erillään luonnosta ja ihmiskunnasta, jotka se läpäisee ja joita se hallitsee. Karkeasti puhuen esittää luonto Jumalan ruumista ja ihmiskunta Jumalan elämää, mutta vain samalla tavalla kuin aineellinen ruumis esittää ihmisen ruumista ja astraaliruumis ja psyykkinen olemuspuoli hänen elollisprinsiippejään. On silloin vain kysymys elimellisestä ihmisestä eikä hengen ihmisestä, joka, painostakaamme sitä vielä kerran, käyttää näitä prinsiippejä vain ilmennyksen välikappaleina. [Ensinnäkin Jumala on olemassa ainoastaan voimana, katoamattomana ykseytenä. Se on kolminaisuuden ensimmäinen persoona, isä jumala. — Sen jälkeen ilmentää Hän itsensä itselleen ja luo itselleen koko henkisen maailman. Hän asettaa itselleen vastakohdaksi ajatuksen, kaikkiallisen järjen. Tämä on kolminaisuuden toinen persona, Jumala poikana. Sitten toimii Hän ja synnyttää, käyttää tahtoaan ja ajatustaan ja ilmenee itsensä ulkopuolelle. Se on kolminaisuuden kolmas persoona, Jumala pyhänä henkenä. — Kulkiessaan ikuisesti näiden kolmen tilan kautta tarjoaa jumalolemus meille kuvan ympyrästä, jonka keskipiste on kaikkialla ja kehä ei missään. (Philosoph. mor. sect. I. lib. II, c. IV). R. Fludd XVI vuosisadalla.]

Mutta yhtä varmaa on myöskin, että ihmisen henki on sisäisen aistin kautta yhteydessä elimistönsä pienimmänkin solun kanssa. Tähän soluun ei hän saata vaikuttaa, mutta solu voi ilmentää itseään hengelle kärsimyksen kautta. Samalla tavalla on Jumalakin joko välillisessä tai suoranaisessa yhteydessä pienimmänkin luomakunnan olion kanssa. Hän on meissä jokaisessa, mutta samalla tavalla kuin ihmistajunta on joko vastaanottavana tai liikkeellepanevana voimana tietoisesti läsnä jokaisessa ruumiimme solussa.

Luonto ja ihminen toimivat siis aivan vapaasti kaikilta puolin ympäröivän jumalallisen toiminnan piirissä, joka johtaa maailmankaikkeutta kehitystään kohti, mutta joka ei määräävänä sekaannu luonnonlakeihin tai inhimillisiin toimintoihin. Samalla tavalla laivan kapteeni, joka toimii aluksensa johtajana ohjaa sitä matkan päämäärää kohti sekaantumatta ollenkaan liikkeellepanevan luontoa kuvaavan koneiston toiminnan yksityiskohtiin tai matkustajien käyttäytymiseen. Kapteeni hallitsee järjestelmää yleisesti, mutta hänellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä tapahtuu laivan seinien sisäpuolella.

Kuitenkin kapteenin toiminta vaikuttaa, jollei suoranaisesti niin ainakin välillisesti

1) koneeseen äänitorven kautta;

2) matkustajien kapteenin määräämien laivasääntöjen kautta. [Maailmankaikkeuden yhdistävä periaate on henkisen kolminaisuuden isä. Porfyrius 111 vuosisadalla.]

Kabbalassa nimitetään isäksi sitä jumalallista toimintaa, joka ohjaa maailmankaikkeuden yleistä kulkua ja vastaa tässä ohjaustangon toimintaa, — pojaksi sitä jumalallista toimintaa, joka ohjaa ihmiskuntaa, sekä pyhäksi hengeksi luontoa ohjaavaa toimintaa. Nämä mystilliset nimitykset viittaavat kaikkiallisen luomisvoiman erilaisiin sovittelumuotoihin. 


 

 

4. Ykseys

 

Maailmankaikkeutta kokonaisuutena elähdyttävät ja sen muodostavat kolme olemusmuotoa: luonto, ihminen ja Jumala tai, käyttääksemme hermeettillistä puhetapaa, makrokosmos, mikrokosmos sekä perustyypillinen maailma. [On olemassa kolme maailmaa, perustyyppien maailma, makrokosmos ja mikrokosmos, se on jumala, luonto la ihminen. — R.. Fludd XVI vuosisadalla.]

Ihmistä nimitetään mikrokosmokseksi eli pienoismaailmaksi sen tähden että hän itsessään vastaavaisuuksina sisältää kaikki maailmankaikkeutta johtavat lait. [Ihminen muodostaa itsessään kokonaismaailman, jota nimitetään mikrokosmokseksi, koska kaikki maailmankaikkeuden osat siinä ilmenevät pienoiskuvina. Niinpä vastaa pää taivasmaailmaa, rinta eetteristä tai keskitaivasta, vatsa elementaalikuntia. — R. Fludd XVI vuosisadalla.]

Luonto on toisten olemusmuotojen yleisen ilmenemisen tukikohta ja keskus.

Ihminen vaikuttaa luontoon toiminnan kautta, toisiin ihmisiin sanan avulla ja nousee aina Jumalaan asti rukouksen ja haltioitumisen kautta. Hän on se side, joka yhdistää luomakunnan luojaansa.

Jumala verhoaa sallimukselliseen toimintaansa ne alueet, joiden piirissä muut olemusmuodot vapaina liikkuvat ja hallitsee maailmankaikkeutta., johon hän antaa kaikki ohjauksen ja toiminnan ykseyden vaatimat ainekset.

Jumala ilmentää itsensä maailmankaikkeudessa sallimuksen toiminnan kautta, joka ihmistä valaisee kehityksen kulussa. Mutta se ei saata voimaperäisenä nousta vastustamaan kumpaakaan näistä muista alkuvoimista. 
[Luonto on olemassa ennen meidän syntymäämme. Se antaa meille isän, äidin, veljet, siskot, sukulaiset, paikkamme maan päällä, yhteiskunta-asemamme. Mikään näistä ei riipu itsestämme. Tavallinen ihminen pitää tätä sattumana. Mutta pythagoralainen filosofi väittää näiden asioiden riippuvan entisestä järjestelystä, vakavasta ja muuttumattomasta laista, jota nimitetään kohtaloksi tai välttämättömyydeksi.

Pythagoras asetti tämän rajoitetun luonnon vastakohdaksi vapaan luonnon, joka vaikuttaa pakonalaisiin asioihin kuin karkeaan aineeseen, muodostelee niitä ja aikaansaa niissä vaikutuksensa mukaan hyviä tai huonoja tuloksia. Tätä toista luontoa nimitettiin voimaksi tai tahdoksi. Se säännöstelee ihmisen elämää ja ohjaa sitä niiden elementtien mukaan, jolla edellinen sitä varustaa.

Välttämättömyys ja voima ovat Pythagoraan mukaan ne kaksi toisiaan vastustavaa kuunalaisen maailman liikkeellepanevaa voimaa, johon maailman ihminen on karkotettu. Nämä kaksi vaikutinta saavat voimansa korkeammasta syysuhteesta, jota entisajan ihmiset nimittivät nemesikseksi, alkuperäiseksi käskyksi ja jota me sanomme sallimukseksi. — Fabre d'Olivet (Vers dores, 5.e examen. 1825)]

Ihminen ilmentää itsensä maailmankaikkeudessa tahdontoiminnan kautta, joka sallii hänen taistella kohtaloa vastaan ja tehdä siitä omien mielikuviensa palvelijan. Sovitellessaan omia tahdonilmauksiaan ulkomaailmaan on ihminen aivan vapaa kutsumaan avukseen sallimuksen valoa tai hylkäämään sen.

Luonto ilmentää itsensä maailmankaikkeudessa kohtalon toiminnan kautta, joka jatkaa aivan muuttumattomasti ja täsmällisesti määrätyllä tavalla niitä perustyyppejä, jotka ovat sen toiminnan perustana.

Teot kuuluvat luonnon työalaan, lait ovat ihmisen aluetta, periaatteet Jumalan aluetta.

Jumala luo aina vain periaatteen. Luonto kehittää luotuja aatteita saadakseen aikaan teot ja ihminen määrää — sen kautta, miten hänen tahtonsa käyttää omistamiaan kykyjä — suhteet, jotka yhdistävät teot periaatteisiin. Hän muuttaa ja täydentää nämä teot lakia luomalla.

Mutta teko, olkoon se kuinka yksinkertainen tahansa, on aina vain luonnon muodostelema Jumalasta lähtenyt periaatteesta ja ihminen voi aina uudestaan rakentaa siteen, joka yhdistää näkyvän teon näkymättömään periaatteeseen. Tämän hän tekee lausumalla lain. Tämä on vastaavaisuuksien lain perusta. Laiva on laskenut rannasta ja lähtenyt aavalle valtamerelle kulkien kohti matkan määränpäätä.

Kaikki, mitä on laivassa, on siihen edeltäkäsin tuotu. Jokainen matkustaja on kuitenkin vapaa järjestämään laivaloman mielensä mukaisesti. Jokainen on vapaa joko nousemaan laivan sillalle mietiskelemään äärettömyyttä tai laskeutumaan alas lastiruuman pohjalle. Eteenpäin kulku vaikuttaa joka päivä kaikkiin yhteensä, mutta jokaisella yksilöllä on vapaus toimia oman mielensä mukaan siinä toiminnan piirissä, johon he yhteisesti ovat suljetut.

Tämän laivan matkustajat kuuluvat kaikenlaisiin yhteiskuntaluokkiin köyhästä siirtolaisesta, joka vaate päällä nukkuu säkissään rikkaaseen amerikkalaiseen asti, joka asustaa mukavassa hytissään.

Laivan nopeus on aivan sama kaikille, rikkaille, köyhille, suurille, pienille. Kaikki etenevät samalla nopeudella kohti matkan määrää.

Itsetiedoton kone, joka toimii määrättyjen lakien mukaan, pitää liikkeessä koko järjestelmää.

Sokea voima, höyry, joka on suljettu putkiin ja metallitorviin ja jonka määrätty tekijä, lämpö, on synnyttänyt, elähdyttää koko koneen.

Tahdonvoima, kapteeni, hallitsee niin hyvin elimellistä konetta kuin kaikkia matkustajia kokonaisuutena. Hän johtaa kokonaisuutta.

Välittämättä yksityisten matkustajien toimista kapteeni johtaa, silmät päämäärään kohdistettuina, käsi peräsimen kierteellä, koko tuota mahtavaa elimistöä kohti matkan määrää ja jakelee käskyjään sille älyolentojen joukolle, joka häntä tottelee.

Kapteeni ei suoranaisesti anna käskyjään potkurille, joka liikuttaa laivaa, hänen toimintansa on vain hallitsemista. Näin voimme verrata maailmankaikkeutta mahtavaan laivaan, jota se, mitä nimitämme Jumalaksi, johtaa. Luonto on koneisto, joka keskittyy ohjauspyörään ja joka saattaa koko järjestelmän sokeasti liikkeelle määrättyjen lakien mukaisesti. Ihmisolennot vastaavat matkustajia.

Eteneminen tapahtuu koko järjestelmän kulkiessa yhdessä, mutta jokainen ihmisolento on ehdottoman vapaa oman kohtalonsa piirissä.

Tämä kuva esittää verrattain selvästi salatieteelliset opetukset tästä kysymyksestä.


II LUKU

1. Astraalitaso

Salatieteelliset ilmiöt ja käytäntö

 

Se, mitä tähän saakka olomme sanoneet lukuun ottamatta ehkä sitä, mikä koskee Jumalaa, ei saata liiaksi loukata "positiivisellakaan älyllä" varustettua lukijaa. Se johtuu siitä, että olemme tehneet voitavamme pysytelläksemme niin tieteellisillä alueilla kuin näiden asioiden käsittely suinkin sallii.

Mutta meidän on vielä puhuttava näkymättömästä maailmasta ja sen rakenteesta, näkymättömistä olennoista ja heidän toiminnastaan, sanalla sanoen vanhan ajan viisasten tiedon tosisalatieteellisestä tai oikeammin heidän salaiseksi tekemästään osasta.

Lukija tulee meidän esityksemme kehyksissä näkemään koottuina salatieteen opetukset aaveista, ilmiöistä, elementaaleista, astraaliruumiin maagisista kyvyistä, astraalimaailmasta jne, jne.

Nämä asiat hämmentävät suuressa määrässä meidän aikamme keskitason järkeilijöitä, niin että varmaankin useampi kuin yksi lukijoistamme tulee pitämään näillä lehdillä painettuja esityksiä jonkinlaisen mentaalisen sairauden tuloksina, jos hän ei ole jo aikaisemmin, ennen tätä lukua aloitettuaan, tullut samanlaisiin johtopäätöksiin.

Olemme aivan varmoja siitä, että ne selittämättömät ilmiöt, joista tässä tulemme puhumaan, ovat todellisuuksia. Olkoot lukijoiden johtopäätökset minkälaisia tahansa, niin haastamme ne kaikkivallan tuomittaviksi, joka aikanaan jakaa kaikille oikeuden.

Väitämme ihmisessä olevan näkyväisen ja näkymättömän osan. [Ikuisen luonnon alapuolella on näkyväinen luonto, edellisen vuodatus ja kuva. Kaikki se, minkä edellä mainittu itsessään sisältää ikuisena, esittää viimeksi mainittu meille luodussa muodossa, so. sen uumenissa saavat alkuolemukset muodon ja aatteet vaihtuvat ilmiöiksi. — Jacob Böhme (XVI vuosisadalla)]

Näkyväinen osa ilmentää meille näkymättömän, samoin kuin sähkösanomalaitoksen vastaanottokone kertaa kaukaa lähetetyn sanoman.

Salatiede väittää, että luonnossa samalla tavalla vastaa näkymätön osa kutakin fyysistä kappaletta tai voimaa, joka ilmenee aineellisille aisteillemme.

Samaten kuin näkymättömän ihmisen elimistössä virtaavat nesteet ja solut, — veri- ja hermo-nesteet, hematiini ja leukosyytit, lakkaamattomassa toiminnassa, niin näkymättömässä luonnossakin virtaa voimia ja olioita lakkaamattomassa toiminnassa fyysisellä tasolla. [Sielu luo itselleen muodon. Se ei sitä ainoastaan hallitse ja elähdytä, vaan se muovaileekin sen itse. — Porfyrius III vuosisadalla]

Salatieteilijä, joka on päässyt selville ihmisen astraaliruumiin olemassaolosta elimellisten muotojen tekijänä ja ylläpitäjänä, ei saata luontoa tutkiessaan pysähtyä ainoastaan todentamaan fyysis-kemiallisten voimien olemassaoloa tai kehityksen tuloksia. Nämä näkyväiset kappaleet ovat vain, kerratkaamme se vielä kerran, tuloksia fyysisille aisteillemme näkymättömien olemuspuolien toiminnasta.

Muistakaamme, että ihmisen näkymätön olemus käsittää kaksi suurta prinsiippiä, astraaliruumiin ja psyykkisen olemuspuolen sekä tajuavan hengen.

Jos ajattelemme luontoa erikoisena oliona, niin käsittää se samaten näkymättömältä puoleltaan astraalitason ja psyykkisen tason sekä jumalallisen tason.

Astraalitason tunteminen on aivan välttämätön, jos tahdotaan ymmärtää salatieteen esittämiä selityksiä kaikista niistä näennäisesti ihmeellisistä ilmiöistä, jotka arvellaan erikoisella tavalla kehittyneiden ihmisten aiheuttamiksi.

Aihe on itsessään hyvin hämärä. Kuitenkin se selviää, mistä meillä vielä on kerrottava, jos niin paljon kuin mahdollista nojaudumme ihmisen rakenteeseen.

Mitä tarkoitetaan tuolla näennäisesti niin merkillisellä sanalla astraalitaso?

Käyttäkäämme avuksemme erästä vertausta vaikka se on hyvinkin karkea. Mutta samalla se on hyvin kuvaava ja antaa meille tästä sanasta ymmärrettävän määritelmän.

Ajatelkaamme esimerkiksi taiteilijaa, joka haluaa tehdä veistoksen. Mitä hän tarvitsee saadakseen aatteensa ilmennetyksi? Ainetta, vähän savea esimerkiksi. Onko siinä kaikki?

Kyllä, epäilemättä, ensi näkemältä. Mutta olettakaamme, että onneton taiteilija on käsipuoli, tai halvaantunut.

Mitä hän silloin saa aikaan?

Saattaa olla, että veistoksen aate on hyvin tarkkana hänen aivoissaan. Savi on myös valmiina ottamaan vastaan ja ilmentämään muotoa. Mutta kun välittäjä, käsi, ei voi totella aivoja eikä saata muovailla ainetta, niin mitään ei synny.

Jotta taiteilijan aate saattaisi ilmetä aineen kautta, tarvitsemme välttämättä aatteen ja aineen liittämiseksi välittäjän. Taiteilijan aatetta voimme verrata vaunujen ajajaan ja ainetta vaunuihin. Ajajan ja vaunujen välistä toimintaa välittää hevonen. Ilman hevosta ajaja ei saata istuimeltaan vaikuttaa vaunujen liikuntoon sen enempää kuin taiteilija voi muovailla savea ilman käden välitystä. Samaa osaa näyttelee välittäjä edellä mainitussa vertauskuvassa.

Palatkaamme taiteilijaan ja hänen veistokseensa. Olettakaamme; että aine on työskentelyllä voitettu, että se on taipunut muovailevan käden alla ja että veistos on valmistunut.

Mitä tämä veistos silloin itse asiassa edustaa? Fyysistä kuvaa taiteilijan aivoissa olevasta aatteesta. Käsi on toiminut muottina, johon aine on valettu. Tämä pitää paikkansa täsmälleen, sillä joskin veistos tapaturman kautta särkyisi, niin löytäisi taiteilija alkuperäisen muodon aina aivoistaan ja saattaisi tehdä uuden kuvan, — kuvan, joka enemmän tai vähemmän täydellisenä vastaisi mallina ollutta aatetta.

On kuitenkin olemassa keino, jonka kautta estetään valmiin patsaan hävittäminen, nimittäin sen valaminen. Valinmuotin kautta saadaan jäljennettävästä esineestä negatiivikuva, niin että valinmuotista tuleva aine aina ilmentää alkuperäisen muodon, ilman että taiteilijan itse tarvitsee olla mukana työssä.

Ei siis tarvita muuta kuin yksi negatiivikuva alkuperäisestä aatteesta, jotta siitä saataisiin koko joukko positiivisia kuvia. Nämä kuvat ovat kaikki samanlaisia ja syntyvät tuon negatiivikuvan toiminnasta aineessa.

Samalla tavalla on jokainen orgaaninen ja epäorgaaninen aisteillemme ilmenevä muoto sen suuren taiteilijan luoma veistokuva, jota nimitämme luojaksi, tai laskeutuu se korkeammalta tasolta, jota nimitämme luomisen tasoksi.

Samoin kuin taiteilijan aivoissa on tällä alkuperäisellä luomisen tasolla ainoastaan aatteita, prinsiippejä.

Tämän korkeamman tason ja meidän näkyväisen maailmamme välillä on välittäjätaso, jonka määränä on ottaa vastaan vaikutelmia korkeammalta tasolta toteuttaakseen ne aineessa.

Samalla tavalla ottaa taiteilijan käsi vastaan vaikutukset hänen aivoistaan kiinnittääkseen ne aineeseen.

Tämä välittäjätaso kappaleiden prinsiippien ja niiden itsensä välillä on se taso, jota salatieteessä nimitetään astraalitasoksi. [Ormuzd ei ole suoranaisesti ilmentänyt niitä aineellisia ja henkisiä olioita, jotka käsittävät maailmankaikkeuden. Hän on luonut ne sanan, jumalallisen sanan, pyhän Hanoverin välityksellä. — Zend Avesta

Alapuolella jumalallisen sanan, älyn tai kaikkiallisen järjen, joka on ollut olemassa ennen olioiden luomista ja on ollut tässä toiminnassa mukana, tapaamme ferourit, jumalalliset muodot, olioiden kuolemattomat tyypit. Tulella ja eläimillä, samoin kuin ihmisellä on omat ferourinsa, niin ikään kansakunnilla, kaupungeilla, maakunnilla ja jokaisella yksilöllä. — Zend Avesta]

Kuitenkaan ei tule kuvitella, että astraalitaso on olemassa jollain metafyysisellä alueella, jota ei voida havaita muuten kuin järkeilemällä. Emme voi kyllin usein toistaa, että kaikki on liitetty aivan läheisesti yhteen luonnossa samoin kuin ihmisessä ja että jokainen ruohonkorsi kantaa mukanaan astraalitasoaan yhtä hyvin kuin jumalallista tasoaan. Ainoastaan asioita eritellessämme on meidän pakko erottaa ehdottomasti yhteen liitetyitä asioita. Olemme juuri määritelleet astraalitason välittävän ominaisuuden, mutta siinä ei ole kaikki.

Jos tämä vertaus selvästi käsitetään, niin ymmärretään myöskin helposti, mitä salatieteessä tarkoitetaan astraalitason toisella ominaisuudella, muotojen luomisella.

Jokainen kappale on ensin periaatteena luotu jumalallisessa maailmassa, niin sanoaksemme olemisen mahdollisuutena samoin kuin aate ihmisen aivoissa.

Tämä periaate laskeutuu sitten astraalitasolle ja ilmenee siellä »negatiivikuvana». — Niin muodoin kaikki se, mikä perustyypissä oli valoisaa, tulee tummaksi ja päinvastoin se mikä oli tummaa tulee valoisaksi. Siis ei perustyypin kuva ilmenny täsmällisenä, vaan alkuperäisen kuvan valinmuottina. Niin pian kun tämä valinkuva on saatu, on luominen astraalitasolla päättynyt.

Sen jälkeen alkaa luominen fyysisellä tasolla, näkyväisessä maailmassa. Astraalinen muoto vaikuttaa aineeseen ja synnyttää fyysisen muodon, samoin kuin muotti synnyttää veistokset. Astraalimaailma ei voi muuttaa tyyppejä, joita se on synnyttänyt enempää kuin muotti voi muuttaa jäljennettäviä kuvia. Jotta muotoa voitaisiin muovailla, olisi uusi muotti luotava, ja sen voivat tehdä vain Jumala suoranaisesti ja ihminen välillisesti. — Mutta älkäämme puhuko asioista etukäteen.

Palataksemme lähtökohtaamme todennamme lopullisesti, että fyysinen kuva ilmentää tarkalleen jumalallisen periaatteen, joka sen suoranaisesti on synnyttänyt. Astraalimaailmalla ei ole muuta tehtävää kuin monistaa se äärettömiin, tarvitsematta uudelleen olla tekemisissä alkuperäisen taiteilijan, periaatteen, luomisen lähtökohdan kanssa.

Pitäkäämme kerta kaikkiaan mielessä, että fyysiselle tasolle luominen, jonka genesiksen juuri salatieteelliseltä näkökannalta esitimme, on paljon yksityiskohtaisempaa kuin miksi sen tässä teimme. Tehdessämme lopullisen erittelyn huomaamme 22 (21 plus 1) toiminnan tasoa, jumalallisen tason, astraalitason, fyysisen tason, jotka kaikki itse asiassa käsittävät kolme toimivaa piiriä, kolme passiivista piiriä sekä yhden tasoittavan piirin siis 3 kertaa 7 piiriä plus kaikkiallinen, säveläänen antava piiri, yhteensä 22. Mutta kehyksemme pakottaa meidät selvyyteen ja kolmiyhteyden käsite on aivan yleisenäkin selvin esitysjärjestelmä. Sen tähden nojaamme siihen.

Tehdäksemme yhteenvedon siitä, mitä juuri olemme sanoneet astraalitason toisesta ominaisuudesta, kehotamme lukijaa ajattelemaan valokuvaajan erinäisiä työmenetelmiä. Silloin saa hän hyvin tarkan kuvan luomistyöstä kolmessa maailmassa.

Jäljennettävä maisema kuvaa niin muodoin jumalallisen maailman luomisperiaatetta. Kun mainittu maisema on käynyt pimeässä huoneessa, on siitä tullut negatiivikuva, negatiivikuva itse todellisuudesta, kuva missä valkoinen on muuttunut mustaksi ja musta valkoiseksi.

Mutta uuden menetelmäsarjan kautta saattaa valokuvaaja tehdä tästä negatiivikuvasta kokonaisen joukon positiivisia jäljennöksiä, jotka tarkasti esittävät alkuperäistä maisemaa. Jos siihen lisäämme, että luonto jäljentää myöskin värit, johon ei valokuvaaja vielä kykene, niin näemme alkuperäisessä kuvassa jumalallisen maailman perustyypin, negatiivikuvassa astraalimaailman tyypin ja positiivikuvassa fyysisen maailman tyypin.


 

[Viimeisessä julkaistussa luvussa luki lopussa 'jatkuu', mutta jatkoa ei koskaan tullut...]

Ruusu-Risti —  1925
Ransk. suom. K. A.-I.


Etusivu

Teosofia