TIIBETILÄISTEN MESTARIEN TUTTAVALLISIA TIEDONANTOJA

     Seuraavat alkuperäiset kirjeet tiibetiläisten adeptien piireistä saapuivat "okkultisella tavalla" H. P. Blavatskyn välityksellä vuosina 1883 ja 1884 Adyariin siellä silloin vierailevalle tohtori Franz Hartmannille. Tohtori Hartmann -vainaja julkaisi ne aikakauskirjassaan Neue Lotusblüten vv. 1908-1909, josta ne suomennan.

P. E.

1. Pyrkimys vihkimykseen

Älä tunkeudu meidän piiriimme. Valmistaudu, mutta älä ikävöi päästä Mestarein oppilaaksi (tsheelaksi), vaan odota kärsivällisesti, kunnes opetuslapseus laskeutuu yllesi. Älä himoitse sitä, mikä tuo mukanaan rasituksia ja vaaroja, joita et tunne. Monet ovat tänä vuonna tarjoutuneet meille oppilaiksi, mutta ei yksikään niistä, joita on koeteltu, ole koetustaan suorittanut; sillä vihkimyksessä saavutettava henkinen valo paljastaa sisäisen ihmisen ja saattaa päivänvaloon sekä paheen että hyveen vielä uinuvat siemenet. Uinuvat paheelliset taipumukset vievät vastaaviin tekoihin ja kaiken loppuna on usein mielisairaus ja itsemurha. Viidestä "tsheelasta", jotka väkisin ovat tunkeutuneet oppilaiksemme, on kolmesta tullut rikoksentekijöitä ja kahdesta mielipuolia. Erään viimeisistä pelasti itsemurha mustaan magiaan vajoamasta, mikä olisi ollut vielä kauheampi kohtalo.

Etsi puhtautta ja kuntoa, ja vietä pyhää elämää. Mitä et koskaan voi saavuttaa omalla himollasi ja tahdollasi, tulee — niin pian kuin olet siihen kypsä — itsestään osaksesi kuolemattoman minäsi armosta, joka on tosi tiedon valo.

M.

2. Kehittyminen henkisesti

Ihminen on aatteista rakennettu ja aatteet häntä johtavat. Onpa subjektiivinen maailma jo fyysisessä olotilassa ainoa todellisuus hänelle; sillä koko häntä ympäröivästä maailmasta hän ei voi muuta tietää kuin sen, mikä saapuu hänen tajuntaansa. Salatieteilijälle muodostuu tämä subjektiivinen maailma yhä enemmän todellisuudeksi, kuta selvemmin hän käsittää ulkonaisen, objektiivisen maailman harhaksi ja Parabrahmanin (ehdottoman jumaluuden) kaiken tosi olemukseksi. Sen tähden jokaisen, joka tahtoo oppia tuntemaan luonnon salattuja (eläviä) voimia, pitää kohdistaa kaikki ponnistuksensa korkeimman ihanteen toteuttamiseen uhrautuvaisuuden, ihmisrakkauden ja kaikkia luotuja käsittävän jumalallisen hyvän tahdon avulla, sillä nämä ovat korkeimmat maan päällä saavutettavat hyveet; ja olkoon hänen ponnistuksensa uuttera ja herkeämätön. Kuta enemmän hän pyrkii kohoamaan tähän ihanteelliseen olotilaan, sitä vahvemmaksi käy hänen tahtonsa, ja kun hän tällä tavalla on kasvanut mestariksi itsehillinnässä ja on oppinut seisomaan omilla jaloillaan, niin herää hänen aineellisessakin ruumiissaan taipumus vaistomaisesti tekemään vain semmoista, mikä vastaa korkeinta ihannetta; samalla hänen tekojensa kautta hänen tahdonvoimansa taas kaksinkertaisesti vahvistuu, koska luonnon kaikilla aloilla vallitsee vaikutuksen ja vastavaikutuksen laki.

Salatieteessä ei ole kysymys tyhjistä teorioista, vaan käytöllisistä saavutuksista. Suurin osa ihmiskuntaa on vielä alemmalla kehitysasteella ja etenee täydellisyyttä kohti, mutta ihmiset joutuvat lähemmäksi päämäärää, kun he saavuttavat hienompia aistimuskykyjä ja tulevat lähempään suhteeseen luonnon kanssa. Ihminen tulee täydelliseksi, kun häntä elähdyttävä voima vaikuttaa sopusoinnussa maailmankaikkeuden ainoan elämän kanssa. Kehityksen päämäärä on ihmishengen muuttuminen ja lopullinen yhtyminen ikuiseen. Olisi muodostettava älyllinen veljesliitto, joka pitäisi tätä päämäärää silmiensä edessä ja jonka jokainen jäsen kunnioittaisi sitä ihannetta, joka on ihmisen tosi olemus. Hyvä esimerkki on parempi oppia, kun ihmisiä tahdotaan johdattaa viisauden tielle. Yksimielisellä yhteistoiminnalla voidaan henkisellä tasolla saavuttaa parempia tuloksia, jotka sitten ilmenevät ulkonaisesti. Ensimmäinen askel täydellisyyden tiellä on sisäinen puhdistus. Sitä ei saavuteta silmänräpäyksessä, ei päivässä eikä vuodessa, vaan sarja perättäisiä ruumistuksia tarvitaan ehkä syrjäyttämään niitä vaikutuksia, joiden syyt ovat menneisyydessä, syyt jotka ovat aiheuttaneet henkevöitymistä vastustavia seurauksia. Mutta kun opetuslapsen korkeimman elämän kaipuu ei ole vain mielen tunteellista lainehtimista tai tieteellisen uteliaisuuden tyydyttämishalua, vaan luja päätös hallita luontoaan, silloin päätökselle välttämätön tarmo siirtyy ruumiista toiseen opetuslapsen jälleensyntymisten kestäessä kunnes hän lopulta päämääränsä saavuttaa.

K. H.

3. Aineellinen ja henkinen aikakäsite

 Meidän maalliselta kannaltamme katsoen näyttää aika, minkä inhimillinen monadi viettää taivaassa (deevakhaanissa), ennen kuin se uudestaan ruumistuu maan päälle, paljon pitemmältä kuin maallinen elämä. Mutta ruumiista poistuneen sielun kannalta asian laita on toinen. Kun joogi on samaadhi-(syvässä mietiskely-)tilassa, saattaa kulua vuosia, vaikka ne hänestä tuntuvat päiviltä, jopa lyhyeltä hetkeltä; sillä ikuisessa ei ole aikakäsitettä. Astraalitasolla käytetty voima aikaansaa siellä vaikutuksia, jotka ovat pitkäaikaisempia kuin fyysisellä tasolla, koska astraalimaailmassa kitka, mikä liikkeelle saatettujen väreilyjen tulee voittaa, on paljon pienempi, joten väreilyt eivät niin pian tyhjennä voimaansa. Niinpä esim. kellon lyönti kaikuu inhimillisessä korvassa korkeintaan pari minuuttia, jota vastoin sama ääni voi kuulua astraalisesti avatulle sisäiselle aistille ehkä tuntikausia, ja henkiset väreilyt ovat vielä pitkäaikaisempia.

Ihmissielun "taivaassa" eli "jumalien maassa" (paratiisissa) viettämän ajan pituus riippuu sen kehitysasteesta, sen fyysisellä tasolla synnyttämistä herätteistä ja sen pyrkimyksistä. On olemassa suuri ero astraalimaailman olotilan ja henkisen elämän välillä. Kun henkevyyden elementti herää monadissa (kun jumaltajunta hämärtää sielussa tai astuu näkyviin), silloin oloaika paratiisissa tulee paljon pitemmäksi. Mutta suuri erehdys on luulla, että jalo ajatus kohdistuneena hyödylliseen tekoon on vähempiarvoinen kuin pilventakaisten asioiden pohtiminen. Todellinen viisaus löydetään itsetajunnasta. Haaveilut ovat saippuakuplain kaltaiset; niissä ei ole henkistä voimaa.

S. R.

4. Mitä on ymmärrettävä "inhimillisellä monadilla"?

Tämä kysymys käsittää salatieteen koko alan; lyhyesti voin sanoa seuraavaa: inhimillinen monadi ei ole sama kuin seitsemäs prinsiippi (aatma eli Logos). Ottakaamme aurinko esimerkiksi: salatiede opettaa, että se, mikä auringosta virtaa näkyvänä valona ja lämpönä, leviää tasaisesti äärettömään avaruuteen. Auringon ruumis on kuin polttopiste, johon tämä valoa ja lämpöä suova aines kerääntyy ja josta se lähetetään ulos. Samaten Parabrahma on ainoa kaikkiallinen elementti, ja joka kerta kun siitä syntyy toiminnan keskus, loistava henkinen aurinko, aktiivisena voimana, on tämä voima sama ainoa elementti toimivassa tilassa; olemukseltaan yhtä Parabrahman kanssa, mutta lajiltaan siitä erotettu. Tätä ainoata elämää, joka kaikkialla piilee, voidaan nimittää luonnon tahdoksi, ja se aikaansaa elämän ja tajunnan koko ilmenneessä maailmankaikkeudessa. Se vaikuttaa kaikissa muodoissa kaikissa luonnon valtakunnissa, ja kun luonnon synnyttämät muodot ovat saavuttaneet määrätyn kehitysasteen, esiintyy se niissä näennäisesti erilaisena ja saavuttaa jonkinlaisen yksilöllisyyden. Tätä sanotaan "monadiksi" (taivaalliseksi sieluksi). Ellei se olisi yhteydessä yleismaailmallisen Logoksen kanssa, ei se voisi olla kuolematon; mutta yhtyneenä jumalalliseen Logokseen saavuttaa ihmissielu kuolemattomuutensa. Monadi on seitsemännen prinsiipin voima, joka vaikuttaa kuudennen kautta.

5. Sielun tila kuoleman jälkeen

Sielu ei mene aina heti ruumiinsa jätettyään taivaaseen eli deevakhaaniin. Useimpien täytyy vielä pyyhkäistä pois kaikki se, mikä sitoo heidät maalliseen elämään. Hyvät ja puhtaat sielut eivät tunne tätä murrostilaa (kaamalookaa), joka kestää ehkä vain muutamia tunteja. Lapsi, jonka monadi on tyhjentänyt varhemmassa elämässä luomansa karman vaikutukset ja joka jostain sattuneesta fyysisestä syystä kuolee, saattaa asianhaaroista riippuen ruumistua jälleen joko heti tai pitkän väliajan jälkeen. Jälkimmäisessä tapauksessa hänen sielunsa lepää unettomassa unessa. Aviitshi (helvetti) on deevakhaanin vastakohta, mutta ehdot ovat kummassakin tapauksessa samat. Molemmissa ympäröivät vainajan henkeä hänen itsensä, ajatuksella, tahdolla ja toiminnalla luomat ajatusmuodot, oli ne enkeleitä tai perkeleitä, ja kaikki se, minkä ne vetävät puoleensa.

Kun olento jälleensyntyy, hajoaa hänen jälkeenjättämänsä eloton himoruumis eli liekkiö.

Eloisat vähää ennen kuolemaa saavutetut vaikutelmat pysyvät usein kuoleman jälkeen ja uudistuvat unenäön tapaisesti. Itsemurhaaja tappaa itsensä yhtämittaa uudestaan, hirtetty hirtetään yhä uudestaan jne., kunnes vaikutelma on haihtunut.

6. Hyvien töiden hyöty henkisessä kehityksessä

Ihminen, joka alituisesti hommaa hyödyllisiä asioita, ei helposti lankea pahoihin tapoihin. Sitä paitsi saavat hyvät työt aikaan vaikutuksia korkeammilla tasoilla. Jokainen ajatus toteutuu teon kautta ja vetää astraalimaailmasta puoleensa vastaavia voimia. Hyvä ajatus asettaa ihmisen yhteyteen hyvien voimien kanssa ja vetää näitä puoleensa. Pahat teot kuljettavat ihmistä vastaavien pahojen luonnonvoimien luo. Hyvät ajatukset ja hyvät teot nostavat häntä; huonot vetävät häntä alaspäin. Hyvä ajatus voi karkottaa pahan ajatuksen ja samalla siihen yhtyneet pahat voimat. Sen tähden viisaan aina pitäisi olla tahtonsa, ajatuksensa ja toimintansa herra.

7. "Minuus"

Ihmistä voi joka aamuna pitää toisena olentona, koska hänen ominaisuutensa, muistonsa, ajatuksensa ja ruumiilliset tilansa yhtämittaa muuttuvat; mutta hänessä on jotakin pysyväistä, johon kaikki hänen kokemuksensa sijoittuvat, saavuttaen sen kautta jonkinlaisen kokonaisuuden. Tätä "jotakin", monadia eli "minuutta" voidaan verrata helminauhaan, johon punoutuvat kaikki kokemukset, mitkä minuus saavuttaa erilaisissa olomuodoissaan eli ruumistuksissaan ja joista jokainen edustaa yhtä helmeä.

Logos on lukemattomien monadien perusta. Nämä eivät koskaan kuole, vaan astuvat yhä uudestaan ulos ilmenemättömästä ilmenneeseen olotilaan. Kaikki ihmisolennot, joiden henkiset kokemukset vaeltavien monadien välityksellä lasketaan Logoksen jalkojen juureen, saavuttavat sen kautta kuolemattomuutta Logoksessa; mutta on myös tapauksia, jolloin jonkun ihmisen monadi hänen pysyvästi paheellisen elämänsä kautta on hankkinut itselleen Logoksen vetovoimalle vastakkaisen polaarisuuden, ja silloin semmoinen "minä" ei koskaan voi saavuttaa kuolemattomuutta. Semmoinen monadi voi jäädä eloon miljooniksi vuosiksi, jopa lähimpään maailmanhäviöön (pralajaan) saakka; mutta lopulta se joutuu kosmisen materian uhriksi. Sen olemassaolo ei ole mitään verrattuna Logoksen elämään.

Ihmisen persoonallisuus voidaan tappaa, monadia ei. Monadille annetaan erikoinen nimi, niin kauan kuin se säilyttää omistajansa subjektiiviset kokemukset, mutta kun se on kaikesta puhdistettu, on se itsekin ikään kuin lakannut olemasta; monadi on enää vain voimakeskus.

8. Nirvana

Nirvana on uppoutumista Logokseen, yhtymistä häneen, eikä siis ole muuta "häviötä" kuin itseluulon, joka on harhaa, joskin unielämäänsä sidotulle maalliselle persoonallisuudelle näennäistä todellisuutta. Nirvana on kosmisen kaikkitajunnan heräämistä rajoitetun erillistajunnan tilalle; ihmisen elämä tulee Logoksen elämän osaksi.

Kysyttiin, voiko suuren manvantaran päätyttyä Logokseen uppoutunut monadi taasen erkautua ja syntyä jälleen; mutta Logoksen kannalta katsoen ei ole olemassa jälleensyntymistä. Ja häneen yhtynyt monadi on nyt Logos itse. Hän ei itse laskeudu aineeseen, vaan lähettää siihen säteen itsestään, niin kuin minäkin saatan lähettää ajatuksen sinun aivoihisi, eikä tämä ajatus silloin ole minä itse, vaan kylläkin osa aurastani, Logoksen auringon valonsäteen ruumistumisesta ei kärsi itse tämä aurinko, vaan ainoastaan säde. Logoksella on objektiivinen olemassaolo ja häntä voidaan sen tähden pitää "persoonallisena jumalana". Logoksen jälkeen tulee ilmenemätön Parabrahma. Vishnu on Logos; Brahma ikuinen henki (maailman sielu). Jokaisella Logoksella on oma elämänsä ja tajuntansa.

9. Jooga ja taikausko

Mitä on "jooga" ja mitä ovat "okkultiset harjoitukset"?

"Jooga" (sanskritin sanasta judsh, sitoa) merkitsee ihmisen yhtymistä Jumalaan; so. toisin sanoen korkeimman jumalallis-inhimillisen ihanteen toteuttamista ihmisessä eli niin kuin kristinuskossa sanotaan, yhtymistä Kristukseen, jumalihmisyyteen. Tämän yhtymisen aikaansaamiseksi asettaa intialainen filosofia apukeinoiksi eräitä sääntöjä, jotka kuitenkin kaikki ovat aivan hyödyttömiä, jos pääasia puuttuu pyrkijältä, nim. jumalallisen hengen kaikkiallisuuden todellinen tuntemus ja sen vaikutus pyrkijän sieluun; sillä jumalallisen elämän yhteyteen ei päästä tyhjien seremonioiden, litanioiden tai ponnettomien ulkonaisuuksien kautta, vaan ainoastaan sisäisen hartauden kautta ja kohottamalla sielua Jumalan luo...

Niin kuin taiteilijan työ on siinä, että hän kättensä työllä koettaa ilmentää sielussaan näkyvää ihannetta, niin "joogin" työ on siinä, että hän koettaa itsessään aikaansaada tarvittavat edellytykset, jotta hänessä piilevä jumalallinen ihanne saisi muodon ja toteutuisi hänen persoonassaan. Tämä on "uuden, sisäisen ihmisen" luominen ja se tapahtuu "ylösnousemuksen katoamattomassa ruumiissa", joka syntyy katoavaisessa ruumiissa, niin kuin Paavali opettaa, tai siinä "häviämättömässä ruumiissa", josta Patandshali puhuu "joogafilosofiassaan". Kuoleman jälkeen ei mikään semmoinen muunnos eli uudestisyntyminen ja ylösnousemus hengessä tapahdu, koska taivaallinen voimaruumis tarvitsee kehityksekseen fyysisen ruumiin samoin kuin kasvi kasvaakseen maaperän. Sen tähden aineellinenkin ruumis kaipaa oikeata valmistusta ja puhdistusta; sillä sen on oltava astiana, "pyhänä Graalina", arvokkaana ja sopivana vastaanottamaan "vapahtajan veren", jumalallis-henkisen elämän, pyhän hengen.

10. Astraalivalo ja aura, ajatuksensiirto

Astraalivaloa ei ole sekoitettava akaashaan. Akaasha on paljon hienosyisempi aste kosmista eetteriä, joka liittää toisiinsa aurinkojärjestelmiä avaruudessa; se on yhtä rajaton kuin alkuperäinen kosminen materia. Astraalivalo on tiiviimpi laji kosmista eetteriä; se aurinkojärjestelmässä vastaa ihmisen ns. neljättä prinsiippiä (astraalisielua). Se on paljon eetterisempää ainetta kuin mikään fysiikassa tunnettu. Ehkä saamme siitä käsityksen, jos ajattelemme "säteilevää ainetta" (esim. radiumia).

Vaikka sitä on olemassa kaikkialla avaruudessa, on se kuitenkin tiiviimpää eräiden kappaleiden ympärillä, riippuen näiden molekylaarisesta vaikutuksesta, ennen kaikkea ihmisen aivojen ja selkäytimen ympärillä. Tämä aura, joka ympäröi hermosoluja ja kanavia, auttaa ihmistä vastaanottamaan ja omaksumaan vaikutteita kosmisesta astraalivalosta. Jollei avaruudessa olisi mitään yhdyssidettä, joka kelpaisi henkiseksi johdoksi eri ihmisten välillä, ei olisi näiden kesken mikään ajatuksensiirto mahdollinen. Sitä paitsi saattaa adepti välittömästi huomioida astraalivaloa.

Lapsilla, joiden aura on toimeton, koska ne eivät vielä työskentele itsenäisesti henkisesti, on tämä aura maidonkarvainen väriltään; mutta täysikasvaneilla henkilöillä on aina nähtävissä paitsi tuota pohjaväriä toisiakin värejä, vihreätä, punaista, sinistä jne., riippuen kulloinkin elimistön älyllisten, siveellisten ja henkisten ominaisuuksien laadusta. Kun toisen aurassa on värejä, jotka eivät sopusointuisasti suhtaudu toisen auran väreihin, tulee ajatuksensiirto ehkäistyksi, mutta kun on olemassa molemminpuolinen harmonia ja mieli on passiivinen, saattaa tuommoinen henkinen ajatuksensiirto tapahtua henkilöiden kesken kuinka pitkien välimatkojen päästä tahansa.

Jokaista ajatusta seuraa myös rinnakkaisilmiönä fyysinen prosessi, jota voidaan nimittää hermonesteen muunnokseksi, lisäksi vallitsee läheinen yhteys varsinaisen hennonesteen ja sitä ympäröivän auran välillä. Tällä auralla on oma molekylaarinen rakenteensa, samoin kuin luonnossa jokaisen muunkin kappaleen auralla on oma erikoisrakenteensa. Tätä auraa sanotaan ihmisen "oodi-säteilyksi". Kaikkien aurojen perusta on maailman magneettinen fluidumi ja sen tähden ne ovat sille sukua. Jokainen ajatus vaikuttaa aivoista ja hermoista lähteviin hermovirtauksiin. Täten aikaansaadaan väreilyjä, jotka leviävät niiden kanssa kosketuksessa olevaan astraaliseen fluidumiin. Nämä väreilyt vaikuttavat ajattelijan aivoja ympäröivään oodi-auraan ja siirtyvät vastaanottajan aivoihin. Väreily synnyttää tällöin jonkinlaista liikuntoa vastaanottajan aurassa ja hermonesteessä ja siirtyy tämän kautta aivoihin. Jos ei tahto ole kyllin voimakas antaakseen määrätyn suunnan väreilylle astraalisessa fluidumissa, on sen ohella ruumiillinenkin kosketus tarpeen. Jos silloin on olemassa jonkunlainen magneettinen sympatia molempien henkilöiden kesken tai jos ei ainakaan mitkään, luotaan työntävät voimat vaikuta häiritsevästi, niin siirtyy toisen ajatus toiseen väreilyliikkeiden samankaltaisuuden nojalla; sillä saman liikunnon tapahtuessa molemmissa aivoissa, on molemmissa vaikutuskin sama, kun hermonesteen määrätynlainen liikunto edustaa toisen hengessä määrättyä miellettä, synnyttää sama liikunto saman kuvan toisenkin tajunnassa.

11. Henkisiä virtauksia

Akaasha on olemassa kaikkialla avaruudessa samankaltaisena, astraalivalo sitä vastoin rajoittuu määrättyihin kappaleisiin, joita se ympäröi. Voitaisiin kuvata akaashaa "vapaaksi", astraalivaloa "sidotuksi eetteriksi". Kaikkialla, missä on olemassa tuntoherkkä orgaaninen toiminta, sinne kasaantuu astraalivalo, tiivistyy ja keskittyy. (Senpätähden onkin jokaisella oliolla, planeetasta atomiin saakka, joka maalla, joka kaupungilla, joka olennolla määrätty auransa, jonka herkkätuntoiset ihmiset havaitsevat.) Oodinen aura on lähemmässä suhteessa henkisiin vaikutteisiin kuin fyysiset aivot. Jos esim. ajattelen ympyrää, voi siirron kautta herkkätuntoisen ihmisen oodi-aurassa syntyä ympyrän kuva. Kaikilla henkisillä käsitteillä tai aatteilla on esikuvansa astraalivalossa ja nämä ovat sangen yhdennäköisiä niiden mielteiden kansa, jotka aivoissa syntyvät, mutta keskellä oleva ja välittävä hermovirtaus ei itse sisällä tätä kuvaa. Otaksukaamme esim. että kaukainen ystävä on kuolemaisillaan ja kiihkeästi ajattelee meitä, niin saamme me ajatuksensiirron kautta enemmän tai vähemmän selvän kuvan hänestä. Toisinaan tuo hermovirtaus kuitenkin aikaansaa vain tunnehäiriön ilman selvää kuvaa; silloin meillä vain on epämääräinen tunne (aavistus) siitä, että ystävämme asiat eivät ole tavallisessa kunnossa.

Myöskin sattuu, että jokin erityinen tapahtuma valmistuu astraalimaailmassa ja kuvastaa, ennen kuin se astuu toimintaan fyysisellä tasolla, ja että meille tulee aavistuksia tai näkyjä tuommoisista tulevista tapahtumista. Sääntönä on semmoisissa tapauksissa, että luonnonhenki on mukana näyttelemässä omaa osaansa; jota vastoin tavallisessa ajatuksensiirrossa ei tarvita semmoista välittäjää.

Vertauskuvalliset näyt, unet ja ilmestykset syntyvät usein sen kautta, että toisilleen sukua olevat mielteet kuuluvat samaan sarjaan; niinpä esim. kuoleman aate voi kutsua esille luurangon tai ruumisarkun kuvan. Mikä tahansa ajatus voi loihtia esille sukulaisajatuksen ja aikaansaada draamallisen kohtauksen.

Saattaa tapahtua, että hengen hädässä tai kuolemaisillaan olevan ihmisen tunne ja ajatus vaikuttaa etäisyyteen ja siellä toisten auroissa synnyttää ikään kuin valokuvaesityksiä, kun hänen ajatuksensa tuo mukanaan omaa oodi-auraansa vaikutteineen. Semmoisissa tapauksissa ei esiinny kyseessä olevan henkilön astraaliruumis, vaan ajatuksensiirron ohella syntynyt energia vie mukanaan osan oodi-auraa siinä piilevine kuvineen.

Ajatuksen siirtyessä siirtyy kuvakin. Puhtaasta mentaalisesta subjektiivisesta mielteestä ulkokohtaiseen ilmennykseen on olemassa monta eri astetta väreilyjä, jotka synnyttävät tuommoisia ajatuksen nopeudella eetterissä liikkuvia kuvia. Adepti tai selvänäkijä voisi tämän nähdä.

Toisinaan ottavat myös luonnonhenget osaa ajatuskuvien syntyyn ja siirtoon.

Tavallisesti vainajan haamu kulkeutuu milloin sinne milloin tänne riippuen virtauksista, joihin se joutuu, mutta erinäisissä tapauksissa se vaistomaisesti vetäytyy sinnepäin, jonne kuolevan ajatus oli suuntautunut. Jos tällöin henkilö, johon haamu koettaa vaikuttaa, ei ole kyllin herkkätuntoinen tai mediumistinen taipumuksiltaan, vaikuttaa se ehkä toiseen läsnäolevaan henkilöön, joka on sensitiivisempi ja ottaa vaikutteen vastaan oodi-auraansa. Semmoinen vaikute saattaa myös kestää kauemman aikaa ja näky täten esiintyä kertakerralta.

Eläväkin ihminen voi tietämättään ja sillä aikaa, kun hänen aineellinen ruumiinsa makaa unessaan, näyttäytyä toiselle tai aikaansaada kummittelu-ilmiöitä. Sisäisellä ihmisellä on omat ominaiset tajunnantilansa, joista ulkonainen ei mitään tiedä, ja hän saattaa toimia itsenäisesti, joskin ehkä unentapaisesti ja järjettömästi. Niin, sattuupa, että fyysinen ihminen uneksii asioista, joita astraali-ihminen todella suorittaa.

Toiselta puolen voi myös ihmisen tahto ennen nukahtamista ohjata henkeä määrättyyn suuntaan, jonka kautta oodi-virtaus johdetaan määrättyyn paikkaan taikka astraaliruumis saatetaan sinne siirtymään ulkonaisen ihmisen nukkuessa. Tämä tapahtuu panemalla, liikkeelle määrättyä virtausta aivojen hermoeetterissä. Impulssi eli heräte, mikä annettiin vielä valveilla ollessa vaikuttaa automaattisesti unen tultua. Jos esim. ihminen ennen nukkumista vahvasti päättää näyttäytyä toiselle ja tähän ajatukseen nukahtaa, kuljettaa tahto hänet sinne, ja saattaa tapahtua, että hän ilmestyy toiselle joko tämän nukkuessa tai hereillä ollessa, vaikkakaan hän ehkei itse herätessään mitään siitä tiedä, koska hänen fyysiset aivonsa eivät ole kyllin hienostuneet vastaanottaakseen tai säilyttääkseen niitä vaikutelmia, jotka astraali-ihmistä ovat kohdanneet.

Koska tahto ja ajatus voivat ennen nukkumista määrätä astraalisten virtausten suunnan ja koska tämä virtaus unen aikana on sitä tehokkaampi, kun kerran ovat tieltä poissa ne häiriöt, jotka valveilla ollessa syntyvät toissuuntaisen ajattelun kautta, voidaan tätä seikkaa myös käyttää hyväkseen siten, että sen avulla koetetaan vaikuttaa itseensä ja päästä pahojen tapojen herraksi. Jos esim. tupakoitsija ennen nukkumista joka kerta vahvasti päättää olla enempää polttamatta, helpottaa tämä unen aikana toimiva päätös häntä huomattavasti tuon tavan voittamisessa, koska hän siten harjoittaa jonkinlaista autosuggestiota.  

Saks. suom. P. E.

Ruusu-Risti 1921

bar_mest-.gif (1333 bytes)

Etusivu Teosofia