Arya Sasanga

Henkiset johtajat ja sota

(Sodan näyttelemä osa ihmiskehityksessä H. P. Blavatskyn Salaisen opin mukaan)

Ei missään maan pinnalla ole henkinen elämä niin kehittynyt ja monipuolinen kuin Intiassa. Intian vanhan kirjallisuuden suuruutta me tuskin voimme kuvitellakaan. Se on sivistyksemme kehto: Pythagoraan sanotaan tuoneen Intiasta länsimaihin viisautensa jo viisi vuosisataa ennen Kristusta. Pythagoras perusti tänne salaisen koulunsa, jonka vaikutukset tuntuivat koko muinaisajan historiassa. Myöhemmin hänen opetuksensa tulivat julkisemmiksi uusplatonikkojen ja gnostikkojen keskuudessa ja siirtyivät siten kristinuskoon, vaikka sittemmin kirkossa mysteeriot jähmettyivät käsittämättömiksi opinkappaleiksi.

Vanha salatieteellinen periaate »kuten ylhäällä, niin alhaallakin» pitää paikkansa myös sotaan nähden. Jokainen maan päällä käyty pienikin sota on vain heijastus siitä
perisodasta, jota käydään taivaassa. »Kaikki nämä maailmat ovat vain maallisia jäljennöksiä niiden taivaallisista alkutyypeistä, opettavia ja ajallisia heijastuksia ja varjoja pysyväisemmistä, joskaan
ei ikuisista maailmoista, roduista, jotka elävät toisissa, meille näkymättömissä maailmoissa. Meidän viidennen rotumme elämän perustekijät juontavat noista neljästä maailmasta – juuriroduista, jotka ovat edeltäneet meidän rotuamme. Noiden maailmojen, jotka ovat meidän maailmojemme arkkityyppejä, välille syntynyt taistelu – kutsuttu »sodaksi taivaassa» – käytiin alhaalla maanpäällä aioneja myöhemmin aasialais-atlantilaisten ja kolmannen juurirodun ihmisten kesken» (V, 300 engl.).

Juurirotujen välinen sota

Tätä atlantilaisten ja lemurialaisten välistä sotaa seurasi sota arjalaisten ja atlantilaisten välillä, samalla tavalla kuin toiset sodat olivat edeltäneet sitä, aina siitä asti kun ihminen esiintyi maanpäällä, niin vieläpä ennen kuin meidän aurinkoamme ja kiertotähtiämme olikaan. »Salatieteen mukaan yksi sota käytiin ennen aurinkojärjestelmän rakentamista, ja toinen sota maanpäällä siihen aikaan kun ihminen »luotiin». Kolmas sota kerrotaan käydyn neljännen rodun lopulla, sen rodun ja viidennen rodun adeptien kesken, so. 'Pyhän Saaren' (Shamballan) vihittyjen ja Atlantiksen noitien välillä» (II, 137, engl.; 448 suomal.)

Ja neljännen ja viidennen rodun välistä sotaa tulee vuorostaan seuraamaan sota viidennen ja kuudennen rodun välillä, so. viimeiseen suureen otteluun yhtyneitten vanhan rodun mahtavien pahojen voimien ja hierarkian adeptien ja heidän uskollisten seuraajiensa kesken, niiden jotka rakentavat uutta rotua. Näissä kamppailuissa viimeksi mainittuja tukevat heidän valvontansa alla ja johtaminaan olevat maan mahtavat elementaalivoimat, joiden tarkoituksena on hävittää pahaa ja edistää hyvää. Mestari K. H. kirjoitti aikoinaan A. P. Sinnettille: »Sitten kun teidän rotunne – viides – on ehtinyt puolipäiväpiiriinsä fyysisen älyn käytössä ja kehittänyt korkeimman mahdollisen sivistyksen (huomatkaa, että me teemme eron materialistisen ja henkisen sivistyksen välillä), ollen kykenemätön nousemaan enää korkeammalle omassa kierroksessaan, sen kehittyminen absoluuttista pahaa kohti pysäytetään (kuten aikanaan pysäytettiin sitä edeltäneitten lemurialaisen ja atlantilaisen rodun kehitys) jonkin vedenpaisumusta vastaavan mullistuksen kautta (joko tulen tai veden). Siinä sen korkea sivistys tuhoutuu, ja kaikki sen rodun alarodut näyttävät palaavan omiin asianomaisiin kierroksiinsa lyhyen loisto- ja oppimisajan jälkeen.» (Mestarien kirjeet 156–57 engl.)

Kaikki sodat ovat sotia hyvän ja pahan välillä

Kaikki, mitä yllä on sanottu noista alkukantaisista kamppailuista eri juurirotujen kesken, koskee myös niitä pienempiä taisteluja, joita käydään eri alarotujen, näiden haarautumien ja edelleen niiden alajaotusten kesken, kunnes tullaan eri kansoihin ja kansojen eri ryhmiin, yhteiskuntaluokkiin ja kasteihin; näissä viimeksi mainituissa tapauksissa niitä kutsutaan kansalaissodiksi. Sota näyttää siis olevan välttämätön myötävaikuttaja eli tekijä ihmiskunnan kehityksessä. Emme voi paeta sitä, vain sen kautta voi ihminen saavuttaa lopullisen vapautumisen siitä. Kaikki maanpäälliset sodat ovat »jäljennöksiä» »alkuperäisestä» sodasta taivaassa. Ainakin kahdessa luvussa tuossa suuressa teoksessaan Salainen oppi on H. P. Blavatsky antanut meille viitteitä tuon mystisen tapahtuman merkityksestä, sekä esihistorian ja historian mukaan sen vaikutuksesta maahan. Nämä luvut ovat »Saatana-myytin alkuperä» (III, 377–89 engl.) ja »Erilaisia käsityksiä 'Sodasta taivaassa'» (IV, 60–74 engl.). Lainaamme seuraavassa kohtia niistä.

Ihmisen »esihistoriallisten taistelujen» symbolina ja allegoriana »sota taivaassa», samoin kuin kaikki maan päälläkin käydyt sodat, kuvaa ennen kaikkea »sitä suurta taistelua hyvän ja pahan, valkoisen ja mustan magian välillä, jumalallisten voimien taistelua ylivallasta alempia maavoimia eli kosmisia voimia vastaan». (IV, 63 engl.) Tämä on ensimmäinen seikka, joka on hyvin tärkeätä ymmärtää. Ei mikään sota ole vain tämän ja tuon kansan välinen sota, yhden tai toisen päämäärän tavoittamiseksi, olkoonpa kysymyksessä vapaustaistelu vieraan vallasta tai valtataistelu toisten orjuuttamiseksi, taistelu siirtomaiden tai kauppamarkkinain saavuttamiseksi tai henkisten arvojen puolesta. Kaikki sodat, taloudelliset ja poliittiset, yhteiskunnalliset ja uskonsodat, ovat taistelua hyvä ja pahan välillä, ihmisen eläimellisen intohimon ja hänen jumalallisen, henkisen luontonsa välillä.

Noiden Suurten kiinnostus kaikkiin sotiin

Sota taivaassa on »sotaa hengen ja aineen välillä, ja tämä sota tulee kestämään kunnes sisäinen, jumalallinen ihminen on saanut mukautetuksi ulkonaisen, maallisen minänsä oikeaan suhteeseen omaan henkiseen luontoonsa. Siihen saakka tuon minän mustat, villit intohimot ovat ainaisessa vihollisuudessa mestarinsa, jumalallisen ihmisen kanssa. Mutta kun kerran tuo eläin on kesytetty, sillä sen luonto tulee muuttumaan ja sopusointu tulee jälleen vallitsemaan noiden kahden välillä, kuten ennen syntiin lankeamista» (II, 270 engl.; 296 suomal.). »Sota taivaassa näyttää myös eräässä merkityksessään viittaavan niihin hirvittäviin taisteluihin, jotka ovat vihkimyskokelaan edessä – taisteluihin hänen itsensä ja hänen (magian kautta) personoituneiden intohimojensa välillä, jolloin valaistuneen sisäisen ihmisen on joko voitettava tai epäonnistuttava. (III, 379 engl.).

Tämä henkinen, mystinen taistelu ilmentyy suoranaisesti ihmisten sodissa, ja sitä kuvaa parhaiten tarunomaiset, esihistorialliset lemurialais-atlantilaiset sodat. Olkoot ne esimerkkinä ja varoituksina meidän omille historianaikaisille sodillemme, erityisesti niille sodille, jotka vielä ovat tulevaisuuden kätkössä, joiden hyvän tai pahan siemenen me kylvämme nyt. Kaikkiin näihin sotiin ottavat Mestarit määräävällä tavalla osaa. Olisi kohtalokasta ajatella, että he pysyisivät välinpitämättöminä tai tuntisivat vain laimeata kiinnostusta niihin. Mutta he aivan todella ottavat niihin osaa, sillä jokainen sota, vaikka onkin ihmisten keskeinen, on myös yli-inhimillinen taistelu »Jumalan Poikien ja mustan viisauden poikien» välillä (IV, 63 engl.). Siis toinen tärkeä seikka, joka on ymmärrettävä, on että hierarkia on todella aktiivisesti kiinnostunut jokaisesta sodasta.

Kuka on oikealla tiellä?

Yksi 'sotaa taivaassa' koskevista monista käsityksistä on se, että se on kertomus »kahden koulun adeptien, oikean käden ja vasemman käden tien adeptien keskeisestä kamppailusta» (IV, 70 engl.), taistelusta »kahden eri koulukunnan vihittyjen kesken» (IV, 66 engl), »viidennen rodun Jumalan Poikien ja neljännen rodun Varjon Poikien kesken» (IV, 68 engl.). »Neljännen rodun loppupuolelta asti on käyty taistelua oikean käden tien vihittyjen ja vasemman käden tien vihittyjen kesken» (IV, 62 engl.) ja sen aiheuttajana oli »järjestelmällinen vaino, jota vasemman käden tien profeetat harjoittivat oikean käden tien profeettoja kohtaan» (IV, 71 engl.). »Salatiede osoittaa monia atlantilaisia, jotka ovat kuuluneet näihin kahteen eri koulukuntaan, ja heidän kesken käytiin taisteluja ja sotia de facto ja de jure» (IV. 70 engl.). »Kuun ja auringon palvelu jakoi kansat meidän viidennessä rodussamme kahteen vastakkaiseen leiriin» (II, 422 engl.; II, 112 suomal.). »9000 vuoden aikana – vihityt laskevat 900 000 vuotta – arjalaisen rodun ensimmäisestä ilmentymisestä atlantilaisen rodun lopulliseen häviämiseen saakka, arjalaiset rodut (auringon palv.) eivät koskaan lakanneet taistelemasta ensimmäisten jättiläisrotujen (kuun palv.) jälkeläisiä vastaan. Se sota kesti likimain sen aikakauden loppuun, joka edelsi kali-yugaa; se oli maineikas Mahabharata eli se suuri sota, josta Intian historia kertoo» (III, 394 engl.).

Oikean käden tai vasemman käden tie, kuu- tai aurinkorotu, Valon Pojat tai pimeyden pojat – olla jompikumpi näistä, se on se valinta, jonka eteen jokainen meistä asetetaan joka kerta, kun ihmiskunta on tullut syöstyksi sotaan. Mikään välinpitämättömyys eli puolueettomuus, kuten sitä sanotaan, ei voi tulla kysymykseenkään. Vaikka emme olisikaan välittömästi sodassa mukana, mutta koska me jokainen tunnemme ja ajattelemme, emme voi muuta kuin määrätä kantamme. Tämä mentaalinen ratkaisu kiteytyy viimein teoksi, miten kauan ehkä vitkastelemmekin pelkomme, itsekkyytemme ja petollisten perustelujemme vuoksi. Miten ihmiskunnan »jumalalliset ohjaajat... estävät toista puolta ihmiskuntaa tulemasta toisen puolen tuhoajaksi» saamme lukea kirjasta Occult Commentaries (Salatieteelliset kommentaarit), jossa kuvataan loistavien kasvojen herrojen eli suuren valkoisen hierarkian adeptien ja mustien kasvojen herrojen, menneen rodun suurten noitien lopullinen pelottava kamppailu.

Koetinkivi

»Valon Kuninkaat läksivät vihaisina pois. Ihmisten synnit olivat tulleet niin mustiksi, että maa vapisi äärettömästä tuskasta. Ja 'loistavien kasvojen suuri kuningas', kaikkien keltaihoisten päällikkö, oli murheellinen nähdessään mustaihoisten synnit. Hän lähetti hurskaita miehiä ilmalaivoissaan kaikkien päällikköveljiensä luo sanomaan: 'Valmistautukaa! Nouskaa, te hyvän lain miehet. Myrskyn herrat lähestyvät. Heidän sotavaununsa ovat lähestymässä maata. Jo yhden yön ja kahden päivän perästä mustien kasvojen herrat ovat tässä kovia kokeneessa maassa. Se on tuomittu, he tulevat hyökkäämään sen kimppuun. Alemmat tulen herrat hiovat maagisia aseitaan. Mutta mustan silmän herrat ovat heitä – elementaaleja – väkevämmät, ne ovat mahtavan orjuudessa. He (mustat) ovat perehtyneet korkeimpaan maagiseen tietoon. Tulkaa ja käyttäkää omaa tietoanne. Jokainen loistavien kasvojen herra vallatkoon käsiinsä mustien kasvojen herrojen kaikki ilmalaivat, niin ettei yksikään noita pääsisi niiden avulla pakoon tulvavesiä. Jokainen keltaihoinen vaivuttakoon kaikki mustaihoiset mesmeriseen uneen. Säästykööt hekin tuskilta ja kärsimyksiltä. Jokainen aurinkojumalille uskollinen puuduttakoon kaikki kuujumalan palvelijat, niin että he eivät tuntisi tuskaa eivätkä pääsisi kohtaloaan pakoon. Ja uhratkoon jokainen keltaihoinen vertansa mustien kasvojen puhuvalle eläimelle, ettei se herättäisi mestariaan. Hetki on tullut, musta yö lähestyy. Täyttyköön heidän kohtalonsa. Me olemme neljän suuren karman herran palvelijoita. Valon Kuninkaat palatkoot!

Ja tähdet satoivat mustien kasvojen maahan, mutta he nukkuivat. Puhuvat pedot olivat vaiti. Alemmat herrat odottivat määräyksiä, mutta niitä ei tullut, sillä heidän mestarinsa nukkui. Tulvavedet nousivat, peittäen laaksot yhdeltä maanääreltä toiselle. Kun mustien kasvojen herrat heräsivät ja aikoivat ottaa ilmalaivansa, he huomasivat niiden kadonneen» (III, 422-426 engl.).

Yllä olevasta erottuu yksi lause kuin loistava majakka, kuin koetinkivi, jolla voidaan erottaa, käydäänkö joku sota hyvän vai pahan puolesta. Se on tuo kuninkaan päälliköilleen antama ohje kohdella häikäilemättömintäkin vihollista säälivästi: »välttykööt hekin (noidat) tuskilta ja kärsimyksiltä»; puuduttakaa jokainen »niin etteivät he tuntisi tuskaa». Sellaiselle sodankäyntitavalle muodostavat surkean vastakohdan useat nykyaikaiset sotamenetelmät, joilla säälimättömästi tapetaan ja hävitetään, levitetään pelkoa ja terrorisoidaan ei ainoastaan vihollisen aseistettuja joukkoja, vaan myös aseetonta siviiliväkeä sekä myös nk. puolueettomia. Ellei mistään muusta, niin ainakin siitä tavasta, jolla sotaa käydään, voidaan hyvin päätellä, taistellaanko hyvän vai pahan puolella.

Presidenttimme sotapäämäärät

Minkä puolesta me taistelemme tässä nykyisessä sodassa? Me taistelemme vapautuaksemme siitä »terrorista», joka uhkaa saada valtaansa ensin Euroopan ja sitten koko maailman. Puhuessaan kreivi Saint-Germainin »suurimmasta itämaisesta adeptista, jonka Eurooppa on nähnyt viimeisten vuosisatojen aikana», H. P. Blavatsky tekee hyvin merkittävän huomautuksen: »mutta Eurooppa ei häntä tuntenut (sellaiseksi kahdeksannellatoista vuosisadalla). Ehkä jotkut tulevat tuntemaan hänet seuraavan terrorikauden aikana – kun se tulee – joka tulee tuntumaan ei vain yhdessä maassa, kuten Ranskan vallankumouksen aikana, vaan tartuttaa koko Euroopan». Onko se aika nyt tullut? Me olemme viime suursodan jälkisatona saaneet nähdä rajoittamattoman diktatuurin »terrorin», vielä pahemman kuin feodaaliajan rajattoman tsaarivallan, levittävän kauhistuttavat siipensä »ja iskevän punaiset kyntensä Venäjään, Saksaan, Italiaan ja Turkkiin, puhuaksemme vain Euroopasta ja lähimmästä idästä. Tuleeko se saamaan valtaansa myös Ranskan ja Britannian, nuo kaksi, jotka kaikista suurvalloista ovat ainoat, jotka ovat jääneet vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden suojavalliksi? Sillä juuri näiden arvojen puolesta me taistelemme, ja vain jos tämän sotapäämäärän pidämme mielessämme, voimme toivoa tuntevamme ja seuraavamme sitä adeptia, jonka veljeskunta tulee lähettämään ja johtamaan meidät tämän nykyisen terrorin läpi valoisampaan tulevaisuuteen.

Tuleeko meidän oman rotumme kohtalo sen ehtoon saapuessa, jolloin sen on annettava tilaa kuudennelle juurirodulle, muodostumaan yhtä synkäksi kuin Atlantiksen kohtalo oli, riippuu suurelta osalta niistä sodista, joita käydään rotumme nousu- ja kukoistusaikana. Osaammeko näissä sodissa varmistaa ehdottoman voiton hyvälle pahasta, vai emmekö saa minkäänlaista ratkaisua aikaan, tai ehkä kokonaan menetämme ne pahojen voimien hyväksi. Viimeinen suursota 1914–18 on osoittautunut nyt nähtävissä olevista seuraamuksistaan päätellen tuollaiseksi ratkaisemattomaksi sodaksi, sitä ei selvästi voitettu. Mikä on oleva tämän nykyisen sodan tulos, on vielä epävarmaa. Mutta mitä meidän pitäisi saavuttaa tuolla sodalla, jota käydään oikeuden, totuuden, ystävällisyyden ja vapauden puolesta – kavaluutta, hyökkäyksiä ja henkistä sortoa vastaan, on tietenkin selviö. Ja se on oleva meidän »sotapäämäärämme», jonka puolesta meidän tulee olla valmiit taistelemaan viimeiseen saakka, eikä jälleen annettava uskotella itseämme helpolla rauhalla puolivoittoon, joka loppujen lopuksi ei osoittaudu voitoksi ensinkään. Tämä on kolmas ja tärkein seikka, joka on varteen otettava.

(The Theosophist, jouluk., Suom. A. A.)

Teosofi – 1940 n:o 5-6

Kieliasua uudistettu.