Annie Besant

Avaruuden eetteri

On keskusteltu paljon, erikoisesti fysiologistien ja kemistien kesken, sen substanssin laadusta, joka tieteen otaksuman mukaan täyttää koko avaruuden. Yksi sanoo sen olevan äärettömästi ohuempaa kuin ohuinkaan kaasu, ja toinen vakuuttaa sen olevan kiinteämpää kuin kiinteinkään aine. Tässä substanssissa ajatellaan äärimmäisten aineellisten atomien leijuvan, niin kuin tomuhiukkaset auringonvalossa, ja valon, lämmön sekä sähkön otaksutaan olevan sen värähtelyitä.

Teosofiset tutkijat, käyttäen keinoja, joita ei ole fyysisen tieteen hallussa, ovat havainneet, että nämä otaksumat on tehty kahdesta aivan kokonaan erilaisesta ilmiöstä. Heille on ollut mahdollista tutkia korkeampien ainelaatujen tiloja kuin kaasut ovat, ja he ovat siksi havainneet, että juuri tässä hienoimmassa aineessa valo, lämpö ja sähkö esiintyvät meille. Nähdessään, että aine näissä korkeammissa tiloissa suorittaa sen toiminnan, joka on omistettu tieteen eetterille, he ovat (ehkä epäviisaasti) sanoneet näitä aineentiloja eetteriksi, eikä heille siksi ole jäänyt sopivaa nimitystä sille substanssille, joka täyttää muun osan tieteen vaatimuksista.

Sanokaamme tätä substanssia tällä kertaa koiloniksi, koska se täyttää sen alan, jota meillä on ollut tapana kutsua tyhjäksi. Se mitä mulaprakriti eli äitiaine on tuolle käsittämättömälle maailmankaikkeuksien kokonaisuudelle, sitä koilon on meidän erikoiselle maailmankaikkeudellemme – ei ainoastaan meidän aurinkojärjestelmällemme, vaan tuolle äärettömälle kaikkien näkyvien aurinkojen joukolle. Koilonin ja mulaprakritin välillä täytyy olla erilaisia asteita, mutta tällä hetkellä ei meillä ole suoranaisia keinoja määritelläksemme niiden lukumäärää tai tietääksemme yleensä mitään niistä.

Eräässä vanhassa okkulttisessa teoksessa kuitenkin luemme "värittömästä henkisestä nesteestä", jota on kaikkialla ja joka muodostaa sen perustan, jolle koko aurinkojärjestelmä on rakennettu. Viimeksi mainitun ulkopuolella sitä on ainoastaan ikivanhassa puhtaudessaan universumin tähtien eli aurinkojen välillä. "Koska sen olemus eroaa kaikista maan päällä tunnetuista muodoista, niin viimeksi mainitun asukkaat, kyetessään näkemään sen lävitse, uskovat kaikessa tietämättömyydessään sen olevan tyhjä tila. Tuossa rajattomassa universumissa ei ole tyhjää tilaa edes kynnenmustuaisen vertaa." (Lainaus Salaisesta opista.) Äitiaineen sanotaan tässä tutkimuksessa muodostavan tuon äärettömän universumin seitsemännen tiheysasteen eetterin, ja kaikki näkyvät auringot on tuosta aineesta muodostettu.

Sille näkökyvylle, jolla voimme sitä tutkia, näyttää koilon olevan täysin homogeenista, vaikka onkin hyvin mahdollista, että se ei sitä ensinkään ole, koska homogeenisuus voi kuulua ainoastaan äiti-aineelle. Se on huomattavasti tiheämpää kuin mikään tuntemamme aine – niin paljon tiheämpää, että se näyttää kokonaan kuuluvan toisenlaiseen tiheyden asteeseen. Mutta nyt tulee tutkimuksen hämmästyttävä kohta: saatamme olettaa, että aine on tiivistettyä koilonia, mutta se ei ensinkään ole niin, sillä aine ei ole koilonia, vaan koilonin poissaoloa, ja ensi näkemältä näyttävät aine ja tyhjyys vaihtavan paikkaa keskenään, eli aineen olevan tyhjyyttä ja tyhjyyden olevan ainetta.

Ymmärtääksemme tämän selvemmin tutkikaamme ensin fyysisen tason äärimmäistä atomia. Se on muodostunut kymmenestä ympyrästä eli johtolangasta, jotka kulkevat toistensa suuntaisesti, kuitenkaan koskettamatta toinen toistaan. Jos yksi tällainen johtolanka irrotetaan atomista ja niin sanoakseni aukaistaan sen omituisesta spiraalinmuotoisesta tilastaan sekä sitten asetetaan tasaiselle pinnalle, niin havaitaan sen olevan täydellisen ympyrän tiiviisti punottu yhtenäisen ympyrä. Tämä ympyrä on itsestään spiraali, käsittäen 1680 kierrettä. Se saatetaan jälleen avata, ja silloin se muodostaa suuremman ympyrän, ja jos se edelleen avataan, niin saadaan vieläkin suurempi ympyrä, ja tätä voidaan edelleen jatkaa, kunnes seitsemän spiraalia on avattu, ja meillä on tavattoman suuri, kuvaamattoman hienoista kuplista muodostettu ympyrä, joka muistuttaa näkymättömään lankaan punottuja helmiä. Nämä kuplat ovat niin käsittämättömän pieniä, että tarvitaan monta miljoonaa sellaista muodostamaan yhden äärimmäisen fyysisen atomin. Ja vaikka ehdotonta lukumäärää ei voidakaan antaa, niin useat erilaiset laskelmat päätyvät tuohon melkein käsittämättömään lukumäärään, 14 000 000 000 kuplaa. Kun luvut ovat näin suunnattomat, niin suoranainen laskeminen on suorastaan mahdotonta, mutta onneksi atomin eri osat ovat melkoisesti samanlaiset voidaksemme tehdä arvion, jossa erehdyksen määrä ei tule kovin suureksi. Atomi käsittää kymmenen johtolankaa, jotka luontonsa puolesta jakautuvat kahteen ryhmään – kolme, jotka ovat paksumpia ja vallitsevampia, sekä seitsemän ohuempaa, vastaten värejä ja planeettoja. Viimeksi mainitut näyttävät olevan rakenteensa puolesta samanlaiset, vaikka voimien, jotka virtaavat niiden kautta, täytyy olla erilaiset, sillä jokainen vastaa hyvin herkästi omaan värähtelylaatuunsa. Suoranaisen laskennan avulla on todettu, että ensimmäisissä johtolangoissa olevien kierteiden lukumäärä on 1680, ja tämä luku on samanlainen jokaisessa langassa, joka on tutkittu, ja niissä on myös sama määrä alkuperäisiä kuplia, joista ne on muodostettu. Tunnettu seitsenjakoisuus esiintyy aivan tarkasti ohuemmissa johtolangoissa, mutta hyvin omituinen muutos esiintyy kolmen muun langan suhteen, niin kuin piirroksesta saatetaan nähdä (piirrokset atomeista kirjassa Aikain Viisaus, kirj. Annie Besant), ne ovat huomattavasti paksummat sekä vallitsevammat, ja tämä koon eroavaisuus on saatu aikaan laajentamalla niissä olevia kierteitä (kuitenkin niin vähän, että sitä tuskin voi erottaa) ja lisäämällä kuplien lukumäärää. Tämä lisääntyminen ei ole nykyään suurempi kuin 0,000571428 koko määrästä ja antaa sen odottamattoman otaksuman, että määrä on todellisuudessa kasvun alainen, sillä on syytä olettaa, että nämä kolme paksumpaa johtolankaa alkuperäisesti ovat olleet toisten kaltaiset.

Koska tutkimuksemme osoittaa meille, että jokainen fyysinen atomi edustaa neljääkymmentäyhdeksää astraalista sekä jokainen astraalinen neljääkymmentäyhdeksää mentaalista atomia, niin olemme tässä ilmeisen tosiasian edessä, että sama suhde jatkuu edelleen alueille, jossa emme ole enää kykeneviä niitä tutkimaan. Lisävahvistusta tälle otaksumalle saamme siitä tosiasiasta, että jos oletamme yhden kuplan edustavan seitsemännen, korkeimman tason atomia, ja se sitten neljälläkymmenelläyhdeksällä kerrottuna muodostaa seuraavan kuudennen tason atomin, 2401 muodostaa viidennen tason atomin jne., niin fyysisen tason atomi (494) vastaa jotenkin tarkalleen kierteiden avulla laskettua lukumäärää. Yhtäläisyys olisi todella aivan sama, elleivät nuo kolme vähän suurempaa, johtolankaa muodostaisi vähäistä poikkeusta.

On havaittava, että fyysistä atomia ei voi hajottaa suoranaisiksi astraalisiksi atomeiksi. Jos se voimayksikkö, joka kiertää nuo miljoonat kuplat tuoksi monimutkaiseksi fyysiseksi. atomiksi, tahdon voimalla työnnetään takaisin astraalitason kynnyksen yli, niin atomi häviää äkkiä, sillä kuplat on silloin vapautettu. Mutta sama voimayksikkö, joka nyt toimii korkeammalla tasolla, ilmentää itsensä, ei yhden astraalisen atomin kautta vaan ryhmän kautta, jossa on neljäkymmentäyhdeksän atomia. Jos tätä menetelmää jatketaan ja jälleen työnnetään tuo voimayksikkö takaisinpäin, niin että se sen jälkeen toimii mentaalitasolla, niin se ilmentää itseään 2401:n mentaalisen atomin välityksellä. Buddhisella tasolla sama voimamäärä ilmenee vielä hyvin paljon suuremman lukumäärän kautta, todennäköisesti 49:llä kerrottuna, vaikkei niitä olekaan suoranaisesti laskettu. Siis yksi fyysinen atomi ei ole muodostunut neljästäkymmenestäyhdeksästä astraali- tai 2401:stä mentaaliatomista, vaan se voima, joka sen kautta esiintyy, ilmentää itseään korkeammilla tasoilla vastaavasti edellä mainittujen lukumäärien kautta.

Nämä kuplat eli helmet, joista tällä hetkellä emme tiedä mitään, näyttävät olevan kaiken aineen perustana. Astraaliset, mentaaliset ja buddhiset atomit on niistä muodostettu, ja niin voimme hyvällä syyllä pitää niitä alkuperäisinä yksikköinä, aineen perustana.

Nämä yksiköt ovat kaikki samanlaisia, pallomaisia ja ehdottoman yksinkertaisia rakenteeltaan. Vaikka ne muodostavatkin aineen perustan, niin ne eivät kuitenkaan itsessään ole ainetta; ne eivät ole kappaleita, vaan kuplia. Ne eivät muistuta ilmassa leijuvia kuplia, joilla on ohut vedenkalvo joka erottaa sisällä olevan ilman ulkopuolella olevasta, niin että tuolla kalvolla on sekä sisä- että ulkopinta. Analogian mukaan ne muistuttavat enemmän kuplia, jotka näemme vedessä kohoavan pintaa kohden. Niillä voimme sanoa olevan ainoastaan yhden pinnan, sen vedenpinnan, joka ympäröi sisällä olevaa ilmaa. Niin kuin nämä kuplat eivät ole vettä, vaan tarkalleen paikkoja; joissa ei ole vettä, niin myöskään nämä yksiköt eivät ole koilonia, vaan päinvastoin paikkoja, joissa koilonia ei ole, tyhjiöitä, jotka niin sanoakseni leijuvat, sillä korkeimmallekin näkökyvylle, minkä voimme niihin kohdistaa, ne ovat ehdottoman tyhjiä.

Tämä on hämmästyttävä, suorastaan käsittämätön seikka. Aine on tyhjyyttä, joka on saatu aikaan työntämällä syrjään äärettömän tiivis substanssi. Fohat "kaivaa reikiä avaruuteen", ja nuo reiät ovat tyhjiöitä, kuplia, joista kiinteät maailmankaikkeudet on rakennettu.

Mitä nämä kuplat sitten ovat tai paremminkin, mitä ne sisältävät, tuo voima, joka puhaltaa nämä kuplat äärettömän tiheään aineeseen? Menneisyydessä sitä voimaa kutsuttiin hengitykseksi, graafinen symboli, joka antaa meille sen vaikutuksen, että sitä käyttäneet olennot ovat nähneet tuon kosmillisen prosessin, ovat nähneet Logoksen, kun Hän hengitti avaruuden vesiin ja muodosti kuplat, joista maailmankaikkeudet on rakennettu. Tiedemiehet saattavat sanoa tätä voimaa millä nimellä haluavat – nimet eivät merkitse mitään – meille teosofeille se on Logoksen Hengitys, vaikka emme tiedä, onko se tämän aurinkokunnan tai vielä mahtavamman olennon hengitys; viimeksi mainittu näyttää enemmän todennäköiseltä, koska edellä lainatussa okkulttisessa tutkimuksessa sanotaan kaikkien aurinkojen olevan muodostettu tästä substanssista.

Logoksen hengitys on siis se voima, joka täyttää nämä avaruudet. Hänen on se voima, joka pitää ne auki suunnattomasta koilonin puserruksesta huolimatta. Ne ovat täynnä Hänen Elämäänsä, Häntä Itseään, ja kaikki mitä sanomme aineeksi, kuinka korkealla tai matalalla tasolla tahansa, omaa jumaluuden vaiston. Nämä voimayksiköt, kappaleet, joista Hän rakentaa maailmankaikkeutensa, ovat Hänen todellista, avaruuden yli hajotettua elämäänsä. Todella on kirjoitettu: "Minä muodostan tämän maailmankaikkeuden oman itseni osalla." Ja kun Hän vetää takaisin Hengityksensä, niin avaruuden vedet sulkeutuvat jälleen ja maailmankaikkeus häviää. Se on vain henkäys.

Tämä uloshengitys, joka muodostaa nämä kuplat, on huomattavasti eri asia ja tapahtuu paljon aikaisemmin kuin kolme vuodatusta eli elonaaltoa, jotka ovat niin tuttuja teosofian tutkijoille. Ensimmäinen elonaalto ottaa nämä kuplat ja pyöreää ne monenlaisiksi muodostelmiksi, joita me sanomme eri tasojen atomeiksi, sekä muodostaa ne molekyyleiksi ja fyysisellä tasolla kemiallisiksi elementeiksi. Maailmat on rakennettu näistä kuplista, jotka näyttävät meistä olevan tyhjiä, mutta ovat itse asiassa jumalallista voimaa. Miten totta olikaan H. P. B:n huomautus Salaisessa opissa: "Aine ei ole muuta kuin atomisten voimain kasautumia." Buddha opetti, että alkuperäinen substanssi on ikuinen ja muuttumaton. Sen verhona on puhdas valoisa eetteri, rajaton ja ääretön avaruus, eikä muotoja vailla oleva tyhjiö, vaan päinvastoin kaikkien muotojen perusta.

Miten elävästi, kuinka erehtymättömästi tämä tieto tuokaan meille mieleen opetuksen mayasta, kaikkien maallisten asiain hetkellisyydestä ja epätodellisuudesta, kaikkien ilmennysten täydellisestä petollisuudesta! Kun vihkimyksen kandidaatti näkee (ei ainoastaan usko, huomatkaa, vaan todella näkee), että mikä on hänelle aina ennen näyttänyt tyhjältä avaruudelta, on todellisuudessa äärettömän tiivistä, kiinteätä ainetta ja että aine, joka on näyttänyt olevan käsitettävää ja kaiken olevaisen perustana, on – ei ainoastaan verraten ohutta – kuin hieno lukin verkko.

Aineen kutoma verkko on todella tyhjyydestä ja olemattomuudesta muodostettu. Se on itse asiassa juuri aineen poissaoloa – silloin ensimmäisen kerran hän todella käsittää fyysisten aistien arvottomuuden totuuden välikappaleina. Silloin näyttäytyy universaalin Jumaluuden loistava varmuus yhä kirkkaampana. Kaikki ei ole ainoastaan Logoksen elävöittämää, vaan sen näkyvä ilmennys on kirjaimellisesti osa Hänestä, on rakennettu Hänen todellisesta olemuksestaan, niin että Aine yhtä hyvin kuin Henki tulee pyhäksi oppilaalle, joka todella ymmärtää.

Koilon, jossa kaikki nämä kuplat on muodostettu, epäilemättä edustaa osaksi ja ehkä pääasiallisen osan siitä, mitä tiede sanoo valoisaksi eetteriksi. On vielä ratkaisematta, kulkevatko siinä todella valo- ja lämpöaallot, planeettain välisessä avaruudessa, mutta se on varma, että nämä värähtelyt koskettavat ja ovat havaittavia meidän ruumiillisille aisteillemme ainoastaan fyysisen eetterin välityksellä. Mutta tämä ei suinkaan todista sitä, että ne ovat kulkeneet avaruuden halki samalla tapaa, sillä tiedämme hyvin vähän, missä määrin fyysinen eetteriaine esiintyy planeettain välisessä avaruudessa, vaikka meteoriaineen tutkiminen ja kosminen tomu osoittavat, että sitä on ainakin vähän hajallaan siellä.

Tieteellisen teorian mukaan eetterillä on ominaisuuksia, jotka määrätyissä rajoissa tekevät mahdolliseksi kaikenlaisten aallonpituuksien ja nopeuksien siinä liikkumisen – nopeus, jota usein sanotaan valon nopeudeksi, 300 000 km sekunnissa. Se on ehkä totta koilonin suhteen, ja siinä tapauksessa sen pitää olla mahdollista myös kuplien sekä niiden yhdistelmien suhteen ja näin ollen, ennen kuin valo voi kohdata meidän silmämme, täytyy tapahtua alaspäinen siirto tasolta toiselle, samalla tapaa kuin ajatus herättää tunteen tai aiheuttaa toiminnan.

Viimeisessä kirjasessaan Eetterin kiinteys huomauttaa Oliver Lodge: "Samoin kuin massan suhde paljouteen on pieni aurinkojärjestelmässä tai nebuloosassa, minun on ollut pakko ajatella, että mekaaninen aineen kiinteys on ehkä huomattavan pieni osa sen substanssin kokonaiskiinteydestä eli avaruuden eetteristä, jonka se siis osaksi täyttää ja josta substanssista se voidaan otaksua muodostetuksi."

"Katsokaamme esimerkiksi platinaa ja otaksukaamme, että sen atomit on muodostettu elektroneista tai joistakin vastaavista osasista, niin alaa, jonka nämä hiukkaset todella täyttävät, verrattuna siihen kokonaisalaan, jonka ne eräässä mielessä omaavat, on verrattava yhteen kymmenmiljoonasosaan kokonaisuudesta, jopa jokaisen atomin sisällä. Niin että eetterin kiinteys olisi vähimmän arvion mukaan kymmenentuhattamiljoona kertaa platinaa suurempi."

Edelleen hän vielä lisää, että sen kiinteys saattaa hyvinkin olla viisikymmentätuhattamiljoonaa kertaa platinaa kiinteämpi. "Kiintein tunnettu aine", hän sanoo, "on mitätön ja lukinverkon tapainen verrattuna yhtenäiseen eetteriin samassa alassa."

Vaikka tämä näyttääkin uskomattomalta meidän tavalliselle ymmärryksellemme, niin sen todellinen suhde koiloniin verrattuna on epäilemättä aliarvioitu pikemminkin kuin liioiteltu. Voimme ymmärtää, miksi niin on, jos muistamme, että koilon näyttää ehdottoman yhtenäiseltä ja kiinteällä silloinkin, kun sitä tarkastetaan suurentamiskyvyllä, joka saattaa fyysiset atomit näyttämään yksinäiselle vainiolle hajotettujen latojen kokoisilta, ja kun vielä lisäämme tähän, että kuplat, joista nämä atomit ovat rakennettu, voidaan hyvällä syyllä sanoa jotenkin olemattomiksi hitusiksi.

Samassa kirjassa Oliver Lodge sattuvasti määrittelee eetterin energian. Hän sanoo: "Jokaisessa kuutiomillimetrissä on varattu kolmeksikymmeneksi miljoonaksi vuodeksi yhden miljoonan kilowatin voima-asema, joka on jatkuvasti toiminnassa ja tällä hetkellä luokse pääsemättömänä." Tässä hän todennäköisesti jälleen pikemmin aliarvioi kuin yliarvioi tämän ihmeellisen totuuden.

On luonnollista kysyä, kuinka on mahdollista liikkua vapaasti aineessa, joka on kymmenentuhattamiljoonaa kertaa platinaa kiinteämpää, niin kuin sir Oliver Lodge sanoo. Ilmeinen vastaus tähän on, että milloin kiinteyden ero on riittävän suuri, ne voivat kulkea toistensa lävitse täysin vapaasti. Vesi tai ilma voi mennä vaatteen läpi; astraalinen muoto voi tietämättään kulkea fyysisen seinän tai tavallisen ihmisen ruumiin läpi, olematta siitä ensinkään tietoinen. Ei merkitse mitään, jos sanomme, että haamu on mennyt seinän läpi tai että seinä on mennyt haamun läpi. Tonttu kulkee vapaasti kallion läpi ja kulkee maan sisällä yhtä vapaasti kuin me kuljemme ilman läpi. Syvempi vastaus tähän on, että tajunta voi havaita ainoastaan toisen tajunnan, että koska me olemme Logoksen kaltaisia, me voimme havaita ainoastaan ne seikat, jotka ovat myös Hänen luontoaan. Nämä kuplat ovat Hänen olemustaan, Hänen elämäänsä, ja siksi me, jotka olemme osa Hänestä, voimme nähdä aineen, joka on Hänen olemukseltaan rakennettu, sillä kaikki muodot ovat Hänen ilmennystään. Koilon on meille olematon, koska emme ole kehittäneet kykyä havaita sitä, ja se saattaa olla vielä suuremman Logoksen ilmennystä, kokonaan meidän käsityksemme yläpuolella.

Koska kukaan meistä tutkijoista ei voi kohottaa tajuntaansa universumimme korkeimmalle, aditattva tasolle, on ehkä mielenkiintoista saada selitys, miten on mahdollista heille nähdä, minkälainen tuon tason atomi on hyvin todennäköisesti. Jotta tämä voidaan ymmärtää, on tarpeellista muistaa, että suurentamisen kyky, jonka avulla näitä tutkimuksia on suoritettu, on aivan eri asia kuin kyky toimia jollakin näistä tasoista. Viimeksi mainittu on Itsen hitaan ja asteittaisen kehityksen tulos, jota vastoin edellinen on erään ihmisen monien piilevien kykyjen kehittämisen tulos. Kaikki tasot ovat ympärillämme täällä, niin kuin jokin muukin kohta avaruudessa, ja jos ihminen terästää näköään, siksi kunnes hän voi nähdä hienoimmatkin atomit, niin hän voi myöskin niitä tutkia, vaikka hän voi vielä olla kaukana kyvystä ymmärtää ja toimia näillä korkeammilla tasoilla tai tulla kosketukseen niiden loistavien olentojen kanssa, jotka muodostavat itselleen verhot noista atomeista.

Osittaisen analogian voimme saada astronomista, joka tutkii tähtitaivasta tai sanokaamme Linnunrataa. Hän voi tarkastaa sen rakennelman ja oppia siitä paljon monella tapaa, mutta hänen on mahdotonta ulkopuolelta nähdä sitä kokonaisuudessaan tai muodostaa mitään varmaa käsitystä sen todellisesta muodosta ja tietää, mitä se todella on. Jos oletamme, että universumi on, niin kuin ennen uskottiin, suunnaton olento, niin meidän, jotka olemme sen keskellä, on aivan mahdotonta tietää, mikä tämä Olento on ja mitä Hän tekee, sillä tämä edellyttäisi meidän kykyämme kohoutua Hänen tasolleen. Mutta me voimme yksityiskohtaisesti tutkia niitä Hänen ruumiinsa osasia, jotka sattuvat olemaan meidän ulottuvillamme, sillä tähän tarvitaan ainoastaan niiden kykyjen ja koneiden kärsivällistä käyttöä, jotka jo ovat hallussamme.

Ei pidä otaksua, että ulottaessamme täten tutkimuksiamme äärimmäiseen rajaan asti, mihin tällä hetkellä kykenemme, ja näin paljastaessamme vähän enemmän Jumalallisen totuuden ihmeitä, me millään tapaa muutamme tai muodostelemme niitä seikkoja, mitä teosofisessa kirjallisuudessa on kirjoitettu fyysisen atomin rakenteesta ja siitä ihmeellisestä järjestyksestä, miten ne on ryhmitetty erilaisiksi kemiallisiksi molekyyleiksi. Kaikki tämä jää edelleen koskemattomaksi.

Myöskään mitään muutosta ei ole esitetty Logoksen kolmen vuodatuksen tai sen erinomaisen helppouden suhteen, millä eri tasojen aine on muodostettu muodoiksi palvelemaan kehittyvää elämää. Mutta jos tahdomme saada oikean ja todellisen kuvan tämän universumin ilmennyksistä, meidän täytyy huomattavissa määrin luopua tuosta yleisestä käsityksestä aineen varsinaisesta olemuksesta. Sen sijaan, että ajattelisimme sen äärimmäiset muodostelmat kiinteiksi kappaleiksi, jotka leijuvat tyhjyydessä, meidän täytyy ajatella tuon ilmeisen tyhjyyden olevan varsinaisesti kiinteyttä ja noiden kappaleiden vain kuplia siinä. Kerran käsitettyämme tämän tosiasian kaikki muu jää entiselleen. Mitä tähän asti olemme pitäneet aineen ja voiman keskinäisenä suhteena, jää entiselleen, ainoastaan tarkempi tutkimus osoittaa niiden olevan erilaisia voimia, toinen elähdyttäen toisen yhdistelmiä, ja todellisen aineen, koilonin, havaitaan olevan jotakin, joka tähän asti on ollut kokonaan meidän suunnitelmiemme ulkopuolella.

Katsellessamme tässä valossa Hänen suurenmoista ilmennystään avaruudessa tuo tuttu käsitys Logoksen uhrista saa aivan uuden syvyyden ja loiston; tämä on Hänen "kuolemansa aineessa", Hänen jatkuva uhrauksensa, ja se saattaa olla Logoksen todellinen kunnia, kun Hän voi uhrata Itsensä kokonaan, siten lävistäen ja yhdistäen Itsensä sen koilonin osan kanssa, jonka Hän valitsee universuminsa alueeksi.

Mitä koilon on, mikä on sen alkuperä, onko se itsessään muuttunut sen Jumalallisen Hengityksen kautta, joka siihen on valautunut – voiko Pimeä Alue täten tulla Kirkkaaksi Alueeksi ilmennyksen alussa? – nämä ovat kysymyksiä, joihin emme tällä hetkellä voi edes yrittää vastata. Ehkä suurten Pyhien Kirjojen tutkiminen tästä maailmasta voisi antaa meille siihen vastauksen.

Suom. E. V.

Teosofi — n:o 4, 5-6, 1941