L. P.

Talvipäivän seisaus

Kaikkialla maailmassa, niin kauas ajassa kuin tunnemme, on talvipäivän seisaukseen liittynyt rituaaleja ja juhlia. Kaikkialla maailmassa ja kaikkien ihmisrotujen keskuudessa talvi- ja kesäpäivänseisauksia, kevät- ja syyspäiväntasauksia on suuresti kunnioitettu vuosikierron pyhinä kohtina yhdistämällä ne syvällisiin symboleihin monissa riiteissä ja seremonioissa. Ne kaikki pohjautuvatkin hyvin vanhoihin perinteisiin – erityisesti talvipäivän seisaus, jota on muinaisista ajoista pidetty jumalaisten olentojen: Jumalien, Vihittyjen ja elämän Mestareiden syntymisen ajanjaksona. Itse asiassa jumalolentojen ilmentymisen perinteet ja symboliikka ovat aina keskittyneet talvipäivän seisaukseen.

Kautta ihmiskunnan historian on näitä talven kuoleman rituaaleja vietetty niihin henkisiin tapahtumiin liittyen, joista perinteet ovat meille kertoneet ja jotka perustuvat luonnon tosiasioihin.

Itsessään talvipäivän seisaus on ainoastaan osa laajempaa kuvaa. Saadaksemme täydellisemmän kuvan meidän on ajateltava vuoden neljää pyhää aikaa – talvipäivän seisausta, kevätpäivän tasausta, kesäpäivän seisausta ja syyspäivän tasausta – vuosikiertoa, jossa jokaisella on esityismerkityksensä. Jokainen on muista poikkeava, mutta silti syvästi yhteydessä muihin. Vuoden neljän pyhän ajan symbolismi perustuu pääasiallisesti joihinkin astronomisiin ja astrologisiin tosiasioihin, jolloin astrologiaan ei lueta mitään nykyään sillä nimellä kulkevaa; se on paljon syvempää. Yksinkertainen tähtitieteellinen tosiasia on tietenkin tuttu kaikille: maan liike radallaan auringon ympäri. Silloin se käy läpi nämä neljä tärkeätä asemaa, jolloin päivät ja yöt ovat (tasauksissa) yhtä pitkät ja (jouluna ja juhannuksena) äärimittaiset.

Tätä astronomista symbolismia – jota voitaisiin nimittää kosmiseksi ristiksi, jossa tasaus- ja seisauspäivät muodostavat toisiaan leikkaavat suorat – vastaa päivittäisessä elämässämmekin siten vuorokauden rytmi sekä yksilön elämä ruumistumansa aikana. Jokainen meistä kulkee neljän ensiarvoisen tärkeän asteen läpi kehityksessään.

Ensimmäinen on fyysinen syntymä. Toinen on nuoruus. Kolmas on täysi aikuisuus täydellisine voimineen: yksilö omaa kaiken sen, mitä hän pystyy ilmentämään tässä erityisessä elämässä – olkoon se suurta tai pientä. Hän on saavuttanut persoonallisen kehityksensä lakipisteen ja jonkin ajan kuluttua alkaa vähitellen vaipua vanhuutta kohti. Neljäs ja viimeinen tämän ruumistuman vaihe onkin hänen siirtymisensä pois, mitä teosofisen elämänkatsomuksen mukaan seuraavat muut elämät saman yleisen kaavan mukaan. Tuo yleinen kaava pohjautuu muihin, ihmisasteen alapuolella oleviin luontokuntiin.

Niin ne tosiasiat, että kuljemme neljän vaiheen kautta ja että noita neljää vaihetta kuvaavat neljä pyhää vuodenaikaa, liittyvät toiseenkin symbolismin puoleen: vihkimyksiin. Tuosta termistä vihkimys on olemassa paljon väärinkäsityksiä, ei teosofisten tutkijoiden keskuudessa, vaan yleensä maailmalla. Sitä sanaa on käytetty oikein ja väärin, mutta olennaisesti teosofian tutkijat tarkoittavat termillä vihkimys pelkistettynä seuraavaa: Yksilö, joka pyrkii henkiseen elämään, löytää ja ilmentää itsessään suuria kasvumahdollisuuksia tullen vähitellen tietoiseksi siitä suuresta erosta, joka vallitsee aineellisen ja henkisen elämän välillä. Kasvaen rakkaudessa, voimassa sekä antaumuksessa henkisiä ihanteita kohtaan yksilö saattaa kulkea tuota tietä monien elämien ajan jaa harjaantuen vähitellen omaamaan suurempaa tietoa kehittää suurempia henkisiä voimia – ja jonakin päivänä, jossakin ruumistumassaan, hän saavuttaa tai paremminkin saapuu siihen pisteeseen, jossa hän saa pysyvän yhteyden persoonallisen tajuntansa sekä sisäisen jumaluutensa välille. Se ei ole vain pyrkimyksen päämäärä, se ei tapahdu epämääräisen läsnäolon tunteen takia, vaan se on henkilökohtainen, vahva, myönteinen ja pysyvä välitysrengas, joka on taottu hänen vähemmän, inhimillisen, puutteistaan tietoisen itsensä sekä hänen sisäisen jumalansa välille, jota kristilliset mystikot ovat vuosisatoja kutsuneet ihmisen sisäiseksi kristos-hengeksi, itämaiset ja buddhalaiset opettajat sisäiseksi Buddhaksi. Muinaiset kreikkalaiset tunsivat sen Apollona, egyptiläiset Osiriksena. Monin tavoin ja nimin on tätä sisäistä jumalaa kutsuttu: korkeampi Itse, henkinen ja jumalainen Ykseys, josta me ihmiset, sinä ja minä, olemme vain säde, vuodatus ja ilmennys.

Todellinen vihkimys on luonteeltaan henkinen rituaali, jonka tarkoituksena on saattaa valmis kokelas luomaan tuo sisäinen yhteys. Se suoritetaan hyvin innoittuneiden ja korkeiden henkisen tiedon opettajien avustuksella ja ohjauksella. Kautta koko historian – niin kauas taaksepäin kuin tiedämme – on tällaisia korkean henkisen tietoisuuden omaavia yksilöitä ollut ihmisten keskuudessa ja kaikkina aikoina on ollut kokelaitakin: pyrkijöitä, oppilaita valmiina suoriutumaan ensimmäisestä vihkimyksestään. Tuo vihkimys otetaan tavallisesti talvipäivän seisauksen aikana.

Siten talvipäivän seisauksen juhlallisuudet, seremoniat, ulkoiset muodot ja symbolismi, jotka ovat meille tuttuja ja toisenlaisina tunnettuja muille kansoille, ovat pelkkä kaiku, yksi puoli henkisestä asiasta, joka tapahtuu noihin aikoihin. Juuri tuota yritänkin tähdentää: olevien filosofisten koulujen opetuksen symbolismi siitä perustui ja periytyi muinaisajoista ennen kuin jotkut neljää pyhää vuodenaikaa koskevat aatteet unohtuivat länsimaisessa kulttuurissa. Tällaisia vihkimysrituaaleja talvipäivän seisauksen ja muiden pyhien vuodenaikojen tienoilla on olemassa ja tapahtuu nykyäänkin. Tietenkään ne eivät tapahdu ihmisten kiireisillä asuinseuduilla, vaan syrjäseuduilla sekä idässä että lännessä ja niihin kuuluu oppilaan edistyminen henkisen tiedon korkeampiin asteisiin.

Ehkä nyt haluaisitte vastausta mielessänne liikkuvaan kysymykseen: Mitä teosofian tutkija täsmälleen tarkoittaa vihkimyksellä? Vastaus kuuluu suunnilleen näin: Kaikkien harhojen voittamista. Se on ominaisuus tai paremminkin kyky, jota monien elämien saatossa harjaantunut oppilas kehittää siirtyäkseen tietoisesti fyysisestä kehostaan ja hienommista käyttövälineistään, sisäisen ihmisen kuorista (praaninen, kaaminen, alempi mentaalinen ja astraalinen) ja vapautuakseen henkiseksi Egoksi, jälleensyntyväksi olennoksi, jota hän ja me olemme, itsetajuntaansa menettämättä.

Vihkimys on itsetajuinen tapahtumasarja. Tuo kuulostaa kyllin yksinkertaiselta, mutta on täysin mahdotonta vailla tekniikan hallintaa. Meillehän tapahtuu näin: mennessämme nukkumaan menetämme itsetajunnan joksikin aikaa. Näemme unta, joka ei ole hallittavissamme. Me kuolemme – ja kadotamme itsetajunnan. Elinaikanamme voimme menettää tajuntamme eri tavoin: nukutuksessa, saatuamme iskun tai kaikilla mahdollisilla tavoilla, jotka katkaisevat helposti itsetajunnan yhteyden, ja sanoisimmeko, vaivumme joksikin aikaa transsiin. Kuitenkin yksilö, joka kykenee siirtymään itsetajuntaansa menettämättä inhimillisistä välineistään eli koneistostaan, johon hän on sopivasti liittynyt ruumistuessaan – kyeten tutkimaan tai oppimaan kokeellisesti sisäisissä maailmoissa luonnon rakennetta ja luonnonlain toimintaa – tuo yksilö on jo enemmän kuin inhimillinen. Hän on henkisen kehityksen yliopistoasteen saavuttanut ihminen, joka on jättämäisillään inhimillisen koulun. Ei hän suinkaan lakkaa olemasta inhimillinen, mutta tiedoiltaan, itsehallinnaltaan ja mahdollisuuksiltaan hän on niin paljon edistyneempi kuin suuri kemian, fysiikan tai astronomian professori on verrattuna pikkulapseen tai oppikoululaiseen. Hän on inhimillinen ja pysyy inhimillisenä, mutta liikkumalla itsetajuisesti sisäisissä maailmoissa hän on oppinut, mikä on niiden tosiasiallinen rakenne erillään monien käyttövälineiden orjuudesta, teorioista ja oletuksista. Hän tietää koettuaan omakohtaisesti – yhtä hyvin kuin kemian professori tietää, mitä hänen kemiallisessa laboratoriossaan tapahtuu.

Jonkin ajan kuluttua, mikä saattaa merkitä muutamia päiviä tai viikkoja, yksilö palaa fyysiseen kehoonsa. Hänen fyysinen kehonsa on tällä välin ollut toiminnallisessa transsitilassa, vaikka se on aivan elävä. Hyvin taitava opettaja tai adepti suojelee sitä ja se on valmiina käytettäväksi hänen palattuaan matkaltaan sisäiseen maailmaan. Kun hän palaa, toivottavasti onnistuttuaan, ei hän ole enää tavallinen kokelas, ei pyrkivä tutkija, ei jalomielinen okkultisti tai oppilas. Kokelas on tullut näkemänsä ja kokemansa kautta (mihin sisältyy hyvin rankkoja kokeita ja valtavia koetuksia) takaisin itsetietoisena vihittynä. Siinä suhteessa hän on elämän Mestari. Aivan varmasti hänkin on aloittelija korkeammassa kehityksen koulussa kuin tavallinen inhimillinen koulu, mutta vaikka hän olisi aloittelija, siihen verraten, mitä hän oli vain vähän aikaa sitten, hän on Vihitty – sillä hän on kokenut, hän tietää ja pystyy opettamaan – ei älyllisesti, ei sillä tavalla kuin me asioita pohdimme, vaan hän kykenee opettamaan korkeimmalla tavalla, jolla ainoastaan hyvin edistyneet ihmiset voivat opettaa.

Tällaiset vihkimykset tapahtuvat vuoden neljänä pyhänä aikana, riippumatta ihmistyypistä. En tunne asian yksityiskohtia, poikkeavatko talvipäivän seisauksen vihkimysrituaalit muista, mutta se yleinen kaava on vallitseva, josta olemme puhuneet. Vihittävä kokee talvipäivän seisauksessa uudestisyntymisensä, joka on sisäisen jumalan syntymistä täyteen ilmennykseen tuossa yksilössä. Palatessaan fyysiseen kehoonsa, josta huolehdittiin hänen puolestaan, hän onkin kuin uudelleensyntynyt. Juuri tämän takia on tällaisia yksilöitä nimitetty Idän symboliikassa djivoiksi, kahdestisyntyneiksi. Ensimmäisen kerran he syntyvät fyysisesti äidistään. Toinen kerta on heidän uusi syntymänsä samaan kekoon ja tuohon suurempaan tajunta-asteeseen. Symbolisesti sanoen he ovatkin kahdestisyntyneitä.

Nyt saattaa seurata pitkä työn, omistautumisen ja toiminnan ajanjakso, joka kuuluu tuon ryhmän ihmisille (joista osa on naisia), mutta kenties yksilö saattaa ensi elämässä, ehkä useidenkin ruumistumien jälkeen, olla vasta valmis suoriutumaan joistakin suuremmista koetuksista, saavuttamaan vielä suurempaa tietoa, oppimaan paljon enemmän kuin mitä hän aikaisemmin pystyi hallitsemaan ja sitten hän käy läpi seuraavan vihkimysrituaalin, joka vastaa kevätpäivän tasausta, symbolisen aikuisuuden saavutettuaan. Vihittynä hän on aikuinen. Todennäköisesti useiden elämien kuluttua tuosta yksilö saavuttaa oikeutetun asemansa puolijumalaisten olentojen keskuudessa. Tähän hän päätyy kerran kesäpäivän seisauksessa käyden läpi juhannusaikaan liittyvät vihkimysrituaalit, jotka vastaavat täyttä miehuutta. Tuo yksilö saavuttaa ilmeisesti korkeimmat tällä planeetalla ihmisolennolle mahdolliset tilat; hänellä ei ole enää mitään muuta opittavaa tämän koulun kokemuksista.

Tapahtumien luonnollisesti kehittyessä syyspäivän tasauksen vihkimysrituaalissa tullaan pysyvään päätökseen suhteessa ihmiskuntaan – ei siksi, että Vihitty kieltää sen, vaan koska hän on edennyt suorittamaan, kuten muinaiset viisaat sanoivat, Suuren Siirtymisen. Hän siirtyy yhdestä kehästä pois meidän piiriämme paljon korkeampaan kehään. Juuri tuolloin Vihitty, niin valtavan korkealla kuin hän onkin, voi kieltäytyä jatkokehityksestään. Sen sijaan, että häviäisi keskuudestamme, hän lupautuu jäämään kanssamme auttaakseen Iaskemattomat ajat ihmiskuntaa sen vaelluksella ylöspäin. Tuon uhrauksen täytyy olla valtava emmekä kykene täysin arvostamaankaan sitä, mutta voimme ajatella sitä jonkinlaisena kauan kaivattuna saavutuksena, josta hän luopuu – jäädäkseen meidän kanssamme. Buddhalaiset kutsuvat häntä bodhisattvaksi – olennoksi, jonka todellinen luonto on viisautta ja jota buddhalaiset kunnioittavat syvästi. He kunnioittavat – paljon enemmän kuin meidän vuoksemme nirvanasta kieltäytynyttä yksilöä – sellaista buddhankaltaista valaistunutta, joka on asioiden luonnollisessa järjestyksessä kulkenut eteenpäin.

Niin meillä on tässä tuo tapahtumaketju, joka perustuu astronomisiin – tai mikäli niin haluatte, henkisiin tai astrologisiin – tosiasioihin. Se pohjautuu siihen valtavaan tietouteen, jota ihmisrodun korkeimmilla edustajilla on ollut jo menneistä ajoista saakka, ja me teosofisessa työssämme pyrkiessämme omistautuen ja mietiskellen näitä jaloja ihanteita kohti nivellymme tavalla tai toisella Heihin yhdessä satojen muiden kanssa, jotka pyrkivät meidän laillamme joko teosofiaa tuntien tai tuntematta, ja kohdistamme elämämme nuolen tuohon yleissuuntaan.

Sanoin, että nämä vihkimysrituaalit liittyvät astronomisiin tosiasioihin. Tästä aiheesta yleisesti voidaan saada paljon tietoja tutkimalla tri de Puruckerin teoksia. Monet teistä tuntevat hänen nimensä ja jotkut teistä ovat lukeneetkin hänen teoksiaan. Hän on selittänyt aihetta yleensä niin paljon kuin on mahdollista. Löydämme osittain selitystä hänen Esoteric Tradition I–II (Esoteerinen perinne I–II) kirjoistaan, osittain kirjasta The Fundamentals of Esoteric Philosophy (Esoteerisen filosofian perusteet) ja muualta hajallaan sieltä täältä eri kappaleita ja otteita, jotka koskettavat vihkimyksen aihetta.

Astronominen yhteys muodostuu suunnilleen sanoen jotenkin näin: Vihkimysrituaalit ovat hyvin läheisessä yhteydessä kuuhun sekä aurinkoon. Ihanteelliset olosuhteet tiettyjä vihkimyksiä varten ovat uuden kuun aikana.

Sanahan tarkoittaa auringon ja kuun konjunktiota (maasta katsoen) eli uuden kuun yhtymää aurinkoon, mikä ilmeisesti, mikäli oikein ymmärrän, auttaa vihittävää matkallaan läpi sisäisten maailmojen, sillä kaikki lähdöt täältä ja paluut tänne ovat yhteydessä kuuhun. Kuuta on muinaisessa symboliikassa kutsuttu "elämien antajaksi ja ottajaksi". Kuu on syvässä yhteydessä kuolemanjälkeisiin tiloihin sekä samoin jälleensyntymisen asteisiin. Se liittyy vihkimyksiin siksi, että täsmällisesti sanoen vihkimyskokemukset merkitsevät kuolemista tietoisesti sekä paluuta takaisin.

Muut, paljon korkeampiasteiset vihkimysrituaalit ovat sikäli kuin ymmärrän myös yhteydessä Venuksen ja Merkuriuksen asemaan ja niiden keskinäisiin aspekteihin kuun ja auringon kanssa, toisin sanoen näiden taivaankappaleiden yhtymät ja vastakkaisuudet liittyvät vihkimysseremonioihin. Toisenlaista kieltä käyttäen: Vihkimysrituaalit ja -kokemukset voivat tapahtua puolittain ennakoimattakin, mutta ne niveltyvät tiettyyn henkiseen koneistoon, jolla on riippuvuus tiettyjen planeettojen liikkeeseen auringon ympäri.

Suuri osa siitä jouluajan symboliikasta, joka meillä on ja on ollut kauan – eikä vain meillä Lännessä, vaan myös Lähi-Idässä, Intiassa, Egyptissä jne. – suuri osa tuosta symboliikasta on luotu pääasiallisesti suurta yleisöä varten; ei mystikoille, ei okkultisteille, vaan herkkää ajattelua sekä symbolisesti esitettyjä todellisuuksia rakastaville ihmisille – ja heitä on tuhansia. Niin näemme organisoitujen uskontojen käyttävän tiettyä kieltä henkisistä todellisuuksista, mutta avain tuon kielen ymmärtämiseen voidaan saada vain tutkimalla aikain viisautta.

Saatamme tarttua Blavatskyn Salaiseen Oppiin, mutta voidaan ottaa myös puolentusinaa muuta teosta. Mainitsen ohimennen pienen kirjasen, jonka täällä istuva ystävämme Geoffrey Barborka julkaisi joitakin vuosia sitten: The Christmas Story (Joulun tarina), jota on vielä saatavissa. Se luo selvyyttä mm. jouluajan symboliikkaan ja on hyvin lukemisen arvoinen sisältäen paljon tosiasioita. Mainitkaamme niistä sivumennen joitakin.

Syvimmiltään on ilmeistä, että jokainen ja minkä hyvänsä kansan Vihitty, syntyy aina neitsyestä viattomana. Tämä on merkkinä hänen henkisen luonteensa neitseellisen maaperän sikiämisestä, se on synnitöntä ja aineetonta syntymistä. Vailla suhdetta aineelliseen maailmaan syntyy Sisäinen Ihminen. Tämäkin on symbolinen toteamus, jonka ympärille on kerätty paljon kirkollista symboliikkaa, mutta he ovat kadottaneet avaimen.

Ilmeisesti myös jokainen Vihitty syntyy aina seimeen tallissa tai luolassa eläinten ympäröimänä. Todellinen sinä ja todellinen minä elävät näet pääasiallisesti eläimellisten, vielä hallitsemattomien vaistojen ohjaamina. Ihmisen eläimellinen luonto on nyt ja pitkän aikaa paljon voimakkaampi kuin henkinen luonto. Me elämme seimessä. Tuosta eläinten ympäröimästä tallin seimestä yksilö nousee hallitsemaan täydellisesti sitä eläintä tai sanoisimmeko niitä eläimiä, joista persoonallinen itsemme on kehittynyt alemmalla tasolla. Vihityn syntyminen pikkulapsena eläinten ympäröimään seimeen on toinen symbolinen toteamus.

Näyttää siltä, että Vihityn yläpuolelle nousee aina kunnian tähti. Se on nähtävästi symbolinen sanoma siitä, etteivät Vihityt ilmesty sattumalta. Astrologian syvällisimmät tutkijat ovat Vihittyjä, mutta heiltä ei ole julkaisuja eivätkä he kirjoita kirjoja. He kykenevät katsomaan aurinkokunnan planeetta-asemista, milloin on seuraavan epätavallisen yksilön ilmestymisen aika Vihittynä ihmiskunnan keskuuteen, valtuutettuna suorittamaan tietty työ ihmisten joukossa. Sitä juhlistaa kunnialla aina tuo tähden symboli.

Vihittyä tervehtivät säännön mukaan kolme tietäjää. Emme syvenny siihen, mutta tuo tarina liittyy Merkuriuksen, Venuksen ja kuun asemiin, luonteeseen ja ominaisuuksiin. Nämä ovat kolme tarinan tietäjää, mikä voidaankin osoittaa analysoimalla niille symboliikassa annettuja nimiä.

Siten tuo kertomus, liittyköön se kehen tahansa Vihittyyn, olkoon symbolismi sitten Idästä tai Lännestä, Egyptistä, Lähi-Idästä tai muualta, on käytännöllisesti sama ainoastaan pienin ilmaisun muunnelmiin eikä sitä saa tulkita kirjaimellisesti. Se täytyy tulkita tiettyjen sisäisten ilmaisutapojen keinoin, jotka ovat periytyneet meille muinaisten kansojen mysteerikouluista. Se on totta – mutta ei kirjaimellisesti totta. Se pitää paikkansa – mutta ei aineellisena tosiasiana.

Sitten meillä on joulukuusi, joka on vain toisenlainen, melko hiljattain omaksuttu sen suuren kunnioituksen muoto, jota on tunnettu yleensä puita kohtaan vihkimysrituaalien yhteydessä. Muinaisissa Skandinavian maissa sen nimi oli yggdrasil, druidien keskuudessa druiditammi, anglosaksit kutsuivat sitä yrminsoliksi ja muinaisessa Intiassa oli kuuluisa ashvattha-puu. Nämä puut eivät välttämättä tarkoita pinjoja tai mäntyjä, vaan rungon lujuus merkitsee symbolisesti Vihityn valtavaa elämänvoimaa sekä aatetta hänen tietoutensa leviämisestä ihmiskuntaa kohti kuten puun oksat laajenevat. Ikivihreä puu, jota käytämme, ei luultavasti ole vanhempi kuin parisataa vuotta vanha eurooppalaisena tapana. Itämainen tähän aikaan liittyvä puu, kuten ashvattha-puu, on symbolisesti eikä fyysisesti olemassa henkisessä maailmoissa ja kasvaa alaspäin oksiaan levittäen. Sen oksista kasvavat luonnon juuret, tasot, alatasot ja laajentuvilla oksillaan se kannattaa planeettoja, aurinkoja, tähtisikermiä ja linnunratoja, joita symboloimme joulukuusen palloilla ja kynttilöillä. Ne ovatkin kaikki luonnon symbolisia tosiasioita.

Niinpä havaitsette näiden olevan joitakin niistä syistä, joiden vuoksi teosofian tutkijat kunnioittavat neljää pyhää vuodenaikaa. Ne eivät kuulu mihinkään erityiseen uskontoon. Niillä on uskonnollinen, filosofinen ja mystinen puolensa, mutta ne ovat itse asiassa yksinkertaisia luonnontieteellisiä tosiasioita, joita vain nykyinen luonnontiede ei ole vielä havainnut. Luonnontiede tuntee kaiken seisauksista ja tasauksista tähtitieteen kannalta, mutta ellei se näytä pyrkivänkään ymmärtämään astronomisiin tietoihin perustuvien vanhojen okkulttisten suhteiden merkitystä, jonakin päivänä me tulemme ne keksimään. Kirja on varmasti avoinna heidänkin edessään, ei sitä ole heiltä salattu, mutta he haluavat kaikesta teknisiä todistuksia ja vain hyvin harvoilla luonnontieteilijöillä on taipumusta mystiikkaan, jolloin he alkavat havaita asioita, joille ovat olleet hyvin sokeita pitkät ajat.

Neljä pyhää vuodenaikaa ovat meille toistuvaa rytmiä, jota voidaan löytää kaikkialta luonnossa. Kasvien kasvaminen ja elämän ilmentyminen keväällä, sen täysi kukoistaminen kesällä, maan hedelmien kerääminen ja viljankorjuu syksyllä, kaiken poisvetäytyminen talven yössä, ovat tosiasioita, jotka kaikki tuntevat. Mutta näihin tosiasioihin liittyneinä ja niiden takana on muitakin syvästi niihin nivoutuvia okkulttisia tosiasioita, jotka muodostavat avaimen paljon syvempään, ajasta aikaan jatkuvaan tarinaan, joka jatkuu niin kauan kuin ihmiskunta säilyy nykyisessä muodossaan – mikä merkitsee hyvin pitkää aikaa.

Ystävät, se merkitsee myös, mikäli se jotain merkitsee, että ihmismiljoonien keskuudessa on yksilöitä, yksi täällä, toinen siellä, jotka pyrkivät eteenpäin. Tulemme lähemmäs ja tuhannet jälkeemme, joita yhdistää samanlainen pyrkimyksen yhdysside saavuttaa jokin seuraavista henkisistä askelmista. Tämä liike on kaikki, mikä merkitsee. Asia edistyy. Eikä merkitse mitään, vaikka monet ihmiset jäävät tien varrelle nämä asiat unohtaen ja kenties kääntyen jopa niitä vastaan joksikin aikaa – siitä huolimatta pyhiinvaellus jatkuu ja me olemme siitä erottamaton osa.

Tarkkaan sanoen ei kukaan meistä voisi lausua: Miten monet tuhannet ja kymmenet tuhannet ihmiset kaikkialla kulkevatkaan samassa pyhiinvaelluksessa. Älkäämme katsoko maailmaa niinkään, ystävät, että se on hajoamassa palasiksi. Ei se ole. Pelkkä tosiasia, että meillä on niin monia kauheuksia maailmassa nykyään ja niin paljon epätoivoa, tietämättömyyttä ja tyhmyyttä, johtuu pääasiallisesti siitä tosiasiasta, että suurta valoa tuodaan ihmiskunnan keskuuteen korkeammasta sfääreistä. Kaikki me olemme välittäjiä tässä työssä ja jos kirkas valo tai vahva voima luodaan, tuo se kuonan pinnalle. Mitä tapahtuukaan kiehuvalle kattilalle? Se tuo pohjasakan pinnalle näkyviin. Juuri näin tapahtuu useimmissa maissa nykyään. Valtava henkinen voima vaikuttaa kulissien takaa ja sen ilmetessä tulee pinnalle kaikki sekin, mikä on voitettava ennen kuin tuo suuri sisäinen voima voi ilmentyä uudenlaisena sivistyksenä – ei paratiisina, voi ei; vaan uudenlaisena, suuremman ja ylevämmän tyyppisenä sivistyksenä. Voimme olla kiitollisia omalle sisäiselle Itsellemme siitä, että voimme myötävaikuttaa tuohon tapahtumasarjaan.

Sitten haluaisin jättää teille myös tämän ajatuksen: Ilmeisesti me emme vertaa itseämme Mestareihin, emme voisi mitenkään olla tarpeeksi ylpeitä sanoaksemme tai kyllin itsekeskeisiä kuvitellaksemme voivamme olla yhteydessä Mestareiden kanssa. He ovat niin kaukana edellämme. Saatetaanhan sanoa, että He kajastavat taivaanrantamme takana, mikäli asia halutaan niin ilmaista symbolisesti, mutta He ovat niin monien ylevien henkisten asioiden kynnyksellä, joista emme ole edes uneksineet, että me emme voi samastaa itseämme Heihin. Ja kuitenkin, koska ei ole mitään jatkuvuuden katkoa Heidän ja meidän välillämme – tai meidän ja muiden takana tulevien välillä – siksi He tavalla tai toisella (ja hyvinkin koskettavasti niille, jotka läpäisevät näitä vihkimyskokemuksia ja saavuttavat vihkimyksen asteen ja tietouden, sanokaamme talvipäivän seisauksen aikoihin) vuodattavat sisäisestä luonnostaan kylliksi voimaa, lujuutta ja innoitusta, jotta se koskettaa ketä tahansa meistä, mikäli olemme sille vastaanottavia. He eivät voi pidättää sitä itselleen yhtään enempää kuin lyhtykään voi omistaa valoa itsellään. Sen on säteiltävä. Mille värähtelyalueelle se leviää? Kaikkialle ihmiskuntaan, joka suuntaan.

Suuri saavutus sisäisessä tajunnassa kenen tahansa ihmisen osalta kuuluu koko ihmiskunnalle kokonaisuudessaan ja aivan heti – mutta tietenkin ainoastaan tarpeeksi herkät ja valmiit saavat siitä jotakin. Siksi vertauskuvallisesti sanoen sisäisen kuuntelun eli hiljaisen mietiskelyn asenne näihin asioihin, valmius ottaa vastaan, tunne tai halu liittyä tuohon korkeampaan elämään, tekee meidät paljon vastaanottavammiksi saamaan voimavuodatuksia salatuista vihkimysholveista ja -keskuksista niiden tapahtuessa.

Nähtävästi se, mitä sanon, pitää paikkansa mihin aikaan vuodesta hyvänsä, mutta se pätee erityisesti näihin neljään pyhään vuodenaikaan niiden syiden takia, joita olen yrittänyt selittää. Sen tähden tällaiseen joulu-aikaan oma edistyksemme riippuu huomattavasti omasta mielenasenteestamme. Me voimme ojentaa henkistä luontoamme, voimme virittyä tajunnassamme korkeimpaan tuntemaamme, voimme erityisesti ponnistaa kasvua tai paremminkin nousua joidenkin hellimiemme heikkouksien yläpuolelle, joita meillä saattaa olla, voimme vaatia itseltämme enemmän jaloutta, suuruutta, universaalisuutta, jotta tulemme aidon veljeyden ylitsevuotavaksi voimaksi.

Tuleeko kukaan? Tuleeko kukaan apua tarvitseva? Kun päätämme antaa apua, tulee aina joku tarvitseva – tarkkailkaa vain sitä. Jos teidän tahollanne on halua tehdä jotain jollekulle ettekä tiedä kenelle, joku juuri sitä tarvitseva ilmaantuu sitä vastaanottamaan.

Toisin sanoen talvipäivän seisaus on ajanjakso, jolloin me voimme kasvaa nopeammin, päättävämmin, voimakkaammin, koska meillä ovat toiminnassa myötämme vahvat henkiset voimat ja me voimme ojentua niiden mukaan. Kaikki, mikä ojentuu korkeamman rytmin mukaan, alkaa värähdellä sopusoinnussa tuon rytmin kanssa. Saattaa olla, ettei se kestä kauan, saatamme pudota jonkin ajan kuluttua, emme ehkä pysty jatkamaan samaa asiaa kovinkaan kauan, koska maailman siteet ja omat sisäiset heikkoutemme ovat jälleen voittaneet meidät – mutta yrittäkäämme!

Se voidaan tehdä, se voidaan suorittaa menestyksellisesti eikä sen tuloksia voi milloinkaan täysin arvioida. Me emme tiedä, kuinka paljon hyvää voimme tehdä. Se saattaa olla ratkaiseva voima jonkun toisen elämässä, se saattaa muuttaa koko oman elämämme – niinpä kukaan muu ei tiedäkään siitä mitään.

Sitten vielä yksi ajatus, ystävät. Ilmeisesti näiden opetusten valossa me emme ole yksin. Emme voi koskaan jäädä hyljätyiksi. Ainoa tapa joutua hyljätyksi on rakentaa inhimillisen itsekkyyden muuri, joka estää meitä olemasta inhimillisiä. Silloin me olemme yksin, sillä olemme oman tietämättömyytemme ja typeryytemme rakentamassa linnassa. Jotkut ihmiset tekevät niin tietämättään, mutta tarkkaan sanoen me emme ole yksin.

Me osallistumme pyhiinvaellukseen. Aina on yksilöitä, jotka ovat valmiina näyttämään meille kehityksen seuraavan askelman. Jokainen meistä täällä saattaa jollakin hetkellä avata ikkunan toiselle veljelle, joka on vaikeuksissa, kuvaannollisesti, mutta myös aivan tosiasiallisesti sanoen, toinen voidaan pyytää ikkunan luo: – Oletko koskaan nähnyt tätä näköalaa? Sitten annatte hänelle joitakin opetuksia yksinkertaisella kielellä – ja yhtäkkiä hän ei pystykään perääntymään vaikeuksiinsa. Hän on nähnyt suuremman näyn, hän tietää, että on suurempaakin elämää.

Kuka tahansa meistä voi tehdä tämän, kun pidämme silmällä tilaisuutta – ja jos tarkkaamme sitä, tilaisuus varmasti tulee, koska nämä asiat perustuvat lakiin eivätkä sattumien.

Niin emme milloinkaan voi olla yksin. Mestarit ovat omistautuneet auttamaan ihmiskuntaa, mutta Hekin voivat auttaa ainoastaan niitä, jotka ovat valmiita auttamaan itseään. He eivät voi lopettaa maailman pahuutta, koska karman on purkauduttava, mutta He voivat tehdä ja tekevätkin paljon kärsimyksen poistamiseksi, olosuhteiden lievittämiseksi, ja uusien ovien avaamiseksi niille, jotka osaavat katsoa.

Toivon teille ystävät, yhdessä kaikille, oikein miellyttävää jouluaikaa, ja että pidätte nämä asiat mielessänne miettien niitä niin usein kuin vain voitte! Tarkastaa tajuntanne laajentumista ymmärtääksenne universaalisesti sekä aidossa veljeyden hengessä talvipäivän seisauksen sisäistä sanomaa.

Yhdysvalloissa jouluna 1974 nauhoitettu esitelmä — Suom. J. K-K.

Teosofi — joulukuu 1977