George W. Dehoff

Epäonnistuminen

Monen ihmisen elämässä tulee aika, jolloin hän vanhuuden tai sairauden tähden ei voi hoitaa tointaan. Pakotettuna eroamaan virasta hänellä on yllin kyllin aikaa silmäillä taaksepäin menneisyyttään ja ihmetellä, miksi tämä tai tuo silloin oli tärkeää, onko elämä ollut niin onnekas ja tyydyttävä kuin miltä se silloin näytti, kun hän itse seikkaili mukana. Tuona aikana tavallinen ihminen mielellään puhuu menneisyydestään. Ensin hänen mieleensä palautuvat enemmän tai vähemmän hauskat tapahtumat, mutta myöhemmin kun hän keskustelee Jumalansa, rippi-isänsä tai hyvän ystävänsä kanssa, hän tuntee jonkinlaista ripittäytymisen tarvetta.

Minun osakseni on tullut olla monen tuollaisen ”ripittäytymisen” vastaanottajana ja merkillistä kyllä, en vielä koskaan ole tavannut ihmistä, joka olisi ollut täysin tyytyväinen kuluneen elämänsä tuloksiin. Ehkä on poikkeuksia, joita en tunne, mutta olisin taipuvainen uskomaan, että poikkeuksen muodostavat ihmiset, jotka eivät ole päässeet kovin pitkälle palvelutyössä, tai sellaiset yksilöt, jotka ovat eläneet kielteistä ja tapahtumaköyhää elämää. ”Jospa voisin elää elämäni uudelleen”, on niin usein kuultu huuto, että se on parhain todistus Sallimuksen äärettömästä viisaudesta: ihmisen on mahdollista ”elää elämänsä uudelleen”.

Onko kaikilla sama päämäärä? – Varmasti on, mutta vain muutamat kykenevät näkemään sen selkeästi ja harvat ovat löytäneet tien tuohon päämäärään. Nämä harvat eivät ole ainoastaan löytäneet tietä, vaan he ovat vielä viitoittaneet tuon tien ja jättäneet täydet ohjeet voimakkaiden ja rohkeiden seurata heidän askeleitaan. Heidän esimerkkinsä ja heidän ohjeensa muodostavat teosofian elämän puolen. Tämä täydellisyyteen tähtäävä päämäärä on elämän ykseys, joka Teosofisessa Seurassa tunnetaan veljeytenä.

Mutta päämääriä näyttää olevan useita, kuten korkeiden rappusten askelmia. Jokainen askelma, kaikista alimmaisinkin, on päämäärä jollekin. Tie lopulliseen päämäärään on kulkua ylös näitä rappusia, ja kulkija on pian oppiva, että jokainen askel, jonka hän ottaa, on sillä kertaa tärkein, sillä hän ei kykene ottamaan seuraavaa askelta ennen kuin molemmat jalat ovat tukevasti samalla askelmalla. Hän ei voi hypätä korkeammalle tasolle, ellei hänellä ole tukevaa ponnahduskohtaa. Jokainen askel edustaa ihmisyksilön jotakin kehitysvaihetta. Jokainen niistä voi käsittää joko yhden eliniän tai vain lyhyen sisältörikkaan kokemuksen. Varmasti tehokkaasti ponnistaen ihminen voi yhdessä elämässä nousta useampiakin askelmia.

Epäonnistumisen tunne, joka ilmenee työteliäänkin elämän lopussa, aiheutunee juuri noista ohivilahtavista askelmista, jotka tarkkailijasta näyttävät nyt pieniltä ja hyödyttömiltä ehkä siksi, että syvällä jokaisen ihmisen sisimmässä on aavistus tuosta täydellisyyteen tähtäävästä päämäärästä, joka tällä hetkellä tuntuu saavuttamattomalta, mutta johon jokainen pyrkii ja jota varten työskentelee. Mutta nyt hänellä ei voi olla muuta korkeampaa päämäärää kuin se porraspuu, jolla hän seisoo. Jokainen askel on välttämätön. Sen ovat todenneet ne, jotka ovat kulkeneet nuo askelmat, ja sen tulevat kokemaan ne, jotka vielä tulevat niitä astumaan. Hyvin eletty elämä, hyvin tehty työ vie ihmisen seuraavalle askelmalle.

On onnetonta, että useimmille lapsille opetetaan kilpailun aatetta elämän kaikilla aloilla. Kouluopetus perustuu kilpailuun, samoin urheilu ja koko yhteiskuntaelämä. Ihmisen onnistumista elämässä arvostellaan mielivaltaisten mittapuiden mukaan ja hyvin vähän kiinnitetään huomiota niihin menettelytapoihin, joihin hänen menestymisensä perustuu. Onko tämän tapainen onnistuminen välttämätöntä elämässä? – Annie Besant on kertonut meille, että hänen suurin onnensa tuli näennäisesti epäonnistumalla Ihminen ei huomaa, mitä hyvää epäonnistumisessa on, mutta jos hän ei kokonaan masennu, hän rakentaa sieluunsa ominaisuuksia, joita hän tuskin muuten olisi saanut. Hänessä kasvaa rohkeus, itseluottamus, kestävyys ja tarmo ponnistella eteenpäin. Ne ovat kaikki ominaisuuksia, jotka kuuluvat ikuisuussielulle ja jotka ovat siemeninä hänessä, mutta tarvitsevat eloon herättämistä. Tunne, että on epäonnistunut, on todistus onnistumisesta, sillä se panee ihmisen ponnistelemaan enemmän tulevissa vaikeuksissa.

Onni sellaisena kuin maailma sen näkee, on usein vain epävarma, hetkellinen varjo, joka tuo mukanaan jollakin tavalla uuvuttavan ilmapiirin. Ihmisen täytyy olla todella vahva voittaakseen tuollaisen menestyksen kuolettavan vaikutuksen, ja toisaalta ihmisen täytyy koota hyvä epäonnistumisestaan tai hän menehtyy kokonaan.

Älkää pelätkö epäonnistumista. Epäonnistuminen on harhaa. Ei tarvitse pelätä sitä, mitä ei ole. ”Ei koskaan tapahtunut sitä, mitä eniten pelkäsin.” Epäonnistumisen pelko on suurempi onnettomuus kuin itse epäonnistuminen. Käykää elämää vastaan sellaisena kuin se tulee, antakaa sille kaikkenne ja tuloksen täytyy olla onnellinen. On mahdotonta todella langeta. Kaikki kokemukset johtavat lopulliseen onneen, todelliseen ja pysyvään onneen. Hyvä tai huono kokemus, tappio tai voitto, epäonnistuminen tai menestys, kaikki ne ovat välttämättömiä elämän täyteydelle. Jokainen kokemus, joka johtaa epäonnistumiseen ja tyytymättömyyteen, on onneksi. Sillä oikeastaan juuri tyytymättömyys siihen elämään, jota elätte, muovaa voimakkaasti teidät kykeneväksi parempaan elämään. Tämä tyytymättömyys on epäonnistumisen siunaus.

Siis tarttukaamme pelottomasti tilaisuuksiin ilman liiallista pohdintaa siitä, miten tässä käy. Tietäkää, että todellinen ponnistus pakosta johtaa hyvään. Teissä on voima muuttaa suurinkin epäonnistuminen mitä loistavimmaksi onneksi. Teidän epäonnenne ja pettymyksenne, teidän masennuksenne ja rahalliset menetyksenne vahvistavat vain luonnettanne ja vievät teidät lähemmäksi täydellisyyttä suurempien asioiden esiintyessä. Koettakaa löytää oma työnne ja pankaa kaikkenne siihen huolehtimatta tuloksista.

Suom. S. R.

Teosofi – 1941 n:o 11-12