Kuolema ja kuolemattomuus

Platonin käsitys sielusta

Teosofisten Seurojen Euroopan Liiton kongressin aikana piti C. Jinarajadasa toukokuun 12. pnä julkisen luennon tarkastaen Platonin ajatuksia kuolemattomuuskysymyksestä. Hän huomautti, että spiritismi opettaa ihmisen eloonjäämistä, mutta ei erikoisemmin koskettele sielun kuolemattomuutta koskevaa kysymystä. Samoin teosofia usein enemmän selvittelee persoonallisuuden eloonjäämistä, sen eri olomuotoja kuoleman jälkeen sekä sen palaamista uuteen ruumiillistumaan kuin kuolemattomuutta laajempana probleemana. Meidän on palattava takaisin vanhempiin tutkimuksiin, jotka käsittelevät ihmisen todellista luontoa, eikä kukaan liene esittänyt sitä selvemmin kuin Platon. Hänen aikanaan pidettiin varmana, että sielu elää kuoleman jälkeen. Samoin pidettiin varmana, että ihminen on sielu. Sitä vain pohdittiin, minkälainen kuolemattomuus ihmissielulle kuuluu. Biologinen kuolemattomuus on tietysti siinä, että sikiösolut siirtyvät vanhemmista lapseen, mutta tällainen kuolemattomuus on hyvin pientä. Intialainen teoria on, että kaikki on sielua ja että ruumis on vain tilapäinen käyttöväline. Tällöin herää kysymys: Jääkö ihminen kuoleman jälkeen olemaan yksilönä vai tajuntajana? – Vedanta-filosofia antaa tähän kysymykseen kaksi vastausta. Toisen mukaan ihminen ei jää olemaan yksilönä, vaan palaa universaaliseen tajuntaan kadoten siihen. Toisen selityksen mukaan ihminen saavuttaa jonkinlaisen erillisen olemassaolon tunnon, ja tuo erillisyys säilyy, vaikka yksilö tuleekin tietoiseksi universaalisesta eläneistä ja uppoutuu siihen.

Järki ja tarkoitus

Platonin teoria eroaa edellä mainituista. Platon hyväksyy ihmisen kaksinaisen luonnon, mutta ottaa huomioon sen, että järki ei ole sukua eläimen vaistolle. Päinvastoin järjen olemassaolo universaalissa juuri antaa ilmiölle tarkoituksen, ja siinä määrin kuin inhimillisellä olennolla on yleistämiskykyä, joka on puhtaasti mentaalinen kyky, hän kuuluu eri olentoluokkaan kuin eläin. Nykyaikainen biologia on tutkinut geenejä, ja biologit katsovat, että näiden geenien luonteesta riippuen kussakin lajissa on pitkä sarja eri taipumuksia. Eroavaisuus ilmenee näiden taipumusten asteittaisessa erilaistumisessa. Miksi luonto päättää kehittää kamelin tai kissan, sitä ei kukaan tiedä. Kuitenkin kehityksen lopussa ilmenee erilaisuus, ja yhdestä suvusta kehittyvät kaikki eri lajien suuret ja pienet olennot. Eräs hyvin oppinut tiedemies on sanonut: Ei suinkaan ole vaikeata selittää kykenevimmän eloonjääminen, mutta on hyvin vaikeata selittää kykenevimmän ilmeneminen.

Siitä huolimatta viimeiset tutkimukset osoittavat, että luonto synnyttää eri tyypit ja eri lajit tarkoituksellisesti eikä umpimähkään. Tässäkin Platonin käsitys on erilainen. Filosofiassaan hän esittää, että kaikki tyypit ovat ennalta olemassa. Suuret erityyppiset ideat ovat olemassa näkymättömässä maailmassa. Ne ovat yleismalleja, joiden heijastuksia nämä eri muunnokset ovat. Kun ihminen omistaa laajan yleistämiskyvyn, hän näkee vilaukselta perusmallin. Platon selittää, että universaalinen järki, jonka ominaisuuksiin kuuluvat kauneus, hyvyys ja totuus, oli aluksi yksin olemassa. Sitten tämä universaalinen järki otti muodon Demiurgissa, joka on muodon ilmentäjä ja rakentaja. Hän päätti luoda ja ruumiillisesti itsestään sieluaiheen ja aineaiheen. Tämän jälkeen Demiurgi asetti eteensä tietyt perityypit. Ilmennyksen ensimmäinen näytös oli kolmiosainen: henki, aine ja perityypit. Luomisen toisessa suuressa näytöksessä Demiurgi omasta olemuksestaan muodostaa suuria jumalia ja asettaa niistä jokaisen omalle tähdelleen. Sitten kolmannessa luomisessa nämä jumalista syntyneet jumalat antavat oman muotonsa sekoitetummalle sieluaineelle, jolla on kyky ilmetä eri ruumiissa ja eri muodoissa. Näistä olennoista muodostuu toinen olentoluokka, ihmiskunta. Jos Demiurgi olisi suoraan luonut ihmisen, tämä olisi välittömästi kuolematon. Jumalista syntyneet jumalat ovat kuolemattomia ja osallisia tuon ainoan Luojan kuolemattomuudesta. Ihmisten sielut muistuttavat isätähteään eli sädettään ja tulevat kuolemattomaksi ajan pitkään. Vielä sekoitetumpaa on se sielunaines, jota käytetään eläinten ja kasvien luomiseen, ja myös nämä heijastavat perityyppejä Jumalan järjessä. Kun jokin olio osallistuu universaalin esikuvan todelliseen tyyppiin, muuttuu perityyppi immanentiksi, sisäisesti läsnä olevaksi. Taiteilija joskus manaa esiin tuon perityypin sen kauneuden avulla, johon hän verhoaa annetun muodon.

Lethen vedet

Siten ihmissielut kietoutuvat aineeseen. Ne juovat Lethen vesistä. Toiset juovat enemmän, toiset vähemmän, mutta joka tapauksessa ihmiskunta pukee ylleen kuolevaisuuden, ja kuolevaisuutta seuraa unohdus. Elämän todellinen tarkoitus on, että opimme muistamaan, mitä me oikeastaan olemme – elämällä oikein opimme tunkeutumaan kuolevaisuuden verhon läpi, johon inhimillinen tajunta on kietoutunut. Sen tähden todella kunnon ihmisen tulisi viettää elämänsä pyrkimällä ymmärtämään filosofiaa, ja totuutta tulee etsiä sen itsensä vuoksi valmentamalla itseään dialektiikan avulla. Dialektiikka tarkoittaa oikeaa elämäntapaa, toisin sanoen joogaa. Filosofille se merkitsee samaa kuin kiipeäminen ylös portaita totuudesta totuuteen.

Platonin suurimman totuuden esitti nainen, Diotima, papitar, joka välitti tämän perusopetuksen Sokrateelle. Platonin "Symposiumissa" kuuluvat hänen sanansa seuraavasti:

"Hänen, joka loppuun saakka voi pyrkiä oikein, pitää nuorena alkaa etsiä kauniita muotoja, ja ensin hänen tulisi oppia rakastamaan vain yhtä kaunista muotoa ja luomaan sen avulla jaloja ajatuksia. Sitten hän tulee huomaamaan, että tuon yhden muodon kauneus on sama kuin jonkin toisen sitä lähellä olevan muodon kauneus, ja jos hän etsii kauneuden olemusta, olisi järjen vastaista, ellei hän näkisi kauneutta kaikissa muodoissa. Tämän huomioon ottaen hän on kaikkien rakastettavien muotojen rakastaja. Hän repii rikki kiintymyksensä, joka kohdistuu vain yhteen muotoon, halveksittavana ja arvottomana pikkuasiana. Ja tämä opastaa hänet näkemään, että sielun kauneus on paljon arvokkaampi kuin minkään ulkopuolisen muodon kauneus, vaikka se olisi ruumiissa, joka on vähemmän miellyttävä. Hän pysyy lujana, ja hänessä syntyy opettavia ja vahvistavia ajatuksia, kunnes hän johdattaa sielun näkemään eri toimintojen sekä lakien kauneuden ja kuinka kaikki kaunis itse asiassa on samaa sukua ja kuinka vähän ruumiin kauneus merkitsee. Ja toiminnoista hän opastaa hänet tieteisiin, että hän voi nähdä, kuinka kauniita eri tieteet ovat. Ja kauneuden runsauteen katsoen ei hän enää voi olla yhden kauneuden tai yhden lain orja, vaan hän nostaa purjeensa kauneuden valtamerellä, luo ja ylläpitää monia kauniita sekä loistavia ajatuksia ja mielikuvia filosofiassa. Säästämättä vaivojaan tai välittämättä esteistä hän siten lopulta tulee voimakkaaksi ja kasvaa ja hänelle selviää, että on vain yksi tiede, rajattoman kauneuden tiede."

Verhojen kohottaminen

Kun sielu kasvaa viisaudessa harjoittamalla joogaa tai dialektiikkaa, se kaipaa takaisin kotiinsa. Silloin sen kuolemattomuus tulee esille, sillä totuuden aurinko on hävittänyt kuolevaisuuden. Jos kerrankaan olet nähnyt ystäväni perityypin, tuo ystävä ei koskaan kuole. Hän voi tulla näkymättömäksi ja voidaan surra eroa mutta ei menetystä, koska hän on ystävässään nähnyt ikuisen ja ystävä on ottanut ylleen ikuisuusluontonsa. Monet verhot peittävät ihmiskunnalta hengen kuolemattomuuden, mutta missä taiteilija, näkijä, rakastaja tai filosofi on nähnyt todelliset perityypit, siellä kuolemattomuus on paljastettu. Dialektiikka, taide sekä rakkaus kauneuteen paljastaa sen. Kukkasia täynnä oleva näyteikkuna voi kohottaa verhon meidän ja ikuisen välillä.

Kun verhot alkavat hävitä, on helpompi selittää kuolemattomuutemme kuin kuolevaisuutemme. "Usein herätessäni ruumiista vapautuneena", sanoo Plotinus, "ja kulkiessani maailmasta omaan itseeni ja katsellessani ihmeellistä kauneutta tunnen varmasti, että olen tullut yhdeksi Jumalan kanssa ja että elän pysyvästi Hänessä. Olen saavuttanut Hänen toimintapiirinsä ja sijoittautunut yläpuolelle kaikkea, mikä on käsitettävää. Ja sitten, kun olen oleskellut jumaluudessa, laskeutunut alas keskitystilassa hälisevään maailmaan, en tiedä, miten kuvailisin, millä tavalla olen tullut alas ja miten sieluni on astunut ruumiiseen."

Siten ihmisen tulisi etsiä perityyppien paljastamaa viisautta, päästä selville niistä verhoista, jotka estävät kuolemattomuuden näkymästä. Jokainen oppii tuntemaan isätähtensä. Kuolema ei ole mitään uutta eikä kuolemassa ole mitään pelättävää, sillä perusluonnossaan jokainen ihmisolento on osallinen ikuisten jumalien kuolemattomuudesta.

Suom. S. R.

Teosofi – 1940 n:o 10


Etusivu Artikkelit