Mietteitä suuresta pyramidistaKuka ei olisi jo koulupenkillä ollessaan tuntenut sitä salaperäistä vaikutusta, joka ympäröi Egyptin pyramideja. Opettajien selitykset, että ne olivat vanhoja kuningashautoja ja kaikki muut niihin liittyvät tosiseikat, eivät voineet tuota vaikutusta hävittää. Kaikkien muinaistieteellisten ihmeiden takana oli vielä jotain muuta ihmeellistä, jotain, jota ei voinut sanoihin pukea. Tuo vaikutelma unohtuu kuitenkin useimmilla uusien vaikutelmien sekaan, mutta meissä teosofeissa se yhä kasvaa, kunnes huomaamme, että pyramidien salaisuuden perille pääsemiseen sisältyy koko oman olemuksemme ratkaisu. Teosofinen kasvatuksemme opettaa pian meille, että pyramidi oli vanha mysteeriolaitos, samoin kuin Noakin arkki, israelilaisten tapernaakkeli, Salomonin temppeli ym., jotka kaikki olivat rakennettu sen esikuvan mukaan, joka oli vuorella näytetty. Täydellisin kaikista lienee kuitenkin Gizan suuri pyramidi. Nykyaikana herättää suuren pyramidin tutkiminen yhä suurempaa huomiota kaikkialla maailmassa. Varsinaiset egyptologit tutkivat sen ihmeellistä konstruktiota ja osoittavat, että sen rakentajat olivat aikalaisiamme etevämmät sekä tekniikan, arkkitehtuurin, matematiikan että tähtitieteen alalla. Heidän lisäksi sitä tutkivat erinäiset uskonnolliset lahkot, jotka ovat huomanneet pyramidin yhdenmukaisuuden sielunelämän kokemusten kanssa. Kirjallisuus tarjoaa suuren määrän lukemista tällä alalla, ja aikakauslehdet selvittävät yhä uusia tuloksia, joihin on päästy. Tahtoisin vetää tähän edes hennot ääriviivat siitä, mikä on jo yleisenä tietona pyramidin salaisuudesta. Se sielullinen, kokemusperäinen tutkimus on jokaisen yksilön tehtävä itse. Pyramidiin sisältyy vertauskuvallisesti koko luomisen tarkoitus. Sen ulkopuolinen muoto kuvaa sielun nousua aineen tasolta yhteyteen Jumalan kanssa. Tämän yhteyden se saavuttaa Kristuksessa, joka on huipun kulmakivi. Maallinen sulaa Hänessä taivaalliseen, puhtaaseen olemassaoloon. Kun koko ihmiskunta, Kristusruumiin kaikki jäsenet ovat saavuttaneet täydellisen mittansa ja löytäneet paikkansa suuren pyramidin seinässä, silloin kulmakivi kruunaa suuren rakennusmestarin koko työn. Pyramidin sisäpuoli esittää sielun laskeutumista aineeseen, sen kohoamista siitä sekä lopullista riemupaluuta henkeen. Tuo pitkä ja vaivalloinen matka on vertauskuvallisesti kerrottu pyramidin sisäisissä osissa. Alaspäin viettävä sisäänkäytävä jatkuu syvälle maanalaiseen huoneeseen, joka sijaitsee aivan pyramidin keskipisteen alla. Tuo kuilu kuvaa häviötä, johon sielu joutuisi, jos se yhä jatkaisi kulkuaan alaspäin. On kuitenkin olemassa pelastuksen tie pois kuilusta. Se johtaa kohti rakennuksen keskipistettä kuninkaan huoneeseen, joka sijaitsee juuri keskipisteen yläpuolella. Nousu kuilusta kuninkaan huoneeseen on äärettömän vaikea. On kuljettava mutkikkaita, kapeita käytäviä pitkin, joskus niin matalia, että niissä on ryömittävä kontaten. Kuninkaan huoneen sisällä on suureen kiveen hakattu arkku. Kun pyramidin salaisuuksiin vihittävä lopulta oli voittanut kaikki käytävien kuvaamien teiden vaikeudet ja onnellisesti saapunut kuninkaan huoneeseen, hänet laskettiin arkkuun. Tässä vihkijä eli hierofantti kosketti häntä Thyrsos-sauvalla, jolloin sielu kävi vapautuneena tutkimusmatkallaan toisissa maailmoissa. Kun hän heräsi unestaan, hän oli uudestisyntynyt. Hän oli kulkenut kaidan tien, joka vaivojen kautta oli johtanut hänet elämään. Tällä matkallaan hän oli myös käynyt kuningattaren huoneessa, jossa hänelle oli opetettu ns. pienet mysteeriot. – Se matka, jonka egyptiläinen muinoin kulki noustessaan aine-elämästä hengenelämään, on meillä jokaisella edessä tuskineen, nöyryytyksineen. On arveltu, että profeetta Jesaja tarkoitti Gizan pyramidia, kun hän puhuessaan lopun ajoista sanoi: "Sinä päivänä on Herralla oleva alttari keskellä Egyptinmaata ja patsas on Herralla oleva sen rajalla. Ja se on oleva merkiksi ja todistukseksi Herra Sebaotille Egyptinmaassa." [Jes. 19:19-20, Job. 38:3-7] Ja kun Job puhuu jumalallisesta suunnitelmasta, kysyy hän: "Kuka on vetänyt mittanauhan sen yli?", "Mihin sen pohjaperustukset on laskettu?" tai "Kuka laski sen kulmakiven?". Rakennuksesta hänkin puhuu. Ovatko nyt lopun ajat käsissä, koska "alttari", joka Herralla on keskellä maailmaa, "Egyptinmaata", alkaa tuoda salaisuuksiaan ilmi? – Gizan pyramidi on tosiaankin maanpinnan maantieteellinen keskipiste. Niin ikään se on fysikaalisessa mielessä todistettu maan keskipisteeksi. Sen, että se sijaitsee itse taivaan keskipisteen alla, ovat viimeiset tähtitieteelliset havainnot todistaneet. On näet huomattu että Plejadit eli Seulaset ja niistä varsinkin tähti Alcyone ovat se keskus, jota meidän aurinkokuntamme kiertää. Se on siis "kaikkivaltiaan hallitusistuin". Siinä keskipisteessä jumalallinen henkäys, liike toimii koko manvantaran ajan. Vanhoilla kansoilla olivat Seulasten vaiheet tärkeitä ajan mittoja ja juhlimisen syitä. Pyramidin rakennusaikana on laskettu Pohjantähden (Alpha Draconis) paistaneen suoraan sisäänkäytävään. Jos tätä käytävää olisi pidetty tähystäjänä ja ylöspäistä käytävää kaukoputkena osoittaisi se suoraan tähti Alcyoneen. Sellainen tähtiasento sattuu vain kerran tähtivuoden aikana. Mikä salainen side lienee noiden tähtien välillä? "Taurus Draconem genuit, Taurum Draco" sanotaan Salaisessa opissa. – Mitä sillä tarkoitettaneen? Eräässä kohdassa mainittua kirjaa kutsutaan Härän merkkiä, jossa Seulaset sijaitsevat, nimellä "The great city of God" – Jumalan suuri kaupunki. Ilmestyskirjassakin käytetään samaa vertauskuvaa. Nämä ovat kysymyksiä, joita en kykene selvittelemään. Tahdon vain huomauttaa joistakin niistä merkillisistä asioista, jotka liittyvät Gizan pyramidiin ja sitä hallitsevaan salaperäiseen Härän merkkiin. Härkää, Apis-härkää jumaloivat vanhat egyptiläiset. K. I. Tietäjä – marraskuu 1912 Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.
|