K. I.

Pahan siunauksesta

Puhutaan Jumalan kolmesta olemuspuolesta. Jumala on luoja, Jumala on ylläpitäjä, mutta Jumala on myös häviön ja kuoleman herra. Ihminen rakastaa Jumalaa ajatellessaan häntä kaiken luojana ja ylläpitäjänä, mutta kun tulee puheeksi hänen toimintansa hävittäjänä, kauhistuu ihminen, eikä tahdo tunnustaa Jumalalla olevan sitä olemuspuolta. Hän ei uskalla eikä tahdo katsella silmiin sitä totuutta, että hävittävätkin voimat, nk. pahat voimat ovat kotoisin Jumalasta ja että niilläkin on siunausta tuottava merkityksensä ihmiskunnan kehityksessä. Voidakseen todella rakastaa Jumalaa, tulee ihmisen kuitenkin oppia rakastamaan tätäkin puolta hänessä. Ainoastaan siten, että ihminen löytää hyvän pahastakin, hän voi alkaa käsittää Jumalan kokonaisuutta. Jumala on absoluuttisuus, tasapaino. Hänessä ei ole vastakohtia. Ja vasta se ihminen, joka on kohonnut vastakohtien yläpuolelle rakkauden voimalla, saa nähdä Jumalan.

Annie Besant puhuu kirjassaan "Avataras" pahan merkityksestä seuraavasti: "Kuinka voisitte oppia hyvää tuntematta pahaa? Kuinka voisitte valita hyvän, jos ette tuntisi pahaa? Kuinka voisitte nähdä valoa, jos ei olisi pimeyttä? Kuinka voisitte liikkua, jos ei olisi vastustusta? Ne voimat, joita nimitämme mustiksi, rakshasojen voimat, asurojen voimat, kaikki, jotka näyttävät toimivan Ishvaraa vastaan, kiihdyttävät ihmisen sisimmän Itsen toimintaan. Taistelussa niitä vastaan ihmisessä kehittyvät Atman voimat. Ilman tätä taistelua olisi hän jäänyt pralajaan ainaiseksi.

Ihmisen kehityksen tähden on siis olemassa voimia, joita kutsumme pahoiksi. Kuitenkaan ei tässä maailmankaikkeudessa ole mitään pahaa. Kaikki on hyvää, joka tulee Ishvarasta, mutta joskus se pukeutuu pahan verhoon, jotta vastustamalla sitä kehittäisimme voimiamme. Jos käsitämme tämän tarkoituksen, rupeamme ymmärtämään, että pahan voimat ovat välttämättömiä ja että ne kuuluvat Ishvaran työsarkaan. Ne asettavat koettelemuksia kehityksen tielle, ne vahvistavat sen voimia niin, ettei se pääse ottamaan askeltakaan eteenpäin ennen kuin se varmasti pysyy saavuttamallaan paikalla, täten turvaten vastustukseen joka askeleella. Nämä hidastuttavat voimat siis estävät ihmisen kehitystä, kunnes hän kykenee voittamaan ne päästäkseen eteenpäin, mutta jos ihmisten oma vastustava tahto ja hillittömät halut suurentavat liiaksi pahan voimia niin, että ne uhkaavat kehitystä, niin tulee taas torjunta toiselta puolelta. Sellaisen Avataran (jumalallisen ruumistuksen) maailmassa olo, joka käyttää pahan voimia evoluutiota uhatakseen, aiheuttaa toisenlaisen Avataran tulemisen, sellaisen, joka vie hyvällä ihmiskuntaa eteenpäin, jotta tasapaino taas saavutettaisiin."

On aivan luonnollista, että tuollaista suurta tehtävää – pahojen voimien kokoamista yhteen koko kehityksen vastustamiseksi – ei voida antaa heikkoihin käsiin. Annie Besant kertoo eräästä tällaisesta nk. pahan Avatarasta, joka eli Ceylonilla ja joka aiheutti Sri Raman maailmaan tulemisen. Hänen nimensä oli Ravana. Hän oli aikoinaan ollut itse Vishnun ovenvartija, hänen läheisin ja rakkain oppilaansa. Kuinka hänestä saattoi tulla Jumalan vihollinen? – Sattui, että kerran tarpeellisen intuition puutteesta hän erehtyi erään käskyn tarkoituksesta. Hän totteli sanoja, ei henkeä, seurasi ulkonaista, ei sisäistä ja kieltäytyi avaamasta taivaan ovea Sanat Kumaralle, kun tämä pyrki sisään. Oppiakseen, mitä hänen intuitionsa osuvuudesta puuttui, hänen täytyi lähteä maahan. Häneltä kysyttiin, tahtoiko hän mieluummin elää seitsemän elämää taistelussa Vishnun puolesta vai kolme elämää taistelussa häntä vastaan. Ravanalle oli helvetissä olemista jokainen hetki, jonka hänen täytyi elää erillään Vishnusta, ja jotta hän pikemmin pääsisi takaisin rakkaan Herransa jalkojen juureen, valitsi hän vaikeamman tehtävän, valitsi mieluummin Rakshasan tehtävä kuin Rishin. Tässä toimessa hänen täytyi käyttää kaikki voimansa kehityksen ehkäisemiseksi, hänen täytyi tehdä itsensä kaiken pahan kuninkaaksi, keskittää itseensä kaikki voimat, jotka vastustivat Herran tahtoa. Tämä pahan näennäinen voitto puristi ihmisten sydämestä tuskanhuudon, ja silloin Vishnu lähetti Sri Raman auttamaan ihmiskuntaa taistelussa pahaa vastaan. Uskollisesti Ravana oli täyttänyt raskaan velvollisuutensa ja taistellut Häntä vastaan, jota hän rakasti.

Meille länsimaalaisille on tutumpi eräs toinen tällainen pahan ilmennys – ehkä paljon korkeampi – nimittäin Saatana. Hän on jumalista salaperäisin, ja sanotaan, että harha, johon hän itsensä peittää maan päällä liikkuessaan, on niin suuri, etteivät edes Viisauden Mestarit tunne häntä. Hän on korkea planeettahenki ja Saturnuksen herra, yksi Isän Korkeista Pojista. Ihmiset pelkäävät häntä, vihaavat häntä ja tuomitsevat hänen työnsä pahaksi, koska kärsimykset tulevat hänen kauttaan. Mutta eikö juuri kärsimys ole puhdistaja, eikö juuri kärsimyksen tulikaste ole se, mikä vie meidät täydellisyyden tielle? Ilman kiusauksia, ilman koettelemuksia, ilman kärsimyksiä ei voi sielu kasvaa, ja kuta korkeampi on sielu, sitä suurempi on kiusauksen voima. Tuleehan vastustuksen olla sitä suurempi mitä kovemmalla kiireellä sielu pyrkii täydellisyyttä kohti. Ihmiset katsovat vain kuolemannaamiota hänen kasvoillaan, eivät uskalla kohottaa sitä ja katsella Surun Enkelin totisia, lempeitä kasvoja. Kiitosta saamatta hän taistelee kärsivällisesti ihmisten puolesta kohottaakseen heidät jumaliksi. Hän iloitsee jokaisesta voitosta, jonka eteenpäin pyrkivä sielu saa hänen asettamistaan esteistä. Ja kun sielu jaksaa lopullisesti sanoa jokaiseen kiusaukseen: "Mene pois luotani Saatana", – silloin on hänenkin voittonsa täydellinen. Silloin on sielulla rauha, silloin on hän päässyt hiljaisuuteen, jossa Jumalan ääni kuuluu. Mutta ilman taisteluja, ilman myrskyjä, ei hän olisi käsittänyt tätä hiljaisuutta. "Ja katso, Herra meni ohitse ja suuri väkevä tuuli kävi, joka halkaisi vuoret ja särki mäet Herran edellä. Mutta ei Herra ollut tuulessa. Ja tuulen perästä tuli maanjäristys, eikä Herra ollut maanjäristyksessä. Ja maanjäristyksen perästä tuli tulta, ja Herra ei ollut tulessa. Tulen perästä tuli hieno tuulen hyminä." [1. Kun. 19:11-12] Siinä kuului Herran ääni. Siinä hiljaisuudessa myös Saatana riisuu kuolonnaamionsa ja ilmaisee, kuka hän on.

Jos tältä kannalta katsomme pahan voimia, käsitämme, ettei niitä vastaan ole vihalla taisteltava. Silloin selvenee Jeesus Natsarealaisen käsky: "Älä ole pahaa vastaan" ja ymmärrämme mitä Buddha tarkoitti sanoessaan: "Viha ei väisty vihan tieltä. Ainoastaan rakkaus voittaa vihan." Pahan voimat on annettu avuksi ihmisen kehitykselle vain siinä tarkoituksessa, että niitä vastustettaisiin rakkaudella. Se, joka lankeaa pahan kiusauksiin, hidastuttaa vain omaa kehitystään. Hänen täytyy taistella pahaa vastaan yhä uudestaan, kunnes hän voittaa sen, kunnes hän itse muuttaa vihan rakkaudeksi, pimeyden valoksi.

Tietäjä − huhti-kesäkuu 1911

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.


Etusivu Artikkelit