S. R. Paul Bruntonin kirja The Quest of the OverselfViime vuosina on ilmestynyt ulkomailla useita teoksia, jotka käsittelevät salatiedettä ja joogaa. Eräs tuollainen teos on Paul Bruntonin The Quest of the Overself. Kirjan nimi voitaneen kääntää ”yliminän eli yli-itsen etsintä”. Se ilmestyi v. 1937, ja siitä on otettu useita painoksia. Tekijä kertoo olleensa pitkän aikaa idän adeptien ja joogien parissa löytääkseen vastauksen kysymykseen: mikä ihminen oikeastaan on? – Kirja The Quest Of the Overself on yhteenveto niistä neuvoista ja opetuksista, jotka hän on saanut. Kirjaan sisältyy harjoitusjärjestelmä, joka koettaa olla siltana ikivanhan intialaisen joogan ja nykyaikaisen psykologian välillä. Paul Brunton on vakuuttunut, että nämä itämaiset viisausopit voivat tarjota aikamme rauhattomalle ja rikkinäiselle ihmiskunnalle mielen tasapainon ja täysin muuttuneen elämänasenteen – ilman niitä onnellinen kehitys ei ole ajateltavissa. Kirjan II luku käsittelee minän mysteeriä. Ensimmäinen ajatus, joka herää pienen lapsen tajunnassa, on ”minä”. Samoin viimeinen ajatus ihmisen kuolinhetkellä on ”minä”. Tämän ”minän” ympärillä liikkuvat useampien ihmisten ajatukset sekä pyrkimykset syntymän ja kuoleman välisenä aikana. Siitä huolimatta tämä ”minä” tuntee omaa itseään paljon vähemmän kuin ympärillään olevaa maailmaa. Kaikkien aikojen uskontojen, monien filosofisten järjestelmien sekä antiikin salakoulujen pyrkimyksenä on ollut selvittää tätä minän mysteeriä. Meidän päiviemme tavallisen ihmisen tieto omasta minästään rajoittuu yleiseen käsitykseen ihmisen ruumiista täysin valmiina koneistona, joka on kokoonpantu lihasta, verestä ja luista. Jossakin tuon koneiston yläosassa on hiukan harmaata ja valkoista ainetta, jota sanotaan aivoiksi. Aivojen poimussa asustaa ajatustoiminta. Sieltä tulevat eri vaikutelmat, ideat ja päätelmät. Edelleen ihminen tietää, että tässä ruumiissa silloin tällöin herää erilaisia tunteita, kuten rakkautta, vihaa, pelkoa jne. Nämä taas panevat hänet toimimaan vastaavasti. Tavalliselle ihmiselle nämä asiat muodostavat hänen minänsä. Intialainen filosofia lähtee siitä olettamuksesta, että universaalinen henki tunkee läpi kaiken olevaisen. Sen tähden se väittää, että ihmishenki omassa itsessään omistaa sen tiedon, jota hän etsii. Kuinka meidän siis on meneteltävä tunkeutuaksemme minän mysteeriin? Meidän on ensin tutustuttava tarkoin siihen tietoon ja niihin menettelytapoihin, joita ovat käyttäneet kaikkina aikoina ja edelleen käyttävät Intian joogit ja kaikki salatieteilijät. Sitten meidän on verrattava tuota tietoa nykyisiin oloihin, esitettävä se nykyaikaisin termein ja ryhdyttävä tarpeelliseen itsemme valmentamiseen. Sen, joka haluaa päästä tietoon, täytyy antautua tiettyyn ponnistukseen, persoonalliseen ja henkiseen harjoitukseen. Sisäisen prosessin tavoin tämä harjoitus vaikuttaa häneen jokseenkin samalla tavalla kuin maapora toimii. Hitaasti ja varmasti se poraa ihmisen olemuksen eri kerrosten läpi, kunnes jumalallisen Itsen luja kallio tulee vastaan. Tässä menetelmässä, jota Brunton suosittelee meille, yhdistyy erittelevä, looginen todistelu mietiskelyn voimaan. Ensimmäisen asteen tässä menetelmässä muodostaa älyllinen analyysi. Se alkaa tämän kysymyksen asettelusta: Kuka minä olen? Minää aletaan tutkia järjestelmällisesti. Ensin otetaan tutkittavaksi se minä, joka parhaiten tunnetaan, nimittäin fyysinen ruumis. Kysymys ”olenko minä fyysinen ruumiini” vie ruumiin ja sielun suhteiden tutkimiseen, jolloin lopputulokseksi tulee, että ruumis on väline, jonka avulla jokin ruumiin takana oleva on kosketuksessa ulkopuolisen maailman kanssa. Samalla tavalla tutkitaan ihmisen tunteita, pyyteitä ja ajatuksia ja todetaan, että nekin ovat vain välineitä, joita niiden takana oleva ajattelija käyttää työvälineinään. Hienoin työväline on ajatusaine, joka toimii yhdistävänä siltana ajattelijan ja fyysisen ruumiin välillä. Tuo ajattelija eli sielu olen minä. Kun tietoa etsivä on päässyt selville siitä, että todellinen minä eli ego on ruumiin, tunteiden, halujen ja ajatusten tuolla puolen, hänessä herää kysymys: Kuinka lähelle egoa tavallinen ihminen voi päästä? – Egon perustana on yksi ainoa ajatus, ”minä”. Tämä minä-ajatus on nyt keskitettävä yhteen polttopisteeseen, ja sitä on tarkoin tutkittava. Älyn täytyy etsiä alkuunpanijansa. Siksi meidän on suunnattava voimamme sisäänpäin, pois ulkopuolisista asioista. Niin kauan kuin ailahteleva mielemme vetää huomiomme puoleensa, meidän on suorastaan mahdotonta käsittää sitä, mitä on ajatuksen takana. Siksi ensimmäisenä tehtävänä on eristää minä-ajatus, pitää se hetken vangittuna, tunkeutua sen salaisuuteen ja pakottaa se vastaamaan kysymykseen: Kuka minä olen? – Meidän on saatava ajatustoiminta äärimmäisen keskittyneeseen tilaan, ja siksi älyllisen toiminnan on jätettävä paikkansa älylliselle hiljaisuudelle. Kun tässä onnistumme, meille avautuu uusi ymmärtämisen ala. Ajaton, ikuinen, voidaan saavuttaa ajatuksen sisäisen järjestelyn avulla. Käsite aika liittyy älyyn. Meidän on hävitettävä ajan rajat. Tämä on mahdollista vain siten, että äly vangitaan, mieli kokonaan hiljennetään. Sinä hetkenä, kun kohottaudumme ajatustoiminnan yläpuolelle, kohottaudumme myös tuohon salaperäiseen alueeseen, jossa mennyt, nykyinen ja tuleva sulautuvat ”ikuiseksi nykyhetkeksi”. Lähempiä ohjeita valmennukseen antaa Brunton luvussa IX. Päivittäin on omistettava puoli tuntia tähän älyllisen hiljaisuuden harjoittamiseen. Ja hän on vakuuttunut, että useimmat ihmiset voivat kyllä varata itselleen tämän puolituntisen seurustellakseen egonsa kanssa tarvitsematta laiminlyödä velvollisuuksiaan ulkonaisessa maailmassa, jos vain todella tahtovat sitä. Hiljentymisharjoituksia seuraavat hengitysharjoitukset luvussa XI. Hengityksen rytmi riippuu älyllisen tilamme rytmistä. Niinpä jos kiihdymme syystä tai toisesta, käy hengityksemme epätasaiseksi ja nopeaksi. Jos keskitymme miettimään jotakin asiaa, hengityksemme hidastuu ja hengitämme tasaisesti. Kun ajatus ja hengitys ovat näin läheisesti sidottu yhteen, meidän täytyy tahtomme avulla säännöstellä hengitystämme. Hengityksen hiljentäminen hiljentää ajatukset. Tuloksena hengitysharjoituksista on se, että koko ajatustoiminta hiljenee. Kuohahteleva, levoton mieli katoaa, ja ihminen vaikuttaa rauhalliselta ja tasapainoiselta. Kun tietoon pyrkivä on saavuttanut sellaisen valmiuden hengitysharjoituksissa, että hän automaattisesti säännöstelee hengitystään, lisätään siihen näköharjoitukset. Silmäkin on voimakkaasti toimiva mentaalinen työkalu egon kädessä. ”Silmät ovat sielun ikkunat” on tunnettu sanonta. Brunton väittää, että tämä harjoitus johtaa sisäiseen rauhaan ja ruumiin henkinen valo pääsee esille silmien välityksellä. Jos silmät on vedetty pois maailman monimutkaisesta moninaisuudesta ja suunnattu omaan luonnolliseen olemassaoloonsa, niin ihmisen koko ruumis tulee täyteen henkistä valoa. Luvussa XIII Brunton käy selvittelemään lähemmin käsitettä ”yliminä”. Sen fyysinen atomi asuu sydämen oikeanpuoleisessa kammiossa, noin tuuman verran oikealle ruumiin keskiviivasta. Tämä atomi on pienin kaikista fyysisen ruumiin atomeista mutta kaikista voimakkain, koska se tiivistää, keskittää ja heijastaa universumin takana olevan luovan voiman. Se on ainehiukkanen, joka on ilmentynyt Jumalasta ihmiseen. Ihmisen tietoisuuden todellinen paikka ei siis ole aivoissa vaan sydämessä. Hienon hieno, salainen liike on aina käynnissä sydämen ja pään välillä. Kun saavutamme älyn rajat ja huomaamme, ettemme voi enää päästä pitemmälle, meidän on muutettava kehitysprosessin suuntaa eli siirrettävä tietoisuuden toimintakeskus älyn alueelta yliminän alueelle. Tämä on harjoitusjärjestelmän viimeinen läksy. Loppuvalmennus tapahtuu seuraavasti. Persoonallinen oma tahto tarjotaan Jumalalle. Hiljaa ja asteittain vedetään tietoinen, erillinen huomio pois päästä, suunnataan sisäänpäin ja alaspäin, kunnes se löytää paikkansa sydämen oikealla puolen siinä, missä yliminän atomi sijaitsee. Tietoon pyrkijä ei pyydä mitään itselleen. Hän on passiivisessa ja vastaanottavassa tilassa tarjoten persoonallisen elämänsä ja oman tahtonsa suurempien voimien käytettäväksi. Mitä on yliminä? – Se on se luova voima, joka antaa elämän egolle, ylläpitää sen kosmisen aikakauden ajan ja sitten vetää sen takaisin itseensä. Se on myös se tila, josta apostoli Paavali sanoo: ”Hänessä me elämme, liikumme ja olemme.” Mutta kuten auringonsädettä ei voi erottaa itse auringosta, niin ei myöskään yliminä-atomia ihmisen ruumiissa voi erottaa universumin Jumalasta. Se, mikä on olemassa ihmisolennossa yliminä-atomina, on olemassa myös hänen ulkopuolellaan universaalisena henkenä. Vanhassa testamentissa sanotaan: ”Kukaan ei voi nähdä Jumalaa ja elää.” Tämä merkitsee sitä, ettei yksikään persoonallinen olento voi olla yliminän tilassa ja jatkaa tavallista, eristettyä elämäänsä. Niin pian kuin yksilö saavuttaa rauhan yliminässä, hän elää ykseydessä. Hänen koko elämänasenteensa muuttuu. Kaikki pelko katoaa, ajatteleminen tulee selkeäksi, keskittyminen luonnolliseksi ja tunne-elämä lempeäksi. Kun ihmisen mieli on siten pysyvästi rauhallinen, hän on todelliseksi avuksi ja valoksi ympäristölleen, tekivätpä hänen aivonsa ja kätensä mitä työtä tahansa. Hän on valoa, ymmärtämystä ja myötätuntoa. Teosofi — n:o 7-8, 1943 * Teoksen The Quest of the Overself suomennos julkaistiin v. 1978 nimellä Yliminää etsimässä (Karisto).
|